Listataan asioita jotka olivat ennenvanhaan normaalia toimintaa, nykyään nuoret naureskelevat näille

Kirjekurssina opiskeltiin kauppateknikoksi.

Mitään lähiopetusta ei siis ollut, postissa tuli opiskeltava aineisto ja tehtävät myös palautettiin postitse.

Samalla tavalla opiskeltiin kieliä. Silloin opiskelupakettiin kuului muutama kasetti, joista kieltä opittiin ääntämään ja kuunneltiin oppikirjan kappaleet. Tehtävät palautettiin postitse opettajalle, joka palautti ne korjattuna. Taisi olla Linguaphone nimeltään.

Tosiaan nuorena sai polttaa joka paikassa tupakkaa... Itse jäin tähän paheeseen v.-85, kun suuri osa ystävistä poltti. Kun tuli täysi-ikäiseksi, niin sitten vasta baarissa vedettiinkin sätkää kaljan ohella. Vielä ysärin alussa oli junissa tupakkavaunu ja lentokoneessa takana tupakoivien osasto. Ja ysärillä olin risteilylaivoilla töissä ja siellä poltettiin henkilökunnan työ- ja taukotiloissa ihan simona... Ihan hirveetä nykyään ajatellen!

Nm:

ilman tupakkaa 14 vuotta ja aina tulevaisuudessa.

Vanhemmat ostivat ison tietosanakirjasarjan, joka kertoi eläimistä. Ne jaettiin lapsille sillä periaatteella, että kirja 1 vanhimmalle, 2 seuraavalle ja 3 nuorimmalle. Kirjoja taisi olla 12, niin jokainen sai 4. 

En tiedä missä ne kirjat ovat nykyään. Vanhemmat maksoivat niistä varmaan pitkän pennin. Niissä oli hienot värikuvat ja kaikki. 

Mikä ajanjakso on ”ennen vanhaan”? Itse ajattelen, että määre sopii aikaan noin sata vuotta sitten, ei 1970-luku mikään ennen vanhaan ole! Saati sitä myöhemmät vuosikymmenet. Vai riippuuko ihmisen iästä?

Liian nopeaa on kaikki ”kehitys”, tuskin on noteerannut jotain uutta asiaa, kun se on jo vanhentunut ja joka paikka täynnä vanhaa romua, kun ne vanhat laitteet eivät kelpaa enää mihinkään. Hyvät tavat, kohteliaisuus, hienotunteisuus ja toisten kunnioittaminen ovat kadonneet somen myötä. Kai ihmisten todellinen karva on paljastunut avoimemmin ja laajemmin. Suomen kielikin on rappiolla, maamme on kuin USA:n satelliittivaltio. Englantia kaikkialla, häpeä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä pidemmälle historiaan mennään, sitä harvemmalla on ollut oma kamera. Äidin lapsuudesta 60-luvulta on vain muutama pieni kuva, ja ne ovat tosiaan pieniä, osa semmosia lähes postimerkin kokoisia, niin että on vaikea nähdä yksityiskohtia.

Kuvat olivat myös pitkään mustavalkoisia, ja värifilmin aikaankin jotkut halusivat ottaa nimenomaan mustavalkokuvia, koska niitä pidettiin hienompina ja taiteellisempina.

Nyt on kuvia niin paljon, ettei niitä kukaan jaksa katsella. Ei edes ihminen itse, joka ne on ottanut. Voi verrata hamstraajaan, jonka talo on täynnä roinaa. Lisäksi tuhansittain kuvia tuhoutuu tallennusvälineen tuhoutuessa tai jää sille maatumaan sen myötä, ettei tallennusvälinettä pysty vanhentuneena tekniikkana enää lukemaan. 

Kyllä ne useimmilla on myös jossain pilvipalvelussa.

Toki siinä kohti tulee ongelma, jos pilvipalvelut joskus tulevaisuudessa kaatuvat, ja satoja tuhansia kuvia katoaa bittiavaruuteen.

Niin. Mutta ylipäätään se, että koko ajan otetaan tolkuttomasti toinen toistaan "merkityksellisempiä" kuvia, joita ei kuitenkaan itsekään ehdi eikä jaksa koskaan katsoa ja joiden tolkuttomasta joukosta ei edes osaa valita niitä merkityksellisiä kuvia. Isosta osaa kuvia ei osaa edes sanoa missä ne on otettu ja mitä "merkityksellistä" niistä pitäisi nähdä.

Mulla on yli 10 000 kuvaa kissoistani. Niissä on varmasti paljon päällekkäisyyttä, mutta en jaksa käydä niitä läpi. Mieluummin maksan Applelle 10 euroa kuussa, että voin tallentaa ne kaikki. Ehkä sitten joskus jaksan poistella. Siihen menee vain niin tuhottomasti aikaa.

Sitten kun vielä mietit kuinka paljon aikaa niiden 10000 kissakuvan ottamiseen meni. Siis niiden, joita et ehdi nyt katsella. Sen lisäksi, että olet katsellut kissaasi kameran linssin läpi aika kauan ottaaksesi kissastasi kuvia, joilla ei ole kissallesi mitään merkitystä. Ajatellen, että kissakuvien ottaminen menee niin pitkälle, että kissa tulee laiminlyödyksi. Toki voidaan ajatella, että 10000 kissa kuvaa ovat harjaannuttanut sinut kuvaajana niin, että voit ottaa sen upean arvokkaan otoksen. Tosin mikä nyt sitten on se arvokas asia siinä kuvassa? Kissa itsessään sellaisena kuin se nyt kuvaan on ikuistunut vai se, että sinä olet osannut ottaa siitä arvostettavan näköisen kuvan? Miettien, että nykyään kuvakäsitelläänkin ihmisestä otettuja lapsuus- ja nuoruuskuvia siinä määrin, ettei kuvan voi edes ajatella olevan ikuistettua todellisuutta, lapsuutta ja nuoruutta, vaan jonkinlainen "todellisuutta paranteleva" kuvamanipulaatio. Eikä asia siitä paremmaksi muutu, kun omaa naamatauluaan kuvamanipuloi "edustavaan" kuntoon, jotta kestää katsella "kuviaan".

Vierailija kirjoitti:

Radiosta tallennettiin biisejä c-kasetille, samoin nauhoitettiin kaverille levyjä kasetille.

Hyvää musiikkia koetettiin metsästää kuuntelemalla ja nauhoittamalla salaa yöaikaan Radio Luxemburgia. Ainakin minun radiollani kanava kuului valitettavan heikosti ja rätisten, mutta sieltä tuli kunnon musiikkia!

Kaitafilmikamerat. Esimerkiksi erilaisia matka- ja perhefilmejä tällaisilla kameroilla kuvattiin.

Muistan kuinka haltioissani olin, kun tuttavapariskunta näytti kaitafilmiä Teneriffan matkaltaan. Silloin matkustelu ei ollut vielä kovinkaan yleistä ja tuota filmiä katsomalla ikäänkuin itsekin pääsi matkalle. Oikeasti pääsin matkalle vasta, kun olin omilla tuloillani hankkinut matkan hinnan, vanhempani eivät sitä maksaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kolmelta/neljältä kanavalta ei tullut kivaa ohjelmaa, lähdettiin kaupunkiin vuokraamaan vhs-kasetti ja se palautettiin seuraavana päivänä samaan putiikkiin.

Nyt puhuttiin 70-luvusta. Kolme, neljä kanavaa???? Sinulla heittää kahdella vuosikymmenellä.

Jos asui 1980-luvulla kaapeliverkon piirissä,  niin näki useampia kuin kaksi kanavaa kuten Music Box ja Music Television eivätkä ne olleet varsinaisia maksukanavia. Kolmoskanava aloitti vuonna 1986 ja PTV (Neloskanavan edeltäjä) aloitti vuonna 1990.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ajanjakso on ”ennen vanhaan”? Itse ajattelen, että määre sopii aikaan noin sata vuotta sitten, ei 1970-luku mikään ennen vanhaan ole! Saati sitä myöhemmät vuosikymmenet. Vai riippuuko ihmisen iästä?

Liian nopeaa on kaikki ”kehitys”, tuskin on noteerannut jotain uutta asiaa, kun se on jo vanhentunut ja joka paikka täynnä vanhaa romua, kun ne vanhat laitteet eivät kelpaa enää mihinkään. Hyvät tavat, kohteliaisuus, hienotunteisuus ja toisten kunnioittaminen ovat kadonneet somen myötä. Kai ihmisten todellinen karva on paljastunut avoimemmin ja laajemmin. Suomen kielikin on rappiolla, maamme on kuin USA:n satelliittivaltio. Englantia kaikkialla, häpeä!

Youtubesta kun katsoo musiikkivideoita ja niiden kommentointia, niin kommenteissa usein kysytään katsooko joku vielä 2021 kyseistä musiikkivideota. Musiikkivideo voi olla vuodelta 2017. Ei moista ainakaan kukaan ikivhreisiin tottuneen sukupolven edustaja kysele.

Vierailija kirjoitti:

Farkut pestiin käsin ja ne oli oikeaa puuvillaa eikä mitään lycrasekotetta

Uudet farkut olivat kuin peltiä, muistan etten edes päässyt kyykkyyn omilla ensimmäisillä James-merkkisillä farkuillani.  Ja se käsinpesu tapahtui siksi, että farkut olivat aluksi kaikki tumman sinisiä ja päästivät aivan julmetusti väriä muutaman ensimmäisen pesun ajan. Sittemmin kyllä alkoivat mukavasti kauhtua ja pehmitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä pidemmälle historiaan mennään, sitä harvemmalla on ollut oma kamera. Äidin lapsuudesta 60-luvulta on vain muutama pieni kuva, ja ne ovat tosiaan pieniä, osa semmosia lähes postimerkin kokoisia, niin että on vaikea nähdä yksityiskohtia.

Kuvat olivat myös pitkään mustavalkoisia, ja värifilmin aikaankin jotkut halusivat ottaa nimenomaan mustavalkokuvia, koska niitä pidettiin hienompina ja taiteellisempina.

Nyt on kuvia niin paljon, ettei niitä kukaan jaksa katsella. Ei edes ihminen itse, joka ne on ottanut. Voi verrata hamstraajaan, jonka talo on täynnä roinaa. Lisäksi tuhansittain kuvia tuhoutuu tallennusvälineen tuhoutuessa tai jää sille maatumaan sen myötä, ettei tallennusvälinettä pysty vanhentuneena tekniikkana enää lukemaan. 

Kyllä ne useimmilla on myös jossain pilvipalvelussa.

Toki siinä kohti tulee ongelma, jos pilvipalvelut joskus tulevaisuudessa kaatuvat, ja satoja tuhansia kuvia katoaa bittiavaruuteen.

Niin. Mutta ylipäätään se, että koko ajan otetaan tolkuttomasti toinen toistaan "merkityksellisempiä" kuvia, joita ei kuitenkaan itsekään ehdi eikä jaksa koskaan katsoa ja joiden tolkuttomasta joukosta ei edes osaa valita niitä merkityksellisiä kuvia. Isosta osaa kuvia ei osaa edes sanoa missä ne on otettu ja mitä "merkityksellistä" niistä pitäisi nähdä.

Mulla on yli 10 000 kuvaa kissoistani. Niissä on varmasti paljon päällekkäisyyttä, mutta en jaksa käydä niitä läpi. Mieluummin maksan Applelle 10 euroa kuussa, että voin tallentaa ne kaikki. Ehkä sitten joskus jaksan poistella. Siihen menee vain niin tuhottomasti aikaa.

Sitten kun vielä mietit kuinka paljon aikaa niiden 10000 kissakuvan ottamiseen meni. Siis niiden, joita et ehdi nyt katsella. Sen lisäksi, että olet katsellut kissaasi kameran linssin läpi aika kauan ottaaksesi kissastasi kuvia, joilla ei ole kissallesi mitään merkitystä. Ajatellen, että kissakuvien ottaminen menee niin pitkälle, että kissa tulee laiminlyödyksi. Toki voidaan ajatella, että 10000 kissa kuvaa ovat harjaannuttanut sinut kuvaajana niin, että voit ottaa sen upean arvokkaan otoksen. Tosin mikä nyt sitten on se arvokas asia siinä kuvassa? Kissa itsessään sellaisena kuin se nyt kuvaan on ikuistunut vai se, että sinä olet osannut ottaa siitä arvostettavan näköisen kuvan? Miettien, että nykyään kuvakäsitelläänkin ihmisestä otettuja lapsuus- ja nuoruuskuvia siinä määrin, ettei kuvan voi edes ajatella olevan ikuistettua todellisuutta, lapsuutta ja nuoruutta, vaan jonkinlainen "todellisuutta paranteleva" kuvamanipulaatio. Eikä asia siitä paremmaksi muutu, kun omaa naamatauluaan kuvamanipuloi "edustavaan" kuntoon, jotta kestää katsella "kuviaan".

Onpas sullakin oudot asenteet. 

Ensinnäkin minulla on ollut yhteensä 5 kissaa, joten kaikki kuvat eivät ole samasta kissasta. Kuvat jo kuolleista kissoista ovat hyvinkin merkityksellisiä minulle. Ja jos kissa tekee jotain hauskaa, niin kyllä sitä haluaa muistella jälkeenpäin. 

Toiseksi kuvan ottaminen kännykällä kestää pari sekuntia. Jos ottaa videon, niin sitten voi mennä pari minuuttia. Ei se nyt niin suurta ajanhukkaa ole. Miksi pyörittelet päässäsi jotain kuvitelmaa, että laiminlyön kissojani kun otan vain kuvia niistä? Tai että kuvat eivät ole kissoille merkityksellisiä? Eivät tietenkään ole, miten voisivatkaan olla? Enkä ymmärrä sitäkään, miten kuvista tulee "manipulaatio" jos niitä ottaa liian usein.  Ennemminhän ne kertovat siitä aidosta arjesta, jota on eletty. 

Vauvat kasvavat niin nopeasti, että varmasti ottaisin tuhansia kuvia, jos minulla sellainen olisi. 

Vierailija kirjoitti:

Mentiin töihin ja elöttettiin itsensä eikä loisittu toisten siivella vuodesta toiseen.

Mentiin mentiin, koska kaikille oli silloin työpaikkoja ja töitä tarjolla niin paljon kuin halusi ja jaksoi tehdä, toisin kuin nykyään.

Noista diakuvista tuli mieleen myös seurakunnan tapahtumat, joissa näytettiin diakuvia jostain Jerusalemin matkalta tai Afrikasta. Jossain kuvassa oli afrikkalainen tyttö, joka oli loukkaantunut, ja olin yllättynyt kun häneltä tuli samanlaista punaista verta kuin valkoisilta.

Kyllä, tietämys mustista ihmisistä oli sitä luokkaa ja varmaan en ollut ainoa lapsi, jota se yllätti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Farkut pestiin käsin ja ne oli oikeaa puuvillaa eikä mitään lycrasekotetta

Uudet farkut olivat kuin peltiä, muistan etten edes päässyt kyykkyyn omilla ensimmäisillä James-merkkisillä farkuillani.  Ja se käsinpesu tapahtui siksi, että farkut olivat aluksi kaikki tumman sinisiä ja päästivät aivan julmetusti väriä muutaman ensimmäisen pesun ajan. Sittemmin kyllä alkoivat mukavasti kauhtua ja pehmitä.

Farmareiden piti kestää farmarin työn. Nykyään ei kestä ja farmarit ovat niin tiukat, että farmarit repeävät istuttaessa polvien kohdalta riekaleiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mentiin töihin ja elöttettiin itsensä eikä loisittu toisten siivella vuodesta toiseen.

Mentiin mentiin, koska kaikille oli silloin työpaikkoja ja töitä tarjolla niin paljon kuin halusi ja jaksoi tehdä, toisin kuin nykyään.

Yrityksille oli kunnia-asia tarjota töitä suomalaisille. Jossain vaiheessa alkoi olla tärkeää vain toimarien ja muiden johtajien rahat, ja siinä vaiheessa alettiin siirtää tuotantoa Kiinaan ja Intiaan, ettei tarvitse eläkemaksuja ja muita maksella. Samalla tuhannet suomalaiset menettivät työpaikkansa.

Tässä mielessä mennyt aika oli huomattavasti nykyistä parempi.

Lomamatkalla tuli otettua useampi filmirulla valokuvia. Sitten sitä saikin jännittää olivatko ne onnistuneet, nehän piti viedä valokuvausliikkeeseen kehitettäviksi.

Yleensä osa onnistui, osa ei. Milloin zoomaus ei osunut ihan kohdilleen (päätä ei näkynyt, vain alavartalo) tai kuvat olivat ylivalotettuja (otettu auringonpaisteeseen päin) tai pimeitä (ei muistettu käyttää salamavaloa) jne.

Oppihan sitä yrityksen ja erehdyksen kautta tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kolmelta/neljältä kanavalta ei tullut kivaa ohjelmaa, lähdettiin kaupunkiin vuokraamaan vhs-kasetti ja se palautettiin seuraavana päivänä samaan putiikkiin.

Nyt puhuttiin 70-luvusta. Kolme, neljä kanavaa???? Sinulla heittää kahdella vuosikymmenellä.

Jos asui 1980-luvulla kaapeliverkon piirissä,  niin näki useampia kuin kaksi kanavaa kuten Music Box ja Music Television eivätkä ne olleet varsinaisia maksukanavia. Kolmoskanava aloitti vuonna 1986 ja PTV (Neloskanavan edeltäjä) aloitti vuonna 1990.

Niin, mutta vain jos oli kaapeli tai satelliittiantenni.

Meille MTV3 taisi tulla 1992, kun siitä tuli valtakunnallinen. Taloyhtiössämme äänestettiin pari vuotta ennen sitä, hankitaanko kaapelia, ja vanhempani äänestivät ei, koska katsoimme heidän mielestään muutenkin liikaa telkkaria. Neloskanava meille tuli 1998.

Pelaaminen kun sitä harrastettu jo lapsuudessa 80-luvulla. Pelasit Commodorea silloin ja sai minuuttitolkulla odottaa pelien latautumista ja jos ei välttämättä halunnut sitä latausruutua katsella niin teit jotain muuta. Minä vaikka tein leivän sillä välillä ja kupin kaakaota kun oli latautunut. Olikin mullistavaa kun sain pelata Nintendoa ekan kerran kaverilla siinä 80- ja 90-luvun taitteessa ja pelit tuli heti päälle ilman latausta. Tämä varmasti asia mitä nykynuoret kummastelisivat. 

Vierailija kirjoitti:

Lomamatkalla tuli otettua useampi filmirulla valokuvia. Sitten sitä saikin jännittää olivatko ne onnistuneet, nehän piti viedä valokuvausliikkeeseen kehitettäviksi.

Yleensä osa onnistui, osa ei. Milloin zoomaus ei osunut ihan kohdilleen (päätä ei näkynyt, vain alavartalo) tai kuvat olivat ylivalotettuja (otettu auringonpaisteeseen päin) tai pimeitä (ei muistettu käyttää salamavaloa) jne.

Oppihan sitä yrityksen ja erehdyksen kautta tietenkin.

Otin kerran kuvan ötökästä. Meillä oli vain peruskamera ja vaikka kuinka zoomasin, kuvassa näkyi vain mattoteline. Nykyisin saan iphonella helposti hienonkin kuvan vaikka mehiläisestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Farkut pestiin käsin ja ne oli oikeaa puuvillaa eikä mitään lycrasekotetta

Uudet farkut olivat kuin peltiä, muistan etten edes päässyt kyykkyyn omilla ensimmäisillä James-merkkisillä farkuillani.  Ja se käsinpesu tapahtui siksi, että farkut olivat aluksi kaikki tumman sinisiä ja päästivät aivan julmetusti väriä muutaman ensimmäisen pesun ajan. Sittemmin kyllä alkoivat mukavasti kauhtua ja pehmitä.

Farmareiden piti kestää farmarin työn. Nykyään ei kestä ja farmarit ovat niin tiukat, että farmarit repeävät istuttaessa polvien kohdalta riekaleiksi.

Miten vanha oikein olet? Ei niitä ole kukaan sanonut farmareiksi enää vuosikymmeniin.