Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
En jaksa kotiäitiyttä. Haluaisin lähinnä kuolla.
31.03.2021 |
Mitä järkeä tässä on? Lapseni on puolivuotias ja nukkuu huonosti, syö huonosti ja käytännössä koko valveillaoloaikansa kitisee ja änisee, itkee ja huutaa. Hermoni ovat kireällä aamusta iltaan asti ja öisin heräilen parin tunnin välein.
Puoliso käy töissä päivät ja sanoo että älä valita kun laitan töihin viestiä että en jaksa. Tiedän ettei se mitään auta mutta kun hän ei tunnu ottavan tosissaan sitä etten jaksa. Hän kyllä osallistuu mutta eipä sitä lapsenhoitoaikaa hänelle jää kuin 2-3 tuntia illassa.
Pitäis hakea apua varmaan mutta mua mietityttää mitä se apu on jos sellaista sattuu saamaan? Ja joutuuko sitä kerjäämään vai saako helposti? Voimat eivät tosin riitä avun pyytämiseenkään.
Koko elämäni on vain esittämistä että kaikki on hyvin. Suljettujen seinien sisällä huudan lapselleni ja vihaan itseäni.
Kiitos jos joku luki ja nyt saa vapaasti keventää omaa mieltään ja haukkua miten surkea kasa pskaa olen kun en jaksa ja vain yksi lapsikin.
Kommentit (102)
Olen itsekin uinut hyvin syvissä vesissä lasten ollessa pieniä. Muutama käytännön vinkki:
- Ole avoin omista tunteistasi läheisille. Kerro miehellesi, että sinulla on kuolemaan liittyviä tuntemuksia. Pyydä apua ystäviltä, edes seuraa jos ei muuta.
- Panosta arjen helpottamiseen vauvan kanssa. Vaikka vauva itkisi, laita korvatulpat päähän, leffa tai joku muu pyörimään ja hoida lasta "vähän siinä sivussa". Pidä sylissä ja kävele.
- Luo yksinkertaiset rutiinit, jotka toistat automaattisesti päivittäin. Esimerkiksi tiettyyn aikaan aloitat lapsen iltatoimet (kylpy, kirja ja unille), vaikka niistä ei tulisi mitään. Tulee nimittäin päivä, että asiat alkavat sujua. Kirjaa aikataulu vaikka ylös.
- Käytä valmisruokia. Huolehdi vain omasta ruokailustasi, mies huolehtii omasta. Kotityöt tekee se, kuka jaksaa. Sopikaa, että sotkuisesta kodista tai tekemättömistä kotitöistä ei saa valittaa yhtään.
- Ota lapsi viereen nukkumaan. Yritä kaikki mahdollinen, mikä voisi lisätä yöunen määrää. Yksi lapsistani nukkui vaunuissa ja kapaloin häntä vielä 8kk iässä, koska se vähän rauhoitti. Heijasin yöllä vaunuja jalalla ja nousin vain, jos se ei auttanut.
- Jos lapsi liikkuu ja ryömii jo, laita patja olkkarin lattialle, leffa tai joku muu pyörimään ja "torku" vähän samalla, kun lapsi touhuaa (jos suostuu) ympärilläsi.
- Käytä muita lapsia apuna. Usein tuon ikäinen viihtyy jo hieman seuraten muita lapsia eli puistoon, pihalle, kesällä rannalle jne.
- Jos tekee mieli tehdä jotain, lukittaudu vessaan tai ota lämmin suihku, vaikka lapsi huutaisi. Kyllä se siitä, etkä ole huono äiti, vaikka tuntisit millaisia tunteita tahansa. Usko pois, monella muullakin on ollut kaikenlaisia ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten jo joku sanoi niin jatkuvasti kitisevä ja vaativa vauva joka ei nuku eikä syö hyvin ei ole normaalitapaus.
Lähtisin selvittämään jollette ole jo selvittäneet onko lapsella kaikki hyvin. Kyse voi olla ihan allergiastakin joka saa vauvan olon niin huonoksi että hän ei saa syötyä eikä nukuttua kunnolla ja koko päivä menee kitinäksi kun olo on paha.
Vauvat noin yleisesti ottaen eivät kettuile vanhemmilleen kitisemällä ja itkemällä vaan se on heidän ainoa tapansa kertoa että jokin on vialla. Tämän vuoksi en näkisi oikeana (ainoana) ratkaisuna että mietitään miten ap saa omaa aikaa itselleen jotta pääsee pois kitisevän lapsen luota ja miten ap:n mies oppii että ”joo-o, ihan kamalan kitisevä ja vaativa lapsi tää on” vaan olisi hyvin tärkeää lähteä selvittämään mikä vauvalla on mahdollisesti hätänä.
Näihin tyytymättömiin vauvoihin on todella vaikea saada neuvolasta apua oman kokemuksen mukaan. Valiteltiin asiasta toistuvasti, mutta mitään allergiatestejä ei suostuttu tekemään, koska paino nousi kuitenkin hyvin eikä mitään ihottumia tms ollut. Kuulemma jotkut vauvat vain ovat sellaisia ja koittakaa jaksaa. Yritin sitten itse parantaa tilannetta kokeilemalla esim maidotonta ruokavaliota (vauva oli täysimetyksellä), vauvahieronnalla, erilaisilla syöttötekniikoilla ja ties millä. Mikään ei toiminut. No, lapsi on tietyllä tavalla vaativa edelleen (nyt 3-vuotias) eli on hyvin tarkka, että kaikki on hyvin ja vaatteiden saumat eivät paina, reagoi herkästi muutoksiin/muiden mielialoihin ja reagoinnin taso on aina luokkaa palosireeni. Toisaalta on myös hyvin empaattinen herkkyytensä vuoksi ja tarkka havinnoimaan ympäristöä. Joten kyllä se temperamentti ja luonne näkyy jo vauvassa.
Lapsesi on autistinen. Ei mekään neuvolasta mitään apua saatu. Meni teini-ikään asti kunnes saatiin joku tutkimaan ja ilmeni vaikka mitä kehitysviivästymiä ja osaamattomuutta. Siinä vaiheessa oli jo mielenterveysongelmatkin puhjenneet. Sanoin jo lapsesta muutaman kuukauden ikäisenä, että se ei ole normaali. Neuvola vain hoki että ei sitä mikään vaivaa.
Oho, kylläpäs jaat helposti diagnooseja. Toki jotain neurologista ongelmaa voi vielä tulla ilmi, mutta mitään autismiin viittaavaa lapsessa ei kyllä ole. Leikkii jo hyvin vuorovaikutteisesti, puhuu hyvin, kehittyy normaalisti ja on sosiaalisesti taitava. On vain hyvin herkkä ja jotain aistiyliherkkyyttä voi myös olla.
Mulla tilanne eskaloitui vauvan kanssa, että mies kutsui ambulanssin. Sairaalan päivystyksessä sain serotoniinipiikin ja lepäsin siellä yhden yön. Vauva otettiin osastolle ja vierotettiin rinnasta. Neuvolassa ei välitetty minun voinnista. Toisen kerran minut vietiin osastolle lepäämään ja vauva oli isällään. Kyllä olisi hyvä saada apua ajoissa. Ei ollut tukiverkkoja miestä luukuunottamatta mistä pyytää apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteyttä lasuun. Muutamaksi kuukaudeksi lapsi pientenlasten vastaanottokotiin niin saat olla ja levätä sekä miettiä mitä tulevaisuudessa.
Ei ei ei lasua! Tässä tuskin kyse näin rajuista toimenpiteistä. Vauva saisi vaan lisää epävarmuutta ja eroahdistusta!
Turhaan sitä lasua pelkäätte. Mä soitin sinne itse ja ne kysyi saako tulla käymään. Sanoin että saa. Ne sanoi, että kestää 2 viikkoa ja tulee eka kirje postissa tästä puhelusta.
Kirjasin kaikki omat psyykkiset ja fyysiset ongelmat paperille. He tulivat, 2 naista, juteltiin kahvia juoden, kerroin paperi apunani uupumukset yms. He näkivät että oon hyvä äiti, ainoastaan tarviin apua. Lähtivät näillä tiedoilla pois, ottamaan selvää palveluista ym. Sovittiin seuraava aika. Tulivat, kertoivat tukiperhepalvelusta ja kotihoitajista yms.
Kolmannella tapaamisella sanoivat, etteivät näe lastensuojelun tarvetta, koska heillä ei ole tarjolla kuin väliaikainen sijoitus tai huostaanotto, jotka ei palvelis meidän lasta eikä perhettä. Näkivät, että olen ottanut yhteyttä terveyskeskukseen yms. ottanut avun vastaan.
Sanoivat vielä lapselle lähtiessä että heippa Kalle ( nimi muutettu), sulla on ihana äiti!
Olen yh ja mulla oli semmoinen iso lapsiaita osassa olohuonetta jonka takana pidin lapselle vaarallisia harrastusvälineitä. Joskus sen takana kuorin ja pilkoin vihannekset ruokaan kun lapsi leikki toisella puolella aitaa. Tällä lailla lapsi ei tullut jalkoihin tai syliin kun pilkkoi. Mietin, mitä lastensuojelu sanoo aidasta. Sanoivat, että hyvä keksintö.
Mua ihan harmitti, etteivät he käyneet enää kahvilla koska olin tosi yksin silloin kun olin pienen kanssa kotona.
Älkää pelotelko lasulla. Ei ne ota ilman syytä lasta pois vanhemmilta. Itsekin turhaan pelkäsin ja avunsaanti viivästyi.
Käy aluksi lääkärillä tutkituttamassa ettei vauvalla ole jotain fyysistä ongelmaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täytyy aina miettiä ennen hieman laajemmin jälkikasvun hankkimista.
Toiset taas jättävät pihoille sateeseen huutamaan ja itkemään mielenterveydellisiä ongelmiaan.
Neuvolassa sanot rehellisesti että nyt tarvitset apua etkä jaksa enää. Saat kotiapua. Minäkin sain.:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni on että apua ei saa ellei uhkaa satuttaa lasta, ja silloin lapsi otetaan kokonaan pois. Neuvolassa sanotaan että sellaista se on, koita kestää, menkää vaikka kävelylle!
Tämä. Mitään oikeaa apua ei saa. Ei ole saanut koskaan, ei pahassakaan tilanteessa. Apu on huostaanotto.
OSTA apu omalla rahalla. Se on ainoa keino meille joilla ne isovanhemmat ei ole mitenkään elämässä mukana.
Yhteiskunnan tehtävä ei ole hoitaa sinun lapsiasi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tilanne eskaloitui vauvan kanssa, että mies kutsui ambulanssin. Sairaalan päivystyksessä sain serotoniinipiikin ja lepäsin siellä yhden yön. Vauva otettiin osastolle ja vierotettiin rinnasta. Neuvolassa ei välitetty minun voinnista. Toisen kerran minut vietiin osastolle lepäämään ja vauva oli isällään. Kyllä olisi hyvä saada apua ajoissa. Ei ollut tukiverkkoja miestä luukuunottamatta mistä pyytää apua.
Olisiko tuokin kannattanut miettiä ENNEN lasten tekemistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa hakea terveydenhuollosta apua. Saatat olla masentunut. Mieti omaa hyvinvointiasi ja myös lapsen etua. Turvallisen kiintymyssuhteen kehittymiselle ja tulevien käytösongelmien estämiseksi olisi todella tärkeää, että saisit rauhoitettua tilanteen ulkopuolisen avun voimin.
Vauvan itkuisuuteen ja huonounisuuteen kannattaa kyllä koittaa hankkia apua ihan ensimmäisenä. Imetätkö? Juoko pullosta maitoa? Jos pullomaito kyseessä niin hanki sellanen mistä ilma poistuu sen tuttiosan reunoja pitkin (oliko tämä se ns koliikkipullo? en muista). Nuo kaksi asiaa kun saat kuntoon niin arki muuttuu paremmaksi edes vähäsen ja pääset sinäkin lepäämään paremmin.
En osaa tuon kummemmin auttaa. Meillä mies töissä ma-pe 05-21 välillä eli olen 9kk esikoisemme kanssa kahdestaan tuon ajan. Omani nukkuu kyllä hyvin ja syö hyvin... Muistan kyllä että pienempänä inisi ja kitisi todella paljon. Ilmaa oli mahassa, koska heräili usein pieremään. Se pisti mun ja miehen hermot kireälle monesti se jaktuva ininä.
Toisinaan nukun kun vauvakin nukkuu, mutta tällä hetkellä pojan päikkäreiden aikana teen harrastustani eli yhtä projektia (ohjelmointi) tässä tietokoneella. Se pitää minut iloisena. Ilman miestä ja lasta tämä harrastus olisi suurin rakkauteni.
Ehkä sinäkin tarvitset jonkun harrastuksen sitten kun lapsen uni- ja ruokailuongelmat on selätetty? Ei voi muuta sanoa kuin että tsemppiä. Toivottavasti löydät avun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan tutulta kuulostaa. Omakin vauva oli äärimmäisen vaativainen ja huusi kaikki valveillaoloajat siihen saakka, kunnes oppi muutamia sanoja lähemmäs 2v iässä. Ja kyllä ravattiin lääkäreissä koko vauva-aika, kun oli refluksia ja atopiaa ja ihan kaikkea vaivaa maan ja taivaan väliltä. Aluksi meillä kävi kotiapu pari kertaa viikossa aina 2-3h ajan, jolloin nukuin tai lähdin yksin ulos. Sitten, kun lapsi täytti 1v. hain päiväkotipaikkaa ja lapsi sai paikan 1v4kk iässä ja oli siellä 3 päivää viikossa. En vaan yksinkertaisesti jaksanut kuunnella enää siitä jatkuvaa huutoa. 2,5v iässä meni sitten täyspäiväisesti päiväkotiin. Nyt on 5v. ja EI VIELÄKÄÄN nuku öitä katkottomasti! Eniten v*tuttaa, että joka suunnasta painostetaan töihin ja mulla ei ole mitään aikomusta mennä töihin ennenkuin olen saanut edes vuoden nukkua JOKAIKINEN YÖ katkottomasti. Katkottoman yöunen tärkeyttä ei tajua ennenkuin se otetaan kokonaan pois, mutta tosiasiassahan nukkuminen on ihmiselle yhtä tärkeä tarve kuin syöminenkin. Sen yhden vuoden jaksaa siinä uskossa, että se loppuu, kun lapsi kasvaa, mutta sitten kun se on jo 5 vuotias eikä vieläkään nuku, niin alkaa epätoivo nousta. Pakko käyttää päivät nukkumiseen, kun lapsi on päiväkodissa, muuten ei tulis mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti, ensi tilassa mies hoitamaan vauvaa yhdeksi kokonaiseksi päiväksi niin, että sinä olet poissa kotoa. (Ainakin sen verran kuin mahdolliselta imetykseltä on mahdollista.)
Jos mies tällä hetkellä kuvittelee, ettei vauvan hoitaminen VOI olla niin rankkaa, niin sittenhän hänelle ei pitäisi olla mikään iso juttu suostua.
Häneltä löytyy varmasti enemmän empatiaa sinua kohtaan, kun näkee, mitä se on.Lisäksi kuulostaa, että vauvalla voisi olla jokin fyysinen ongelma. Ei ns. normivauva itke ja änise koko ajan.
Joillekin ei muuten toimi tuo, että mies kotiin vauvan kanssa ja äiti lähtee muualle. Minulle ainakin se kotoa lähteminen oli jo kuormittavaa, olisin ennemmin halunnut maata kotona mutta kerrankin yksin ja ilman melua. Jonnekin kauppakeskukseen pyörimään meneminen olisi ollut kaukana rentouttavasta ja nyt toki korona muutenkin rajoittaa. Ehkä hotelliyö voisi olla myös yksi vaihtoehto?
Tuli ihan itku kun luin teidän viestejä, paljon kiitoksia niistä <3 mun on ollut vaikea ajatella että muillakin olisi tällaisia ajatuksia koska lähipiirini perheelliset tuntuvat aina pärjäävän niin hyvin. Tai sitten hekin esittävät, ken tietää :D
Kirjoitin aloituksen raivon vallassa. Oli vaan pakko saada oksentaa paha olo ulos jonnekin. Kävimme äsken vaunulenkillä lapsen kanssa ja hän sai hyvät unet nukuttua ja mullakin paljon parempi mieli :)
Unohtui tuossa aloituksessa mainita, että isä kyllä hoitaa monesti öitä jotta saisin nukkua välillä kokonaisia itse ja tämä on kyllä ollut taivaan lahja. Herkkäunisena herään omalla vahtivuorolla tuon tuosta.
Ja niin, psyykkisistä ongelmista olen kärsinyt koko elämäni ja pettynyt monta kertaa yhteiskunnan järjestämään apuun niiden hoidossa. Pallo heitetään masentuneelle, että hanki itsellesi terapeutti. Tän ei mun mielestä pitäisi olla näin.
Välillä on toki niitä parempia jaksoja jolloin ei tunne mitään sairautta ollenkaan ja sitten tulee ajanjakso jolloin vaan velloo masennuksessa eikä meinaa päästä ylös millään. Nyt on selkeesti masennusjakso menossa koska reagoin vauvan ininään tosi voimakkaasti enkä meinaa kestää sitä yhtään.
Korona-aika on selkeästi lisännyt mun yksinäisyyttä ja masennusta. Ei saa vertaistukea kun ei voi mennä porukalla kahvittelemaan toisten äitien kanssa. Toisinaan tuntuu etten ole äidiksi koskaan tullutkaan, koska koko tämä aika on vain vietetty omassa kuplassa omien, välillä todella synkkien, ajatusten kanssa.
On mulla kuitenkin myös toivoa tulevasta ja odotan alkavaa kesää innolla, sekä sitä, että lapsi oppii kävelemään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla ystäviä, isovanhempia tai muita jotka voisivat auttaa?
Hänellä on mies. Lapsen isä. Hänen kuuluu auttaa.
No meillä juuri ne isovanhemmat auttoi päivällä koska mies oli töissä.
Et sinä masentunut välttämättä ole vaan jatkuvasta valvomisesta johtuen uupunut ja loppu. Neuvolaan ja sanot selvästi että olet aivan loppu ja tarvitset kotiin apua, jotta saat nukuttua. Vauvalle tutkimuksiin onko allergioita. Miehelle sanot ettet ole nukkunut puoleen vuoteen ja olet aivan uupunut ja loppu. Kysyt mitkä yöt hän valvoo jatkossa vauvan kanssa, älä suostu vähempään kuin kaksi yötä. Laita heti hakemus perhepäivähoitopaikkaa varten, 9-10 kk ikäinen saa jo hoitopaikan.
Lähetän Ap sinulle oikein lämpimiä ja ymmärtäväisiä ajatuksia,
olen itsekin ollut kotona vaativan vauvan kanssa ja vaikka vauva oli toivottu ja rakastettu, voimien loppuminen oli lähellä.
Vauvani on nyt teini, ja siitä itkuisesta ja vain sylissä viihtyvästä vauvasta, joka ei nukkunut ja välillä ei syönytkään, on kasvanut fiksu ja urheileva teini. Nukkuu ja syö kyllä.
Mutta tiedän, ettei tämä auta juuri nyt. Toivon vain että lohduttaa, kyllä se vauva kasvaa.
Sait jo paljon vinkkejä, tässä ovat omani. Nuku kun voit, aivan sama mikä aika vuorokaudesta, aivan sama vaikka koti olisi kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Kun vauva edes hetkeksi torkahtaa, äiti tekee saman.
Toinen mikä auttoi oli ulkoilu, tiedän, että väsyneenä tuntuu joskus ihan ylivoimaiselta, mutta voi auttaa. Usein lähteminen oli takkuista, vauva huusi pukemisen ajan, itsekin piti saada muuta kuin pyjamat ylle, ja vauva vain itkee. Mutta kun päästiin vaunujen kanssa ulos, hetken päästä rauhoittui, jopa nukkui ihan kunnolla. Teki minullekin hyvää, kävelyä, ulkomaailma, ja välillä jopa kuulin omat ajatukseni. Usein näiden vaunulenkkejen jälkeen vauvalle maistui ruoka paremmin ja loppupäivä sujui hieman seesteisimmissä merkeissä.
Kantoreppu oli kätevä, sylissä aina kannettava vauva rauhoittui tähän ja jätti vanhemmalle kädet vapaaksi. Iltaisin ja viikonloppuisin mun mies otti tämän kantorepun oikein asiakseen. Imuroi, tiskasi, laittoi pyykkiä, teki töitä koneella ja vauva oli tyytyväisenä tai ainakin melko tyytyväisenä isänsä mukana.
Tästä päästäänkin siihen, että isän pitää ottaa vastuuta ihan kunnolla vauvasta ja perheestä. Sinun jaksaminen on nyt koko perheelle ihan se kaikkein tärkein asia. Isä ei ole mikään apulainen, vaan tasavertainen kumppani ja vanhempi. Ja sinä Ap et ole lomalla, vaan kotiäitiys on todellaki n työtä siinä missä kaikki muutkin työt.
Meillä ei ollut silloin tukiverkkoja, eikä nytkään, joten meidän vanhempien oli pakko järjestää jaksaminen parhaalla mahdollisella tavalla. Koin myös että neuvola ei ollut kovin auttavainen, mutta ehkä nykyisin tilanne on toinen.
Koronan vuoksi eristäytyminen ja sosiaalisten kontaktien vähyys tekee myös kotiäitien elämästä raskasta. Aikoinani oli leikkiryhmiä, vauvamuskaria ja parin toisen äidin kanssa kävimme vaunulenkeillä ja kahvilla. Vauva kyllä saattoi itkeskellä, mutta lyhytkin hetki toisen aikuisen seuraa ja vertaistukea teki ihmeitä.
Eli jos on mahdollisuus jollakin tavalla tavata muita ihmisiä, siitäkin voi olla apua.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi Ap, toivottavasti tilanne helpottuu.
Itse kävin isän kuoleman jälkeen psykologin juttusilla syksyllä. Lähinnä siksi, että äitini tukeutui surussaan liikaa minuun.
Kolme kertaa kävin ja itse maksoin (vain 60 e 45 min).
Helpotti kun sai uuden näkökulman asioihin.
Alue: Aihe vapaa
Ota yhteyttä perhetyöntekijään, hänen kanssaan voit miettiä miten saat arjen sujumaan ja oman jaksamisen. Ne on ammatilaisia joilla on kokemusta monenlaisista lapsista ja perheistä, niiltä saa oikeasti hyödyllisiä neuvoja.
Itsellä oli vähän ronkeli lapsi syömään päivällä, perhetyöntekijä neuvoi lopettamaan yöllä syöttämisen, samalla sain helpotusta omaan väsymykseen, kun lapsen unet parani. Sanoi, ettei puolen vuoden jälkeen lapsi tarvitse yösyöttöjä..