Lue keskustelun säännöt.
Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?
02.04.2021 |
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/3a61e7b0-d7e3-4ea4-a7fd-5941…
Hyvin on opiskelut sujuneet, sehän on vain hienoa. En silti ymmärrä tätä yleistystä yhä tänä päivänä, kuinka nyt ollaan eri piireistä ja vain osalla mahikset päästä ns. piireihin. Hän puhuu, kuinka ei tohtinut hakea parempaan lukioonkaan, vaikka ka oli hyvä. Jne jne...lisää itse artikkelissa. Itse olen opettajaperheessä kasvanut eli minulla on keskiluokkaiset lähtökohdat, ei ns. duunaritaustaa. Opiskelin itse myös samaiseen ammattiin, kuten vanhempanikin. Siihen aikaan ei ollut tosin kenenkään kohdalla muotia hakea "huippulukioihin" tai lähteä asumaan lukion takia johonkin. Ihan siihen lähilukioon mentiin, koska se oli tapana. Ka oli minullakin 9,3 ja siitä huolimatta lähin kelpasi. Ei ollut mikään luokkakysymys. Yliopisto-opinnoissa meitä oli ystäväporukassa todella eri taustoista, sehän nyt on selvääkin selvempää, että näin on. Ei se ollut mikään juttu, eikä kukaan edes ajatellut selvittää jokaista sukulaista ja heidän ammattiaan. Mitä nyt joku kertoi ohimennen ja kaikki oli yksinomaan hienoa. Ei minkäänlaista akateemista erottelua ilmennyt koko opiskeluaikanani. Tosin opiskelin Jyväskylän yliopistossa, se oli ainakin minulle loistava opinahjo. Jutussa Raisa halusi vaihtaa Helsinkiin, josko se vaikuttaa tässä nyt enemmän kuin "akateemisuus" noin yleensä. Vähän vierastan tuon termin käyttöä, en korosta olevani, se ei näy arjessani. En myöskään allekirjoita sitä, että koulutetuista vanhemmista syntyy koulutettuja lapsia. Olen sekä omalla kohdallani että ystävieni kohdalla todistamassa, kuinka eri tavoin tämä voikaan mennä. Meidän omalla jälkikasvullamme painottuu ammatillinen puoli, kun taas ammatillisesti koulutetuilla tutuillamme lähtee nuoria yliopistoon tai amk:eaan. Tämä erottelu, mitä Raisa tekee, on hänen oma subjektiivinen kokemuksensa. Asioita ei kannata yleistää kuitenkaan liiaksi, koska monen totuus ja kokemus on kuitenkin ihan iloisen päinvastainen. On turha ylläpitää kynsin ja hampain vanhoja raja-aitoja. Vieläpä ihan itse.
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttelin kerran tutkijan kanssa ja hän sanoi että aiheeseen liittyy todella paljon vääriä käsityksiä. Korkeakoulutus on Suomessa laajentunut niin nopeasti, että pelkät akateemisten vanhempien lapset ei edes riittäisi täyttämään kovinkaan suurta osaa opiskelupaikoista, vaikka 90 prosenttia heistä valitsisi korkean koulutuksen (todellisuudessa pienempi osa).
Tietystikin korkeasti koulutettujen lapsista suhteellisesti suurempi osa päätyy korkeasti koulutetuiksi, mutta ei ole totta, että mikään koulutusala olisi vain heille.
Lisäksi kannattaa muistaa tutkimuksia lukiessa, että korkea-asteen koulutus tilastotiedoissa sisältää vanhat opistoasteen koulutuksetkin. Eli merkonomit ja opistoinsinöörit vanhempina sisältyy yläkäsitteeseen vanhemmilla korkea-asteen koulutus. Moni lukee sen väärin ja näitä päätyy jopa lehtijuttuihin.
Äitini oli sairaanhoitaja ja isäni merkonomi, 1980-luvulla korkeakoulussa tunsin olevani todella duunariperheestä. Mielstäni vanhempani olivat ihan duunareita.
Merkonomi ja sairaanhoitaja ovat ihan koulutettuja, ihmisiä, eivät duunareita, vaikka eivät myöskään korkeasti koulutettuja eivätkä akateemisia. Alempaa keskiluokkaa.
Duunarit ovat erikseen, vielä vähemmällä koulutuksella. Varmasti jos on ollut kouluttautuneiden kuplassa, heidän maailma tuntuu vieraalta ja epätodelliselta.Annapa sitten esimerkki, mitä tarkalleen ottaen on duunari. Mitä nyky-Suomessa duunari tekee työkseen?
Duunari tekee töitä ,joihin pääsee ilman koulutusta tai amis- pohjalta. Esim. Perushoitaja, siivooja, keittäjä, metallimies, hitsaaja, kaivurikuski, paperitehtaan työläinen, maatalouslomittaja, mansikan poimiaja, raksatyöläiset, kaupankassa tai myyjä, jne jne. Toki korkeakoulutettukin voi näitä töitä tehdä, muttei se korkeampi koulutus ole vaatimuksena työpaikan saamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuppaa ärsyttämään tuollaiset henkilöt, jotka oman onnistumisen perusteella lyttäävät niiden ihmisten yrittämiset, jotka eivät kovastakaan yrittämisestä ja opiskeluista huolimatta työllisty. #Työttömäksi jääneet ovat kertoneet eivät viitsi edes yrittää, kun heille on koko lapsuus hoettu ettei kannata nähdä edes ammattiin opiskelun vaivaa, koska tukia saa enemmän kuin palkkaa... #
Sujuvasti unohdetaan, että aina työssä käyvä saa enemmän kuin työtön, vaikka joutuisi hakemaan toimeentulotukea.
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.
Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀
Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.
Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.
Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.
Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.
Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.
Minkä ikäinen olet?
Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.
Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.
Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut.
En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.
Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa. Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.
Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.
En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin.
Kiitos paljon tästä kommentista. Sama kokemus täällä.
Yliopiston aloittaessa en ollut koskaan lentänyt tai kulkenut junalla, enkä ollut hienossa ravintolassa, meillä ei juotu viinejä eikä matkustettu ulkomailla. Kotiruokaa syötiin, perunaa. En ollut keittänyt riisiä tai pastaa - meillä se oli makaronia, ja sitä tarvittiin vain makaronilaatikkoon, riisiä vain riisipuuroon. Meillä ei syöty ulkolaisia etikoisuuksia.
Juustoa oli yhdenlaista, ja se siivutettiin leivälle.
Vaikka olin käynyt paikallislukion, kulttuurishokki oli kova. Ensimmäisten luentojen aikana aihe sinänsä meni ohi, koska piti laittaa ylös kaikki sivistyssanat, joita hyvin akateeminen professorimme viljeli, jotta voisin tarkistaa ne jälkeen päin. Mitä olivat relevanssi, substanssi, ja konteksti, ja niin edelleen.
Muistan, kun kävin yhden opiskelukaverin "kämpillä". Se oli hänen vanhempiensa hänelle ostama valoisa kaksio, jossa oli koko seinällinen Lundiaa täynnä kirjoja eri kielillä. (Meillä kirjahyllyssä oli lapintuliaisia ja rippikuvat.)
Hän laittoi meille kasviksia, joita en ollut ikinä edes nähnyt, saati laittanut kotona.
Muistan, kun yksi opiskelukaverini kutsui meidät kaverit isoäitinsä retrospektiiviseen näyttelyyn isoon museoon. (nykyään jo tiedän mikä on retrospektiivinen).
Muistan, kun opiskelukaverini oli taloudellisesti heikoilla, joten hän kertoi, että hänen vanhempansa rakennuttavat hänelle sivuasunnon (pienen talon) tontilleen.
Vierailija kirjoitti:
Olin yliopistossa vuosina 1996-2001. En tunnistanut mitään noista artikkelin asioista.
Vaikea kuvitella, että tässä asiassa olisi menty taaksepäin.
On menty hieman taaksepäin, valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko siinä seuraava Ohisalo? Köyhän perheen tyttö taisteli itsensä akateemiseen maailmaan ja politiikan huipulle. Oih ja voih miten ihanaa.
En tiedä onko "ihanaa", mutta kyllä hän on saanut pirusti tehdä työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan siinä iso ero jos voi keskittyä rauhassa opiskeluihin, verrattuna siihen joka laskee vuokranmaksun pennejä että pääseekö bussilla kouluun ja onko iltavuoroa tänään vai yövuoro ja aamulla tenttiin, ja tuota rataa koko opiskelujen ajan.
Joo, rikkaat duunarit usein avustavat lapsiaan. Elämä on.
Väärin.
Usein duunarit ovat kotoaan oppineet, että lasta pitää karaista, ei pidä pedata elämää sille liian helpoksi, pitää opettaa kovasti töitä tekemään, niin ymmärtää sitten rahan ja työn arvon. Tärkeintä on olla kova työihminen.Esim exäni on tätä perinnettä, vaikka itse on 5000/kk tienaava insinööri. Mutta hänen vanhempansa ovatkin sitä minimaalisesti koulutettua duunariluokkaa.
Poikamme on lähdössä opiskelemaan yliopistoon, ja kerroin auttavani häntä taloudellisesti, ettei tarvitse olla niin kovilla. Exäni mielestä nuorelle on vahingollista saada rahaa säännöllisesti vastikkeetta, oppii vain elämään yli varojensa.Juuri näin. Itse olen saanut kotoani elannon ja lukiokoulutuksen ylioppilaaksi saakka . Kiitos siitä. Sen jälkeen sain mukaani opiskelemaan lähtiessäni petivaatteeni ja maton soluasunnon lattialle.
Minä sain omat vaatteeni kassissa, ja lakanat jotka olin saanut joululahjaksi.
Rahasta ei ollut kiinni. "Pennut pitää lykätä maailmalle, ei ne muuten opi pärjäämään."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.
Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀
Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.
Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.
Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.
Aloissa on paljoin eroa, sikäli tästä ei kannata kinata. Tietenkin myös yksittäisissä professoreissa on henk koht eroja.
Itse olen lähtöisin pikkukaupungista ylemmän yhteiskuntaluokan perheestä, missä toisella vanhemmalla on akateeminen tausta ja toinen johti suvultaan perittyä liiketoimintaa. Se mikä minua on joidenkin duunaritaustaisten ja vaatimattomammista lähtökohdista kerrostalolähiöistä tulleiden kavereiden puheissa särähtänyt välistä korvaani, on täydellinen uskon puute omiin mahdollisuuksiin ja kykyihin menestyä esim. akateemisessa maailmassa tai yrittäjinä. Tämä usko on iskostettu heihin kotoa käsin, ja monasti eivät uskalla siitä johtuen edes yrittää ja kokeilla siipiään. No, vaikea päästä maaliin, jos et edes ilmesty lappu rinnassa lähtöviivalle. Vastaavasti olen nähnyt monta akateemisten perheiden keskinkertaista lasta, jotka ovat sosiaalisen painostuksen vuoksi valinneet lukion ja sitten yrittävät useita kertoja lukemaan lakia, lääkikseen, tms. koska sieltä vanhemmatkin ovat valmistuneet. No eiväthän he pääse, tai ehkä muutaman yrityksen jälkeen pääsevät nippa nappa sinne alhaisempien pisterajojen maakuntayliopistoon, mistä valmistuvat rimaa hipoen. Ikävä heitä kohtaan sanoa, mutta yhteiskunnalle tällaisista juristeista, ekonomeista, insinööreistä ja lääkäreistä on enemmän haittaa kun hyötyä. Erikoismaininnan annan PK-seudun suomenruotsalaisille. Yritysmaailma tuntuu täällä olevan pullollaan näitä Hankenilta valmistuneita maistereita, joiden osaaminen on sitä sun tätä, mutta haaskaavat käytöstavat, small talkin ja business pukeutumisen. Itse vannon vahvasti meritokratian ja tasapuolisen maksuttoman koulutuksen nimiin, missä kunkin alan lahjakkaimmille annetaan mahdollisuus päästä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät, kotitaustastaan ja yhteiskuntaluokasta huolimatta. Se maksaa yhteiskunnalle tuottavuuden nousuna enemmän takaisin, kuin siihen käytetyt verovarat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nestori k kirjoitti:
Kovan tieteen tutkijana ollessani tein kerran pienen syrjähypyn v. 2000 eli tein tilastollisen tutkimuksen erään taideyliopiston oppilaista, uusista ja jo valmistuneista. Sen sisäänpääsy-% on pienin Suomessa 🥵.
Yksi seikka yllätti: vain alle 14% uusista opiskelijoista tuli ei-akateemisista (duunari-) perheistä kun koko kansan prosentit ovat päin vastoin 😲! Eli perhetausta vaikuttaa voimakkaasti vielä nykyäänkin opintiellä etenemiseen 🤗! (Tutkimus löytyy netistä kovasti kaivelemalla!)
Tarkoitatko Teatterikorkeakoulua ? Nyt voisit linkata tai vinkata sen tutkimuksen. Koska se oli? Itse tutustuin vastaavaan tutkimukseen, ja kyseisen yliopiston kohdalla oli tasan päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisille tämä ajatus sosiaaliluokista ja parempiin piireihin pääsemisestä tuntuu olevan todella tärkeä.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin kirjoittaa mihin tahansa keskusteluketjuun yleistävä ja provosoiva mutuväittämä naisista. No, on tämä parempi kuin se yhtä tavallinen sukupuolinen härintäprovo.
Onhan tunnettua uinka harvinaista naisille on pariutua sosioekonomiselta asemalta alemman miehen kanssa😉 Sen sijaan diplomi insinööri tai lääkäri mies voi pariutua Alepan kassan tai lähärin kanssa. Mikä itse asiassa onkin varsin yleistä mikä selittää miksi näitä alemman sosiaaliluokan naisia asuu paljon ylemmän keskiluokan alueilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nestori k kirjoitti:
Kovan tieteen tutkijana ollessani tein kerran pienen syrjähypyn v. 2000 eli tein tilastollisen tutkimuksen erään taideyliopiston oppilaista, uusista ja jo valmistuneista. Sen sisäänpääsy-% on pienin Suomessa 🥵.
Yksi seikka yllätti: vain alle 14% uusista opiskelijoista tuli ei-akateemisista (duunari-) perheistä kun koko kansan prosentit ovat päin vastoin 😲! Eli perhetausta vaikuttaa voimakkaasti vielä nykyäänkin opintiellä etenemiseen 🤗! (Tutkimus löytyy netistä kovasti kaivelemalla!)Tarkoitatko Teatterikorkeakoulua ? Nyt voisit linkata tai vinkata sen tutkimuksen. Koska se oli? Itse tutustuin vastaavaan tutkimukseen, ja kyseisen yliopiston kohdalla oli tasan päinvastoin.
Siis tasan 2000?
Minä olin hyvä koulussa ja haaveilin yliopistosta. Kirjoitin ylioppilaaksi 80-luvun alussa maaseutukaupungista. Yliopistot oli kaukana, niihin ei käyty tutustumassa ja valinnassa oli apuna puhelinluettelon kaltainen opus. Tätini perheineen asui yliopistokaupungissa ja kävimme heidän luonaan kerran vuodessa. Yhden ainoaa kertaa me ei käyty tutustumassa kaupunkiin. Olen jälkeenpäin miettinyt, miten rohkaisevaa olisi ollut, jos me oltaisiin käyty yliopiston nurkalla ja minulle olisi sanottu, että ehkäpä sinä jonain päivänä opiskelet täällä.
Omien lasten kanssa toimin toisin. Vein heitä pienestä pitäen teatteriin, konsertteihin, ravintolaan, hotelleihin ja lentokoneeseen. Junalla käytiin lomareissuilla Suomen yliopistokaupungeissa ja sattumalta nähtiin aina yliopistotkin kaupungilla kävellessä. Ulkomaan kaupunkilomille lennettiin ihan siksi, että se innostaisi kielten opiskeluun, lentoasemilla liikkuminen olisi tuttua ja tärkeimpänä se, että elämän ensimmäinen lentomatka ei olisi lento opiskelijavaihtoon tai työmatkalle.
Lasten isä on ammattikoulun käynyt ja hyvin vaatimattomista oloista lähtien. Häntä ei koskaan ole tuettu eikä kannustettu koulunkäynnin suhteen vaikka lahjoja olisi ollut. Hän on suhtautunut positiivisesti lasten opintoihin, mutta hänelle ei tullut mieleenkään tehdä asioita, joita minä tein lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö tuo ole ihan normaalia Suomessa? Ainakin meidän kylältä ihan tavisvanhempien lapset lähtivät yliopistoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.
Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀
Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.
Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.
Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.
Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.
Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.
Minkä ikäinen olet?
Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.
Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.
Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut.
En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.
Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa. Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.
Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.
En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin.
Olen itsekin joutunut opettelemaan opiskelijana lentomatkustamisen, ravintolaruokailun ja mm. viinin juomisen ruoan kanssa. Mitään näistä ei tehty lapsuudenkodissa. Kuitenkin myös duunarivanhempani ovat onnistuneet omaksumaan samat asiat omalla tahollaan, vaikka edelleen arkena syödään pottua ja kastiketta. Muutos näyttää liittyvän enemmän yleiseen vaurastumiseen ja kansainvälisten vaikutteiden leviämiseen yhteiskunnassa kuin minkään erityisen akateemisen kulttuurin omaksumiseen.
Pilasit faktoilla hyvät sosiologiöyhötykset:)
Sosiologithan ne tässä asiassa faktat tuntee. Mutta joo, niinhän nyt suhtaudutaan kaikkeen tietoon. Lääkäreidenkin osaaminen kiistetään, katsos kun itse googlaamalla ne oikeat diagnoosit tehdään.
Palstasosiologit ovat jumittuneet johonkin 70-luvun Tampereen yliopiston vassari- ja luokkataistelutodellisuuteen. Toisekseen kaikilla aloilla vaatii hiukan yritystä katsoa asiaa muustakin kuin omasta näkökulmastaan.
Nyt kyllä itse kirjoitat ideologista sontaa.
Miten niin?
Ei noita kuvaamasi kaltaisia sosiologeja ole ollut vuosikymmeniin.
Sanavalinnoista päätellen on.
Sun sanavalinnat taas kertoo ideologisesta oikeistolaisuudesta, jossa vassareita ja kommareita nähdään kaikkialla.
Sepä siinä kun nykyään ei tarvitse olla oikeistolainen vaikka ei jaksa vanhentuneisiin luokkakäsityksiin vetoamista.
Niin riittää, että ei osaa etsiä ja lukea tilastoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt yliopistossa, ja kyllä jatkuvasti kuulee miten jonkun isovanhempi on lääkäri, tuomari, tutkija yms. Jonkun eno tulee luennoitsemaan, jonkun täti on professorina. Minusta kuulostaa hyvin vieraalta että jonkun isovanhemmat ovat käyneet yliopiston (vaikka 50-60 luvuilla lieni aika yleistä tehdä luokkaretkeä) kun kaikki sukuni vanhukset ovat olleet pienviljelijöitä, kaupankassoja tai lastenhoitajia (näitä ammatteja yhtään väheksymättä). Oma isäni luki sukunsa ensimmäiseksi ylioppilaaksi 80-luvin lopulla ja meni vielä teknilliseen yliopistoonkin, äitini kävi ammattikoulun aikuisiällä. Joten vaikka isäni on yliopiston käynyt ja perheeni on ollut tukevan keskiluokkainen, olen tutustunut aivan erilaiseen kulttuuriin yliopistossa. Se on ollut ennenkaikkea mielenkiintoista, enkä sinällään ole tuntenut itseäni ulkopuoliseksi.
Ei niitä voi mitenkään olla monia, joiden kaikki isovanhemmat olisi käyneet yliopiston. Esim. 50-luvulla yliopisto-opiskelijoita oli alle kymmenesosa nykyisestä opiskelijamäärästä. Toki yhdellä ihmisellä on aina neljä isovanhempaa, joten yksi sieltä voi löytyä, kaksi tai enemmän jo harvinaisempaa.
Harvinaista on jos isoäidit ovat akateemisesti koulutettuja, isoisät voivat olla vähän todennäköisemmin. Tässä asiassa on muutamassa vuosikymmenessä tapahtunut suuri muutos.
Tässä keskustelussa pistää silmään se, kuinka moni vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä vain omasta elämästään ja lähipiiristään. Eihän tässä ole kyse jokaisesta yksilöstä erikseen, vaan isosta kuvasta, tilastoista, todennäköisyyksistä. Niiden perusteella: kyllä, koulutustaso periytyy melko paljon, samoin tietyt ammatit. Suunta tällä hetkellä on siihen , että periytyminen pikemminkin lisääntyy kuin kasvaa. Tätä ei voi mitenkään pitää hyvänä asiana. Duunariammateissa ja duunareissa ei todellakaan ole yhtään mitään vikaa, ei siitä ole kyse! Mutta aito mahdollisuuksien tasa-arvo olisi silti tärkeä asia.
Vierailija kirjoitti:
Nestori k kirjoitti:
Kovan tieteen tutkijana ollessani tein kerran pienen syrjähypyn v. 2000 eli tein tilastollisen tutkimuksen erään taideyliopiston oppilaista, uusista ja jo valmistuneista. Sen sisäänpääsy-% on pienin Suomessa 🥵.
Yksi seikka yllätti: vain alle 14% uusista opiskelijoista tuli ei-akateemisista (duunari-) perheistä kun koko kansan prosentit ovat päin vastoin 😲! Eli perhetausta vaikuttaa voimakkaasti vielä nykyäänkin opintiellä etenemiseen 🤗! (Tutkimus löytyy netistä kovasti kaivelemalla!)Tarkoitatko Teatterikorkeakoulua ? Nyt voisit linkata tai vinkata sen tutkimuksen. Koska se oli? Itse tutustuin vastaavaan tutkimukseen, ja kyseisen yliopiston kohdalla oli tasan päinvastoin.
Muistankin lukeneeni tästä. Huomattava osa oli näyttelijäsuvuista.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin hyvä koulussa ja haaveilin yliopistosta. Kirjoitin ylioppilaaksi 80-luvun alussa maaseutukaupungista. Yliopistot oli kaukana, niihin ei käyty tutustumassa ja valinnassa oli apuna puhelinluettelon kaltainen opus. Tätini perheineen asui yliopistokaupungissa ja kävimme heidän luonaan kerran vuodessa. Yhden ainoaa kertaa me ei käyty tutustumassa kaupunkiin. Olen jälkeenpäin miettinyt, miten rohkaisevaa olisi ollut, jos me oltaisiin käyty yliopiston nurkalla ja minulle olisi sanottu, että ehkäpä sinä jonain päivänä opiskelet täällä.
Omien lasten kanssa toimin toisin. Vein heitä pienestä pitäen teatteriin, konsertteihin, ravintolaan, hotelleihin ja lentokoneeseen. Junalla käytiin lomareissuilla Suomen yliopistokaupungeissa ja sattumalta nähtiin aina yliopistotkin kaupungilla kävellessä. Ulkomaan kaupunkilomille lennettiin ihan siksi, että se innostaisi kielten opiskeluun, lentoasemilla liikkuminen olisi tuttua ja tärkeimpänä se, että elämän ensimmäinen lentomatka ei olisi lento opiskelijavaihtoon tai työmatkalle.
Lasten isä on ammattikoulun käynyt ja hyvin vaatimattomista oloista lähtien. Häntä ei koskaan ole tuettu eikä kannustettu koulunkäynnin suhteen vaikka lahjoja olisi ollut. Hän on suhtautunut positiivisesti lasten opintoihin, mutta hänelle ei tullut mieleenkään tehdä asioita, joita minä tein lasten kanssa.
Ihana, juuri noin minäkin olen pyrkinyt tekemään.
Olen käynyt lapsen kanssa melkein joka kesä sekä Helsingissä että Tampereella kaupunkilomalla, että ne olisivat sitten yliopistokaupunkeina tutun oloisia. Ollaan käyty kampuksilla, ja olen sanonut että sitten kun lähdet opiskelemaan, ehkä oletkin täällä.
On puhuttu miten hän lähtee opiskelemaan ja hänellä on opiskelija-asunto.
Ollaan käyty kaupunkilomilla Euroopan pääkaupungeissa pidennettyä viikonloppua, ja hän jo teininä osasi tottuneesti valita meille hotellia ja toimia lentoasemilla ja metroissa.
Hän on tottunut, että jos jotain ei löydy tai tiedä, mennään lähimmälle asiakaspalvelutiskille, ja kysytään kohteliaasti.
Ravintolassa ollaan käyty siksi, että sekin olisi tuttua ja tavallista. Myös ulkomailla, ja retkillä. Juhliin pukeudumme juhlavasti, hänellä on aina sopiva puku kaapissa juhlia varten, ja sitä käytetään. Hän osaa pukeutua aina tilanteen mukaan, vaikka nyt haastatteluun.
Ollaan luettu ikään sopivia kirjallisuuden merkkiteoksia, vaikka nyt Narniaa ja Sormusten herraa. On käyty katsomassa taidetta, linnoja ja raunioita, ja keskusteltu, mihin historian tapahtumiin tai aikaan ne liittyy.
Lapsen isä on vähän ihmetellyt, että eikö sinne ulkomaille lapsi pääse aikuisenakin, ja mummot ihmetelleet, miten lasta otetaan ravintolaan kalliisti syömään, ja miksi teinille ostetaan siistejä juhlavaatteita, kun ne jäävät pieneksi, ja farkut käyvät ihan hyvin.
Ehkä hänellä näillä eväillä on helpompi lähtö akateemisiin opintoihin kuin minulla.
Poikasi järkyttyy huomatessaan, että opiskelukaverit jossain vaiheessa alkavat vetää isän firmaa. Hän itse edelleen ajaa rekkaa.