Dokumentti: Marikan kuolema

Vierailija kirjoitti:

En katsonut tätä kokonaan mutta ne pätkät mitä tästä miesystävästä näin niin voi hyvänen aika miten keskenkasvuisen tunne-elämä. Kun minun luonne on sellainen että sanon pahasti ja sitten häivyn ja se sopii niin huonosti yhteen Marikan luonteen kanssa. Ihanko totta?! Millainen luonne naisella täytyy olla, että *ittuilu ja häipyminen (varmaan yhdistettynä puhelin pois päältä jne.) on kivaa käytöstä? Ehkä aikuisen olisi vain hillittävä niitä kielenkantojaan ja käyttäydyttävä kuin aikuinen, ei kuin 3-vuotias. Todella epäkypsän oloinen. Ilmeisesti veli oli se joka todella kivasti kuunteli Marikaa. Ei siinä paljoa tarvitsekaan aina sanoa vaan kuunnella. 

Ja se joka kertoi isänsä kuolemasta. Tosi kivasti kerroit ja teillä on isästä ihanat muistot. <3

Olihan se hankala tilanne, juuri uusi parisuhde, ja sitten kumppani sairastuukin noin vakavasti.

Mutta samaa mieltä, miesystävä oli keskenkasvuinen.

Kiitos vinkin antajalle. Dokumentti oli kiinnostava. Katsoin areenasta.

Miesystävän käytös oli tökeröä. Marika sanoi, että olisi halunnut olla kotona, mutta joutui saatrohoitokotiin, kun kotona ei saanut hoivaa. Mies oli paljon pois. Missä se oikein koko ajan oli?

Miksi Marikan pojat eivät olleet paikalla viimeisellä ehtoollisella?

Dokumentissa olisi kaivannut lisää lääketieteellistä tietoa tuosta tapauksesta. Eli mitä hoitoja oli tehty ja tehtiin ja mitä lääkkeitä annettiin. Mitä niihin pusseihin kerättiin vatsanpeitteiden läpi. Kerääntynyttä nestettä kai. Sit oli liikaa sellasta puun tai lehtien ym tunnelman näyttämistä.

Itse en ihmettele että antoi tehdä viimeisistä päivistään dokkarin. Saa sille lopunajalle lisää merkityksellistä tunnetta. Oli jotenkin hyväkuntoinen ja nättikin hyvin pitkään. Hyvää taivasmatkaa <3

Miesystävä oli niin nolo, että ahdistaa vieläkin tuollainen ihmisyyden ilmentymä. Muutoinhan dokkari oli erinomainen.

Parisuhteesta voisi sanoa kaikenlaista. Mutta surullinen dokumentti kaikkiaan. Kamala omaisten seurata vierestä. Itselläkin kaikki isovanhemmat menehtyneet johonkin syöpään. Jokainen heistä hiipui hiljaa ja hitaasti pois. Onneksi olen ollut sen verran nuori etten oikein muista kaikkea. Voi muistella niitä hyviä ja kivoja muistoja ja kokemuksia. Toivottavasti en joudu kenenkään vastaavaa lähtöä enää näkemään.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteesta voisi sanoa kaikenlaista. Mutta surullinen dokumentti kaikkiaan. Kamala omaisten seurata vierestä. Itselläkin kaikki isovanhemmat menehtyneet johonkin syöpään. Jokainen heistä hiipui hiljaa ja hitaasti pois. Onneksi olen ollut sen verran nuori etten oikein muista kaikkea. Voi muistella niitä hyviä ja kivoja muistoja ja kokemuksia. Toivottavasti en joudu kenenkään vastaavaa lähtöä enää näkemään.

Joka kolmas saa syövän. Minusta ihminen on vieraantunut sairaudesta, kärsimyksestä ja kuolemasta - jotka kuitenkin kuuluvat lähes jokaisen elinkaareen. Ehdottoman tarpeellinen dokkari jokaiselle diipadaapa-ihmiselle. Elämä ei ole kevyttä, kivaa ja mukavaa.

Kannattaa katsoa myös meidän Liinu.

Liinu on parantumattomasti sairas ja tulee kuolemaan ennen kolmatta ikävuottaan. Suurperheen arjen täytyy kuitenkin jatkua. Rehellinen ja kaunistelematon dokumenttielokuva elämästä kriisin keskellä ja sen jälkeen. O: Henriikka Hemmi (U)

https://areena.yle.fi/1-4315116

Liinu itki vain kerran - Äidin koskettava videopäiväkirja vaalii tyttären muistoa

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/01/21/liinu-itki-vain-kerran-aidin-k…

Anteeksi, menee nyt vähän ohi mutta tuntuu hurjalta että viisikymppisen nimi on Marika :O

Mielessäni Marikat ovat 15vuotiaita, kuten Sannat ja Miiatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin tuon dokumentin ja pidin siitä. Asia on itselleni ajankohtainen, koska äitini on tällä hetkellä saattohoidossa ja kuolee lähiaikoina. Tutkailin dokumenttia myös kuolemaan liittyvien käytänteiden kannalta. Jokaisella kuolevalla on oma tapansa käsitellä elämästä luopumista, kiinnostavaa oli nähdä Marikan tapa. Läheisille kuoleman odottaminen/pelkääminen on vaikeaa ja ristiriitaista. Toisaalta ei haluaisi luopua rakkaasta ihmisestä, mutta samaan aikaan toivoo, että läheisen ihmisen ei tarvitsisi kärsiä. 

En ole vielä katsonut dokkaria, mutta voin samaistua viestiisi. Otan osaa, ymmärrän todella tunteesi!

Oma isäni kuoli 53-vuotiaana 3 vuotta (haima)syöpää sairastaessaan. Voin kertoa, että isän kuolema oli lopulta helpotus. Elin 3 vuotta puhelin vierelläni ja aina kun se soi, pelkäsin soittoa. Jokaista yhdessä vietettyä hetkeä siivetti järjetön suru siitä, että tämä voi olla viimeinen kerta. Isä puhui syövästä kyllä ja tunteistaan avoimesti, mutta halusi elää mahdollisimman normaalisti ilman, että koko ajan muistutetaan syövästä ja siitä, että hän kuolee. Hyvin harva haimasyöpään sairastunut siis paranee. Isälläkään ei ollut mahdollisuuksia.

Isäni oli asian kanssa sinut alkushokin jälkeen, mutta kyllä se hänellekin oli vaikeaa, ei varsinaisesti sairauden takia, vaan siitä, että aina vähän tuli toivoa, kun hoidot auttoivat ja syöpä pieneni, mutta sitten taas vietiin matto jalkojen alta, kun selvisi ettei voinut leikata tai liian pitkä tauko hoidoissa (kunnon vuoksi välillä joutui venyttämään hoitoa) sai syövän taas kasvamaan. Kunto sinänsä oli loppuun asti ok, mutta kun kunto lopulta romahti, nukahti isäni viidessä päivässä pois.

Äitimme oli omaishoitajana ja isä jaksoi toitottaa, että vaikka hän toivoo kuolevansa kotona, jos äiti ei jaksa, niin saa viedä sairaalaan. Ja kun kuolee, ei jää murehtimaan vaan jatkaa elämäänsä ja ottaa uuden ukon. Se oli niin isän tyylistä, että vieläkin naurattaa, vaikka lopulta kun uusi mukava mies tuli äidin elämään, suku repi pelihousut ja katkaisi välit äitiimme, vaikka asia meille lapsille oli enemmän kuin ok! :D

Me lapset oltiin niin paljon apuna kuin suinkin mahdollista ja lopulta isä nukahti omaan sänkyynsä käytyään ensin vielä pissalla, tokaisi vielä ennen kuin sanoi "nyt minä menen", että ei tartte eritteitä siivota. Sekin oli niin iskää ♥

Edellisiltana käytiin jokainen vielä katsomassa isää, siitä jäi hyvä mieli. Kun soitto tuli, että nyt isä meni, toki itketti, mutta kun menimme paikan päälle, ei se kuollut ruumis ollut enää isä. Tuli levollinen ja tyyni olo, että nyt se on kaikki ohi. Itkin enemmän kolme vuotta isän ollessa elossa kuin isän kuoleman jälkeen. Tiedän, että hänellä on nyt hyvä olla ja kuulen yhä sanat päässäni, että perään ei sitten volista.

On niin p a s k a a että osa alkaa suorastaan odottaa toisen kuolemaa että itsellä olisi helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vinkin antajalle. Dokumentti oli kiinnostava. Katsoin areenasta.

Miesystävän käytös oli tökeröä. Marika sanoi, että olisi halunnut olla kotona, mutta joutui saatrohoitokotiin, kun kotona ei saanut hoivaa. Mies oli paljon pois. Missä se oikein koko ajan oli?

Miksi Marikan pojat eivät olleet paikalla viimeisellä ehtoollisella?

Dokumentissa olisi kaivannut lisää lääketieteellistä tietoa tuosta tapauksesta. Eli mitä hoitoja oli tehty ja tehtiin ja mitä lääkkeitä annettiin. Mitä niihin pusseihin kerättiin vatsanpeitteiden läpi. Kerääntynyttä nestettä kai. Sit oli liikaa sellasta puun tai lehtien ym tunnelman näyttämistä.

Suhde oli alkanut vasta vähän ennen sairastumista. Ymmärrän hyvin ettei halua alkaa hoivaajaksi kun ei yhteistä historiaakaan ole. Miehellä on omakin elämä elettävänä.

Enemmän kummeksun aikuisia poikia, jotka eivät juuri äitiään hoivanneet. Kävivätkö edes katsomassa. Onneksi veli edes vieraili ja lähti mukaan arkkuostoksille.

Miesystävä ei kyllä parhaita puolia saanut itsestään millään esille. Meni kyllä tuon miehen markkina-arvot mun silmissä todella pakkasen puolelle. Kamala käytös! Pitäs kyllä vähän järkeä olla päässä ja pelisilmää tilanteissa mitkä on tuollaisella käyttäytymisellä todella itsekästä ja jopa sairasta.. noh, toivottavasti on huono omatunto tuollaisesta käytöksestä pitkään.

Ja se lelu ukko? Siis mikä toi juttu oli? Siis tuollaistako sielä saattohoidossa on, että pistetään sairaat halvalla? Huh huhuh huh touhua!!

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, menee nyt vähän ohi mutta tuntuu hurjalta että viisikymppisen nimi on Marika :O

Mielessäni Marikat ovat 15vuotiaita, kuten Sannat ja Miiatkin.

Näin monesta eri vinkkelistä tätä maailmaa voi tarkkailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

50v Marikan kuolemisesta syöpään.

Ok, joku vanha pieru kuolee ja siitä tehdään dokumentti.

Ihan kesken loppuu elämä.

Mitä elämää yli 50v naisella voi olla? Miehille näkymätön.

Oisin voinut vaihtaa paikkaa Marikan kanssa, en edes halua elää yli 50v.

N36

Mieti vähän mitä puhut!! Todellinen ikäsi on varmaan 16, ei 36-vuotias lauo enää tollasia.

Tunteilleen ei mitään voi. Itkin melkein päivittäin puoli vuotta, kun täytin 35v.

Edelleenkin inhottaa ja ahdistaa tuleva 40v syntymäpäivä.

Hyvä jos olette sinut vanhuuden kanssa, minä en ole.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, menee nyt vähän ohi mutta tuntuu hurjalta että viisikymppisen nimi on Marika :O

Mielessäni Marikat ovat 15vuotiaita, kuten Sannat ja Miiatkin.

Niin. Marikoillakin on tapana vanheta.

Vierailija kirjoitti:

Miesystävä ei kyllä parhaita puolia saanut itsestään millään esille. Meni kyllä tuon miehen markkina-arvot mun silmissä todella pakkasen puolelle. Kamala käytös! Pitäs kyllä vähän järkeä olla päässä ja pelisilmää tilanteissa mitkä on tuollaisella käyttäytymisellä todella itsekästä ja jopa sairasta.. noh, toivottavasti on huono omatunto tuollaisesta käytöksestä pitkään.

Ja se lelu ukko? Siis mikä toi juttu oli? Siis tuollaistako sielä saattohoidossa on, että pistetään sairaat halvalla? Huh huhuh huh touhua!!

Mikä lelu-ukko? Olisiko ollut Marikan omaa taidetta. Minusta se oli upea.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, menee nyt vähän ohi mutta tuntuu hurjalta että viisikymppisen nimi on Marika :O

Mielessäni Marikat ovat 15vuotiaita, kuten Sannat ja Miiatkin.

Hän oli Sanna Piia Marika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteesta voisi sanoa kaikenlaista. Mutta surullinen dokumentti kaikkiaan. Kamala omaisten seurata vierestä. Itselläkin kaikki isovanhemmat menehtyneet johonkin syöpään. Jokainen heistä hiipui hiljaa ja hitaasti pois. Onneksi olen ollut sen verran nuori etten oikein muista kaikkea. Voi muistella niitä hyviä ja kivoja muistoja ja kokemuksia. Toivottavasti en joudu kenenkään vastaavaa lähtöä enää näkemään.

Joka kolmas saa syövän. Minusta ihminen on vieraantunut sairaudesta, kärsimyksestä ja kuolemasta - jotka kuitenkin kuuluvat lähes jokaisen elinkaareen. Ehdottoman tarpeellinen dokkari jokaiselle diipadaapa-ihmiselle. Elämä ei ole kevyttä, kivaa ja mukavaa.

Ei tässä missään pilvilinnoissa eletä. Mutta onko väärin toivoa rauhallista loppua läheisilleen kun sen aika on. Menee jo aiheen vierestä, mutta olen 35v ja ollut hautaamassa 15 läheistä. Isovanhemmat, serkkuja, setiä. Kyllä on yhdelle ihmiselle paljon p.skaa kestettävänä eikä loppua näy. Vois sitä kuolemaa, kärsimystä ja sairautta jakaa välillä muihinkin osoitteisiin, anteeksi vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteesta voisi sanoa kaikenlaista. Mutta surullinen dokumentti kaikkiaan. Kamala omaisten seurata vierestä. Itselläkin kaikki isovanhemmat menehtyneet johonkin syöpään. Jokainen heistä hiipui hiljaa ja hitaasti pois. Onneksi olen ollut sen verran nuori etten oikein muista kaikkea. Voi muistella niitä hyviä ja kivoja muistoja ja kokemuksia. Toivottavasti en joudu kenenkään vastaavaa lähtöä enää näkemään.

Joka kolmas saa syövän. Minusta ihminen on vieraantunut sairaudesta, kärsimyksestä ja kuolemasta - jotka kuitenkin kuuluvat lähes jokaisen elinkaareen. Ehdottoman tarpeellinen dokkari jokaiselle diipadaapa-ihmiselle. Elämä ei ole kevyttä, kivaa ja mukavaa.

Ei tässä missään pilvilinnoissa eletä. Mutta onko väärin toivoa rauhallista loppua läheisilleen kun sen aika on. Menee jo aiheen vierestä, mutta olen 35v ja ollut hautaamassa 15 läheistä. Isovanhemmat, serkkuja, setiä. Kyllä on yhdelle ihmiselle paljon p.skaa kestettävänä eikä loppua näy. Vois sitä kuolemaa, kärsimystä ja sairautta jakaa välillä muihinkin osoitteisiin, anteeksi vaan.

Saa toivoa, vaikka uutta mersua. Mutta fakta on, että sairastaminen ja kuolema harvoin näyttää rauhalliselta. Tällaista se on, ihan meille jokaiselle. Me kuollaan kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Katsoin tuon dokumentin ja pidin siitä. Asia on itselleni ajankohtainen, koska äitini on tällä hetkellä saattohoidossa ja kuolee lähiaikoina. Tutkailin dokumenttia myös kuolemaan liittyvien käytänteiden kannalta. Jokaisella kuolevalla on oma tapansa käsitellä elämästä luopumista, kiinnostavaa oli nähdä Marikan tapa. Läheisille kuoleman odottaminen/pelkääminen on vaikeaa ja ristiriitaista. Toisaalta ei haluaisi luopua rakkaasta ihmisestä, mutta samaan aikaan toivoo, että läheisen ihmisen ei tarvitsisi kärsiä. 

Täällä lähes sama tilanne, eilen illalla katsoin tuon dokumentin, tänään sain aamulla soiton saattohoito-osastolta, äitini nukkui pois yön aikana. Kovin kauaa ei ehtinyt onneksi syövästä kärsimään, kaikki kävi kuitenkin kovin nopeasti. Voimia sinulle ja äidillesi, ja jaksamista raskaisiin aikoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin tuon dokumentin ja pidin siitä. Asia on itselleni ajankohtainen, koska äitini on tällä hetkellä saattohoidossa ja kuolee lähiaikoina. Tutkailin dokumenttia myös kuolemaan liittyvien käytänteiden kannalta. Jokaisella kuolevalla on oma tapansa käsitellä elämästä luopumista, kiinnostavaa oli nähdä Marikan tapa. Läheisille kuoleman odottaminen/pelkääminen on vaikeaa ja ristiriitaista. Toisaalta ei haluaisi luopua rakkaasta ihmisestä, mutta samaan aikaan toivoo, että läheisen ihmisen ei tarvitsisi kärsiä. 

Täällä lähes sama tilanne, eilen illalla katsoin tuon dokumentin, tänään sain aamulla soiton saattohoito-osastolta, äitini nukkui pois yön aikana. Kovin kauaa ei ehtinyt onneksi syövästä kärsimään, kaikki kävi kuitenkin kovin nopeasti. Voimia sinulle ja äidillesi, ja jaksamista raskaisiin aikoihin.

En ole tuo jolle kirjoitit, mutta jaksamista ja voimia sinne! Onneksi äitisi ei tarvinnut kauaa kärsiä.