Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?
02.04.2021 |
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/3a61e7b0-d7e3-4ea4-a7fd-5941…
Hyvin on opiskelut sujuneet, sehän on vain hienoa. En silti ymmärrä tätä yleistystä yhä tänä päivänä, kuinka nyt ollaan eri piireistä ja vain osalla mahikset päästä ns. piireihin. Hän puhuu, kuinka ei tohtinut hakea parempaan lukioonkaan, vaikka ka oli hyvä. Jne jne...lisää itse artikkelissa. Itse olen opettajaperheessä kasvanut eli minulla on keskiluokkaiset lähtökohdat, ei ns. duunaritaustaa. Opiskelin itse myös samaiseen ammattiin, kuten vanhempanikin. Siihen aikaan ei ollut tosin kenenkään kohdalla muotia hakea "huippulukioihin" tai lähteä asumaan lukion takia johonkin. Ihan siihen lähilukioon mentiin, koska se oli tapana. Ka oli minullakin 9,3 ja siitä huolimatta lähin kelpasi. Ei ollut mikään luokkakysymys. Yliopisto-opinnoissa meitä oli ystäväporukassa todella eri taustoista, sehän nyt on selvääkin selvempää, että näin on. Ei se ollut mikään juttu, eikä kukaan edes ajatellut selvittää jokaista sukulaista ja heidän ammattiaan. Mitä nyt joku kertoi ohimennen ja kaikki oli yksinomaan hienoa. Ei minkäänlaista akateemista erottelua ilmennyt koko opiskeluaikanani. Tosin opiskelin Jyväskylän yliopistossa, se oli ainakin minulle loistava opinahjo. Jutussa Raisa halusi vaihtaa Helsinkiin, josko se vaikuttaa tässä nyt enemmän kuin "akateemisuus" noin yleensä. Vähän vierastan tuon termin käyttöä, en korosta olevani, se ei näy arjessani. En myöskään allekirjoita sitä, että koulutetuista vanhemmista syntyy koulutettuja lapsia. Olen sekä omalla kohdallani että ystävieni kohdalla todistamassa, kuinka eri tavoin tämä voikaan mennä. Meidän omalla jälkikasvullamme painottuu ammatillinen puoli, kun taas ammatillisesti koulutetuilla tutuillamme lähtee nuoria yliopistoon tai amk:eaan. Tämä erottelu, mitä Raisa tekee, on hänen oma subjektiivinen kokemuksensa. Asioita ei kannata yleistää kuitenkaan liiaksi, koska monen totuus ja kokemus on kuitenkin ihan iloisen päinvastainen. On turha ylläpitää kynsin ja hampain vanhoja raja-aitoja. Vieläpä ihan itse.
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Onko jotenkin yleistä tietää opiskelukaverien vanhempien koulutus ja ammatti? Itse en taida tietää yhdenkään luokkalaisen vanhemmista juuri mitään.
Meillä oli niin tiivis porukka yliopistolla että kyllä näistäkin juteltiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.
Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀
Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.
Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.
Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.
Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.
Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.
Minkä ikäinen olet?
Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.
Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.
Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut.
En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.
Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa. Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.
Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.
En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin.
Olen itsekin joutunut opettelemaan opiskelijana lentomatkustamisen, ravintolaruokailun ja mm. viinin juomisen ruoan kanssa. Mitään näistä ei tehty lapsuudenkodissa. Kuitenkin myös duunarivanhempani ovat onnistuneet omaksumaan samat asiat omalla tahollaan, vaikka edelleen arkena syödään pottua ja kastiketta. Muutos näyttää liittyvän enemmän yleiseen vaurastumiseen ja kansainvälisten vaikutteiden leviämiseen yhteiskunnassa kuin minkään erityisen akateemisen kulttuurin omaksumiseen.
Pilasit faktoilla hyvät sosiologiöyhötykset:)
Sosiologithan ne tässä asiassa faktat tuntee. Mutta joo, niinhän nyt suhtaudutaan kaikkeen tietoon. Lääkäreidenkin osaaminen kiistetään, katsos kun itse googlaamalla ne oikeat diagnoosit tehdään.
Palstasosiologit ovat jumittuneet johonkin 70-luvun Tampereen yliopiston vassari- ja luokkataistelutodellisuuteen. Toisekseen kaikilla aloilla vaatii hiukan yritystä katsoa asiaa muustakin kuin omasta näkökulmastaan.
Nyt kyllä itse kirjoitat ideologista sontaa.
Miten niin?
Ei noita kuvaamasi kaltaisia sosiologeja ole ollut vuosikymmeniin.
Sanavalinnoista päätellen on.
Sun sanavalinnat taas kertoo ideologisesta oikeistolaisuudesta, jossa vassareita ja kommareita nähdään kaikkialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.
Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀
Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.
Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.
Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.
Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.
Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.
Minkä ikäinen olet?
Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.
Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.
Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut.
En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.
Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa. Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.
Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.
En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin.
Tämä oli oikein hyvä kirjoitus. Nämä ovat asioita, joista ei yleensä huudella, koska harva haluaa toisten tietävän, että en ole koskaan lentänyt lentokoneella, joten en tiedä, miten toimia lentoasemalla, miten ostetaan junalippu, maksetaanko ravintolassa tippiä, miten rapuja syödään ja yhä laajemmin miten verkostoidun, miten otan yhteyttä oikeisiin ihmisiin. Kaikki yrittävät esiintyä kuin kaikki olisi ihan tuttuja juttuja. En väitä, että nuo jutut olisi ainakaan jokainen tuttuja akateemisten lapsille, mutta kyllä heillä on ihan erilaista pohjaa päätellä miten toimitaan ja ottaa asioista selvää. Olen kyllä itse ihan reilusti myöntänyt, etten vaikka osaa syödä rapuja, ja tämä ihmiselle, joka on hyvin menestynyt ja vieläpä "rapuekspertti". Tässä tuli avuksi se, että hän olikin oikeasti sivistynyt ihminen eli hän ei alkanut luoda ivallisia silmäyksiä (kuten omassa kodissani olisi tehty, jos joku ei olisi osannut jotain "duunariasiaa") vaan oli oikein iloinen, kun sai opettaa minua! Aika paljon taustalla on usein varmaan ihan silkkaa huonoa itsetuntoa, kun ei voi myöntää, että en osaa tätä, auta minua. Jos itse arvioin toista ihmistä, en oikeastaan kiinnitä kovinkaan paljon huomiota siihen, osaako hän jonkin asian vaan miltä ihmisenä vaikuttaa, vaikuttaako reilulta ja mukavalta ja vieläpä oppimishaluiselta.
Vanha kunnon ravunsyöntihän se sieltä tuli. Tunnistan tyylisi jo ennestään, vähän yritystä nyt.
Vierailija kirjoitti:
Juttu on Iltalehden kirjoittama. Kertonee aika paljon?
Samanlainen tausta itselläni. Ensimmäisenä nousi samanlainen ärsyynnys yleistämistä ja eräänlaisesta glorifioinnista kuin tämän aloittajalla. Luin kuitenkin jutun ja tunnistin monta kohtaa sieltä.
Tosiaankin, monikaan ei siirtynyt lähiökoulusta keskustan "parempaan" lukioon, mutta ne muutamat, jotka näin tekivät, olivat niistä paremmista perheistä. Yliopistoon hakemisessa ei ollut duunarivanhemmista apua. Varakkaamman perheen kaveri kävi valmennuskurssin sitä varten. Toinen oli kesätöissä isänsä firmassa ja sai sitä kautta pisteitä pääsykokeeseen ja myöhemmin tietysti oli jo alan kokemusta. Opettajien lapset tietysti jossain vaiheessa sijaitsivat vanhempaansa ja kas, taas tuli työkokemusta.Tuttu fraasi omien vanhempien suusta on tuokin töiden riittävyydestä.
Eikö töiden riittävyydestä tosiaan kysellä akateemisissa perheissä jos lapsi on valmistunut heikosti työllistävälle alalle. Tuskinpa sitä duunarivanhemmatkaan lääkärilapseltaan kysyisi. Jutun nainen on kuitenkin joku freelancer toimittaja vai mikä lie. En oikeasti jaksa uskoa, että jokaisen akateemisten vanhempien freelancertoimittajalapsen vanhemmat kyselisivät "mitä uusia ulottuvuuksia aiot hyödyntää yrittäjän tielläsi?" Eivätkä ikuna onko töitä riittänyt... Nyt AV, heippa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.
Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀
Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.
Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.
Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.
Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.
Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.
Minkä ikäinen olet?
Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.
Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.
Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut.
En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.
Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa. Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.
Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.
En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin.
Olen itsekin joutunut opettelemaan opiskelijana lentomatkustamisen, ravintolaruokailun ja mm. viinin juomisen ruoan kanssa. Mitään näistä ei tehty lapsuudenkodissa. Kuitenkin myös duunarivanhempani ovat onnistuneet omaksumaan samat asiat omalla tahollaan, vaikka edelleen arkena syödään pottua ja kastiketta. Muutos näyttää liittyvän enemmän yleiseen vaurastumiseen ja kansainvälisten vaikutteiden leviämiseen yhteiskunnassa kuin minkään erityisen akateemisen kulttuurin omaksumiseen.
Pilasit faktoilla hyvät sosiologiöyhötykset:)
Sosiologithan ne tässä asiassa faktat tuntee. Mutta joo, niinhän nyt suhtaudutaan kaikkeen tietoon. Lääkäreidenkin osaaminen kiistetään, katsos kun itse googlaamalla ne oikeat diagnoosit tehdään.
Palstasosiologit ovat jumittuneet johonkin 70-luvun Tampereen yliopiston vassari- ja luokkataistelutodellisuuteen. Toisekseen kaikilla aloilla vaatii hiukan yritystä katsoa asiaa muustakin kuin omasta näkökulmastaan.
Nyt kyllä itse kirjoitat ideologista sontaa.
Miten niin?
Ei noita kuvaamasi kaltaisia sosiologeja ole ollut vuosikymmeniin.
Sanavalinnoista päätellen on.
Sun sanavalinnat taas kertoo ideologisesta oikeistolaisuudesta, jossa vassareita ja kommareita nähdään kaikkialla.
Sepä siinä kun nykyään ei tarvitse olla oikeistolainen vaikka ei jaksa vanhentuneisiin luokkakäsityksiin vetoamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.
Nimenomaan meidän ikäluokallemme tämä on vielä eksoottista, sillä moni meistä oli sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu. Nykyisin on paljon tavallisempaa että duunariperheestä edetään yliopistoon. Artikkeli varmasti puhuttelee monia milleniaaleja jotka kokivat samaa ulkopuolisuutta, kun tuntui että "kaikki" opiskelijakaverit olivat ylemmän keskiluokan koulutetusta suvusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ymmärtänyt näköjään jutun pointtia. Kyllä taustalla on merkitystä. Se ei tietenkään estä sitä, että duunarienkin lapset voi mennä yliopistoon. Mutta vanhempien valinnoilla on monille todella suuri merkitys, koski se sitten opiskelua, ruokavaliota tai ylipäänsä asennetta elämään. Ja jos siltä ummistaa silmänsä, eikä ymmärrä tätä, niin ei sekään ihan oikein mene.
Tätähän on myös tutkittu. Koulutettujen vanhempien lapset jatkaa todennäköisemmin yliopistoon ja tyhmimmätkin vähintään amkhon. Kouluttamattomien vanhempien lapsista fiksut menee amkiin ja tyhmät amikseen. Samoin tausta vaikuttaa jo siinä mennäänkö lukioon vai amikseen.
Tyhmät amikseen? :D Mitäs sitten, jos kaikkia ei kiinnosta amk-yliopistoammatit? Miksi pitäisi väkisin kouluttautua ammattiin, joka ei kiinnosta.?
Tyhmiä on ne jotka jättää peruskoulun kesken ja makaa sohvalla kalja kädessä.
Aivan. Ei kiinnosta opiskelu AMK/yliopistotasolla kun sitä ei kotoa tueta ja odoteta.
Miksi pitäisi kiinnostaa? Itseään voi sivistää kotona aiheista jotka kiinnostaa. Monella amiksella on hyvä palkka. Mitäs jos kaikki olis maistereita? Myös ruohonjuuritasolla on töitä jotka pitää tehdä. Vai tarvitaanko sinusta maisteri pesemään mummojen takamuksia, paistamaan pihviä, luuttuamaan toimiston lattiaa tai korjaamaan sun rikkimenneet kengät?
Hävettää myöntää, mutta itsekin nuorena ajattelin, että amislaiset ovat jotenkin tyhmiä :( . Nykyisin on vaikea kuvitella, että kaikki kokit, sähkömiehet ja lähihoitajat olisivat umpitolloja ihmisiä, jotka eivät erota oikeaa vasemmasta. Aiheesta on kirjoitettu kirjakin, Elämän korjaajat, jonka kirjoittaja kokee tekevänsä älyllisesti paljon haastavampaa työtä moottoripyöräkorjaajana kuin ajatushautomon toiminnanjohtajana, jollainen siis ennen oli. Monessa duunarihommassa täytyy ratkoa eteen tulevia ongelmatilanteita ja älyä sekin vaatii, vaikkei se ongelma tulisikaan paperilla tai tietokoneen näytöllä. Yhteiskunnan toimivuuden kannalta on elintärkeää, että on erilaisia ihmisiä tekemään erilaisia töitä. Koen vieraaksi ajatuksen, että minun pitäisi vanhempana kannustaa lastani johonkin sellaiseen kouluun ja ammattiin, joka ei häntä itseään kiinnosta vain siksi, että se on yleisesti arvostettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pidä ripustautua omiin vanhempiinsa. Paljon on nytkin ilmaisia korkeakouluopintoja tarjolla, siitä vain kokeilemaan ja oppikirjat saa ilmaiseksi kirjastojen e - palveluista. Mihin turvaavat nuoret, joiden vanhemmat ovat kehitysvammaisia? Oma polku meidän kaikkien on raivattava ja seurattava omaa sydäntään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.
Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀
Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.
Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.
Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.
Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.
Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.
Minkä ikäinen olet?
Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.
Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.
Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut.
En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.
Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa. Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.
Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.
En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin.
Tämä oli oikein hyvä kirjoitus. Nämä ovat asioita, joista ei yleensä huudella, koska harva haluaa toisten tietävän, että en ole koskaan lentänyt lentokoneella, joten en tiedä, miten toimia lentoasemalla, miten ostetaan junalippu, maksetaanko ravintolassa tippiä, miten rapuja syödään ja yhä laajemmin miten verkostoidun, miten otan yhteyttä oikeisiin ihmisiin. Kaikki yrittävät esiintyä kuin kaikki olisi ihan tuttuja juttuja. En väitä, että nuo jutut olisi ainakaan jokainen tuttuja akateemisten lapsille, mutta kyllä heillä on ihan erilaista pohjaa päätellä miten toimitaan ja ottaa asioista selvää. Olen kyllä itse ihan reilusti myöntänyt, etten vaikka osaa syödä rapuja, ja tämä ihmiselle, joka on hyvin menestynyt ja vieläpä "rapuekspertti". Tässä tuli avuksi se, että hän olikin oikeasti sivistynyt ihminen eli hän ei alkanut luoda ivallisia silmäyksiä (kuten omassa kodissani olisi tehty, jos joku ei olisi osannut jotain "duunariasiaa") vaan oli oikein iloinen, kun sai opettaa minua! Aika paljon taustalla on usein varmaan ihan silkkaa huonoa itsetuntoa, kun ei voi myöntää, että en osaa tätä, auta minua. Jos itse arvioin toista ihmistä, en oikeastaan kiinnitä kovinkaan paljon huomiota siihen, osaako hän jonkin asian vaan miltä ihmisenä vaikuttaa, vaikuttaako reilulta ja mukavalta ja vieläpä oppimishaluiselta.
Vanha kunnon ravunsyöntihän se sieltä tuli. Tunnistan tyylisi jo ennestään, vähän yritystä nyt.
En ole ennen tänne ravuista kirjoittanut, ehkä olisi sitten pitänyt :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joillakin tuntuu olevan ihan epärealistinen käsitys akateemisesta taustasta. Ikäänkuin kaikki akateemisten vanhempien lapset olisivat jo syntymästään asti pyörineet tiede-ja kulttuuripiireissä, matkustaneet maailman ympäri, eläneet ravintolaruoalla ja lukeneet jo lapsena kaikki klassikkoteokset ja osaavat sujuvasti keskustella yhteiskunnallista asioista, maailmanhistoriasta ja tieteen uusimmista saavutuksista.
Montako osaat nimetä, jotka eivät olisi tehneet mitään näistä, ikinä? Duunariperheissä tämä on edelleen mahdollista.
Omat sukulaiset eivät tiedä mitä eroa on lehtorilla ja rehtorille, saati tohtorilla ja professoriksi. Ei, tämä ei ole kärjistys. Edelleen, he eivät erota klassikkoteosta kioskikirjallisuudesta. Kaukaisin matkakohde on Tukholma Ruotsi laivalta piipahdettuna jne.
Ai niin. Kun ylioppilaskirjoituksiin lukiessa tuskailin, miten en meinaa muistaa mitä eroavuuksia on fasismilla ja kommunismilla, vanhemmat kauhistelivat mitä propagandaa koulussa opetellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.
Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.
Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.
Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.
Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillakin tuntuu olevan ihan epärealistinen käsitys akateemisesta taustasta. Ikäänkuin kaikki akateemisten vanhempien lapset olisivat jo syntymästään asti pyörineet tiede-ja kulttuuripiireissä, matkustaneet maailman ympäri, eläneet ravintolaruoalla ja lukeneet jo lapsena kaikki klassikkoteokset ja osaavat sujuvasti keskustella yhteiskunnallista asioista, maailmanhistoriasta ja tieteen uusimmista saavutuksista.
Valista ja kerro,millainen se sinulla oli?
Olen eri, mutta vastaa silti. Olin näitä avainkaulalapsia, jotka oli suurimmaksi osaksi yksin ja eli einesruuilla. Vanhemmat kyllä pyöri piireissä, mutta ei meitä lapsia mukaan otettu. Vitoskutosluokkailisina saatettiin olla jo viikonkin ihan keskenään. Ei kukaan kysyny onko läksyt tehty tai kokeisiin luettu. Ja ihan vaan kanarialla käytiin🤣
Minun opiskeluaikaisessa kaveriporukassa minä olen ainoa joka on akateemisesta perheestä. Kavereiden vanhemmista löytyy merkonomia, taiteilijaa ja leipuria muun muassa, minun vanhemmat on maisteri ja tohtori, mutta en kyllä muista huomanneen mitään suurta eroa minun ja niiden muiden välillä. Kaikki oltiin uuden edessä siellä yliopistossa ja ihan yhtä hukassa. Lapsuuteni ja nuoruuteni ajan minulla oli kyllä semmoinen olo etten kuulu joukkoon, asuttiin maalla ja suurin osa koulukavereita oli jostain duunari/maanviljelijäperheistä ja heillä oli hieman eri harrastukset kuin meillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun opiskeluaikaisessa kaveriporukassa minä olen ainoa joka on akateemisesta perheestä. Kavereiden vanhemmista löytyy merkonomia, taiteilijaa ja leipuria muun muassa, minun vanhemmat on maisteri ja tohtori, mutta en kyllä muista huomanneen mitään suurta eroa minun ja niiden muiden välillä. Kaikki oltiin uuden edessä siellä yliopistossa ja ihan yhtä hukassa. Lapsuuteni ja nuoruuteni ajan minulla oli kyllä semmoinen olo etten kuulu joukkoon, asuttiin maalla ja suurin osa koulukavereita oli jostain duunari/maanviljelijäperheistä ja heillä oli hieman eri harrastukset kuin meillä.
Omat vanhemmat on molemmat maanviljelijäperheestä yliopistoon päätyneitä sukunsa ekoja akateemisia, joten ehkä siksikään en osannut ajatella että siinä olisi jotain ihmeellistä, jos joku duunariperheestä yliopistoon lähtee. Oikeastaan tähän totuuteen olen herännyt vasta nyt paljon myöhemmin. Olen siis nyt kolmekymppinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.
Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.
Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.
Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.
Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.
Mihin Mauno Koivisto tai Väinö Linna eivät mielestäsi päässeet?
Aika uhrimentaliteettinen anglofiili saa olla, jos Suomessa perustaa identiteettinsä koulutustaustan ympärille. Nykyään voi kuka tahansa vetää vappuna ylioppilaslätsän päähän ja mennä puistoon syömään perunasalaattia ja silliä. Mitään ei vaadita keneltäkään, matematiikan osaaminen on romahtanut, eivätkä ylioppilaat osaa enää edes ruotsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillakin tuntuu olevan ihan epärealistinen käsitys akateemisesta taustasta. Ikäänkuin kaikki akateemisten vanhempien lapset olisivat jo syntymästään asti pyörineet tiede-ja kulttuuripiireissä, matkustaneet maailman ympäri, eläneet ravintolaruoalla ja lukeneet jo lapsena kaikki klassikkoteokset ja osaavat sujuvasti keskustella yhteiskunnallista asioista, maailmanhistoriasta ja tieteen uusimmista saavutuksista.
Montako osaat nimetä, jotka eivät olisi tehneet mitään näistä, ikinä? Duunariperheissä tämä on edelleen mahdollista.
Omat sukulaiset eivät tiedä mitä eroa on lehtorilla ja rehtorille, saati tohtorilla ja professoriksi. Ei, tämä ei ole kärjistys. Edelleen, he eivät erota klassikkoteosta kioskikirjallisuudesta. Kaukaisin matkakohde on Tukholma Ruotsi laivalta piipahdettuna jne.
Ai niin. Kun ylioppilaskirjoituksiin lukiessa tuskailin, miten en meinaa muistaa mitä eroavuuksia on fasismilla ja kommunismilla, vanhemmat kauhistelivat mitä propagandaa koulussa opetellaan.
Tuohan vain kertoo siitä, että kyseisillä asioilla ei ole mitään kosketuspintaa heidän elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.
Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.
Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.
Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.
Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.
Eikö Kekkonen ollut jostain töllistä kotoisin? Tosin sukupuolikin on voinut vaikuttaa tuohon aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.
Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.
Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.
Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.
Kyllä ne suhteet painaa. Kuvitelkaa nyt jotain Tove Janssonia syntymään kainuulaiseen maanviljelijäperheeseen, varmaan olisi päässyt Tukholmaan opiskelemaan, saanut ekan työpaikan Garm-lehdestä jne. jne. Ja tämäkin ihminen, jonka työtä ihailen suuresti, mutta ilman suhteita olisi ollut nobody. Malcolm Gladwell on kirjoittanut hyvän kirjan siitä, että pelkästä lahjakkuudella ja kovalla työllä ei välttämättä pääse mihinkään.
Eikö Kekkonen ollut jostain töllistä kotoisin? Tosin sukupuolikin on voinut vaikuttaa tuohon aikaan.
Nyt puhuttiin koulutustaustasta, ei sukupuolesta. Akateemiset naiset on muutenkin uusi ilmiö.
On meillä vaatimattomista oloista tulleita menestyneitä naisiakin, Miina Sillanpää ja Tarja Halonen nyt esimerkkinä.
Alue: Aihe vapaa
Tehtaissa samat.