Lue keskustelun säännöt.
Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?
02.04.2021 |
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/3a61e7b0-d7e3-4ea4-a7fd-5941…
Hyvin on opiskelut sujuneet, sehän on vain hienoa. En silti ymmärrä tätä yleistystä yhä tänä päivänä, kuinka nyt ollaan eri piireistä ja vain osalla mahikset päästä ns. piireihin. Hän puhuu, kuinka ei tohtinut hakea parempaan lukioonkaan, vaikka ka oli hyvä. Jne jne...lisää itse artikkelissa. Itse olen opettajaperheessä kasvanut eli minulla on keskiluokkaiset lähtökohdat, ei ns. duunaritaustaa. Opiskelin itse myös samaiseen ammattiin, kuten vanhempanikin. Siihen aikaan ei ollut tosin kenenkään kohdalla muotia hakea "huippulukioihin" tai lähteä asumaan lukion takia johonkin. Ihan siihen lähilukioon mentiin, koska se oli tapana. Ka oli minullakin 9,3 ja siitä huolimatta lähin kelpasi. Ei ollut mikään luokkakysymys. Yliopisto-opinnoissa meitä oli ystäväporukassa todella eri taustoista, sehän nyt on selvääkin selvempää, että näin on. Ei se ollut mikään juttu, eikä kukaan edes ajatellut selvittää jokaista sukulaista ja heidän ammattiaan. Mitä nyt joku kertoi ohimennen ja kaikki oli yksinomaan hienoa. Ei minkäänlaista akateemista erottelua ilmennyt koko opiskeluaikanani. Tosin opiskelin Jyväskylän yliopistossa, se oli ainakin minulle loistava opinahjo. Jutussa Raisa halusi vaihtaa Helsinkiin, josko se vaikuttaa tässä nyt enemmän kuin "akateemisuus" noin yleensä. Vähän vierastan tuon termin käyttöä, en korosta olevani, se ei näy arjessani. En myöskään allekirjoita sitä, että koulutetuista vanhemmista syntyy koulutettuja lapsia. Olen sekä omalla kohdallani että ystävieni kohdalla todistamassa, kuinka eri tavoin tämä voikaan mennä. Meidän omalla jälkikasvullamme painottuu ammatillinen puoli, kun taas ammatillisesti koulutetuilla tutuillamme lähtee nuoria yliopistoon tai amk:eaan. Tämä erottelu, mitä Raisa tekee, on hänen oma subjektiivinen kokemuksensa. Asioita ei kannata yleistää kuitenkaan liiaksi, koska monen totuus ja kokemus on kuitenkin ihan iloisen päinvastainen. On turha ylläpitää kynsin ja hampain vanhoja raja-aitoja. Vieläpä ihan itse.
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ja ketjuun kirjoittaneet ovat tyypillisiä syntyperäisiä keskiluokan edustajia: ollaan vakuuttuneita siitä, että kaikilla on samat mahdollisuudet ja pidetään omaa kokemusta edustavana esimerkkinä. Se, että itse sattuu tuntemaan pari duunaritaustaista korkeasti koulutettua kaveria, todistaa, että mitään esteitä yhteiskunnallisen nousun tiellä ei ole.
Minulla on hyvin samanlainen tausta Mattilan kanssa ja pystyn samaistumaan täysin hänen kokemuksiinsa. Olen ollut usein tilanteessa, jossa joku yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa olevaan perheeseen syntynyt opiskelukaverini esittää jonkin kommentin ikään kuin kyseessä olisi kaikille tuttu asia. Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita, tai kun työssäni tuli vastaan ensimmäisiä edustustilaisuuksia, en tiennyt, kuinka käyttäytyä tai pukeutua.
On olemassa tilastotietoa siitä, miten perhetausta vaikuttaa koulutus- ja ammattivalintoihin. Lapsi, jonka vanhemmilla on korkeakoulututkinto, hankkii sellaisen neljä kertaa todennäköisemmin kuin sellainen, jonka vanhemmat ovat matalammin koulutettuja.
Varmasti on näin että duunariperheen lapsesta tulee todennäköisemmin duunari ja akateemisen perheen vesasta akateeminen, mutta kyse ei ole siitä etteikö kannustettaisi tai etteikö se olisi taloudellisesti tai älyllisesti mahdollista.
Se johtuu todennäköisesti siitä että kun on elänyt ja nähnyt sitä elämää mitä vanhemmat elää, että jos sitä pitää ihan hyvänä, eikä ole sitten omat kiinnostuksen kohteet niin kovin erilaisia. Jos vanhemmat ovat vaikka lääkäreitä, niin alkaa miettiä jo lapsena että ehkä lääkärin ammatti olisi ihan jees, kun taas siivoojan ja metallihenkilön lapsi ei niin kauheasti mieti että minkälaista olisi olla lääkäri, ja hän katsoo ehkä vähän laajemmalta alueelta sitä että mikä ammatti olisi mielenkiintoinen ja itselle sopiva, eli ei sulje pois mitään duunariammattejakaan, kuten ehkä akateeminen huomaamattaankin tekee.
Toisaalta, jos näkee vanhempien ammatit negatiivisessa valossa, oli ne mitä hyvänsä, niin ehkä sitten pyrkii johonkin ihan muualle.
Mun kokemus, duunariperheen lapsena on se, että me lapset jokainen ollaan tehty ammatinvalinnat omien mieltymysten mukaan ilman vanhempien ohjailua. Ja nyt aikuisena meistä lähes kaikki ollaan opiskeltu lisää, vaihdettu alaa vähintään kerran, kaksi neljästä on käynyt aikuisena korkeakoulun, ja nyt on kolmaskin jo hakenut amk. Työelämä on muuttunut niin ihan muutamassa vuodessa että korkeakoulututkinto pitää olla samoihin töihin mihin ennen riitti toinen aste. Jokaisella kuitenkin omistusasunto ostettu jo nuorena ja muutenkin elämät ok, siitä huolimatta että nuorena luki vain merkonomiksi tai datanomiksi.
Mun tytär kävi ammattilukion ja sitten tradenomiksi, ja luultavasti hänkin pian opiskelee taas lisää, ja sitähän se ihmisen elämä nykyään on, opiskella pitää monta kertaa elämässä.
Kyse ei ole koulunkäynnin määrästä. Kyse on siitä, ettei näe itseään lääkärinä tai lakimiehenä, että se tuntuu vieraalta tavoitteelta.
Amk on sama kuin ennen opistotaso, se ei ole yliopistotututkinto. Duunarisuvuista valitaan konkreettiseen ammattiin valmistavia tutkintoja.Akateemiset tutkinnot valmistavat hankkiutumaan kentälle, tai tekemään tutkimusta ja opetusta.
Lääkärin, papin, opettajan tai sosiaalityöntekijän työt ei ole ammatteja? Niihin valmistutaan yliopistosta. Entä mihin ammattiin valmistuu vaikkapa medianomi tai kulttuurintuottaja? Niihin ei valmistuta yliopistosta.
Pointti on, että se duunaritaustainen valitsee todennäköisemmin sairaanhoitajan tutkinnon kuin lääketieteellisen tiedekunnan tai sosionomin tutkinnon eikä sosiaalityöntekijän tutkintoa. Kun ei ole sellaista tarttumapintaa akateemiseen maailmaan, että voisi hahmottaa itse olevansa jonain päivänä vaikka se itse lääkäri. Olen nähnyt ysin papereilla mentävän hitsarilinjalle ammattikouluun ihan koska uskoa ei ole itseen ja mahdollisuuksiin, kun kotona sitä ei ole osattu luoda.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon pystyy ottamaan kiinni sitä etumatkaa opiskelemalla, mutta on joitakin taitoja, joita on vaikea enää aikuisena hankkia. Akateemisissa perheissä lapset käyvät usein soittotunneilla, koska se kuuluu siihen sivistykseen, jota arvostetaan. Tietysti soittimetkin maksavat. Aikuisena pystyy tietysti kuuntelemaan klassista musiikkia, mutta aika harva varmaan enää opettelee soittamaan itse. Tietysti musiikki on makuasia, mutta kyllä tässä näkyy mielestäni se tausta, mistä tulee.
Jaahas, kuinkas moni palstan akateemisista juoksee vapaa-aikanaan oopperassa tai sinfoniaorkesterin konserteissa? Kotona soi popin sijaan klassinen musiikki.
Sitähän minäkin.
Minä en, mutta mieheni, joka on kolmannen polven tohtori kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.
Olet väärässä. Tutkitusti on erittäin harvinaista, että ei-akateemisten vanhempien lapsi opiskelisi yliopistossa.
Voi olla harvinaisempaa, mutta että erittäin harvinaista?
Jos tarkkoja ollaan, on harvinaista, jos akateemisten vanhempien lapsi päätyy muualle kuin yliopistoon. Duunarien lapset päätyvät useimmiten duunareiksi, mutta ei ole harvinaista päätyä yliopistoonkaan. Akateemisten vanhempien akateemiset lapset päätyvät duunaritaustaisia useammin koulutustaan vastaaviin asemiin. Sosiaalinen liikkuvuus on vähenemässä eli säätyjä ns. suljetaan.
Tämä ei ole totta. Moni koulutettujen vanhempien lapsi ei ikinä mene yliopistoon. Ei myöskään ole yhtään tiedekuntaa, jossa ei olisi kouluttamattomien vanhempien lapsia.
Totta kai yksittäistapauksia on. Laajempi kuva on kuitenkin tuo mitä kuvasin. Sosiaalisesta liikkuvuudesta, taustan vaikutuksesta koulutusalan valintaan ja myöhempään sijoittumiseen on paljon tutkimusta tehty. Ei tarvitse tyytyä mutuun.
Ei kyse ole edes yksittäistapauksista. Joka tiedekunnassa iso osa on ei-akateemisesta taustasta. Se että jonkin verran tausta vaikuttaa, ei kuitenkaan käytännössä juurikaan näy.
Tiedekuntien välillä on suuret erot myös. En ole aikoihin lukenut noita tutkimuksia, mutta joskus esimerkiksi 60% kasvatustieteen opiskelijoista oli ei-akateeminen tausta, kun taas oikeustieteellisessä heitä oli vain 10%.
Mä opiskelin helsingin oikeustieteellisessä ja mun luuserivanhemmat olivat harvinaisuus. Työhaastatteluissa ym kysyttiin missä asianajotoimistossa mun vanhemmat oli ym. Mun vanhemmat siis ulosotossa olevia peruskoululaisia. Vastasin että yrittäjiä ovat. Jo sitä ihmeteltiin. Kyllä mulla oli suuria vaikeuksia sopeutua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lähtöisin pikkukaupungista ylemmän yhteiskuntaluokan perheestä, missä toisella vanhemmalla on akateeminen tausta ja toinen johti suvultaan perittyä liiketoimintaa. Se mikä minua on joidenkin duunaritaustaisten ja vaatimattomammista lähtökohdista kerrostalolähiöistä tulleiden kavereiden puheissa särähtänyt välistä korvaani, on täydellinen uskon puute omiin mahdollisuuksiin ja kykyihin menestyä esim. akateemisessa maailmassa tai yrittäjinä. Tämä usko on iskostettu heihin kotoa käsin, ja monasti eivät uskalla siitä johtuen edes yrittää ja kokeilla siipiään. No, vaikea päästä maaliin, jos et edes ilmesty lappu rinnassa lähtöviivalle. Vastaavasti olen nähnyt monta akateemisten perheiden keskinkertaista lasta, jotka ovat sosiaalisen painostuksen vuoksi valinneet lukion ja sitten yrittävät useita kertoja lukemaan lakia, lääkikseen, tms. koska sieltä vanhemmatkin ovat valmistuneet. No eiväthän he pääse, tai ehkä muutaman yrityksen jälkeen pääsevät nippa nappa sinne alhaisempien pisterajojen maakuntayliopistoon, mistä valmistuvat rimaa hipoen. Ikävä heitä kohtaan sanoa, mutta yhteiskunnalle tällaisista juristeista, ekonomeista, insinööreistä ja lääkäreistä on enemmän haittaa kun hyötyä. Erikoismaininnan annan PK-seudun suomenruotsalaisille. Yritysmaailma tuntuu täällä olevan pullollaan näitä Hankenilta valmistuneita maistereita, joiden osaaminen on sitä sun tätä, mutta haaskaavat käytöstavat, small talkin ja business pukeutumisen. Itse vannon vahvasti meritokratian ja tasapuolisen maksuttoman koulutuksen nimiin, missä kunkin alan lahjakkaimmille annetaan mahdollisuus päästä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät, kotitaustastaan ja yhteiskuntaluokasta huolimatta. Se maksaa yhteiskunnalle tuottavuuden nousuna enemmän takaisin, kuin siihen käytetyt verovarat.
Epäonnistumisen hinta on duunarille kovempi. Jos yritys ei kannata niin vaikkei menetetty summa olisi isi se voi olla duunarille elin ikäiset säästöt.
Kukaan normaali yrittäjä ei menetä säästöjään. Oletkos osakeyhtiölaista ja konkurssista kuullut?
tyhjästä et perusta mitään firmaa,ja lainaa et saa ilman vakuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon pystyy ottamaan kiinni sitä etumatkaa opiskelemalla, mutta on joitakin taitoja, joita on vaikea enää aikuisena hankkia. Akateemisissa perheissä lapset käyvät usein soittotunneilla, koska se kuuluu siihen sivistykseen, jota arvostetaan. Tietysti soittimetkin maksavat. Aikuisena pystyy tietysti kuuntelemaan klassista musiikkia, mutta aika harva varmaan enää opettelee soittamaan itse. Tietysti musiikki on makuasia, mutta kyllä tässä näkyy mielestäni se tausta, mistä tulee.
Jaahas, kuinkas moni palstan akateemisista juoksee vapaa-aikanaan oopperassa tai sinfoniaorkesterin konserteissa? Kotona soi popin sijaan klassinen musiikki.
Sitähän minäkin.
Kyllä, käyvät. Luulitko, että se on joku rooli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon pystyy ottamaan kiinni sitä etumatkaa opiskelemalla, mutta on joitakin taitoja, joita on vaikea enää aikuisena hankkia. Akateemisissa perheissä lapset käyvät usein soittotunneilla, koska se kuuluu siihen sivistykseen, jota arvostetaan. Tietysti soittimetkin maksavat. Aikuisena pystyy tietysti kuuntelemaan klassista musiikkia, mutta aika harva varmaan enää opettelee soittamaan itse. Tietysti musiikki on makuasia, mutta kyllä tässä näkyy mielestäni se tausta, mistä tulee.
Jaahas, kuinkas moni palstan akateemisista juoksee vapaa-aikanaan oopperassa tai sinfoniaorkesterin konserteissa? Kotona soi popin sijaan klassinen musiikki.
Sitähän minäkin.
Kyllä, käyvät. Luulitko, että se on joku rooli?
Valitettavasti osalle on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Näinhän se on. Minä olin todella hyvä sekä koulussa että opinnoissa. Tein suuren työn että pääsin nykyiseen virkaan, vaatimattomalla palkalla. Kurssikaverit väitelleitä, tai on maan johtava konsulttitoimisto. On eri asia, kun saa tukea suvulta, myös sitä taloudellista perälautaa, että uskaltaa yrittää.
Kuin myös. Kymmenen vuoden pätkätöiden jälkeen sain nyt vihdoin vakipaikan eräästä järjestöstä. Kurssikavereita nään säännöllisesti tv:ssä kommentoimassa eri aiheita johtavina asiantuntijoina, proffina jne. Kaikki ne muuten sai huonompia arvosanoja tenteissä kuin minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuppaa ärsyttämään tuollaiset henkilöt, jotka oman onnistumisen perusteella lyttäävät niiden ihmisten yrittämiset, jotka eivät kovastakaan yrittämisestä ja opiskeluista huolimatta työllisty. #Työttömäksi jääneet ovat kertoneet eivät viitsi edes yrittää, kun heille on koko lapsuus hoettu ettei kannata nähdä edes ammattiin opiskelun vaivaa, koska tukia saa enemmän kuin palkkaa... #
Sujuvasti unohdetaan, että aina työssä käyvä saa enemmän kuin työtön, vaikka joutuisi hakemaan toimeentulotukea.
Tyttären yksi kaveri on duunariperheestä. Vuosi sitten kirjoitusten jälkeen vanhemmat kannustivat hakemaan opiskelemaan. Ei minnekään etäälle kotoa ja kahteen paikkaan, että voi saada työttömyyskorvausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.
Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.
Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.
Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.
Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.
Sama juttu näiden hehkutettujen alle 30 v start-up yrittäjien ja vähän vanhempienkin. Kyllä sitä alkuvaiheen venture kapitaalia on tullut omasta suvusta tai tuttava piiristä... Ei Sluhsissa pyörinyt kainuulaisen leskeksi jääneen laitosapulaisen puoliorpo jälkikasvu...
Joo, kyllä lämmitti taas lukea kuinka joku rikkaan perheen tytär oli onnekkaasti löytänyt pari rahoittajaa projektilleen kuntoutuksen aikana. Muistan myös miten hankala oli löytää harjoittelupaikkaa kun ei ollut isin tai äidin kaveria sopivissa positioissa. Ja sitten vielä työllistyminen omalle alalle kirsikkana kakun päällä. En ole ole siis löytänyt kuin hanttihommia. Näillä maisterin papereilla voisi pyyhkiä ihan sitä itseään
Täytyy olla jo todella rikkaan perheen tytär, jos ovat uskaltaneet rahoittaa start-uppia, suurin osa niistä menee nurin ja sijoittajat menettävät rahansa. Tällaiset ovat ovat Suomessa äärimmäisen harvinaisia.
On täysin oma valinta, jos haluaa lähteä akateemiselle matala-palkka alalle, palkkauksen on tiennyt etukäteen jo vuosikymmeniä sitten, duunaritaustaansa ei voi syyttää siitä.
Jos haluat palkkaa valitse matemaattispohjainen koulutus, heistä on aina puluaa ja tulevaisuudessa yhä enemmän, jos haluat tulla varakkaaksi muuta ulkomaille esim. USA:n tai Sveitsiin...
Näinhän ajatellaan juuri ensimmäisessä akateemisessa polvessa. Pojista insinöörejä, tytöistä opettajia. Humanisteja tulee kun akateemisia sukupolvia on enemmän takana.
Ja duunareiden lapset, jotka uhmaa tuota sääntöä, päätyy herkästi työttömiksi humanisteiksi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisille tämä ajatus sosiaaliluokista ja parempiin piireihin pääsemisestä tuntuu olevan todella tärkeä.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin kirjoittaa mihin tahansa keskusteluketjuun yleistävä ja provosoiva mutuväittämä naisista. No, on tämä parempi kuin se yhtä tavallinen sukupuolinen härintäprovo.
Onhan tunnettua uinka harvinaista naisille on pariutua sosioekonomiselta asemalta alemman miehen kanssa😉 Sen sijaan diplomi insinööri tai lääkäri mies voi pariutua Alepan kassan tai lähärin kanssa. Mikä itse asiassa onkin varsin yleistä mikä selittää miksi näitä alemman sosiaaliluokan naisia asuu paljon ylemmän keskiluokan alueilla.
Tämä on kyllä juuri päinvastoin.
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001876347.html
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon pystyy ottamaan kiinni sitä etumatkaa opiskelemalla, mutta on joitakin taitoja, joita on vaikea enää aikuisena hankkia. Akateemisissa perheissä lapset käyvät usein soittotunneilla, koska se kuuluu siihen sivistykseen, jota arvostetaan. Tietysti soittimetkin maksavat. Aikuisena pystyy tietysti kuuntelemaan klassista musiikkia, mutta aika harva varmaan enää opettelee soittamaan itse. Tietysti musiikki on makuasia, mutta kyllä tässä näkyy mielestäni se tausta, mistä tulee.
Jaahas, kuinkas moni palstan akateemisista juoksee vapaa-aikanaan oopperassa tai sinfoniaorkesterin konserteissa? Kotona soi popin sijaan klassinen musiikki.
Sitähän minäkin.
Kyllä, käyvät. Luulitko, että se on joku rooli?
Valitettavasti osalle on.
Usein juuri niille, jotka eivät ole siihen lapsina kasvaneet. Mm. tuolla tavoin se vieraassa ympäristössä toimiminen voi ilmetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lähtöisin pikkukaupungista ylemmän yhteiskuntaluokan perheestä, missä toisella vanhemmalla on akateeminen tausta ja toinen johti suvultaan perittyä liiketoimintaa. Se mikä minua on joidenkin duunaritaustaisten ja vaatimattomammista lähtökohdista kerrostalolähiöistä tulleiden kavereiden puheissa särähtänyt välistä korvaani, on täydellinen uskon puute omiin mahdollisuuksiin ja kykyihin menestyä esim. akateemisessa maailmassa tai yrittäjinä. Tämä usko on iskostettu heihin kotoa käsin, ja monasti eivät uskalla siitä johtuen edes yrittää ja kokeilla siipiään. No, vaikea päästä maaliin, jos et edes ilmesty lappu rinnassa lähtöviivalle. Vastaavasti olen nähnyt monta akateemisten perheiden keskinkertaista lasta, jotka ovat sosiaalisen painostuksen vuoksi valinneet lukion ja sitten yrittävät useita kertoja lukemaan lakia, lääkikseen, tms. koska sieltä vanhemmatkin ovat valmistuneet. No eiväthän he pääse, tai ehkä muutaman yrityksen jälkeen pääsevät nippa nappa sinne alhaisempien pisterajojen maakuntayliopistoon, mistä valmistuvat rimaa hipoen. Ikävä heitä kohtaan sanoa, mutta yhteiskunnalle tällaisista juristeista, ekonomeista, insinööreistä ja lääkäreistä on enemmän haittaa kun hyötyä. Erikoismaininnan annan PK-seudun suomenruotsalaisille. Yritysmaailma tuntuu täällä olevan pullollaan näitä Hankenilta valmistuneita maistereita, joiden osaaminen on sitä sun tätä, mutta haaskaavat käytöstavat, small talkin ja business pukeutumisen. Itse vannon vahvasti meritokratian ja tasapuolisen maksuttoman koulutuksen nimiin, missä kunkin alan lahjakkaimmille annetaan mahdollisuus päästä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät, kotitaustastaan ja yhteiskuntaluokasta huolimatta. Se maksaa yhteiskunnalle tuottavuuden nousuna enemmän takaisin, kuin siihen käytetyt verovarat.
Epäonnistumisen hinta on duunarille kovempi. Jos yritys ei kannata niin vaikkei menetetty summa olisi isi se voi olla duunarille elin ikäiset säästöt.
Kukaan normaali yrittäjä ei menetä säästöjään. Oletkos osakeyhtiölaista ja konkurssista kuullut?
Hyvin harvat yritykset ovat osakeyhtiöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.
Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.
Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.
Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.
Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.
Sama juttu näiden hehkutettujen alle 30 v start-up yrittäjien ja vähän vanhempienkin. Kyllä sitä alkuvaiheen venture kapitaalia on tullut omasta suvusta tai tuttava piiristä... Ei Sluhsissa pyörinyt kainuulaisen leskeksi jääneen laitosapulaisen puoliorpo jälkikasvu...
Joo, kyllä lämmitti taas lukea kuinka joku rikkaan perheen tytär oli onnekkaasti löytänyt pari rahoittajaa projektilleen kuntoutuksen aikana. Muistan myös miten hankala oli löytää harjoittelupaikkaa kun ei ollut isin tai äidin kaveria sopivissa positioissa. Ja sitten vielä työllistyminen omalle alalle kirsikkana kakun päällä. En ole ole siis löytänyt kuin hanttihommia. Näillä maisterin papereilla voisi pyyhkiä ihan sitä itseään
Täytyy olla jo todella rikkaan perheen tytär, jos ovat uskaltaneet rahoittaa start-uppia, suurin osa niistä menee nurin ja sijoittajat menettävät rahansa. Tällaiset ovat ovat Suomessa äärimmäisen harvinaisia.
On täysin oma valinta, jos haluaa lähteä akateemiselle matala-palkka alalle, palkkauksen on tiennyt etukäteen jo vuosikymmeniä sitten, duunaritaustaansa ei voi syyttää siitä.
Jos haluat palkkaa valitse matemaattispohjainen koulutus, heistä on aina puluaa ja tulevaisuudessa yhä enemmän, jos haluat tulla varakkaaksi muuta ulkomaille esim. USA:n tai Sveitsiin...
Jaa, meinaat, että ktmn koulutus on akateeminen matalapalkka-ala. Harmi, kun en tajunnut tätä ajoissa. Taloustiedekin on varmaan mielestäsi yksi vähiten työllistäviä aloja :p
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.
Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.
Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.
Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.
Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.
Sama juttu näiden hehkutettujen alle 30 v start-up yrittäjien ja vähän vanhempienkin. Kyllä sitä alkuvaiheen venture kapitaalia on tullut omasta suvusta tai tuttava piiristä... Ei Sluhsissa pyörinyt kainuulaisen leskeksi jääneen laitosapulaisen puoliorpo jälkikasvu...
Joo, kyllä lämmitti taas lukea kuinka joku rikkaan perheen tytär oli onnekkaasti löytänyt pari rahoittajaa projektilleen kuntoutuksen aikana. Muistan myös miten hankala oli löytää harjoittelupaikkaa kun ei ollut isin tai äidin kaveria sopivissa positioissa. Ja sitten vielä työllistyminen omalle alalle kirsikkana kakun päällä. En ole ole siis löytänyt kuin hanttihommia. Näillä maisterin papereilla voisi pyyhkiä ihan sitä itseään
Täytyy olla jo todella rikkaan perheen tytär, jos ovat uskaltaneet rahoittaa start-uppia, suurin osa niistä menee nurin ja sijoittajat menettävät rahansa. Tällaiset ovat ovat Suomessa äärimmäisen harvinaisia.
On täysin oma valinta, jos haluaa lähteä akateemiselle matala-palkka alalle, palkkauksen on tiennyt etukäteen jo vuosikymmeniä sitten, duunaritaustaansa ei voi syyttää siitä.
Jos haluat palkkaa valitse matemaattispohjainen koulutus, heistä on aina puluaa ja tulevaisuudessa yhä enemmän, jos haluat tulla varakkaaksi muuta ulkomaille esim. USA:n tai Sveitsiin...
Jaa, meinaat, että ktmn koulutus on akateeminen matalapalkka-ala. Harmi, kun en tajunnut tätä ajoissa. Taloustiedekin on varmaan mielestäsi yksi vähiten työllistäviä aloja :p
Sivusta. Nykyisin näin on ekonomin tutkinto on kärsinyt inflaation sen jälkeen kun niitä ryhdyttiin kouluttamaan jokaikisessä maakuntayliopistossa.
Minua ei estänyt vanhempien alhainen koulutustausta vaan kodin henkinen väkivalta. Olen suurten ikäluokkien vanhempien lapsi. Vanhemmilla pelkkä kansakoulu käytynä ja sen päälle vuoden mittainen ammatillinen kurssi kummallakin. Silti he panostivat siihen, että lapsensa opiskelisivat ja esim paljon kieliä. Ongelma oli jatkuva lyttääminen, nimittely ja haukkuminen. Äiti kontrolloi ja manipuloi kaikkea. Sain opiskeltua maisteritutkinnon ja vielä todella hyvin menestyin opinnoissa, mutta sisältä olin rikki. En pystynyt olemaan yksin hetkeäkään ahdistumatta. Siksipä ajauduin huonoihin ihmissuhteisiin enkä pystynyt hyötymään koulutuksestani. Siirtymä työelämään ei oikein onnistunut, kun lopetin kaiken aina kesken.
Voin vain arvailla miten olisi elämä mennyt, jos koti olisi ollut tasapainoinen ja olisin kokenut esim että joku rakastaa minua. Minulla kesti ihan aikuistuminen ja normaalin elämän opettelu niin kauan, että moni mahdollisuus meni ohi.
Mikä tässä artikkelissa ärsyttää? Itse voin ainakin samaistua ja tunnistaa tuon epävarmuuden. Olen duunariperheestä, ja kaikki yliopistossa tuntui alkuun oudolta, alkaen sanasta aktuaarin kanslia. Ja kyse oli kuitenkin vain ns. maakuntayliopistosta. Suoritin opinnot hyvin arvosanoin, mutta työelämä on ollut pelkkää pätkäsilppua. Suhteita en osaa edelleenkään luoda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lähtöisin pikkukaupungista ylemmän yhteiskuntaluokan perheestä, missä toisella vanhemmalla on akateeminen tausta ja toinen johti suvultaan perittyä liiketoimintaa. Se mikä minua on joidenkin duunaritaustaisten ja vaatimattomammista lähtökohdista kerrostalolähiöistä tulleiden kavereiden puheissa särähtänyt välistä korvaani, on täydellinen uskon puute omiin mahdollisuuksiin ja kykyihin menestyä esim. akateemisessa maailmassa tai yrittäjinä. Tämä usko on iskostettu heihin kotoa käsin, ja monasti eivät uskalla siitä johtuen edes yrittää ja kokeilla siipiään. No, vaikea päästä maaliin, jos et edes ilmesty lappu rinnassa lähtöviivalle. Vastaavasti olen nähnyt monta akateemisten perheiden keskinkertaista lasta, jotka ovat sosiaalisen painostuksen vuoksi valinneet lukion ja sitten yrittävät useita kertoja lukemaan lakia, lääkikseen, tms. koska sieltä vanhemmatkin ovat valmistuneet. No eiväthän he pääse, tai ehkä muutaman yrityksen jälkeen pääsevät nippa nappa sinne alhaisempien pisterajojen maakuntayliopistoon, mistä valmistuvat rimaa hipoen. Ikävä heitä kohtaan sanoa, mutta yhteiskunnalle tällaisista juristeista, ekonomeista, insinööreistä ja lääkäreistä on enemmän haittaa kun hyötyä. Erikoismaininnan annan PK-seudun suomenruotsalaisille. Yritysmaailma tuntuu täällä olevan pullollaan näitä Hankenilta valmistuneita maistereita, joiden osaaminen on sitä sun tätä, mutta haaskaavat käytöstavat, small talkin ja business pukeutumisen. Itse vannon vahvasti meritokratian ja tasapuolisen maksuttoman koulutuksen nimiin, missä kunkin alan lahjakkaimmille annetaan mahdollisuus päästä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät, kotitaustastaan ja yhteiskuntaluokasta huolimatta. Se maksaa yhteiskunnalle tuottavuuden nousuna enemmän takaisin, kuin siihen käytetyt verovarat.
Epäonnistumisen hinta on duunarille kovempi. Jos yritys ei kannata niin vaikkei menetetty summa olisi isi se voi olla duunarille elin ikäiset säästöt.
Kukaan normaali yrittäjä ei menetä säästöjään. Oletkos osakeyhtiölaista ja konkurssista kuullut?
Hyvin harvat yritykset ovat osakeyhtiöitä.
Sillon niihin ei kannata laittaa omia rahojaan. Osakeyhtiön voi perustaa kuka tahansa. Ei mene omat ja firman rahat sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.
Olet väärässä. Tutkitusti on erittäin harvinaista, että ei-akateemisten vanhempien lapsi opiskelisi yliopistossa.
Voi olla harvinaisempaa, mutta että erittäin harvinaista?
Jos tarkkoja ollaan, on harvinaista, jos akateemisten vanhempien lapsi päätyy muualle kuin yliopistoon. Duunarien lapset päätyvät useimmiten duunareiksi, mutta ei ole harvinaista päätyä yliopistoonkaan. Akateemisten vanhempien akateemiset lapset päätyvät duunaritaustaisia useammin koulutustaan vastaaviin asemiin. Sosiaalinen liikkuvuus on vähenemässä eli säätyjä ns. suljetaan.
Tämä ei ole totta. Moni koulutettujen vanhempien lapsi ei ikinä mene yliopistoon. Ei myöskään ole yhtään tiedekuntaa, jossa ei olisi kouluttamattomien vanhempien lapsia.
Totta kai yksittäistapauksia on. Laajempi kuva on kuitenkin tuo mitä kuvasin. Sosiaalisesta liikkuvuudesta, taustan vaikutuksesta koulutusalan valintaan ja myöhempään sijoittumiseen on paljon tutkimusta tehty. Ei tarvitse tyytyä mutuun.
Ei kyse ole edes yksittäistapauksista. Joka tiedekunnassa iso osa on ei-akateemisesta taustasta. Se että jonkin verran tausta vaikuttaa, ei kuitenkaan käytännössä juurikaan näy.
Tiedekuntien välillä on suuret erot myös. En ole aikoihin lukenut noita tutkimuksia, mutta joskus esimerkiksi 60% kasvatustieteen opiskelijoista oli ei-akateeminen tausta, kun taas oikeustieteellisessä heitä oli vain 10%.
Mä opiskelin helsingin oikeustieteellisesseä ja mun luuserivanhemmat olivat harvinaisuus. Työhaastatteluissa ym kysyttiin missä asianajotoimistossa mun vanhemmat oli ym. Mun vanhemmat siis ulosotossa olevia peruskoululaisia. Vastasin että yrittäjiä ovat. Jo sitä ihmeteltiin. Kyllä mulla oli suuria vaikeuksia sopeutua.
Kun olin 22 v kauppiksessa hki niin harjoittelu paikkaa hakiessa kysyttiin vanhempien ammatit, hävettinkun rehellisenä nuorena sanoin isäni kuolleen ja äitini olevan eläkkeellä. Mu katsotiin vähän vinosti. Sain paikan mutta mua kohdeltiin jotenkin alempiarvoisena. No nykyään olen vanhmepi ja otan kyllä oman paikkani.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä artikkelissa ärsyttää? Itse voin ainakin samaistua ja tunnistaa tuon epävarmuuden. Olen duunariperheestä, ja kaikki yliopistossa tuntui alkuun oudolta, alkaen sanasta aktuaarin kanslia. Ja kyse oli kuitenkin vain ns. maakuntayliopistosta. Suoritin opinnot hyvin arvosanoin, mutta työelämä on ollut pelkkää pätkäsilppua. Suhteita en osaa edelleenkään luoda.
Jostain syystä ajatus siitä, että emme elä tasa-arvoisessa maassa ja tausta vaikuttaa siihen, miten ihminen ympäristönsä kokee, herättää joissain vahvoja tunteita. Outoa, että joillain on niin suuri tarve vähätellä ja lytätä toisia (yksilöstä kaikki riippuu, itsetunnosta se vaan on kiinni jne).
Kaikilla akateemisilla jaan ei ole sisäsyntyistä kiinnostusta korkeakulttuuriin kuten klassiseen musiikkiin. Minusta se on surullista kun menettää niin paljon kun ei koe vaikka klasarin kuuntelun antamaa nautintoa.