Lue keskustelun säännöt.
Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?
02.04.2021 |
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/3a61e7b0-d7e3-4ea4-a7fd-5941…
Hyvin on opiskelut sujuneet, sehän on vain hienoa. En silti ymmärrä tätä yleistystä yhä tänä päivänä, kuinka nyt ollaan eri piireistä ja vain osalla mahikset päästä ns. piireihin. Hän puhuu, kuinka ei tohtinut hakea parempaan lukioonkaan, vaikka ka oli hyvä. Jne jne...lisää itse artikkelissa. Itse olen opettajaperheessä kasvanut eli minulla on keskiluokkaiset lähtökohdat, ei ns. duunaritaustaa. Opiskelin itse myös samaiseen ammattiin, kuten vanhempanikin. Siihen aikaan ei ollut tosin kenenkään kohdalla muotia hakea "huippulukioihin" tai lähteä asumaan lukion takia johonkin. Ihan siihen lähilukioon mentiin, koska se oli tapana. Ka oli minullakin 9,3 ja siitä huolimatta lähin kelpasi. Ei ollut mikään luokkakysymys. Yliopisto-opinnoissa meitä oli ystäväporukassa todella eri taustoista, sehän nyt on selvääkin selvempää, että näin on. Ei se ollut mikään juttu, eikä kukaan edes ajatellut selvittää jokaista sukulaista ja heidän ammattiaan. Mitä nyt joku kertoi ohimennen ja kaikki oli yksinomaan hienoa. Ei minkäänlaista akateemista erottelua ilmennyt koko opiskeluaikanani. Tosin opiskelin Jyväskylän yliopistossa, se oli ainakin minulle loistava opinahjo. Jutussa Raisa halusi vaihtaa Helsinkiin, josko se vaikuttaa tässä nyt enemmän kuin "akateemisuus" noin yleensä. Vähän vierastan tuon termin käyttöä, en korosta olevani, se ei näy arjessani. En myöskään allekirjoita sitä, että koulutetuista vanhemmista syntyy koulutettuja lapsia. Olen sekä omalla kohdallani että ystävieni kohdalla todistamassa, kuinka eri tavoin tämä voikaan mennä. Meidän omalla jälkikasvullamme painottuu ammatillinen puoli, kun taas ammatillisesti koulutetuilla tutuillamme lähtee nuoria yliopistoon tai amk:eaan. Tämä erottelu, mitä Raisa tekee, on hänen oma subjektiivinen kokemuksensa. Asioita ei kannata yleistää kuitenkaan liiaksi, koska monen totuus ja kokemus on kuitenkin ihan iloisen päinvastainen. On turha ylläpitää kynsin ja hampain vanhoja raja-aitoja. Vieläpä ihan itse.
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.
Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.
Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.
Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.
Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.
Tunnen yhden perofessorin lapsuudesta asti, on varastomiehen ja perhepäivähoitajan jälkeläinen. Piti päänsä ja lähti opiskelemaan humanistista alaa, vaikka kotona pidettiin alaa ihan humpuukina. Loi hiljalleen sopivia verkostoja ja tosiaan on edennyt professoriksi eli kyllä lahjakkuus ja innostuneisuuskin auttaa etenemään, ei pelkästään tausta ja vanhempien suhteet.
Ei tausta pelkästään, mutta kyse on kuin urheilijasta ilman valmentajaa ja sponsoreita. Vaaditaan huomattavasti enemmän lahjakkuutta onnistua kuin siltä jolla nämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset hakevat asemiaan, kauheaa statuspelleilyä! Silti missään ei ole tyytyväinen, vaikka ois mikä pääjohtaja. Sellasta se materialismi on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika uhrimentaliteettinen anglofiili saa olla, jos Suomessa perustaa identiteettinsä koulutustaustan ympärille. Nykyään voi kuka tahansa vetää vappuna ylioppilaslätsän päähän ja mennä puistoon syömään perunasalaattia ja silliä. Mitään ei vaadita keneltäkään, matematiikan osaaminen on romahtanut, eivätkä ylioppilaat osaa enää edes ruotsia.
Jep. Mun oppiaineessa kielitaidottomuutta paheksuttiin. Perusopintovaiheessa jo oli pakko lukea vähintään kolmella kielellä kirjoja. Proffien mielestä auttava latina kuului yleissivistykseen. Pieni kulttuurishokki oli maalaislukiosta tulleelle. 😆
Nykyään kieliopintojen suosio lukioissa on romahtanut.
No ei kuule mun lukion valikoimassa tuolloinkaan latinaa ollut!
Aivan. Suomessa on parempia ja huonompia lukioita.
Minä kävin lukion pienellä itäsuomalaisella paikkakunnalla, ja opiskelin siellä latinaa. En tosin kirjoittanut sitä. Enpä tiennytkään opiskelleeni jossain eliittilukiossa...
Eliittilukio tai ei, olisit saanut pointsit latinasta noissa piireissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.
Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.
Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.
Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.
Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.
Mihin Mauno Koivisto tai Väinö Linna eivät mielestäsi päässeet?
Tai Ahtisaaren Martti?
Ennen koulutus mahdollisti nousun yhteiskunnallisessa asemassa. Se että muutama merkittävä persoona nousee vaatimattomista oloista ei tarkoita sitä, että kuka tahansa voisi tehdä saman. Sinänsähän Ahtisaari on aliupseeri poika jolle on ollut aikanaan helppo päästä lyseoon. Lukio- opinnot eivät aikanaan ole olleet kaikille taloudellisesti mahdolliset. Tuohon aikaan ylioppilaat kirjoittautuivat suoraan sisään mihin yliopistoon halusivat, koska karsinta tapahtui jo lukiovaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika uhrimentaliteettinen anglofiili saa olla, jos Suomessa perustaa identiteettinsä koulutustaustan ympärille. Nykyään voi kuka tahansa vetää vappuna ylioppilaslätsän päähän ja mennä puistoon syömään perunasalaattia ja silliä. Mitään ei vaadita keneltäkään, matematiikan osaaminen on romahtanut, eivätkä ylioppilaat osaa enää edes ruotsia.
Jep. Mun oppiaineessa kielitaidottomuutta paheksuttiin. Perusopintovaiheessa jo oli pakko lukea vähintään kolmella kielellä kirjoja. Proffien mielestä auttava latina kuului yleissivistykseen. Pieni kulttuurishokki oli maalaislukiosta tulleelle. 😆
Nykyään kieliopintojen suosio lukioissa on romahtanut.
No ei kuule mun lukion valikoimassa tuolloinkaan latinaa ollut!
Aivan. Suomessa on parempia ja huonompia lukioita.
Minä kävin lukion pienellä itäsuomalaisella paikkakunnalla, ja opiskelin siellä latinaa. En tosin kirjoittanut sitä. Enpä tiennytkään opiskelleeni jossain eliittilukiossa...
Mikkeli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.
Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.
Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.
Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.
Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.
Mihin Mauno Koivisto tai Väinö Linna eivät mielestäsi päässeet?
Tai Ahtisaaren Martti?
Ennen koulutus mahdollisti nousun yhteiskunnallisessa asemassa. Se että muutama merkittävä persoona nousee vaatimattomista oloista ei tarkoita sitä, että kuka tahansa voisi tehdä saman. Sinänsähän Ahtisaari on aliupseeri poika jolle on ollut aikanaan helppo päästä lyseoon. Lukio- opinnot eivät aikanaan ole olleet kaikille taloudellisesti mahdolliset. Tuohon aikaan ylioppilaat kirjoittautuivat suoraan sisään mihin yliopistoon halusivat, koska karsinta tapahtui jo lukiovaiheessa.
Näin.. Kun mä menin lukioon, vanhempani kuvittelivat, että se jo takaa hyvän tulevaisuuden. Heillä ei ollut mitään hajua esimerkiksi lukioiden välisistä eroista.
Nämä "luokkanousu" jutut on aina yhtä noloja ja typeriä. Minä koin että akateemiset ja rahakkaat vanhemmat teki minusta passiivisen, että ei tarvitse tehdä mitään töitä elämässä kun kaiken saa helposti ilmaiseksi kun kysyy isiltä. Nyt olen työtön tai välillä teen jotain pätkää tai vuokratyötä kun en jaksanut opiskella kunnolla. Opinnot jäi kesken, enkä edes valinnut mitään työllistävää alaa vaan jotain huuhaa-yliopistojuttuja enkä saanut edes maisteria valmiiksi. Pääsen lähinnä siivoojan ja henkilökohtaisen avustajan töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä "luokkanousu" jutut on aina yhtä noloja ja typeriä. Minä koin että akateemiset ja rahakkaat vanhemmat teki minusta passiivisen, että ei tarvitse tehdä mitään töitä elämässä kun kaiken saa helposti ilmaiseksi kun kysyy isiltä. Nyt olen työtön tai välillä teen jotain pätkää tai vuokratyötä kun en jaksanut opiskella kunnolla. Opinnot jäi kesken, enkä edes valinnut mitään työllistävää alaa vaan jotain huuhaa-yliopistojuttuja enkä saanut edes maisteria valmiiksi. Pääsen lähinnä siivoojan ja henkilökohtaisen avustajan töihin.
Vertasin tuossa aikaisemmin nuorta urheilijaan, jolla on sekä valmentaja että sponsori. Sinulla oli vain sponsori.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset hakevat asemiaan, kauheaa statuspelleilyä! Silti missään ei ole tyytyväinen, vaikka ois mikä pääjohtaja. Sellasta se materialismi on.
Ei kyse ole materialismista vaan tasapainoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan siinä iso ero jos voi keskittyä rauhassa opiskeluihin, verrattuna siihen joka laskee vuokranmaksun pennejä että pääseekö bussilla kouluun ja onko iltavuoroa tänään vai yövuoro ja aamulla tenttiin, ja tuota rataa koko opiskelujen ajan.
Minä, kirvesmiehen (lue: sekatyömies) ja siivoojan tytär olin ensimmäinen lukioon lähtenyt kummankaan vanhempani suvussa. Sitä pöyristeltiin tavattomasti. Sitten kun menin yliopistoon, en enää ollut sukujen mielestä samaa porukkaa heidän kanssaan. Kyllä tausta voi olla iso haitta - jos olisin enemmän välittänyt sukuyhteydestä, vaikeaa olisi ollut. Opiskeluympyrät olivat helppo nakki verrattuna siihen, miten perhe ja suvut suhtautuivat luokkaloikkaani. SKDL-tausta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen duunariperheestä, suvussani oli 2 ylioppilasta ennen minua, toinen oli oma sisarukseni. Kieltämättä opiskelijariennoissa piti aluksi skarpata, koska en ollut esim koskaan syönyt ravintolassa ennen opiskeluaikaa. Alani valitsin äidin ohjeen mukaan: sellainen, että tienaan riittävästi rahaa ja pärjään taloudellisesti hyvin. Itse asiassa se oli oikein hyvä neuvo. Muutoin perheessämme ei osattu neuvoa, äitini ei ollut käynyt kuin kansakoulun ja isä ammattikoulun. Itsetunnon kanssa on ollut työstämistä, helposti olen tuntenut huonommuuden tunteita, vaikka tiedän olevani älykäs ja pärjääväni asiantuntijatyössäni hyvin. Aviopuolisoksi valikoitui akateemisen perheen jälkeläinen mutta koin olevani sukuun tervetullut korkean koulutukseni ja älykkyyteni tähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa, näin maaseudulla asuneena tuo vaikuttaa ihan normaalitilanteelta kaikille pikkukaupunkilaisille. Akateemiset on muuttanut isompiin kaupunkeihin, joten korkeakoulun käyneitä vanhempia on harvoilla. Olen Raisan kanssa samaa ikäluokkaa ja minä ja serkkuni ollaan suvun ensimmäisiä ylioppilaita. Ja kun Helsinkiin muuttaa maalta, on ihan yhtä pihalla kuin duunarilapsetkin yliopistokäytännöistä. Ja ison kaupungin käytännöistä tietty. Omalla kylällä oli yksi lukio, niin kaikki meni siihen, vaikka olisi millainen keskiarvo ollut.
Mä olisin hakenut parempaan lukioon, mutta vanhemmat ei antaneet muuttaa pois kotoa vielä siinä iässä. Oman paikkakunnan lukio oli surkea ja tasoton. Olen edelleen siitä katkera. Jopa surkeasta lukiosta pääsin hyvään yliopistoon, mutta uskon, että paremmasta lukiosta olisin saanut enemmän etumatkaa. Jouduin tosi paljon esimerkiksi kielissä paikkaamaan huonompaa lähtötasoani.
Mitä vittua? Vanhemmat eivät anna lapsen lähteä hyvään lukioon? Tosi junttimaista duunariperheen sekoilua.
Itse muutin pois kotoa heti peruskoulun jälkeen ja valitsin opiskelupaikan Helsingistä. Nyt ei ole ongelmia kielitaidon kanssa, koska valitsin juuri oikean koulun: suoritin ylioppilastutkinnon Helsingin kielilukiossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on kyllä jänniä yleistyksiä akateemisista. Minun isäni työskenteli professorina, kun menin yliopistoon, äitikin on akateeminen. Mutta ainoa työpaikka jonka olen ikinä suhteilla saanut, oli sukulaisen mansikkapellolla teininä. Kävin pienen maalaispaikkakunnan lukion (opiskelin kyllä sielläkin yhden kurssin verran latinaa), vanhemmat eivät todellakaan kannustaneet mihinkään kaukana oleviin eliittilukioihin. Ulkomailla kävin lapsuuteni aikana pari kertaa, moni "duunarivanhempien" lapsi kävi useammin. Molemmat vanhempani ovat maanviljelijäperheestä ja sukulaisista ja lapsuuden tutuista suurin osa on muuta kuin korkeakoulutettuja.
Kyllä minua tietenkin kotona kannustettiin, autettiin läksyissä, kotona oli paljon kirjoja, käytiin museoissa ja taidenäyttelyissä, teatterissa ja pari kertaa jopa baletissa, kuunneltiin klassista musiikkia. Mutta en nyt koe, että lapsuuteni merkittävästi poikkeaisi esim tämän Raisan lapsuudesta, jos häntäkin kerran kannustettiin ja kirjoja luettiin. Aivan takuulla olisin kokenut todellisen kulttuurishokin, jos olisin maalaistyttönä lähtenyt Helsinkiin johonkin elitistialalle opiskelemaan. En lähtenyt, menin maalaisyliopistoon ja viihdyin, kavereissa oli monta sukunsa ensimmäistä yliopisto-opiskelijaa. Opintoni rahoitin opintolainalla ja työnteolla niinkuin muutkin, ei ollut omia asuntoja tai muhkea osakesalkkua odottamassa. Moni kaverini sai enemmänkin taloudellista tukea kotoaan.
Se on ihan totta, että kotitaustalla ja vanhempien kannustuksella on paljon merkitystä. Hirveän vaikeaa on ponnistaa menestykseen, jos kotoa ei kannustusta tai mallia saa. Mutta ei se kannustus vaadi akateemista koulutusta, ihminen voi olla sivistynyt ja kannustava ihan muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Et ymmärtänyt näköjään jutun pointtia. Kyllä taustalla on merkitystä. Se ei tietenkään estä sitä, että duunarienkin lapset voi mennä yliopistoon. Mutta vanhempien valinnoilla on monille todella suuri merkitys, koski se sitten opiskelua, ruokavaliota tai ylipäänsä asennetta elämään. Ja jos siltä ummistaa silmänsä, eikä ymmärrä tätä, niin ei sekään ihan oikein mene.
Akateemisesta perheestä tullut voi hoitaa tittelin vasemmalla kädellä, vaikkakin lähes pakollisena juttuna. Muille se on enemmän tavoitteellista, vaatii järjestelyjä ja motiivia. Ehkä akateemisuus ei myöskään ole sillä tavoin itsetarkoitus, kun on malli kaikenlaisista tavoista elää tyydyttävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa, näin maaseudulla asuneena tuo vaikuttaa ihan normaalitilanteelta kaikille pikkukaupunkilaisille. Akateemiset on muuttanut isompiin kaupunkeihin, joten korkeakoulun käyneitä vanhempia on harvoilla. Olen Raisan kanssa samaa ikäluokkaa ja minä ja serkkuni ollaan suvun ensimmäisiä ylioppilaita. Ja kun Helsinkiin muuttaa maalta, on ihan yhtä pihalla kuin duunarilapsetkin yliopistokäytännöistä. Ja ison kaupungin käytännöistä tietty. Omalla kylällä oli yksi lukio, niin kaikki meni siihen, vaikka olisi millainen keskiarvo ollut.
Mä olisin hakenut parempaan lukioon, mutta vanhemmat ei antaneet muuttaa pois kotoa vielä siinä iässä. Oman paikkakunnan lukio oli surkea ja tasoton. Olen edelleen siitä katkera. Jopa surkeasta lukiosta pääsin hyvään yliopistoon, mutta uskon, että paremmasta lukiosta olisin saanut enemmän etumatkaa. Jouduin tosi paljon esimerkiksi kielissä paikkaamaan huonompaa lähtötasoani.
Mitä vittua? Vanhemmat eivät anna lapsen lähteä hyvään lukioon? Tosi junttimaista duunariperheen sekoilua.
Itse muutin pois kotoa heti peruskoulun jälkeen ja valitsin opiskelupaikan Helsingistä. Nyt ei ole ongelmia kielitaidon kanssa, koska valitsin juuri oikean koulun: suoritin ylioppilastutkinnon Helsingin kielilukiossa.
Itse en kyllä kannustaisi lapsia muuttamaan omilleen vielä 15-16 -vuotiaana. Sen ikäinen on vielä kypsymätön harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Kaikki maalaislukiotkin on Suomessa riittävän hyviä jatko-opintoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa, näin maaseudulla asuneena tuo vaikuttaa ihan normaalitilanteelta kaikille pikkukaupunkilaisille. Akateemiset on muuttanut isompiin kaupunkeihin, joten korkeakoulun käyneitä vanhempia on harvoilla. Olen Raisan kanssa samaa ikäluokkaa ja minä ja serkkuni ollaan suvun ensimmäisiä ylioppilaita. Ja kun Helsinkiin muuttaa maalta, on ihan yhtä pihalla kuin duunarilapsetkin yliopistokäytännöistä. Ja ison kaupungin käytännöistä tietty. Omalla kylällä oli yksi lukio, niin kaikki meni siihen, vaikka olisi millainen keskiarvo ollut.
Mä olisin hakenut parempaan lukioon, mutta vanhemmat ei antaneet muuttaa pois kotoa vielä siinä iässä. Oman paikkakunnan lukio oli surkea ja tasoton. Olen edelleen siitä katkera. Jopa surkeasta lukiosta pääsin hyvään yliopistoon, mutta uskon, että paremmasta lukiosta olisin saanut enemmän etumatkaa. Jouduin tosi paljon esimerkiksi kielissä paikkaamaan huonompaa lähtötasoani.
Mitä vittua? Vanhemmat eivät anna lapsen lähteä hyvään lukioon? Tosi junttimaista duunariperheen sekoilua.
Itse muutin pois kotoa heti peruskoulun jälkeen ja valitsin opiskelupaikan Helsingistä. Nyt ei ole ongelmia kielitaidon kanssa, koska valitsin juuri oikean koulun: suoritin ylioppilastutkinnon Helsingin kielilukiossa.
MIten kustansit opsikelut ja asumiset yms?
En usko, että lukion valinta vielä ratkaisee suomessa mitään. Kyse on siitä, että jos paikkakunnalla ei ole lukiota, niin moniko nuori on riittävän kypsä 16 v iässä muuttamaan pois kotoa ilman taloudellista ja henkistä turvaa. Sama koskee myös korkeakoulu opiskelua. Vanhempien tuki on suurimmalle osalle ratkaiseva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa, näin maaseudulla asuneena tuo vaikuttaa ihan normaalitilanteelta kaikille pikkukaupunkilaisille. Akateemiset on muuttanut isompiin kaupunkeihin, joten korkeakoulun käyneitä vanhempia on harvoilla. Olen Raisan kanssa samaa ikäluokkaa ja minä ja serkkuni ollaan suvun ensimmäisiä ylioppilaita. Ja kun Helsinkiin muuttaa maalta, on ihan yhtä pihalla kuin duunarilapsetkin yliopistokäytännöistä. Ja ison kaupungin käytännöistä tietty. Omalla kylällä oli yksi lukio, niin kaikki meni siihen, vaikka olisi millainen keskiarvo ollut.
Mä olisin hakenut parempaan lukioon, mutta vanhemmat ei antaneet muuttaa pois kotoa vielä siinä iässä. Oman paikkakunnan lukio oli surkea ja tasoton. Olen edelleen siitä katkera. Jopa surkeasta lukiosta pääsin hyvään yliopistoon, mutta uskon, että paremmasta lukiosta olisin saanut enemmän etumatkaa. Jouduin tosi paljon esimerkiksi kielissä paikkaamaan huonompaa lähtötasoani.
Mitä vittua? Vanhemmat eivät anna lapsen lähteä hyvään lukioon? Tosi junttimaista duunariperheen sekoilua.
Itse muutin pois kotoa heti peruskoulun jälkeen ja valitsin opiskelupaikan Helsingistä. Nyt ei ole ongelmia kielitaidon kanssa, koska valitsin juuri oikean koulun: suoritin ylioppilastutkinnon Helsingin kielilukiossa.
Itse en kyllä kannustaisi lapsia muuttamaan omilleen vielä 15-16 -vuotiaana. Sen ikäinen on vielä kypsymätön harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Kaikki maalaislukiotkin on Suomessa riittävän hyviä jatko-opintoihin.
Paremman pohjan olisin saanut paremmasta lukiosta. Pääsin kyllä maalaislukiosta hyvään yliopistoon, mutta vaikea oli sopeutua. Olen tuo, jonka laitoksella arvostettiin klassista sivistystä ja joka olisi halunnut peruskoulun jälkeen klassiseen lyseoon.
Totta kai noin. Mutta jos olisi ollut sama into ja samat lahjat ja professorivanhemmat, eteneminen olisi ollut helpompaa.