Lue keskustelun säännöt.
Miehen ystävät eivät välitä minusta
30.03.2021 |
Olin kirjoittamassa että eivät pidä minusta, mutta ei kyse taida olla siitäkään. Minä olen vain heille täysin yhdentekevä. Olemme olleet miehen kanssa yhdessä kymmenisen vuotta, joten minulla ei ole kauheasti toivoa, että asia enää muuttuisi. Asia kuitenkin jostain syystä harmittaa. Yritän itse olla kaikille ystävällinen ja huomaavainen, mutta on kuitenkin myönnettävä, että en kai ole erityisen kiinnostava. Olen hiukan syrjäänvetäytyvä, enkä tuo itseäni oma-aloitteisesti esille. En ole myöskään mikään hurjapää tai muuta sellaista, mikä voisi ulkopuolisia kiinnostaa.
Kuitenkin aiemmassa parisuhteessani olen kokenut ihan toisenlaista: silloisen kumppanin kaverit pitivät minusta kovastikin, ja saatoin olla luontevana osana mukana vaikka jossain illanvietoissa. Tuntui, että minut "nähtiin" ja minua arvostettiin ystävänä siinä missä kumppaniniakin.
Omat ystäväni pitävät miehestäni todella paljon, ja siksikin tuntuu kummalliselta, että hänen ystäviensä suunnalta suhtautuminen on ihan eri. Ei kukaan siis ole minulle epäkohtelias, mutta minulle ei koskaan puhuta, vaikka olisin paikalla. Mielipiteeni ja juttuni eivät kiinnosta ketään.
Tämä voi kuulostaa pikkusieluiselta valituksen aiheelta, mutta ehkä on kuitenkin luonnollista toivoa hyväksyntää oman rakkaan läheisiltä? Ehkä on sentään parempi että minusta ei piitata, kuin että minua jostain syystä inhottaisiin, mutta siltikin tuntuu tylsältä etten voisi kuvitella lähteväni miehen kaveriporukan kanssa vaikka pyöräreissuille tai festareille. Mies kyllä tukisi minua, jos haluaisin olla mukana, mutta en oikein itse enää halua/uskalla, kun minulle ei vaan lämmetä. (Ja toki korona-aikana ei nyt voisikaan yrittää kohentaa tilannetta.)
Millainen suhde teillä on kumppaninne ystäviin? Onko kukaan kokenut samaa kuin minä?
Kommentit (151)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä neuvo, mutta olen kyllä tarkka ollutkin etten tyrkytä seuraani! En ole luonteeltanikaan mikään itseäni esille tuova. Ja kyllä elämä näinkin jatkuu, eihän kaikkea voi saada. Harmitus kuitenkin on ja pysyy, kun välit eivät lämpene oikeastaan edes hyvänpäiväntutun tasolle.
ap
Osallistutko keskusteluun vai pitäisikö miehen kavereiden kysellä "no ap, mitä mieltä sinä olet tästä asiasta?"
Taannoin menin kaverilla käymään. Tervehdin kaverin puolisoa. Kaverini teki pannullisen kahvia, mistä otimme mukilliset ja menimme olkkariin istumaan. Kaverin puoliso puuhaili omiaan kodissaan, joten olisiko minun pitänyt huudella hänen perään ja kysellä mielipidettä eri aiheisiin?
Ei tarvitsisi tietenkään kenenkään aina kysellä juuri minulta kaikkea. Mutta ei minua oikein kunnolla edes tervehditä, minun puheisiini ja kuulumisten kyselyynkin suhtaudutaan välinpitämättömästi, ja ei puhettakaan että esim. minun kuulumiseni ikipäivänä kiinnostaisivat ketään.
ap
No tosi ikävää ettei edes tervehditä kunnolla ja puhuta pari sanaa, mutta miksi ihmeessä haluat kertoa kuulumisiasi miehesi kavereille?
No en minä varsinaisesti sanonut sitä haluavani. Se oli vain esimerkki, että ei puhettakaan että esim. noin läheisiksi tulisimme.
Minua kyllä kiinnostaa omien ystävieni kuulumiset, ja tietyllä tasolla myös miehen ystävien. Kun kerran tuttuja ollaan!
ap
Mutta sinun pitää nyt ymmärtää ettei kaikki halua kertoa omista asioista sinulle vaikka nyt miehen kautta tunnette eikä heitä välttämättä kiinnosta sinun kuulumiset. Teidän yhteinen tekijä on miehesi, mutta ei välttämättä mikään muu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko naisten pakko saada huomiota kaikilta miehiltä? Kuinka epävarmoja oikein osaatte olla?
Tämä tuskin oli vakavissaan kirjoitettu kommentti, mutta vastataan varmuuden vuoksi: ei riipu sukupuolesta tämä asia. Jos miehellä sattuisi olemaan naispuolisia ystäviä, niin asia olisi aivan sama.
ap
Ihan tosissani kirjoitin kommenttini ja jätit siihen vastaamatta. Onko sinun pakko olla huomion keskipisteenä?
Ei. Ei se, että toivoo olevansa osa porukkaa, tarkoita keskipisteenä olemista.
ap
He ovat miehesi kavereita, miksi sinun pitäisi tulla heidän kanssa niin loistavasti toimeen? Hommaa oikeita ongelmia.
Tämä. Anna ap miehen olla keskenään kavereidensa kanssa ja älä tunge mukaan enää kertaakaan hymistelemään ja arvostelemaan heitä. Miehesi on jo aikuinen ihminen ja hän saa mennä ilman sinua. Sinä taas pärjäät hyvin kotona yksinäsi tai sitten voit järjestää illan omien kavereiden kanssa. Ihme ongelmia täällä taas olevinaan on.
Arvostelemaan? :D Juu en ole ketään arvostellut. Mies puolestaan haluaisi minut mukaan oikeastaan aina, itse vaan en tunne oloani tervetulleeksi, kun olen "näkymätön".
Kyse ei tosiaan ole siitä, etten esim. pärjäisi kotona yksin. Nautin yksinolosta suunnattomasti. Kyse on siitä, että minulle tärkeän ihmisen läheiset eivät pidä minua mitenkään huomionarvoisena. Asiaan suhtauduttaisiin luultavasti ymmärtäväisemmin, jos kyseessä olisi vaikka kumppanin sisarukset. Mutta ystävät voivat olla yhtä läheisiä, ja heidän hyväksyntänsä samalla tavalla tärkeää kuin vaikka perheen hyväksyntä. Emme kuitenkaan elä kuplassa, vaan omien läheistemme ympäröimänä. Kyllä minun mielestäni kumppaneidenkin kuuluu tietyllä tasolla päästä "mukaan".
ap
Kertoisitko vielä mitä miehesi on sanonut asiasta kun olet siitä hänen kanssaan puhunut? Miten hän selittää sen että kaverinsa eivät halua olla kavereitasi. Haittaako tämä misetäsi ollenkaan? Jos haittaa, mitä hän on tehnyt asian korjaamiseksi?
Emme oikeastaan ole kovin usein puhuneet tästä, mutta hän on sanonut että ne kaverit vaan "ovat tuollaisia", hiukan omaan napaan tuijottavia. Eli tuskinpa ongelma on edes 100% siinä että minä en kelpaa, vaan voi olla ettei kovin moni muukaan pääsisi mukaan porukkaan.
Vaikka en minä sinänsä voi vaatia porukkaan mukaan pääsemistä. Olisi kiva tuntea itsensä kuitenkin edes hyväksytyksi, sillä lailla että minun olemassaolollani on jotain merkitystä. Moni kommentoi siihen sävyyn että eihän minun ole pakko olla mukana, tai että voinhan viihdyttää itse itseäni. Tietenkin voin, en minä viihdyttäjiä kaipaa. En vain haluaisi tuntea vielä 10vuoden jälkeenkin olevani näkymätön, mitätön.
ap
Sitä vain että kannattaa puhua sen oman miehen kanssa tästä että tämä asia on sinulle näin iso asia. Ehkä hän luulee että olet tyytyväinen tilanteeseen kun et kerta ole siitä edes puhunut juurikaan.
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua sinuun ap. Mulla vähän sama juttu, tosin miehen perheen kanssa. Minun lapsuudenperheeni ja sukuni ovat ottaneet mieheni avosylin vastaan ja kohtelevat häntä kuin hän olisi aina kuulunut perheeseen. Vanhempani varsinkin ovat yleensä jopa kiinnostuneempia hänen kuulumisistaan kuin omistani.
Miehen perhe taas vuosienkaan jälkeen ei ole kovin kiinnostunut minusta: mitä minulle kuuluu, mitä ajattelen asioista jne. He eivät ole koskaan edes yrittäneet tutustua minuun. He eivät myöskään halua minun tutustuvan heihin, yritetty on. Eivät anna siis itsestään mitään. He ovat ihanat vanhemmat miehelleni ja isovanhemmat lapsille, eli eivät ole ilkeitä tmv, ovat vain välinpitämättömiä minun suhteeni.
Meillä tämä on toisinpäin, ja onkin ihanaa kun miehen vanhemmat kyselevät mitä kuuluu. Omani eivät koskaan kysy, eivätkä juurikaan pidä yhteyttä kuin sisarukseeni.
Sulla on nyt jotain itsetunto-ongelmia, jos miehen kaverit vaivaa noin paljon. Ne on vaan miehen kavereita ja anna olla ja unohda koko juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä neuvo, mutta olen kyllä tarkka ollutkin etten tyrkytä seuraani! En ole luonteeltanikaan mikään itseäni esille tuova. Ja kyllä elämä näinkin jatkuu, eihän kaikkea voi saada. Harmitus kuitenkin on ja pysyy, kun välit eivät lämpene oikeastaan edes hyvänpäiväntutun tasolle.
ap
Osallistutko keskusteluun vai pitäisikö miehen kavereiden kysellä "no ap, mitä mieltä sinä olet tästä asiasta?"
Taannoin menin kaverilla käymään. Tervehdin kaverin puolisoa. Kaverini teki pannullisen kahvia, mistä otimme mukilliset ja menimme olkkariin istumaan. Kaverin puoliso puuhaili omiaan kodissaan, joten olisiko minun pitänyt huudella hänen perään ja kysellä mielipidettä eri aiheisiin?
Ei tarvitsisi tietenkään kenenkään aina kysellä juuri minulta kaikkea. Mutta ei minua oikein kunnolla edes tervehditä, minun puheisiini ja kuulumisten kyselyynkin suhtaudutaan välinpitämättömästi, ja ei puhettakaan että esim. minun kuulumiseni ikipäivänä kiinnostaisivat ketään.
ap
No tosi ikävää ettei edes tervehditä kunnolla ja puhuta pari sanaa, mutta miksi ihmeessä haluat kertoa kuulumisiasi miehesi kavereille?
No en minä varsinaisesti sanonut sitä haluavani. Se oli vain esimerkki, että ei puhettakaan että esim. noin läheisiksi tulisimme.
Minua kyllä kiinnostaa omien ystävieni kuulumiset, ja tietyllä tasolla myös miehen ystävien. Kun kerran tuttuja ollaan!
ap
Mutta sinun pitää nyt ymmärtää ettei kaikki halua kertoa omista asioista sinulle vaikka nyt miehen kautta tunnette eikä heitä välttämättä kiinnosta sinun kuulumiset. Teidän yhteinen tekijä on miehesi, mutta ei välttämättä mikään muu.
Voi kuule, näin monen vuoden aikana olen ehtinyt asian jo ymmärtämään. Se, mikä tässä on ongelmana, on se että asia harmittaa. Olisi kiva tulla hyvin toimeen sen porukan kanssa, joka on miehelleni tärkeä, ja joista kuitenkin kuulen kaikenlaista jne. Ei sille mitään voi jos se ei koskaan toteudu, mutta jos saisin itse valita, niin toivoisin asioiden olevan toisin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on hieman samankaltainen kokemus, vähän rajumpi vain. Minut otettiin hyvin vastaan miehen kaveripiirissä ja tulin kaikkien kanssa toimeen, kunnes yks kaks eräs miehen kavereista ei voinut sietää minua silmissään. En tiedä mitä sanoin tai tein. En ole nähnyt kyseistä kaveria enää ollenkaan. Hän ei tule lainkaan sellaisiin illanistujaisiin tai juhliin, joihin minäkin osallistun. Miehenikään ei enää ole tekemissä hänen kanssaan, sillä hän ei ymmärrä saati hyväksy tätä outoa käytöstä minua kohtaan.
Onnea fiksusta ja empaattisesta miehestä. Ihmettelen noita kertomuksia, joissa mies ei ota mitään kantaa siihen, että kaverinsa ovat töykeitä tai muuten aiheuttavat pahaa mieltä naiselle. Kuitenkin kumppani on niin suuri pala ihmisen elämää, että kaverin tyttöystävän syrjiminen on loukkaus myös kaveria kohtaan.
Näin! Itse en hyväksy alentavaa kielenkäyttöä keneltäkään ketään kohtaan missään "julkisessa" tilanteessa. Puutun erkästi toisten "leikkimieleiseenkin" kyykyttämiseen, että eiköhän nyt ala jo riittää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä neuvo, mutta olen kyllä tarkka ollutkin etten tyrkytä seuraani! En ole luonteeltanikaan mikään itseäni esille tuova. Ja kyllä elämä näinkin jatkuu, eihän kaikkea voi saada. Harmitus kuitenkin on ja pysyy, kun välit eivät lämpene oikeastaan edes hyvänpäiväntutun tasolle.
ap
Osallistutko keskusteluun vai pitäisikö miehen kavereiden kysellä "no ap, mitä mieltä sinä olet tästä asiasta?"
Taannoin menin kaverilla käymään. Tervehdin kaverin puolisoa. Kaverini teki pannullisen kahvia, mistä otimme mukilliset ja menimme olkkariin istumaan. Kaverin puoliso puuhaili omiaan kodissaan, joten olisiko minun pitänyt huudella hänen perään ja kysellä mielipidettä eri aiheisiin?
Ei tarvitsisi tietenkään kenenkään aina kysellä juuri minulta kaikkea. Mutta ei minua oikein kunnolla edes tervehditä, minun puheisiini ja kuulumisten kyselyynkin suhtaudutaan välinpitämättömästi, ja ei puhettakaan että esim. minun kuulumiseni ikipäivänä kiinnostaisivat ketään.
ap
No tosi ikävää ettei edes tervehditä kunnolla ja puhuta pari sanaa, mutta miksi ihmeessä haluat kertoa kuulumisiasi miehesi kavereille?
No en minä varsinaisesti sanonut sitä haluavani. Se oli vain esimerkki, että ei puhettakaan että esim. noin läheisiksi tulisimme.
Minua kyllä kiinnostaa omien ystävieni kuulumiset, ja tietyllä tasolla myös miehen ystävien. Kun kerran tuttuja ollaan!
ap
Mutta sinun pitää nyt ymmärtää ettei kaikki halua kertoa omista asioista sinulle vaikka nyt miehen kautta tunnette eikä heitä välttämättä kiinnosta sinun kuulumiset. Teidän yhteinen tekijä on miehesi, mutta ei välttämättä mikään muu.
Voi kuule, näin monen vuoden aikana olen ehtinyt asian jo ymmärtämään. Se, mikä tässä on ongelmana, on se että asia harmittaa. Olisi kiva tulla hyvin toimeen sen porukan kanssa, joka on miehelleni tärkeä, ja joista kuitenkin kuulen kaikenlaista jne. Ei sille mitään voi jos se ei koskaan toteudu, mutta jos saisin itse valita, niin toivoisin asioiden olevan toisin.
ap
No ei kannata harmitella asiaa. Älä ota tätä mitenkään negatiivisena vaan asiat nyt vaan menee näin. He eivät halua elämäänsä uusia läheisempiä ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sama juttu. Mekin ollaan oltu yhdessä kymmenisen vuotta. Miehen miespuolisten kavereiden kans tulen ihan ok juttuun, mutta heidän vaimonsa ovat aina murjottaneet vaiti, kun ollaan tavattu. Ollaan tehty miehen kanssa sopimus, että hän tapaa kavereitaan yksin tai lapsemme kanssa. Hänen kaverinsa eivät ole enää tervetulleita käymään meillä vaan mies tapaa heitä muualla. Surettaa ja en ymmärrä
mikä mussa on vialla. Mutta näillä mennään.Aika tyly meininki ettei kaverit ole tervetulleita. Ja mistä tiedät että vaimot murjottaa, ehkä eivät vaan ole puheliaita? En minäkään sen erityisemmin tule juttuun kaikkien miehen kavereiden vaimojen kanssa, mutta ei tulis mieleenkään kieltää tulemasta vaikka käymään.
Mä tiedän tismalleen mistä tuo puhuu ja sama sääntö on meilläkin. Ei tupata jollei tykätä. Yksikin naisihminen tyrkkäsi mulle takkinsa, kätteli kaikki muut läpi ja kuvitteli voivansa noin vain lampsia meille sisälle bileisiin. Ei ole ollut toista kertaa asiaa meille. Piste.
Vierailija kirjoitti:
Minua kyllä kiinnostaa omien ystävieni kuulumiset, ja tietyllä tasolla myös miehen ystävien. Kun kerran tuttuja ollaan!
ap
Ihmiset ovat erilaisia. Ei minun tulisi mieleenkään kysellä kaverin puolison kuulumisia. Emme me ole kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuulukaan välittää. Eivät ole sinun ystäviä. Samoin toisinpäin.
On vähän vaikea tilanne kyllä, itse en haluaisi ollakaan tekemisissä ihmisten kanssa, en haluaisi mitään lämpimiä välejä sellaisten kanssa, jotka selkeästi näyttävät etteivät pidä minusta. Tuntuu, että menet nyt takapuoli edellä puuhun, tai yrität mennä, haluta sellaista, mille ei alunalkaen ole ollut edellytyksiä. Yleensähän se menee niin, että kun ihmiset tapaavat toisensa, he kalkuloivat että tykkäänkö minä tuosta, onko tuo kiva ja jos vastaus on kyllä, niin sitten tutustutaan enemmän ja siitä ja tulee ne lämpimät välit, jos on tullakseen. Mutta jos on ollut se mieli, että enpä tuosta perusta, niin ei se helpolla muutu enää sellaiseksi, mitä toivoisit. Nuo lapsuusajan kaveriporukat on usein kaikkein vaikeimpia päästä sisälle. Niissä eivät kaikki oikeasti pidä edes toisistaan, kunhan ovat jymähtäneet sinne henkiselle hiekkalaatikolleen. Ja ollaan mukamas kaikki niin hyviä kavereita, siitä on puolet fuulaa yleensä.