Lue keskustelun säännöt.
Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?
02.04.2021 |
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/3a61e7b0-d7e3-4ea4-a7fd-5941…
Hyvin on opiskelut sujuneet, sehän on vain hienoa. En silti ymmärrä tätä yleistystä yhä tänä päivänä, kuinka nyt ollaan eri piireistä ja vain osalla mahikset päästä ns. piireihin. Hän puhuu, kuinka ei tohtinut hakea parempaan lukioonkaan, vaikka ka oli hyvä. Jne jne...lisää itse artikkelissa. Itse olen opettajaperheessä kasvanut eli minulla on keskiluokkaiset lähtökohdat, ei ns. duunaritaustaa. Opiskelin itse myös samaiseen ammattiin, kuten vanhempanikin. Siihen aikaan ei ollut tosin kenenkään kohdalla muotia hakea "huippulukioihin" tai lähteä asumaan lukion takia johonkin. Ihan siihen lähilukioon mentiin, koska se oli tapana. Ka oli minullakin 9,3 ja siitä huolimatta lähin kelpasi. Ei ollut mikään luokkakysymys. Yliopisto-opinnoissa meitä oli ystäväporukassa todella eri taustoista, sehän nyt on selvääkin selvempää, että näin on. Ei se ollut mikään juttu, eikä kukaan edes ajatellut selvittää jokaista sukulaista ja heidän ammattiaan. Mitä nyt joku kertoi ohimennen ja kaikki oli yksinomaan hienoa. Ei minkäänlaista akateemista erottelua ilmennyt koko opiskeluaikanani. Tosin opiskelin Jyväskylän yliopistossa, se oli ainakin minulle loistava opinahjo. Jutussa Raisa halusi vaihtaa Helsinkiin, josko se vaikuttaa tässä nyt enemmän kuin "akateemisuus" noin yleensä. Vähän vierastan tuon termin käyttöä, en korosta olevani, se ei näy arjessani. En myöskään allekirjoita sitä, että koulutetuista vanhemmista syntyy koulutettuja lapsia. Olen sekä omalla kohdallani että ystävieni kohdalla todistamassa, kuinka eri tavoin tämä voikaan mennä. Meidän omalla jälkikasvullamme painottuu ammatillinen puoli, kun taas ammatillisesti koulutetuilla tutuillamme lähtee nuoria yliopistoon tai amk:eaan. Tämä erottelu, mitä Raisa tekee, on hänen oma subjektiivinen kokemuksensa. Asioita ei kannata yleistää kuitenkaan liiaksi, koska monen totuus ja kokemus on kuitenkin ihan iloisen päinvastainen. On turha ylläpitää kynsin ja hampain vanhoja raja-aitoja. Vieläpä ihan itse.
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Näetkö että onko joku merkittävä tasoero sen välillä onko tutkinto maisteri vai onko joku valmistunut AMK:sta? Työelämässä vaatimukset korkeakoulutetuille tuntuvat yleensä olevan melko samanlaisia riippumatta siitä millä tutkinnolla töitä tehdään.
Tottakai tutkinnon sisällöissä on eroja, ei se ole vain sama tutkinto eri nimikkeellä.
Meidän alalla on paljon tietysti tehtäviä, joita voi tehdä kumpi vain. On kuitenkin tehtäviä, johon osaamisen antaa vain meidän alan yliopistokoulutus, ja se teoreettinen pohja, joka siellä rakennetaan.
Väitteen uskottavuutta lisäisi se, jos uskaltaisi kertoa minkä alan työtehtäviin yliopistokoulutus on tässä tapauksessa kirjoittajan mielestä välttämätön. Muuten mennään mutupohjalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Mihin tehtävään yliopistokoulutus tuo lisäulottuvuuden? Arkkitehdin työhön. Varmasti arkkitehtitoimistossa tai kaavoitusvirastossa on paljon tehtäviä, joihin ei tarvita juuri arkkitehdin tutkintoa. Se on kuitenkin ainoa rakennusalan tutkinto, jossa siinä määrin perehdytään mittasuhteisiin, sommitteluun, värioppiin, tilan tuntuun, rakennustaiteen historiaan, teoriaan ja merkityksiin, sanalla sanoen itse arkkitehtuuriin. On tehtäviä, joiden suorittaminen edellyttää ns. arkkitehdin silmän. Tämän ovat sanoneet myös ei-arkkitehdit, ja sen olen todennut esimiehenä näillä aloilla.
Varmasti on ihmisiä, jotka työllään voivat osoittaa harjaantuneensa näihin ilman muodollista koulutustakin. Kuitenkin kun ihmisiä rekrytoidaan paperien perusteella, arkkitehtitutkinnosta tietää, että se jo lähtökohtaisesti sisältää huomattavaa harjaannusta näihin.
Varmasti muut voivat omalta alaltaan antaa esimerkkejä samasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Yhteiskuntaluokka voi muuttua. Monessa tapauksessa raja yhteiskuntaluokkien välillä on veteen piirretty viiva. Se on silloin pitkälti luokittelijan tulkintaa mihin luokkaan kyseinen henkilö siinä tapauksessa satutaan luokittelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Yhteiskuntaluokka voi muuttua. Monessa tapauksessa raja yhteiskuntaluokkien välillä on veteen piirretty viiva. Se on silloin pitkälti luokittelijan tulkintaa mihin luokkaan kyseinen henkilö siinä tapauksessa satutaan luokittelemaan.
Yläluokan jäsenet tietysti voivat vähät välittää tällaisista luokitteluista. Herlinien varallisuudella voi tehdä lähes mitä lystää. Vauraus antaa vapauden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Yhteiskuntaluokka voi muuttua. Monessa tapauksessa raja yhteiskuntaluokkien välillä on veteen piirretty viiva. Se on silloin pitkälti luokittelijan tulkintaa mihin luokkaan kyseinen henkilö siinä tapauksessa satutaan luokittelemaan.
Yläluokan jäsenet tietysti voivat vähät välittää tällaisista luokitteluista. Herlinien varallisuudella voi tehdä lähes mitä lystää. Vauraus antaa vapauden.
Eivät hekään yhteiskuntaluokastaan vapaudu. Se näkyy murteesta, puhetavasta, harrastuksista, tupakoiko, mitä syö ja miten juo, miten matkustaa ja mitä lukee ja kuuntelee. Taustasta, suvusta, ystäväpiiristä, ja ehkä melkein viimeiseksi siitä ammatista.
Ensin sanotaan, että mitäs opiskelit tieten tahtoen matalapalkkaiselle ja huonosti työllistävälle alalle. Sitten kun paljastat opiskelleesi ekonomiksi, niin ripeästi riennetään kertomaan miten kyseinen tutkinto on kärsinyt inflaation. No shit, Sherlock. Mulla vaan ei ollut kristallipalloa tuossa parikymmentä vuotta sitten.
Tässä sitten päädytään taas tilanteeseen, miten suhteet/tausta/verkostot merkkaa. Eli vaikka hankkisit muka työllistävän tutkinnon, niin se ei enää takaa yhtään mitään.
Pitäisikö yrittää seuraavaksi lääkikseen? Aika monella muullakin alkaa varmasti olla sama suunnitelma. Ja sitten kun valmistut, niin koulutus on taas kärsinyt inflaation etkä työllisty ilman suhteita. Jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Yhteiskuntaluokka voi muuttua. Monessa tapauksessa raja yhteiskuntaluokkien välillä on veteen piirretty viiva. Se on silloin pitkälti luokittelijan tulkintaa mihin luokkaan kyseinen henkilö siinä tapauksessa satutaan luokittelemaan.
Yläluokan jäsenet tietysti voivat vähät välittää tällaisista luokitteluista. Herlinien varallisuudella voi tehdä lähes mitä lystää. Vauraus antaa vapauden.
Eivät hekään yhteiskuntaluokastaan vapaudu. Se näkyy murteesta, puhetavasta, harrastuksista, tupakoiko, mitä syö ja miten juo, miten matkustaa ja mitä lukee ja kuuntelee. Taustasta, suvusta, ystäväpiiristä, ja ehkä melkein viimeiseksi siitä ammatista.
Niklas Herlin on esimerkiksi varallisuutensa turvin voinut valita paljon vapaammin monessa asiassa miten haluaa toimia kuin jokin keskiluokkainen pikkuvirkamies, jonka toimeentulo on täysin pelkkien palkkatulojen varassa. Ei haittaa jos on omalaatuinen, jos sattuu olemaan omalaatuinen ja rikas. Köyhällä lopputulos samalle toiminnalle on ihan toinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Yhteiskuntaluokka voi muuttua. Monessa tapauksessa raja yhteiskuntaluokkien välillä on veteen piirretty viiva. Se on silloin pitkälti luokittelijan tulkintaa mihin luokkaan kyseinen henkilö siinä tapauksessa satutaan luokittelemaan.
Yläluokan jäsenet tietysti voivat vähät välittää tällaisista luokitteluista. Herlinien varallisuudella voi tehdä lähes mitä lystää. Vauraus antaa vapauden.
Eivät hekään yhteiskuntaluokastaan vapaudu. Se näkyy murteesta, puhetavasta, harrastuksista, tupakoiko, mitä syö ja miten juo, miten matkustaa ja mitä lukee ja kuuntelee. Taustasta, suvusta, ystäväpiiristä, ja ehkä melkein viimeiseksi siitä ammatista.
Niklas Herlin on esimerkiksi varallisuutensa turvin voinut valita paljon vapaammin monessa asiassa miten haluaa toimia kuin jokin keskiluokkainen pikkuvirkamies, jonka toimeentulo on täysin pelkkien palkkatulojen varassa. Ei haittaa jos on omalaatuinen, jos sattuu olemaan omalaatuinen ja rikas. Köyhällä lopputulos samalle toiminnalle on ihan toinen.
Jos Tampereen yössä nakkikiskalla jonotat samassa jonossa Niklas Herlinin, ja Ikurilaisen levyseppähitsaajan kanssa, tiedät kumpi on duunari, kun he ensimmäisen kerran avaavat suunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt yliopistossa, ja kyllä jatkuvasti kuulee miten jonkun isovanhempi on lääkäri, tuomari, tutkija yms. Jonkun eno tulee luennoitsemaan, jonkun täti on professorina. Minusta kuulostaa hyvin vieraalta että jonkun isovanhemmat ovat käyneet yliopiston (vaikka 50-60 luvuilla lieni aika yleistä tehdä luokkaretkeä) kun kaikki sukuni vanhukset ovat olleet pienviljelijöitä, kaupankassoja tai lastenhoitajia (näitä ammatteja yhtään väheksymättä). Oma isäni luki sukunsa ensimmäiseksi ylioppilaaksi 80-luvin lopulla ja meni vielä teknilliseen yliopistoonkin, äitini kävi ammattikoulun aikuisiällä. Joten vaikka isäni on yliopiston käynyt ja perheeni on ollut tukevan keskiluokkainen, olen tutustunut aivan erilaiseen kulttuuriin yliopistossa. Se on ollut ennenkaikkea mielenkiintoista, enkä sinällään ole tuntenut itseäni ulkopuoliseksi.
Ei niitä voi mitenkään olla monia, joiden kaikki isovanhemmat olisi käyneet yliopiston. Esim. 50-luvulla yliopisto-opiskelijoita oli alle kymmenesosa nykyisestä opiskelijamäärästä. Toki yhdellä ihmisellä on aina neljä isovanhempaa, joten yksi sieltä voi löytyä, kaksi tai enemmän jo harvinaisempaa.
Ohis, enpä ole ajatellut että tää olisi tosiaan noin harvinaista! Loogista kylläkin kun pohtii. Omat isovanhempani kävivät kaikki yliopiston, ja olivat 20-30-luvun vaihteessa syntyneitä. Ymmärtääkseni jokainen heistä teki luokkanousun aikanaan, heidän vanhemmssaan oli tehdastyöläistä ja veturikuskia ym. Kaikki heidän lapsensa kävivät myös yliopiston. Meistä lapsenlapsista vain puolet päätyikin enää yliopistoon, muut meni AMK:iin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt yliopistossa, ja kyllä jatkuvasti kuulee miten jonkun isovanhempi on lääkäri, tuomari, tutkija yms. Jonkun eno tulee luennoitsemaan, jonkun täti on professorina. Minusta kuulostaa hyvin vieraalta että jonkun isovanhemmat ovat käyneet yliopiston (vaikka 50-60 luvuilla lieni aika yleistä tehdä luokkaretkeä) kun kaikki sukuni vanhukset ovat olleet pienviljelijöitä, kaupankassoja tai lastenhoitajia (näitä ammatteja yhtään väheksymättä). Oma isäni luki sukunsa ensimmäiseksi ylioppilaaksi 80-luvin lopulla ja meni vielä teknilliseen yliopistoonkin, äitini kävi ammattikoulun aikuisiällä. Joten vaikka isäni on yliopiston käynyt ja perheeni on ollut tukevan keskiluokkainen, olen tutustunut aivan erilaiseen kulttuuriin yliopistossa. Se on ollut ennenkaikkea mielenkiintoista, enkä sinällään ole tuntenut itseäni ulkopuoliseksi.
Ei niitä voi mitenkään olla monia, joiden kaikki isovanhemmat olisi käyneet yliopiston. Esim. 50-luvulla yliopisto-opiskelijoita oli alle kymmenesosa nykyisestä opiskelijamäärästä. Toki yhdellä ihmisellä on aina neljä isovanhempaa, joten yksi sieltä voi löytyä, kaksi tai enemmän jo harvinaisempaa.
Ohis, enpä ole ajatellut että tää olisi tosiaan noin harvinaista! Loogista kylläkin kun pohtii. Omat isovanhempani kävivät kaikki yliopiston, ja olivat 20-30-luvun vaihteessa syntyneitä. Ymmärtääkseni jokainen heistä teki luokkanousun aikanaan, heidän vanhemmssaan oli tehdastyöläistä ja veturikuskia ym. Kaikki heidän lapsensa kävivät myös yliopiston. Meistä lapsenlapsista vain puolet päätyikin enää yliopistoon, muut meni AMK:iin...
Suomessa on hyvin ohut sivistyneistöpinta. Toki poikkeuksia on joissain suvuissa. Esim. Edesmennyt Pentti Linkola oli hyvä esimerkki todellisesta sivistyssuvun edustajasta. Pentin isä oli yliopiston rehtori, äiti yliopiston kanslerin tytär. Maan ykkössivistyneistö kulki Pentin mökillä mustikassa. Pääosin edelleen moni on toisen polven maalaisakateemisia. Ulkomailla toki sivistyneistöllä on pidemmät juuret. Kolmannen, neljännen polven tohtorit ovat mahdollisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mihin tehtävään yliopistokoulutus tuo lisäulottuvuuden? Arkkitehdin työhön. Varmasti arkkitehtitoimistossa tai kaavoitusvirastossa on paljon tehtäviä, joihin ei tarvita juuri arkkitehdin tutkintoa. Se on kuitenkin ainoa rakennusalan tutkinto, jossa siinä määrin perehdytään mittasuhteisiin, sommitteluun, värioppiin, tilan tuntuun, rakennustaiteen historiaan, teoriaan ja merkityksiin, sanalla sanoen itse arkkitehtuuriin. On tehtäviä, joiden suorittaminen edellyttää ns. arkkitehdin silmän. Tämän ovat sanoneet myös ei-arkkitehdit, ja sen olen todennut esimiehenä näillä aloilla.
Varmasti on ihmisiä, jotka työllään voivat osoittaa harjaantuneensa näihin ilman muodollista koulutustakin. Kuitenkin kun ihmisiä rekrytoidaan paperien perusteella, arkkitehtitutkinnosta tietää, että se jo lähtökohtaisesti sisältää huomattavaa harjaannusta näihin.
Varmasti muut voivat omalta alaltaan antaa esimerkkejä samasta.
Amkstäkin valmistuu arkkitehtejä. Ihan käytännön suunnittelutyöhön. Koulutus on käytännöllisiin rakennuksiin ohjaava. Arkkitehtiliitton jäseneksi he eivät kelpaa joten yliopistosta valmistuneen arkkitehdin erottaa SAFA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt yliopistossa, ja kyllä jatkuvasti kuulee miten jonkun isovanhempi on lääkäri, tuomari, tutkija yms. Jonkun eno tulee luennoitsemaan, jonkun täti on professorina. Minusta kuulostaa hyvin vieraalta että jonkun isovanhemmat ovat käyneet yliopiston (vaikka 50-60 luvuilla lieni aika yleistä tehdä luokkaretkeä) kun kaikki sukuni vanhukset ovat olleet pienviljelijöitä, kaupankassoja tai lastenhoitajia (näitä ammatteja yhtään väheksymättä). Oma isäni luki sukunsa ensimmäiseksi ylioppilaaksi 80-luvin lopulla ja meni vielä teknilliseen yliopistoonkin, äitini kävi ammattikoulun aikuisiällä. Joten vaikka isäni on yliopiston käynyt ja perheeni on ollut tukevan keskiluokkainen, olen tutustunut aivan erilaiseen kulttuuriin yliopistossa. Se on ollut ennenkaikkea mielenkiintoista, enkä sinällään ole tuntenut itseäni ulkopuoliseksi.
Ei niitä voi mitenkään olla monia, joiden kaikki isovanhemmat olisi käyneet yliopiston. Esim. 50-luvulla yliopisto-opiskelijoita oli alle kymmenesosa nykyisestä opiskelijamäärästä. Toki yhdellä ihmisellä on aina neljä isovanhempaa, joten yksi sieltä voi löytyä, kaksi tai enemmän jo harvinaisempaa.
Ohis, enpä ole ajatellut että tää olisi tosiaan noin harvinaista! Loogista kylläkin kun pohtii. Omat isovanhempani kävivät kaikki yliopiston, ja olivat 20-30-luvun vaihteessa syntyneitä. Ymmärtääkseni jokainen heistä teki luokkanousun aikanaan, heidän vanhemmssaan oli tehdastyöläistä ja veturikuskia ym. Kaikki heidän lapsensa kävivät myös yliopiston. Meistä lapsenlapsista vain puolet päätyikin enää yliopistoon, muut meni AMK:iin...
Suomessa on hyvin ohut sivistyneistöpinta. Toki poikkeuksia on joissain suvuissa. Esim. Edesmennyt Pentti Linkola oli hyvä esimerkki todellisesta sivistyssuvun edustajasta. Pentin isä oli yliopiston rehtori, äiti yliopiston kanslerin tytär. Maan ykkössivistyneistö kulki Pentin mökillä mustikassa. Pääosin edelleen moni on toisen polven maalaisakateemisia. Ulkomailla toki sivistyneistöllä on pidemmät juuret. Kolmannen, neljännen polven tohtorit ovat mahdollisia.
Täytyy ottaa huomioon se, että Suomi oli vielä 1900-luvun alussa kehitysmaa, jossa osa ihmisistä asui maakuopissa ja savupirteissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Yhteiskuntaluokka voi muuttua. Monessa tapauksessa raja yhteiskuntaluokkien välillä on veteen piirretty viiva. Se on silloin pitkälti luokittelijan tulkintaa mihin luokkaan kyseinen henkilö siinä tapauksessa satutaan luokittelemaan.
Yläluokan jäsenet tietysti voivat vähät välittää tällaisista luokitteluista. Herlinien varallisuudella voi tehdä lähes mitä lystää. Vauraus antaa vapauden.
Eivät hekään yhteiskuntaluokastaan vapaudu. Se näkyy murteesta, puhetavasta, harrastuksista, tupakoiko, mitä syö ja miten juo, miten matkustaa ja mitä lukee ja kuuntelee. Taustasta, suvusta, ystäväpiiristä, ja ehkä melkein viimeiseksi siitä ammatista.
Niklas Herlin on esimerkiksi varallisuutensa turvin voinut valita paljon vapaammin monessa asiassa miten haluaa toimia kuin jokin keskiluokkainen pikkuvirkamies, jonka toimeentulo on täysin pelkkien palkkatulojen varassa. Ei haittaa jos on omalaatuinen, jos sattuu olemaan omalaatuinen ja rikas. Köyhällä lopputulos samalle toiminnalle on ihan toinen.
Jos Tampereen yössä nakkikiskalla jonotat samassa jonossa Niklas Herlinin, ja Ikurilaisen levyseppähitsaajan kanssa, tiedät kumpi on duunari, kun he ensimmäisen kerran avaavat suunsa.
Niklas Herlin on kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt yliopistossa, ja kyllä jatkuvasti kuulee miten jonkun isovanhempi on lääkäri, tuomari, tutkija yms. Jonkun eno tulee luennoitsemaan, jonkun täti on professorina. Minusta kuulostaa hyvin vieraalta että jonkun isovanhemmat ovat käyneet yliopiston (vaikka 50-60 luvuilla lieni aika yleistä tehdä luokkaretkeä) kun kaikki sukuni vanhukset ovat olleet pienviljelijöitä, kaupankassoja tai lastenhoitajia (näitä ammatteja yhtään väheksymättä). Oma isäni luki sukunsa ensimmäiseksi ylioppilaaksi 80-luvin lopulla ja meni vielä teknilliseen yliopistoonkin, äitini kävi ammattikoulun aikuisiällä. Joten vaikka isäni on yliopiston käynyt ja perheeni on ollut tukevan keskiluokkainen, olen tutustunut aivan erilaiseen kulttuuriin yliopistossa. Se on ollut ennenkaikkea mielenkiintoista, enkä sinällään ole tuntenut itseäni ulkopuoliseksi.
Ei niitä voi mitenkään olla monia, joiden kaikki isovanhemmat olisi käyneet yliopiston. Esim. 50-luvulla yliopisto-opiskelijoita oli alle kymmenesosa nykyisestä opiskelijamäärästä. Toki yhdellä ihmisellä on aina neljä isovanhempaa, joten yksi sieltä voi löytyä, kaksi tai enemmän jo harvinaisempaa.
Ohis, enpä ole ajatellut että tää olisi tosiaan noin harvinaista! Loogista kylläkin kun pohtii. Omat isovanhempani kävivät kaikki yliopiston, ja olivat 20-30-luvun vaihteessa syntyneitä. Ymmärtääkseni jokainen heistä teki luokkanousun aikanaan, heidän vanhemmssaan oli tehdastyöläistä ja veturikuskia ym. Kaikki heidän lapsensa kävivät myös yliopiston. Meistä lapsenlapsista vain puolet päätyikin enää yliopistoon, muut meni AMK:iin...
Suomessa on hyvin ohut sivistyneistöpinta. Toki poikkeuksia on joissain suvuissa. Esim. Edesmennyt Pentti Linkola oli hyvä esimerkki todellisesta sivistyssuvun edustajasta. Pentin isä oli yliopiston rehtori, äiti yliopiston kanslerin tytär. Maan ykkössivistyneistö kulki Pentin mökillä mustikassa. Pääosin edelleen moni on toisen polven maalaisakateemisia. Ulkomailla toki sivistyneistöllä on pidemmät juuret. Kolmannen, neljännen polven tohtorit ovat mahdollisia.
Täytyy ottaa huomioon se, että Suomi oli vielä 1900-luvun alussa kehitysmaa, jossa osa ihmisistä asui maakuopissa ja savupirteissä.
Näin juuri. Siksi kai tuo erokin sukujen, jotka tulevat kalustetuista huoneista ja sukujen, jotka tulevat maakuopista ero onkin niin iso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt yliopistossa, ja kyllä jatkuvasti kuulee miten jonkun isovanhempi on lääkäri, tuomari, tutkija yms. Jonkun eno tulee luennoitsemaan, jonkun täti on professorina. Minusta kuulostaa hyvin vieraalta että jonkun isovanhemmat ovat käyneet yliopiston (vaikka 50-60 luvuilla lieni aika yleistä tehdä luokkaretkeä) kun kaikki sukuni vanhukset ovat olleet pienviljelijöitä, kaupankassoja tai lastenhoitajia (näitä ammatteja yhtään väheksymättä). Oma isäni luki sukunsa ensimmäiseksi ylioppilaaksi 80-luvin lopulla ja meni vielä teknilliseen yliopistoonkin, äitini kävi ammattikoulun aikuisiällä. Joten vaikka isäni on yliopiston käynyt ja perheeni on ollut tukevan keskiluokkainen, olen tutustunut aivan erilaiseen kulttuuriin yliopistossa. Se on ollut ennenkaikkea mielenkiintoista, enkä sinällään ole tuntenut itseäni ulkopuoliseksi.
Ei niitä voi mitenkään olla monia, joiden kaikki isovanhemmat olisi käyneet yliopiston. Esim. 50-luvulla yliopisto-opiskelijoita oli alle kymmenesosa nykyisestä opiskelijamäärästä. Toki yhdellä ihmisellä on aina neljä isovanhempaa, joten yksi sieltä voi löytyä, kaksi tai enemmän jo harvinaisempaa.
Ohis, enpä ole ajatellut että tää olisi tosiaan noin harvinaista! Loogista kylläkin kun pohtii. Omat isovanhempani kävivät kaikki yliopiston, ja olivat 20-30-luvun vaihteessa syntyneitä. Ymmärtääkseni jokainen heistä teki luokkanousun aikanaan, heidän vanhemmssaan oli tehdastyöläistä ja veturikuskia ym. Kaikki heidän lapsensa kävivät myös yliopiston. Meistä lapsenlapsista vain puolet päätyikin enää yliopistoon, muut meni AMK:iin...
Suomessa on hyvin ohut sivistyneistöpinta. Toki poikkeuksia on joissain suvuissa. Esim. Edesmennyt Pentti Linkola oli hyvä esimerkki todellisesta sivistyssuvun edustajasta. Pentin isä oli yliopiston rehtori, äiti yliopiston kanslerin tytär. Maan ykkössivistyneistö kulki Pentin mökillä mustikassa. Pääosin edelleen moni on toisen polven maalaisakateemisia. Ulkomailla toki sivistyneistöllä on pidemmät juuret. Kolmannen, neljännen polven tohtorit ovat mahdollisia.
Täytyy ottaa huomioon se, että Suomi oli vielä 1900-luvun alussa kehitysmaa, jossa osa ihmisistä asui maakuopissa ja savupirteissä.
Näin juuri. Siksi kai tuo erokin sukujen, jotka tulevat kalustetuista huoneista ja sukujen, jotka tulevat maakuopista ero onkin niin iso.
Suurin osa suomalaisista on tavallista rahvasta sukunsa puolesta. Myös akateemisista. Luulin, että tämän keskustelun aiheena oli keskiluokka.
Nousi!? Miten niin nousi näin tasa-arvoisessa maassa? Ei ennen luokista puhuttu.
Vierailija kirjoitti:
Olen osin samaa ja osin eri mieltä. Olen itse sen hesarin hupaisan luokkatutkimuksen mukaan ns. superloikkaaja, koska duunari-yh-äidin (joka oli myös työttömänä monia vuosia) lapsena olen lääkäri, puolisoni on lääkäri ja useat ystäväni ovat akateemisesti koulutettuja. Yhtä monet ystäväni tosin myöskään eivät ole akateemisesti koulutettuja.
Opiskelukavereideni tai ammatin suhteen taustani ei koskaan ole saanut minua kokemaan itseäni oudoksi tms. Jos se joskus on noussut esiin, niin lähimmä olen ollut ylpeä siitä, että maksoin kesätyörahoilla lukiokirjani, eipä tehnyt mieli jättää lukematta. Ja joskus jonkun kokoomushenkisen opiskelukaverin juttuihin on tullut vastattua aika sarkastisesti. Kultalusikka suussa ei kannata päteä ihan joka asiassa.
Ainoa paikka, jossa minua on mollattu taustani takia, on mieheni lapsuuskodissa. Useampaan kertaan on annettu ymmärtää, että taustani on vääränlainen ja sukuni ns. huono. Mieheni vanhemmat ovat opettajia, siis alakoulun opettajia pikkukaupungissa. Akateemisuutta ei kyllä erota, mieheni pitää heitä näissä jutuissa täysin tolloina. Toki itsekin pidän, niin junttia settiä nuo on esittäneet. Varmasti sama asenne olisi ollut mahdollinen muissakin perheissä, joissa ihmisiä jaotellaan ennakkoluulojen perusteella.
Mutta sekin on totta, että vastaavassa sosiaalisessa statuksessa (duunareita, paljon alkoholiongelmia, avioeroja yms paskaa) eläneistä lapsuuskavereista en tiedä itseni lisäksi kuin yhden serkkuni, jolla olisi yliopistokoulutus. Tiedän myös hyvinkin fiksuja lapsuuskavereita, joita kehotettiin vaan lopettamaan koulu ja menemään töihin, niin saa äkkiä rahaa. Ja se toinen fiksu serkkuni, jonka vanhemmatkin oli eronneet, kertoi ajatelleensa, ettei hänestä olisi sairaanhoitajaksi, lähihoitajana kun on hyvä. Ei niin, ettei lähihoitajana olisi hyvä olla, se on ihan ok duuni, joskin palkka on turhan huono; mutta se ajatus, ettei hänestä olisi! Sitä en ymmärrä. Mutta sen ymmärrän, että ihmiset kasvaa ajattelemaan itsestään eri tavalla. Omalle äidilleni oli itsestäänselvyys, että kouluttautuisin pitkälle. Olin lapsena fiksu ja aina koulussa hyvä ja siitä tuli itsellenikin itsestäänselvyys. Kaikille se tosiaan ei ole. Edelleenkään. En minäkään silloin aikanaan olisi millään ilveellä mihinkään valmennuskursseille päässyt, vaikka kuinka olisivat olleet hyödyllisiä.
Ei ne mahdollisuudet ja olosuhteet samoja ole. Se taas ei tarkoita sitä, että asiat olisivat mahdottomia.
Enkä itsekään ole mikään sankarisuoriutuja. Opin aikoinaan suoriutumaan niin paljon, että meni terveys. En vaan osannut ajatella, että kroppa koskaan pettäisi, mutta niin se teki, enkä edes tajunnut sitä heti. Kaikki suutarit ei muista tehdä itselleen kenkiä. Jos olisin tiennyt, että terveys menee suht nuorena, olisin valinnut monet asiat toisin, purrut vähemmän hammasta ja nauttinut enemmän elämästä. Mutta tämä nyt meni näin.
Tämä on hyvää pohdintaa. Lähinnä kai kritiikki täällä onkin osunut siihen olettamaan, että pelkkä duunaritausta suvussa olisi sinänsä jokin ongelma. Vaikka ongelma onkin köyhyys, elämänhallinnan ongelmat ja mahdollinen asenne. Ja ennen kuin joku ehtii sanomaan että keskimäärin akateemiset pärjäävät työmarkkinoilla paremmin ja he ovat keskimäärin paremmin voivia kuin kiertokoulun käynyt niin pitää paikkaansa. Mutta moni duunari pärjää myös, ja kannustaa lapsiaan opiskelemaan mitä tämä haluaa.
Olen samaa ikäluokkaa Raisan kanssa ja valmistunut kauppiksesta KTM:ksi. Ainakaan kaupallisella alalla ei ollut mitään erottelua akateemisten perheiden ja ei-akateemisten perheiden lasten välillä. Olen tosin itse akateemisesti koulutettujen vanhempien lapsi, joten en ole koskaan kriisiytynyt asian kanssa. Toisaalta samaa alaa opiskelleen puolisoni vanhemmat ovat ns ”duunaritaustaisia” eikä hän ole asiaa kriiseillyt koskaan.
Voisiko tämä olla jotenkin alasidonnainen asia? Humanistisella puolella kenties arvostetaan enemmän akateemisuutta ja tiettyjä akateemisia perinteitä, kun taas kaupallisella alalla on vallalla enemmän ”jokainen on oman onnensa seppä”- mentaliteetti?
Työskentelevätkö serkkusi samalla alalla? Tunnetko oikeasti heidän koulutustaan tai työnkuvaa niin hyvin, että pystyt tekemään jotain vertailua omaan työhösi ja tutkintoosi?