Tuuli-Elina nosti kytkintä, vaikka kaikki oli hyvin

Siis tunnetteko te ketään eronneita ihmisiä? Puhutteko niille samalla tavalla kun nyt täällä? Apua, joku on eronnut. Koittakaa päästä yli.

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen tarina, herättää pelkkiä kysymyksiä. Kolmenkympin kriisikö iski? Väsy lapsiperhearkeen? Liian vähän omaa aikaa niin pitää ottaa lopullinen irtiotto koko perheestä? Kyllästyminen omaan mieheen? Ehkä kaikki nämä. Onko liian nuorena menty naimisiin ja tehty lapset? Ei eletty sitä nuoruutta seurusteluineen ja biletyksineen? Luettu liikaa naistenlehtiä ja saatu ideoita? Nytkö on sitten onnellinen, kunnes...? Eräs tuttavani teki juuri näin, lapset ja uusi omakotitalo, vakituinen työ ja sama mies 10v. Kyllästyi tasaiseen arkeen ilmeisesti, mikään ei oikeasti ollut pilalla, omien sanojensa mukaan. Halusi erota, sai sen ja tukun rahaa yhteisestä talosta.  Osti uuden kodin ja muutti sinne toisen lapsensa kanssa. Alkoi bilettää ja vaihtoi miestä useammin kuin monet vaatteita. Lapset kärsi, alkoivat oireilla, ja päätyivät lopulta sijoitukseen, toinen laitokseen pahojen mt-ongelmien vuoksi. Äitiä ei kiinnostanut lastenkasvatus vaan oma läheisriippuvuus ja biletys. Koko perheen elämä pilalla, etenkin lasten, ja yhteiskunnan niskaan kaatui kaikki kasvatus ja hoitaminen. En pysty ymmärtämään tällaista itsekkyyttä.

"Onko liian nuorena menty naimisiin ja tehty lapset?"

Tuskin, tämä nainen on 36, oli yhdessä saman miehen kanssa 7 v eli tavanneet naisen ollessa 29, naisen vaihdettua miestä jo lukuisia kertoja.

Eli: kyseinen nainen on noita vähempiälyisiä viehätysvoimansa mittailijoita, joiden aiemmat suhteet kariutui kun ihailu arkistui. 29 v eli juuri kohta 30 v tuli kiire tekaista lapset jonkun miehen kanssa, josta uskotteli välittävänsä (miehet kun yleensä toivoo perheen pysyvän kasassa jos tekevät lapsia naisen kanssa). Sit hei, alkoi kyllästyttää ja taas piti saada ihailua. "Ohhoh, nuoremmat miehet huomaavat minut kun (sanasta sanaan) heilutan persettä baarissa! Ihanaa mä oon MILF!"

Mutta tietysti jos asian sulattelu on helpompaa mollaamalla niitä nuoria, joille unelma perheestä on ykkönen, niin hyvä.

Kauheesti te tunnutte tietävän asiasta yhden lehtijutun perusteella.

Aikuinen ihminen, kahden lapsen äiti, kertoo nauttivansa kun saa juoda, heiluttaa persettä ja huoruloida.

No onhan sitä siinäkin elämäntehtävää, jos ei muuhun pysty.

Minäkin jouduin eroamaan kun lapset oli kouluikäisiä, ei tullut mieleen lähteä persettä heiluttelemaan. Oli täysi työ pitää lapset järjissään kun koti särkyi.

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään ei tarvitse uhrata elämäänsä. Jokainen saa tehdä, mitä tahtoo - sukupuolesta riippumatta. Vain lapsista on huolehdittava aikuiseksi saakka. Saa lähteä, saa erota, saa muuttaa elämänsä. Ihmisen perustila on olla yksin. Kaikki muut tavat elää ovat sopeutumista ja väliaikaista. Kuinka pitkään? Sen saa jokainen päättää itse.

Juuri siksi en ole koskaan hankkinut lapsia : )

No tuo on miesten naismaku.

Perusnätti, vaalea, luultavasti aika lyhyt, nuorena sarjaseurustelija, kyllästyjä jne.

Ei pitäisi yllättää, että entinen sarjaseurustelija lähtee kun alkaa kyllästyttään?

N28, ikisinkku

Mt-ongelma

Vierailija kirjoitti:

Puolet liitoista päätyy eroon ja ei ole mitään takeita, että ydinperheessä on lapsilla aina parempaa. Lapsille ei ole millään tavalla vaarallista, että äiti heiluttaa persettä jos he ovat silloin isällään. Aivan ihmeellistä moralisointia. Tulkaapa tälle vuosituhannelle. Isät ovat tehneet tällaista aina, jos nyt joku nainenkin joskus tekee, niin yrittäkää kestää. Kenenkään ei kannata olla liitossa jossa ei viihdy, ei edes lasten takia.

Yleisellä tasolla voi käydä niin, että lapset ovat vanhempien prioriteetti ö, kun vanhempien prioriteeti 1 on uusi oma teini-ikä.

Se ei tee hyvää lapselle, olla jonain heittopussina perheessä.

Parempi se on erota 36 vuotiaana kun on vielä saumaa miehiin. Mitä järkeä Tuulin olisi ollut odottaa, että lapset täysi-ikäisiä? Olisi silloin 46v-50v ja sen ikäinen nainen ei saa nuorta miestä kihloihin

. Siinä iässä sitten ollaan sen lasten isän kanssa hamaan loppuun (koska pakko, muille ei kelpaa, ikävä totuus meille kaikille naisille)  N36

Tulee sellainen vaikutelma, että kirjoittaja on "nuorekas" mies 55 v. Odottamassa niitä max 30-vuotiaita naisia. :D 

Vierailija kirjoitti:

No tuo on miesten naismaku.

Perusnätti, vaalea, luultavasti aika lyhyt, nuorena sarjaseurustelija, kyllästyjä jne.

Ei pitäisi yllättää, että entinen sarjaseurustelija lähtee kun alkaa kyllästyttään?

N28, ikisinkku

No ei. Itse en koskisi tuollaiseen pitkällä tikullakaan. Kaiken lisäksi joku kokoomuslainen. ( mikä ei sinänsä yllätä yhtään.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä tässä jutussa, että miksi ketään kiinnostaa jonku nobodyn ero ja sen syyt?

Minusta on outoa että tehdään tällainen juttu lehteen jo alun alkaen. Kaikki oli hyvin, mutta lähdin. Nyt saan huomiota ja olla yksin. Itse en nimenomaan ole kenenkään naisen kanssa, kun tiedän ettei minusta ole olijaksi. Ei viiti tuhlata kenenkään aikaa. Toiset eivät ajattele samalla tavalla. Halutaan lapsiakin ja nehän tehdään.

ap

jos häiritsee, niin miksi nostat itse asian esille tällä palstalla ja annat jutulle enemmän huomiota?

Ihmettelen näin jutun pohjalta ja kirjaa lukematta, eikö omaa tilaa olisi voinut saada perhearjen sisälläkin? Vaikka kerran kuussa olisi ottanut viikonlopun itselleen ja silloin bilettänyt? Kertonut tarvitsevansa enemmän tilaa ja vapautta, sekä sumplinut miehen kanssa arkea niin, että tämä mahdollistuisi. Jutun perusteella en oikein ymmärtänyt miksi hän erosi ja mikä eronneena oli niin erilaista kuin suhteessa olevana. Lapsethan pitää kuitenkin hoitaa molemmissa eikä vanhempana ole mahdollisuutta elää 24/7 vain itselleen.

Haluaisin kommentoida aikuisen lapsen näkökulmasta yhtä tällaista vanhempien "ihan hyvää" parisuhdetta. Ihan hyvään kuuluu mielestäni myös se vanhempien keskinäinen tunneside ja yhteys. Omilla vanhemmillani oli kaikki ihan hyvin: lapset joita olivat kovasti halunneet, työt, talot, autot, harrastuksia, rahaa sen verran että pärjättiin. Se, mitä ei ollut, oli rakkaus, yhteenkuuluvuuden tunne, tyytyväisyys elämän läheisimpään ihmissuhteeseen, yhteistä "kieltä" eli riittävää yhteisesti jaettua tapaa nähdä asiat ja kommunikoida. Varmasti he halusivat parasta meille lapsille ja pitää perheen kasassa ja ajattelivat, että ero aiheuttaisi meille lapsille traumoja. Valitettavasti, jaloista aikomuksista ja periaatteista huolimatta, ihmiset eivät vain aina kykene sitten siinä käytännön elämässä ja arjessa toimimaan niin, että näin suuret negatiiviset tunteet kuten pettymys puolisoon ja kommunikaatio-ongelmat eivät vaikuttaisi elämään. Jostain syystä je eivät kyenneet ratkaisemaan näitä asioita, ja me lapset saimme tuntea sen hyytävän syyllisyyden taakan siitä, että meidän vuoksemme he joutuivat sietämään toisiaan, vaikka kylmyys ja halveksunta ja katkeruus toisiaan kohtaan huokui heistään. He olivat epäkypsiä, eivätkä kyenneet kehittymään ihmisinä ratkomaan ongelmiaan. Minulle sanottiin, että sellaisia parisuhteet ovat, kaikki, parempaa ei ole koskaan, missään, kenenkään kanssa.

Sain varmaan ikuiset traumat siitä kodin ilmapiiristä ja "rakkaus", ja parisuhdemallista. He olivat ehdottomasti vääriä ihmisiä toisilleen. Mielestäni lasta ei pidä altistaa myöskään myrkyllisyydelle, jos sille ei yrityksistä huolimatta aikuinen mitään voi. Emme ole täydellisiä, emme aina onnistu korjaamaan ja parantamaan kaikkea. Suurin palvelus minulle olisi ollut, jos vanhemmat olisivat eronneet, ottaneet etäisyyttä toisiinsa jolloin suhde meihin lapsiin olisi voinut myös olla terveempi. Sanontaa, lapsi on onnellinen kun vanhempikin on, käytetään epäilemättä itsekkäissä tarkoituksissa, kun halutaan tyydyttää omia halujaan. Asia ei mielestäni ole kuitenkaan mustavalkoinen, ja joskus suurempi vahinko on epäterve ihmissuhde kuin ero, myös lapsille.

En nyt ihan ymmärrä, miksi tämän naisen olisi pitänyt jotenkin jäädä huolehtimaan aikuisesta miehestä. Kenenkään kanssahan ei ole pakko olla, ei siihen mitään syytä tarvitse. Jos ei halua niin ei halua, ei ketään voi pakottaa. Eikä kenelläkään ole mitään periaatteellista syytä jäädä elämäntilanteeseen, joka tekee onnettomaksi. Lapsille ero on kriisi, mutta elämässä tulee eteen kriisejä eikä lapsia ole mielestäni tarkoitus suojella kaikelta. Olen työelämässä tavannut ihmisiin, joilla on ollut todella hieno, onnellinen ja tasainen lapsuus. Heille ovat pienetkin vaatii käy isät tuntuneet valtavilta, kun niitä kriisejä ei ole kohdattu eikä niiden myötä ole ollut mahdollista kasvaa. Ei niille lapsille nyt tarvitse aiheuttamalla aiheuttaa mitään kriisiä, mutta erot, pettämiset, lähimmäisten kuolemat jne. Ovat osa tätä ihmiselämää. Jokainen vastoinkäyminen kuitenkin kasvattaa ja vahvistaa.

Luulisi että miehellekin parempi erota ja löytää nainen, jolla on häntä kohtaan jonkinlaista intohimoa ja ylipäätään edes halu olla yhdessä. Tulee näistä viesteistä täällä olo, että kyseessä on joku reppana, jota olisi pitänyt rahdata mukana vaikka väkisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään ei tarvitse uhrata elämäänsä. Jokainen saa tehdä, mitä tahtoo - sukupuolesta riippumatta. Vain lapsista on huolehdittava aikuiseksi saakka. Saa lähteä, saa erota, saa muuttaa elämänsä. Ihmisen perustila on olla yksin. Kaikki muut tavat elää ovat sopeutumista ja väliaikaista. Kuinka pitkään? Sen saa jokainen päättää itse.

Mutta millainen on se lapsuus, jossa äiti tekee selväksi, että ensisijaisesti olen onnellisimmillani kaukana lapsista.

Olisi varmaan kirjoitettu törkeästä pettäjästä ja sitoutumiskammoisesta mieslapsesta, jos Tuuli- Elinan mies olisi ehtinyt tehdä saman ennen Tuuli-Elinaa ja perustellut asiaa omalla hyvinvoinnillaan ja omilla haluillaan sinkuilla baareissa ja iskeä nuoria naisia.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen näin jutun pohjalta ja kirjaa lukematta, eikö omaa tilaa olisi voinut saada perhearjen sisälläkin? Vaikka kerran kuussa olisi ottanut viikonlopun itselleen ja silloin bilettänyt? Kertonut tarvitsevansa enemmän tilaa ja vapautta, sekä sumplinut miehen kanssa arkea niin, että tämä mahdollistuisi. Jutun perusteella en oikein ymmärtänyt miksi hän erosi ja mikä eronneena oli niin erilaista kuin suhteessa olevana. Lapsethan pitää kuitenkin hoitaa molemmissa eikä vanhempana ole mahdollisuutta elää 24/7 vain itselleen.

Jos kyse on nimenomaan siitä, ettei halua olla siinä parisuhteessa ja haluaa siitä vapauden niin eihän sitä ratkaise se, että voi kerran kuussa bilettää. Ei ne parisuhteen velvollisuudet mihinkään katoa. Jos ei toisen kanssa halua olla niin ei halua. En ymmärrä näitä, jotka eivät jotenkin tätä pysty hyväksymään.

Jos elämä alkaa käydä tylsäksi, miksi joillekin tulee ensimmäisenä mieleen laittaa puoliso vaihtoon? Itsellä on moneen kertaan vaihtunut mm. harrastukset, vapaa-ajanviettotavat, opiskelut ym ja elämä on taas mielekkäämpää. Sitä onnea kannattaa etsiä itsestään eikä sysätä puolison vastuulle. Vaikka pitkäaikaisen puolison kanssa voi olla tylsääkin, minusta on ihanaa kun on se tuki ja turva joka pysyy. Erossa menee aina koko elämä palasiksi ja kaikki pitää rakentaa alusta. Miksi kukaan sen tekee kevyin perustein, en ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen näin jutun pohjalta ja kirjaa lukematta, eikö omaa tilaa olisi voinut saada perhearjen sisälläkin? Vaikka kerran kuussa olisi ottanut viikonlopun itselleen ja silloin bilettänyt? Kertonut tarvitsevansa enemmän tilaa ja vapautta, sekä sumplinut miehen kanssa arkea niin, että tämä mahdollistuisi. Jutun perusteella en oikein ymmärtänyt miksi hän erosi ja mikä eronneena oli niin erilaista kuin suhteessa olevana. Lapsethan pitää kuitenkin hoitaa molemmissa eikä vanhempana ole mahdollisuutta elää 24/7 vain itselleen.

Kuinka moni mies suostuu siihen, että nainen jakaa itseään ympäri pitäjää samaan aikaan kun itse on kotona hoitamassa lapsia? Heitäpäs joku prosenttiluku vaikka.

Vierailija kirjoitti:

Siis tunnetteko te ketään eronneita ihmisiä? Puhutteko niille samalla tavalla kun nyt täällä? Apua, joku on eronnut. Koittakaa päästä yli.

Kukaan erossa aloitteelisena ollut ystäväni ei ole sanonut, että suhteessa oli kaikki hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kommentoida aikuisen lapsen näkökulmasta yhtä tällaista vanhempien "ihan hyvää" parisuhdetta. Ihan hyvään kuuluu mielestäni myös se vanhempien keskinäinen tunneside ja yhteys. Omilla vanhemmillani oli kaikki ihan hyvin: lapset joita olivat kovasti halunneet, työt, talot, autot, harrastuksia, rahaa sen verran että pärjättiin. Se, mitä ei ollut, oli rakkaus, yhteenkuuluvuuden tunne, tyytyväisyys elämän läheisimpään ihmissuhteeseen, yhteistä "kieltä" eli riittävää yhteisesti jaettua tapaa nähdä asiat ja kommunikoida. Varmasti he halusivat parasta meille lapsille ja pitää perheen kasassa ja ajattelivat, että ero aiheuttaisi meille lapsille traumoja. Valitettavasti, jaloista aikomuksista ja periaatteista huolimatta, ihmiset eivät vain aina kykene sitten siinä käytännön elämässä ja arjessa toimimaan niin, että näin suuret negatiiviset tunteet kuten pettymys puolisoon ja kommunikaatio-ongelmat eivät vaikuttaisi elämään. Jostain syystä je eivät kyenneet ratkaisemaan näitä asioita, ja me lapset saimme tuntea sen hyytävän syyllisyyden taakan siitä, että meidän vuoksemme he joutuivat sietämään toisiaan, vaikka kylmyys ja halveksunta ja katkeruus toisiaan kohtaan huokui heistään. He olivat epäkypsiä, eivätkä kyenneet kehittymään ihmisinä ratkomaan ongelmiaan. Minulle sanottiin, että sellaisia parisuhteet ovat, kaikki, parempaa ei ole koskaan, missään, kenenkään kanssa.

Sain varmaan ikuiset traumat siitä kodin ilmapiiristä ja "rakkaus", ja parisuhdemallista. He olivat ehdottomasti vääriä ihmisiä toisilleen. Mielestäni lasta ei pidä altistaa myöskään myrkyllisyydelle, jos sille ei yrityksistä huolimatta aikuinen mitään voi. Emme ole täydellisiä, emme aina onnistu korjaamaan ja parantamaan kaikkea. Suurin palvelus minulle olisi ollut, jos vanhemmat olisivat eronneet, ottaneet etäisyyttä toisiinsa jolloin suhde meihin lapsiin olisi voinut myös olla terveempi. Sanontaa, lapsi on onnellinen kun vanhempikin on, käytetään epäilemättä itsekkäissä tarkoituksissa, kun halutaan tyydyttää omia halujaan. Asia ei mielestäni ole kuitenkaan mustavalkoinen, ja joskus suurempi vahinko on epäterve ihmissuhde kuin ero, myös lapsille.

Mitä ihmeen "ihan hyvää", jos vanhempien välillä oli kylmyys, katkeruus ja halveksunta? Ei kuulosta millään tasolla hyvältä.