Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?
02.04.2021 |
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/3a61e7b0-d7e3-4ea4-a7fd-5941…
Hyvin on opiskelut sujuneet, sehän on vain hienoa. En silti ymmärrä tätä yleistystä yhä tänä päivänä, kuinka nyt ollaan eri piireistä ja vain osalla mahikset päästä ns. piireihin. Hän puhuu, kuinka ei tohtinut hakea parempaan lukioonkaan, vaikka ka oli hyvä. Jne jne...lisää itse artikkelissa. Itse olen opettajaperheessä kasvanut eli minulla on keskiluokkaiset lähtökohdat, ei ns. duunaritaustaa. Opiskelin itse myös samaiseen ammattiin, kuten vanhempanikin. Siihen aikaan ei ollut tosin kenenkään kohdalla muotia hakea "huippulukioihin" tai lähteä asumaan lukion takia johonkin. Ihan siihen lähilukioon mentiin, koska se oli tapana. Ka oli minullakin 9,3 ja siitä huolimatta lähin kelpasi. Ei ollut mikään luokkakysymys. Yliopisto-opinnoissa meitä oli ystäväporukassa todella eri taustoista, sehän nyt on selvääkin selvempää, että näin on. Ei se ollut mikään juttu, eikä kukaan edes ajatellut selvittää jokaista sukulaista ja heidän ammattiaan. Mitä nyt joku kertoi ohimennen ja kaikki oli yksinomaan hienoa. Ei minkäänlaista akateemista erottelua ilmennyt koko opiskeluaikanani. Tosin opiskelin Jyväskylän yliopistossa, se oli ainakin minulle loistava opinahjo. Jutussa Raisa halusi vaihtaa Helsinkiin, josko se vaikuttaa tässä nyt enemmän kuin "akateemisuus" noin yleensä. Vähän vierastan tuon termin käyttöä, en korosta olevani, se ei näy arjessani. En myöskään allekirjoita sitä, että koulutetuista vanhemmista syntyy koulutettuja lapsia. Olen sekä omalla kohdallani että ystävieni kohdalla todistamassa, kuinka eri tavoin tämä voikaan mennä. Meidän omalla jälkikasvullamme painottuu ammatillinen puoli, kun taas ammatillisesti koulutetuilla tutuillamme lähtee nuoria yliopistoon tai amk:eaan. Tämä erottelu, mitä Raisa tekee, on hänen oma subjektiivinen kokemuksensa. Asioita ei kannata yleistää kuitenkaan liiaksi, koska monen totuus ja kokemus on kuitenkin ihan iloisen päinvastainen. On turha ylläpitää kynsin ja hampain vanhoja raja-aitoja. Vieläpä ihan itse.
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.
Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.
Ja lisään vielä: alkuperäinen väittämä oli että yhteiskuntaluokka näkyy ihmisestä aina. Minkä hiton takia tähän vedetään aina ne ääripäät, eli joku kymmenennen polven lääkäri-kirjailija-säveltäjä-sivistyssuvun vesa ja toisaalta joku asuntovaunussa asunut ramman juopon yh:n lapsi?
Joka kerta kun yrittää saada siltä väliltä olevien ihmisten eroja esiin, niin ei onnistu. Kun suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä joiden suvuissa ja perheissä on liukuva sarja kaikenlaisia ihmisiä, niin koulutukseltaan, ammatiltaan kuin tulotasoltaan.
Mietitäänpä vaikka miehen mallia. Työväenluokkainen mies on äijä. Äijälle on tärkeää, että saa miesten hommat pyöritettyä, osataan tehdä perusrempat kotona ja harrastukset ovat yleensä aika fyysisiä. Ihan hirveen mielellään ei mennä ostamaan tyttärelle mekkoa tai lueta runoja. Ylemmän keskiluokan akateeminen mies sen sijaan käy siellä mekko-ostoksilla. Palkkaa remppamiehen ennemmin kuin koskee sähköporakoneisiin ja matkustaa ennemmin perheensä kanssa Gardajärvelle kuin lähtee äijäporukalla reissuun. Se työväenluokan nainen sitten osaa käydä mustikassa ja ottaa krediittiä siitä miten hienosti koristelee kakut suvun juhliin.
Toisaalta näkyy hyvin, miten Suomessa on sukuja, joissa nyt vasta on "noustu sosiaalisesti" eli vanhat ihanteet voivat näkyä pitkään. Mieheni on lääkäri ja hänelle on kunnia-asia osata tehdä "äijäjuttuja". Poikamme opiskelee ammattikoulussa "äijäalaa" ja miehelle se on ihan fine, koska hän itsekin kokee yliopistossa opiskelleensa suoraan ammattiin. Missään nimessä hän ei varmaan olisi lähtenyt opiskelemaan jotain "humanistista yleissivistävää". Mies on ennemminkin tosi ylpeä pojasta, kun tämä osaa niin paljon käytännön juttuja. Miehen vanhemmat ovat opettajia ja vaikka he ovat paljon matkustaneet ym. keskiluokkaista, hekin tekevät paljon käsillään. Toisaalta voi miettiä, millaista olisi asua pienellä maaseutupaikkakunnalla opettajina, jos olisi oltu kovin herraskaisia. Olisi varmaan ollut aika yksinäistä ja lapsilla myös.
Tämä oli varmaan viideskymmenes lääkäri ketjussa. Miten voi olla lääkäripula, kun foorumilla ei muita olekaan parin opettajan lisäksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Minä olen viisikymppinen työtön akateeminen heikosti työllistävältä alalta ja suurin osa opiskelukavereistani maakuntayliopistossa oli ei-akateemisista perheistä. Työllistymiseen vaikutti vahvasti sukupuoli, pojat työllistyivät heti ja pääsivät pian pikkupomoiksi, naisilla huomattavasti heikompaa.
Huomaa, että tätä keskustelua käydään vahvasti Helsingin yliopiston statusaloja painottaen, vaikka suurin osa akateemisista valmistuu muualta. Yritin jo aikaisemmin vedota siihen, että noita useamman polven sivistyssukuja on häviävän pieni osa mutta huomio ohitettiin.
Hyvä kuitenkin, että pystyt hahmottamaan, että tässä maassa on sekin todellisuus, mitä Helsingin yliopistolla kohtaa. Kun työväenluokkainen kohtaa sivistyssukujen kasvatteja. Se on sitä luokkaretkeä puhtaimmillaan. Suurin osa tässäkin ketjussa pyrkii mitätöimään koko luokkajaon mahdollisuuden Suomessa. Luultavasti se ei hirveästi näy, jos maatalosta lähtee jonnekin Lappeenrannan teknilliseen. Eikä se elämä sen LUTin jälkeen sen kummoisempaa ole kuin vahemmillakaan. Jakomäen yksinhuoltajan vesan elämä siellä LUTissä kuitenkin muuttuu ihan oleellisesti ja sitä ei sovi mitätöidä. Saati, että sieltä Jakomäestö ponnisteltaisiin vaikka HY:n lääketieteelliseen, joka on yksi vahvimmin perinnöllisistä opinahjoista.
Katriina(?) Järvinen kirjoittaa näitä kirjojaan luokkayhteiskunnasta, ja näkökulma on nimenomaan tuo. On itsekin todennut, että suurin osahan on ns. tavallisia, mutta on kiinnostavampaa tutkia kun ääripäät kohtaa. Eli Jakomäen syrjäytyneen perheen vesa avioituu kulttuurisukuun, tai opiskelee jossain HY:n statusalalla.
Itse pidän näkökulmaa vähän ihmeellisenä, mutta onhan se toki totta ja joidenkin kokemus. Järvisellä ilmeisesti itsellään tällainen kokemus elämässään. Omasta mielestäni olisi asiallista suhteuttaa koko ajan marginaalit kokonaisuuteen, vaikka marginaaleja tutkisi.
Järvinen ja Kolbe kirjoittivat myös sosiaaliluokkien vaikutuksista parisuhteissa. Ihan hyvä kirja. Kun saa hävetä rapuillallisilla puolisoaan tai työväenluokkainen anoppi riipaisee häissä liian kovat kännit. Vakavasti puhuen kyllä siihen parisuhteeseen vaikuttaa paljonkin sosiaaliluokka. Puhutaanhan siinä elämän peruskivistä kuten rahankäytöstä ja lasten kasvatuksesta.
Entä kun se kännit juhlissa vetävä on se akateeminen anoppi tai appi?
Kiinnostavinta Järvisen kirjassa oli kuvaus rahasta eikä koulutuksesta. Opiskeluaikana kaikki vaikuttaa samanlaisilta, mutta varakkaiden vanhemmat onkin auttaneet omistusasunnon hankinnassa sun muuta. Näin pikkuhiljaa köyhän kokemusmaailma erkanee.
Mulle oli iso juttu huomata, että vaikka mielestäni tulin ihan hyvästä pikkukaupungin lukiosta yliopistolle, oli kurssikaverit käyneet saksalaista koulua, ranskalaista koulua jne yksityiskouluja. Siinä lukion D -ranska kummasti asettui aika vaatimattomaksi vahvuudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.
Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.
Ja lisään vielä: alkuperäinen väittämä oli että yhteiskuntaluokka näkyy ihmisestä aina. Minkä hiton takia tähän vedetään aina ne ääripäät, eli joku kymmenennen polven lääkäri-kirjailija-säveltäjä-sivistyssuvun vesa ja toisaalta joku asuntovaunussa asunut ramman juopon yh:n lapsi?
Joka kerta kun yrittää saada siltä väliltä olevien ihmisten eroja esiin, niin ei onnistu. Kun suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä joiden suvuissa ja perheissä on liukuva sarja kaikenlaisia ihmisiä, niin koulutukseltaan, ammatiltaan kuin tulotasoltaan.
Mietitäänpä vaikka miehen mallia. Työväenluokkainen mies on äijä. Äijälle on tärkeää, että saa miesten hommat pyöritettyä, osataan tehdä perusrempat kotona ja harrastukset ovat yleensä aika fyysisiä. Ihan hirveen mielellään ei mennä ostamaan tyttärelle mekkoa tai lueta runoja. Ylemmän keskiluokan akateeminen mies sen sijaan käy siellä mekko-ostoksilla. Palkkaa remppamiehen ennemmin kuin koskee sähköporakoneisiin ja matkustaa ennemmin perheensä kanssa Gardajärvelle kuin lähtee äijäporukalla reissuun. Se työväenluokan nainen sitten osaa käydä mustikassa ja ottaa krediittiä siitä miten hienosti koristelee kakut suvun juhliin.
Toisaalta näkyy hyvin, miten Suomessa on sukuja, joissa nyt vasta on "noustu sosiaalisesti" eli vanhat ihanteet voivat näkyä pitkään. Mieheni on lääkäri ja hänelle on kunnia-asia osata tehdä "äijäjuttuja". Poikamme opiskelee ammattikoulussa "äijäalaa" ja miehelle se on ihan fine, koska hän itsekin kokee yliopistossa opiskelleensa suoraan ammattiin. Missään nimessä hän ei varmaan olisi lähtenyt opiskelemaan jotain "humanistista yleissivistävää". Mies on ennemminkin tosi ylpeä pojasta, kun tämä osaa niin paljon käytännön juttuja. Miehen vanhemmat ovat opettajia ja vaikka he ovat paljon matkustaneet ym. keskiluokkaista, hekin tekevät paljon käsillään. Toisaalta voi miettiä, millaista olisi asua pienellä maaseutupaikkakunnalla opettajina, jos olisi oltu kovin herraskaisia. Olisi varmaan ollut aika yksinäistä ja lapsilla myös.
Tämä oli varmaan viideskymmenes lääkäri ketjussa. Miten voi olla lääkäripula, kun foorumilla ei muita olekaan parin opettajan lisäksi?
Kirjoittaja ei kyllä kirjoittanut olevansa lääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Tunkkaiset luokkajaot katosivat näkökentästäni täysin, kun ryhdyin yrittäjäksi. Teen erilaisia töitä aivan laidasta laitaan, välillä olen ollut täysin pennitön ja yksin, välillä olen kokenut upeita onnistumisia. "Duunari" ja "akateeminen" eivät merkitse minulle yhtään mitään. Näen jokaisessa ihmisessä vain pelkän ihmisen. Jos se on laiska tai ylimielinen tai ties mitä muuta epämieluisaa, se saa luvan kadota silmistäni, olipa taustaltaan sitten millainen hyvänsä.
Itsellenikin yrittäjyys oli valtava helpotus. Palkkatyöläisenä vertailtiin titteleitä ja firmoja, mutta yrittäjänä kukaan ei ole kiinnostunut tekemisistäni. Palkkatyöläisenä työkaverit tuntui olevan aivan samasta muotista kuin minä itse, mutta yrittäjänä firmassa on kaikenlaista porukkaa (yrityksessäni on kolmisenkymmentä työntekijää, ja koska kyse on tuotannosta, niin porukassa on sekä duunaria, dippainssiä että johtajaa). Yllättäen edes rahasta kukaan ei enää ole ollut kiinnostunut, vaikka palkkatyöläisenä oli hyvin tiedossa ja kiinnostuksen kohteena, mitä milläkin uratasolla maksetaan ja mikä firma maksaa enemmän kuin toinen.
Tähän kun yhdistetään se, että en tunne naapureita ja toisaalta sukulaisia ja kavereita ei työt tai statukset tunnu liiemmin kiinnostavan, niin saan hengittää varsin vapaasti. Puolison kaveripiirissä ja sukulaisissa on muutama menestyksen merkeistä ja varmaan myös näistä luokkapöhinöistä tietoisempi henkilö, mutta niistä en välitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.
Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.
Ja lisään vielä: alkuperäinen väittämä oli että yhteiskuntaluokka näkyy ihmisestä aina. Minkä hiton takia tähän vedetään aina ne ääripäät, eli joku kymmenennen polven lääkäri-kirjailija-säveltäjä-sivistyssuvun vesa ja toisaalta joku asuntovaunussa asunut ramman juopon yh:n lapsi?
Joka kerta kun yrittää saada siltä väliltä olevien ihmisten eroja esiin, niin ei onnistu. Kun suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä joiden suvuissa ja perheissä on liukuva sarja kaikenlaisia ihmisiä, niin koulutukseltaan, ammatiltaan kuin tulotasoltaan.
Mietitäänpä vaikka miehen mallia. Työväenluokkainen mies on äijä. Äijälle on tärkeää, että saa miesten hommat pyöritettyä, osataan tehdä perusrempat kotona ja harrastukset ovat yleensä aika fyysisiä. Ihan hirveen mielellään ei mennä ostamaan tyttärelle mekkoa tai lueta runoja. Ylemmän keskiluokan akateeminen mies sen sijaan käy siellä mekko-ostoksilla. Palkkaa remppamiehen ennemmin kuin koskee sähköporakoneisiin ja matkustaa ennemmin perheensä kanssa Gardajärvelle kuin lähtee äijäporukalla reissuun. Se työväenluokan nainen sitten osaa käydä mustikassa ja ottaa krediittiä siitä miten hienosti koristelee kakut suvun juhliin.
Toisaalta näkyy hyvin, miten Suomessa on sukuja, joissa nyt vasta on "noustu sosiaalisesti" eli vanhat ihanteet voivat näkyä pitkään. Mieheni on lääkäri ja hänelle on kunnia-asia osata tehdä "äijäjuttuja". Poikamme opiskelee ammattikoulussa "äijäalaa" ja miehelle se on ihan fine, koska hän itsekin kokee yliopistossa opiskelleensa suoraan ammattiin. Missään nimessä hän ei varmaan olisi lähtenyt opiskelemaan jotain "humanistista yleissivistävää". Mies on ennemminkin tosi ylpeä pojasta, kun tämä osaa niin paljon käytännön juttuja. Miehen vanhemmat ovat opettajia ja vaikka he ovat paljon matkustaneet ym. keskiluokkaista, hekin tekevät paljon käsillään. Toisaalta voi miettiä, millaista olisi asua pienellä maaseutupaikkakunnalla opettajina, jos olisi oltu kovin herraskaisia. Olisi varmaan ollut aika yksinäistä ja lapsilla myös.
Tämä oli varmaan viideskymmenes lääkäri ketjussa. Miten voi olla lääkäripula, kun foorumilla ei muita olekaan parin opettajan lisäksi?
Kirjoittaja ei kyllä kirjoittanut olevansa lääkäri.
Mihin yhteiskuntaluokkaan näsäviisastelu kuuluu? Ymmärsit kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.
Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.
Ja lisään vielä: alkuperäinen väittämä oli että yhteiskuntaluokka näkyy ihmisestä aina. Minkä hiton takia tähän vedetään aina ne ääripäät, eli joku kymmenennen polven lääkäri-kirjailija-säveltäjä-sivistyssuvun vesa ja toisaalta joku asuntovaunussa asunut ramman juopon yh:n lapsi?
Joka kerta kun yrittää saada siltä väliltä olevien ihmisten eroja esiin, niin ei onnistu. Kun suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä joiden suvuissa ja perheissä on liukuva sarja kaikenlaisia ihmisiä, niin koulutukseltaan, ammatiltaan kuin tulotasoltaan.
Mietitäänpä vaikka miehen mallia. Työväenluokkainen mies on äijä. Äijälle on tärkeää, että saa miesten hommat pyöritettyä, osataan tehdä perusrempat kotona ja harrastukset ovat yleensä aika fyysisiä. Ihan hirveen mielellään ei mennä ostamaan tyttärelle mekkoa tai lueta runoja. Ylemmän keskiluokan akateeminen mies sen sijaan käy siellä mekko-ostoksilla. Palkkaa remppamiehen ennemmin kuin koskee sähköporakoneisiin ja matkustaa ennemmin perheensä kanssa Gardajärvelle kuin lähtee äijäporukalla reissuun. Se työväenluokan nainen sitten osaa käydä mustikassa ja ottaa krediittiä siitä miten hienosti koristelee kakut suvun juhliin.
Toisaalta näkyy hyvin, miten Suomessa on sukuja, joissa nyt vasta on "noustu sosiaalisesti" eli vanhat ihanteet voivat näkyä pitkään. Mieheni on lääkäri ja hänelle on kunnia-asia osata tehdä "äijäjuttuja". Poikamme opiskelee ammattikoulussa "äijäalaa" ja miehelle se on ihan fine, koska hän itsekin kokee yliopistossa opiskelleensa suoraan ammattiin. Missään nimessä hän ei varmaan olisi lähtenyt opiskelemaan jotain "humanistista yleissivistävää". Mies on ennemminkin tosi ylpeä pojasta, kun tämä osaa niin paljon käytännön juttuja. Miehen vanhemmat ovat opettajia ja vaikka he ovat paljon matkustaneet ym. keskiluokkaista, hekin tekevät paljon käsillään. Toisaalta voi miettiä, millaista olisi asua pienellä maaseutupaikkakunnalla opettajina, jos olisi oltu kovin herraskaisia. Olisi varmaan ollut aika yksinäistä ja lapsilla myös.
Tämä oli varmaan viideskymmenes lääkäri ketjussa. Miten voi olla lääkäripula, kun foorumilla ei muita olekaan parin opettajan lisäksi?
Kirjoittaja ei kyllä kirjoittanut olevansa lääkäri.
Mihin yhteiskuntaluokkaan näsäviisastelu kuuluu? Ymmärsit kyllä.
Eli lääkäri perheessä on harvinainen ilmestys maassa, jossa on kymmeniä tuhansia lääkäreitä? Mitä ketjua olen selannut, ei nyt tungokseen asti ole ollut.
Enkä ole itse kenenkään lääkärin perheenjäsen, ihmettelen vain ivallista hyökkäystä kun joku kirjoittaa kokemuksistaan lääkäriperheessä.
Vierailija kirjoitti:
Yrittät kotona olla lipsauttamatta sivistyssanoja. Yrität opinnoissa olla lipeämättä murteeseen. Olet kuin teilläkin luettaisiin. Siinä sitä on luokkaretkeä. Yksinäistä puuhaa.
Mulla on välillä tuollainen olo työkavereiden kanssa mitä sivistyssanoihin tulee. Murretta tulee suitsittua jos en ole kotipuolessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Minä olen viisikymppinen työtön akateeminen heikosti työllistävältä alalta ja suurin osa opiskelukavereistani maakuntayliopistossa oli ei-akateemisista perheistä. Työllistymiseen vaikutti vahvasti sukupuoli, pojat työllistyivät heti ja pääsivät pian pikkupomoiksi, naisilla huomattavasti heikompaa.
Huomaa, että tätä keskustelua käydään vahvasti Helsingin yliopiston statusaloja painottaen, vaikka suurin osa akateemisista valmistuu muualta. Yritin jo aikaisemmin vedota siihen, että noita useamman polven sivistyssukuja on häviävän pieni osa mutta huomio ohitettiin.
Hyvä kuitenkin, että pystyt hahmottamaan, että tässä maassa on sekin todellisuus, mitä Helsingin yliopistolla kohtaa. Kun työväenluokkainen kohtaa sivistyssukujen kasvatteja. Se on sitä luokkaretkeä puhtaimmillaan. Suurin osa tässäkin ketjussa pyrkii mitätöimään koko luokkajaon mahdollisuuden Suomessa. Luultavasti se ei hirveästi näy, jos maatalosta lähtee jonnekin Lappeenrannan teknilliseen. Eikä se elämä sen LUTin jälkeen sen kummoisempaa ole kuin vahemmillakaan. Jakomäen yksinhuoltajan vesan elämä siellä LUTissä kuitenkin muuttuu ihan oleellisesti ja sitä ei sovi mitätöidä. Saati, että sieltä Jakomäestö ponnisteltaisiin vaikka HY:n lääketieteelliseen, joka on yksi vahvimmin perinnöllisistä opinahjoista.
Katriina(?) Järvinen kirjoittaa näitä kirjojaan luokkayhteiskunnasta, ja näkökulma on nimenomaan tuo. On itsekin todennut, että suurin osahan on ns. tavallisia, mutta on kiinnostavampaa tutkia kun ääripäät kohtaa. Eli Jakomäen syrjäytyneen perheen vesa avioituu kulttuurisukuun, tai opiskelee jossain HY:n statusalalla.
Itse pidän näkökulmaa vähän ihmeellisenä, mutta onhan se toki totta ja joidenkin kokemus. Järvisellä ilmeisesti itsellään tällainen kokemus elämässään. Omasta mielestäni olisi asiallista suhteuttaa koko ajan marginaalit kokonaisuuteen, vaikka marginaaleja tutkisi.
Järvinen ja Kolbe kirjoittivat myös sosiaaliluokkien vaikutuksista parisuhteissa. Ihan hyvä kirja. Kun saa hävetä rapuillallisilla puolisoaan tai työväenluokkainen anoppi riipaisee häissä liian kovat kännit. Vakavasti puhuen kyllä siihen parisuhteeseen vaikuttaa paljonkin sosiaaliluokka. Puhutaanhan siinä elämän peruskivistä kuten rahankäytöstä ja lasten kasvatuksesta.
Tun häpeän muistan kyllä, akateeminen isäni sammui säännöllisesti juhlapyhinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Minä olen viisikymppinen työtön akateeminen heikosti työllistävältä alalta ja suurin osa opiskelukavereistani maakuntayliopistossa oli ei-akateemisista perheistä. Työllistymiseen vaikutti vahvasti sukupuoli, pojat työllistyivät heti ja pääsivät pian pikkupomoiksi, naisilla huomattavasti heikompaa.
Huomaa, että tätä keskustelua käydään vahvasti Helsingin yliopiston statusaloja painottaen, vaikka suurin osa akateemisista valmistuu muualta. Yritin jo aikaisemmin vedota siihen, että noita useamman polven sivistyssukuja on häviävän pieni osa mutta huomio ohitettiin.
Hyvä kuitenkin, että pystyt hahmottamaan, että tässä maassa on sekin todellisuus, mitä Helsingin yliopistolla kohtaa. Kun työväenluokkainen kohtaa sivistyssukujen kasvatteja. Se on sitä luokkaretkeä puhtaimmillaan. Suurin osa tässäkin ketjussa pyrkii mitätöimään koko luokkajaon mahdollisuuden Suomessa. Luultavasti se ei hirveästi näy, jos maatalosta lähtee jonnekin Lappeenrannan teknilliseen. Eikä se elämä sen LUTin jälkeen sen kummoisempaa ole kuin vahemmillakaan. Jakomäen yksinhuoltajan vesan elämä siellä LUTissä kuitenkin muuttuu ihan oleellisesti ja sitä ei sovi mitätöidä. Saati, että sieltä Jakomäestö ponnisteltaisiin vaikka HY:n lääketieteelliseen, joka on yksi vahvimmin perinnöllisistä opinahjoista.
Katriina(?) Järvinen kirjoittaa näitä kirjojaan luokkayhteiskunnasta, ja näkökulma on nimenomaan tuo. On itsekin todennut, että suurin osahan on ns. tavallisia, mutta on kiinnostavampaa tutkia kun ääripäät kohtaa. Eli Jakomäen syrjäytyneen perheen vesa avioituu kulttuurisukuun, tai opiskelee jossain HY:n statusalalla.
Itse pidän näkökulmaa vähän ihmeellisenä, mutta onhan se toki totta ja joidenkin kokemus. Järvisellä ilmeisesti itsellään tällainen kokemus elämässään. Omasta mielestäni olisi asiallista suhteuttaa koko ajan marginaalit kokonaisuuteen, vaikka marginaaleja tutkisi.
Järvinen ja Kolbe kirjoittivat myös sosiaaliluokkien vaikutuksista parisuhteissa. Ihan hyvä kirja. Kun saa hävetä rapuillallisilla puolisoaan tai työväenluokkainen anoppi riipaisee häissä liian kovat kännit. Vakavasti puhuen kyllä siihen parisuhteeseen vaikuttaa paljonkin sosiaaliluokka. Puhutaanhan siinä elämän peruskivistä kuten rahankäytöstä ja lasten kasvatuksesta.
Entä kun se kännit juhlissa vetävä on se akateeminen anoppi tai appi?
Kiinnostavinta Järvisen kirjassa oli kuvaus rahasta eikä koulutuksesta. Opiskeluaikana kaikki vaikuttaa samanlaisilta, mutta varakkaiden vanhemmat onkin auttaneet omistusasunnon hankinnassa sun muuta. Näin pikkuhiljaa köyhän kokemusmaailma erkanee.
Minulle jäi kirjasta mielikuva, että Järvinen itse tulee hyvin ääriuskonnollisesta/kouluttamattomasta/marginaalisesta taustasta, ja meni opiskelemaan Helsingin yliopistolle alaa, jossa monilla (tai häntä kiinnostavilla) opiskelutovereilla tausta olikin ns kulttuurisuvuista. Opiskeluiden jälkeen Järvinen päätyi lähiöön, opiskelutoverit (tai osa heistä) näihin suvun rahoittamiin omistusasuntoihin. Varmasti tosi kokemus, mutta myös marginaalinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Minä olen viisikymppinen työtön akateeminen heikosti työllistävältä alalta ja suurin osa opiskelukavereistani maakuntayliopistossa oli ei-akateemisista perheistä. Työllistymiseen vaikutti vahvasti sukupuoli, pojat työllistyivät heti ja pääsivät pian pikkupomoiksi, naisilla huomattavasti heikompaa.
Huomaa, että tätä keskustelua käydään vahvasti Helsingin yliopiston statusaloja painottaen, vaikka suurin osa akateemisista valmistuu muualta. Yritin jo aikaisemmin vedota siihen, että noita useamman polven sivistyssukuja on häviävän pieni osa mutta huomio ohitettiin.
Hyvä kuitenkin, että pystyt hahmottamaan, että tässä maassa on sekin todellisuus, mitä Helsingin yliopistolla kohtaa. Kun työväenluokkainen kohtaa sivistyssukujen kasvatteja. Se on sitä luokkaretkeä puhtaimmillaan. Suurin osa tässäkin ketjussa pyrkii mitätöimään koko luokkajaon mahdollisuuden Suomessa. Luultavasti se ei hirveästi näy, jos maatalosta lähtee jonnekin Lappeenrannan teknilliseen. Eikä se elämä sen LUTin jälkeen sen kummoisempaa ole kuin vahemmillakaan. Jakomäen yksinhuoltajan vesan elämä siellä LUTissä kuitenkin muuttuu ihan oleellisesti ja sitä ei sovi mitätöidä. Saati, että sieltä Jakomäestö ponnisteltaisiin vaikka HY:n lääketieteelliseen, joka on yksi vahvimmin perinnöllisistä opinahjoista.
Katriina(?) Järvinen kirjoittaa näitä kirjojaan luokkayhteiskunnasta, ja näkökulma on nimenomaan tuo. On itsekin todennut, että suurin osahan on ns. tavallisia, mutta on kiinnostavampaa tutkia kun ääripäät kohtaa. Eli Jakomäen syrjäytyneen perheen vesa avioituu kulttuurisukuun, tai opiskelee jossain HY:n statusalalla.
Itse pidän näkökulmaa vähän ihmeellisenä, mutta onhan se toki totta ja joidenkin kokemus. Järvisellä ilmeisesti itsellään tällainen kokemus elämässään. Omasta mielestäni olisi asiallista suhteuttaa koko ajan marginaalit kokonaisuuteen, vaikka marginaaleja tutkisi.
Järvinen ja Kolbe kirjoittivat myös sosiaaliluokkien vaikutuksista parisuhteissa. Ihan hyvä kirja. Kun saa hävetä rapuillallisilla puolisoaan tai työväenluokkainen anoppi riipaisee häissä liian kovat kännit. Vakavasti puhuen kyllä siihen parisuhteeseen vaikuttaa paljonkin sosiaaliluokka. Puhutaanhan siinä elämän peruskivistä kuten rahankäytöstä ja lasten kasvatuksesta.
Tun häpeän muistan kyllä, akateeminen isäni sammui säännöllisesti juhlapyhinä.
Oksenteliko seuraavina päivinä? Meillä viikonloput olivat usein isän päättymätöntä darraa, kun eron jälkeen keitto maistui turhankin hyvin. Oli toki ennen eroa jo maistunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Minä olen viisikymppinen työtön akateeminen heikosti työllistävältä alalta ja suurin osa opiskelukavereistani maakuntayliopistossa oli ei-akateemisista perheistä. Työllistymiseen vaikutti vahvasti sukupuoli, pojat työllistyivät heti ja pääsivät pian pikkupomoiksi, naisilla huomattavasti heikompaa.
Huomaa, että tätä keskustelua käydään vahvasti Helsingin yliopiston statusaloja painottaen, vaikka suurin osa akateemisista valmistuu muualta. Yritin jo aikaisemmin vedota siihen, että noita useamman polven sivistyssukuja on häviävän pieni osa mutta huomio ohitettiin.
Hyvä kuitenkin, että pystyt hahmottamaan, että tässä maassa on sekin todellisuus, mitä Helsingin yliopistolla kohtaa. Kun työväenluokkainen kohtaa sivistyssukujen kasvatteja. Se on sitä luokkaretkeä puhtaimmillaan. Suurin osa tässäkin ketjussa pyrkii mitätöimään koko luokkajaon mahdollisuuden Suomessa. Luultavasti se ei hirveästi näy, jos maatalosta lähtee jonnekin Lappeenrannan teknilliseen. Eikä se elämä sen LUTin jälkeen sen kummoisempaa ole kuin vahemmillakaan. Jakomäen yksinhuoltajan vesan elämä siellä LUTissä kuitenkin muuttuu ihan oleellisesti ja sitä ei sovi mitätöidä. Saati, että sieltä Jakomäestö ponnisteltaisiin vaikka HY:n lääketieteelliseen, joka on yksi vahvimmin perinnöllisistä opinahjoista.
Katriina(?) Järvinen kirjoittaa näitä kirjojaan luokkayhteiskunnasta, ja näkökulma on nimenomaan tuo. On itsekin todennut, että suurin osahan on ns. tavallisia, mutta on kiinnostavampaa tutkia kun ääripäät kohtaa. Eli Jakomäen syrjäytyneen perheen vesa avioituu kulttuurisukuun, tai opiskelee jossain HY:n statusalalla.
Itse pidän näkökulmaa vähän ihmeellisenä, mutta onhan se toki totta ja joidenkin kokemus. Järvisellä ilmeisesti itsellään tällainen kokemus elämässään. Omasta mielestäni olisi asiallista suhteuttaa koko ajan marginaalit kokonaisuuteen, vaikka marginaaleja tutkisi.
Järvinen ja Kolbe kirjoittivat myös sosiaaliluokkien vaikutuksista parisuhteissa. Ihan hyvä kirja. Kun saa hävetä rapuillallisilla puolisoaan tai työväenluokkainen anoppi riipaisee häissä liian kovat kännit. Vakavasti puhuen kyllä siihen parisuhteeseen vaikuttaa paljonkin sosiaaliluokka. Puhutaanhan siinä elämän peruskivistä kuten rahankäytöstä ja lasten kasvatuksesta.
Tun häpeän muistan kyllä, akateeminen isäni sammui säännöllisesti juhlapyhinä.
Oksenteliko seuraavina päivinä? Meillä viikonloput olivat usein isän päättymätöntä darraa, kun eron jälkeen keitto maistui turhankin hyvin. Oli toki ennen eroa jo maistunut.
Akateeminen perhe ei välttämättä ole mikään kiva perhe varttua aikuiseksi. Isän juomista katsottiin läpi sormien. Aikuiset korkeintaan naureskelivat keskenään kännisen toistuville toilailuille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isovanhempani ovat periaatteessa työväenluokkaa. Isoäideillä opinnot ovat jääneet aikanaan kansakouluun. Isoisistä toinen kävi sen päälle ammattikurssin ja toinen peräti opiston. Vanhemmat taas ovat akateemisia ja keskituloisia.
En osaa erottaa kumpi perintö vahvemmin omassa taustassa näkyy. Ja mikä on ollut ihan vain vanhempien luonteesta kiinni. Meillä ei esimerkiksi koskaan viety opettajille lukuvuoden päättyessä lahjoja, kun vanhempien mielestä työstä saatava palkka sai riittää. Monen lapsen vanhemmat luokallani vaikuttivat toimivan toisin. Ehkä meillä sitten oltiin vain saitoja. Ei voi oikein tietää jälkikäteen mistä tuossa on ollut kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Minä olen viisikymppinen työtön akateeminen heikosti työllistävältä alalta ja suurin osa opiskelukavereistani maakuntayliopistossa oli ei-akateemisista perheistä. Työllistymiseen vaikutti vahvasti sukupuoli, pojat työllistyivät heti ja pääsivät pian pikkupomoiksi, naisilla huomattavasti heikompaa.
Huomaa, että tätä keskustelua käydään vahvasti Helsingin yliopiston statusaloja painottaen, vaikka suurin osa akateemisista valmistuu muualta. Yritin jo aikaisemmin vedota siihen, että noita useamman polven sivistyssukuja on häviävän pieni osa mutta huomio ohitettiin.
Hyvä kuitenkin, että pystyt hahmottamaan, että tässä maassa on sekin todellisuus, mitä Helsingin yliopistolla kohtaa. Kun työväenluokkainen kohtaa sivistyssukujen kasvatteja. Se on sitä luokkaretkeä puhtaimmillaan. Suurin osa tässäkin ketjussa pyrkii mitätöimään koko luokkajaon mahdollisuuden Suomessa. Luultavasti se ei hirveästi näy, jos maatalosta lähtee jonnekin Lappeenrannan teknilliseen. Eikä se elämä sen LUTin jälkeen sen kummoisempaa ole kuin vahemmillakaan. Jakomäen yksinhuoltajan vesan elämä siellä LUTissä kuitenkin muuttuu ihan oleellisesti ja sitä ei sovi mitätöidä. Saati, että sieltä Jakomäestö ponnisteltaisiin vaikka HY:n lääketieteelliseen, joka on yksi vahvimmin perinnöllisistä opinahjoista.
Katriina(?) Järvinen kirjoittaa näitä kirjojaan luokkayhteiskunnasta, ja näkökulma on nimenomaan tuo. On itsekin todennut, että suurin osahan on ns. tavallisia, mutta on kiinnostavampaa tutkia kun ääripäät kohtaa. Eli Jakomäen syrjäytyneen perheen vesa avioituu kulttuurisukuun, tai opiskelee jossain HY:n statusalalla.
Itse pidän näkökulmaa vähän ihmeellisenä, mutta onhan se toki totta ja joidenkin kokemus. Järvisellä ilmeisesti itsellään tällainen kokemus elämässään. Omasta mielestäni olisi asiallista suhteuttaa koko ajan marginaalit kokonaisuuteen, vaikka marginaaleja tutkisi.
Järvinen ja Kolbe kirjoittivat myös sosiaaliluokkien vaikutuksista parisuhteissa. Ihan hyvä kirja. Kun saa hävetä rapuillallisilla puolisoaan tai työväenluokkainen anoppi riipaisee häissä liian kovat kännit. Vakavasti puhuen kyllä siihen parisuhteeseen vaikuttaa paljonkin sosiaaliluokka. Puhutaanhan siinä elämän peruskivistä kuten rahankäytöstä ja lasten kasvatuksesta.
Tun häpeän muistan kyllä, akateeminen isäni sammui säännöllisesti juhlapyhinä.
Oksenteliko seuraavina päivinä? Meillä viikonloput olivat usein isän päättymätöntä darraa, kun eron jälkeen keitto maistui turhankin hyvin. Oli toki ennen eroa jo maistunut.
Ai niin, unohdin, meillä oli tietenkin sitä parempaa sammumista ja muutkin tragediat hoidettiin ilman verenvuotoa. Niin ja unohdin myös sanoa ettei jäänyt pyhiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoholismi on varmasti Suomessa kyllä kaikkien luokkien jaettu trauma. Ihan sama onko kossulla vai konjakilla otettu.
Ap ei lainkaan ymmärrä, mistä on kyse. Koulutettujen vanhempien lapsi voi saada apua vanhemmiltaan esimerkiksi läksyissä. Tohtorisvanhempien lapsille proffat ovat tavallisia ihmisiä, perheystäviä ja akateemisuus on jotain, mitä ei tarvitse jännittää.
Itse ehdin olla yliopistossa useamman vuoden, ennen kuin sain selville, mikä ero on tohtorilla, professorilla ja dosentilla. Viimeksimainitun asema selvisi lopullisesti vasta, kun netti yleistyi. Kaikki tutkintonimikkeet sun muut piti itse selvittää opinto-oppaista, ja jos jotain ei siellä selitetty, se jäi epäselväksi. En todellakaan kehdannut mennä kysymään keneltäkään! Munasin itseni alussa useammankin kerran, kun en tiennyt, mitä eri pääaineiden ja kurssien sisältöön kuuluu. En tiennyt miten puhutella professoreita ja muita, että heillä on vastaanottoajat, en tiennyt opiskelutekniikasta mitään, viittaamisen ja tieteellisen kirjoittamisen opettelin itse matkimalla jne. Nykyisin monia näistä opetetaan, mutta vieläkin opettajat olettavat oppilailta paljon hiljaista tietoa, jota valkoroskaperheestä tulevalla ei tosiaankaan ole. Netti on myös nykyisin suuri tasa-arvon luoja, sitä ei ollut silloin kun aloitin.
Minulla oli myös kavereita, jotka pärjäsivät erittäin hyvin koulussa, mutta joita vanhemmat eivät päästäneet tai kannustaneet lukioon. Heistä tuli sitten koulupudokkaita ja amislaisia. Minua isä kannusti, äiti pitää vieläkin akateemisuutta hienosteluna. Tuo artikkelin Raisa sai itse asiassa varsin hyvät eväät kotoa, kun isänsä oli lukenut mies ja vanhemmat kannustivat.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei lainkaan ymmärrä, mistä on kyse. Koulutettujen vanhempien lapsi voi saada apua vanhemmiltaan esimerkiksi läksyissä.
Paino sanalla VOI saada apua. Mikään automaatio se ei ole, vaikka vanhemmat olisivat koulutettuja. Meillä ainakin vanhemmat olivat niin elämäänsä kypsyneitä kusipäitä, että avunpyyntöihin sai yleensä vastauksena ainoastaan kettuilua osaamattomuudesta ja toteamuksen että koulunkäynti on lasten työtä ja lasten tulee se itse hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei lainkaan ymmärrä, mistä on kyse. Koulutettujen vanhempien lapsi voi saada apua vanhemmiltaan esimerkiksi läksyissä.
Paino sanalla VOI saada apua. Mikään automaatio se ei ole, vaikka vanhemmat olisivat koulutettuja. Meillä ainakin vanhemmat olivat niin elämäänsä kypsyneitä kusipäitä, että avunpyyntöihin sai yleensä vastauksena ainoastaan kettuilua osaamattomuudesta ja toteamuksen että koulunkäynti on lasten työtä ja lasten tulee se itse hoitaa.
Aikuisena vanhemman luona käydessä pääsee samassa hengessä kuuntelemaan kerta toisensa jälkeen innostuneen vanhemman avautumista jälkeläisilleen siitä kuinka perintöveron Suomessa pitäisi olla sata prosenttia, jotta mitään ei jäisi kenellekään perittäväksi vaan kaikki menisi valtiolle. Onneksi kuitenkin terapia on auttanut ymmärtämään sen, että omien vanhempien kanssa ei ole mikään pakko yrittää väenväkisin olla väleissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Minä olen viisikymppinen työtön akateeminen heikosti työllistävältä alalta ja suurin osa opiskelukavereistani maakuntayliopistossa oli ei-akateemisista perheistä. Työllistymiseen vaikutti vahvasti sukupuoli, pojat työllistyivät heti ja pääsivät pian pikkupomoiksi, naisilla huomattavasti heikompaa.
Huomaa, että tätä keskustelua käydään vahvasti Helsingin yliopiston statusaloja painottaen, vaikka suurin osa akateemisista valmistuu muualta. Yritin jo aikaisemmin vedota siihen, että noita useamman polven sivistyssukuja on häviävän pieni osa mutta huomio ohitettiin.
Hyvä kuitenkin, että pystyt hahmottamaan, että tässä maassa on sekin todellisuus, mitä Helsingin yliopistolla kohtaa. Kun työväenluokkainen kohtaa sivistyssukujen kasvatteja. Se on sitä luokkaretkeä puhtaimmillaan. Suurin osa tässäkin ketjussa pyrkii mitätöimään koko luokkajaon mahdollisuuden Suomessa. Luultavasti se ei hirveästi näy, jos maatalosta lähtee jonnekin Lappeenrannan teknilliseen. Eikä se elämä sen LUTin jälkeen sen kummoisempaa ole kuin vahemmillakaan. Jakomäen yksinhuoltajan vesan elämä siellä LUTissä kuitenkin muuttuu ihan oleellisesti ja sitä ei sovi mitätöidä. Saati, että sieltä Jakomäestö ponnisteltaisiin vaikka HY:n lääketieteelliseen, joka on yksi vahvimmin perinnöllisistä opinahjoista.
Katriina(?) Järvinen kirjoittaa näitä kirjojaan luokkayhteiskunnasta, ja näkökulma on nimenomaan tuo. On itsekin todennut, että suurin osahan on ns. tavallisia, mutta on kiinnostavampaa tutkia kun ääripäät kohtaa. Eli Jakomäen syrjäytyneen perheen vesa avioituu kulttuurisukuun, tai opiskelee jossain HY:n statusalalla.
Itse pidän näkökulmaa vähän ihmeellisenä, mutta onhan se toki totta ja joidenkin kokemus. Järvisellä ilmeisesti itsellään tällainen kokemus elämässään. Omasta mielestäni olisi asiallista suhteuttaa koko ajan marginaalit kokonaisuuteen, vaikka marginaaleja tutkisi.
Järvinen ja Kolbe kirjoittivat myös sosiaaliluokkien vaikutuksista parisuhteissa. Ihan hyvä kirja. Kun saa hävetä rapuillallisilla puolisoaan tai työväenluokkainen anoppi riipaisee häissä liian kovat kännit. Vakavasti puhuen kyllä siihen parisuhteeseen vaikuttaa paljonkin sosiaaliluokka. Puhutaanhan siinä elämän peruskivistä kuten rahankäytöstä ja lasten kasvatuksesta.
Tun häpeän muistan kyllä, akateeminen isäni sammui säännöllisesti juhlapyhinä.
Oksenteliko seuraavina päivinä? Meillä viikonloput olivat usein isän päättymätöntä darraa, kun eron jälkeen keitto maistui turhankin hyvin. Oli toki ennen eroa jo maistunut.
Akateeminen perhe ei välttämättä ole mikään kiva perhe varttua aikuiseksi. Isän juomista katsottiin läpi sormien. Aikuiset korkeintaan naureskelivat keskenään kännisen toistuville toilailuille.
Juoppo on Suomessa, yhteiskuntaluokasta riippumatta, sankari. Humalaisten toilailut ovat ammattiryhmästä riippumatta ehtymätön huumorin aihe.
Kuinka moni työväenluokkaisesta taustasta tuleva on saanut kannustusta taidealalle hakeutumiseen? Täälläkin on ollut joku työväenluokasta ponnistanut lääkäri. Opiskelualan valinta on siinä mielessä looginen, kun työväenluokassa ja keskiluokassa yleensä korostetaan sitä, että työllään on tultava toimeen.
Alue: Aihe vapaa
Entä kun se kännit juhlissa vetävä on se akateeminen anoppi tai appi?
Kiinnostavinta Järvisen kirjassa oli kuvaus rahasta eikä koulutuksesta. Opiskeluaikana kaikki vaikuttaa samanlaisilta, mutta varakkaiden vanhemmat onkin auttaneet omistusasunnon hankinnassa sun muuta. Näin pikkuhiljaa köyhän kokemusmaailma erkanee.