Dokumentti: Marikan kuolema

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka tykkäsitte tästä niin kannattaa katsoa areenasta myös Oikeus kuolla - dokkari. Kertoo parantumattomasti sairaista jotka eivät saa lähteä täältä aiemmin vaan pahimmassa tapauksesa kestämään kovat kivut.

Tässä Marikan dokkarissa jäi ahdistamaan nuo raskaat lopun ajan hengenvedot. Toivottavasti on jo niin läökitty tai muussa maailmassa ettei ole ihan kamalaa. En tiedä kuinka pitkään mahtoi kestää.

Hengitys oli tosiaan raskasta ja katkonaista? Tuollaistako se sitten on? Tuntui että oli pitkä väli ennenkuin veti henkeä uudestaan.

Tuollaista se yleensä on. Ilmeisesti keho voimakkaan lääkittynäkin taistelee elämästään viimeiseen asti. Se on joku refleksinkaltainen ominaisuus varmaan. Isäni kuoli seitsemänkymppisenä keuhkosyöpään. Nesteytys oli lopetettu ja soittivat aamulla sairaalasta niin menimme äidin ja veljen kanssa katsomaan. Siinä hän vielä lepäsi mutta ei hän samalta näyttänyt. Sisäelimet kun ei toimi niin ilmeisesti kehon muoto muuttuu siksi (turpoaa). Kasvot olivat soikeat ja suu aukeili kuin hidastetusta filmistä. Lähes muumiolta näytti melkein. Hengityksessä tosiaan pitkät katkot kunnes puoli tuntia tilannetta seuranneina nekin loppuivat vaikka hän näytti taistelevan viimeiseen hengenvetoon asti kunnes oli pakko luovuttaa. Viimeinen korina oli ehkä pelkkiä refleksejä jo luovuttaneena ja kuolleena. Kokeilivat pulssia. Saimmepa kaikki olla saattamassa häntä. Äitini kuoli itse suolistosyöpään vajaan 10 vuoden päästä kuuskymppisenä. Häntä olin katsomassa vain pari päivää ennen kuolemaa, ei hänkään turvonneena näyttänyt enää itseltään. Lääkkeet olivat vahvat joten kipuja ei varmasti ollut. Ei tuntunut tietävän maailmasta mitään. Seuraavana aamuna soittivat että hän nukkui pois.

Surullinen dokumentti muuten, mutta loppu oli ihana. 

Katson aina kuolemista käsittelevät dokkarit. Ne ovat surullisia, masentavia ja joskus pelottavia, mutta aihe on niin kiinnostava, että sen synnyttämät tunteet vain joutuu hyväksymään. En katsele niitä viihteenä.

Olen katsonut kymmeniä ohjelmia kuolemisesta enkä vieläkään ymmärrä, millaista se on kokemuksena. Ehkä sen ymmärtää vasta sitten, kun itse kokee sen. 

Surullinen juttu kaiken kaikkiaan. Ei miehelle riittänyt se tieto, että nainen on kuolemassa vaan viimeiseen asti piti roikkua sellaisessa suhteessa missä ei ole tulevaisuutta. Noin myrkyllinen parisuhde ei tee todellakaan kunniaa kuolevalle. Itse olisin toivonut tahdikkaampaa käytöstä kuolevaa ihmistä kohtaan. Hän, jos kuka sen olisi ansainnut. Vaan miehen pitää mennä jopa vikoilla metreillä minä minä minä. Hyvä ja opettavainen dokumentti. Pidä myrkylliset ihmiset poissa elämästä viime hetkillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli kyllä törkeä temppu sanoa miehelle että et saa tulla katsomaan. Olisi ollut suoraselkäisempää vain jättää se viesti lähettämättä ja kuolla pois ilman pahansuopia viestejä. Kyllä jää todella vastenmielinen muisto Marikasta. Ei ihme etteivät lapset halunneet olla missään tekemisissä kuolevan kanssa.

Todella ilkeä ihminen. Varmaan oikein nauttinut siitä kuinka saa sanoa jotain noin satuttavaa. Onnea vaan Marikalle. Toivottavasti tuli voimaantunut olo.

Emme osaa aina sanoa niitä sanoja mitä pitäisi. Minäkin uskon, että mies ei tarkoittanut pahaa eikä halunnut loukata mitenkään sairasta rakastaan.

Läheisille on tosi raskasta seurata rakkaan hiipumista ja kärsimyksiä. Lopulta kuolema vapauttaa kärsimyksistä, joten se ei ole murheista suurin. Nähnyt käytännössä.

T. Konkari sh.

Paska nakki Marikalla. Toivottavasti oli joskus ehtinyt nauttia elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Mieleeni tuli, että Marika on saattanut kokea itsensä jo lapsuudessa hylätyksi. Hänhän puhui siitä, miten on joutunut pärjäämään yksin. Kesäleirit (muualla kuin kotona olemista) olivat hänelle henkireikä ja tilaisuus tulla nähdyksi. Miesystävälle sanotut sanat "ei sun tarvi tulla kattomaan" kuulostavat trauman torjumiselta. Että ei häntä haittaa jos ei hänestä ei välitetä, ei häntä muka lapsuudessa haitannut että jäi ilman tarvitsemaansa tukea ja turvaa. Hän vaikutti projisoivan hylkäämisen kokemusta mieheensä, aivan kuin olisi todellisuudessa kohdistanut sanansa esim. vanhemmalleen.

Välillä tunne tuli läpi ja hän itki sitä, että se jonka piti eniten rakastaa, hylkäsi. Oliko se Marikan kokemus jo lapsuudessa? Ujoudestaan ja arkuudestaankin hän puhui. Traumat ja tukahdutetut tunteet voivat olla jopa syövän taustalla. Olen lukenut tapauksista, joissa jopa pitkälle edennyt syöpä paranee kuin ihmeen kaupalla, kun potilas tiedostaa ja käsittelee tukahdutetut vihan, kaunan, surun, häpeän tai katkeruuden tunteensa. Tutustukaa aiheeseen avoimin mielin, mitään menetettävää ei ole!

Näin minäkin tulkitsin, uhriutuu eikä muka halua miestä vierailulle, vaikka oikeasti toivoisi että mies tulisi vaikka väkisin katsomaan.

Olen varmaan nyt kamala, mutta mun mielestä tämä oli paljon koskettavampi kuin tuo jonkun mainitsema Liinudokkari (pieni lapsi kuolee ja se on tiedossa jo hänen syntymästä saakka, seurataan hänen lyhyttä elämäänsä)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä näkynyt Marikan poikiakaan saattokodissa, eikä kuolinvuoteen äärellä? Ihmettelin. Ex-mies sentään oli.

No ne pojat ymmärtää, että mummon kuolema on normaali asia. Eri asia, jos joku nuori kyseessä.

Kyllä hän oli 50v poikien oma äiti, joka oli kuolemassa, eikä mummo!

Mummo =vanha nainen

Onko Jennifer Anistonkin mielestäsi mummo, hän on sentään jo 52v.

On. Hällä on varaa muokata naamaansa nuoreksi, mutta ei se totuutta peitä :D

Palataanko asiaan, kun täytät 50. Voi se elämä jotain sullekin opettaa ja ennen kuin huomaatkaan, olet viiskymppinen

En edelleenkään aio elää viisikymppiseksi, ei mitään järkeä elää vanhana naisena, kun on miehille ilmaa.

Aika heikoissa kantimissa on elämäsi jos elämänhalu riippuu siitä saako miehiltä huomiota vai ei. Kannattaisi rakentaa itsetunnon pohjaksi tärkeämpiä ja kestävämpiä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulipas outo tunne. Tajusin, että hän oli entinen psykologini.

MIkä tämä paikkakunta on, minullekin tuli tuttu tunne ihmisestä?

Ovat lapsuuteni kotikaupungissa, Riihimäellä

Eipäs vaan Hyvinkäällä. No se Koivikko-koti, jossa hän oli saattohoidossa, on tosin Hämeenlinnassa.

Marikan miesystävä on tainnut löytää ketjun, kun on niin paljon tullut haukkumista Marikan suuntaan. En oikeasti jaksa uskoa, että kukaan näitä viestejä kirjoittaneista haluaisi itse elää viimeisiä hetkiään välinpitämättömän ja pahaa mieltä aiheuttavan ihmisen seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan nyt kamala, mutta mun mielestä tämä oli paljon koskettavampi kuin tuo jonkun mainitsema Liinudokkari (pieni lapsi kuolee ja se on tiedossa jo hänen syntymästä saakka, seurataan hänen lyhyttä elämäänsä)

Täällä toinen kamala, mutta eri tavalla. Katsoin tämän dokkarin tänään ja siitä asti olen ihmetellyt, että taisi olla ensimmäinen kuolemasta kertova dokkari mikä ei liikuttanut mua oikein mitenkään. Yleensä itken, nyt en kertaakaan. En oikein osaa edes varmaksi sanoa mistä se johtuu.

Kuolemaa käsiteltiin arkisesti. Mukana oli kyllä myös sitä valmistautumista ja läheisiä, mutta ei sitä perinteistä hyvästien jättöä yms. Lapsetkin oli sivuroolissa sekä ohjelmassa, että Marikan puheissa (siltä se näytti). Ehkä isoin "täh?!!" tuli itselläni mieleen ensimmäisen kerran siinä kohdassa missä Marika kertoi yksinäisyydestään ja siitä mitä mies oli sanonut ("Sun kuolema on mun murheista pienin."). Törkeästi sanottu, mutta sen jälkeen Marika pohti, että miten kamalaa on kuulla se ihmiseltä jonka pitäisi olla tärkein ja rakastaa sua eniten. Eiköhän Marikan omat pojat ole tuossa vaiheessa, kun suhde on tuore, kuitenkin ne läheisimmät? Miehen käytös oli tökeröä, ja kun olemme tottuneet näkemään niitä tarinoita missä puoliso hoitaa loppuun asti yms, mutta kyseessä tosiaan oli hyvin tuore suhde. Ajatelkaa itse, että teillä olisi joku tapailuvaiheesta pikkuhiljaa syvenevä suhde ja joutuisitte tuohon tilanteeseen? Mies saattoi olla vaikka yrittäjä ja tehdä reissuhommia. Moniko siinä laittaa koko elämänsä ja toimeentulonsa syrjään ja ryhtyy omaishoitajaksi kuolemansairaalla uudelle tuttavuudelle?

Pitkät parisuhteet on eri asia. Ymmärrän Marikan turhautumisen, pelon, yksinäisyyden ja katkeruudenkin. Mutta ymmärrän samat miehessä. Toinen vaihtoehto on, että oli aidosti tosi rakastunut ja tilanteessa pelästyi ja alkoi "pakittaa" suojellakseen itseään. Tietoisesti tai tiedostamatta.

Vierailija kirjoitti:

Marikan miesystävä on tainnut löytää ketjun, kun on niin paljon tullut haukkumista Marikan suuntaan. En oikeasti jaksa uskoa, että kukaan näitä viestejä kirjoittaneista haluaisi itse elää viimeisiä hetkiään välinpitämättömän ja pahaa mieltä aiheuttavan ihmisen seurassa.

Minusta ainakin tuo Marikan mainitsema miehen kommentti kuolemasta oli luultavasti asiayhteydestään irroitettu tai väärinkäsitys, en tuomitse kumpaakaan vaikeassa tilanteessa. Kenelle tahansa terveelle on varmasti vaikea olla kuolevan kanssa joka haluaa koko ajan puhua kuolemastaan, ehkä ammattilainen jaksaa kuunnella, kuten pappi-veljensä, ja saattohoitajat, heillä ei tosin näyttänyt olevan aikaa kuin juuri lyhyisiin toimenpiteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulipas outo tunne. Tajusin, että hän oli entinen psykologini.

MIkä tämä paikkakunta on, minullekin tuli tuttu tunne ihmisestä?

Ovat lapsuuteni kotikaupungissa, Riihimäellä

Eipäs vaan Hyvinkäällä. No se Koivikko-koti, jossa hän oli saattohoidossa, on tosin Hämeenlinnassa.

Nope, asunto jota kuvattiin, oli Riihimäellä :D Viimeksi tänään käppäilin tuon talon ohi. Graniitin aukion vieressä, elokuvateatterikin vilahti

Vierailija kirjoitti:

Vanhempi dokumentti, Kunnes syöpä meidät erottaa, oli myös tunteisiin menevä. Mies sairastuu pahalaatuiseen aivokasvaimeen ja dokumentti kuvaa hiipumista ja lopulta kuoleman.

Ai kamala tämä oli koskettava. Itken aivan silmät päästäni. Toivottavasti tulee itselle äkillinen lähtö ennen kuin puolisolle tapahtuisi mitään tällaista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulipas outo tunne. Tajusin, että hän oli entinen psykologini.

MIkä tämä paikkakunta on, minullekin tuli tuttu tunne ihmisestä?

Ovat lapsuuteni kotikaupungissa, Riihimäellä

Eipäs vaan Hyvinkäällä. No se Koivikko-koti, jossa hän oli saattohoidossa, on tosin Hämeenlinnassa.

Nope, asunto jota kuvattiin, oli Riihimäellä :D Viimeksi tänään käppäilin tuon talon ohi. Graniitin aukion vieressä, elokuvateatterikin vilahti

No sitten Marika oli muuttanut, nimittäin hän oli 100 % varmuudella töissä Hyvinkäällä ainakin viimeisten 20 vuoden ajan. Ensin Hyvinkään nuorisopoliklinikalla ja sittemmin koulupsykologina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempi dokumentti, Kunnes syöpä meidät erottaa, oli myös tunteisiin menevä. Mies sairastuu pahalaatuiseen aivokasvaimeen ja dokumentti kuvaa hiipumista ja lopulta kuoleman.

Ai kamala tämä oli koskettava. Itken aivan silmät päästäni. Toivottavasti tulee itselle äkillinen lähtö ennen kuin puolisolle tapahtuisi mitään tällaista

Minäkin toivoisin äkillisen kuoleman mieluummin kuin hitaan.

Vierailija kirjoitti:

? Missä ja mikä?

Vierailija kirjoitti:

luulisin että olisi edes maininta missä tällainen pyörii.

Vierailija kirjoitti:

Mistä se kertoo?

Oliko noin vaikea googlata: Dokumentti: Marikan kuolema??

Minulla ei!

Löysin heti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan nyt kamala, mutta mun mielestä tämä oli paljon koskettavampi kuin tuo jonkun mainitsema Liinudokkari (pieni lapsi kuolee ja se on tiedossa jo hänen syntymästä saakka, seurataan hänen lyhyttä elämäänsä)

Täällä toinen kamala, mutta eri tavalla. Katsoin tämän dokkarin tänään ja siitä asti olen ihmetellyt, että taisi olla ensimmäinen kuolemasta kertova dokkari mikä ei liikuttanut mua oikein mitenkään. Yleensä itken, nyt en kertaakaan. En oikein osaa edes varmaksi sanoa mistä se johtuu.

Kuolemaa käsiteltiin arkisesti. Mukana oli kyllä myös sitä valmistautumista ja läheisiä, mutta ei sitä perinteistä hyvästien jättöä yms. Lapsetkin oli sivuroolissa sekä ohjelmassa, että Marikan puheissa (siltä se näytti). Ehkä isoin "täh?!!" tuli itselläni mieleen ensimmäisen kerran siinä kohdassa missä Marika kertoi yksinäisyydestään ja siitä mitä mies oli sanonut ("Sun kuolema on mun murheista pienin."). Törkeästi sanottu, mutta sen jälkeen Marika pohti, että miten kamalaa on kuulla se ihmiseltä jonka pitäisi olla tärkein ja rakastaa sua eniten. Eiköhän Marikan omat pojat ole tuossa vaiheessa, kun suhde on tuore, kuitenkin ne läheisimmät? Miehen käytös oli tökeröä, ja kun olemme tottuneet näkemään niitä tarinoita missä puoliso hoitaa loppuun asti yms, mutta kyseessä tosiaan oli hyvin tuore suhde. Ajatelkaa itse, että teillä olisi joku tapailuvaiheesta pikkuhiljaa syvenevä suhde ja joutuisitte tuohon tilanteeseen? Mies saattoi olla vaikka yrittäjä ja tehdä reissuhommia. Moniko siinä laittaa koko elämänsä ja toimeentulonsa syrjään ja ryhtyy omaishoitajaksi kuolemansairaalla uudelle tuttavuudelle?

Pitkät parisuhteet on eri asia. Ymmärrän Marikan turhautumisen, pelon, yksinäisyyden ja katkeruudenkin. Mutta ymmärrän samat miehessä. Toinen vaihtoehto on, että oli aidosti tosi rakastunut ja tilanteessa pelästyi ja alkoi "pakittaa" suojellakseen itseään. Tietoisesti tai tiedostamatta.

Ihan samaa mietin. Dokumentti ei koskettanut tavalla jolla yleensä kuolemaa käsittelevät ohjelmat tekevät. Jätti jotenkin etäisen viileän tunnelman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulipas outo tunne. Tajusin, että hän oli entinen psykologini.

MIkä tämä paikkakunta on, minullekin tuli tuttu tunne ihmisestä?

Ovat lapsuuteni kotikaupungissa, Riihimäellä

Eipäs vaan Hyvinkäällä. No se Koivikko-koti, jossa hän oli saattohoidossa, on tosin Hämeenlinnassa.

Nope, asunto jota kuvattiin, oli Riihimäellä :D Viimeksi tänään käppäilin tuon talon ohi. Graniitin aukion vieressä, elokuvateatterikin vilahti

No sitten Marika oli muuttanut, nimittäin hän oli 100 % varmuudella töissä Hyvinkäällä ainakin viimeisten 20 vuoden ajan. Ensin Hyvinkään nuorisopoliklinikalla ja sittemmin koulupsykologina.

Juu, siis hyvinkäälle ajaa vartin täältä. Eli varmaan asui Riksussa silti

Vanhassa vara parempi. Näin siinä käy. Vanha mies tuki eron jälkeenkin ja uusi meni menojaan. Tämän takia en ota eroa koskaan, vaikka joskus vähän tylsää onkin ja kiihkeää sutinaakin kaipaisi.