Lue keskustelun säännöt.
Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?
02.04.2021 |
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/3a61e7b0-d7e3-4ea4-a7fd-5941…
Hyvin on opiskelut sujuneet, sehän on vain hienoa. En silti ymmärrä tätä yleistystä yhä tänä päivänä, kuinka nyt ollaan eri piireistä ja vain osalla mahikset päästä ns. piireihin. Hän puhuu, kuinka ei tohtinut hakea parempaan lukioonkaan, vaikka ka oli hyvä. Jne jne...lisää itse artikkelissa. Itse olen opettajaperheessä kasvanut eli minulla on keskiluokkaiset lähtökohdat, ei ns. duunaritaustaa. Opiskelin itse myös samaiseen ammattiin, kuten vanhempanikin. Siihen aikaan ei ollut tosin kenenkään kohdalla muotia hakea "huippulukioihin" tai lähteä asumaan lukion takia johonkin. Ihan siihen lähilukioon mentiin, koska se oli tapana. Ka oli minullakin 9,3 ja siitä huolimatta lähin kelpasi. Ei ollut mikään luokkakysymys. Yliopisto-opinnoissa meitä oli ystäväporukassa todella eri taustoista, sehän nyt on selvääkin selvempää, että näin on. Ei se ollut mikään juttu, eikä kukaan edes ajatellut selvittää jokaista sukulaista ja heidän ammattiaan. Mitä nyt joku kertoi ohimennen ja kaikki oli yksinomaan hienoa. Ei minkäänlaista akateemista erottelua ilmennyt koko opiskeluaikanani. Tosin opiskelin Jyväskylän yliopistossa, se oli ainakin minulle loistava opinahjo. Jutussa Raisa halusi vaihtaa Helsinkiin, josko se vaikuttaa tässä nyt enemmän kuin "akateemisuus" noin yleensä. Vähän vierastan tuon termin käyttöä, en korosta olevani, se ei näy arjessani. En myöskään allekirjoita sitä, että koulutetuista vanhemmista syntyy koulutettuja lapsia. Olen sekä omalla kohdallani että ystävieni kohdalla todistamassa, kuinka eri tavoin tämä voikaan mennä. Meidän omalla jälkikasvullamme painottuu ammatillinen puoli, kun taas ammatillisesti koulutetuilla tutuillamme lähtee nuoria yliopistoon tai amk:eaan. Tämä erottelu, mitä Raisa tekee, on hänen oma subjektiivinen kokemuksensa. Asioita ei kannata yleistää kuitenkaan liiaksi, koska monen totuus ja kokemus on kuitenkin ihan iloisen päinvastainen. On turha ylläpitää kynsin ja hampain vanhoja raja-aitoja. Vieläpä ihan itse.
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen akateemisesta suvusta. Vsnhempani olivat akateemisia, samoin isovanhempani, samoin isoisovanhempani ja taitaa löytyä yliopiston käyneitä isoisoisovanhemmissakin. Huomattavas on mielestäni se, että myös naiset olivat yliopiston käyneitä jo 1900-luvun alkupuoliskolla. On pappia, kirjailijaa, juristeja, ekonomeja ja taiteilijoita. Myös itse valmistuin yliopistosta ja myös omat lapseni jo pohtivat yliopistoon menoa.
Olimme silti varsin tavallisia tallaajia. Kotona oli usein täysi kaaos. Oopperassa kävin koulun kanssa ensimmäisen kerran yläasteella. Piano löytyi, mutten käynyt soittotunneilla. Kuljin avain kaulassa pitkin pihoja ja kävin välillä lämmittämässä roiskeläppäpizzan. Telkkarista katsottiin veljen kanssa Napakymppiä ja Speden spelejä. Ulkomailla (muualla kuin Ruotsissa) ja lentokoneessa kävin vasta yläasteella. Mitä ajatuksia tästä?
Olisiko tässä kyse siitä, että kun se akateemisuus on kulkenut suvussa pitkään ja on normaaliakin normaalimpaa, ei enää tarvitse suorittaa jotain keskiluokkaista ideaalia. Monella ensimmäisen polven akateemisella perheellä on huijarisyndroomaa, jota yritetään hallita lasten Fur Elisejen, oopperakäyntien ja oikeanlaisen oppikirjamaisen keskiluokkaisen sisustuksen kautta. Kun on tarpeeksi monta sukupolvea yliopistolaisia, voi elää ja asua just niin kuin sattuu huvittamaan.
Wannabet ja luokkakiipijyydestä numeron tekijät ovat kyllä rasittavia. Tunnen kyllä myös yhden hienon suvun rikkaan tyttären jolle on äärimmäisen tärkeää missä piireissä hän liikkuuu, pakkomielle lääkäreistä jne. mutta yleensä homma tehdään yleensä hillitymmin. Vaikka Suomessa varsinaiset yhteiskuntaluokat ovat taatusti vähemmän tarkkarajaisia kuin monessa muussa maassa, niin käytän nyt näitä termejä eli alemmasta ylempään keskiluokkaan itsensä nousseeksi mieltäneet ovat yleensä näitä, ostetaan hienot autot ja talot, asetutaan tiettyyn muottiin pukeutumisen suhteen jne., ulkoiset merkit hyvin tärkeitä harrastuksia myöten. Mutta se kai on ihmiselle luontaista. Itse en jaksa niin välittää. Ja toisaalta taas kuten ketjussa on jo sanottukin: suurimmassa osassa suvuista on jengiä laidasta laitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Internet pilasi luokkajaon. Kun kaikki tieto on saatavilla, perimätieto ja erilaiset tavat ovat vapaata riistaa. Raisakin voi lukea netistä, että hienommat ihmiset menevät lääkikseen, sijoittavat osakkeisiin, soittavat pianoa... ja tehdä kaiken perässä yhtä lailla.
Raha on käytännössä ainoa mielekäs luokkajaon perusta enää nykyään. Isoon rahaan ei pääse kiinni pelkästään sillä, että lukee netistä mitä fiinit ihmiset harrastavat ja mihin he menevät opiskelemaan. Toisaalta raha kuitenkin on ihmisarvonkin mitta. Näkeehän sen yhteiskunnallisesta keskustelustakin: kun puhutaan eriarvoistumisesta, kyse on siitä, että jollain on enemmän rahaa kuin toisella.
Ymmärrettävästi perinteisesti itsensä paremmaksi kokevat haluavat tarrautua jokaiseen oljenkorteen, kun heidän asemansa on murtumassa. Sitten muistutellaan neljän sukupolven takaisista ansioista tai isoisoisän perintösenkistä. Ainoa vaan, että suurinta osaa kuulijoista ei enää tuollainen kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa ikäluokkaa Raisan kanssa ja valmistunut kauppiksesta KTM:ksi. Ainakaan kaupallisella alalla ei ollut mitään erottelua akateemisten perheiden ja ei-akateemisten perheiden lasten välillä. Olen tosin itse akateemisesti koulutettujen vanhempien lapsi, joten en ole koskaan kriisiytynyt asian kanssa. Toisaalta samaa alaa opiskelleen puolisoni vanhemmat ovat ns ”duunaritaustaisia” eikä hän ole asiaa kriiseillyt koskaan.
Voisiko tämä olla jotenkin alasidonnainen asia? Humanistisella puolella kenties arvostetaan enemmän akateemisuutta ja tiettyjä akateemisia perinteitä, kun taas kaupallisella alalla on vallalla enemmän ”jokainen on oman onnensa seppä”- mentaliteetti?
Kyse on Raisan omasta alemmuuden tunteesta, ei mistään alasidonnaisuudesta. Nykymaailma luo neuroottisuuteen taipuville nuorille naisille pirulliset paineet, joihin on vaikea vastata.
Tai siis toki paineet luodaan ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.
Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.
Ei niitä taustoja kovin paljoa ole. Parin sukupolven takaa suurin osa on ollut maan- tai pienviljelijöitä ja heidän vanhempansa lisäksi piikoja, renkejä, torppareita tai korkeintaan kaupunkien työläisiä, joita olemme edelleenkin henkisesti, mutta mitä se haittaa.
Ei aivan näin.
Oli tutkimus, että on sukuja, joissa on oltu talonomistajia monta sukupolvea, sitten taas sukuja, jossa ei ole omistettu, vaan on oltu niitä renkejä ja sitten tehtaantyöläisiä.Kaupunkilaiselle kuulostaa, että ihan sama, mutta toisella on sukutalo, talonpoikaiskalusteet, ja metsää mitä myydä, ja lapsille perintönä mökkitontit, toisella on vaatteet päällä ja vaatimaton kalustus, ja lapselle perintönä, että ole kova työmies.
Ja nämä periytyy.Maaseudun maanviljelijä omistaa tilansa, ei hän ole duunari eikä renki.
Itselläni äidin suku on juuri näitä rikkaita maalaisia, minkä huomaa sukutauluista, vanhojen valokuvien maailmasta ja myös valokuvien määrästä yli sadan vuoden takaa. Isän suku köyhiä renkejä, piikoja, tehtaantyöläisiä, torppareita ja toki myös pikku töllinsä omistaneita. Mutta isän isä yleni täysi nollasta tehtaalla pikku apupojasta isommaksi herraksi ja isäni olikin sitten akateeminen. Tausta vaikuttaa mutta kyllä Suomessa kuitenkin on asiat paremmin kuin monessa muussa maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen akateemisesta suvusta. Vsnhempani olivat akateemisia, samoin isovanhempani, samoin isoisovanhempani ja taitaa löytyä yliopiston käyneitä isoisoisovanhemmissakin. Huomattavas on mielestäni se, että myös naiset olivat yliopiston käyneitä jo 1900-luvun alkupuoliskolla. On pappia, kirjailijaa, juristeja, ekonomeja ja taiteilijoita. Myös itse valmistuin yliopistosta ja myös omat lapseni jo pohtivat yliopistoon menoa.
Olimme silti varsin tavallisia tallaajia. Kotona oli usein täysi kaaos. Oopperassa kävin koulun kanssa ensimmäisen kerran yläasteella. Piano löytyi, mutten käynyt soittotunneilla. Kuljin avain kaulassa pitkin pihoja ja kävin välillä lämmittämässä roiskeläppäpizzan. Telkkarista katsottiin veljen kanssa Napakymppiä ja Speden spelejä. Ulkomailla (muualla kuin Ruotsissa) ja lentokoneessa kävin vasta yläasteella. Mitä ajatuksia tästä?
Kuulostaa kiinnostavalta, niin erilaiselta kuin minun taustani. Jos suvussa on ollut virkamiehiä ja pappeja, onko teillä esim antiikkia peruina niiltä ajoilta? Oletko tutustunut suvun jäsenten teoksiin, onko heistä jossain muotokuvia? Onko teillä tai suvussa aitoa taidetta? Onko suvussa jossain sukutalo tai -tila? Huvila? Tai asutteko koko suku Helsingissä. Ehkä kaikki samassa kaupunginosassa. Mahdollisesti isoisän rakennuttamassa taloyhtiössä.
Duunarista akateemiseksi usein tarkoittaa, että suku ja tutut on täytynyt jättää 500 km päähän sinne, minne ei edes kauppa-auto enää pysähdy. Juurettomuus ja historiattomuus, jossa lapsi on muuttanut pikkurengiksi yhdelle kylälle, hänen lapsensa tehtaalle töihin toiselle paikkakunnalle. Tämän lapsi pääkaupunkiseudulle, jossa ei tunne ketään. Lisäksi tästä suvusta muistetaan kaksi tai kolme sukupolvea, niiden renkien ja piikojen elämästä ei ole valokuvia eikä kirjeitä.
Jonkun verran kyllä toki löytyy erilaisia perintöesineitä, huonekaluja, taodetta ja teoksia, mutta nekin ovat hajaantuneet minne mitkäkin sukuriitojen myötä. Mutta uskon, että vanhempani halusivat tietoisesti kasvattaa meidät rennosti. Äitini ei tykännyt omasta lapsuudestaan vaikka oli yksityiskoulut, viulutunnit ja kouluratsastuskurssit. Kotonaan oli kireä ilmapiiri.
Me sitten kasvoimme kuin pellossa tehden mitä huvittaa. Harrastuksia ei juuri ollut ja luuhattiin ympäri kyliä. Geenit kai kuitenkin dominoi taustalla, koska koulu oli älyttömän helppoa ja päädyimme veljen kanssa molemmat yliopistoon, minne näyttää seuraavakin sukupolvi suuntaavan. Go tell.
Miksette lapsuudessasi matkustelleet? Oliko työttömyyttä? Vai olivatko kaikki perheen rahat kiinni omakotitalon lainojen lyhentämisessä?
En suoraan sanottuna tiedä. Molemmat vanhempani olivat hyvissä töissä, eikä koskaan ollut työttömyyttä tms. Emme ylipäätään tehneet juuri mitään.
Mutta kyllä suvun akateemisuus toki silti jollain tavalla näkyi ja näkyy yhä, vaikka elimme hyvin ei akateemista laisssez-faire elämää. Kirjoja oli valtavasti, ja toki nyt ymmärrän, että se että suvussa on myös kirjoitettu kirjoja, ei ole itsestäänselvyys. Meillä oli joitain arvokkaita tauluja ja vanhoja antiikkihuonekaluja, joihin en tosin kiinnittänyt lapsena juuri mitään huomiota. Sukulaisistani löytyy googlaamalla valokuvia ja artikkeleita. Suvusta löytyi oma pappi kastejuhliin ja vihkimisiin sekä juristeja tarvittaessa. Tosin kun välit menivät poikki monen perheen välillä, ei tästäkään paljon iloa ollut. Ylipäätään sukulaiseni olivat jotenkin tympeää, joskin älykästä väkeä. Kaikkinensa olen aina tuntenut enemmän yhteenkuuluvuutta alemman keskiluokan kanssa, enkä oikein osaa edes sanoa miksi.
Kiitos että vastasit noin avoimesti. Tuo on juuri sellaista sukutaustaa, jota olen taas itse kadehtinut ja kaivannut. Lukiolaisena tutustuin perheeseen, jossa oli tuollaista. Boheemia, mutta sivistynyttä. Laissez-faire, kuten sanot, mutta en vain tuntenut käsitettä silloin. Tiesin vain, että duunariperheestä olleena se kaikki oli jotenkin virkistävää, tavoiteltavaa, kadehdittavaakin. Jotain johon halusin pyrkiä. Välittömästi ostin paikallisesta kirjakaupasta ensimmäiset omat neljä kirjaa, ja marketin poistolaarista kolme klassista levyä, vaikka meillä ei ollut kuin keittiöradio, jossa soi aina humppa, eikä meillä ollut kirjoja.
Ajatus, että kirjoja saisi omistaa, ei vain lainata kirjastosta.
Minua jopa toruttiin, että jatkuvasti notkun kirjastossa lukemassa, olisi pitänyt tehdä kotitöitä ja käsitöitä - jotain hyödyllistä.
Perheen äiti otti virkavapaata ja lähti taideopintomatkalle Pohjois-Italiaan. Me kävimme kesälomilla autolla sukulaisissa Kuopiossa.
Ilmoittauduin kunnan kansalaisopiston taideleirille.
Päätin, että heti kun saan kesätyörahaa säästöön, lähden käymään ulkomailla. Äiti oli kauhuissaan, ja yritti kieltää menemästä, riitelimme siitä ja ostin liput vastoin hänen nimenomaista kieltoaan.
Lähdin opiskelemaan, vaikka hän oli kauhuissaan. Hän ei millään olisi antanut minun muuttaa opiskelija-asuntoon, emme puhuneet vuoteen, kun opintojen alkaessa muutin opiskelijakämppään.Voisi sanoa, että olen väsymättä tavoitellut jotain haavekuvaa sivistyneestä elämästä, mutta koska sille ei ole suvussa viitekehystä eikä historiaa, se jää aina saavuttamatta.
Sivistys on siinä että lueskelet niitä kirjoja. Mitä ihmettä sinä nyt oikein luulet tavoittelevasi? Elä itsellesi, älä muille. Ei sinun tarvitse saavuttaa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa ikäluokkaa Raisan kanssa ja valmistunut kauppiksesta KTM:ksi. Ainakaan kaupallisella alalla ei ollut mitään erottelua akateemisten perheiden ja ei-akateemisten perheiden lasten välillä. Olen tosin itse akateemisesti koulutettujen vanhempien lapsi, joten en ole koskaan kriisiytynyt asian kanssa. Toisaalta samaa alaa opiskelleen puolisoni vanhemmat ovat ns ”duunaritaustaisia” eikä hän ole asiaa kriiseillyt koskaan.
Voisiko tämä olla jotenkin alasidonnainen asia? Humanistisella puolella kenties arvostetaan enemmän akateemisuutta ja tiettyjä akateemisia perinteitä, kun taas kaupallisella alalla on vallalla enemmän ”jokainen on oman onnensa seppä”- mentaliteetti?[/quote
"Ainakaan kaupallisella alalla ei ollut mitään erottelua akateemisten perheiden ja ei-akateemisten perheiden lasten välillä. Olen tosin itse akateemisesti koulutettujen vanhempien lapsi."
Huomaa KTM:n ajattelun ja hoksaamisen vajavaisuuden :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Olen eri ihminen, mutta mitä sinä nyt keuhkoat? Meneekö pakka sekaisin, jos joku kertoo että omalla kohdalla stereotypia ei ole pitänyt paikkaansa.
Mikä tämä elämäntapa on? Kerro. Mikä ihmeen maku? Mikä maku? Pitäisikö ap:lla olla nyt erilainen lifestyle, kun on päässyt peräti yliopistoon, ja pukeutuuko hän yllättäen hienostuneen pohjoisitalialaisittain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Vaan kun näiden juttujen lukeminen juuri kertoo päinvastaista. Kuvitellaan, että ollaan niin yksilöitä, samalla kun toistellaan yksinkertaisia latteuksia, jotka kuultu sen sata kertaa. Ei mitään kykyä hienosyisten sosiaalisten erojen havainnointiin ja sen tajuamiseen, ettei silloin puhuta yksilön ominaisuuksista tai muusta vastaavasta.
Maailma on täynnä hienosyisiä asioita ja eroja asioiden välillä. On myös eroja siinä toteaako mielessään jonkin havaintonsa ja jatkaa eteenpäin vai jääkö jumittamaan johonkin kaikenkattavaan selitykseen mahdollisesti oman huonon itsetuntonsa takia ja väittämään, että "noilla muilla" on ollut automaattisesti helppoa ja vaivatonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Yhteiskuntaluokka voi muuttua. Monessa tapauksessa raja yhteiskuntaluokkien välillä on veteen piirretty viiva. Se on silloin pitkälti luokittelijan tulkintaa mihin luokkaan kyseinen henkilö siinä tapauksessa satutaan luokittelemaan.
Yläluokan jäsenet tietysti voivat vähät välittää tällaisista luokitteluista. Herlinien varallisuudella voi tehdä lähes mitä lystää. Vauraus antaa vapauden.
Eivät hekään yhteiskuntaluokastaan vapaudu. Se näkyy murteesta, puhetavasta, harrastuksista, tupakoiko, mitä syö ja miten juo, miten matkustaa ja mitä lukee ja kuuntelee. Taustasta, suvusta, ystäväpiiristä, ja ehkä melkein viimeiseksi siitä ammatista.
Niklas Herlin on esimerkiksi varallisuutensa turvin voinut valita paljon vapaammin monessa asiassa miten haluaa toimia kuin jokin keskiluokkainen pikkuvirkamies, jonka toimeentulo on täysin pelkkien palkkatulojen varassa. Ei haittaa jos on omalaatuinen, jos sattuu olemaan omalaatuinen ja rikas. Köyhällä lopputulos samalle toiminnalle on ihan toinen.
Jos Tampereen yössä nakkikiskalla jonotat samassa jonossa Niklas Herlinin, ja Ikurilaisen levyseppähitsaajan kanssa, tiedät kumpi on duunari, kun he ensimmäisen kerran avaavat suunsa.
Jos Tampereen yössä jonotat nakkarilla kahden kännisen akateemisen kanssa, joista toinen tulee akateemisesta ja toinen vaikka toimistosihteeri-rakennusmiesperheestä niin mistä erotat heidät?
Herlin muistaa kertoa kysymättä pankkitilon saldon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen akateemisessa helsinkiläisperheessä kasvanut, 90-luvulla lukioni käynyt nelikymppinen.
Oma lapsuuteni ja kotoa saamani perusarvot ovat hyvin samat kuin tuolla duunariperheen Raisalla. Hämmästyin voimakasta yleistämistä, jota jutussa esiintyi.
Ei vanhemmat minua osanneet koulunkäynnissä ohjata, ajat oli niin muuttuneet omilta ajoiltaan. Kielitaitoa ei osattu arvostaa yhtään. Minä jätin sen enkun heti pois kuin pystyin. Nyt kaduttaa.
Ei vanhemmilla ollut hajuakaan lukion kurssivalinnoista; itse selvitin mitä tarvitsen lääkikseen ja toimin sen mukaisesti.Vanhemmat olivat ihan pihalla akateemisista perinteistä. Opiskeluaikana onneksi nämä kulkevat perinnetietona ylemmiltä kursseilta fukseille. Jotain olen niistä omaksunut, kaikki ei kiinnosta, suurimmalla osalla ei ole sijaa ja aikaa elämässäni opiskelujen jälkeen.
Kotona painotettiin aina työnteon tärkeyttä, sitä että hankkii ammatin, tekee ahkerasti töitä, maksaa veronsa ja elämänsä. Opiskelu pelkän opiskelun ja itsensä kehittämisen vuoksi olisi ollut melkeinpä paheksuttavaa, sen piti olla tehokkaasti ammattiin ja itsensä elättämiseen johtavaa. Haahuilu jossakin humanistisessa tiedekunnassa vuodesta toiseen ilman selvää suunnitelmaa työurasta, olisi ollut noloa ja typerää. Ennemmin vanhemmat olisivat halunneet lapsena vaikka siivoavan hotelleja kuin filosofoivan kauralatte edessään Punavuoressa ikiopiskelijana.
Koen itse olevani samanlainen konkreettiseen työhön ja oman elannon tähtäävän opiskelun kannattaja. Kovan luokan akateeminen, kuten miehenikin. Opiskelu on vain väline, jolla saadaan se ammattitaito, jota työssä tarvitaan. Ja työ on se päämäärä, työ joka elättää.
Tällaisen "duunariasenteen" tämä perhe antaa lapsilleen.Niin, duunaritaustalla siellä yliopistolla eksytään. Jäädään hengaamaan sinne sojalattemaailmaan, kun akateemisten jälkeläisillä on selvät sävelet miten menestyä. Minä eksyin humanistiseen huolella duunaritaustalla. Tuli käytyä kaikki egyptologiasta lähtien, koska konkreettista käsitystä akateemisesta urasta ei ollut eikä vanhemmat osanneet sen enempää ohjata kuin patistaakaan. N48
JA TAAS samaa tuubaa:
"...kun akateemisten jälkeläisillä on selvät sävelet miten menestyä." Ja perään olettama että akateemisten vanhemmat ohjaavat ja patistavat.
Harvinaisen iso Hohhoijaa.
Raisa on lähinnä kuvaus siitä, miten lähellä luokat ovat toisiaan ja miten ne syntyvät ihmisten päiden sisällä. Raisalla ei ollut mitään konkreettista takamatkaa kehenkään muuhun nähden. Hän saattoi aivan vapaasti valita luokkansa.
Poikkeuksen muodostaa vain yläluokka, jolla on rahaa ja valtaa. Itse olen tavisjuristina ollut tekemisissä useimpien suomalaisten sukujen isojen sijoitusyhtiöiden kanssa. Konkreettinen etumatka on valtava, kun elämän peliin lähdetään ison rahakirstun kanssa ja polkua tasoittaa perheen suhteet elinkeinoelämään ja muuhun yhteiskuntaan. Ei sillä, etteikö arvokkuuden tunnetta famun perintökapineillakin vaalittaisi, mutta niillä ei ole käytännön merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa ikäluokkaa Raisan kanssa ja valmistunut kauppiksesta KTM:ksi. Ainakaan kaupallisella alalla ei ollut mitään erottelua akateemisten perheiden ja ei-akateemisten perheiden lasten välillä. Olen tosin itse akateemisesti koulutettujen vanhempien lapsi, joten en ole koskaan kriisiytynyt asian kanssa. Toisaalta samaa alaa opiskelleen puolisoni vanhemmat ovat ns ”duunaritaustaisia” eikä hän ole asiaa kriiseillyt koskaan.
Voisiko tämä olla jotenkin alasidonnainen asia? Humanistisella puolella kenties arvostetaan enemmän akateemisuutta ja tiettyjä akateemisia perinteitä, kun taas kaupallisella alalla on vallalla enemmän ”jokainen on oman onnensa seppä”- mentaliteetti?
Jos keskustelussa on yksi asiasta ongelman tekevä humanisti ei tarkoita että asia olisi yleisesti ongelma. Omassa kaveripiirissäni on humanisteja, jotka sukunsa ensimmäisiä akateemisia, eikä ikinä ole heillä ollut mitään sukuahdistusta. Töitäkin on valmistumisen jälkeen löytynyt.
Ehkä he eivät ole kertoneet ajatuksiaan sinulle etenkään, jos et jaa työväenluokkaista sukutaustaa. Nämä voivat olla arkoja asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.
Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.
Ei niitä taustoja kovin paljoa ole. Parin sukupolven takaa suurin osa on ollut maan- tai pienviljelijöitä ja heidän vanhempansa lisäksi piikoja, renkejä, torppareita tai korkeintaan kaupunkien työläisiä, joita olemme edelleenkin henkisesti, mutta mitä se haittaa.
Ei aivan näin.
Oli tutkimus, että on sukuja, joissa on oltu talonomistajia monta sukupolvea, sitten taas sukuja, jossa ei ole omistettu, vaan on oltu niitä renkejä ja sitten tehtaantyöläisiä.Kaupunkilaiselle kuulostaa, että ihan sama, mutta toisella on sukutalo, talonpoikaiskalusteet, ja metsää mitä myydä, ja lapsille perintönä mökkitontit, toisella on vaatteet päällä ja vaatimaton kalustus, ja lapselle perintönä, että ole kova työmies.
Ja nämä periytyy.Maaseudun maanviljelijä omistaa tilansa, ei hän ole duunari eikä renki.
Sinällään totta tämäkin. Kaupunkiin aikanaan työläiseksi muuttaneen torpparin jälkeläinen ei ole vieläkään ehkä henkisesti oikein mistään kotoisin verrattuna niihin, jolla suku on viljellyt maata samalla paikalla sukupolvi toisensa jälkeen.
Viimeistään pääkaupunkiseudulle muuttaessa tuo kuitenkin menettää merkitystään. Ei siellä juuri kukaan taida pahemmin keneltäkään enää kysellä oletteko te niitä Rääkkylän Koivistoja yms.
Mutta se tausta toimii henkisenä tukena itselle myös pääkaupunkiseudulle muutettaessa vaikkei ehkä näy muille. Itselläni on kotona myös edellisten sukupolvien valmistamia käsitöitä. Isoäidin serkun maalaamia tauluja, sukuraamattu 1700-luvun alusta jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.
Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.
Ei niitä taustoja kovin paljoa ole. Parin sukupolven takaa suurin osa on ollut maan- tai pienviljelijöitä ja heidän vanhempansa lisäksi piikoja, renkejä, torppareita tai korkeintaan kaupunkien työläisiä, joita olemme edelleenkin henkisesti, mutta mitä se haittaa.
Ei aivan näin.
Oli tutkimus, että on sukuja, joissa on oltu talonomistajia monta sukupolvea, sitten taas sukuja, jossa ei ole omistettu, vaan on oltu niitä renkejä ja sitten tehtaantyöläisiä.Kaupunkilaiselle kuulostaa, että ihan sama, mutta toisella on sukutalo, talonpoikaiskalusteet, ja metsää mitä myydä, ja lapsille perintönä mökkitontit, toisella on vaatteet päällä ja vaatimaton kalustus, ja lapselle perintönä, että ole kova työmies.
Ja nämä periytyy.Maaseudun maanviljelijä omistaa tilansa, ei hän ole duunari eikä renki.
Sinällään totta tämäkin. Kaupunkiin aikanaan työläiseksi muuttaneen torpparin jälkeläinen ei ole vieläkään ehkä henkisesti oikein mistään kotoisin verrattuna niihin, jolla suku on viljellyt maata samalla paikalla sukupolvi toisensa jälkeen.
Viimeistään pääkaupunkiseudulle muuttaessa tuo kuitenkin menettää merkitystään. Ei siellä juuri kukaan taida pahemmin keneltäkään enää kysellä oletteko te niitä Rääkkylän Koivistoja yms.
Mutta se tausta toimii henkisenä tukena itselle myös pääkaupunkiseudulle muutettaessa vaikkei ehkä näy muille. Itselläni on kotona myös edellisten sukupolvien valmistamia käsitöitä. Isoäidin serkun maalaamia tauluja, sukuraamattu 1700-luvun alusta jne.
Osaatko avata henkistä tukea tarkemmin? Miten se näkyy toiminnassasi? Koetko olevasi muita ihmisiä arvokkaampi tai kyvykkäämpi tuosta syystä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.
Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini on perheestä, jossa isä oli tilapaäistöillä elävä rakennusmies/sekatyömies (pääsi lopulta kaupungille , isoäitini oli toimistoapulainen. Kummankin koulutus oli jäänyt kansakouluun, isoäiti oli käynyt lisäksi jonkun muutaman viikon toimistokurssin. Äiti, nyt 60 v, on yhteiskuntatieteiden maisteri, äidin kahdesta veljestä toinen on diplomi-insinööri ja toinen lakimies. Ovat kotoisin Itä-Suomen pieneltä muuttotappiopaikkakunnalta. Ei tämän lahtelaisen sosiaalinen nousu ole tavatonta. Se on yleensä tapahtunut jo edellisen tai sitä edellisen sukupolven aikoihin.
Isäni on myös FM ja sukuhaaransa ensimmäinen yliopistokoulutuksen saanut. Hänen isänsä oli kotikuntansa ensimmäinen opistoinsinööri ja isoisoisän (s. 1897) taival alkoi huutolaisena ja renkinä. Kuoli vuonna 1961 kohtalaisen vauraana maanviljelijänä.
Tämähän on normaalia Suomessa. Suurimmalla osalla on parin sukupolven päässä suku torppareita ja vastaavia.
Ettekö te idiootit tajua, että tuo nousu on lakannut. Noin oli, kun isoisä lampun osti, mutta ei ole enää. Menneisyyden juttuja vain jauhatte.
Miten se on lakannut ja mikä on tämä nousu, kun duunari ansaitsee nykyään enemmän kuin perusmaisteri?
Ylemmistä yhteiskuntaryhmistä tuleva maisteri pääsee paikalle, jossa tienaa enemmän. Duunaritaustasta tuleva on luullut, että hänkin pääsee, mutta joutuu toteamaan olleensa väärässä ja että duunarina hän olisi pärjännyt paremmin. Koulutuksella ei ole paskankankaan väliä, perhetausta ratkaisee.
Haista sinä kommari pitkä pee. t. työtön maisteri akateemisesta perheestä
Olet tilastollinen poikkeus.
En ole. Enkä edelleenkään tajua miten vanhempien akateemisuus auttaa työllistymisessä.
Ihan kontaktien määrä vaikuttaa. Poika opiskeli insinööriksi ja aika vaikeaa oli saada harjoittelu ja työpaikkoja verrattuna kaveriin, jonka isä oli insinööri ja kaksi veljeä DItä. Harjoittelupaikka järjestyi juohevadti veljien työpaikoilta ja kun oli hyvät harjoittelupaikka cvssä löytyi helpommin se oikea työpaikkakin.
Verkostoituminen ja suhteet. Jo opiskeluaikana saa parempia ja hyödyllisiä harjoittelupaikkoja.
No on niitä verkostoja duunareillakin. Poikani opiskelee rekkakuskiksi ja olin tosi yllättynyt kun selvisi, että tosi monen hänen opiskelukaverinsa isällä on oma kuljetusalan firma. Vähän enemmän on poikani saanut soitella firmoihin, kun ei akateemiset vanhemmat tässä oikein auta, mutta etsivä on löytänyt.
Poikasi järkyttyy huomatessaan, että opiskelukaverit jossain vaiheessa alkavat vetää isän firmaa. Hän itse edelleen ajaa rekkaa.
Rekan ajamisen takia hän sinne kouluunkin meni, joten ei hätää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini on perheestä, jossa isä oli tilapaäistöillä elävä rakennusmies/sekatyömies (pääsi lopulta kaupungille , isoäitini oli toimistoapulainen. Kummankin koulutus oli jäänyt kansakouluun, isoäiti oli käynyt lisäksi jonkun muutaman viikon toimistokurssin. Äiti, nyt 60 v, on yhteiskuntatieteiden maisteri, äidin kahdesta veljestä toinen on diplomi-insinööri ja toinen lakimies. Ovat kotoisin Itä-Suomen pieneltä muuttotappiopaikkakunnalta. Ei tämän lahtelaisen sosiaalinen nousu ole tavatonta. Se on yleensä tapahtunut jo edellisen tai sitä edellisen sukupolven aikoihin.
Isäni on myös FM ja sukuhaaransa ensimmäinen yliopistokoulutuksen saanut. Hänen isänsä oli kotikuntansa ensimmäinen opistoinsinööri ja isoisoisän (s. 1897) taival alkoi huutolaisena ja renkinä. Kuoli vuonna 1961 kohtalaisen vauraana maanviljelijänä.
Tämähän on normaalia Suomessa. Suurimmalla osalla on parin sukupolven päässä suku torppareita ja vastaavia.
Ettekö te idiootit tajua, että tuo nousu on lakannut. Noin oli, kun isoisä lampun osti, mutta ei ole enää. Menneisyyden juttuja vain jauhatte.
Miten se on lakannut ja mikä on tämä nousu, kun duunari ansaitsee nykyään enemmän kuin perusmaisteri?
Ylemmistä yhteiskuntaryhmistä tuleva maisteri pääsee paikalle, jossa tienaa enemmän. Duunaritaustasta tuleva on luullut, että hänkin pääsee, mutta joutuu toteamaan olleensa väärässä ja että duunarina hän olisi pärjännyt paremmin. Koulutuksella ei ole paskankankaan väliä, perhetausta ratkaisee.
Haista sinä kommari pitkä pee. t. työtön maisteri akateemisesta perheestä
Olet tilastollinen poikkeus.
En ole. Enkä edelleenkään tajua miten vanhempien akateemisuus auttaa työllistymisessä.
Ihan kontaktien määrä vaikuttaa. Poika opiskeli insinööriksi ja aika vaikeaa oli saada harjoittelu ja työpaikkoja verrattuna kaveriin, jonka isä oli insinööri ja kaksi veljeä DItä. Harjoittelupaikka järjestyi juohevadti veljien työpaikoilta ja kun oli hyvät harjoittelupaikka cvssä löytyi helpommin se oikea työpaikkakin.
Verkostoituminen ja suhteet. Jo opiskeluaikana saa parempia ja hyödyllisiä harjoittelupaikkoja.
No on niitä verkostoja duunareillakin. Poikani opiskelee rekkakuskiksi ja olin tosi yllättynyt kun selvisi, että tosi monen hänen opiskelukaverinsa isällä on oma kuljetusalan firma. Vähän enemmän on poikani saanut soitella firmoihin, kun ei akateemiset vanhemmat tässä oikein auta, mutta etsivä on löytänyt.
Poikasi järkyttyy huomatessaan, että opiskelukaverit jossain vaiheessa alkavat vetää isän firmaa. Hän itse edelleen ajaa rekkaa.
Rekan ajamisen takia hän sinne kouluunkin meni, joten ei hätää.
Lisäksi perheellä on massia ja henkistä tukea, niin poika voi tehdä mitä huvittaa ja olla silti voittaja.
Jos keskustelussa on yksi asiasta ongelman tekevä humanisti ei tarkoita että asia olisi yleisesti ongelma. Omassa kaveripiirissäni on humanisteja, jotka sukunsa ensimmäisiä akateemisia, eikä ikinä ole heillä ollut mitään sukuahdistusta. Töitäkin on valmistumisen jälkeen löytynyt.