Lue keskustelun säännöt.
Miksi avioehto on joillekin niin iso mörkö?
30.03.2021 |
Kymmenen vuoden yhdessä olon jälkeen aloimme leikkimielisesti puhua, josko meidänkin pitäisi virallistaa suhteemme ja mennä naimisiin. Minulle tuli keskustelun aikana kuitenkin täysin puskista se, että mieheni mielestä avioehto on ihan turha, eikä sellaista mihinkään tarvita. Olin aivan leuka ammollani hämmästyksestä, kun itselleni on aina alleviivattu kummankin puolison omien rahojen erillisyyden tärkeyttä ja avioehtoa.
Kerroin miehelle haluavani avioehdon ja sen olleen itselleni selviö jos yläasteelta asti. Hän loukkaantui ja kysyi, enkö rakastakaan häntä kun haluan etukäteen miettiä tilannetta mahdollisen eron kannalta. Mitä ihmettä?
Onko muilla kokemuksia eriävistä avioehtonäkemyksistä?
Kommentit (262)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehdottomuus viestii korkeasta luotosta suhteeseen ja siitä, että olet valmis epätodennäköisessä erotilanteessakin välittämään tasapuolisesti puolisosi toimeentulosta (ja hän sinun). Avioehto on valitettavasti ensimmäinen epäluottamuksen siemen. Ainoastaan jos suvussa on perheyrityksiä, maatiloja, tai muu monimiljoonainen omaisuus, on paremmin ymmärrettävää jättää osa omaisuudesta avioliiton ulkopuolelle.
Avioehdon tekemättä jättäminen ei kuitenkaan estä avioeroa. Puolet kaikista avioliitoista päättyy eroon ja joukossa on lukemattomia avioehdon tekemättä jättäneitäkin pariskuntia. Minä luotan avopuolisooni, mutta alusta asti olen halunnut pitää omat rahat ominani ja hänen rahansa hänen ominaan. Yhteisille kuluille on oma tilinsä.
AP
Muistutetaanpa taas, 39 % ensimmäisistä avioliitoista päättyy eroon, seuraavat avioitumiskierrokset nostavat prosentin 50:een, koska näitä mattinykkäsiä ja toniniemisiä aina riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me emme kumpikaan ole avioehdon kannattajia. Mies narrasi muinoin äitiään, että meillä sellainen on. Muori tuhlaili tosin oman perintönsä. ressukka. Me olemme kasvattaneet ainoalle lapsellemme perintöä. On siinä mukana pikkutontti perähikiältä muorin koppavasti osoitettuna... Jotkut palvoo rahaa, jotkut liittoaan. Naimisissa vuodesta 1979.
Minä en halunnut avioehtoa ja minulle on ollut alusta asti selvää, että mahdollisen eron tullessa kaikki menee puoliksi. Olen parempituloinen meistä. Mielestäni kumppani ei siinä rahasta yhtään mitään, vaan jako on oikeudenmukainen. Hän on osaltaan mahdollistanut tienaamistani ja omaisuuteni karttumista.
Jos kaikki ei olisi yhteistä, olisi mielestäni tosi tylsää koko avioliiton ajan miettiä, kumman pitää maksaa ravintolalasku, miten jakaa kauppalaskut kun toinen syö enemmän ja kalliimpaa ruokaa, miten osittaa keittiöremontti toisen omistamaan osakkeeseen mutta jota toinen osapuoli nimenomaan toivoo... Ihan liian vaikeaa. Kyllä siinä on ihan samanlaiset mahdollisuudet "rahastaa" toista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehdottomuus viestii korkeasta luotosta suhteeseen ja siitä, että olet valmis epätodennäköisessä erotilanteessakin välittämään tasapuolisesti puolisosi toimeentulosta (ja hän sinun). Avioehto on valitettavasti ensimmäinen epäluottamuksen siemen. Ainoastaan jos suvussa on perheyrityksiä, maatiloja, tai muu monimiljoonainen omaisuus, on paremmin ymmärrettävää jättää osa omaisuudesta avioliiton ulkopuolelle.
Avioehdottomuus saattaa viestiä luottamuksesta, mutta tiukan paikan tullen se muuttuu mahdollisuudeksi rahastaa. Näin on niin usein käynyt. Kun rakkaus loppuu, toisen ihmisen tulevaisuudella ei useinkaan ole paljonkaan väliä. Ja kenelle vain voi käydä niin. Siis avioehto ehdottomasti.
Mikä rahastusmahdollisuus? Jos siis molemmat ovat ihan omasta tahdostaan solmineet taloudellisen sopimuksen nimeltä avioliitto, jonka perusehdot omaisuuden jakamisen erotilanteessa määrittelevät. Kai sitä sopimusta silloin tuleekin noudattaa.
Itse en kyllä solmisi avioliittoa edes avioehdolla. Nuorena riitti avoliitto, nykyään nautin seurustelusuhteista, joissa asutaan eri asunnoissa.
Oma avioehtonäkemykseni riippuu ihan tilanteesta. Kokisin sen ehdottamisen jopa loukkaavana, jos perhettä olisi tarkoitus perustaa, se kun puree yleensä nimenomaan naisen urakehitykseen ja tuloihin. Lisäksi kun lapset tulee kuvioihin, valintoja on yleesä pakko tehdä sillä perusteella, mikä on lapsille ja meille perheenä parasta. Tähän kuvioon ei avioehto istu. Poikkeuksena, jos toinen jo lähtökohtaisesti huomattavasti varakkaampi. Tällöin voisin suostua avioehtoon, joka rajaisi tuon jo olemassa olevan omaisuuden (esim. kiinteistö tmv.) avio-oikeuden ulkopuolelle.
Jos taas lapset ei ole yhteisiä, avioehto on mielestäni melkeinpä välttämättömyys. Siinäkin olisi mentävä ne lapset edellä, ja turvattava ensisijaisesti sen oman pesueen elintaso.
Lapsettoman parin osalta mielestäni tilanteen ratkaisee varallisuuserot. Jos toinen on huomattavasti varakkaampi, avioehto on hyvä idea. Jos molemmilla on suunnilleen sama tulotaso ja saman verran omaisuutta, niin sitten mielestäni avioehto ei ole niin merkityksellinen, että itse sitä vaatisin, mutta voisin sen silti mukisematta allekirjoittaa, jos toinen niin haluaisi.
Jos taas yhteisymmärrykseen ei päästä, avioon ei kannata astua ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs avioeron sattuessa käy omalla tilillä oleville varoille, pitääkö nekin muka jakaa? Meillä nimittäin emäntä humputtelee omat rahansa harrastuksiin ja lasten vaatteisiin ja minä nautin säästämisestä ja sijoittamisesta. Olisi kieltämättä hiukan epäreilua, jos erottaessa joutuisin antamaan osan rahoistani puolisolle, jota säästäminen ei kiinnostanut.
Kätke rahat pikku hiljaa internetpankkeihin, joista emäntä ei niitä tule koskaan löytämään. Lähimmät löytyy ainakin Saksasta. Toimii.
Vierailija kirjoitti:
Oma avioehtonäkemykseni riippuu ihan tilanteesta. Kokisin sen ehdottamisen jopa loukkaavana, jos perhettä olisi tarkoitus perustaa, se kun puree yleensä nimenomaan naisen urakehitykseen ja tuloihin. Lisäksi kun lapset tulee kuvioihin, valintoja on yleesä pakko tehdä sillä perusteella, mikä on lapsille ja meille perheenä parasta. Tähän kuvioon ei avioehto istu. Poikkeuksena, jos toinen jo lähtökohtaisesti huomattavasti varakkaampi. Tällöin voisin suostua avioehtoon, joka rajaisi tuon jo olemassa olevan omaisuuden (esim. kiinteistö tmv.) avio-oikeuden ulkopuolelle.
Jos taas lapset ei ole yhteisiä, avioehto on mielestäni melkeinpä välttämättömyys. Siinäkin olisi mentävä ne lapset edellä, ja turvattava ensisijaisesti sen oman pesueen elintaso.
Lapsettoman parin osalta mielestäni tilanteen ratkaisee varallisuuserot. Jos toinen on huomattavasti varakkaampi, avioehto on hyvä idea. Jos molemmilla on suunnilleen sama tulotaso ja saman verran omaisuutta, niin sitten mielestäni avioehto ei ole niin merkityksellinen, että itse sitä vaatisin, mutta voisin sen silti mukisematta allekirjoittaa, jos toinen niin haluaisi.
Jos taas yhteisymmärrykseen ei päästä, avioon ei kannata astua ollenkaan.
Millä tapaa avioehto ei istu lapsiperhe-elämään? Avioehtohan ei vaikuta yhtään mitenkään avioliiton aikaisiin raha-asioihin, vaan sillä on vaikutusta ainoastaan avioeron tai puolison kuoleman kohdalla. Lain mukaan avioliitossakin kummankin puolison omaisuus on tämän oma, ositus tapahtuu vain avioliiton päättyessä, päättyi se sitten eroon tai kuolemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs avioeron sattuessa käy omalla tilillä oleville varoille, pitääkö nekin muka jakaa? Meillä nimittäin emäntä humputtelee omat rahansa harrastuksiin ja lasten vaatteisiin ja minä nautin säästämisestä ja sijoittamisesta. Olisi kieltämättä hiukan epäreilua, jos erottaessa joutuisin antamaan osan rahoistani puolisolle, jota säästäminen ei kiinnostanut.
Kätke rahat pikku hiljaa internetpankkeihin, joista emäntä ei niitä tule koskaan löytämään. Lähimmät löytyy ainakin Saksasta. Toimii.
Paitsi ettei toimi, koska EU:n sisällä rahaliikenne on hyvin valvottua kaiken maailman rahanpesudirektiivien takia. Ja sitälpaitsi pankista näkee kyllä minne ne rahat on lähetetty ja puolet niistä saadaan sieltä Saksasta ex-vaimolle palautettua.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs avioeron sattuessa käy omalla tilillä oleville varoille, pitääkö nekin muka jakaa? Meillä nimittäin emäntä humputtelee omat rahansa harrastuksiin ja lasten vaatteisiin ja minä nautin säästämisestä ja sijoittamisesta. Olisi kieltämättä hiukan epäreilua, jos erottaessa joutuisin antamaan osan rahoistani puolisolle, jota säästäminen ei kiinnostanut.
Kummankin koko varallisuus ml. sijoitukset ja tilille makuutetut rahat ynnätään erikseen yhteen, verrataan ja erotus tasataan tasinkoa maksamalla.
Käytännössä jos emännälläsi raha polttaa taskussa eikä mitään oma varallisuutta kerry niin erotessa lihava siivu säästöistäsi ja/tai sijoituksistasi menee tasinkona hänelle.
Ei se reilulta varmasti tunnu, siksi pitäisikin se avioehto olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs avioeron sattuessa käy omalla tilillä oleville varoille, pitääkö nekin muka jakaa? Meillä nimittäin emäntä humputtelee omat rahansa harrastuksiin ja lasten vaatteisiin ja minä nautin säästämisestä ja sijoittamisesta. Olisi kieltämättä hiukan epäreilua, jos erottaessa joutuisin antamaan osan rahoistani puolisolle, jota säästäminen ei kiinnostanut.
Kätke rahat pikku hiljaa internetpankkeihin, joista emäntä ei niitä tule koskaan löytämään. Lähimmät löytyy ainakin Saksasta. Toimii.
Paitsi ettei toimi, koska EU:n sisällä rahaliikenne on hyvin valvottua kaiken maailman rahanpesudirektiivien takia. Ja sitälpaitsi pankista näkee kyllä minne ne rahat on lähetetty ja puolet niistä saadaan sieltä Saksasta ex-vaimolle palautettua.
Jaa, kummallista ettei se vaan noin mennyt. Suosittelen edelleen tästä nillittäjästä huolimatta, ei kannata välittää. Juju on rahojen siirtämisessä hiljalleen ja, jos mahdollista, osan palkasta siirtämisessä joka palkanmaksun yhteydessä erilliselle tilille eri pankkiin. Siitä sitten ei emäntä tajua mitään ja homma toimii. Joko avioehto tai sitten on turvattava oma omaisuus kullankaivajalta näin.
Koskaan ei pidä luottaa lupauksiin. Vain itse turvattu omaisuus on omaa omaisuutta. Järki päähän ennen tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs avioeron sattuessa käy omalla tilillä oleville varoille, pitääkö nekin muka jakaa? Meillä nimittäin emäntä humputtelee omat rahansa harrastuksiin ja lasten vaatteisiin ja minä nautin säästämisestä ja sijoittamisesta. Olisi kieltämättä hiukan epäreilua, jos erottaessa joutuisin antamaan osan rahoistani puolisolle, jota säästäminen ei kiinnostanut.
Jos teillä ei ole avioehtoa, niin kyllä puolet kuuluu vaimolle erossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä nyt ei selvinnyt, että mitä varten avioehto pitäisi olla.
Meille oli itsestäänselvää aikoinaan, että ei avioehtoa naimisiin mennessä, kun oltiin aivan yhtä persaukisia kumpikin.
Perhettä ja omaisuutta on kasvatettu yhdessä. Avioliiton aikana toinen toistaan tukien, eron tullessa kaikki menisi puoliksi. Hän on tällä hetkellä enemmän tienaavampi, mutta ilman mun tukea ja apua, hän ei olisi tuohon asemaan päässyt. Ja sama toisinpäin.
Mitään perintöjä ei ole tulossa. Tai perin jo isäni, 734 euroa. Se meni ihan tämän yhteisen talouden ylläpitoon. Mies peri äidiltään järjettömän romun, jota se kutsui autoksi. Enemmän siitä tuli maksuja, kun hävitettiin se. Yhteisistä varannoista tietenkin.
Jos mä tai hän nyt alkaisi vaatia avioehtoa jostain syystä, niin kyllähän se näin 24 vuoden jälkeen alkaisi kelloja soittamaan. Miksi ja mitä varten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle perintöjen rajaaminen ulos on selviö, mutta avioliiton aikana kerääntynyt omaisuus on yhteistä. Jos toisella on selvästi enemmän omaisuutta yhteen mentäessä niin voisin toki tehdä avioehdon sen suojelemiseksi.
Siis eihän se valmiiksi hankittu erikseen nimetty omaisuus tietenkään jakoon mene.
Kyllä menee. Miten ihmiset voi olla noin typeriä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs avioeron sattuessa käy omalla tilillä oleville varoille, pitääkö nekin muka jakaa? Meillä nimittäin emäntä humputtelee omat rahansa harrastuksiin ja lasten vaatteisiin ja minä nautin säästämisestä ja sijoittamisesta. Olisi kieltämättä hiukan epäreilua, jos erottaessa joutuisin antamaan osan rahoistani puolisolle, jota säästäminen ei kiinnostanut.
Kätke rahat pikku hiljaa internetpankkeihin, joista emäntä ei niitä tule koskaan löytämään. Lähimmät löytyy ainakin Saksasta. Toimii.
Paitsi ettei toimi, koska EU:n sisällä rahaliikenne on hyvin valvottua kaiken maailman rahanpesudirektiivien takia. Ja sitälpaitsi pankista näkee kyllä minne ne rahat on lähetetty ja puolet niistä saadaan sieltä Saksasta ex-vaimolle palautettua.
Jaa, kummallista ettei se vaan noin mennyt. Suosittelen edelleen tästä nillittäjästä huolimatta, ei kannata välittää. Juju on rahojen siirtämisessä hiljalleen ja, jos mahdollista, osan palkasta siirtämisessä joka palkanmaksun yhteydessä erilliselle tilille eri pankkiin. Siitä sitten ei emäntä tajua mitään ja homma toimii. Joko avioehto tai sitten on turvattava oma omaisuus kullankaivajalta näin.
Koskaan ei pidä luottaa lupauksiin. Vain itse turvattu omaisuus on omaa omaisuutta. Järki päähän ennen tunteita.
Petostuomio avioliitossa menetetyn omaisuuden päälle se vasta kannattaakin. On tyhmää luulla, ettei tuosta jäisi nykypäivänä kiinni. Vaikka emäntä ei tajuaisikaan, niin hänen palkkaamansa avioerojuristi tajuaa kyllä.
T: nillittäjä
Vierailija kirjoitti:
Mulle taas on alleviivattu lapsesta asti, että perheellä on yhteiset rahat. Näin on ollut molempien vanhemmillakin. Ja kun kukaan ei ole eronnut, avioehtoakaan ei ole tarvittu. Kuolemantapauksissa mennään lain mukaan.
Eihän se avioehto tarkoita, ettei perheellä voisi olla yhteisiä rahoja!
Etkä voi olla täysin varma, ettei juuri sinun avioliittosi (tai jonkun muun) voisi päättyä avioeroon.
Vierailija kirjoitti:
Tästä nyt ei selvinnyt, että mitä varten avioehto pitäisi olla.
Meille oli itsestäänselvää aikoinaan, että ei avioehtoa naimisiin mennessä, kun oltiin aivan yhtä persaukisia kumpikin.
Perhettä ja omaisuutta on kasvatettu yhdessä. Avioliiton aikana toinen toistaan tukien, eron tullessa kaikki menisi puoliksi. Hän on tällä hetkellä enemmän tienaavampi, mutta ilman mun tukea ja apua, hän ei olisi tuohon asemaan päässyt. Ja sama toisinpäin.
Mitään perintöjä ei ole tulossa. Tai perin jo isäni, 734 euroa. Se meni ihan tämän yhteisen talouden ylläpitoon. Mies peri äidiltään järjettömän romun, jota se kutsui autoksi. Enemmän siitä tuli maksuja, kun hävitettiin se. Yhteisistä varannoista tietenkin.
Jos mä tai hän nyt alkaisi vaatia avioehtoa jostain syystä, niin kyllähän se näin 24 vuoden jälkeen alkaisi kelloja soittamaan. Miksi ja mitä varten?
Näinhän se on, että ellei omaisuutta edes ole mitenkään erityisesti, niin sitten se avioehto on lähinnä surkuhupaisa. Meillä oli omaisuutta. Itselläni oli maksettu kaksio Helsingissä ja miehellä perintörahoja kahden sellaisen verran. Perhe oli tarkoitus perustaa ja lapsi hankkia. Mitä me avioehdoilla, kun se lapsi kummankin perii kumminkin.
Rahat voi olla yhteiset. Avioehto on vain osa järkevää taloudenhoitoa, minkä pitäisi olla kummallekin osapuolille itsestäänselvyys.
Sen verran karmeita ja epäreiluja tapauksia on tullut nähtyä vuosien varrella, etten ikinä menisi itse avioon ilman avioehtoa. Jos toiselle osapuolelle se ei syystä taikka toisesta kelpaisi, niin eipä tulisi avioliittoa. Voi olla, että suhde kaatuisi muutenkin. Vähintään joutuisi miettimään mitkä on toisen motiivit. Tämmösiin asioihin tunteella suhtautuvat on minusta varsin yksinkertaisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs avioeron sattuessa käy omalla tilillä oleville varoille, pitääkö nekin muka jakaa? Meillä nimittäin emäntä humputtelee omat rahansa harrastuksiin ja lasten vaatteisiin ja minä nautin säästämisestä ja sijoittamisesta. Olisi kieltämättä hiukan epäreilua, jos erottaessa joutuisin antamaan osan rahoistani puolisolle, jota säästäminen ei kiinnostanut.
Kätke rahat pikku hiljaa internetpankkeihin, joista emäntä ei niitä tule koskaan löytämään. Lähimmät löytyy ainakin Saksasta. Toimii.
Petokseen yhytät, joka on sitten taas rikos. Suomessa talousrikolliset jopa istuu ja pitkään.
Viisas vaimo palkkaa juristin, joka kyllä löytää kaikenlaista.
Vierailija kirjoitti:
Minä en halunnut avioehtoa ja minulle on ollut alusta asti selvää, että mahdollisen eron tullessa kaikki menee puoliksi. Olen parempituloinen meistä. Mielestäni kumppani ei siinä rahasta yhtään mitään, vaan jako on oikeudenmukainen. Hän on osaltaan mahdollistanut tienaamistani ja omaisuuteni karttumista.
Jos kaikki ei olisi yhteistä, olisi mielestäni tosi tylsää koko avioliiton ajan miettiä, kumman pitää maksaa ravintolalasku, miten jakaa kauppalaskut kun toinen syö enemmän ja kalliimpaa ruokaa, miten osittaa keittiöremontti toisen omistamaan osakkeeseen mutta jota toinen osapuoli nimenomaan toivoo... Ihan liian vaikeaa. Kyllä siinä on ihan samanlaiset mahdollisuudet "rahastaa" toista.
Siis miten hän on mahdollistanut sinun tienaamisen? Taloustili on kätevä yhteisiin menoihin. Eksä tienasi enemmän, mutta omat tulot ovat myös hyvät, joten ei tullut mieleenkään että eksä olisi pitänyt elämääni rahoittaa.
Ilmeisesti nyt puhutaan aika pienituloisista henkilöistä jo "tonnien velat" on katastrofi. Puolisosta voi hakea eroa jos hänellä alkaa viirata, näin velat jävät hänelle itselleen kun osituksen saa tehdä heti kun eroa on haettu. Minä olen varakkaampi meistä ja minusta olisi reilua jakaa varat puoliksi jos eroamme. Tosin en usko että puolisoni suostuisi edes mitään minulta ottamaan.