Lue keskustelun säännöt.
Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?
02.04.2021 |
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/3a61e7b0-d7e3-4ea4-a7fd-5941…
Hyvin on opiskelut sujuneet, sehän on vain hienoa. En silti ymmärrä tätä yleistystä yhä tänä päivänä, kuinka nyt ollaan eri piireistä ja vain osalla mahikset päästä ns. piireihin. Hän puhuu, kuinka ei tohtinut hakea parempaan lukioonkaan, vaikka ka oli hyvä. Jne jne...lisää itse artikkelissa. Itse olen opettajaperheessä kasvanut eli minulla on keskiluokkaiset lähtökohdat, ei ns. duunaritaustaa. Opiskelin itse myös samaiseen ammattiin, kuten vanhempanikin. Siihen aikaan ei ollut tosin kenenkään kohdalla muotia hakea "huippulukioihin" tai lähteä asumaan lukion takia johonkin. Ihan siihen lähilukioon mentiin, koska se oli tapana. Ka oli minullakin 9,3 ja siitä huolimatta lähin kelpasi. Ei ollut mikään luokkakysymys. Yliopisto-opinnoissa meitä oli ystäväporukassa todella eri taustoista, sehän nyt on selvääkin selvempää, että näin on. Ei se ollut mikään juttu, eikä kukaan edes ajatellut selvittää jokaista sukulaista ja heidän ammattiaan. Mitä nyt joku kertoi ohimennen ja kaikki oli yksinomaan hienoa. Ei minkäänlaista akateemista erottelua ilmennyt koko opiskeluaikanani. Tosin opiskelin Jyväskylän yliopistossa, se oli ainakin minulle loistava opinahjo. Jutussa Raisa halusi vaihtaa Helsinkiin, josko se vaikuttaa tässä nyt enemmän kuin "akateemisuus" noin yleensä. Vähän vierastan tuon termin käyttöä, en korosta olevani, se ei näy arjessani. En myöskään allekirjoita sitä, että koulutetuista vanhemmista syntyy koulutettuja lapsia. Olen sekä omalla kohdallani että ystävieni kohdalla todistamassa, kuinka eri tavoin tämä voikaan mennä. Meidän omalla jälkikasvullamme painottuu ammatillinen puoli, kun taas ammatillisesti koulutetuilla tutuillamme lähtee nuoria yliopistoon tai amk:eaan. Tämä erottelu, mitä Raisa tekee, on hänen oma subjektiivinen kokemuksensa. Asioita ei kannata yleistää kuitenkaan liiaksi, koska monen totuus ja kokemus on kuitenkin ihan iloisen päinvastainen. On turha ylläpitää kynsin ja hampain vanhoja raja-aitoja. Vieläpä ihan itse.
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Vierailija kirjoitti:
"Nousi akateemiseksi".
Noniin, voi sitten vanhempana kirjoittaa tiensä raivaamisesta muistelmat "Taisteluni".
Nimittäin helpolla tuo ei tule maassa, jossa ravinto on niin hyvää ja runsasta, että ihmisten keskimääräinen äo on yli 100 (mikä riittää hyvin ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelemiseen), kaikki käyvät saman peruskoulun, eikä koulutuksesta ei joudu maksamaan lukukausimaksuja edes yliopistotasolla, ja vaikka joutuisi niin keskiverto duunariperhekin täällä asuu omistusasunnossa ja viettää kesät etelässä tai omistamallaan kesämökillä nyt kuitenkin.
Proletariaatti nousee!
Duunari oli aikaisemmin saa***an punikki, mutta nykyään työtön on punikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.
Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.
Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.
Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.
Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.
Sama juttu näiden hehkutettujen alle 30 v start-up yrittäjien ja vähän vanhempienkin. Kyllä sitä alkuvaiheen venture kapitaalia on tullut omasta suvusta tai tuttava piiristä... Ei Sluhsissa pyörinyt kainuulaisen leskeksi jääneen laitosapulaisen puoliorpo jälkikasvu...
Joo, kyllä lämmitti taas lukea kuinka joku rikkaan perheen tytär oli onnekkaasti löytänyt pari rahoittajaa projektilleen kuntoutuksen aikana. Muistan myös miten hankala oli löytää harjoittelupaikkaa kun ei ollut isin tai äidin kaveria sopivissa positioissa. Ja sitten vielä työllistyminen omalle alalle kirsikkana kakun päällä. En ole ole siis löytänyt kuin hanttihommia. Näillä maisterin papereilla voisi pyyhkiä ihan sitä itseään
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ja ketjuun kirjoittaneet ovat tyypillisiä syntyperäisiä keskiluokan edustajia: ollaan vakuuttuneita siitä, että kaikilla on samat mahdollisuudet ja pidetään omaa kokemusta edustavana esimerkkinä. Se, että itse sattuu tuntemaan pari duunaritaustaista korkeasti koulutettua kaveria, todistaa, että mitään esteitä yhteiskunnallisen nousun tiellä ei ole.
Minulla on hyvin samanlainen tausta Mattilan kanssa ja pystyn samaistumaan täysin hänen kokemuksiinsa. Olen ollut usein tilanteessa, jossa joku yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa olevaan perheeseen syntynyt opiskelukaverini esittää jonkin kommentin ikään kuin kyseessä olisi kaikille tuttu asia. Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita, tai kun työssäni tuli vastaan ensimmäisiä edustustilaisuuksia, en tiennyt, kuinka käyttäytyä tai pukeutua.
On olemassa tilastotietoa siitä, miten perhetausta vaikuttaa koulutus- ja ammattivalintoihin. Lapsi, jonka vanhemmilla on korkeakoulututkinto, hankkii sellaisen neljä kertaa todennäköisemmin kuin sellainen, jonka vanhemmat ovat matalammin koulutettuja.
Varmasti on näin että duunariperheen lapsesta tulee todennäköisemmin duunari ja akateemisen perheen vesasta akateeminen, mutta kyse ei ole siitä etteikö kannustettaisi tai etteikö se olisi taloudellisesti tai älyllisesti mahdollista.
Se johtuu todennäköisesti siitä että kun on elänyt ja nähnyt sitä elämää mitä vanhemmat elää, että jos sitä pitää ihan hyvänä, eikä ole sitten omat kiinnostuksen kohteet niin kovin erilaisia. Jos vanhemmat ovat vaikka lääkäreitä, niin alkaa miettiä jo lapsena että ehkä lääkärin ammatti olisi ihan jees, kun taas siivoojan ja metallihenkilön lapsi ei niin kauheasti mieti että minkälaista olisi olla lääkäri, ja hän katsoo ehkä vähän laajemmalta alueelta sitä että mikä ammatti olisi mielenkiintoinen ja itselle sopiva, eli ei sulje pois mitään duunariammattejakaan, kuten ehkä akateeminen huomaamattaankin tekee.
Toisaalta, jos näkee vanhempien ammatit negatiivisessa valossa, oli ne mitä hyvänsä, niin ehkä sitten pyrkii johonkin ihan muualle.
Mun kokemus, duunariperheen lapsena on se, että me lapset jokainen ollaan tehty ammatinvalinnat omien mieltymysten mukaan ilman vanhempien ohjailua. Ja nyt aikuisena meistä lähes kaikki ollaan opiskeltu lisää, vaihdettu alaa vähintään kerran, kaksi neljästä on käynyt aikuisena korkeakoulun, ja nyt on kolmaskin jo hakenut amk. Työelämä on muuttunut niin ihan muutamassa vuodessa että korkeakoulututkinto pitää olla samoihin töihin mihin ennen riitti toinen aste. Jokaisella kuitenkin omistusasunto ostettu jo nuorena ja muutenkin elämät ok, siitä huolimatta että nuorena luki vain merkonomiksi tai datanomiksi.
Mun tytär kävi ammattilukion ja sitten tradenomiksi, ja luultavasti hänkin pian opiskelee taas lisää, ja sitähän se ihmisen elämä nykyään on, opiskella pitää monta kertaa elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ihan kiva, mutta eihän siinä ole mitään erikoista ollut enää vuosikymmeniin. Meidän suvussa on runsaasti pitkälle koulutettuja ihmisiä, professori, pääjohtaja (ekonomi), rehtori, jne. ja ihan ollaan duunareiden jälkeläisiä ja ollaan pääasiassa 50- 60-luvulla syntyneitä. Missä kuplassa nykyihmiset elää? Tuollaista lehtijuttua ei olisi 80-luvulla tehty, kun oli niin yleistä lähteä yliopistoon jos älli riitti, taustoista täysin riippumatta.
Ajat on muuttuneet, enää mahdollisuudet eivät ole samat kuin 50-ja 60-luvuilla syntyneillä.
Millä tavalla ei ole. Kolmekymppinen pääministeri on perheensä ensimmäinen akateeminen. Mikä ovi on sulkeutunut sen jälkeen kun hän valmistui?
50- ja 60-luvulla syntyneet kävi yliopistoon päästäkseen maksullisen oppikoulun. Vain pieni osa pääsi vapaaoppilaaksi. Nykyisin mahdollisuudet on paljon paremmat.
40...55 syntyneillä oli viellä hyvät mahikset työllistyä. Nykyisellä nuorisolla, eliitin jälkeläisiä huomioimatta, ei ole mahdollisuutta työllistyä, mutta maamme myös kaatuu riistäjävallan seurauksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.
Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.
Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.
Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.
Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.
Sama juttu näiden hehkutettujen alle 30 v start-up yrittäjien ja vähän vanhempienkin. Kyllä sitä alkuvaiheen venture kapitaalia on tullut omasta suvusta tai tuttava piiristä... Ei Sluhsissa pyörinyt kainuulaisen leskeksi jääneen laitosapulaisen puoliorpo jälkikasvu...
Joo, kyllä lämmitti taas lukea kuinka joku rikkaan perheen tytär oli onnekkaasti löytänyt pari rahoittajaa projektilleen kuntoutuksen aikana. Muistan myös miten hankala oli löytää harjoittelupaikkaa kun ei ollut isin tai äidin kaveria sopivissa positioissa. Ja sitten vielä työllistyminen omalle alalle kirsikkana kakun päällä. En ole ole siis löytänyt kuin hanttihommia. Näillä maisterin papereilla voisi pyyhkiä ihan sitä itseään
Täytyy olla jo todella rikkaan perheen tytär, jos ovat uskaltaneet rahoittaa start-uppia, suurin osa niistä menee nurin ja sijoittajat menettävät rahansa. Tällaiset ovat ovat Suomessa äärimmäisen harvinaisia.
On täysin oma valinta, jos haluaa lähteä akateemiselle matala-palkka alalle, palkkauksen on tiennyt etukäteen jo vuosikymmeniä sitten, duunaritaustaansa ei voi syyttää siitä.
Jos haluat palkkaa valitse matemaattispohjainen koulutus, heistä on aina puluaa ja tulevaisuudessa yhä enemmän, jos haluat tulla varakkaaksi muuta ulkomaille esim. USA:n tai Sveitsiin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Näinhän se on. Minä olin todella hyvä sekä koulussa että opinnoissa. Tein suuren työn että pääsin nykyiseen virkaan, vaatimattomalla palkalla. Kurssikaverit väitelleitä, tai on maan johtava konsulttitoimisto. On eri asia, kun saa tukea suvulta, myös sitä taloudellista perälautaa, että uskaltaa yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ja ketjuun kirjoittaneet ovat tyypillisiä syntyperäisiä keskiluokan edustajia: ollaan vakuuttuneita siitä, että kaikilla on samat mahdollisuudet ja pidetään omaa kokemusta edustavana esimerkkinä. Se, että itse sattuu tuntemaan pari duunaritaustaista korkeasti koulutettua kaveria, todistaa, että mitään esteitä yhteiskunnallisen nousun tiellä ei ole.
Minulla on hyvin samanlainen tausta Mattilan kanssa ja pystyn samaistumaan täysin hänen kokemuksiinsa. Olen ollut usein tilanteessa, jossa joku yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa olevaan perheeseen syntynyt opiskelukaverini esittää jonkin kommentin ikään kuin kyseessä olisi kaikille tuttu asia. Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita, tai kun työssäni tuli vastaan ensimmäisiä edustustilaisuuksia, en tiennyt, kuinka käyttäytyä tai pukeutua.
On olemassa tilastotietoa siitä, miten perhetausta vaikuttaa koulutus- ja ammattivalintoihin. Lapsi, jonka vanhemmilla on korkeakoulututkinto, hankkii sellaisen neljä kertaa todennäköisemmin kuin sellainen, jonka vanhemmat ovat matalammin koulutettuja.
Varmasti on näin että duunariperheen lapsesta tulee todennäköisemmin duunari ja akateemisen perheen vesasta akateeminen, mutta kyse ei ole siitä etteikö kannustettaisi tai etteikö se olisi taloudellisesti tai älyllisesti mahdollista.
Se johtuu todennäköisesti siitä että kun on elänyt ja nähnyt sitä elämää mitä vanhemmat elää, että jos sitä pitää ihan hyvänä, eikä ole sitten omat kiinnostuksen kohteet niin kovin erilaisia. Jos vanhemmat ovat vaikka lääkäreitä, niin alkaa miettiä jo lapsena että ehkä lääkärin ammatti olisi ihan jees, kun taas siivoojan ja metallihenkilön lapsi ei niin kauheasti mieti että minkälaista olisi olla lääkäri, ja hän katsoo ehkä vähän laajemmalta alueelta sitä että mikä ammatti olisi mielenkiintoinen ja itselle sopiva, eli ei sulje pois mitään duunariammattejakaan, kuten ehkä akateeminen huomaamattaankin tekee.
Toisaalta, jos näkee vanhempien ammatit negatiivisessa valossa, oli ne mitä hyvänsä, niin ehkä sitten pyrkii johonkin ihan muualle.
Mun kokemus, duunariperheen lapsena on se, että me lapset jokainen ollaan tehty ammatinvalinnat omien mieltymysten mukaan ilman vanhempien ohjailua. Ja nyt aikuisena meistä lähes kaikki ollaan opiskeltu lisää, vaihdettu alaa vähintään kerran, kaksi neljästä on käynyt aikuisena korkeakoulun, ja nyt on kolmaskin jo hakenut amk. Työelämä on muuttunut niin ihan muutamassa vuodessa että korkeakoulututkinto pitää olla samoihin töihin mihin ennen riitti toinen aste. Jokaisella kuitenkin omistusasunto ostettu jo nuorena ja muutenkin elämät ok, siitä huolimatta että nuorena luki vain merkonomiksi tai datanomiksi.
Mun tytär kävi ammattilukion ja sitten tradenomiksi, ja luultavasti hänkin pian opiskelee taas lisää, ja sitähän se ihmisen elämä nykyään on, opiskella pitää monta kertaa elämässä.
Kyse ei ole koulunkäynnin määrästä. Kyse on siitä, ettei näe itseään lääkärinä tai lakimiehenä, että se tuntuu vieraalta tavoitteelta.
Amk on sama kuin ennen opistotaso, se ei ole yliopistotututkinto. Duunarisuvuista valitaan konkreettiseen ammattiin valmistavia tutkintoja.
Akateemiset tutkinnot valmistavat hankkiutumaan kentälle, tai tekemään tutkimusta ja opetusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.
Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.
Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.
Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.
Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.
Sama juttu näiden hehkutettujen alle 30 v start-up yrittäjien ja vähän vanhempienkin. Kyllä sitä alkuvaiheen venture kapitaalia on tullut omasta suvusta tai tuttava piiristä... Ei Sluhsissa pyörinyt kainuulaisen leskeksi jääneen laitosapulaisen puoliorpo jälkikasvu...
Joo, kyllä lämmitti taas lukea kuinka joku rikkaan perheen tytär oli onnekkaasti löytänyt pari rahoittajaa projektilleen kuntoutuksen aikana. Muistan myös miten hankala oli löytää harjoittelupaikkaa kun ei ollut isin tai äidin kaveria sopivissa positioissa. Ja sitten vielä työllistyminen omalle alalle kirsikkana kakun päällä. En ole ole siis löytänyt kuin hanttihommia. Näillä maisterin papereilla voisi pyyhkiä ihan sitä itseään
Täytyy olla jo todella rikkaan perheen tytär, jos ovat uskaltaneet rahoittaa start-uppia, suurin osa niistä menee nurin ja sijoittajat menettävät rahansa. Tällaiset ovat ovat Suomessa äärimmäisen harvinaisia.
On täysin oma valinta, jos haluaa lähteä akateemiselle matala-palkka alalle, palkkauksen on tiennyt etukäteen jo vuosikymmeniä sitten, duunaritaustaansa ei voi syyttää siitä.
Jos haluat palkkaa valitse matemaattispohjainen koulutus, heistä on aina puluaa ja tulevaisuudessa yhä enemmän, jos haluat tulla varakkaaksi muuta ulkomaille esim. USA:n tai Sveitsiin...
Näinhän ajatellaan juuri ensimmäisessä akateemisessa polvessa. Pojista insinöörejä, tytöistä opettajia. Humanisteja tulee kun akateemisia sukupolvia on enemmän takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lähtöisin pikkukaupungista ylemmän yhteiskuntaluokan perheestä, missä toisella vanhemmalla on akateeminen tausta ja toinen johti suvultaan perittyä liiketoimintaa. Se mikä minua on joidenkin duunaritaustaisten ja vaatimattomammista lähtökohdista kerrostalolähiöistä tulleiden kavereiden puheissa särähtänyt välistä korvaani, on täydellinen uskon puute omiin mahdollisuuksiin ja kykyihin menestyä esim. akateemisessa maailmassa tai yrittäjinä. Tämä usko on iskostettu heihin kotoa käsin, ja monasti eivät uskalla siitä johtuen edes yrittää ja kokeilla siipiään. No, vaikea päästä maaliin, jos et edes ilmesty lappu rinnassa lähtöviivalle. Vastaavasti olen nähnyt monta akateemisten perheiden keskinkertaista lasta, jotka ovat sosiaalisen painostuksen vuoksi valinneet lukion ja sitten yrittävät useita kertoja lukemaan lakia, lääkikseen, tms. koska sieltä vanhemmatkin ovat valmistuneet. No eiväthän he pääse, tai ehkä muutaman yrityksen jälkeen pääsevät nippa nappa sinne alhaisempien pisterajojen maakuntayliopistoon, mistä valmistuvat rimaa hipoen. Ikävä heitä kohtaan sanoa, mutta yhteiskunnalle tällaisista juristeista, ekonomeista, insinööreistä ja lääkäreistä on enemmän haittaa kun hyötyä. Erikoismaininnan annan PK-seudun suomenruotsalaisille. Yritysmaailma tuntuu täällä olevan pullollaan näitä Hankenilta valmistuneita maistereita, joiden osaaminen on sitä sun tätä, mutta haaskaavat käytöstavat, small talkin ja business pukeutumisen. Itse vannon vahvasti meritokratian ja tasapuolisen maksuttoman koulutuksen nimiin, missä kunkin alan lahjakkaimmille annetaan mahdollisuus päästä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät, kotitaustastaan ja yhteiskuntaluokasta huolimatta. Se maksaa yhteiskunnalle tuottavuuden nousuna enemmän takaisin, kuin siihen käytetyt verovarat.
Epäonnistumisen hinta on duunarille kovempi. Jos yritys ei kannata niin vaikkei menetetty summa olisi isi se voi olla duunarille elin ikäiset säästöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Itse olen myös ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut pienipalkkainen virkamies. Totta kai joka alalla tausta ja suhteet vaikuttavat etenemiseen, varsinkin armeijassa, teatterikorkeakouluun pääsyssä ja sellaisten tutkintojen hyväksikäytössä, jotka eivät suoraan valmista mihinkään tiettyyn ammattiin.
Puuttuvat suhteet (kuten joku jo aiemmin kirjoitti suhteet ovat kuin urheilijalla sponsorit ja valmentajat) voi yrittää korvata uskalluksella ja siirtymisellä omalle epämukavuusalueelle, tietynlaisilla hulluudella Myös perheen kannustus on tärkeä. Jos haluaa puolison menestyvän, ei pidä rutista kotitöiden yms. jakamisesta, ajoissa kotona olemisesta, lasten harrastuksiin viemisestä jne. Menestyksellä on hintansa. Jokin elämän osa-alue kärsii. Suurin osa tyytyy olemaan se kaltaiseni pikkuvirkamies.
Omista opiskelukavereista, valmistuimme maalaisyliopistosta, suurin osa on opettajia. Vähemmistössä ovat täysin epäonnistuneet, pääosin työttömänä olleet, sitten löytyy toimittajia kaikilta tasoilta, rehtoreita, yrittäjiä, kuntayhtymän rehtori, kaupunginjohtaja jne. Ainoastaan yhdellä yrittäjällä on yrittäjätaustaa, muut ovat lähtöisin sekalaisista taustoista. Ketään merkittäviä saman alan ihmisiä tai muita silmäätekeviä ei heidänkään taustoista löydy. Kyllä ne taustoistaan hyötyneet taitavat olla vähemmistössä. Harmittaahan se, kun toinen menestyy itseä vähemmillä lahjoilla ja on saanut kotoa kannustavia neuvoja, mitä kannattaa tehdä ja millaisiin harjoittelupaikkoihin pyrkiä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika paljon pystyy ottamaan kiinni sitä etumatkaa opiskelemalla, mutta on joitakin taitoja, joita on vaikea enää aikuisena hankkia. Akateemisissa perheissä lapset käyvät usein soittotunneilla, koska se kuuluu siihen sivistykseen, jota arvostetaan. Tietysti soittimetkin maksavat. Aikuisena pystyy tietysti kuuntelemaan klassista musiikkia, mutta aika harva varmaan enää opettelee soittamaan itse. Tietysti musiikki on makuasia, mutta kyllä tässä näkyy mielestäni se tausta, mistä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lähtöisin pikkukaupungista ylemmän yhteiskuntaluokan perheestä, missä toisella vanhemmalla on akateeminen tausta ja toinen johti suvultaan perittyä liiketoimintaa. Se mikä minua on joidenkin duunaritaustaisten ja vaatimattomammista lähtökohdista kerrostalolähiöistä tulleiden kavereiden puheissa särähtänyt välistä korvaani, on täydellinen uskon puute omiin mahdollisuuksiin ja kykyihin menestyä esim. akateemisessa maailmassa tai yrittäjinä. Tämä usko on iskostettu heihin kotoa käsin, ja monasti eivät uskalla siitä johtuen edes yrittää ja kokeilla siipiään. No, vaikea päästä maaliin, jos et edes ilmesty lappu rinnassa lähtöviivalle. Vastaavasti olen nähnyt monta akateemisten perheiden keskinkertaista lasta, jotka ovat sosiaalisen painostuksen vuoksi valinneet lukion ja sitten yrittävät useita kertoja lukemaan lakia, lääkikseen, tms. koska sieltä vanhemmatkin ovat valmistuneet. No eiväthän he pääse, tai ehkä muutaman yrityksen jälkeen pääsevät nippa nappa sinne alhaisempien pisterajojen maakuntayliopistoon, mistä valmistuvat rimaa hipoen. Ikävä heitä kohtaan sanoa, mutta yhteiskunnalle tällaisista juristeista, ekonomeista, insinööreistä ja lääkäreistä on enemmän haittaa kun hyötyä. Erikoismaininnan annan PK-seudun suomenruotsalaisille. Yritysmaailma tuntuu täällä olevan pullollaan näitä Hankenilta valmistuneita maistereita, joiden osaaminen on sitä sun tätä, mutta haaskaavat käytöstavat, small talkin ja business pukeutumisen. Itse vannon vahvasti meritokratian ja tasapuolisen maksuttoman koulutuksen nimiin, missä kunkin alan lahjakkaimmille annetaan mahdollisuus päästä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät, kotitaustastaan ja yhteiskuntaluokasta huolimatta. Se maksaa yhteiskunnalle tuottavuuden nousuna enemmän takaisin, kuin siihen käytetyt verovarat.
Epäonnistumisen hinta on duunarille kovempi. Jos yritys ei kannata niin vaikkei menetetty summa olisi isi se voi olla duunarille elin ikäiset säästöt.
Kukaan normaali yrittäjä ei menetä säästöjään. Oletkos osakeyhtiölaista ja konkurssista kuullut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Itse olen myös ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut pienipalkkainen virkamies. Totta kai joka alalla tausta ja suhteet vaikuttavat etenemiseen, varsinkin armeijassa, teatterikorkeakouluun pääsyssä ja sellaisten tutkintojen hyväksikäytössä, jotka eivät suoraan valmista mihinkään tiettyyn ammattiin.
Puuttuvat suhteet (kuten joku jo aiemmin kirjoitti suhteet ovat kuin urheilijalla sponsorit ja valmentajat) voi yrittää korvata uskalluksella ja siirtymisellä omalle epämukavuusalueelle, tietynlaisilla hulluudella Myös perheen kannustus on tärkeä. Jos haluaa puolison menestyvän, ei pidä rutista kotitöiden yms. jakamisesta, ajoissa kotona olemisesta, lasten harrastuksiin viemisestä jne. Menestyksellä on hintansa. Jokin elämän osa-alue kärsii. Suurin osa tyytyy olemaan se kaltaiseni pikkuvirkamies.
Omista opiskelukavereista, valmistuimme maalaisyliopistosta, suurin osa on opettajia. Vähemmistössä ovat täysin epäonnistuneet, pääosin työttömänä olleet, sitten löytyy toimittajia kaikilta tasoilta, rehtoreita, yrittäjiä, kuntayhtymän rehtori, kaupunginjohtaja jne. Ainoastaan yhdellä yrittäjällä on yrittäjätaustaa, muut ovat lähtöisin sekalaisista taustoista. Ketään merkittäviä saman alan ihmisiä tai muita silmäätekeviä ei heidänkään taustoista löydy. Kyllä ne taustoistaan hyötyneet taitavat olla vähemmistössä. Harmittaahan se, kun toinen menestyy itseä vähemmillä lahjoilla ja on saanut kotoa kannustavia neuvoja, mitä kannattaa tehdä ja millaisiin harjoittelupaikkoihin pyrkiä jne.
Tässä nähdään ero myös HY:n ja maakuntayliopistojen välillä. En usko, että tiede- ja kulttuurisuvuista lähdetään Kuopioon tai Rovaniemelle. Tuo mitä sanot perheen tuesta on totta, mutta vain osittain. Merkittävät tiedemiehet ovat yleensä sen laatuisia, että se perhe tulee kakkosena arvoissa aina. Ensimmäinen rakkaus on se oma tieteenlaji. Tällä ei ole tekemistä yhteiskuntaluokan kanssa ymmärtääkseni. Ensimmäinen aviomieheni oli tämän sortin tiedemies. Hän tuli pikkuvirkamiestaustasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ja ketjuun kirjoittaneet ovat tyypillisiä syntyperäisiä keskiluokan edustajia: ollaan vakuuttuneita siitä, että kaikilla on samat mahdollisuudet ja pidetään omaa kokemusta edustavana esimerkkinä. Se, että itse sattuu tuntemaan pari duunaritaustaista korkeasti koulutettua kaveria, todistaa, että mitään esteitä yhteiskunnallisen nousun tiellä ei ole.
Minulla on hyvin samanlainen tausta Mattilan kanssa ja pystyn samaistumaan täysin hänen kokemuksiinsa. Olen ollut usein tilanteessa, jossa joku yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa olevaan perheeseen syntynyt opiskelukaverini esittää jonkin kommentin ikään kuin kyseessä olisi kaikille tuttu asia. Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita, tai kun työssäni tuli vastaan ensimmäisiä edustustilaisuuksia, en tiennyt, kuinka käyttäytyä tai pukeutua.
On olemassa tilastotietoa siitä, miten perhetausta vaikuttaa koulutus- ja ammattivalintoihin. Lapsi, jonka vanhemmilla on korkeakoulututkinto, hankkii sellaisen neljä kertaa todennäköisemmin kuin sellainen, jonka vanhemmat ovat matalammin koulutettuja.
Varmasti on näin että duunariperheen lapsesta tulee todennäköisemmin duunari ja akateemisen perheen vesasta akateeminen, mutta kyse ei ole siitä etteikö kannustettaisi tai etteikö se olisi taloudellisesti tai älyllisesti mahdollista.
Se johtuu todennäköisesti siitä että kun on elänyt ja nähnyt sitä elämää mitä vanhemmat elää, että jos sitä pitää ihan hyvänä, eikä ole sitten omat kiinnostuksen kohteet niin kovin erilaisia. Jos vanhemmat ovat vaikka lääkäreitä, niin alkaa miettiä jo lapsena että ehkä lääkärin ammatti olisi ihan jees, kun taas siivoojan ja metallihenkilön lapsi ei niin kauheasti mieti että minkälaista olisi olla lääkäri, ja hän katsoo ehkä vähän laajemmalta alueelta sitä että mikä ammatti olisi mielenkiintoinen ja itselle sopiva, eli ei sulje pois mitään duunariammattejakaan, kuten ehkä akateeminen huomaamattaankin tekee.
Toisaalta, jos näkee vanhempien ammatit negatiivisessa valossa, oli ne mitä hyvänsä, niin ehkä sitten pyrkii johonkin ihan muualle.
Mun kokemus, duunariperheen lapsena on se, että me lapset jokainen ollaan tehty ammatinvalinnat omien mieltymysten mukaan ilman vanhempien ohjailua. Ja nyt aikuisena meistä lähes kaikki ollaan opiskeltu lisää, vaihdettu alaa vähintään kerran, kaksi neljästä on käynyt aikuisena korkeakoulun, ja nyt on kolmaskin jo hakenut amk. Työelämä on muuttunut niin ihan muutamassa vuodessa että korkeakoulututkinto pitää olla samoihin töihin mihin ennen riitti toinen aste. Jokaisella kuitenkin omistusasunto ostettu jo nuorena ja muutenkin elämät ok, siitä huolimatta että nuorena luki vain merkonomiksi tai datanomiksi.
Mun tytär kävi ammattilukion ja sitten tradenomiksi, ja luultavasti hänkin pian opiskelee taas lisää, ja sitähän se ihmisen elämä nykyään on, opiskella pitää monta kertaa elämässä.
Kyse ei ole koulunkäynnin määrästä. Kyse on siitä, ettei näe itseään lääkärinä tai lakimiehenä, että se tuntuu vieraalta tavoitteelta.
Amk on sama kuin ennen opistotaso, se ei ole yliopistotututkinto. Duunarisuvuista valitaan konkreettiseen ammattiin valmistavia tutkintoja.Akateemiset tutkinnot valmistavat hankkiutumaan kentälle, tai tekemään tutkimusta ja opetusta.
Lääkärin, papin, opettajan tai sosiaalityöntekijän työt ei ole ammatteja? Niihin valmistutaan yliopistosta. Entä mihin ammattiin valmistuu vaikkapa medianomi tai kulttuurintuottaja? Niihin ei valmistuta yliopistosta.
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon pystyy ottamaan kiinni sitä etumatkaa opiskelemalla, mutta on joitakin taitoja, joita on vaikea enää aikuisena hankkia. Akateemisissa perheissä lapset käyvät usein soittotunneilla, koska se kuuluu siihen sivistykseen, jota arvostetaan. Tietysti soittimetkin maksavat. Aikuisena pystyy tietysti kuuntelemaan klassista musiikkia, mutta aika harva varmaan enää opettelee soittamaan itse. Tietysti musiikki on makuasia, mutta kyllä tässä näkyy mielestäni se tausta, mistä tulee.
Jaahas, kuinkas moni palstan akateemisista juoksee vapaa-aikanaan oopperassa tai sinfoniaorkesterin konserteissa? Kotona soi popin sijaan klassinen musiikki.
Sitähän minäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin hyvä koulussa ja haaveilin yliopistosta. Kirjoitin ylioppilaaksi 80-luvun alussa maaseutukaupungista. Yliopistot oli kaukana, niihin ei käyty tutustumassa ja valinnassa oli apuna puhelinluettelon kaltainen opus. Tätini perheineen asui yliopistokaupungissa ja kävimme heidän luonaan kerran vuodessa. Yhden ainoaa kertaa me ei käyty tutustumassa kaupunkiin. Olen jälkeenpäin miettinyt, miten rohkaisevaa olisi ollut, jos me oltaisiin käyty yliopiston nurkalla ja minulle olisi sanottu, että ehkäpä sinä jonain päivänä opiskelet täällä.
Omien lasten kanssa toimin toisin. Vein heitä pienestä pitäen teatteriin, konsertteihin, ravintolaan, hotelleihin ja lentokoneeseen. Junalla käytiin lomareissuilla Suomen yliopistokaupungeissa ja sattumalta nähtiin aina yliopistotkin kaupungilla kävellessä. Ulkomaan kaupunkilomille lennettiin ihan siksi, että se innostaisi kielten opiskeluun, lentoasemilla liikkuminen olisi tuttua ja tärkeimpänä se, että elämän ensimmäinen lentomatka ei olisi lento opiskelijavaihtoon tai työmatkalle.
Lasten isä on ammattikoulun käynyt ja hyvin vaatimattomista oloista lähtien. Häntä ei koskaan ole tuettu eikä kannustettu koulunkäynnin suhteen vaikka lahjoja olisi ollut. Hän on suhtautunut positiivisesti lasten opintoihin, mutta hänelle ei tullut mieleenkään tehdä asioita, joita minä tein lasten kanssa.
Ihana, juuri noin minäkin olen pyrkinyt tekemään.
Olen käynyt lapsen kanssa melkein joka kesä sekä Helsingissä että Tampereella kaupunkilomalla, että ne olisivat sitten yliopistokaupunkeina tutun oloisia. Ollaan käyty kampuksilla, ja olen sanonut että sitten kun lähdet opiskelemaan, ehkä oletkin täällä.
On puhuttu miten hän lähtee opiskelemaan ja hänellä on opiskelija-asunto.Ollaan käyty kaupunkilomilla Euroopan pääkaupungeissa pidennettyä viikonloppua, ja hän jo teininä osasi tottuneesti valita meille hotellia ja toimia lentoasemilla ja metroissa.
Hän on tottunut, että jos jotain ei löydy tai tiedä, mennään lähimmälle asiakaspalvelutiskille, ja kysytään kohteliaasti.Ravintolassa ollaan käyty siksi, että sekin olisi tuttua ja tavallista. Myös ulkomailla, ja retkillä. Juhliin pukeudumme juhlavasti, hänellä on aina sopiva puku kaapissa juhlia varten, ja sitä käytetään. Hän osaa pukeutua aina tilanteen mukaan, vaikka nyt haastatteluun.
Ollaan luettu ikään sopivia kirjallisuuden merkkiteoksia, vaikka nyt Narniaa ja Sormusten herraa. On käyty katsomassa taidetta, linnoja ja raunioita, ja keskusteltu, mihin historian tapahtumiin tai aikaan ne liittyy.
Lapsen isä on vähän ihmetellyt, että eikö sinne ulkomaille lapsi pääse aikuisenakin, ja mummot ihmetelleet, miten lasta otetaan ravintolaan kalliisti syömään, ja miksi teinille ostetaan siistejä juhlavaatteita, kun ne jäävät pieneksi, ja farkut käyvät ihan hyvin.
Ehkä hänellä näillä eväillä on helpompi lähtö akateemisiin opintoihin kuin minulla.
Kiva, että samoin ajatteleviakin on. Omat lapset ovat jo yliopistossa ja he ovat sanoneet, että reissuista ja kokemuksista on ollut apua. Varsinkin ensimmäiseen yliopistovaihtoon lähteminen oli helpompaa, kun ei tarvinnut jännittää itse matkaa. Tähän kaikkeen on palanut paljon omaa rahaa, mutta olen sanonut, että siinä on teidän perintö etuajassa.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.