Lue keskustelun säännöt.
Miehen ystävät eivät välitä minusta
30.03.2021 |
Olin kirjoittamassa että eivät pidä minusta, mutta ei kyse taida olla siitäkään. Minä olen vain heille täysin yhdentekevä. Olemme olleet miehen kanssa yhdessä kymmenisen vuotta, joten minulla ei ole kauheasti toivoa, että asia enää muuttuisi. Asia kuitenkin jostain syystä harmittaa. Yritän itse olla kaikille ystävällinen ja huomaavainen, mutta on kuitenkin myönnettävä, että en kai ole erityisen kiinnostava. Olen hiukan syrjäänvetäytyvä, enkä tuo itseäni oma-aloitteisesti esille. En ole myöskään mikään hurjapää tai muuta sellaista, mikä voisi ulkopuolisia kiinnostaa.
Kuitenkin aiemmassa parisuhteessani olen kokenut ihan toisenlaista: silloisen kumppanin kaverit pitivät minusta kovastikin, ja saatoin olla luontevana osana mukana vaikka jossain illanvietoissa. Tuntui, että minut "nähtiin" ja minua arvostettiin ystävänä siinä missä kumppaniniakin.
Omat ystäväni pitävät miehestäni todella paljon, ja siksikin tuntuu kummalliselta, että hänen ystäviensä suunnalta suhtautuminen on ihan eri. Ei kukaan siis ole minulle epäkohtelias, mutta minulle ei koskaan puhuta, vaikka olisin paikalla. Mielipiteeni ja juttuni eivät kiinnosta ketään.
Tämä voi kuulostaa pikkusieluiselta valituksen aiheelta, mutta ehkä on kuitenkin luonnollista toivoa hyväksyntää oman rakkaan läheisiltä? Ehkä on sentään parempi että minusta ei piitata, kuin että minua jostain syystä inhottaisiin, mutta siltikin tuntuu tylsältä etten voisi kuvitella lähteväni miehen kaveriporukan kanssa vaikka pyöräreissuille tai festareille. Mies kyllä tukisi minua, jos haluaisin olla mukana, mutta en oikein itse enää halua/uskalla, kun minulle ei vaan lämmetä. (Ja toki korona-aikana ei nyt voisikaan yrittää kohentaa tilannetta.)
Millainen suhde teillä on kumppaninne ystäviin? Onko kukaan kokenut samaa kuin minä?
Kommentit (151)
Miehelläni on pari kaveria jotka eivät edes katso minuun päin. Se on aivan uskomatonta, jos kohtaamme jossain ja seison koko ajan max puolen metrin päässä miehestäni, nämä tyypit osaavat koko kuulumisten vaihdon ajan olla katsomatta minuun kertaakaan. En voi käsittää mitä tuollaisten ihmisten päässä liikkuu :D luulisi että voisi tavatessa edes katsoa kohti ja nyökätä. Tulee kyllä erittäin selväksi etteivät halua tutustua minuun. Mitään draamaa ei ole taustalla ja ihan taviksia ollaan kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on pari kaveria jotka eivät edes katso minuun päin. Se on aivan uskomatonta, jos kohtaamme jossain ja seison koko ajan max puolen metrin päässä miehestäni, nämä tyypit osaavat koko kuulumisten vaihdon ajan olla katsomatta minuun kertaakaan. En voi käsittää mitä tuollaisten ihmisten päässä liikkuu :D luulisi että voisi tavatessa edes katsoa kohti ja nyökätä. Tulee kyllä erittäin selväksi etteivät halua tutustua minuun. Mitään draamaa ei ole taustalla ja ihan taviksia ollaan kaikki.
Juuri näin! Täällä on nyt paljon viestejä tyyliin "ei sinun tarvitse olla kaiken keskipiste ja tunkea kaikkeen mukaan!1!!", mutta kun tuollainen käytös on vaan tosi outoa, ettei edes suunnilleen tervehdittäisi ellei olisi pakko. Ja mitään draaman aihetta ei todellakaan ole, eli asia on vain niin että minua pidetään täysin turhana tapauksena, jolta ei edes kohteliaisuudesta kysytä kuulumisia tms. En minä mitään sydänystäviä tarvitse, kun omat sellaiset on jo, mutta se että ei piitata yhtään edes kohteliaisuudesta, se on outoa. Kun he kuitenkin ilmiselvästi välittävät miehestäni.
ap
Onkohan miehillä joissain piireissä jonkinlainen mieskoodi, joka estää kaverin tyttöystävän/vaimon huomioimisen? Joku sisäänrakennettu ikiaikainen juttu.
Mä en kehtaisi tuputtaa itseäni miehen miespuoliseen sinkkukaveriporukkaan mukaan. En edes kokkaamalla, hyysäämällä ja järjestelemällä tekemistä.
Ehkä he haluavat pitää poikaporukkansa, kyllähän se muuttaa asiaa kun yksi nainen on mukana.
Eri asia jos on pariskuntakavereita, mutta tuolta miesporukalta odotat liikaa.
Anna olla, miksi tehdä itselleen ongelmaa tuosta?
Vierailija kirjoitti:
Onkohan miehillä joissain piireissä jonkinlainen mieskoodi, joka estää kaverin tyttöystävän/vaimon huomioimisen? Joku sisäänrakennettu ikiaikainen juttu.
Siis tyyliin, että jos kiinnität huomiota, kaveri voi olettaa, että yrität iskeä sitä ja sitten ollaan ongelmissa 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaan samaistua sinuun ap. Mulla vähän sama juttu, tosin miehen perheen kanssa. Minun lapsuudenperheeni ja sukuni ovat ottaneet mieheni avosylin vastaan ja kohtelevat häntä kuin hän olisi aina kuulunut perheeseen. Vanhempani varsinkin ovat yleensä jopa kiinnostuneempia hänen kuulumisistaan kuin omistani.
Miehen perhe taas vuosienkaan jälkeen ei ole kovin kiinnostunut minusta: mitä minulle kuuluu, mitä ajattelen asioista jne. He eivät ole koskaan edes yrittäneet tutustua minuun. He eivät myöskään halua minun tutustuvan heihin, yritetty on. Eivät anna siis itsestään mitään. He ovat ihanat vanhemmat miehelleni ja isovanhemmat lapsille, eli eivät ole ilkeitä tmv, ovat vain välinpitämättömiä minun suhteeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sama juttu. Mekin ollaan oltu yhdessä kymmenisen vuotta. Miehen miespuolisten kavereiden kans tulen ihan ok juttuun, mutta heidän vaimonsa ovat aina murjottaneet vaiti, kun ollaan tavattu. Ollaan tehty miehen kanssa sopimus, että hän tapaa kavereitaan yksin tai lapsemme kanssa. Hänen kaverinsa eivät ole enää tervetulleita käymään meillä vaan mies tapaa heitä muualla. Surettaa ja en ymmärrä
mikä mussa on vialla. Mutta näillä mennään.Kurjaa :( Naisten kesken vielä luulisi löytyvän helpommin jotain yhteistä keskusteltavaa. Minun mieheni kaverit ovat kaikki sinkkuja, että ehkä siinä on yksi mahdollinen selitys sille että olen ulkopuolinen. Mutta toisaalta, ei ystävyyden/kaveruuden pitäisi olla sukupuolestakaan kiinni. Ja sekin ehkä loukkaa, ettei edes yritetä. Itse olen yrittänyt vaikka mitä: olen lähtenyt mukaan ties minne, jopa muuttoavuksi, olen leiponut, laittanut ruuat, kysellyt kuulumiset, järjestänyt mukavaa tekemistä jos ovat vaikka tulleet meille jne. Ja antanut myös tilaa. Mutta rehellisesti en muista että minun kuulumisiani olisi koskaan kukaan kysynyt, saati että pääsisin vielä syvällisemmin mukaan keskusteluun.
ap
Mulla ollut hieman samaa ex-miehen kaverien kanssa sekä ex-työpaikassani. Kun vaihdoin nämä, niin jopas auttoi.
Joku kommentoi, että kemiat ei pelais. Hah, ei tuossa siitä ole kyse, vaan miehes kaverien sosiaalisten taitojen puutteesta!!! Kaikille ei vaan ole kotoa tarttunut mukaan seurustelun aakkosia. Sosiaalisesti taitavahan saa kanssaihmistensä olon tuntumaan mukavaksi. Tämä illanistujaisissa tapahtuu esim tervehtimällä ystävällisesti, kysymällä kuulumisia ja esim vetämällä ihmisiä mukaan keskusteluun valitsemalla aloituksia siten että kaikki voivat osallistua. Mielipiteen kysyminen tai keskustelukumppanin erikoistietämiseen liittyvän kysymyksen kysyminen lisää myös mukavuuden tuntua keskustelukumppanissa. Moni junttiukko on sellainen, ettei edes mieleen tule puhua muusta kuin kaivinkoneista ja ojankaivuusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulen toimeen kaikkien muidenkin kanssa, ja tulen toimeen vaimon ystävien ja kavereidenkin kanssa. Ei heistä kukaan ole sydänystäväni, mutta ei minulla ole sydänystäviä muutenkaan.
Onko nyky-Suomessa aikuisilla ihmisillä vielä oikeita ystäviä? Minulla on vain ihmisiä, joiden kanssa teen jotain tiettyjä asioita.
Mielestäni on outoa, että nuo kaikki kaverit ovat sinkkuja. Ovatko kaikki siis olleet sinkkuja sen kymmenen vuotta, mitä olette seurustelleet? Jos näin on, he ovat luultavasti sosiaalisesti onnettomia tapauksia, eivätkä osaa suhtautua normaalisti naiseen.
Minun miehellänikin on kaveriporukassa muutama erittäin hitaasti lämpenevä möllykkä, jotka eivät puhuneet minulle ensimmäisiin vuosiin mitään. Luulen, että he pelkäsivät minua, tai ainakin pitivät jonkinlaisena uhkana. Mutta tässä 14 vuoden aikana kahdesta heistä on tullut tosi läheisiä ja tärkeitä ystäviä myös minulle. Yksi ei edelleenkään juuri noteeraa, mutta olen oppinut antamaan hänen olla, enkä itsekään ajattele häntä koskaan sen kummemmin. Mies hoitaa hänen kutsumisensa juhliin tms, minä en kutsu. Silloin tällöin he käyvät kaksin mökillä, minä teen silloin muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on outoa, että nuo kaikki kaverit ovat sinkkuja. Ovatko kaikki siis olleet sinkkuja sen kymmenen vuotta, mitä olette seurustelleet? Jos näin on, he ovat luultavasti sosiaalisesti onnettomia tapauksia, eivätkä osaa suhtautua normaalisti naiseen.
Minun miehellänikin on kaveriporukassa muutama erittäin hitaasti lämpenevä möllykkä, jotka eivät puhuneet minulle ensimmäisiin vuosiin mitään. Luulen, että he pelkäsivät minua, tai ainakin pitivät jonkinlaisena uhkana. Mutta tässä 14 vuoden aikana kahdesta heistä on tullut tosi läheisiä ja tärkeitä ystäviä myös minulle. Yksi ei edelleenkään juuri noteeraa, mutta olen oppinut antamaan hänen olla, enkä itsekään ajattele häntä koskaan sen kummemmin. Mies hoitaa hänen kutsumisensa juhliin tms, minä en kutsu. Silloin tällöin he käyvät kaksin mökillä, minä teen silloin muuta.
Ehkä se on vähän outoa, että ovat kaikki olleet pitkään sinkkuja. Ovat ihan mukavia tyyppejä, mutta ymmärrän jollain tasolla miksi juuri minun mieheni on heistä se, jolla on parisuhteita ollut: hän välittää ihmisistä. Nämä muut miekkoset ovat jollain kummalla tavalla sisäänpäin kääntyneitä. En osaa selittää asiaa kovin hyvin, mutta vaikken olekaan objektiivinen tarkkailija, niin mielestäni mieheni on heistä se helposti lähestyttävä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on outoa, että nuo kaikki kaverit ovat sinkkuja. Ovatko kaikki siis olleet sinkkuja sen kymmenen vuotta, mitä olette seurustelleet? Jos näin on, he ovat luultavasti sosiaalisesti onnettomia tapauksia, eivätkä osaa suhtautua normaalisti naiseen.
Minun miehellänikin on kaveriporukassa muutama erittäin hitaasti lämpenevä möllykkä, jotka eivät puhuneet minulle ensimmäisiin vuosiin mitään. Luulen, että he pelkäsivät minua, tai ainakin pitivät jonkinlaisena uhkana. Mutta tässä 14 vuoden aikana kahdesta heistä on tullut tosi läheisiä ja tärkeitä ystäviä myös minulle. Yksi ei edelleenkään juuri noteeraa, mutta olen oppinut antamaan hänen olla, enkä itsekään ajattele häntä koskaan sen kummemmin. Mies hoitaa hänen kutsumisensa juhliin tms, minä en kutsu. Silloin tällöin he käyvät kaksin mökillä, minä teen silloin muuta.
Ehkä se on vähän outoa, että ovat kaikki olleet pitkään sinkkuja. Ovat ihan mukavia tyyppejä, mutta ymmärrän jollain tasolla miksi juuri minun mieheni on heistä se, jolla on parisuhteita ollut: hän välittää ihmisistä. Nämä muut miekkoset ovat jollain kummalla tavalla sisäänpäin kääntyneitä. En osaa selittää asiaa kovin hyvin, mutta vaikken olekaan objektiivinen tarkkailija, niin mielestäni mieheni on heistä se helposti lähestyttävä.
ap
Tässä se selitys sitten tuli. He eivät osaa suhtautua naisiin, edes kaverin tyttöystävään. Vika ei ole sinussa. Anna heidän siis olla, peruskohteliaisuus riittää. Voit ihan hyvin lähteä mukaan festareille tms, jos miehesi haluaa sinut mukaan. Huomioit sitten lähinnä häntä, muille voit antaa tilaa. Lähestyvät ehkä jonain päivänä itse, kun lakkaat liian yrittämisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ikinä tavannut miehen ystäviä. No lähinnä hänellä onkin vain työkavereita.
Ollaan oltu 8 vuotta yhdessä. En kuitenkaan koe, että olisin jäänyt mistään paitsi. Miehen ystävät ovat hänen ystäviään. En koe tarvetta, että heidän pitäisi olla myös minun ystäviä
Samaistun! Minulla ei ole mitään yhteistä mieheni ystävien tai näiden vaimojen kanssa. Olen ainoa, joka ei ole kotoisin samalta kylältä, että se tietysti selittää porukkaan pääsemisen vaikeutta, mutta harmitta se silti... Ollaan oltu kohta 10v yhdessä kuitenkin. Tapaamisessa usein miehen ystävien puolisot puhuvat keskenään joidenkin yhteisten lukiotuttujen juoruja (päälle kolmekymppisenä!), miehet katsovat jääkiekkoa ja minä istun siinä välissä tyhmän näköisenä. En kauheasti käy enää, mutta yritän edes joskus mennä. En tiedä miksi yritän. Olen kateellinen tiiviille porukoille, vaikka tietysti minulla on omat kaverit. Vinkkejä otetaan vastaan :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just tämän takia en enää oikein jaksa naispuolisia ystäviä. Asiasta kun asiasta pitää tehdä ongelma, miesten kanssa on paljon yksinkertaisempaa.
Nykyisen puolisoni ystävät tykkäävät minusta, lähettävät aina terveisiä ja kyselevät, että miksen ole mukana, jos mies menee esim. illanviettoon yksin. Tai mistä minä tiedän, tykkäävätkö oikeasti, mutta ainakin haluavat saada minut tuntemaan oloni tykätyksi ja tervetulleeksi porukkaan.
Edellisen miesystävän kaverit ilkeilivät minulle vähintäänkin rivien välistä koko ajan ja mieheni ei muka huomannut sitä, vaikka hänelle asiasta joskus sanoinkin. Ei ollut mukavaa aikaa se, etenkään kun mies tosiaan ei edes yrittänyt puolustaa minua, vaikka jopa ulkonäköäni haukuttiin hänen ollessaan paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sama juttu. Mekin ollaan oltu yhdessä kymmenisen vuotta. Miehen miespuolisten kavereiden kans tulen ihan ok juttuun, mutta heidän vaimonsa ovat aina murjottaneet vaiti, kun ollaan tavattu. Ollaan tehty miehen kanssa sopimus, että hän tapaa kavereitaan yksin tai lapsemme kanssa. Hänen kaverinsa eivät ole enää tervetulleita käymään meillä vaan mies tapaa heitä muualla. Surettaa ja en ymmärrä
mikä mussa on vialla. Mutta näillä mennään.Kurjaa :( Naisten kesken vielä luulisi löytyvän helpommin jotain yhteistä keskusteltavaa. Minun mieheni kaverit ovat kaikki sinkkuja, että ehkä siinä on yksi mahdollinen selitys sille että olen ulkopuolinen. Mutta toisaalta, ei ystävyyden/kaveruuden pitäisi olla sukupuolestakaan kiinni. Ja sekin ehkä loukkaa, ettei edes yritetä. Itse olen yrittänyt vaikka mitä: olen lähtenyt mukaan ties minne, jopa muuttoavuksi, olen leiponut, laittanut ruuat, kysellyt kuulumiset, järjestänyt mukavaa tekemistä jos ovat vaikka tulleet meille jne. Ja antanut myös tilaa. Mutta rehellisesti en muista että minun kuulumisiani olisi koskaan kukaan kysynyt, saati että pääsisin vielä syvällisemmin mukaan keskusteluun.
ap
Ehkä heitä ei tosiaan kiinnosta olla sinun kanssa tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Onko naisten pakko saada huomiota kaikilta miehiltä? Kuinka epävarmoja oikein osaatte olla?
Minä kaipaisin sitä hyväksyntää nimenomaan niiltä naispuolisilta kavereilta ja miespuolisten kavereiden tyttöystäviltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sama juttu. Mekin ollaan oltu yhdessä kymmenisen vuotta. Miehen miespuolisten kavereiden kans tulen ihan ok juttuun, mutta heidän vaimonsa ovat aina murjottaneet vaiti, kun ollaan tavattu. Ollaan tehty miehen kanssa sopimus, että hän tapaa kavereitaan yksin tai lapsemme kanssa. Hänen kaverinsa eivät ole enää tervetulleita käymään meillä vaan mies tapaa heitä muualla. Surettaa ja en ymmärrä
mikä mussa on vialla. Mutta näillä mennään.Kurjaa :( Naisten kesken vielä luulisi löytyvän helpommin jotain yhteistä keskusteltavaa. Minun mieheni kaverit ovat kaikki sinkkuja, että ehkä siinä on yksi mahdollinen selitys sille että olen ulkopuolinen. Mutta toisaalta, ei ystävyyden/kaveruuden pitäisi olla sukupuolestakaan kiinni. Ja sekin ehkä loukkaa, ettei edes yritetä. Itse olen yrittänyt vaikka mitä: olen lähtenyt mukaan ties minne, jopa muuttoavuksi, olen leiponut, laittanut ruuat, kysellyt kuulumiset, järjestänyt mukavaa tekemistä jos ovat vaikka tulleet meille jne. Ja antanut myös tilaa. Mutta rehellisesti en muista että minun kuulumisiani olisi koskaan kukaan kysynyt, saati että pääsisin vielä syvällisemmin mukaan keskusteluun.
ap
MIKSI tuollaista kuvittelet? Naiset hokevat tälläkin palstalla jatkuvasti, etteivät tule muiden naisten kanssa toimeen.
Minunkin miehellä pääosa kavereista on sinkkuja. Mies ei kutsu minua heidän juttuihinsa, ovat miesporukkatapaamisia eikä kiinnostaisi heidän juttunsa kyllä yhtään. Urheilu, autot, elektroniikka, oluet, mökin korjaustyöt.
Naimisissa olevat kaverit tunnen mutta en halua juurikaan tavata niitä joiden vaimo on ihan erilainen kuin minä ( haluaa aina ryypätä tms). Kaksi ystäväpariskuntaa on miehen puolelta joita tavataan, se riittää minulle. Miksi väkisin mennä kiusallisiin tapaamisiin jos se ei ole pakko niinkuin sukujen piirissä? En valvoita miestäkään tapaamaan kaverieni miehiä jos he ovat tuppisuita tai kerskureita. Tapaan tällöin kaveriani kaksin. Se on hauskinta!
Arvostelemaan? :D Juu en ole ketään arvostellut. Mies puolestaan haluaisi minut mukaan oikeastaan aina, itse vaan en tunne oloani tervetulleeksi, kun olen "näkymätön".
Kyse ei tosiaan ole siitä, etten esim. pärjäisi kotona yksin. Nautin yksinolosta suunnattomasti. Kyse on siitä, että minulle tärkeän ihmisen läheiset eivät pidä minua mitenkään huomionarvoisena. Asiaan suhtauduttaisiin luultavasti ymmärtäväisemmin, jos kyseessä olisi vaikka kumppanin sisarukset. Mutta ystävät voivat olla yhtä läheisiä, ja heidän hyväksyntänsä samalla tavalla tärkeää kuin vaikka perheen hyväksyntä. Emme kuitenkaan elä kuplassa, vaan omien läheistemme ympäröimänä. Kyllä minun mielestäni kumppaneidenkin kuuluu tietyllä tasolla päästä "mukaan".
ap