Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Listataan asioita jotka olivat ennenvanhaan normaalia toimintaa, nykyään nuoret naureskelevat näille
Listataan asioita mitkä olivat normaaleja ennenvanhaan vaikkapa 70-luvulla ja nykyään nuoret nauravat niille
Minä aloitan:
- naisen tuli käydä emäntäkoulu, muutoin sovelias koulutus oli maksimissaan lukio, koska naimisiinhan se menee kuitenkin
- yliopistot on vain herroille eikä sovi tavalliselle väelle
- naimisiin on mentävä miehen, muuten ei ole ihminen laisinkaan
- lapsiakin on syytä olla alle 30-vuotiaana, tai ei ole normaali mies
- runsas alkoholin käyttö ja tupakointi on hyväksyttyä
Mitä muita tulee mieleen?
-
Kommentit (1446)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä pidemmälle historiaan mennään, sitä harvemmalla on ollut oma kamera. Äidin lapsuudesta 60-luvulta on vain muutama pieni kuva, ja ne ovat tosiaan pieniä, osa semmosia lähes postimerkin kokoisia, niin että on vaikea nähdä yksityiskohtia.
Kuvat olivat myös pitkään mustavalkoisia, ja värifilmin aikaankin jotkut halusivat ottaa nimenomaan mustavalkokuvia, koska niitä pidettiin hienompina ja taiteellisempina.
Nyt on kuvia niin paljon, ettei niitä kukaan jaksa katsella. Ei edes ihminen itse, joka ne on ottanut. Voi verrata hamstraajaan, jonka talo on täynnä roinaa. Lisäksi tuhansittain kuvia tuhoutuu tallennusvälineen tuhoutuessa tai jää sille maatumaan sen myötä, ettei tallennusvälinettä pysty vanhentuneena tekniikkana enää lukemaan.
Kyllä ne useimmilla on myös jossain pilvipalvelussa.
Toki siinä kohti tulee ongelma, jos pilvipalvelut joskus tulevaisuudessa kaatuvat, ja satoja tuhansia kuvia katoaa bittiavaruuteen.
Niin. Mutta ylipäätään se, että koko ajan otetaan tolkuttomasti toinen toistaan "merkityksellisempiä" kuvia, joita ei kuitenkaan itsekään ehdi eikä jaksa koskaan katsoa ja joiden tolkuttomasta joukosta ei edes osaa valita niitä merkityksellisiä kuvia. Isosta osaa kuvia ei osaa edes sanoa missä ne on otettu ja mitä "merkityksellistä" niistä pitäisi nähdä.
Mulla on yli 10 000 kuvaa kissoistani. Niissä on varmasti paljon päällekkäisyyttä, mutta en jaksa käydä niitä läpi. Mieluummin maksan Applelle 10 euroa kuussa, että voin tallentaa ne kaikki. Ehkä sitten joskus jaksan poistella. Siihen menee vain niin tuhottomasti aikaa.
Sitten kun vielä mietit kuinka paljon aikaa niiden 10000 kissakuvan ottamiseen meni. Siis niiden, joita et ehdi nyt katsella. Sen lisäksi, että olet katsellut kissaasi kameran linssin läpi aika kauan ottaaksesi kissastasi kuvia, joilla ei ole kissallesi mitään merkitystä. Ajatellen, että kissakuvien ottaminen menee niin pitkälle, että kissa tulee laiminlyödyksi. Toki voidaan ajatella, että 10000 kissa kuvaa ovat harjaannuttanut sinut kuvaajana niin, että voit ottaa sen upean arvokkaan otoksen. Tosin mikä nyt sitten on se arvokas asia siinä kuvassa? Kissa itsessään sellaisena kuin se nyt kuvaan on ikuistunut vai se, että sinä olet osannut ottaa siitä arvostettavan näköisen kuvan? Miettien, että nykyään kuvakäsitelläänkin ihmisestä otettuja lapsuus- ja nuoruuskuvia siinä määrin, ettei kuvan voi edes ajatella olevan ikuistettua todellisuutta, lapsuutta ja nuoruutta, vaan jonkinlainen "todellisuutta paranteleva" kuvamanipulaatio. Eikä asia siitä paremmaksi muutu, kun omaa naamatauluaan kuvamanipuloi "edustavaan" kuntoon, jotta kestää katsella "kuviaan".
Onpas sullakin oudot asenteet.
Ensinnäkin minulla on ollut yhteensä 5 kissaa, joten kaikki kuvat eivät ole samasta kissasta. Kuvat jo kuolleista kissoista ovat hyvinkin merkityksellisiä minulle. Ja jos kissa tekee jotain hauskaa, niin kyllä sitä haluaa muistella jälkeenpäin.
Toiseksi kuvan ottaminen kännykällä kestää pari sekuntia. Jos ottaa videon, niin sitten voi mennä pari minuuttia. Ei se nyt niin suurta ajanhukkaa ole. Miksi pyörittelet päässäsi jotain kuvitelmaa, että laiminlyön kissojani kun otan vain kuvia niistä? Tai että kuvat eivät ole kissoille merkityksellisiä? Eivät tietenkään ole, miten voisivatkaan olla? Enkä ymmärrä sitäkään, miten kuvista tulee "manipulaatio" jos niitä ottaa liian usein. Ennemminhän ne kertovat siitä aidosta arjesta, jota on eletty.
Vauvat kasvavat niin nopeasti, että varmasti ottaisin tuhansia kuvia, jos minulla sellainen olisi.
Sinulta meni nyt pointtini ohi ja defensit löivät päälle. Tosin väittämäsi kuvien arvo ja merkityksellisyys tuskin ilmenee niin, ettei kuvia ehdi edes katsoa ja niissä on päällekkäisyyttä? Jos ajattelet rationaalisesti, niin ei ole järkeä ikuistaa samanlaisia hetkiä ilman lisäarvoa? Etkä varmasti kahdessa sekunnissa ota edes sitä kuvaa. Johan kameran esille ottamiseen menee oma aikansa.
Puhut itse kovin aggressiiviseen sävyyn. Väitit jopa että laiminlyön kissojani koska otan liikaa kuvia niistä. Nytkin syytät minua epäloogisuudesta, ja epäilet että valehtelen kuvan ottamisajasta. Ei siihen napin painamiseen kuule kauan mene. Ehkä siihen saa 10 sekuntia menemään, jos otetaan mukaan kännykän hakeminen.
En ole pystynyt poistamaan yhtäkään kuvaa kuolleesta kissastani, joka kuoli yllättäen vuosi sitten. Enkä ehkä koskaan poistakaan, edes niitä jotka näyttävät tasan samoilta. Siitä kissasta ei voi ottaa enää koskaan yhtään uutta kuvaa.
Ajattele mitä tykkäät ja usko mitä haluat. Ei tässä keskustelussa ole mitään järkeä. Olet outo ja hyökkäävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neiti aika. Se oli halpaa huvia. Jotkut tietävät.
Tunnistan sen, että äitini kävi 70-luvulla emäntäkoulun ja oli kotiäitinä lehmiä hoitamassa. Isäni kävi muissa töissä. Yhteiskunnan muutos oli par'aikaa menossa, mutta ei se millään tavalla näkynyt itäsuomalaisen pikkukunnan asenteissa. Ilmapiiri oli ahdistava. Asioiden normaalius riippuu paikkakunnasta.
Kyläkoulun tunneilla ja aamunavauksissa laulettiin virsiä 80-luvulla. Vaatteita oli lapsilla paljon vähemmän kuin nykyaikana, mutta ne kestivät enemmän käyttöä. Radiot, kasettisoittimet ja televisiot olivat kalliita.
Vierailija kirjoitti:
Soitettiin pilasoittoja, eikä vastaanottaja voinut selvittää, kuka soitti. Mutta ei voinut jättää vastaamattakaan, kun ei tosiaan tiennyt, kuka soitti...
Ai että, näitä tuli kyllä soiteltua ihan urakalla! Käytiin 11-12 v ikäisinä usein luokkatoverin kanssa koulusta kotiin tullessa kaupan kautta, ostettiin isot lihikset ja maapaähkinöitä evääksi ja mentiin jomman kumman kotiin ennen kuin vanhemmat palasivat töistä. Kaivettiin puhelinluettelo esiin, etsittiin mahdollisimman hassuja nimiä ja soiteltiin niiden numeroihin. Alkoi hihityttää jo siinä vaiheessa kun pienin hikisin sormin väännettiin lankapuhelimen numeroita. Kun joku sitten vastasi, kysyttiin tai sanottiin jotain omasta mielestämme näppärää ja tirskuttiin ja usein myös nauraa räkätettiin aivan hulluna, kun ihmiset siellä linjan toisessa päässä vastailivat hämmentyneinä tai tuohtuivat pilapuhelusta. Välillä lensi puoleksi pureksitut maapähkinät suusta, kun kaveri purskahti nauramaan jotain ihan älytöntä sanottua.
Oi niitä aikoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kolmelta/neljältä kanavalta ei tullut kivaa ohjelmaa, lähdettiin kaupunkiin vuokraamaan vhs-kasetti ja se palautettiin seuraavana päivänä samaan putiikkiin.
Nyt puhuttiin 70-luvusta. Kolme, neljä kanavaa???? Sinulla heittää kahdella vuosikymmenellä.
Jos asui 1980-luvulla kaapeliverkon piirissä, niin näki useampia kuin kaksi kanavaa kuten Music Box ja Music Television eivätkä ne olleet varsinaisia maksukanavia. Kolmoskanava aloitti vuonna 1986 ja PTV (Neloskanavan edeltäjä) aloitti vuonna 1990.
Niin, mutta vain jos oli kaapeli tai satelliittiantenni.
Meille MTV3 taisi tulla 1992, kun siitä tuli valtakunnallinen. Taloyhtiössämme äänestettiin pari vuotta ennen sitä, hankitaanko kaapelia, ja vanhempani äänestivät ei, koska katsoimme heidän mielestään muutenkin liikaa telkkaria. Neloskanava meille tuli 1998.
Meillä ei 80-luvulla näkynyt edes kakkonen, kun vieressä ollut metsä häiritsi signaalia. Lumisadetta ja epämääräisiä hahmoja näkyi. Väritelkkari tuli 1983.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekat tietokonepelit olivat kasetilla. Ne pistettiin kasettiasemaan latautumaan ja se kesti aikansa. Niitä kasetteja ei saanut laittaa tavalliseen kasettisoittimeen, ja joskus uhkailin veljeä että pilaan kasetin soittamalla sen nauhurissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä pidemmälle historiaan mennään, sitä harvemmalla on ollut oma kamera. Äidin lapsuudesta 60-luvulta on vain muutama pieni kuva, ja ne ovat tosiaan pieniä, osa semmosia lähes postimerkin kokoisia, niin että on vaikea nähdä yksityiskohtia.
Kuvat olivat myös pitkään mustavalkoisia, ja värifilmin aikaankin jotkut halusivat ottaa nimenomaan mustavalkokuvia, koska niitä pidettiin hienompina ja taiteellisempina.
Nyt on kuvia niin paljon, ettei niitä kukaan jaksa katsella. Ei edes ihminen itse, joka ne on ottanut. Voi verrata hamstraajaan, jonka talo on täynnä roinaa. Lisäksi tuhansittain kuvia tuhoutuu tallennusvälineen tuhoutuessa tai jää sille maatumaan sen myötä, ettei tallennusvälinettä pysty vanhentuneena tekniikkana enää lukemaan.
Kyllä ne useimmilla on myös jossain pilvipalvelussa.
Toki siinä kohti tulee ongelma, jos pilvipalvelut joskus tulevaisuudessa kaatuvat, ja satoja tuhansia kuvia katoaa bittiavaruuteen.
Niin. Mutta ylipäätään se, että koko ajan otetaan tolkuttomasti toinen toistaan "merkityksellisempiä" kuvia, joita ei kuitenkaan itsekään ehdi eikä jaksa koskaan katsoa ja joiden tolkuttomasta joukosta ei edes osaa valita niitä merkityksellisiä kuvia. Isosta osaa kuvia ei osaa edes sanoa missä ne on otettu ja mitä "merkityksellistä" niistä pitäisi nähdä.
Mulla on yli 10 000 kuvaa kissoistani. Niissä on varmasti paljon päällekkäisyyttä, mutta en jaksa käydä niitä läpi. Mieluummin maksan Applelle 10 euroa kuussa, että voin tallentaa ne kaikki. Ehkä sitten joskus jaksan poistella. Siihen menee vain niin tuhottomasti aikaa.
Sitten kun vielä mietit kuinka paljon aikaa niiden 10000 kissakuvan ottamiseen meni. Siis niiden, joita et ehdi nyt katsella. Sen lisäksi, että olet katsellut kissaasi kameran linssin läpi aika kauan ottaaksesi kissastasi kuvia, joilla ei ole kissallesi mitään merkitystä. Ajatellen, että kissakuvien ottaminen menee niin pitkälle, että kissa tulee laiminlyödyksi. Toki voidaan ajatella, että 10000 kissa kuvaa ovat harjaannuttanut sinut kuvaajana niin, että voit ottaa sen upean arvokkaan otoksen. Tosin mikä nyt sitten on se arvokas asia siinä kuvassa? Kissa itsessään sellaisena kuin se nyt kuvaan on ikuistunut vai se, että sinä olet osannut ottaa siitä arvostettavan näköisen kuvan? Miettien, että nykyään kuvakäsitelläänkin ihmisestä otettuja lapsuus- ja nuoruuskuvia siinä määrin, ettei kuvan voi edes ajatella olevan ikuistettua todellisuutta, lapsuutta ja nuoruutta, vaan jonkinlainen "todellisuutta paranteleva" kuvamanipulaatio. Eikä asia siitä paremmaksi muutu, kun omaa naamatauluaan kuvamanipuloi "edustavaan" kuntoon, jotta kestää katsella "kuviaan".
Onpas sullakin oudot asenteet.
Ensinnäkin minulla on ollut yhteensä 5 kissaa, joten kaikki kuvat eivät ole samasta kissasta. Kuvat jo kuolleista kissoista ovat hyvinkin merkityksellisiä minulle. Ja jos kissa tekee jotain hauskaa, niin kyllä sitä haluaa muistella jälkeenpäin.
Toiseksi kuvan ottaminen kännykällä kestää pari sekuntia. Jos ottaa videon, niin sitten voi mennä pari minuuttia. Ei se nyt niin suurta ajanhukkaa ole. Miksi pyörittelet päässäsi jotain kuvitelmaa, että laiminlyön kissojani kun otan vain kuvia niistä? Tai että kuvat eivät ole kissoille merkityksellisiä? Eivät tietenkään ole, miten voisivatkaan olla? Enkä ymmärrä sitäkään, miten kuvista tulee "manipulaatio" jos niitä ottaa liian usein. Ennemminhän ne kertovat siitä aidosta arjesta, jota on eletty.
Vauvat kasvavat niin nopeasti, että varmasti ottaisin tuhansia kuvia, jos minulla sellainen olisi.
Sinulta meni nyt pointtini ohi ja defensit löivät päälle. Tosin väittämäsi kuvien arvo ja merkityksellisyys tuskin ilmenee niin, ettei kuvia ehdi edes katsoa ja niissä on päällekkäisyyttä? Jos ajattelet rationaalisesti, niin ei ole järkeä ikuistaa samanlaisia hetkiä ilman lisäarvoa? Etkä varmasti kahdessa sekunnissa ota edes sitä kuvaa. Johan kameran esille ottamiseen menee oma aikansa.
Ja se että mulla on joitakin, paljonkin samanlaisia ja osin "turhia" kuvia, ei tarkoita että joka ikinen otos on täysin merkityksetöntä ajanhukkaa, mikä tuntui olevan sinun pointtisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mentiin töihin ja elöttettiin itsensä eikä loisittu toisten siivella vuodesta toiseen.
Mentiin mentiin, koska kaikille oli silloin työpaikkoja ja töitä tarjolla niin paljon kuin halusi ja jaksoi tehdä, toisin kuin nykyään.
Yrityksille oli kunnia-asia tarjota töitä suomalaisille. Jossain vaiheessa alkoi olla tärkeää vain toimarien ja muiden johtajien rahat, ja siinä vaiheessa alettiin siirtää tuotantoa Kiinaan ja Intiaan, ettei tarvitse eläkemaksuja ja muita maksella. Samalla tuhannet suomalaiset menettivät työpaikkansa.
Tässä mielessä mennyt aika oli huomattavasti nykyistä parempi.
Juuri näin. Jälleenrakennusta sotien jälkeen ja kaikkien hyvinvoinnin kohentamista, ei vain johtajien. Koululaisia otettiin loma-aikoina paljon töihin läheteiksi ja tsuppareiksi, ei niistä kovin suurta palkkaa tietenkään maksettu, mutta nuoret pääsivät muutamaksi viikoksi kokeilemaan työelämää ja omien rahojen tienaamista. Hyvin toimi.
Kaikki tavarat piti hankkia erikseen. Puhelin, kalenteri, muistilehtiö, laskin, kirjoituskone, kasettisoitin, radio, pelikonsoli...
Nykyään nämä ovat kaikki kännykässä.
Kirjoituskoneita oli vain niillä, jotka tekivät kirjoittamista työnä tai erityisenä harrastuksena. Koulussa kaikki kirjoitettiin paperille, vielä pitkään 2000-luvun puolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Korkeakoulutuksen hankkiminen 70-luvulla oli jo hyvinkin mahdollista entistä useammalle.
Kovinkaan yleistä se ei kuitenkaan ollut. Ainakin maaseudulla se oli vielä melko harvinaista.
Yliopistossa opiskelevaa katsottiin ylöspäin ja hänen edessään saatettiin hieman pokkuroidakin. Kun sitten naapurin poika valmistui lääkäriksi, niin emmehän häntä oikein enää tohtineet puhutellakaan. Kovin usein hän ei kotipuolessaan enää käynytkään vaan eleli ”Helsingin herrana”.
Pilasoittelu ”vääriin numeroihin” oli kyllä aika suosittua puuhaa, kuten täällä jo mainittiinkin. Numero joko pyöritettiin summamutikassa tai katsottiin luettelosta.
Esimerkiksi : ”Täällä soittaa poliisi siitä myymälävarkaus-jutusta”.
Tai : ”Osuuspankista päivää”. Teidän pitää tulla nyt nostamaan se laina”.
Jekut eivät helposti menneet perille, koska ne selkeästi esitti lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleen jonkun viestistä, jossa mainittiin Neiti Aika... Meillä oli kotona varmaan vain yksi kello ja oli sähköllä toimiva. Maalla kun asuttiin, oli välillä sähkökatkoja, silloin piti soittaa Neiti Aikaan... Elettiin -70-lukua.
Luettiin kirjoja ja kirjoitettiin kirjeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikroaaltouunien yleistyessä 80-luvulla epäiltiin siitä vuotavan säteilyn olevan vaarallista terveydelle.
Myös kännyköitten saapuessa epäiltiin aiheutuvan haittaa aivoille tai sen puolen korvalle millä sitä normaalisti pitää. Sairaaloissa ja lentokoneissa piti sammuttaa puhelin, ettei tärkeille elektronisille laitteille aiheudu toimintahäiriöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Farkut pestiin käsin ja ne oli oikeaa puuvillaa eikä mitään lycrasekotetta
Uudet farkut olivat kuin peltiä, muistan etten edes päässyt kyykkyyn omilla ensimmäisillä James-merkkisillä farkuillani. Ja se käsinpesu tapahtui siksi, että farkut olivat aluksi kaikki tumman sinisiä ja päästivät aivan julmetusti väriä muutaman ensimmäisen pesun ajan. Sittemmin kyllä alkoivat mukavasti kauhtua ja pehmitä.
Farmareiden piti kestää farmarin työn. Nykyään ei kestä ja farmarit ovat niin tiukat, että farmarit repeävät istuttaessa polvien kohdalta riekaleiksi.
Nykyään farkut ovat repeytyneet myös reisien kohdalta ennen kuin ehtivät kaupan hyllylle. Oi ihania aikoja kun oli BeeGees, Levi's ja Wrangler- farkut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä pidemmälle historiaan mennään, sitä harvemmalla on ollut oma kamera. Äidin lapsuudesta 60-luvulta on vain muutama pieni kuva, ja ne ovat tosiaan pieniä, osa semmosia lähes postimerkin kokoisia, niin että on vaikea nähdä yksityiskohtia.
Kuvat olivat myös pitkään mustavalkoisia, ja värifilmin aikaankin jotkut halusivat ottaa nimenomaan mustavalkokuvia, koska niitä pidettiin hienompina ja taiteellisempina.
Nyt on kuvia niin paljon, ettei niitä kukaan jaksa katsella. Ei edes ihminen itse, joka ne on ottanut. Voi verrata hamstraajaan, jonka talo on täynnä roinaa. Lisäksi tuhansittain kuvia tuhoutuu tallennusvälineen tuhoutuessa tai jää sille maatumaan sen myötä, ettei tallennusvälinettä pysty vanhentuneena tekniikkana enää lukemaan.
Kyllä ne useimmilla on myös jossain pilvipalvelussa.
Toki siinä kohti tulee ongelma, jos pilvipalvelut joskus tulevaisuudessa kaatuvat, ja satoja tuhansia kuvia katoaa bittiavaruuteen.
Niin. Mutta ylipäätään se, että koko ajan otetaan tolkuttomasti toinen toistaan "merkityksellisempiä" kuvia, joita ei kuitenkaan itsekään ehdi eikä jaksa koskaan katsoa ja joiden tolkuttomasta joukosta ei edes osaa valita niitä merkityksellisiä kuvia. Isosta osaa kuvia ei osaa edes sanoa missä ne on otettu ja mitä "merkityksellistä" niistä pitäisi nähdä.
Mulla on yli 10 000 kuvaa kissoistani. Niissä on varmasti paljon päällekkäisyyttä, mutta en jaksa käydä niitä läpi. Mieluummin maksan Applelle 10 euroa kuussa, että voin tallentaa ne kaikki. Ehkä sitten joskus jaksan poistella. Siihen menee vain niin tuhottomasti aikaa.
Sitten kun vielä mietit kuinka paljon aikaa niiden 10000 kissakuvan ottamiseen meni. Siis niiden, joita et ehdi nyt katsella. Sen lisäksi, että olet katsellut kissaasi kameran linssin läpi aika kauan ottaaksesi kissastasi kuvia, joilla ei ole kissallesi mitään merkitystä. Ajatellen, että kissakuvien ottaminen menee niin pitkälle, että kissa tulee laiminlyödyksi. Toki voidaan ajatella, että 10000 kissa kuvaa ovat harjaannuttanut sinut kuvaajana niin, että voit ottaa sen upean arvokkaan otoksen. Tosin mikä nyt sitten on se arvokas asia siinä kuvassa? Kissa itsessään sellaisena kuin se nyt kuvaan on ikuistunut vai se, että sinä olet osannut ottaa siitä arvostettavan näköisen kuvan? Miettien, että nykyään kuvakäsitelläänkin ihmisestä otettuja lapsuus- ja nuoruuskuvia siinä määrin, ettei kuvan voi edes ajatella olevan ikuistettua todellisuutta, lapsuutta ja nuoruutta, vaan jonkinlainen "todellisuutta paranteleva" kuvamanipulaatio. Eikä asia siitä paremmaksi muutu, kun omaa naamatauluaan kuvamanipuloi "edustavaan" kuntoon, jotta kestää katsella "kuviaan".
Onpas sullakin oudot asenteet.
Ensinnäkin minulla on ollut yhteensä 5 kissaa, joten kaikki kuvat eivät ole samasta kissasta. Kuvat jo kuolleista kissoista ovat hyvinkin merkityksellisiä minulle. Ja jos kissa tekee jotain hauskaa, niin kyllä sitä haluaa muistella jälkeenpäin.
Toiseksi kuvan ottaminen kännykällä kestää pari sekuntia. Jos ottaa videon, niin sitten voi mennä pari minuuttia. Ei se nyt niin suurta ajanhukkaa ole. Miksi pyörittelet päässäsi jotain kuvitelmaa, että laiminlyön kissojani kun otan vain kuvia niistä? Tai että kuvat eivät ole kissoille merkityksellisiä? Eivät tietenkään ole, miten voisivatkaan olla? Enkä ymmärrä sitäkään, miten kuvista tulee "manipulaatio" jos niitä ottaa liian usein. Ennemminhän ne kertovat siitä aidosta arjesta, jota on eletty.
Vauvat kasvavat niin nopeasti, että varmasti ottaisin tuhansia kuvia, jos minulla sellainen olisi.
Sinulta meni nyt pointtini ohi ja defensit löivät päälle. Tosin väittämäsi kuvien arvo ja merkityksellisyys tuskin ilmenee niin, ettei kuvia ehdi edes katsoa ja niissä on päällekkäisyyttä? Jos ajattelet rationaalisesti, niin ei ole järkeä ikuistaa samanlaisia hetkiä ilman lisäarvoa? Etkä varmasti kahdessa sekunnissa ota edes sitä kuvaa. Johan kameran esille ottamiseen menee oma aikansa.
Puhut itse kovin aggressiiviseen sävyyn. Väitit jopa että laiminlyön kissojani koska otan liikaa kuvia niistä. Nytkin syytät minua epäloogisuudesta, ja epäilet että valehtelen kuvan ottamisajasta. Ei siihen napin painamiseen kuule kauan mene. Ehkä siihen saa 10 sekuntia menemään, jos otetaan mukaan kännykän hakeminen.
En ole pystynyt poistamaan yhtäkään kuvaa kuolleesta kissastani, joka kuoli yllättäen vuosi sitten. Enkä ehkä koskaan poistakaan, edes niitä jotka näyttävät tasan samoilta. Siitä kissasta ei voi ottaa enää koskaan yhtään uutta kuvaa.
Ajattele mitä tykkäät ja usko mitä haluat. Ei tässä keskustelussa ole mitään järkeä. Olet outo ja hyökkäävä.
No en väittänyt. Ilmeisesti et kykene keskustelemaan aiheista kuin siltä osin kuin ne liittyvät itseesi. Puhuin yleisesti aiheesta enkä laiminlyönnin osalta edes pelkästään kissoista, vaan tavasta, jolla kuvia otetaan pyrkimyksellä saada jokin näyttämään joltakin, joka ei vastaa todellisuutta. Esimerkiksi otetaan "lapsuuden kuvia" lavastamalla ja kuvamanipuloimalla "lapsuutta" tavalla, joka tekee lapsuudesta "lapsuuden" lavastamista. Tai kun otetaan "juhlakuvia", joissa "juhlavuus" lavastetaan kuvaa varten todellisuuden vastaisesti. Käytännössä "juhlitaan" ottamalla se lavastettu kuva "juhlinnasta", jotta voidaan muille näyttää kuvan avulla kuinka on juhlittu tai muistella kuvaa katsoessa juhlintaa, vaikkei oikeasti olla muuta kuin lavastettu juhlintakuva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun joku tuli lomamatkalta, hän halusi esitellä lomakuviaan, joskus diaprojektorillakin. Siinä sitten katseltiin jonkun likilaskuisia kuvia upeasta auringonlaskusta tai hienosta temppelistä.
Nykyään ihmiset oksentavat nämä kuvat someen, ja jos ei seuraa heitä somessa tai skrollaa yli, ei tarvitse katsella niitä. Pidän tästä nykyajan mallista enemmän.
Mulla taas on paljon valokuva-albumeita, joissa on laadukkaalla kameralla otettuja mustavalkokuvia, itse osin kehitettyjä. Myös värikuvia on. Ne muodostavat kuvakavalkadin elämäni vaiheista.
En yhtään jaksa katsoa ihmisten kännykästään näyttämiä kuvia.
Vallitsee sekä valokuvan että filmin alennustila. Nuoret katsoo leffoja joltain tabletilta, eivät ymmärrä mitään laajakuvan ilmaisumahdollisuuksista. Elokuvissa ei ole enää visuaalista mietintää.
Ne kuvat ovat varmaan omasta mielestäsi tosi hienoja, mutta enpä muista yhtäkään kertaa omasta elämästä, että olisin ollut aidosti kiinnostunut kenenkään lomakuvista. Ne on kivoja itselle, kun muistelee matkaa, ei muille.
En puhunut lomakuvista, vaan yleensä elämän tallentamisesta. Enkä niitä väkisin kenellekään näytä. :)
Kuten sanoin, se on muistikirja elämästäni, jota on kestänyt jo 64 v. Ihan hyviä muistiinmerkintöjä ja myös ajankuvaa, esim. kaupunkiympäristössä otettuja katukuvia omasta kotikaupungista, jotka nyt ovat muuttuneet muistomerkeiksi jo hajotetuista paikoista. . Hienoja mustavalkomuotokuvia vanhoista frendeistä jne. Ystävien joukossa oli myös pari lehtivalokuvaajaa, jotka paljon kuvasi meidän ystäväpiirin touhuja. Myös oma mies otti laadukkaita kuvia. Kun mies kuoli, on ollut kiinnostavaa katsoa yhteistä elämää valokuvien kautta.
En tajua, miten ikinä pystytte hyödyntämään digikuvianne, koska niitä on yleensä liian paljon.
Nykyään tehdään kyllä visuaalisesti hienojakin elokuvia ja sarjoja. Taso on vain noussut, kun efektit ovat nykyään parempia ja TV-sarjoihinkin panostetaan rahaa ja aikaa. Ysärillä sarjat olivat järjestään huonoja ja niistä vain harva on enää katsomisen arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Pelaaminen kun sitä harrastettu jo lapsuudessa 80-luvulla. Pelasit Commodorea silloin ja sai minuuttitolkulla odottaa pelien latautumista ja jos ei välttämättä halunnut sitä latausruutua katsella niin teit jotain muuta. Minä vaikka tein leivän sillä välillä ja kupin kaakaota kun oli latautunut. Olikin mullistavaa kun sain pelata Nintendoa ekan kerran kaverilla siinä 80- ja 90-luvun taitteessa ja pelit tuli heti päälle ilman latausta. Tämä varmasti asia mitä nykynuoret kummastelisivat.
Erillisellä ohjelmalla pystyi nopeuttamaan pelien lataamista.
Koulussa katsottiin opetusfilmejä. Luokka oli pimeänä ja projektorilla kuva heijastettiin isolle kankaalle. Muistan miesäänen joka puhui monessa filmissä mutta en hänen nimeään. Magnetofoni oli myös käytössä varsinkin englanninkielen tunneilla. Ja liitutaulu.
Alue: Aihe vapaa
Sinulta meni nyt pointtini ohi ja defensit löivät päälle. Tosin väittämäsi kuvien arvo ja merkityksellisyys tuskin ilmenee niin, ettei kuvia ehdi edes katsoa ja niissä on päällekkäisyyttä? Jos ajattelet rationaalisesti, niin ei ole järkeä ikuistaa samanlaisia hetkiä ilman lisäarvoa? Etkä varmasti kahdessa sekunnissa ota edes sitä kuvaa. Johan kameran esille ottamiseen menee oma aikansa.