Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.

Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.

Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.

Minkä ikäinen olet?

Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.

Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.

Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.

Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut. 

En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.

Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa.  Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.

Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.

En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin. 

Tämä oli oikein hyvä kirjoitus. Nämä ovat asioita, joista ei yleensä huudella, koska harva haluaa toisten tietävän, että en ole koskaan lentänyt lentokoneella, joten en tiedä, miten toimia lentoasemalla, miten ostetaan junalippu, maksetaanko ravintolassa tippiä, miten rapuja syödään ja yhä laajemmin miten verkostoidun, miten otan yhteyttä oikeisiin ihmisiin. Kaikki yrittävät esiintyä kuin kaikki olisi ihan tuttuja juttuja. En väitä, että nuo jutut olisi ainakaan jokainen tuttuja akateemisten lapsille, mutta kyllä heillä on ihan erilaista pohjaa päätellä miten toimitaan ja ottaa asioista selvää. Olen kyllä itse ihan reilusti myöntänyt, etten vaikka osaa syödä rapuja, ja tämä ihmiselle, joka on hyvin menestynyt ja vieläpä "rapuekspertti". Tässä tuli avuksi se, että hän olikin oikeasti sivistynyt ihminen eli hän ei alkanut luoda ivallisia silmäyksiä (kuten omassa kodissani olisi tehty, jos joku ei olisi osannut jotain "duunariasiaa") vaan oli oikein iloinen, kun sai opettaa minua! Aika paljon taustalla on usein varmaan ihan silkkaa huonoa itsetuntoa, kun ei voi myöntää, että en osaa tätä, auta minua. Jos itse arvioin toista ihmistä, en oikeastaan kiinnitä kovinkaan paljon huomiota siihen, osaako hän jonkin asian vaan miltä ihmisenä vaikuttaa, vaikuttaako reilulta ja mukavalta ja vieläpä oppimishaluiselta. 

Kiitos kun vastasit. On mukavaa huomata että joku ymmärtää. Kynnyskysymys on juurikin tuo pohja asioiden päättelyyn, silloin uusista tilanteista selviää helpommin ja on myös helpompi kysyä, kun on rohkeutta ja pohjaa löytää oikeat sanat kysymykseen. Olen itse nyt nelikymppisenä siinä tilanteessa, hieman kade niille jotka olivat jo nuorena ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika uhrimentaliteettinen anglofiili saa olla, jos Suomessa perustaa identiteettinsä koulutustaustan ympärille. Nykyään voi kuka tahansa vetää vappuna ylioppilaslätsän päähän ja mennä puistoon syömään perunasalaattia ja silliä. Mitään ei vaadita keneltäkään, matematiikan osaaminen on romahtanut, eivätkä ylioppilaat osaa enää edes ruotsia. 

Jep. Mun oppiaineessa kielitaidottomuutta paheksuttiin. Perusopintovaiheessa jo oli pakko lukea vähintään kolmella kielellä kirjoja. Proffien mielestä auttava latina kuului yleissivistykseen. Pieni kulttuurishokki oli maalaislukiosta tulleelle. 😆

Nykyään kieliopintojen suosio lukioissa on romahtanut.

No ei kuule mun lukion valikoimassa tuolloinkaan latinaa ollut!

Aivan. Suomessa on parempia ja huonompia lukioita.

Sitäpä juuri sanoin. Ja jotkut täällä väittää, että mitään tuollaisia eroja ei ole ja maalaislukiosta tullut ei-akateemisten vanhempien lapsi ei voi saada kulttuurishokkia ympäristössä, jossa klassisen lyseon käymistä pidetään sivistyksen mittana.

Entäs me akateemisesta suvusta olevat, maalaislukion käyneet? Meitä on nimittäin todella paljon, vain pienen pieni osa akateemisten vanhempien lapsista käy jonkun eliittilukion.

Vierailija kirjoitti:

Juttelin kerran tutkijan kanssa ja hän sanoi että aiheeseen liittyy todella paljon vääriä käsityksiä. Korkeakoulutus on Suomessa laajentunut niin nopeasti, että pelkät akateemisten vanhempien lapset ei edes riittäisi täyttämään kovinkaan suurta osaa opiskelupaikoista, vaikka 90 prosenttia heistä valitsisi korkean koulutuksen (todellisuudessa pienempi osa).

Tietystikin korkeasti koulutettujen lapsista suhteellisesti suurempi osa päätyy korkeasti koulutetuiksi, mutta ei ole totta, että mikään koulutusala olisi vain heille.

Lisäksi kannattaa muistaa tutkimuksia lukiessa, että korkea-asteen koulutus tilastotiedoissa sisältää vanhat opistoasteen koulutuksetkin. Eli merkonomit ja opistoinsinöörit vanhempina sisältyy yläkäsitteeseen vanhemmilla korkea-asteen koulutus. Moni lukee sen väärin ja näitä päätyy jopa lehtijuttuihin.

Äitini oli sairaanhoitaja ja isäni merkonomi, 1980-luvulla korkeakoulussa tunsin olevani todella duunariperheestä.  Mielstäni vanhempani olivat ihan duunareita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Samaa mieltä. Olen 50-vuotias nainen ja duunari-isäni luki 40- vuotiaana AMK-tutkinnon ja päätyi suht’ korkeaan johtoasemaan. Itse olen toista kertaa yliopistossa nyt. Tätä koulutuksellista nousua on siis tapahtunut jo aikaisemmassakin sukupolvessa. Isäni päätyi aikoinaan duunariksi siksi, koska ei ollut varaa opiskella. Aikuisena sitten oli. Nykyään onneksi varakkuus ei säätele opiskelumahdollisuuksia samassa mitassa.

Isäs varmaan teki sut nuorena, Amk ollut olemassa about 15 vuotta ja säkin  jo 50v...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika uhrimentaliteettinen anglofiili saa olla, jos Suomessa perustaa identiteettinsä koulutustaustan ympärille. Nykyään voi kuka tahansa vetää vappuna ylioppilaslätsän päähän ja mennä puistoon syömään perunasalaattia ja silliä. Mitään ei vaadita keneltäkään, matematiikan osaaminen on romahtanut, eivätkä ylioppilaat osaa enää edes ruotsia. 

Jep. Mun oppiaineessa kielitaidottomuutta paheksuttiin. Perusopintovaiheessa jo oli pakko lukea vähintään kolmella kielellä kirjoja. Proffien mielestä auttava latina kuului yleissivistykseen. Pieni kulttuurishokki oli maalaislukiosta tulleelle. 😆

Nykyään kieliopintojen suosio lukioissa on romahtanut.

No ei kuule mun lukion valikoimassa tuolloinkaan latinaa ollut!

Aivan. Suomessa on parempia ja huonompia lukioita.

Sitäpä juuri sanoin. Ja jotkut täällä väittää, että mitään tuollaisia eroja ei ole ja maalaislukiosta tullut ei-akateemisten vanhempien lapsi ei voi saada kulttuurishokkia ympäristössä, jossa klassisen lyseon käymistä pidetään sivistyksen mittana.

Entäs me akateemisesta suvusta olevat, maalaislukion käyneet? Meitä on nimittäin todella paljon, vain pienen pieni osa akateemisten vanhempien lapsista käy jonkun eliittilukion.

Varmaan ette tekään ole samalla viivalla kulttuurisukujen vesojen kanssa, mutta ehkä se ero ei ole ihan niin jyrkkä, kuin ei-koulutettujen vanhempien lapsilla.

Olen akateeminen, mutta vanhemmat duunareita. En ole oikein osannut hyödyntää täysin koulutustani, jonkinlainen vähempiarvoiseen asemaan tyytyminen työelämässä johtuu varmaan taustasta. Toisaalta elämäntapa on joustavampi myös tehdä käytännön töitä tai siinä, missä voi käydä. Voi mennä sekä hienompiin paikkoihin tai ei-niin hienoihin. En totta puhuen tiedä ketä äänestää, kun en ole työläinen sanan perinteisessä merkityksessä, mutta en oikein mitään niitä muitakaan. Olen varmaan äänestänyt melkein kaikkia puolueita. Akateemisten vanhempien lapset sai kotona apua läksyistä ja tietysti oppivat kieliä, kun perheissä matkustettiin ulkomailla, eli sitä tukea ei saanut kotoa.

Vierailija kirjoitti:

Et ymmärtänyt näköjään jutun pointtia. Kyllä taustalla on merkitystä. Se ei tietenkään estä sitä, että duunarienkin lapset voi mennä yliopistoon. Mutta vanhempien valinnoilla on monille todella suuri merkitys, koski se sitten opiskelua, ruokavaliota tai ylipäänsä asennetta elämään. Ja jos siltä ummistaa silmänsä, eikä ymmärrä tätä, niin ei sekään ihan oikein mene.

Se asenne elämään voi johtua myös muista ihmisistä ja miten on tullut kohdelluksi ja kohdatuksi myös muiden ihmisten toimesta, niin lähipiirissä kuin muutenkin. Ruokavaliokin on riippuvainen em. asioista, esim. helposti sitä iloa elämään hakee sieltä mistä sitä saa, jos esim. muut ihmiset tuovat liikaa surua ja kärsimystä elämään.

Yritystä ei omastakaan elämästä ole puuttunut, vähän kuin vahingossa kouluttautui samalle alalle kuin toinen vanhempi, vaikka ei täysin omalta alalta tuntunutkaan eikä vahvuudetkaan täysin sillä alalla ole olleet. Vahvuudet ovat olleet siellä, mihin onkin sitten ollut vaikea päästä.

Terveysasiatkin ovat olleet murheena, kun niihin en ole voinut riittävästi vaikuttaa, vaan muut ovat siihenkin eniten vaikuttaneet, myös kohtelullakin on ollut osansa. Mutta onhan se helppoa lyhytnäköisesti syyttää vain yksilöitä, vaikka ympäristölläkin on suuri rooli asioiden kehityskulussa ja etenemisessä.

Itse olen rekkakuskin ja tehdastyöläisen lapsi. Äidin puolelta ensimmäinen ylioppilas ja sekä isän että äidin puolelta ensimmäinen yliopistosta valmistunut. Ei tämän kirjoittajan kokemukset tuntuneet ollenkaan tutuilta. Ystäväpiirissä on eri taustoista tulevia, mutta ei ole tullut mieleen tällä tavalla arvottaa itseäni tai heitä.

”Duunariperhe”, ”akateeminen perhe”. Että tällaiset sanonnat saavat verenhimot aina nousemaan. Miksei voida olla vain ihmisiä ihmisten joukossa, eikä mitään duunaria tai akateemista?

Vierailija kirjoitti:

Olin yliopistossa vuosina 1996-2001. En tunnistanut mitään noista artikkelin asioista.

Vaikea kuvitella, että tässä asiassa olisi menty taaksepäin.

Tutkimusten mukaan on menty nimenomaan taaksepäin.

Luin artikkelin ja olen kyllä pitkälti samaa mielta kuin Raisa. Olen työläisperheestä, eikä mitään tukea kotoa tullut opiskeluun koskaan. Menin lukioon, sitä ihmeteltiin. Insinööriksi tai akateemiseksi en edes arvannut hakeutua lukemaan, eikä suureen kaupunkiin muutto taloudellisesti olisi ollut uskalluksen rajoissa. Luin teknikoksi, täysin arvosanoin oppilaitoksen parhaat kautta aikojen. Perhe tuli, jatko opiskelut jäi vaimon velkoja maksaessa. Lapsilleni lupasin maksaa opiskelut niin pitkälle kuin tahto riittää, ehkä ketju tyttäreni osalta on nyt murrettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.

Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.

Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.

Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.

Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.

Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.

Mihin Mauno Koivisto tai Väinö Linna eivät mielestäsi päässeet?

Tai Ahtisaaren Martti?

Vierailija kirjoitti:

Luin artikkelin ja olen kyllä pitkälti samaa mielta kuin Raisa. Olen työläisperheestä, eikä mitään tukea kotoa tullut opiskeluun koskaan. Menin lukioon, sitä ihmeteltiin. Insinööriksi tai akateemiseksi en edes arvannut hakeutua lukemaan, eikä suureen kaupunkiin muutto taloudellisesti olisi ollut uskalluksen rajoissa. Luin teknikoksi, täysin arvosanoin oppilaitoksen parhaat kautta aikojen. Perhe tuli, jatko opiskelut jäi vaimon velkoja maksaessa. Lapsilleni lupasin maksaa opiskelut niin pitkälle kuin tahto riittää, ehkä ketju tyttäreni osalta on nyt murrettu.

Hyvä se on koulutuksella leveillä Vauva-palstalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin artikkelin ja olen kyllä pitkälti samaa mielta kuin Raisa. Olen työläisperheestä, eikä mitään tukea kotoa tullut opiskeluun koskaan. Menin lukioon, sitä ihmeteltiin. Insinööriksi tai akateemiseksi en edes arvannut hakeutua lukemaan, eikä suureen kaupunkiin muutto taloudellisesti olisi ollut uskalluksen rajoissa. Luin teknikoksi, täysin arvosanoin oppilaitoksen parhaat kautta aikojen. Perhe tuli, jatko opiskelut jäi vaimon velkoja maksaessa. Lapsilleni lupasin maksaa opiskelut niin pitkälle kuin tahto riittää, ehkä ketju tyttäreni osalta on nyt murrettu.

Hyvä se on koulutuksella leveillä Vauva-palstalla.

Vai leveillä, mielestäni kertoo lasikatoista, joita ei teoriassa ole, mutta jotka kuitenkin estävät kykyjen mukaisen etenemisen yhteiskunnassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.

Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.

Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.

Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.

Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.

Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.

Mihin Mauno Koivisto tai Väinö Linna eivät mielestäsi päässeet?

Tai Ahtisaaren Martti?

Ihan sama mistä ilmiöstä puhuu, niin siitä löytyy jokunen poikkeus. Se ei tee ilmiötä vähemmän todeksi. 

30-vuotiaista naisista, joiden vanhemmilla ei akateemista tutkintoa, 5 % oli suorittanut yliopistotutkinnon. Tutkimus ihan viime vuosilta, että kyllä se tausta vaikuttaa vahvasti edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.

Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.

Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.

Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.

Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.

Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.

Tunnen yhden perofessorin lapsuudesta asti, on varastomiehen ja perhepäivähoitajan jälkeläinen. Piti päänsä ja lähti opiskelemaan humanistista alaa, vaikka kotona pidettiin alaa ihan humpuukina. Loi hiljalleen sopivia verkostoja ja tosiaan on edennyt professoriksi eli kyllä lahjakkuus ja innostuneisuuskin auttaa etenemään, ei pelkästään tausta ja vanhempien suhteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.

Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.

Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.

Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.

Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.

Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.

Sama juttu näiden hehkutettujen alle 30 v start-up yrittäjien ja vähän vanhempienkin. Kyllä sitä alkuvaiheen venture kapitaalia on tullut omasta suvusta tai tuttava piiristä... Ei Sluhsissa  pyörinyt  kainuulaisen leskeksi jääneen laitosapulaisen puoliorpo jälkikasvu...

Tämä. Maailmanmaineeseen noussut kielinsinen oli vain HalpaHallin kassa, mutta kaskas suku omisti koko puljun. Tiktok siivojatähti on töissä äidin perustamassa siivousfirmassa ja aduntosijoituksilla rikastuvat lainaa alkuoääoman mieheltä ja veljestään. Itse remppaa kämpät. Raksamies isän avustuksella. Näin se menee. Tehkää perässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika uhrimentaliteettinen anglofiili saa olla, jos Suomessa perustaa identiteettinsä koulutustaustan ympärille. Nykyään voi kuka tahansa vetää vappuna ylioppilaslätsän päähän ja mennä puistoon syömään perunasalaattia ja silliä. Mitään ei vaadita keneltäkään, matematiikan osaaminen on romahtanut, eivätkä ylioppilaat osaa enää edes ruotsia. 

Jep. Mun oppiaineessa kielitaidottomuutta paheksuttiin. Perusopintovaiheessa jo oli pakko lukea vähintään kolmella kielellä kirjoja. Proffien mielestä auttava latina kuului yleissivistykseen. Pieni kulttuurishokki oli maalaislukiosta tulleelle. 😆

Nykyään kieliopintojen suosio lukioissa on romahtanut.

No ei kuule mun lukion valikoimassa tuolloinkaan latinaa ollut!

Aivan. Suomessa on parempia ja huonompia lukioita.

Minä kävin lukion pienellä itäsuomalaisella paikkakunnalla, ja opiskelin siellä latinaa. En tosin kirjoittanut sitä. Enpä tiennytkään opiskelleeni jossain eliittilukiossa...

Vierailija kirjoitti:

Olin yliopistossa vuosina 1996-2001. En tunnistanut mitään noista artikkelin asioista.

Vaikea kuvitella, että tässä asiassa olisi menty taaksepäin.

Olin yliopistossa 2000-2006 ja tunnistin kaikki nuo asiat.

Eli?