Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?
02.04.2021 |
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/3a61e7b0-d7e3-4ea4-a7fd-5941…
Hyvin on opiskelut sujuneet, sehän on vain hienoa. En silti ymmärrä tätä yleistystä yhä tänä päivänä, kuinka nyt ollaan eri piireistä ja vain osalla mahikset päästä ns. piireihin. Hän puhuu, kuinka ei tohtinut hakea parempaan lukioonkaan, vaikka ka oli hyvä. Jne jne...lisää itse artikkelissa. Itse olen opettajaperheessä kasvanut eli minulla on keskiluokkaiset lähtökohdat, ei ns. duunaritaustaa. Opiskelin itse myös samaiseen ammattiin, kuten vanhempanikin. Siihen aikaan ei ollut tosin kenenkään kohdalla muotia hakea "huippulukioihin" tai lähteä asumaan lukion takia johonkin. Ihan siihen lähilukioon mentiin, koska se oli tapana. Ka oli minullakin 9,3 ja siitä huolimatta lähin kelpasi. Ei ollut mikään luokkakysymys. Yliopisto-opinnoissa meitä oli ystäväporukassa todella eri taustoista, sehän nyt on selvääkin selvempää, että näin on. Ei se ollut mikään juttu, eikä kukaan edes ajatellut selvittää jokaista sukulaista ja heidän ammattiaan. Mitä nyt joku kertoi ohimennen ja kaikki oli yksinomaan hienoa. Ei minkäänlaista akateemista erottelua ilmennyt koko opiskeluaikanani. Tosin opiskelin Jyväskylän yliopistossa, se oli ainakin minulle loistava opinahjo. Jutussa Raisa halusi vaihtaa Helsinkiin, josko se vaikuttaa tässä nyt enemmän kuin "akateemisuus" noin yleensä. Vähän vierastan tuon termin käyttöä, en korosta olevani, se ei näy arjessani. En myöskään allekirjoita sitä, että koulutetuista vanhemmista syntyy koulutettuja lapsia. Olen sekä omalla kohdallani että ystävieni kohdalla todistamassa, kuinka eri tavoin tämä voikaan mennä. Meidän omalla jälkikasvullamme painottuu ammatillinen puoli, kun taas ammatillisesti koulutetuilla tutuillamme lähtee nuoria yliopistoon tai amk:eaan. Tämä erottelu, mitä Raisa tekee, on hänen oma subjektiivinen kokemuksensa. Asioita ei kannata yleistää kuitenkaan liiaksi, koska monen totuus ja kokemus on kuitenkin ihan iloisen päinvastainen. On turha ylläpitää kynsin ja hampain vanhoja raja-aitoja. Vieläpä ihan itse.
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei lainkaan ymmärrä, mistä on kyse. Koulutettujen vanhempien lapsi voi saada apua vanhemmiltaan esimerkiksi läksyissä. Tohtorisvanhempien lapsille proffat ovat tavallisia ihmisiä, perheystäviä ja akateemisuus on jotain, mitä ei tarvitse jännittää.
Itse ehdin olla yliopistossa useamman vuoden, ennen kuin sain selville, mikä ero on tohtorilla, professorilla ja dosentilla. Viimeksimainitun asema selvisi lopullisesti vasta, kun netti yleistyi. Kaikki tutkintonimikkeet sun muut piti itse selvittää opinto-oppaista, ja jos jotain ei siellä selitetty, se jäi epäselväksi. En todellakaan kehdannut mennä kysymään keneltäkään! Munasin itseni alussa useammankin kerran, kun en tiennyt, mitä eri pääaineiden ja kurssien sisältöön kuuluu. En tiennyt miten puhutella professoreita ja muita, että heillä on vastaanottoajat, en tiennyt opiskelutekniikasta mitään, viittaamisen ja tieteellisen kirjoittamisen opettelin itse matkimalla jne. Nykyisin monia näistä opetetaan, mutta vieläkin opettajat olettavat oppilailta paljon hiljaista tietoa, jota valkoroskaperheestä tulevalla ei tosiaankaan ole. Netti on myös nykyisin suuri tasa-arvon luoja, sitä ei ollut silloin kun aloitin.
Minulla oli myös kavereita, jotka pärjäsivät erittäin hyvin koulussa, mutta joita vanhemmat eivät päästäneet tai kannustaneet lukioon. Heistä tuli sitten koulupudokkaita ja amislaisia. Minua isä kannusti, äiti pitää vieläkin akateemisuutta hienosteluna. Tuo artikkelin Raisa sai itse asiassa varsin hyvät eväät kotoa, kun isänsä oli lukenut mies ja vanhemmat kannustivat.
Olen viisikymppinen akateeminen akat. perheestä ja en viime vuoteen asti tiennyt mikä ero on dosentilla ja lehtorilla - tarkistin kun tuttu sai dosentuurin. En kyllä enää muista:D. Jos pitäisi määritellä virallisesti mikä on professori en ole varma osaisinko kertoa. Saatika että olisin parikymppisenä osannut.
Kuvitteletko tosissasi että kukaan 19-vuotias osaa tieteellisen kirjoittamisen tullessaan lipastolle????Viittaustapojakin on miljoonia.
Jne. jne. samat perustelut kaikkiin muihinkin kohtiin. Voivat saada läksyissä apua? Mitä vit tua nyt?
Itselleni kyllä tuli tieteellinen kirjoittaminen eteen jo ihan ensimmäisenä vuonna. Siitä sitten vain itseopiskelemaan.
Onnittelut sinulle siitä, että sinulla on selvästi hyvä itsetunto. Uskallat jopa tunnustaa sivistymättömyytesi.
Ensimmäisenä vuonna yliopistossa tuli eteen sinulla? No niin minullakin. Mutta esitit asian niin, että sinä olet jotenkin uniikki duunarilumihiutale kun et osannut oman tieteenalasi viittaamiskäytäntöä ja tieteellisen kirjoittamisen perussääntöjä tullessasi opiskelemaan. Ei kyllä osannut kukaan muukaan oli kotitausta mikä vaan, se oli tässä se pointti. Niin minäkin itseopiskelin, niillä ohjeilla joita yliopistolta sai. Kaiken muun luin niin ikään opinto-oppaista, ihan kuten muutkin, tai kysyin opiskelukavereilta.
Suosittelen lukutaitoon panostamista.
Lukio ei kovin hyvin valmenna korkeakouluopintoihin. Siellä piti kirjoittaa kokeita varten muistiin kaikki mitä opettaja esittelee. Tämä mielessä yliopistossa pyysin ensimmäisillä luennoilla professoria esittämään asiat hitaammin, jotta ehdin tehdä muistiinpanoja. Professori oli pyynnöstä pöyristynyt ja totesi ettei korkeakoulussa tällä tavoin opiskella, vaan opiskelijan on vain kyettävä itse poimimaan luennon sisällöstä olennaisimmat asiat. Akateemisen perheen kasvatti olen kyllä, mutta eipä meillä vietetty kotona siltikään iltoja vanhemman kanssa viittaustekniikoita harjoitellen.
Ensimmäisenä vuonna yliopistolla haalin kaikki päivät täyteen luentoja, kun luulin opiskelun olevan samanlaista kuin lukiossa. Nopeasti paljastui se, että kurssien itsenäisesti tehtävä työmäärä olikin ihan toista luokkaa kuin lukiossa. Moni kurssi jäi kesken. Lopulta jäivät koko opinnot kesken. En osannut oikein motivoitua siihen, että opiskelu oli pääosin itsenäistä esseiden laatimista ja tenttimistä. Enkä oikein yrityksistäni huolimatta saanut selvää käsitystä siitä mihin valmistumisen jälkeen voisin työllistyä. Yksinäinen opiskelu ja epävarmuus tulevaisuudesta vaikuttivat yhdessä kielteisesti opiskelumotivaatioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei lainkaan ymmärrä, mistä on kyse. Koulutettujen vanhempien lapsi voi saada apua vanhemmiltaan esimerkiksi läksyissä. Tohtorisvanhempien lapsille proffat ovat tavallisia ihmisiä, perheystäviä ja akateemisuus on jotain, mitä ei tarvitse jännittää.
Itse ehdin olla yliopistossa useamman vuoden, ennen kuin sain selville, mikä ero on tohtorilla, professorilla ja dosentilla. Viimeksimainitun asema selvisi lopullisesti vasta, kun netti yleistyi. Kaikki tutkintonimikkeet sun muut piti itse selvittää opinto-oppaista, ja jos jotain ei siellä selitetty, se jäi epäselväksi. En todellakaan kehdannut mennä kysymään keneltäkään! Munasin itseni alussa useammankin kerran, kun en tiennyt, mitä eri pääaineiden ja kurssien sisältöön kuuluu. En tiennyt miten puhutella professoreita ja muita, että heillä on vastaanottoajat, en tiennyt opiskelutekniikasta mitään, viittaamisen ja tieteellisen kirjoittamisen opettelin itse matkimalla jne. Nykyisin monia näistä opetetaan, mutta vieläkin opettajat olettavat oppilailta paljon hiljaista tietoa, jota valkoroskaperheestä tulevalla ei tosiaankaan ole. Netti on myös nykyisin suuri tasa-arvon luoja, sitä ei ollut silloin kun aloitin.
Minulla oli myös kavereita, jotka pärjäsivät erittäin hyvin koulussa, mutta joita vanhemmat eivät päästäneet tai kannustaneet lukioon. Heistä tuli sitten koulupudokkaita ja amislaisia. Minua isä kannusti, äiti pitää vieläkin akateemisuutta hienosteluna. Tuo artikkelin Raisa sai itse asiassa varsin hyvät eväät kotoa, kun isänsä oli lukenut mies ja vanhemmat kannustivat.
Olen viisikymppinen akateeminen akat. perheestä ja en viime vuoteen asti tiennyt mikä ero on dosentilla ja lehtorilla - tarkistin kun tuttu sai dosentuurin. En kyllä enää muista:D. Jos pitäisi määritellä virallisesti mikä on professori en ole varma osaisinko kertoa. Saatika että olisin parikymppisenä osannut.
Kuvitteletko tosissasi että kukaan 19-vuotias osaa tieteellisen kirjoittamisen tullessaan lipastolle????Viittaustapojakin on miljoonia.
Jne. jne. samat perustelut kaikkiin muihinkin kohtiin. Voivat saada läksyissä apua? Mitä vit tua nyt?
Itselleni kyllä tuli tieteellinen kirjoittaminen eteen jo ihan ensimmäisenä vuonna. Siitä sitten vain itseopiskelemaan.
Onnittelut sinulle siitä, että sinulla on selvästi hyvä itsetunto. Uskallat jopa tunnustaa sivistymättömyytesi.
Ensimmäisenä vuonna yliopistossa tuli eteen sinulla? No niin minullakin. Mutta esitit asian niin, että sinä olet jotenkin uniikki duunarilumihiutale kun et osannut oman tieteenalasi viittaamiskäytäntöä ja tieteellisen kirjoittamisen perussääntöjä tullessasi opiskelemaan. Ei kyllä osannut kukaan muukaan oli kotitausta mikä vaan, se oli tässä se pointti. Niin minäkin itseopiskelin, niillä ohjeilla joita yliopistolta sai. Kaiken muun luin niin ikään opinto-oppaista, ihan kuten muutkin, tai kysyin opiskelukavereilta.
Suosittelen lukutaitoon panostamista.
Lukio ei kovin hyvin valmenna korkeakouluopintoihin. Siellä piti kirjoittaa kokeita varten muistiin kaikki mitä opettaja esittelee. Tämä mielessä yliopistossa pyysin ensimmäisillä luennoilla professoria esittämään asiat hitaammin, jotta ehdin tehdä muistiinpanoja. Professori oli pyynnöstä pöyristynyt ja totesi ettei korkeakoulussa tällä tavoin opiskella, vaan opiskelijan on vain kyettävä itse poimimaan luennon sisällöstä olennaisimmat asiat. Akateemisen perheen kasvatti olen kyllä, mutta eipä meillä vietetty kotona siltikään iltoja vanhemman kanssa viittaustekniikoita harjoitellen.
Ensimmäisenä vuonna yliopistolla haalin kaikki päivät täyteen luentoja, kun luulin opiskelun olevan samanlaista kuin lukiossa. Nopeasti paljastui se, että kurssien itsenäisesti tehtävä työmäärä olikin ihan toista luokkaa kuin lukiossa. Moni kurssi jäi kesken. Lopulta jäivät koko opinnot kesken. En osannut oikein motivoitua siihen, että opiskelu oli pääosin itsenäistä esseiden laatimista ja tenttimistä. Enkä oikein yrityksistäni huolimatta saanut selvää käsitystä siitä mihin valmistumisen jälkeen voisin työllistyä. Yksinäinen opiskelu ja epävarmuus tulevaisuudesta vaikuttivat yhdessä kielteisesti opiskelumotivaatioon.
Osalla aloista yliopisto-opiskelukin on hyvin pitkälle valmiiksi aikataulutettua ja akateeminen vapaus suht tuntematon käsite. Kurssit ja harjoitustyöt nivoutuu toisiinsa ja aina seuraaville kursseille on pitkä lista ennakkovaatimuksia mitkä kurssit pitää olla suoritettu päästäksesi sille seuraavalle kurssille. Läsnäolopakko on ainakin laskareihin ja labroihin.
Alue: Aihe vapaa
Lukio ei kovin hyvin valmenna korkeakouluopintoihin. Siellä piti kirjoittaa kokeita varten muistiin kaikki mitä opettaja esittelee. Tämä mielessä yliopistossa pyysin ensimmäisillä luennoilla professoria esittämään asiat hitaammin, jotta ehdin tehdä muistiinpanoja. Professori oli pyynnöstä pöyristynyt ja totesi ettei korkeakoulussa tällä tavoin opiskella, vaan opiskelijan on vain kyettävä itse poimimaan luennon sisällöstä olennaisimmat asiat. Akateemisen perheen kasvatti olen kyllä, mutta eipä meillä vietetty kotona siltikään iltoja vanhemman kanssa viittaustekniikoita harjoitellen.