Lue keskustelun säännöt.
Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?
02.04.2021 |
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/3a61e7b0-d7e3-4ea4-a7fd-5941…
Hyvin on opiskelut sujuneet, sehän on vain hienoa. En silti ymmärrä tätä yleistystä yhä tänä päivänä, kuinka nyt ollaan eri piireistä ja vain osalla mahikset päästä ns. piireihin. Hän puhuu, kuinka ei tohtinut hakea parempaan lukioonkaan, vaikka ka oli hyvä. Jne jne...lisää itse artikkelissa. Itse olen opettajaperheessä kasvanut eli minulla on keskiluokkaiset lähtökohdat, ei ns. duunaritaustaa. Opiskelin itse myös samaiseen ammattiin, kuten vanhempanikin. Siihen aikaan ei ollut tosin kenenkään kohdalla muotia hakea "huippulukioihin" tai lähteä asumaan lukion takia johonkin. Ihan siihen lähilukioon mentiin, koska se oli tapana. Ka oli minullakin 9,3 ja siitä huolimatta lähin kelpasi. Ei ollut mikään luokkakysymys. Yliopisto-opinnoissa meitä oli ystäväporukassa todella eri taustoista, sehän nyt on selvääkin selvempää, että näin on. Ei se ollut mikään juttu, eikä kukaan edes ajatellut selvittää jokaista sukulaista ja heidän ammattiaan. Mitä nyt joku kertoi ohimennen ja kaikki oli yksinomaan hienoa. Ei minkäänlaista akateemista erottelua ilmennyt koko opiskeluaikanani. Tosin opiskelin Jyväskylän yliopistossa, se oli ainakin minulle loistava opinahjo. Jutussa Raisa halusi vaihtaa Helsinkiin, josko se vaikuttaa tässä nyt enemmän kuin "akateemisuus" noin yleensä. Vähän vierastan tuon termin käyttöä, en korosta olevani, se ei näy arjessani. En myöskään allekirjoita sitä, että koulutetuista vanhemmista syntyy koulutettuja lapsia. Olen sekä omalla kohdallani että ystävieni kohdalla todistamassa, kuinka eri tavoin tämä voikaan mennä. Meidän omalla jälkikasvullamme painottuu ammatillinen puoli, kun taas ammatillisesti koulutetuilla tutuillamme lähtee nuoria yliopistoon tai amk:eaan. Tämä erottelu, mitä Raisa tekee, on hänen oma subjektiivinen kokemuksensa. Asioita ei kannata yleistää kuitenkaan liiaksi, koska monen totuus ja kokemus on kuitenkin ihan iloisen päinvastainen. On turha ylläpitää kynsin ja hampain vanhoja raja-aitoja. Vieläpä ihan itse.
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.
Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.
Eroja on asuinpaikkakunnan mukaan. Maalla ihmiset näyttävät esimerkiksi tupakoivan lasten seurassa paljon enemmän kuin mitä kaupungissa tehdään. Ajat ovat siinä mielessä muuttuneet, että kaupungeissa tupakoitsijoita ei enää nykyään kovin paljon näe. Ja jos näkee, niin monikaan heistä ei mielellään polta lasten lähellä. Maalle tämä kulttuurinen muutos ei vielä samassa mittakaavassa ole ehtinyt.
Ulkomaalaistaustaisilla sitten ovat tässä suhteessa kaupungissakin ihan omat kuvionsa. Miehistä huomattavasti useampi näyttää tupakoivan verrattuna kantasuomalaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.
Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.
Ei niitä taustoja kovin paljoa ole. Parin sukupolven takaa suurin osa on ollut maan- tai pienviljelijöitä ja heidän vanhempansa lisäksi piikoja, renkejä, torppareita tai korkeintaan kaupunkien työläisiä, joita olemme edelleenkin henkisesti, mutta mitä se haittaa.
Ihan totta.
Olen osin samaa ja osin eri mieltä. Olen itse sen hesarin hupaisan luokkatutkimuksen mukaan ns. superloikkaaja, koska duunari-yh-äidin (joka oli myös työttömänä monia vuosia) lapsena olen lääkäri, puolisoni on lääkäri ja useat ystäväni ovat akateemisesti koulutettuja. Yhtä monet ystäväni tosin myöskään eivät ole akateemisesti koulutettuja.
Opiskelukavereideni tai ammatin suhteen taustani ei koskaan ole saanut minua kokemaan itseäni oudoksi tms. Jos se joskus on noussut esiin, niin lähimmä olen ollut ylpeä siitä, että maksoin kesätyörahoilla lukiokirjani, eipä tehnyt mieli jättää lukematta. Ja joskus jonkun kokoomushenkisen opiskelukaverin juttuihin on tullut vastattua aika sarkastisesti. Kultalusikka suussa ei kannata päteä ihan joka asiassa.
Ainoa paikka, jossa minua on mollattu taustani takia, on mieheni lapsuuskodissa. Useampaan kertaan on annettu ymmärtää, että taustani on vääränlainen ja sukuni ns. huono. Mieheni vanhemmat ovat opettajia, siis alakoulun opettajia pikkukaupungissa. Akateemisuutta ei kyllä erota, mieheni pitää heitä näissä jutuissa täysin tolloina. Toki itsekin pidän, niin junttia settiä nuo on esittäneet. Varmasti sama asenne olisi ollut mahdollinen muissakin perheissä, joissa ihmisiä jaotellaan ennakkoluulojen perusteella.
Mutta sekin on totta, että vastaavassa sosiaalisessa statuksessa (duunareita, paljon alkoholiongelmia, avioeroja yms paskaa) eläneistä lapsuuskavereista en tiedä itseni lisäksi kuin yhden serkkuni, jolla olisi yliopistokoulutus. Tiedän myös hyvinkin fiksuja lapsuuskavereita, joita kehotettiin vaan lopettamaan koulu ja menemään töihin, niin saa äkkiä rahaa. Ja se toinen fiksu serkkuni, jonka vanhemmatkin oli eronneet, kertoi ajatelleensa, ettei hänestä olisi sairaanhoitajaksi, lähihoitajana kun on hyvä. Ei niin, ettei lähihoitajana olisi hyvä olla, se on ihan ok duuni, joskin palkka on turhan huono; mutta se ajatus, ettei hänestä olisi! Sitä en ymmärrä. Mutta sen ymmärrän, että ihmiset kasvaa ajattelemaan itsestään eri tavalla. Omalle äidilleni oli itsestäänselvyys, että kouluttautuisin pitkälle. Olin lapsena fiksu ja aina koulussa hyvä ja siitä tuli itsellenikin itsestäänselvyys. Kaikille se tosiaan ei ole. Edelleenkään. En minäkään silloin aikanaan olisi millään ilveellä mihinkään valmennuskursseille päässyt, vaikka kuinka olisivat olleet hyödyllisiä.
Ei ne mahdollisuudet ja olosuhteet samoja ole. Se taas ei tarkoita sitä, että asiat olisivat mahdottomia.
Enkä itsekään ole mikään sankarisuoriutuja. Opin aikoinaan suoriutumaan niin paljon, että meni terveys. En vaan osannut ajatella, että kroppa koskaan pettäisi, mutta niin se teki, enkä edes tajunnut sitä heti. Kaikki suutarit ei muista tehdä itselleen kenkiä. Jos olisin tiennyt, että terveys menee suht nuorena, olisin valinnut monet asiat toisin, purrut vähemmän hammasta ja nauttinut enemmän elämästä. Mutta tämä nyt meni näin.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen akateemisesta suvusta. Vsnhempani olivat akateemisia, samoin isovanhempani, samoin isoisovanhempani ja taitaa löytyä yliopiston käyneitä isoisoisovanhemmissakin. Huomattavas on mielestäni se, että myös naiset olivat yliopiston käyneitä jo 1900-luvun alkupuoliskolla. On pappia, kirjailijaa, juristeja, ekonomeja ja taiteilijoita. Myös itse valmistuin yliopistosta ja myös omat lapseni jo pohtivat yliopistoon menoa.
Olimme silti varsin tavallisia tallaajia. Kotona oli usein täysi kaaos. Oopperassa kävin koulun kanssa ensimmäisen kerran yläasteella. Piano löytyi, mutten käynyt soittotunneilla. Kuljin avain kaulassa pitkin pihoja ja kävin välillä lämmittämässä roiskeläppäpizzan. Telkkarista katsottiin veljen kanssa Napakymppiä ja Speden spelejä. Ulkomailla (muualla kuin Ruotsissa) ja lentokoneessa kävin vasta yläasteella. Mitä ajatuksia tästä?
Olisiko tässä kyse siitä, että kun se akateemisuus on kulkenut suvussa pitkään ja on normaaliakin normaalimpaa, ei enää tarvitse suorittaa jotain keskiluokkaista ideaalia. Monella ensimmäisen polven akateemisella perheellä on huijarisyndroomaa, jota yritetään hallita lasten Fur Elisejen, oopperakäyntien ja oikeanlaisen oppikirjamaisen keskiluokkaisen sisustuksen kautta. Kun on tarpeeksi monta sukupolvea yliopistolaisia, voi elää ja asua just niin kuin sattuu huvittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.
Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.
Ei niitä taustoja kovin paljoa ole. Parin sukupolven takaa suurin osa on ollut maan- tai pienviljelijöitä ja heidän vanhempansa lisäksi piikoja, renkejä, torppareita tai korkeintaan kaupunkien työläisiä, joita olemme edelleenkin henkisesti, mutta mitä se haittaa.
Ei aivan näin.
Oli tutkimus, että on sukuja, joissa on oltu talonomistajia monta sukupolvea, sitten taas sukuja, jossa ei ole omistettu, vaan on oltu niitä renkejä ja sitten tehtaantyöläisiä.
Kaupunkilaiselle kuulostaa, että ihan sama, mutta toisella on sukutalo, talonpoikaiskalusteet, ja metsää mitä myydä, ja lapsille perintönä mökkitontit, toisella on vaatteet päällä ja vaatimaton kalustus, ja lapselle perintönä, että ole kova työmies.
Ja nämä periytyy.
Maaseudun maanviljelijä omistaa tilansa, ei hän ole duunari eikä renki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen akateemisesta suvusta. Vsnhempani olivat akateemisia, samoin isovanhempani, samoin isoisovanhempani ja taitaa löytyä yliopiston käyneitä isoisoisovanhemmissakin. Huomattavas on mielestäni se, että myös naiset olivat yliopiston käyneitä jo 1900-luvun alkupuoliskolla. On pappia, kirjailijaa, juristeja, ekonomeja ja taiteilijoita. Myös itse valmistuin yliopistosta ja myös omat lapseni jo pohtivat yliopistoon menoa.
Olimme silti varsin tavallisia tallaajia. Kotona oli usein täysi kaaos. Oopperassa kävin koulun kanssa ensimmäisen kerran yläasteella. Piano löytyi, mutten käynyt soittotunneilla. Kuljin avain kaulassa pitkin pihoja ja kävin välillä lämmittämässä roiskeläppäpizzan. Telkkarista katsottiin veljen kanssa Napakymppiä ja Speden spelejä. Ulkomailla (muualla kuin Ruotsissa) ja lentokoneessa kävin vasta yläasteella. Mitä ajatuksia tästä?
Kuulostaa kiinnostavalta, niin erilaiselta kuin minun taustani. Jos suvussa on ollut virkamiehiä ja pappeja, onko teillä esim antiikkia peruina niiltä ajoilta? Oletko tutustunut suvun jäsenten teoksiin, onko heistä jossain muotokuvia? Onko teillä tai suvussa aitoa taidetta? Onko suvussa jossain sukutalo tai -tila? Huvila? Tai asutteko koko suku Helsingissä. Ehkä kaikki samassa kaupunginosassa. Mahdollisesti isoisän rakennuttamassa taloyhtiössä.
Duunarista akateemiseksi usein tarkoittaa, että suku ja tutut on täytynyt jättää 500 km päähän sinne, minne ei edes kauppa-auto enää pysähdy. Juurettomuus ja historiattomuus, jossa lapsi on muuttanut pikkurengiksi yhdelle kylälle, hänen lapsensa tehtaalle töihin toiselle paikkakunnalle. Tämän lapsi pääkaupunkiseudulle, jossa ei tunne ketään. Lisäksi tästä suvusta muistetaan kaksi tai kolme sukupolvea, niiden renkien ja piikojen elämästä ei ole valokuvia eikä kirjeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.
Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.
Ei niitä taustoja kovin paljoa ole. Parin sukupolven takaa suurin osa on ollut maan- tai pienviljelijöitä ja heidän vanhempansa lisäksi piikoja, renkejä, torppareita tai korkeintaan kaupunkien työläisiä, joita olemme edelleenkin henkisesti, mutta mitä se haittaa.
Ei aivan näin.
Oli tutkimus, että on sukuja, joissa on oltu talonomistajia monta sukupolvea, sitten taas sukuja, jossa ei ole omistettu, vaan on oltu niitä renkejä ja sitten tehtaantyöläisiä.Kaupunkilaiselle kuulostaa, että ihan sama, mutta toisella on sukutalo, talonpoikaiskalusteet, ja metsää mitä myydä, ja lapsille perintönä mökkitontit, toisella on vaatteet päällä ja vaatimaton kalustus, ja lapselle perintönä, että ole kova työmies.
Ja nämä periytyy.Maaseudun maanviljelijä omistaa tilansa, ei hän ole duunari eikä renki.
Sinällään totta tämäkin. Kaupunkiin aikanaan työläiseksi muuttaneen torpparin jälkeläinen ei ole vieläkään ehkä henkisesti oikein mistään kotoisin verrattuna niihin, jolla suku on viljellyt maata samalla paikalla sukupolvi toisensa jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen akateemisesta suvusta. Vsnhempani olivat akateemisia, samoin isovanhempani, samoin isoisovanhempani ja taitaa löytyä yliopiston käyneitä isoisoisovanhemmissakin. Huomattavas on mielestäni se, että myös naiset olivat yliopiston käyneitä jo 1900-luvun alkupuoliskolla. On pappia, kirjailijaa, juristeja, ekonomeja ja taiteilijoita. Myös itse valmistuin yliopistosta ja myös omat lapseni jo pohtivat yliopistoon menoa.
Olimme silti varsin tavallisia tallaajia. Kotona oli usein täysi kaaos. Oopperassa kävin koulun kanssa ensimmäisen kerran yläasteella. Piano löytyi, mutten käynyt soittotunneilla. Kuljin avain kaulassa pitkin pihoja ja kävin välillä lämmittämässä roiskeläppäpizzan. Telkkarista katsottiin veljen kanssa Napakymppiä ja Speden spelejä. Ulkomailla (muualla kuin Ruotsissa) ja lentokoneessa kävin vasta yläasteella. Mitä ajatuksia tästä?
Kuulostaa kiinnostavalta, niin erilaiselta kuin minun taustani. Jos suvussa on ollut virkamiehiä ja pappeja, onko teillä esim antiikkia peruina niiltä ajoilta? Oletko tutustunut suvun jäsenten teoksiin, onko heistä jossain muotokuvia? Onko teillä tai suvussa aitoa taidetta? Onko suvussa jossain sukutalo tai -tila? Huvila? Tai asutteko koko suku Helsingissä. Ehkä kaikki samassa kaupunginosassa. Mahdollisesti isoisän rakennuttamassa taloyhtiössä.
Duunarista akateemiseksi usein tarkoittaa, että suku ja tutut on täytynyt jättää 500 km päähän sinne, minne ei edes kauppa-auto enää pysähdy. Juurettomuus ja historiattomuus, jossa lapsi on muuttanut pikkurengiksi yhdelle kylälle, hänen lapsensa tehtaalle töihin toiselle paikkakunnalle. Tämän lapsi pääkaupunkiseudulle, jossa ei tunne ketään. Lisäksi tästä suvusta muistetaan kaksi tai kolme sukupolvea, niiden renkien ja piikojen elämästä ei ole valokuvia eikä kirjeitä.
Jonkun verran kyllä toki löytyy erilaisia perintöesineitä, huonekaluja, taodetta ja teoksia, mutta nekin ovat hajaantuneet minne mitkäkin sukuriitojen myötä. Mutta uskon, että vanhempani halusivat tietoisesti kasvattaa meidät rennosti. Äitini ei tykännyt omasta lapsuudestaan vaikka oli yksityiskoulut, viulutunnit ja kouluratsastuskurssit. Kotonaan oli kireä ilmapiiri.
Me sitten kasvoimme kuin pellossa tehden mitä huvittaa. Harrastuksia ei juuri ollut ja luuhattiin ympäri kyliä. Geenit kai kuitenkin dominoi taustalla, koska koulu oli älyttömän helppoa ja päädyimme veljen kanssa molemmat yliopistoon, minne näyttää seuraavakin sukupolvi suuntaavan. Go tell.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.
Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.
Ei niitä taustoja kovin paljoa ole. Parin sukupolven takaa suurin osa on ollut maan- tai pienviljelijöitä ja heidän vanhempansa lisäksi piikoja, renkejä, torppareita tai korkeintaan kaupunkien työläisiä, joita olemme edelleenkin henkisesti, mutta mitä se haittaa.
Ei aivan näin.
Oli tutkimus, että on sukuja, joissa on oltu talonomistajia monta sukupolvea, sitten taas sukuja, jossa ei ole omistettu, vaan on oltu niitä renkejä ja sitten tehtaantyöläisiä.Kaupunkilaiselle kuulostaa, että ihan sama, mutta toisella on sukutalo, talonpoikaiskalusteet, ja metsää mitä myydä, ja lapsille perintönä mökkitontit, toisella on vaatteet päällä ja vaatimaton kalustus, ja lapselle perintönä, että ole kova työmies.
Ja nämä periytyy.Maaseudun maanviljelijä omistaa tilansa, ei hän ole duunari eikä renki.
Sinällään totta tämäkin. Kaupunkiin aikanaan työläiseksi muuttaneen torpparin jälkeläinen ei ole vieläkään ehkä henkisesti oikein mistään kotoisin verrattuna niihin, jolla suku on viljellyt maata samalla paikalla sukupolvi toisensa jälkeen.
Viimeistään pääkaupunkiseudulle muuttaessa tuo kuitenkin menettää merkitystään. Ei siellä juuri kukaan taida pahemmin keneltäkään enää kysellä oletteko te niitä Rääkkylän Koivistoja yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan kyllä miten minä, duunaritason perheestä lähtöisin (äidistäni, joka kärsi alkoholismista tuli sitten yksinhuoltajakin minulle ja veljelleni), kaveerasin tytön kanssa, jonka vanhemmat olivat opettajia siinä koulussa ja joka oli ainoa lapsi. Kyllä siitä ihmisestä sen näki miten piti itseään parempana, silloin lapsena ei tietenkään ymmärtänyt asioita ihan samalla tavalla. Häntä myös kohdeltiin koulussa eri tavalla kuin minua, taustasta johtuen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen akateemisesta suvusta. Vsnhempani olivat akateemisia, samoin isovanhempani, samoin isoisovanhempani ja taitaa löytyä yliopiston käyneitä isoisoisovanhemmissakin. Huomattavas on mielestäni se, että myös naiset olivat yliopiston käyneitä jo 1900-luvun alkupuoliskolla. On pappia, kirjailijaa, juristeja, ekonomeja ja taiteilijoita. Myös itse valmistuin yliopistosta ja myös omat lapseni jo pohtivat yliopistoon menoa.
Olimme silti varsin tavallisia tallaajia. Kotona oli usein täysi kaaos. Oopperassa kävin koulun kanssa ensimmäisen kerran yläasteella. Piano löytyi, mutten käynyt soittotunneilla. Kuljin avain kaulassa pitkin pihoja ja kävin välillä lämmittämässä roiskeläppäpizzan. Telkkarista katsottiin veljen kanssa Napakymppiä ja Speden spelejä. Ulkomailla (muualla kuin Ruotsissa) ja lentokoneessa kävin vasta yläasteella. Mitä ajatuksia tästä?
Kuulostaa kiinnostavalta, niin erilaiselta kuin minun taustani. Jos suvussa on ollut virkamiehiä ja pappeja, onko teillä esim antiikkia peruina niiltä ajoilta? Oletko tutustunut suvun jäsenten teoksiin, onko heistä jossain muotokuvia? Onko teillä tai suvussa aitoa taidetta? Onko suvussa jossain sukutalo tai -tila? Huvila? Tai asutteko koko suku Helsingissä. Ehkä kaikki samassa kaupunginosassa. Mahdollisesti isoisän rakennuttamassa taloyhtiössä.
Duunarista akateemiseksi usein tarkoittaa, että suku ja tutut on täytynyt jättää 500 km päähän sinne, minne ei edes kauppa-auto enää pysähdy. Juurettomuus ja historiattomuus, jossa lapsi on muuttanut pikkurengiksi yhdelle kylälle, hänen lapsensa tehtaalle töihin toiselle paikkakunnalle. Tämän lapsi pääkaupunkiseudulle, jossa ei tunne ketään. Lisäksi tästä suvusta muistetaan kaksi tai kolme sukupolvea, niiden renkien ja piikojen elämästä ei ole valokuvia eikä kirjeitä.
Jonkun verran kyllä toki löytyy erilaisia perintöesineitä, huonekaluja, taodetta ja teoksia, mutta nekin ovat hajaantuneet minne mitkäkin sukuriitojen myötä. Mutta uskon, että vanhempani halusivat tietoisesti kasvattaa meidät rennosti. Äitini ei tykännyt omasta lapsuudestaan vaikka oli yksityiskoulut, viulutunnit ja kouluratsastuskurssit. Kotonaan oli kireä ilmapiiri.
Me sitten kasvoimme kuin pellossa tehden mitä huvittaa. Harrastuksia ei juuri ollut ja luuhattiin ympäri kyliä. Geenit kai kuitenkin dominoi taustalla, koska koulu oli älyttömän helppoa ja päädyimme veljen kanssa molemmat yliopistoon, minne näyttää seuraavakin sukupolvi suuntaavan. Go tell.
Miksette lapsuudessasi matkustelleet? Oliko työttömyyttä? Vai olivatko kaikki perheen rahat kiinni omakotitalon lainojen lyhentämisessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.
Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.
Ei niitä taustoja kovin paljoa ole. Parin sukupolven takaa suurin osa on ollut maan- tai pienviljelijöitä ja heidän vanhempansa lisäksi piikoja, renkejä, torppareita tai korkeintaan kaupunkien työläisiä, joita olemme edelleenkin henkisesti, mutta mitä se haittaa.
Ei aivan näin.
Oli tutkimus, että on sukuja, joissa on oltu talonomistajia monta sukupolvea, sitten taas sukuja, jossa ei ole omistettu, vaan on oltu niitä renkejä ja sitten tehtaantyöläisiä.Kaupunkilaiselle kuulostaa, että ihan sama, mutta toisella on sukutalo, talonpoikaiskalusteet, ja metsää mitä myydä, ja lapsille perintönä mökkitontit, toisella on vaatteet päällä ja vaatimaton kalustus, ja lapselle perintönä, että ole kova työmies.
Ja nämä periytyy.Maaseudun maanviljelijä omistaa tilansa, ei hän ole duunari eikä renki.
Sinällään totta tämäkin. Kaupunkiin aikanaan työläiseksi muuttaneen torpparin jälkeläinen ei ole vieläkään ehkä henkisesti oikein mistään kotoisin verrattuna niihin, jolla suku on viljellyt maata samalla paikalla sukupolvi toisensa jälkeen.
Viimeistään pääkaupunkiseudulle muuttaessa tuo kuitenkin menettää merkitystään. Ei siellä juuri kukaan taida pahemmin keneltäkään enää kysellä oletteko te niitä Rääkkylän Koivistoja yms.
Sillä on merkitystä itsetunnon ja kotoa opitun identiteetin kannalta. Vähän kuin olisi juhlissa kuokkimassa. Muut ei tiedä sitä, mutta riittää kun itse tietää, ei siinä rentoudu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen akateemisesta suvusta. Vsnhempani olivat akateemisia, samoin isovanhempani, samoin isoisovanhempani ja taitaa löytyä yliopiston käyneitä isoisoisovanhemmissakin. Huomattavas on mielestäni se, että myös naiset olivat yliopiston käyneitä jo 1900-luvun alkupuoliskolla. On pappia, kirjailijaa, juristeja, ekonomeja ja taiteilijoita. Myös itse valmistuin yliopistosta ja myös omat lapseni jo pohtivat yliopistoon menoa.
Olimme silti varsin tavallisia tallaajia. Kotona oli usein täysi kaaos. Oopperassa kävin koulun kanssa ensimmäisen kerran yläasteella. Piano löytyi, mutten käynyt soittotunneilla. Kuljin avain kaulassa pitkin pihoja ja kävin välillä lämmittämässä roiskeläppäpizzan. Telkkarista katsottiin veljen kanssa Napakymppiä ja Speden spelejä. Ulkomailla (muualla kuin Ruotsissa) ja lentokoneessa kävin vasta yläasteella. Mitä ajatuksia tästä?
Kuulostaa kiinnostavalta, niin erilaiselta kuin minun taustani. Jos suvussa on ollut virkamiehiä ja pappeja, onko teillä esim antiikkia peruina niiltä ajoilta? Oletko tutustunut suvun jäsenten teoksiin, onko heistä jossain muotokuvia? Onko teillä tai suvussa aitoa taidetta? Onko suvussa jossain sukutalo tai -tila? Huvila? Tai asutteko koko suku Helsingissä. Ehkä kaikki samassa kaupunginosassa. Mahdollisesti isoisän rakennuttamassa taloyhtiössä.
Duunarista akateemiseksi usein tarkoittaa, että suku ja tutut on täytynyt jättää 500 km päähän sinne, minne ei edes kauppa-auto enää pysähdy. Juurettomuus ja historiattomuus, jossa lapsi on muuttanut pikkurengiksi yhdelle kylälle, hänen lapsensa tehtaalle töihin toiselle paikkakunnalle. Tämän lapsi pääkaupunkiseudulle, jossa ei tunne ketään. Lisäksi tästä suvusta muistetaan kaksi tai kolme sukupolvea, niiden renkien ja piikojen elämästä ei ole valokuvia eikä kirjeitä.
Jonkun verran kyllä toki löytyy erilaisia perintöesineitä, huonekaluja, taodetta ja teoksia, mutta nekin ovat hajaantuneet minne mitkäkin sukuriitojen myötä. Mutta uskon, että vanhempani halusivat tietoisesti kasvattaa meidät rennosti. Äitini ei tykännyt omasta lapsuudestaan vaikka oli yksityiskoulut, viulutunnit ja kouluratsastuskurssit. Kotonaan oli kireä ilmapiiri.
Me sitten kasvoimme kuin pellossa tehden mitä huvittaa. Harrastuksia ei juuri ollut ja luuhattiin ympäri kyliä. Geenit kai kuitenkin dominoi taustalla, koska koulu oli älyttömän helppoa ja päädyimme veljen kanssa molemmat yliopistoon, minne näyttää seuraavakin sukupolvi suuntaavan. Go tell.
Miksette lapsuudessasi matkustelleet? Oliko työttömyyttä? Vai olivatko kaikki perheen rahat kiinni omakotitalon lainojen lyhentämisessä?
En suoraan sanottuna tiedä. Molemmat vanhempani olivat hyvissä töissä, eikä koskaan ollut työttömyyttä tms. Emme ylipäätään tehneet juuri mitään.
Mutta kyllä suvun akateemisuus toki silti jollain tavalla näkyi ja näkyy yhä, vaikka elimme hyvin ei akateemista laisssez-faire elämää. Kirjoja oli valtavasti, ja toki nyt ymmärrän, että se että suvussa on myös kirjoitettu kirjoja, ei ole itsestäänselvyys. Meillä oli joitain arvokkaita tauluja ja vanhoja antiikkihuonekaluja, joihin en tosin kiinnittänyt lapsena juuri mitään huomiota. Sukulaisistani löytyy googlaamalla valokuvia ja artikkeleita. Suvusta löytyi oma pappi kastejuhliin ja vihkimisiin sekä juristeja tarvittaessa. Tosin kun välit menivät poikki monen perheen välillä, ei tästäkään paljon iloa ollut. Ylipäätään sukulaiseni olivat jotenkin tympeää, joskin älykästä väkeä. Kaikkinensa olen aina tuntenut enemmän yhteenkuuluvuutta alemman keskiluokan kanssa, enkä oikein osaa edes sanoa miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.
Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.
Ei niitä taustoja kovin paljoa ole. Parin sukupolven takaa suurin osa on ollut maan- tai pienviljelijöitä ja heidän vanhempansa lisäksi piikoja, renkejä, torppareita tai korkeintaan kaupunkien työläisiä, joita olemme edelleenkin henkisesti, mutta mitä se haittaa.
Ei aivan näin.
Oli tutkimus, että on sukuja, joissa on oltu talonomistajia monta sukupolvea, sitten taas sukuja, jossa ei ole omistettu, vaan on oltu niitä renkejä ja sitten tehtaantyöläisiä.Kaupunkilaiselle kuulostaa, että ihan sama, mutta toisella on sukutalo, talonpoikaiskalusteet, ja metsää mitä myydä, ja lapsille perintönä mökkitontit, toisella on vaatteet päällä ja vaatimaton kalustus, ja lapselle perintönä, että ole kova työmies.
Ja nämä periytyy.Maaseudun maanviljelijä omistaa tilansa, ei hän ole duunari eikä renki.
Sinällään totta tämäkin. Kaupunkiin aikanaan työläiseksi muuttaneen torpparin jälkeläinen ei ole vieläkään ehkä henkisesti oikein mistään kotoisin verrattuna niihin, jolla suku on viljellyt maata samalla paikalla sukupolvi toisensa jälkeen.
Viimeistään pääkaupunkiseudulle muuttaessa tuo kuitenkin menettää merkitystään. Ei siellä juuri kukaan taida pahemmin keneltäkään enää kysellä oletteko te niitä Rääkkylän Koivistoja yms.
Sillä on merkitystä itsetunnon ja kotoa opitun identiteetin kannalta. Vähän kuin olisi juhlissa kuokkimassa. Muut ei tiedä sitä, mutta riittää kun itse tietää, ei siinä rentoudu.
Tuskin kovin monta sukupolvea myöhemmin ihmiset Helsingissä asuessaan viitsivät enää korostaa isoisoisän olleen Lopella tärkeä maanomistaja.
Miten yliopiston professoria sitten pitää puhutella? :D "Arvoisa professori Miettinen, saanko puhutella teitä hetken?" :D [/quote]
Vaikka näin, jälkiviisaana oman kokemuksen pohjalta: "Arvoisa professori T., voisitteko ystävällisesti siirtää kätenne pois ylävartaloltani, pidättyä seksistisistä kommenteista ja tulla vastedes työpaikallenne selvin päin. Muussa tapauksessa olen pakotettu valittamaan teistä esimiehellenne sekä neuvottelemaan jatkotoimista lainopillisen edustajan kanssa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.
Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.
Ei niitä taustoja kovin paljoa ole. Parin sukupolven takaa suurin osa on ollut maan- tai pienviljelijöitä ja heidän vanhempansa lisäksi piikoja, renkejä, torppareita tai korkeintaan kaupunkien työläisiä, joita olemme edelleenkin henkisesti, mutta mitä se haittaa.
Ei aivan näin.
Oli tutkimus, että on sukuja, joissa on oltu talonomistajia monta sukupolvea, sitten taas sukuja, jossa ei ole omistettu, vaan on oltu niitä renkejä ja sitten tehtaantyöläisiä.Kaupunkilaiselle kuulostaa, että ihan sama, mutta toisella on sukutalo, talonpoikaiskalusteet, ja metsää mitä myydä, ja lapsille perintönä mökkitontit, toisella on vaatteet päällä ja vaatimaton kalustus, ja lapselle perintönä, että ole kova työmies.
Ja nämä periytyy.Maaseudun maanviljelijä omistaa tilansa, ei hän ole duunari eikä renki.
Sinällään totta tämäkin. Kaupunkiin aikanaan työläiseksi muuttaneen torpparin jälkeläinen ei ole vieläkään ehkä henkisesti oikein mistään kotoisin verrattuna niihin, jolla suku on viljellyt maata samalla paikalla sukupolvi toisensa jälkeen.
Viimeistään pääkaupunkiseudulle muuttaessa tuo kuitenkin menettää merkitystään. Ei siellä juuri kukaan taida pahemmin keneltäkään enää kysellä oletteko te niitä Rääkkylän Koivistoja yms.
Sillä on merkitystä itsetunnon ja kotoa opitun identiteetin kannalta. Vähän kuin olisi juhlissa kuokkimassa. Muut ei tiedä sitä, mutta riittää kun itse tietää, ei siinä rentoudu.
Voi tietenkin myös itse ostaa maata jostakin ja aloittaa ensimmäisenä sukunsa historian uudella paikkakunnalla tai toisessa maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.
Olet väärässä. Tutkitusti on erittäin harvinaista, että ei-akateemisten vanhempien lapsi opiskelisi yliopistossa.
Voi olla harvinaisempaa, mutta että erittäin harvinaista?
Jos tarkkoja ollaan, on harvinaista, jos akateemisten vanhempien lapsi päätyy muualle kuin yliopistoon. Duunarien lapset päätyvät useimmiten duunareiksi, mutta ei ole harvinaista päätyä yliopistoonkaan. Akateemisten vanhempien akateemiset lapset päätyvät duunaritaustaisia useammin koulutustaan vastaaviin asemiin. Sosiaalinen liikkuvuus on vähenemässä eli säätyjä ns. suljetaan.
Tämä ei ole totta. Moni koulutettujen vanhempien lapsi ei ikinä mene yliopistoon. Ei myöskään ole yhtään tiedekuntaa, jossa ei olisi kouluttamattomien vanhempien lapsia.
Totta kai yksittäistapauksia on. Laajempi kuva on kuitenkin tuo mitä kuvasin. Sosiaalisesta liikkuvuudesta, taustan vaikutuksesta koulutusalan valintaan ja myöhempään sijoittumiseen on paljon tutkimusta tehty. Ei tarvitse tyytyä mutuun.
Ei kyse ole edes yksittäistapauksista. Joka tiedekunnassa iso osa on ei-akateemisesta taustasta. Se että jonkin verran tausta vaikuttaa, ei kuitenkaan käytännössä juurikaan näy.
Tiedekuntien välillä on suuret erot myös. En ole aikoihin lukenut noita tutkimuksia, mutta joskus esimerkiksi 60% kasvatustieteen opiskelijoista oli ei-akateeminen tausta, kun taas oikeustieteellisessä heitä oli vain 10%.
Mä opiskelin helsingin oikeustieteellisesseä ja mun luuserivanhemmat olivat harvinaisuus. Työhaastatteluissa ym kysyttiin missä asianajotoimistossa mun vanhemmat oli ym. Mun vanhemmat siis ulosotossa olevia peruskoululaisia. Vastasin että yrittäjiä ovat. Jo sitä ihmeteltiin. Kyllä mulla oli suuria vaikeuksia sopeutua.
Kun olin 22 v kauppiksessa hki niin harjoittelu paikkaa hakiessa kysyttiin vanhempien ammatit, hävettinkun rehellisenä nuorena sanoin isäni kuolleen ja äitini olevan eläkkeellä. Mu katsotiin vähän vinosti. Sain paikan mutta mua kohdeltiin jotenkin alempiarvoisena. No nykyään olen vanhmepi ja otan kyllä oman paikkani.
Toivottavasti ymmärrät että kaikki vinoonkatsominen on ihan oman pääsi sisällä. Alemmuudentunto taitaa joillain kuulua vahvasti työväenluokka-identiteettiin?
Ihmekös tuo. Näin on opetettu. Yliopisto on asiallisesti vain se tiedeyliopisto, ei luokkaloikan apuväline. Tai pitäisi olla vain tiedettä varten, vailla muuta sosiaalista hierarkiaa, mutta historiallisista syistä siihen on ympätty vahva yhteiskunnallinen luokka-asema. Aikoinaan sen piti olla se valistunut esimerkki rahvaalle. Sivistysharrastukset, käytöstavat jne. Nykyisin se on älyllisen ja muun suoriutumisen merkkipaalu. Kuitenkin nykyisin kehittyneissä maissa kaikki on kiinni rahasta jos jostakin on kiinni, voi harrastaa mitä vain, käyttäytyä monen mallin mukaan, omaksua ja kuluttaa tiedettä ja taidetta, matkustella. Ja ohessa hankkia elantonsa duunarina.
Vierailija kirjoitti:
Onko siinä seuraava Ohisalo? Köyhän perheen tyttö taisteli itsensä akateemiseen maailmaan ja politiikan huipulle. Oih ja voih miten ihanaa.
Taisteli😂
Elämä on valintoja. Jokainen voi etsiä itselleen sopivan alan, jossa pääsee toteuttamaan itseään.
Vierailija kirjoitti:
Muistan kyllä miten minä, duunaritason perheestä lähtöisin (äidistäni, joka kärsi alkoholismista tuli sitten yksinhuoltajakin minulle ja veljelleni), kaveerasin tytön kanssa, jonka vanhemmat olivat opettajia siinä koulussa ja joka oli ainoa lapsi. Kyllä siitä ihmisestä sen näki miten piti itseään parempana, silloin lapsena ei tietenkään ymmärtänyt asioita ihan samalla tavalla. Häntä myös kohdeltiin koulussa eri tavalla kuin minua, taustasta johtuen.
Aivan. Opettajat kyllä tietävät oppilaiden vanhempien ammatit.
Minä olen akateemisesta suvusta. Vsnhempani olivat akateemisia, samoin isovanhempani, samoin isoisovanhempani ja taitaa löytyä yliopiston käyneitä isoisoisovanhemmissakin. Huomattavas on mielestäni se, että myös naiset olivat yliopiston käyneitä jo 1900-luvun alkupuoliskolla. On pappia, kirjailijaa, juristeja, ekonomeja ja taiteilijoita. Myös itse valmistuin yliopistosta ja myös omat lapseni jo pohtivat yliopistoon menoa.
Olimme silti varsin tavallisia tallaajia. Kotona oli usein täysi kaaos. Oopperassa kävin koulun kanssa ensimmäisen kerran yläasteella. Piano löytyi, mutten käynyt soittotunneilla. Kuljin avain kaulassa pitkin pihoja ja kävin välillä lämmittämässä roiskeläppäpizzan. Telkkarista katsottiin veljen kanssa Napakymppiä ja Speden spelejä. Ulkomailla (muualla kuin Ruotsissa) ja lentokoneessa kävin vasta yläasteella. Mitä ajatuksia tästä?