Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ymmärtänyt näköjään jutun pointtia. Kyllä taustalla on merkitystä. Se ei tietenkään estä sitä, että duunarienkin lapset voi mennä yliopistoon. Mutta vanhempien valinnoilla on monille todella suuri merkitys, koski se sitten opiskelua, ruokavaliota tai ylipäänsä asennetta elämään. Ja jos siltä ummistaa silmänsä, eikä ymmärrä tätä, niin ei sekään ihan oikein mene.

Akateemisesta perheestä tullut voi hoitaa tittelin vasemmalla kädellä,  vaikkakin lähes pakollisena juttuna. Muille se on enemmän tavoitteellista, vaatii järjestelyjä ja motiivia.  Ehkä akateemisuus ei myöskään ole sillä tavoin itsetarkoitus,  kun on malli kaikenlaisista tavoista elää tyydyttävästi.

Tälle viestille ojennan palkinnon koko viestiketjun vähä-älyisimmästä postauksesta.

Vasemmalla kädellä jep. Kaikkia sitä leipä elättääkin.

Ei ollut mun teksti, mutta samaa mieltä olen. Aika surkea on jos ei koulua läpäise sinne päästyään. Sopivalla ostetulla kurssituksella oppilaspaikan saa. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Varakkailla on mahdollisuus hakea useampana vuonna ja vietellä välissä opiskelusapattia...

Suosittelen peruskoulun suorittamista uudelleen. Tuossa sanottiin, että tittelin voi vit tu hoitaa vasemmalla kädellä kun on akateemisesta perheestä kun taas duunariperheestä tullut joutuu ponnistelemaan eikä oikein motiiviakaan ole. Kaikkea pas kaa sitä saakin lukea. Ei ollut puhe sisäänpääsystä. Siinäkin kurssit (jotka vähenevät koska todistusvalintaa painotetaan) auttavat, mutta ei sieltä kukaan tule pääsykokeisiin mukana.

Sulla taisi olla vaikeaa. Voi niinkin käydä, Pakko ei olisi. Vai oliko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ymmärtänyt näköjään jutun pointtia. Kyllä taustalla on merkitystä. Se ei tietenkään estä sitä, että duunarienkin lapset voi mennä yliopistoon. Mutta vanhempien valinnoilla on monille todella suuri merkitys, koski se sitten opiskelua, ruokavaliota tai ylipäänsä asennetta elämään. Ja jos siltä ummistaa silmänsä, eikä ymmärrä tätä, niin ei sekään ihan oikein mene.

Akateemisesta perheestä tullut voi hoitaa tittelin vasemmalla kädellä,  vaikkakin lähes pakollisena juttuna. Muille se on enemmän tavoitteellista, vaatii järjestelyjä ja motiivia.  Ehkä akateemisuus ei myöskään ole sillä tavoin itsetarkoitus,  kun on malli kaikenlaisista tavoista elää tyydyttävästi.

Tälle viestille ojennan palkinnon koko viestiketjun vähä-älyisimmästä postauksesta.

Vasemmalla kädellä jep. Kaikkia sitä leipä elättääkin.

Ei ollut mun teksti, mutta samaa mieltä olen. Aika surkea on jos ei koulua läpäise sinne päästyään. Sopivalla ostetulla kurssituksella oppilaspaikan saa. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Varakkailla on mahdollisuus hakea useampana vuonna ja vietellä välissä opiskelusapattia...

Suosittelen peruskoulun suorittamista uudelleen. Tuossa sanottiin, että tittelin voi vit tu hoitaa vasemmalla kädellä kun on akateemisesta perheestä kun taas duunariperheestä tullut joutuu ponnistelemaan eikä oikein motiiviakaan ole. Kaikkea pas kaa sitä saakin lukea. Ei ollut puhe sisäänpääsystä. Siinäkin kurssit (jotka vähenevät koska todistusvalintaa painotetaan) auttavat, mutta ei sieltä kukaan tule pääsykokeisiin mukana.

Ei kai pääsykoevaiheessa enää tarvitakaan kuin toimivat aivot. Osalla on vain mshdollisuus lisävalmennukseen, ja tämä porukka on aivan turhaa sakkia, kun kyvyt ei riitä niin ne ei riitä työelämässäkään.

Sanoisin, että itsetunnolla on iso merkitys sen suhteen mihin työhön ihminen päätyy. Itse perhepäivähoitajan ja merkonomin lapsena kävin maalaislukion hyvillä arvosanoilla ja pääsin yliopistoon. Yliopistosta valmistuttuani työllistyin heti akateemiseen asiantuntijatyöhön.

En ole koskaan ollut päiväkodissa tai esikoulussa, joten jäin paitsi tästä ylistetystä varhaiskasvatuksesta. Toki äiti oli 80-luvulla käynyt ammattikoulun lisäksi perhepäivähoitajan kurssituksen. Nykyäänhän oltaisiin todella huolissaan, jos lapsi viettää kouluikäänsä asti lapsuutensa kotona. Lukemaankin opin vasta 1.luokalla koulussa. En kuitenkaan syrjäytynyt vaan päädyin akateemiseksi. Uskon, että iso vaikutus oli kotoa saadulla kannustuksella ja tietysti myös turvallisella ja vakaalla kotiympäristöllä.

Muistan, että jo ala-asteella tiesin haluavani yliopistoon, vaikka suvussa ei ketään akateemista ollutkaan. Vanhemmat puhuivat minulle, että tietysti lähden opiskelemaan yliopistoon. Vanhemmat kannustivat ja pitivät minua fiksuna ja osaavana. Kirjastossa käytiin viikottain ja minulle luettiin paljon enne kouluikää. Molemmat vanhemmat lukivat paljon myös.

Puolisoni tulee myös duunariperheestä ja myös hän pääsi yliopistoon suoritettuaan ensin amk-tutkinnon. Hän kuitenkin keskeytti yliopisto-opintonsa ja sanoi, että hänestä ei ole niihin opintoihin. Uskon, että älykkyyden puolesta olisi ollut, mutta itsetunto ei riittänyt. Hänen vanhempansa ovat aina korostaneet ’heidän’ ja ’meidän’ välistä eroa eli ’rikkaiden menestyjien’ ja ’tavallisten duunareiden’ välistä eroa. Aina ovat tuoneet lapsillensa ilmi, että kuinka huonot palkat heillä on ja kuinka köyhiä ovat verrattuna muihin. Avoimesti on kadehdittu rikkaita menestyjiä ja jopa maanviljelijäperheitä EU-tukien takia. Heidän kodissaan on saanut käsityksen, että kaikki maanviljelijätkin ovat jotakin rikkaita kroisoksia saamiensa tukirahojen vuoksi. On jotenkin liiaksi korostettu ja iskostettu lapsen mieleen ”olet huonompi” ja että ”toisilla menee paremmin”. Tähän mieheni sitten on alkanut uskomaan ja luulee olevansa jotenkin huonompi ja vähemmän älykäs.

Omassa kodissani oli täysin erilainen asenneilmapiiri. Koin aina olevani hyvintoimeentulevasta perheestä, vaikka pienet palkat olivat vanhemmillani todellisuudessa. Meillä ei kadehdittu muiden menestystä eikä lasten kuullen puhuttu ’kuinka köyhiä ollaan’. Ylipäänsä raha-asioista ei puhuttu lapsille. Omaa ammattia ei väheksytty. Ei tehty eroa ’meihin’ ja ’heihin’. Kasvatettiin uskomaan että minusta voi tulla mitä haluan, voin tehdä isona mitä työtä ikinä haluan jne. Hyvistä kouluarvosanoista ei maksettu rahaa (toisin kun puolisolleni maksettiin) vaan sanottiin että käyn koulua itseäni ja tulevaisuuttani varten. Puolisoni äiti saattoi avoimesti haukkua omaa ulkonäköäänkin. Ensimmäisellä tapaamisella toi huumorin varjolla esille ”rumuuttaan” ja ”köyhyyttään”. En voinut käsittää miksi hän puhui niin. Minun kotonani ei myöskään koskaan kiroiltu. Avoin kiroilu särähti oikeasti korvaan kun puolisoni vanhempiin tutustuin.

Väittäisin siis, että duunariperheissäkin voi olla hyvin erilaista keskustelu- ja kasvatuskulttuuria, millä voi olla vaikutusta lapsen itsetuntoon ja tätä kautta siihen mihin koulutukseen/ammattiin lapsi päätyy.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että itsetunnolla on iso merkitys sen suhteen mihin työhön ihminen päätyy. Itse perhepäivähoitajan ja merkonomin lapsena kävin maalaislukion hyvillä arvosanoilla ja pääsin yliopistoon. Yliopistosta valmistuttuani työllistyin heti akateemiseen asiantuntijatyöhön.

En ole koskaan ollut päiväkodissa tai esikoulussa, joten jäin paitsi tästä ylistetystä varhaiskasvatuksesta. Toki äiti oli 80-luvulla käynyt ammattikoulun lisäksi perhepäivähoitajan kurssituksen. Nykyäänhän oltaisiin todella huolissaan, jos lapsi viettää kouluikäänsä asti lapsuutensa kotona. Lukemaankin opin vasta 1.luokalla koulussa. En kuitenkaan syrjäytynyt vaan päädyin akateemiseksi. Uskon, että iso vaikutus oli kotoa saadulla kannustuksella ja tietysti myös turvallisella ja vakaalla kotiympäristöllä.

Muistan, että jo ala-asteella tiesin haluavani yliopistoon, vaikka suvussa ei ketään akateemista ollutkaan. Vanhemmat puhuivat minulle, että tietysti lähden opiskelemaan yliopistoon. Vanhemmat kannustivat ja pitivät minua fiksuna ja osaavana. Kirjastossa käytiin viikottain ja minulle luettiin paljon enne kouluikää. Molemmat vanhemmat lukivat paljon myös.

Puolisoni tulee myös duunariperheestä ja myös hän pääsi yliopistoon suoritettuaan ensin amk-tutkinnon. Hän kuitenkin keskeytti yliopisto-opintonsa ja sanoi, että hänestä ei ole niihin opintoihin. Uskon, että älykkyyden puolesta olisi ollut, mutta itsetunto ei riittänyt. Hänen vanhempansa ovat aina korostaneet ’heidän’ ja ’meidän’ välistä eroa eli ’rikkaiden menestyjien’ ja ’tavallisten duunareiden’ välistä eroa. Aina ovat tuoneet lapsillensa ilmi, että kuinka huonot palkat heillä on ja kuinka köyhiä ovat verrattuna muihin. Avoimesti on kadehdittu rikkaita menestyjiä ja jopa maanviljelijäperheitä EU-tukien takia. Heidän kodissaan on saanut käsityksen, että kaikki maanviljelijätkin ovat jotakin rikkaita kroisoksia saamiensa tukirahojen vuoksi. On jotenkin liiaksi korostettu ja iskostettu lapsen mieleen ”olet huonompi” ja että ”toisilla menee paremmin”. Tähän mieheni sitten on alkanut uskomaan ja luulee olevansa jotenkin huonompi ja vähemmän älykäs.

Omassa kodissani oli täysin erilainen asenneilmapiiri. Koin aina olevani hyvintoimeentulevasta perheestä, vaikka pienet palkat olivat vanhemmillani todellisuudessa. Meillä ei kadehdittu muiden menestystä eikä lasten kuullen puhuttu ’kuinka köyhiä ollaan’. Ylipäänsä raha-asioista ei puhuttu lapsille. Omaa ammattia ei väheksytty. Ei tehty eroa ’meihin’ ja ’heihin’. Kasvatettiin uskomaan että minusta voi tulla mitä haluan, voin tehdä isona mitä työtä ikinä haluan jne. Hyvistä kouluarvosanoista ei maksettu rahaa (toisin kun puolisolleni maksettiin) vaan sanottiin että käyn koulua itseäni ja tulevaisuuttani varten. Puolisoni äiti saattoi avoimesti haukkua omaa ulkonäköäänkin. Ensimmäisellä tapaamisella toi huumorin varjolla esille ”rumuuttaan” ja ”köyhyyttään”. En voinut käsittää miksi hän puhui niin. Minun kotonani ei myöskään koskaan kiroiltu. Avoin kiroilu särähti oikeasti korvaan kun puolisoni vanhempiin tutustuin.

Väittäisin siis, että duunariperheissäkin voi olla hyvin erilaista keskustelu- ja kasvatuskulttuuria, millä voi olla vaikutusta lapsen itsetuntoon ja tätä kautta siihen mihin koulutukseen/ammattiin lapsi päätyy.

En voisi olla enempää samaa mieltä. Äitini oli perhepäivähoitaja ja isäni telakalla raskassa työssä. Isäni ei juuri elämääni vaikuttanut. Toi vain tiettyjä epävakauden tuulahduksia (mielenterveysongelmia). Äitini piti itseään rumana ja alempiarvoisempana kuin muut. Ja puhui tästä paljon. Hän myös opetti minut ”sulautumaan tapettiin”. Aivan konkreettisesti kielsi minua osallistumasta esim. koulun näytelmiin. Ne hommat oli hänen mukaansa parasta jättää koulutettujen ihmisten lapsille. Tämä oppi on mennyt niin ihon alle, että edelleen näin reilusti nelikymppisenä minun on vaikea uskoa olevani lähtökohtaisesti yhtä kykenevä kuin muut. Näin siitä huolimatta, että olen pärjännyt työelämässä ihan kohtuullisesti vaikka en (tietenkään) hankkinut itselleni ylempää korkeakoulututkintoa. Vaikka olen nykyisin hyvin tietoinen siitä, että lähtökohtani on voimakkasti vaikuttanut siihen mitä olen uskaltanut elämässä tavoitella, minulle oli silti yllätys kun tein vastikään netistä löytämäni testin, jonka avulla voi arvioida mihin yliopistoon pääsisi yo-arvosanojen perusteella. Testin mukaan pääsisin suurimpaan osaan. Edelleen tämä jotenkin jaksoi yllättää.

Olen nyt yliopistossa, ja kyllä jatkuvasti kuulee miten jonkun isovanhempi on lääkäri, tuomari, tutkija yms. Jonkun eno tulee luennoitsemaan, jonkun täti on professorina. Minusta kuulostaa hyvin vieraalta että jonkun isovanhemmat ovat käyneet yliopiston (vaikka 50-60 luvuilla lieni aika yleistä tehdä luokkaretkeä) kun kaikki sukuni vanhukset ovat olleet pienviljelijöitä, kaupankassoja tai lastenhoitajia (näitä ammatteja yhtään väheksymättä). Oma isäni luki sukunsa ensimmäiseksi ylioppilaaksi 80-luvin lopulla ja meni vielä teknilliseen yliopistoonkin, äitini kävi ammattikoulun aikuisiällä. Joten vaikka isäni on yliopiston käynyt ja perheeni on ollut tukevan keskiluokkainen, olen tutustunut aivan erilaiseen kulttuuriin yliopistossa. Se on ollut ennenkaikkea mielenkiintoista, enkä sinällään ole tuntenut itseäni ulkopuoliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Juuri näin. Oli kyllä niin homeiset ja ummehtuneet asenteet tässä jutussa. Ymmärtäisin jos Raisa olisi suurten ikäluokkien lapsi tai ainakin 50-luvun alkupuolella syntynyt ja käynyt koulunsa 60-luvulla, mutta eihän tuo nyt kolmevitosilla pitäisi olla mikään juttu, kun ei se sitä ollut oikein enää 70-luvullakaan, jolloin itse kouluni kävin. Kaikki lahajakkaat paineli silloinkin yliopistoihin ja korkeakouluihin taustoista riippumatta. Itse kävin amiksen, koska kiinnostusta ja lahjoja ei ollut, mutta pari kaveriani paineli yliopistoon, ja molemmista tuli maistereita ja ihan tavallisista tehdastyöläisten perheistä olivat.

58v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Juuri näin. Oli kyllä niin homeiset ja ummehtuneet asenteet tässä jutussa. Ymmärtäisin jos Raisa olisi suurten ikäluokkien lapsi tai ainakin 50-luvun alkupuolella syntynyt ja käynyt koulunsa 60-luvulla, mutta eihän tuo nyt kolmevitosilla pitäisi olla mikään juttu, kun ei se sitä ollut oikein enää 70-luvullakaan, jolloin itse kouluni kävin. Kaikki lahajakkaat paineli silloinkin yliopistoihin ja korkeakouluihin taustoista riippumatta. Itse kävin amiksen, koska kiinnostusta ja lahjoja ei ollut, mutta pari kaveriani paineli yliopistoon, ja molemmista tuli maistereita ja ihan tavallisista tehdastyöläisten perheistä olivat.

58v

Ja asuivat yliopisto kaupungissa arvaan...

Ihmisillä, joiden koko suku on duunareita tai koko suku akateemisia, täytyy olla pienet suvut. Mulla on serkkujakin jo päälle 20, pikkuserkkuja ehkä miljoona. Aivan kaikenlaista koulutusastetta on suvussa, kansakoulusta professoriin. Akateemiset opinnot eivät ole ainoa tapa sivistää itseään, myös laivakokki voi arvostaa sivistystä, toisaalta joku yhteiskuntafilosofi voi olla egopöhöinen juntti. Vaikuttaa jutun perusteella siltä, että Raisalla on ollut heikko itsetunto sinne yliopistomaailmaan astuessaan ja tutkinto on sitä itsetuntoa sitten tukenut. Kuitenkin hän tuumasi duunari-isänsä olleen lukeneempi ja mahdollisesti sivistyneempi (vaikkei akateemisilla tavalla sivistynyt). Miksei isän maailmankuva voisi olla yhtä laaja kuin akateemisilla ihmisillä? Mitä asiaa hänellä tässä nyt sittenkään oli? Itsellä oli pieni perhe, joka määritti paljon omaa identiteettiä? Tästä luokka-ajattelusta... Sain lapseni nuorena työttömän ja tuotteliaan taitelijan kanssa (olemme edelleen yhdessä) ollessani tarjoilija. Opiskelin yliopistotutkinnon lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä. Onko lapsillamme duunari- vai taitelijakasvatus vai kenties akaamisen sivistyksen avartaa teini-ikä? Henkilökohtaisesti en ole aikeissa vähätellä lastemme sivistyksen janoa vaikka päättäisivätkin opiskella lähihoitajiksi. Miksi? Koska elämme yhteiskunnassa, jossa kaikki väitöskirjat ja muut sivistävät julkaisut voi jokainen palstalainen ladata luettavakseen googlettamalla, ei tarvitse edes kirjastoon lähteä. Vai luetaanko sivistykseksi vain yliopiston virallisesti hyväksymät opintosuoritukset? Käytännössä sama asia ei ole sama asia jos sitä ei ole allekirjoitettu yliopistolla? Ilmiselvää, että noin ajattelevien vanhempien lapsille avautuu useammin vain yksi vaihtoehto ja se on hankkia akateeminen koulutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Juuri näin. Oli kyllä niin homeiset ja ummehtuneet asenteet tässä jutussa. Ymmärtäisin jos Raisa olisi suurten ikäluokkien lapsi tai ainakin 50-luvun alkupuolella syntynyt ja käynyt koulunsa 60-luvulla, mutta eihän tuo nyt kolmevitosilla pitäisi olla mikään juttu, kun ei se sitä ollut oikein enää 70-luvullakaan, jolloin itse kouluni kävin. Kaikki lahajakkaat paineli silloinkin yliopistoihin ja korkeakouluihin taustoista riippumatta. Itse kävin amiksen, koska kiinnostusta ja lahjoja ei ollut, mutta pari kaveriani paineli yliopistoon, ja molemmista tuli maistereita ja ihan tavallisista tehdastyöläisten perheistä olivat.

58v

Ja asuivat yliopisto kaupungissa arvaan...

Väärin arvasit. Pienessä teollisuuskaupungissa, jossa lähes jokaisen vanhemmat oli tavalla tai toisella paikkakunnan suuren teollisuuslaitoksen palveluksessa eli duunariperheitä paikkakunnan väestöstä valtaosa.

Miksi ihmeessä olisi pitänyt asua yliopistokaupungissa? Kyllähän nyt 70-luvulla junat ja autot kulkivat. Kyllä sieltä lähdettiin opiskelemaan muualle ihan samallalailla kuin tänäkin päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Juuri näin. Oli kyllä niin homeiset ja ummehtuneet asenteet tässä jutussa. Ymmärtäisin jos Raisa olisi suurten ikäluokkien lapsi tai ainakin 50-luvun alkupuolella syntynyt ja käynyt koulunsa 60-luvulla, mutta eihän tuo nyt kolmevitosilla pitäisi olla mikään juttu, kun ei se sitä ollut oikein enää 70-luvullakaan, jolloin itse kouluni kävin. Kaikki lahajakkaat paineli silloinkin yliopistoihin ja korkeakouluihin taustoista riippumatta. Itse kävin amiksen, koska kiinnostusta ja lahjoja ei ollut, mutta pari kaveriani paineli yliopistoon, ja molemmista tuli maistereita ja ihan tavallisista tehdastyöläisten perheistä olivat.

58v

Voih! Sinusta tämä näyttää selkeältä, koska sinun kohdalla valinta oli selkeä. Amikseen. Mutta entäpä jos olisit ollut fiksumpi, mutta sinua ei olisi yliopistoon kannustettu, päinvastoin estetty tai se ei olisi muuten näyttäytynyt mahdollisena. Olisiko voinut käydä aikuistuttuasi niin, että nuoruudessa tekemäsi valinta näyttäytyisi aikuisena toisenlaisena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Juuri näin. Oli kyllä niin homeiset ja ummehtuneet asenteet tässä jutussa. Ymmärtäisin jos Raisa olisi suurten ikäluokkien lapsi tai ainakin 50-luvun alkupuolella syntynyt ja käynyt koulunsa 60-luvulla, mutta eihän tuo nyt kolmevitosilla pitäisi olla mikään juttu, kun ei se sitä ollut oikein enää 70-luvullakaan, jolloin itse kouluni kävin. Kaikki lahajakkaat paineli silloinkin yliopistoihin ja korkeakouluihin taustoista riippumatta. Itse kävin amiksen, koska kiinnostusta ja lahjoja ei ollut, mutta pari kaveriani paineli yliopistoon, ja molemmista tuli maistereita ja ihan tavallisista tehdastyöläisten perheistä olivat.

58v

Näinpä, ja vaikka kenenkään fiiliksiä ei ole tarkoitus vähätellä niin huomattavan paljon tärkeämpää olisi kiinnittää huomiota siihen että peruskoulusta lähtien opetus pysyisi tasa-arvon mahdollistavana ettei kenenkään elämä menisi pilalle siinä että ei päässyt johonkin eliittilukioon, ei ole varaa ostaa koulukirjoja tai että ammattioppilaitoksesta poistuu kohta lähiopetus kokonaan.

Toiseuden tunteita on varmaan jokainen kokenut joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Juuri näin. Oli kyllä niin homeiset ja ummehtuneet asenteet tässä jutussa. Ymmärtäisin jos Raisa olisi suurten ikäluokkien lapsi tai ainakin 50-luvun alkupuolella syntynyt ja käynyt koulunsa 60-luvulla, mutta eihän tuo nyt kolmevitosilla pitäisi olla mikään juttu, kun ei se sitä ollut oikein enää 70-luvullakaan, jolloin itse kouluni kävin. Kaikki lahajakkaat paineli silloinkin yliopistoihin ja korkeakouluihin taustoista riippumatta. Itse kävin amiksen, koska kiinnostusta ja lahjoja ei ollut, mutta pari kaveriani paineli yliopistoon, ja molemmista tuli maistereita ja ihan tavallisista tehdastyöläisten perheistä olivat.

58v

Voih! Sinusta tämä näyttää selkeältä, koska sinun kohdalla valinta oli selkeä. Amikseen. Mutta entäpä jos olisit ollut fiksumpi, mutta sinua ei olisi yliopistoon kannustettu, päinvastoin estetty tai se ei olisi muuten näyttäytynyt mahdollisena. Olisiko voinut käydä aikuistuttuasi niin, että nuoruudessa tekemäsi valinta näyttäytyisi aikuisena toisenlaisena?

Jos jollain on noin katkeria kohtaloita, miksi se pitää yleistää kokonaisen yhteiskuntaluokan arvomaailmaksi? Koska oma katkeruus ja ennakkoluulot?

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt yliopistossa, ja kyllä jatkuvasti kuulee miten jonkun isovanhempi on lääkäri, tuomari, tutkija yms. Jonkun eno tulee luennoitsemaan, jonkun täti on professorina. Minusta kuulostaa hyvin vieraalta että jonkun isovanhemmat ovat käyneet yliopiston (vaikka 50-60 luvuilla lieni aika yleistä tehdä luokkaretkeä) kun kaikki sukuni vanhukset ovat olleet pienviljelijöitä, kaupankassoja tai lastenhoitajia (näitä ammatteja yhtään väheksymättä). Oma isäni luki sukunsa ensimmäiseksi ylioppilaaksi 80-luvin lopulla ja meni vielä teknilliseen yliopistoonkin, äitini kävi ammattikoulun aikuisiällä. Joten vaikka isäni on yliopiston käynyt ja perheeni on ollut tukevan keskiluokkainen, olen tutustunut aivan erilaiseen kulttuuriin yliopistossa. Se on ollut ennenkaikkea mielenkiintoista, enkä sinällään ole tuntenut itseäni ulkopuoliseksi.

Ei niitä voi mitenkään olla monia, joiden kaikki isovanhemmat olisi käyneet yliopiston. Esim. 50-luvulla yliopisto-opiskelijoita oli alle kymmenesosa nykyisestä opiskelijamäärästä. Toki yhdellä ihmisellä on aina neljä isovanhempaa, joten yksi sieltä voi löytyä, kaksi tai enemmän jo harvinaisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Juuri näin. Oli kyllä niin homeiset ja ummehtuneet asenteet tässä jutussa. Ymmärtäisin jos Raisa olisi suurten ikäluokkien lapsi tai ainakin 50-luvun alkupuolella syntynyt ja käynyt koulunsa 60-luvulla, mutta eihän tuo nyt kolmevitosilla pitäisi olla mikään juttu, kun ei se sitä ollut oikein enää 70-luvullakaan, jolloin itse kouluni kävin. Kaikki lahajakkaat paineli silloinkin yliopistoihin ja korkeakouluihin taustoista riippumatta. Itse kävin amiksen, koska kiinnostusta ja lahjoja ei ollut, mutta pari kaveriani paineli yliopistoon, ja molemmista tuli maistereita ja ihan tavallisista tehdastyöläisten perheistä olivat.

58v

Näinpä, ja vaikka kenenkään fiiliksiä ei ole tarkoitus vähätellä niin huomattavan paljon tärkeämpää olisi kiinnittää huomiota siihen että peruskoulusta lähtien opetus pysyisi tasa-arvon mahdollistavana ettei kenenkään elämä menisi pilalle siinä että ei päässyt johonkin eliittilukioon, ei ole varaa ostaa koulukirjoja tai että ammattioppilaitoksesta poistuu kohta lähiopetus kokonaan.

Toiseuden tunteita on varmaan jokainen kokenut joskus.

Ennen amiksesta ei voinut hakea korkeakouluun ja oppikoulu oli maksullinen. Kyllä asiat on menneet parempaan suuntaan.

Lastenkodissa 12 vuotta ja lukion kautta korkeakouluun.

Nyt 4000 brutto kuussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Juuri näin. Oli kyllä niin homeiset ja ummehtuneet asenteet tässä jutussa. Ymmärtäisin jos Raisa olisi suurten ikäluokkien lapsi tai ainakin 50-luvun alkupuolella syntynyt ja käynyt koulunsa 60-luvulla, mutta eihän tuo nyt kolmevitosilla pitäisi olla mikään juttu, kun ei se sitä ollut oikein enää 70-luvullakaan, jolloin itse kouluni kävin. Kaikki lahajakkaat paineli silloinkin yliopistoihin ja korkeakouluihin taustoista riippumatta. Itse kävin amiksen, koska kiinnostusta ja lahjoja ei ollut, mutta pari kaveriani paineli yliopistoon, ja molemmista tuli maistereita ja ihan tavallisista tehdastyöläisten perheistä olivat.

58v

Voih! Sinusta tämä näyttää selkeältä, koska sinun kohdalla valinta oli selkeä. Amikseen. Mutta entäpä jos olisit ollut fiksumpi, mutta sinua ei olisi yliopistoon kannustettu, päinvastoin estetty tai se ei olisi muuten näyttäytynyt mahdollisena. Olisiko voinut käydä aikuistuttuasi niin, että nuoruudessa tekemäsi valinta näyttäytyisi aikuisena toisenlaisena?

Siis täh??? Eihän minun valintani ollut tässä nyt se mikään juttu, vaan sen ainoastaan sivumennen mainitsin. Olennaisempaa on se, mitä tapahtui niissä duunariperheissä, joissa lapsilla oli potentiaalia ja halua akateemiselle uralle.

En kyllä tiennyt ainuttakaan perhettä 70-luvulla omassa tuttavapiirissäni tai suvussani, jossa lapsilta olisi jatko-opinnot estetty. Päinvastoin, kyllähän duunariperheissäkin lapsia kannustettiin koulua käymään ja niin toki meilläkin, mutta itse olin enemmän käytännön tekijä, kuin teoriapuolen ihminen. Fiksuna toki itseäni pidän, vaikken yliopistoa ole käynytkään ja elämässäni ihan mukavasti olen pärjännyt, joten minkäänlaista katkeruutta ei omista valinnoistani minulla ole.

Palataksemme Raisan tarinaan, kiinnitin itse huomiota kahteen asiaan: Raisa on alunperin Lahdesta, ja otti vapunvieton esimerkiksi.

Olen itsekin Lahden suunnalta alunperin. Lahdessa vappua juhlitaan kauppatorilla kaikki yhteiskuntaluokat yhdessä. Toki keskiluokkalaiset saattavat käydä Seurahuoneen terassilla ottamassa lasit shamppanjaa, siinä missä työväenluokkaiset menivät vieressä olevaan Rossoon ottamaan lasit siideriä.

Kun itse muutin Helsinkiin yliopisto-opintojen vuoksi, tuo vapun juhlinta tuntui minustakin vieraalta. Helsingissähän keskiluokkaiset menevät Kaivopuistoon ylioppilaslakkeineen ja pikniktarvikkeineen. On snapsilaseja ja lauluja. Oppilaskaupungissa otetaan varaslähtö vapunviettoon jo edellisenä iltana Mantan lakituksella.

Jotenkin se Hakaniemen työväenluokan vapputori vaan tuntuu minusta kotoisammalta. Täysin en sinnekään solahda mukaan, ja metrossa saa ivallisia pilkkahuutoja "mikä sinäkin luulet olevasi", jos vappuattoiltana matkustaa itäänpäin ylioppilaslakki päässä. Yksi huutelija (vanhempi mies) meni hiljaiseksi, kun vastasin, että ei ole minun vanhemmilla kummallakaan ylioppilaslakkia, mutta itse olen opiskellut valmistunut lukiosta ja yliopistosta, enkä häpeä yhtään ylioppilaslakin käyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Juuri näin. Oli kyllä niin homeiset ja ummehtuneet asenteet tässä jutussa. Ymmärtäisin jos Raisa olisi suurten ikäluokkien lapsi tai ainakin 50-luvun alkupuolella syntynyt ja käynyt koulunsa 60-luvulla, mutta eihän tuo nyt kolmevitosilla pitäisi olla mikään juttu, kun ei se sitä ollut oikein enää 70-luvullakaan, jolloin itse kouluni kävin. Kaikki lahajakkaat paineli silloinkin yliopistoihin ja korkeakouluihin taustoista riippumatta. Itse kävin amiksen, koska kiinnostusta ja lahjoja ei ollut, mutta pari kaveriani paineli yliopistoon, ja molemmista tuli maistereita ja ihan tavallisista tehdastyöläisten perheistä olivat.

58v

Viidennensadan kerran :juuri sinun sukupolvellesi tuo tapahtui isona joukkona ja yliopistot täyttyivät duunareiden, pienviljelijöiden jne. lapsilla. Ja se aika MENI JO!

Meillä ei kyselty ikinä läksyistä tai mistään tulevaisuuden suunnitelmista. Eikä nuista edes puhuttu, tai kannustettu,tai kerrottu   edes jotain.

Noh, eipä minusta tullutkaan mitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Juuri näin. Oli kyllä niin homeiset ja ummehtuneet asenteet tässä jutussa. Ymmärtäisin jos Raisa olisi suurten ikäluokkien lapsi tai ainakin 50-luvun alkupuolella syntynyt ja käynyt koulunsa 60-luvulla, mutta eihän tuo nyt kolmevitosilla pitäisi olla mikään juttu, kun ei se sitä ollut oikein enää 70-luvullakaan, jolloin itse kouluni kävin. Kaikki lahajakkaat paineli silloinkin yliopistoihin ja korkeakouluihin taustoista riippumatta. Itse kävin amiksen, koska kiinnostusta ja lahjoja ei ollut, mutta pari kaveriani paineli yliopistoon, ja molemmista tuli maistereita ja ihan tavallisista tehdastyöläisten perheistä olivat.

58v

Viidennensadan kerran :juuri sinun sukupolvellesi tuo tapahtui isona joukkona ja yliopistot täyttyivät duunareiden, pienviljelijöiden jne. lapsilla. Ja se aika MENI JO!

Tapahtuu edelleen. Pelkkien akateemisten lapset ei mitenkään riittäisi täyttämään yliopistoja. Katsos opiskelijamäärä on kasvanut.