Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni työväenluokkaisesta taustasta tuleva on saanut kannustusta taidealalle hakeutumiseen? Täälläkin on ollut joku työväenluokasta ponnistanut lääkäri. Opiskelualan valinta on siinä mielessä looginen, kun työväenluokassa ja keskiluokassa yleensä korostetaan sitä, että työllään on tultava toimeen.

Pitkälle voi kouluttautua ja työstä saa tykätä, mutta ensisijaisesti koulutuksella on usein näissä luokissa ensisijaisesti välinearvo tärkeänä toimeentulon hankkimisen keinona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni työväenluokkaisesta taustasta tuleva on saanut kannustusta taidealalle hakeutumiseen? Täälläkin on ollut joku työväenluokasta ponnistanut lääkäri. Opiskelualan valinta on siinä mielessä looginen, kun työväenluokassa ja keskiluokassa yleensä korostetaan sitä, että työllään on tultava toimeen.

Pitkälle voi kouluttautua ja työstä saa tykätä, mutta ensisijaisesti koulutuksella on usein näissä luokissa ensisijaisesti välinearvo tärkeänä toimeentulon hankkimisen keinona.

Saa siis opiskella, mutta ei saa opiskella "turhaan". Eli opiskelee jotain sellaista, mikä ei millään tavalla missään vaiheessa edesauta työllistymistä opintojen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Ap ei lainkaan ymmärrä, mistä on kyse. Koulutettujen vanhempien lapsi voi saada apua vanhemmiltaan esimerkiksi läksyissä. Tohtorisvanhempien lapsille proffat ovat tavallisia ihmisiä, perheystäviä ja akateemisuus on jotain, mitä ei tarvitse jännittää.

Itse ehdin olla yliopistossa useamman vuoden, ennen kuin sain selville, mikä ero on tohtorilla, professorilla ja dosentilla. Viimeksimainitun asema selvisi lopullisesti vasta, kun netti yleistyi. Kaikki tutkintonimikkeet sun muut piti itse selvittää opinto-oppaista, ja jos jotain ei siellä selitetty, se jäi epäselväksi. En todellakaan kehdannut mennä kysymään keneltäkään! Munasin itseni alussa useammankin kerran, kun en tiennyt, mitä eri pääaineiden ja kurssien sisältöön kuuluu. En tiennyt miten puhutella professoreita ja muita, että heillä on vastaanottoajat, en tiennyt opiskelutekniikasta mitään, viittaamisen ja tieteellisen kirjoittamisen opettelin itse matkimalla jne. Nykyisin monia näistä opetetaan, mutta vieläkin opettajat olettavat oppilailta paljon hiljaista tietoa, jota valkoroskaperheestä tulevalla ei tosiaankaan ole. Netti on myös nykyisin suuri tasa-arvon luoja, sitä ei ollut silloin kun aloitin.

Minulla oli myös kavereita, jotka pärjäsivät erittäin hyvin koulussa, mutta joita vanhemmat eivät päästäneet tai kannustaneet lukioon. Heistä tuli sitten koulupudokkaita ja amislaisia. Minua isä kannusti, äiti pitää vieläkin akateemisuutta hienosteluna. Tuo artikkelin Raisa sai itse asiassa varsin hyvät eväät kotoa, kun isänsä oli lukenut mies ja vanhemmat kannustivat.

Olen viisikymppinen akateeminen akat. perheestä ja en viime vuoteen asti tiennyt mikä ero on dosentilla ja lehtorilla - tarkistin kun tuttu sai dosentuurin. En kyllä enää muista:D. Jos pitäisi määritellä virallisesti mikä on professori en ole varma osaisinko kertoa. Saatika että olisin parikymppisenä osannut.

Kuvitteletko tosissasi että kukaan 19-vuotias osaa tieteellisen kirjoittamisen tullessaan lipastolle????Viittaustapojakin on miljoonia.

Jne. jne. samat perustelut kaikkiin muihinkin kohtiin. Voivat saada läksyissä apua? Mitä vit tua nyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei lainkaan ymmärrä, mistä on kyse. Koulutettujen vanhempien lapsi voi saada apua vanhemmiltaan esimerkiksi läksyissä.

Paino sanalla VOI saada apua. Mikään automaatio se ei ole, vaikka vanhemmat olisivat koulutettuja. Meillä ainakin vanhemmat olivat niin elämäänsä kypsyneitä kusipäitä, että avunpyyntöihin sai yleensä vastauksena ainoastaan kettuilua osaamattomuudesta ja toteamuksen että koulunkäynti on lasten työtä ja lasten tulee se itse hoitaa.

Samat, äiti joskus huokaisten kyseli sanastoa kun vaatimalla vaadin. Itse pyysin joskus hikipinkokaverilta matikan tukiopetusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Ehkä henkilö ajatteli, että professoreita pitäisi puhutell jotankin eiryisen arvostavasti, koska ei tiennyt, että nykyäänyliopistossa tilanne on kuvaamasi kaltainen - jos käsitys yliopistosta on syntynyt vaikka vanhoje suomalaisten elokuvien perusteella (tai saksalaisen tittelinkipeyden), ei ole ihme jos on huolissaan oikeista puhutteluista.

Olen se, joka kirjoitti alkuperäisen kommentin. Hymiö saamassani vastauksessa osoittaa, että kokemukseni naurattaa minulle vastannutta. Tämä juuri osoittaa todeksi sen, mitä yritän tuoda esille. Vertauksesi siitä, että käsitykseni professoreista perustui suurin piirtein vanhoihin elokuviin, osuu oikeaan.

En epäile kokemustasi, mutta en myöskään ymmärrä, miten tällaisia asioita voisi pitää missään määrin merkittävinä. Jokainen meistä joutuu jatkuvasti uusiin paikkoihin tai tilanteisiin, joissa täytyy osata tulkita, miten pitäisi toimia. Uusi työpaikka, treffit, armeijaan meno, ensimmäinen kerta autoa ostamassa tai mitä tahansa.

Mikä noista vaikuttaa yhtä lähtemättömästi tulevaan uraan ja elämään kuin akateemisen urapolun alku? Monet noista toistuvat elämässä, etkä ole välttämättä edes ihan nuori kun ne tulevat eteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei lainkaan ymmärrä, mistä on kyse. Koulutettujen vanhempien lapsi voi saada apua vanhemmiltaan esimerkiksi läksyissä. Tohtorisvanhempien lapsille proffat ovat tavallisia ihmisiä, perheystäviä ja akateemisuus on jotain, mitä ei tarvitse jännittää.

Itse ehdin olla yliopistossa useamman vuoden, ennen kuin sain selville, mikä ero on tohtorilla, professorilla ja dosentilla. Viimeksimainitun asema selvisi lopullisesti vasta, kun netti yleistyi. Kaikki tutkintonimikkeet sun muut piti itse selvittää opinto-oppaista, ja jos jotain ei siellä selitetty, se jäi epäselväksi. En todellakaan kehdannut mennä kysymään keneltäkään! Munasin itseni alussa useammankin kerran, kun en tiennyt, mitä eri pääaineiden ja kurssien sisältöön kuuluu. En tiennyt miten puhutella professoreita ja muita, että heillä on vastaanottoajat, en tiennyt opiskelutekniikasta mitään, viittaamisen ja tieteellisen kirjoittamisen opettelin itse matkimalla jne. Nykyisin monia näistä opetetaan, mutta vieläkin opettajat olettavat oppilailta paljon hiljaista tietoa, jota valkoroskaperheestä tulevalla ei tosiaankaan ole. Netti on myös nykyisin suuri tasa-arvon luoja, sitä ei ollut silloin kun aloitin.

Minulla oli myös kavereita, jotka pärjäsivät erittäin hyvin koulussa, mutta joita vanhemmat eivät päästäneet tai kannustaneet lukioon. Heistä tuli sitten koulupudokkaita ja amislaisia. Minua isä kannusti, äiti pitää vieläkin akateemisuutta hienosteluna. Tuo artikkelin Raisa sai itse asiassa varsin hyvät eväät kotoa, kun isänsä oli lukenut mies ja vanhemmat kannustivat.

Olen viisikymppinen akateeminen akat. perheestä ja en viime vuoteen asti tiennyt mikä ero on dosentilla ja lehtorilla - tarkistin kun tuttu sai dosentuurin. En kyllä enää muista:D. Jos pitäisi määritellä virallisesti mikä on professori en ole varma osaisinko kertoa. Saatika että olisin parikymppisenä osannut.

Kuvitteletko tosissasi että kukaan 19-vuotias osaa tieteellisen kirjoittamisen tullessaan lipastolle????Viittaustapojakin on miljoonia.

Jne. jne. samat perustelut kaikkiin muihinkin kohtiin. Voivat saada läksyissä apua? Mitä vit tua nyt?

Itselleni kyllä tuli tieteellinen kirjoittaminen eteen jo ihan ensimmäisenä vuonna. Siitä sitten vain itseopiskelemaan. 

Onnittelut sinulle siitä, että sinulla on selvästi hyvä itsetunto. Uskallat jopa tunnustaa sivistymättömyytesi.

Vttu mitä psskaa.

Aamun HS haastattelee professori Jallinojaa. Hän kertoi, että 60 - 70 -luvuilla kun yliopistoverkko laajeni pääsi työväenluokkaa laajemmin yliopistoihin. Nykyisin ei. Yliopistoissa opiskelee pääosin akateemisten lapsia, jotka päätyvät parisuhteisiin toisten akateemisten kanssa. Duunari ei siis enää kelpaa opiskelemaan eikä vuoteeseen akateemisille.

Vierailija kirjoitti:

Aamun HS haastattelee professori Jallinojaa. Hän kertoi, että 60 - 70 -luvuilla kun yliopistoverkko laajeni pääsi työväenluokkaa laajemmin yliopistoihin. Nykyisin ei. Yliopistoissa opiskelee pääosin akateemisten lapsia, jotka päätyvät parisuhteisiin toisten akateemisten kanssa. Duunari ei siis enää kelpaa opiskelemaan eikä vuoteeseen akateemisille.

Opiskelemaan varmasti kelpaa, jos hakee ja pääsee. Vuoteeseen kelpaaminen on monimutkaisempi juttu. Voidaan käänteisesti todeta myös, että akateeminen eikelpaa vuoteeseen duunarille. Ihmiset ovat kuitenkin kiivaimmassa pariutumisvaiheessa juuri opiskeluaikana ja silloin tavataan eniten muita opiskelijoita. Ei siinä sen kummempaa ole. Pitääkö joka asiasta tehdä ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrittät kotona olla lipsauttamatta sivistyssanoja. Yrität opinnoissa olla lipeämättä murteeseen. Olet kuin teilläkin luettaisiin. Siinä sitä on luokkaretkeä. Yksinäistä puuhaa.

Nykyaikainen oppinut nimenomaan korostaa murretta ja kotiseudun kulttuuria. Mauno Koivistosta lähtien huippupoliitikotkin ovat ylpeästi puhuneet kotiseudun murretta. Nykyään saa olla savolainenkin, vaikka vanhoissa kotimaisissa elokuvissa heitä pilkattiin.

Oletko ollut savolaisena asiantuntijatehtävissä ympäristössä, jossa kukaan muu ei puhu murretta? Murre ei kuulu niihin ympyröihin, missä täytyy tulla eksaktisti ymmärretyksi. Kyllä sillä savonmurteella on edelleen suuri hupiarvo. Toki mitä etemmäs pääkaupunkiseudulta ja länsirannikolta siirrytään itään ja pohjoiseen myös akateemisten puhetapa muuttuu ja itäinen murre kuulu selvempänä taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrittät kotona olla lipsauttamatta sivistyssanoja. Yrität opinnoissa olla lipeämättä murteeseen. Olet kuin teilläkin luettaisiin. Siinä sitä on luokkaretkeä. Yksinäistä puuhaa.

Nykyaikainen oppinut nimenomaan korostaa murretta ja kotiseudun kulttuuria. Mauno Koivistosta lähtien huippupoliitikotkin ovat ylpeästi puhuneet kotiseudun murretta. Nykyään saa olla savolainenkin, vaikka vanhoissa kotimaisissa elokuvissa heitä pilkattiin.

Oletko ollut savolaisena asiantuntijatehtävissä ympäristössä, jossa kukaan muu ei puhu murretta? Murre ei kuulu niihin ympyröihin, missä täytyy tulla eksaktisti ymmärretyksi. Kyllä sillä savonmurteella on edelleen suuri hupiarvo. Toki mitä etemmäs pääkaupunkiseudulta ja länsirannikolta siirrytään itään ja pohjoiseen myös akateemisten puhetapa muuttuu ja itäinen murre kuulu selvempänä taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrittät kotona olla lipsauttamatta sivistyssanoja. Yrität opinnoissa olla lipeämättä murteeseen. Olet kuin teilläkin luettaisiin. Siinä sitä on luokkaretkeä. Yksinäistä puuhaa.

Nykyaikainen oppinut nimenomaan korostaa murretta ja kotiseudun kulttuuria. Mauno Koivistosta lähtien huippupoliitikotkin ovat ylpeästi puhuneet kotiseudun murretta. Nykyään saa olla savolainenkin, vaikka vanhoissa kotimaisissa elokuvissa heitä pilkattiin.

Oletko ollut savolaisena asiantuntijatehtävissä ympäristössä, jossa kukaan muu ei puhu murretta? Murre ei kuulu niihin ympyröihin, missä täytyy tulla eksaktisti ymmärretyksi. Kyllä sillä savonmurteella on edelleen suuri hupiarvo. Toki mitä etemmäs pääkaupunkiseudulta ja länsirannikolta siirrytään itään ja pohjoiseen myös akateemisten puhetapa muuttuu ja itäinen murre kuulu selvempänä taustalla.

Olen itse Savosta joten mitä luulet? Nykyisellä työpaikallani esimies taas haastelee oululaisella murteellaan.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja ja ketjuun kirjoittaneet ovat tyypillisiä syntyperäisiä keskiluokan edustajia: ollaan vakuuttuneita siitä, että kaikilla on samat mahdollisuudet ja pidetään omaa kokemusta edustavana esimerkkinä. Se, että itse sattuu tuntemaan pari duunaritaustaista korkeasti koulutettua kaveria, todistaa, että mitään esteitä yhteiskunnallisen nousun tiellä ei ole.

Minulla on hyvin samanlainen tausta Mattilan kanssa ja pystyn samaistumaan täysin hänen kokemuksiinsa. Olen ollut usein tilanteessa, jossa joku yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa olevaan perheeseen syntynyt opiskelukaverini esittää jonkin kommentin ikään kuin kyseessä olisi kaikille tuttu asia. Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita, tai kun työssäni tuli vastaan ensimmäisiä edustustilaisuuksia, en tiennyt, kuinka käyttäytyä tai pukeutua.

On olemassa tilastotietoa siitä, miten perhetausta vaikuttaa koulutus- ja ammattivalintoihin. Lapsi, jonka vanhemmilla on korkeakoulututkinto, hankkii sellaisen neljä kertaa todennäköisemmin kuin sellainen, jonka vanhemmat ovat matalammin koulutettuja.

Juuri näin. Johan sen tilastot osoittavat. Suosittelen jokaiselle, joka ei tätä asiaa ymmärrä, tutustumaan vaikka ihan kotimaiseen alan kirjallisuuteen, joka antaa hedelmällistä syvempää tietoa asiasta. Minusta on surullista, ettei aloittajalla opettajana ole tietoutta tällaisesta asiasta. Varmaan olisi tiedosta hyötyä opettajankin ammatissa, jos vain aitona tarkoituksena on kannustaa oppilaitaan saavuttamaan parhaansa tekemisen.

Omasta taustani voisin kertoa sen verran, että sekä isäni, että äitini ovat vähävaraisista ja monilapsisista perheistä. Isovanhemmillani ei ollut koulutusta lainkaan, vaan olivat ”aitoja” duunareita. Vanhempani ja kaikki heidän sisaruksena ovat pelkästään opistotasoisesti kouluttautuneita. Minulla on 25 serkkua ja olen AINOA serkuskatraastamme, joka on akateemisesti kouluttautunut. Tämä istuu aika hyvin noihin tilastoihin.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni työväenluokkaisesta taustasta tuleva on saanut kannustusta taidealalle hakeutumiseen? Täälläkin on ollut joku työväenluokasta ponnistanut lääkäri. Opiskelualan valinta on siinä mielessä looginen, kun työväenluokassa ja keskiluokassa yleensä korostetaan sitä, että työllään on tultava toimeen.

Olen itsekin vähän ihmetellyt, kun mielikuvat kahtiajaosta tuntuvat olevan, että toisaalla opiskellaan korkeintaan amiksessa, toisaalla lääkiksessä tai oikiksessa. Kuka vaan Pihtiputaan mummo tietää, mikä on lääkäri tai lakimies, ja monessa duunariperheessä ymmärretään nimenomaan rahan ja selkeiden työtehtävien päälle. Mutta entä kun menet opiskelemaan sosiologiaa tai kulttuurintutkimusta? Silloin ei enää ymmärretä. Väitän myös, että näillä ei suoraan tiettyyn ammattiin kouluttavilla aloilla vaaditaan paljon enemmän niitä suhteita, jotta voi saada töitä, ja ylipäänsä akateemisesta taustasta on enemmän hyötyä. En pidä tavallaan niin ihmeellisenä, jos duunariperheestä ponnistetaan lääkäriksi, mutta se on jo vaativampaa, että pääsee vaikka juuri sosiologian kautta hyvin palkattuun ja tunnustettuun työhön. Kirjoitin eilen, että mieheni on lääkäri ja tämä piti yliopistoa "ammattikouluna", ja kyllä hänen elämänsä aika kaukana oli mistään akateemisesta vapaudesta, rilluttelusta ja mielenkiintoisista filosofisista keskusteluista, mitkä usein mielikuvissa liitetään akateemisuuteen.

Ei tuo ole mitään harvinaista. Meidän perheessä oli 4 lasta. Isä tavallinen työmies. Äiti hoiti kotia. Olemme kaikki akateemisesti koulutettuja. Minulla on myös köyhiä serkkuja, jotka ovat korkeasti koulutettuja. Esim. Keskussairaalan ylilääkäri, filosofian tohtori, pörssiyhtiön johtaja,. korkeakoulun rehtori ym. Ym. Ollaan ihan tavallisia kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei lainkaan ymmärrä, mistä on kyse. Koulutettujen vanhempien lapsi voi saada apua vanhemmiltaan esimerkiksi läksyissä. Tohtorisvanhempien lapsille proffat ovat tavallisia ihmisiä, perheystäviä ja akateemisuus on jotain, mitä ei tarvitse jännittää.

Itse ehdin olla yliopistossa useamman vuoden, ennen kuin sain selville, mikä ero on tohtorilla, professorilla ja dosentilla. Viimeksimainitun asema selvisi lopullisesti vasta, kun netti yleistyi. Kaikki tutkintonimikkeet sun muut piti itse selvittää opinto-oppaista, ja jos jotain ei siellä selitetty, se jäi epäselväksi. En todellakaan kehdannut mennä kysymään keneltäkään! Munasin itseni alussa useammankin kerran, kun en tiennyt, mitä eri pääaineiden ja kurssien sisältöön kuuluu. En tiennyt miten puhutella professoreita ja muita, että heillä on vastaanottoajat, en tiennyt opiskelutekniikasta mitään, viittaamisen ja tieteellisen kirjoittamisen opettelin itse matkimalla jne. Nykyisin monia näistä opetetaan, mutta vieläkin opettajat olettavat oppilailta paljon hiljaista tietoa, jota valkoroskaperheestä tulevalla ei tosiaankaan ole. Netti on myös nykyisin suuri tasa-arvon luoja, sitä ei ollut silloin kun aloitin.

Minulla oli myös kavereita, jotka pärjäsivät erittäin hyvin koulussa, mutta joita vanhemmat eivät päästäneet tai kannustaneet lukioon. Heistä tuli sitten koulupudokkaita ja amislaisia. Minua isä kannusti, äiti pitää vieläkin akateemisuutta hienosteluna. Tuo artikkelin Raisa sai itse asiassa varsin hyvät eväät kotoa, kun isänsä oli lukenut mies ja vanhemmat kannustivat.

Olen viisikymppinen akateeminen akat. perheestä ja en viime vuoteen asti tiennyt mikä ero on dosentilla ja lehtorilla - tarkistin kun tuttu sai dosentuurin. En kyllä enää muista:D. Jos pitäisi määritellä virallisesti mikä on professori en ole varma osaisinko kertoa. Saatika että olisin parikymppisenä osannut.

Kuvitteletko tosissasi että kukaan 19-vuotias osaa tieteellisen kirjoittamisen tullessaan lipastolle????Viittaustapojakin on miljoonia.

Jne. jne. samat perustelut kaikkiin muihinkin kohtiin. Voivat saada läksyissä apua? Mitä vit tua nyt?

Mikäs tässä arvon alapeukuttajat kiukuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni työväenluokkaisesta taustasta tuleva on saanut kannustusta taidealalle hakeutumiseen? Täälläkin on ollut joku työväenluokasta ponnistanut lääkäri. Opiskelualan valinta on siinä mielessä looginen, kun työväenluokassa ja keskiluokassa yleensä korostetaan sitä, että työllään on tultava toimeen.

Olen itsekin vähän ihmetellyt, kun mielikuvat kahtiajaosta tuntuvat olevan, että toisaalla opiskellaan korkeintaan amiksessa, toisaalla lääkiksessä tai oikiksessa. Kuka vaan Pihtiputaan mummo tietää, mikä on lääkäri tai lakimies, ja monessa duunariperheessä ymmärretään nimenomaan rahan ja selkeiden työtehtävien päälle. Mutta entä kun menet opiskelemaan sosiologiaa tai kulttuurintutkimusta? Silloin ei enää ymmärretä. Väitän myös, että näillä ei suoraan tiettyyn ammattiin kouluttavilla aloilla vaaditaan paljon enemmän niitä suhteita, jotta voi saada töitä, ja ylipäänsä akateemisesta taustasta on enemmän hyötyä. En pidä tavallaan niin ihmeellisenä, jos duunariperheestä ponnistetaan lääkäriksi, mutta se on jo vaativampaa, että pääsee vaikka juuri sosiologian kautta hyvin palkattuun ja tunnustettuun työhön. Kirjoitin eilen, että mieheni on lääkäri ja tämä piti yliopistoa "ammattikouluna", ja kyllä hänen elämänsä aika kaukana oli mistään akateemisesta vapaudesta, rilluttelusta ja mielenkiintoisista filosofisista keskusteluista, mitkä usein mielikuvissa liitetään akateemisuuteen.

Onko ongelma siis, että Pihtiputaan mummo ei ymmärrä mikä on sosiologi ja pitäisikö hänen ymmärtää? Nyt käsi sydämelle, tiedätkö mitä tarkalleen tekee huolitsija tai ahtaaja? Jos ei ole teknisellä alalla onko mitään tietoa näistä koodikielistä tai tukiasemista ja ja kaikenmaailman titteleistä joissa vilisee isoja kirjaimia? Mitä tekee kamreeri? Mitä tarkalleen ottaen prosessitekniikan tippainssi tekee? Tiedätkö mitä sairaanhoitaja tekee valvontatyössä? Tutkija sinulle vieraalla alalla? Osa tutkii papereista, osa tekee myös kenttäkokeita. Suurin osa ihmisistä voi mielikuvien tasolla tietää mitä joku ammatti muka on, mutta oikeasti koulutetuillakaan ihmisillä ei ole tietoa muiden ihmisten töiden sisällöstä. Huomaat tämän mm. työttömänä kun sinulle kerrotaan tuttujen toimesta mitä töitä voisit hakea:).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei lainkaan ymmärrä, mistä on kyse. Koulutettujen vanhempien lapsi voi saada apua vanhemmiltaan esimerkiksi läksyissä. Tohtorisvanhempien lapsille proffat ovat tavallisia ihmisiä, perheystäviä ja akateemisuus on jotain, mitä ei tarvitse jännittää.

Itse ehdin olla yliopistossa useamman vuoden, ennen kuin sain selville, mikä ero on tohtorilla, professorilla ja dosentilla. Viimeksimainitun asema selvisi lopullisesti vasta, kun netti yleistyi. Kaikki tutkintonimikkeet sun muut piti itse selvittää opinto-oppaista, ja jos jotain ei siellä selitetty, se jäi epäselväksi. En todellakaan kehdannut mennä kysymään keneltäkään! Munasin itseni alussa useammankin kerran, kun en tiennyt, mitä eri pääaineiden ja kurssien sisältöön kuuluu. En tiennyt miten puhutella professoreita ja muita, että heillä on vastaanottoajat, en tiennyt opiskelutekniikasta mitään, viittaamisen ja tieteellisen kirjoittamisen opettelin itse matkimalla jne. Nykyisin monia näistä opetetaan, mutta vieläkin opettajat olettavat oppilailta paljon hiljaista tietoa, jota valkoroskaperheestä tulevalla ei tosiaankaan ole. Netti on myös nykyisin suuri tasa-arvon luoja, sitä ei ollut silloin kun aloitin.

Minulla oli myös kavereita, jotka pärjäsivät erittäin hyvin koulussa, mutta joita vanhemmat eivät päästäneet tai kannustaneet lukioon. Heistä tuli sitten koulupudokkaita ja amislaisia. Minua isä kannusti, äiti pitää vieläkin akateemisuutta hienosteluna. Tuo artikkelin Raisa sai itse asiassa varsin hyvät eväät kotoa, kun isänsä oli lukenut mies ja vanhemmat kannustivat.

Olen viisikymppinen akateeminen akat. perheestä ja en viime vuoteen asti tiennyt mikä ero on dosentilla ja lehtorilla - tarkistin kun tuttu sai dosentuurin. En kyllä enää muista:D. Jos pitäisi määritellä virallisesti mikä on professori en ole varma osaisinko kertoa. Saatika että olisin parikymppisenä osannut.

Kuvitteletko tosissasi että kukaan 19-vuotias osaa tieteellisen kirjoittamisen tullessaan lipastolle????Viittaustapojakin on miljoonia.

Jne. jne. samat perustelut kaikkiin muihinkin kohtiin. Voivat saada läksyissä apua? Mitä vit tua nyt?

Itselleni kyllä tuli tieteellinen kirjoittaminen eteen jo ihan ensimmäisenä vuonna. Siitä sitten vain itseopiskelemaan. 

Onnittelut sinulle siitä, että sinulla on selvästi hyvä itsetunto. Uskallat jopa tunnustaa sivistymättömyytesi.

Ensimmäisenä vuonna yliopistossa tuli eteen sinulla? No niin minullakin. Mutta esitit asian niin, että sinä olet jotenkin uniikki duunarilumihiutale kun et osannut oman tieteenalasi viittaamiskäytäntöä ja tieteellisen kirjoittamisen perussääntöjä tullessasi opiskelemaan. Ei kyllä osannut kukaan muukaan oli kotitausta mikä vaan, se oli tässä se pointti. Niin minäkin itseopiskelin, niillä ohjeilla joita yliopistolta sai. Kaiken muun luin niin ikään opinto-oppaista, ihan kuten muutkin, tai kysyin opiskelukavereilta.

Suosittelen lukutaitoon panostamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei lainkaan ymmärrä, mistä on kyse. Koulutettujen vanhempien lapsi voi saada apua vanhemmiltaan esimerkiksi läksyissä. Tohtorisvanhempien lapsille proffat ovat tavallisia ihmisiä, perheystäviä ja akateemisuus on jotain, mitä ei tarvitse jännittää.

Itse ehdin olla yliopistossa useamman vuoden, ennen kuin sain selville, mikä ero on tohtorilla, professorilla ja dosentilla. Viimeksimainitun asema selvisi lopullisesti vasta, kun netti yleistyi. Kaikki tutkintonimikkeet sun muut piti itse selvittää opinto-oppaista, ja jos jotain ei siellä selitetty, se jäi epäselväksi. En todellakaan kehdannut mennä kysymään keneltäkään! Munasin itseni alussa useammankin kerran, kun en tiennyt, mitä eri pääaineiden ja kurssien sisältöön kuuluu. En tiennyt miten puhutella professoreita ja muita, että heillä on vastaanottoajat, en tiennyt opiskelutekniikasta mitään, viittaamisen ja tieteellisen kirjoittamisen opettelin itse matkimalla jne. Nykyisin monia näistä opetetaan, mutta vieläkin opettajat olettavat oppilailta paljon hiljaista tietoa, jota valkoroskaperheestä tulevalla ei tosiaankaan ole. Netti on myös nykyisin suuri tasa-arvon luoja, sitä ei ollut silloin kun aloitin.

Minulla oli myös kavereita, jotka pärjäsivät erittäin hyvin koulussa, mutta joita vanhemmat eivät päästäneet tai kannustaneet lukioon. Heistä tuli sitten koulupudokkaita ja amislaisia. Minua isä kannusti, äiti pitää vieläkin akateemisuutta hienosteluna. Tuo artikkelin Raisa sai itse asiassa varsin hyvät eväät kotoa, kun isänsä oli lukenut mies ja vanhemmat kannustivat.

Olen viisikymppinen akateeminen akat. perheestä ja en viime vuoteen asti tiennyt mikä ero on dosentilla ja lehtorilla - tarkistin kun tuttu sai dosentuurin. En kyllä enää muista:D. Jos pitäisi määritellä virallisesti mikä on professori en ole varma osaisinko kertoa. Saatika että olisin parikymppisenä osannut.

Kuvitteletko tosissasi että kukaan 19-vuotias osaa tieteellisen kirjoittamisen tullessaan lipastolle????Viittaustapojakin on miljoonia.

Jne. jne. samat perustelut kaikkiin muihinkin kohtiin. Voivat saada läksyissä apua? Mitä vit tua nyt?

Itselleni kyllä tuli tieteellinen kirjoittaminen eteen jo ihan ensimmäisenä vuonna. Siitä sitten vain itseopiskelemaan. 

Onnittelut sinulle siitä, että sinulla on selvästi hyvä itsetunto. Uskallat jopa tunnustaa sivistymättömyytesi.

Ymmärrän kokemukseni kautta hyvin, miten pihalla duunaritaustasta ponnistava voi olla akateemisissa ympyröissä, mutta en nyt noita kaikkia "vaikeuksia". Joku tieteellinen kirjoittaminen kai yleensä opetellaan vasta yliopistossa sen myötä, että niitä tekstejä joutuu lukemaan. Olen opiskellut kahdessa eri tiedekunnassa ja kummassakin oli erikseen kurssi tieteellisestä kirjoittamisesta, enkä siellä ollut sen tyhmempi kuin muutkaan. Ja viittaustavat olivat erilaiset jo noissa kahdessa tiedekunnassa, joten vanhemmista ei luultavasti ole juuri apua. Meillä ne säännöt olivat ihan selkeitä, eikä mitään salaista tietoa.

Mitä taas aiemmin läksyissä auttamiseen tulee, niin en akateemisena ihmisenä ole esim. matikassa niin hyvä, että juuri voisin ainakaan lonkalta auttaa yläkoululaista. Joskin yleensä ne asiat selitetään kirjassa aika rautalangasta vääntäen, joten eiköhän ne palautuisi mieleen. Kun olin lapsi, äitini oli sitä mieltä, että opettajaperheestä oleva ystäväni hyötyi taustastaan, että häntä jotenkin prepataan kotona. Muistan, kun lapsena ajattelin hänen olevan jossain ihme koneessa kotona, jossa sitä tietoa syötettiin hänen päähänsä :D Vähän luulen, että menestys oli ystäväni omaa ansiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni työväenluokkaisesta taustasta tuleva on saanut kannustusta taidealalle hakeutumiseen? Täälläkin on ollut joku työväenluokasta ponnistanut lääkäri. Opiskelualan valinta on siinä mielessä looginen, kun työväenluokassa ja keskiluokassa yleensä korostetaan sitä, että työllään on tultava toimeen.

Olen itsekin vähän ihmetellyt, kun mielikuvat kahtiajaosta tuntuvat olevan, että toisaalla opiskellaan korkeintaan amiksessa, toisaalla lääkiksessä tai oikiksessa. Kuka vaan Pihtiputaan mummo tietää, mikä on lääkäri tai lakimies, ja monessa duunariperheessä ymmärretään nimenomaan rahan ja selkeiden työtehtävien päälle. Mutta entä kun menet opiskelemaan sosiologiaa tai kulttuurintutkimusta? Silloin ei enää ymmärretä. Väitän myös, että näillä ei suoraan tiettyyn ammattiin kouluttavilla aloilla vaaditaan paljon enemmän niitä suhteita, jotta voi saada töitä, ja ylipäänsä akateemisesta taustasta on enemmän hyötyä. En pidä tavallaan niin ihmeellisenä, jos duunariperheestä ponnistetaan lääkäriksi, mutta se on jo vaativampaa, että pääsee vaikka juuri sosiologian kautta hyvin palkattuun ja tunnustettuun työhön. Kirjoitin eilen, että mieheni on lääkäri ja tämä piti yliopistoa "ammattikouluna", ja kyllä hänen elämänsä aika kaukana oli mistään akateemisesta vapaudesta, rilluttelusta ja mielenkiintoisista filosofisista keskusteluista, mitkä usein mielikuvissa liitetään akateemisuuteen.

Onko ongelma siis, että Pihtiputaan mummo ei ymmärrä mikä on sosiologi ja pitäisikö hänen ymmärtää? Nyt käsi sydämelle, tiedätkö mitä tarkalleen tekee huolitsija tai ahtaaja? Jos ei ole teknisellä alalla onko mitään tietoa näistä koodikielistä tai tukiasemista ja ja kaikenmaailman titteleistä joissa vilisee isoja kirjaimia? Mitä tekee kamreeri? Mitä tarkalleen ottaen prosessitekniikan tippainssi tekee? Tiedätkö mitä sairaanhoitaja tekee valvontatyössä? Tutkija sinulle vieraalla alalla? Osa tutkii papereista, osa tekee myös kenttäkokeita. Suurin osa ihmisistä voi mielikuvien tasolla tietää mitä joku ammatti muka on, mutta oikeasti koulutetuillakaan ihmisillä ei ole tietoa muiden ihmisten töiden sisällöstä. Huomaat tämän mm. työttömänä kun sinulle kerrotaan tuttujen toimesta mitä töitä voisit hakea:).

En väitäkään olevani kaikkien alojen asiantuntija. Vastasin vain siihen, tuetaanko duunariperheessä yhtä hanakasti taidealalla opiskelua kuin vaikka lääkäriksi opiskelemista. Täällä on aika monta sivua juteltu siitä, että perheen antamalla tuella on merkitystä, vaikkei se ratkaisevaa olisikaan. Kokemukseni mukaan duunariperheessä tukea annetaan helpommin opiskelussa, joka tähtää tiettyyn ammattiin, vaikka ei olisikaan tietoa työn tarkasta sisällöstä. Kyllä duunariperheessä voidaan tukea vaikka sairaanhoitajaksi opiskelua, vaikka sen valvontatyöstä ei olisi mitään tarkempaa tietoa. Sitten taas akateemisessa perheessä ymmärretään ehkä herkemmin vaikka folkloristiikan opiskelua, vaikkei se vanhempien oma ala olisi ollenkaan sellainen. Tajutaan jotenkin paremmin, että on myös sellaisia aloja ja töitä, joista ei itse tiedä ja ymmärretään, että laajalla sivistyksellä on oma arvonsa, vaikkei se oikeuttaisikaan työnkuvaan X. Duunariperheessä kysytään paljon nopeammin mitä hyötyä siitä on ja mistä paikasta töitä haetaan ja paljonko on liksa. Joskin akateemiset voivat ymmärtää myös duunarialojen opiskelun olevan mielekästä, vaikka he eivät tiedäkään, mitä ahtaaja tekee. Eli kyse ei ole siitä kuinka paljon tietää alasta tai ammatista vaan siitä, tukeeko lastaan vai ei.