Onko nykyvanhemmat jotenkin enemmän hukassa lastensa kanssa kuin ennen?

Olen miettinyt, että millainen rooli mahtaa sosiaalisella medialla ja älypuhelimilla yms. laitteilla, jotka vievät vanhempien huomion ja aikaa pois lapselta, olla hukkuneessa vanhemmuudessa. Näin tänään ihastuttavan taaperon äitinsä kanssa kaupassa. Lapsi jutteli ja liikehteli kovasti, mutta äitinsä katse oli lukittautunut kännykkään. Kyseessä oli vain lyhyt hetki heidän päivässään, mutta tuli surullinen olo ja mietin, että toivottavasti lapsi saa kuitenkin katsekontaktia ja huomiota muissa hetkissä.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt, että millainen rooli mahtaa sosiaalisella medialla ja älypuhelimilla yms. laitteilla, jotka vievät vanhempien huomion ja aikaa pois lapselta, olla hukkuneessa vanhemmuudessa. Näin tänään ihastuttavan taaperon äitinsä kanssa kaupassa. Lapsi jutteli ja liikehteli kovasti, mutta äitinsä katse oli lukittautunut kännykkään. Kyseessä oli vain lyhyt hetki heidän päivässään, mutta tuli surullinen olo ja mietin, että toivottavasti lapsi saa kuitenkin katsekontaktia ja huomiota muissa hetkissä.

Ja lapsille laitetaan padi tai puhelin käteen joka välissä. Jopa ruokapöydässä, kun ei siinäkään jakseta olla kontaktissa omaan lapseen!

Koittakaa muistaa että nuorilla voi olla jopa kauppalappu siinä puhelimessa. Jos joku katsoo puhelinta kaupassa niin ei automaattisesti ole kyse jostain pahasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nykyajan vanhemmat tuntuvat kuitenkin ajattelevan vanhemmuutta paljon. Ennen oli vyö jolla lyötiin, ellei aikuisen taidot vuorovaikutukseen riittäny.

Nyt se vyö on verbaalinen ja sillä piestään joka suunnasta niitä vanhempia.

Ihan aiheestakin sanotaan. Ymmärrän et on välillä vaikeaa vastaanottaa kritiikkiä. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa..

Täälläkin solvataan tuntemattomia ihmisiä tietämättä heidän perheestään mitään. Miten se on "aiheesta sanomista"? Toki jos lapsi käyttäytyy huonosti ja tiedät täysin varmasti, ettei vanhempi ole edes yrittänyt hakea apua, niin kyllä siitä saa sanoa. Harvoin se vaan on ongelmalasten kohdalla oikeasti näin. Yleisempää minusta, että tuntemattomat katsovat asiakseen v*ttuilla huonosta vanhemmuudesta, vaikka vanhemmat on tosiasiassa taistelleet ehkä vuosia saadakseen lapselle apua ja lopulta sitten taustalta löytyy joku nepsy-kirjon diagnoosi.

Nämä nepsy diagnoosin saavat lapset ovat kyllä vähemmistössä. Nyt puhutaan ihan tavallisista lapsista jolla ei lähtökohtaisesti ole mitään erityisen tuen tarvetta. Pelkästään huono kasvatus. Miksi tästä ei saa puhua? Tämä on oikeasti iso ongelma kasvatus- ja opetusalalla.

Toisaalta päiväkodissa ei ole yhtään työntekijää joka voisi tehdä diagnoosin joista nepsy-:stä. He ovat sosiaalialan ihmisiä ja kuvittelevat tietävänsä kaikista kaiken vaikka osaaminen on hyvin suppeaa. Rupeavat tekemään jopa lääkäriperheiden lapsista diagnooseja vaikka mitään ongelmaa ei ole missään muualla havaittu testeissä tai oppimistuloksissa. Käyttävät valtaansa jos ovat itse jotain narsistisia persoonia, että saavat vallanhalunsa tyydytettyä. Jos vanhempi puolustaa lastaan ja esittää faktoja dokumenttejä, niin saa itsekin jonkun lapseensa takertuvan diagnoosin joltain lähihoitajalta tai onhan siellä ihan kouluttamattomiakin töissä kun pitää työllistää. Juuri vanhustenhoiti ja varhaiskasvatus on sellaisia aloja joille työllistetään työrajoitteisia kun kerran kunnan niin pitää tehdä.  

Se ei kuule kerro mitään kasvatuksesta, että vanhemmat ovat lääkäreitä.

Se kertoo kuitenkin oppimisesta, että lapsi osaa jo neljävuotiaana lukea ja laskea pitkälle ja ratkaista matemaattisia tehtäviä mitkä on havaittu ihan neuvolassa. Kasvatuksessa ei ole ollut kellään huomauttamista, on kehuttu hyväkäytöksiseksi lapseksi. Jos lapsi muuttuu yks kaks päiväkodissa omissa oloissan olevaksi, niin syytä pitäisi etsiä päiväkodin illmapiiristä ja olosuhteista. Jos ei puututa tönimiseen ja tyrkkimiseen, että tulee fyysisiä vammoja, itsekin silloin vetäytyisin sellaisissa olosuhteissa omiin oloihini fiksuna ihmisenä. Mikä muuten sellainen ohjeistus on, että jos esiintyy väkivaltaa päiväkodissa niin pitäisi ensisijaisesti ottaa yhteyttä aluehallintovirastoon? Onko asia käsitettävä niin, että päiväkodinjohtaja ei ole halukas tai asiantunteva ammatillisesti puuttumaan epäkohtiin mihin hänet on palkattu, siis johtamaan päiväkotia, lillukanvarsiin kyllä puuttuu. Missään tapauksessa joku sosionomi tai lähihoitaja ei ole asiantunteva tekemään diagnooseja vaan sen alan erikoislääkäri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nykyajan vanhemmat tuntuvat kuitenkin ajattelevan vanhemmuutta paljon. Ennen oli vyö jolla lyötiin, ellei aikuisen taidot vuorovaikutukseen riittäny.

Nyt se vyö on verbaalinen ja sillä piestään joka suunnasta niitä vanhempia.

Ihan aiheestakin sanotaan. Ymmärrän et on välillä vaikeaa vastaanottaa kritiikkiä. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa..

Täälläkin solvataan tuntemattomia ihmisiä tietämättä heidän perheestään mitään. Miten se on "aiheesta sanomista"? Toki jos lapsi käyttäytyy huonosti ja tiedät täysin varmasti, ettei vanhempi ole edes yrittänyt hakea apua, niin kyllä siitä saa sanoa. Harvoin se vaan on ongelmalasten kohdalla oikeasti näin. Yleisempää minusta, että tuntemattomat katsovat asiakseen v*ttuilla huonosta vanhemmuudesta, vaikka vanhemmat on tosiasiassa taistelleet ehkä vuosia saadakseen lapselle apua ja lopulta sitten taustalta löytyy joku nepsy-kirjon diagnoosi.

Nämä nepsy diagnoosin saavat lapset ovat kyllä vähemmistössä. Nyt puhutaan ihan tavallisista lapsista jolla ei lähtökohtaisesti ole mitään erityisen tuen tarvetta. Pelkästään huono kasvatus. Miksi tästä ei saa puhua? Tämä on oikeasti iso ongelma kasvatus- ja opetusalalla.

Ehkei kaikilla ole diagnoosia, mutta varmasti suurin osa on ne kasvatusongelmat tunnistanut itsekin. Ainakin omassa lähipiirissä on muutama ongelmalapsi (oma esikoinen mukaanlukien) eikä yksikään vanhempi ole kyllä ongelmien suhteen välinpitämätön. Päinvastoin. Luuleeko joku, että sitä lasta on kivaa kanniskella tuhannetta kertaa huutavana kaupasta tai ostaa jatkuvasti uusia tavaroita rikottujen tilalle tai kuunnella vähän väliä huutoa kotona? Ei ole. Kyllä näihin ongelmiin etsitään apua muiden vanhempien kanssa keskustelemalla, neuvolasta, netistä, kirjallisuudesta ym. Aina sitä apua ei vaan saa tai ja neuvot ei tehoa. Meidätkin on kahdesti torpattu perheneuvolasta vaikka lapsi puree pikkusisaruksen mustelmille. Kiva lukea täältä 24 sivua jeesustelua tyyliin "mutku ei ne tyhmät vanhemmat vaan osaa". No ei osata, mutta minulla ei olekaan tutkintoa tästä aiheesta. Voisiko ne joilla on vaivautua joskus auttamaan meitä joilla ei ole?

Lisään kyllä vielä, että meillä ei ole ollut oman päiväkodin kanssa ongelmia, päinvastoin. Tai siis lapsella on kyllä ongelmia sielläkin, mutta päiväkoti ei ole syyllistänyt meitä vaan on tukenut ja hakenut omalta osaltaan lapselle apua mm. erityislastentarhanopettajaa konsultoimalla samalla kun me ollaan (turhaan) etsitty kasvatustukea kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt, että millainen rooli mahtaa sosiaalisella medialla ja älypuhelimilla yms. laitteilla, jotka vievät vanhempien huomion ja aikaa pois lapselta, olla hukkuneessa vanhemmuudessa. Näin tänään ihastuttavan taaperon äitinsä kanssa kaupassa. Lapsi jutteli ja liikehteli kovasti, mutta äitinsä katse oli lukittautunut kännykkään. Kyseessä oli vain lyhyt hetki heidän päivässään, mutta tuli surullinen olo ja mietin, että toivottavasti lapsi saa kuitenkin katsekontaktia ja huomiota muissa hetkissä.

Minulla on ainakin ostoslista kännykässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nykyajan vanhemmat tuntuvat kuitenkin ajattelevan vanhemmuutta paljon. Ennen oli vyö jolla lyötiin, ellei aikuisen taidot vuorovaikutukseen riittäny.

Nyt se vyö on verbaalinen ja sillä piestään joka suunnasta niitä vanhempia.

Ihan aiheestakin sanotaan. Ymmärrän et on välillä vaikeaa vastaanottaa kritiikkiä. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa..

Täälläkin solvataan tuntemattomia ihmisiä tietämättä heidän perheestään mitään. Miten se on "aiheesta sanomista"? Toki jos lapsi käyttäytyy huonosti ja tiedät täysin varmasti, ettei vanhempi ole edes yrittänyt hakea apua, niin kyllä siitä saa sanoa. Harvoin se vaan on ongelmalasten kohdalla oikeasti näin. Yleisempää minusta, että tuntemattomat katsovat asiakseen v*ttuilla huonosta vanhemmuudesta, vaikka vanhemmat on tosiasiassa taistelleet ehkä vuosia saadakseen lapselle apua ja lopulta sitten taustalta löytyy joku nepsy-kirjon diagnoosi.

Nämä nepsy diagnoosin saavat lapset ovat kyllä vähemmistössä. Nyt puhutaan ihan tavallisista lapsista jolla ei lähtökohtaisesti ole mitään erityisen tuen tarvetta. Pelkästään huono kasvatus. Miksi tästä ei saa puhua? Tämä on oikeasti iso ongelma kasvatus- ja opetusalalla.

Toisaalta päiväkodissa ei ole yhtään työntekijää joka voisi tehdä diagnoosin joista nepsy-:stä. He ovat sosiaalialan ihmisiä ja kuvittelevat tietävänsä kaikista kaiken vaikka osaaminen on hyvin suppeaa. Rupeavat tekemään jopa lääkäriperheiden lapsista diagnooseja vaikka mitään ongelmaa ei ole missään muualla havaittu testeissä tai oppimistuloksissa. Käyttävät valtaansa jos ovat itse jotain narsistisia persoonia, että saavat vallanhalunsa tyydytettyä. Jos vanhempi puolustaa lastaan ja esittää faktoja dokumenttejä, niin saa itsekin jonkun lapseensa takertuvan diagnoosin joltain lähihoitajalta tai onhan siellä ihan kouluttamattomiakin töissä kun pitää työllistää. Juuri vanhustenhoiti ja varhaiskasvatus on sellaisia aloja joille työllistetään työrajoitteisia kun kerran kunnan niin pitää tehdä.  

Se ei kuule kerro mitään kasvatuksesta, että vanhemmat ovat lääkäreitä.

Se kertoo kuitenkin oppimisesta, että lapsi osaa jo neljävuotiaana lukea ja laskea pitkälle ja ratkaista matemaattisia tehtäviä mitkä on havaittu ihan neuvolassa. Kasvatuksessa ei ole ollut kellään huomauttamista, on kehuttu hyväkäytöksiseksi lapseksi. Jos lapsi muuttuu yks kaks päiväkodissa omissa oloissan olevaksi, niin syytä pitäisi etsiä päiväkodin illmapiiristä ja olosuhteista. Jos ei puututa tönimiseen ja tyrkkimiseen, että tulee fyysisiä vammoja, itsekin silloin vetäytyisin sellaisissa olosuhteissa omiin oloihini fiksuna ihmisenä. Mikä muuten sellainen ohjeistus on, että jos esiintyy väkivaltaa päiväkodissa niin pitäisi ensisijaisesti ottaa yhteyttä aluehallintovirastoon? Onko asia käsitettävä niin, että päiväkodinjohtaja ei ole halukas tai asiantunteva ammatillisesti puuttumaan epäkohtiin mihin hänet on palkattu, siis johtamaan päiväkotia, lillukanvarsiin kyllä puuttuu. Missään tapauksessa joku sosionomi tai lähihoitaja ei ole asiantunteva tekemään diagnooseja vaan sen alan erikoislääkäri. 

Oppiminen on vain yksi osa-alue. Miten sosiaaliset taidot? Tunnetaidot? Ei ole mitenkään poikkeuksellista oppia lukemaan 4-vuotiaana ja laskea kertolaskuja jo päiväkoti-ikäisenä. Ihan voi putkimiehenkin lapsi osata näitä taitoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nykyajan vanhemmat tuntuvat kuitenkin ajattelevan vanhemmuutta paljon. Ennen oli vyö jolla lyötiin, ellei aikuisen taidot vuorovaikutukseen riittäny.

Nyt se vyö on verbaalinen ja sillä piestään joka suunnasta niitä vanhempia.

Ihan aiheestakin sanotaan. Ymmärrän et on välillä vaikeaa vastaanottaa kritiikkiä. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa..

Täälläkin solvataan tuntemattomia ihmisiä tietämättä heidän perheestään mitään. Miten se on "aiheesta sanomista"? Toki jos lapsi käyttäytyy huonosti ja tiedät täysin varmasti, ettei vanhempi ole edes yrittänyt hakea apua, niin kyllä siitä saa sanoa. Harvoin se vaan on ongelmalasten kohdalla oikeasti näin. Yleisempää minusta, että tuntemattomat katsovat asiakseen v*ttuilla huonosta vanhemmuudesta, vaikka vanhemmat on tosiasiassa taistelleet ehkä vuosia saadakseen lapselle apua ja lopulta sitten taustalta löytyy joku nepsy-kirjon diagnoosi.

Nämä nepsy diagnoosin saavat lapset ovat kyllä vähemmistössä. Nyt puhutaan ihan tavallisista lapsista jolla ei lähtökohtaisesti ole mitään erityisen tuen tarvetta. Pelkästään huono kasvatus. Miksi tästä ei saa puhua? Tämä on oikeasti iso ongelma kasvatus- ja opetusalalla.

Toisaalta päiväkodissa ei ole yhtään työntekijää joka voisi tehdä diagnoosin joista nepsy-:stä. He ovat sosiaalialan ihmisiä ja kuvittelevat tietävänsä kaikista kaiken vaikka osaaminen on hyvin suppeaa. Rupeavat tekemään jopa lääkäriperheiden lapsista diagnooseja vaikka mitään ongelmaa ei ole missään muualla havaittu testeissä tai oppimistuloksissa. Käyttävät valtaansa jos ovat itse jotain narsistisia persoonia, että saavat vallanhalunsa tyydytettyä. Jos vanhempi puolustaa lastaan ja esittää faktoja dokumenttejä, niin saa itsekin jonkun lapseensa takertuvan diagnoosin joltain lähihoitajalta tai onhan siellä ihan kouluttamattomiakin töissä kun pitää työllistää. Juuri vanhustenhoiti ja varhaiskasvatus on sellaisia aloja joille työllistetään työrajoitteisia kun kerran kunnan niin pitää tehdä.  

Se ei kuule kerro mitään kasvatuksesta, että vanhemmat ovat lääkäreitä.

Samaa mieltä vaikka olen itsekin lääkäri, ihan tavallisia kuolevaisia meidän lapset on eikä mitään superihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nykyajan vanhemmat tuntuvat kuitenkin ajattelevan vanhemmuutta paljon. Ennen oli vyö jolla lyötiin, ellei aikuisen taidot vuorovaikutukseen riittäny.

Nyt se vyö on verbaalinen ja sillä piestään joka suunnasta niitä vanhempia.

Ihan aiheestakin sanotaan. Ymmärrän et on välillä vaikeaa vastaanottaa kritiikkiä. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa..

Täälläkin solvataan tuntemattomia ihmisiä tietämättä heidän perheestään mitään. Miten se on "aiheesta sanomista"? Toki jos lapsi käyttäytyy huonosti ja tiedät täysin varmasti, ettei vanhempi ole edes yrittänyt hakea apua, niin kyllä siitä saa sanoa. Harvoin se vaan on ongelmalasten kohdalla oikeasti näin. Yleisempää minusta, että tuntemattomat katsovat asiakseen v*ttuilla huonosta vanhemmuudesta, vaikka vanhemmat on tosiasiassa taistelleet ehkä vuosia saadakseen lapselle apua ja lopulta sitten taustalta löytyy joku nepsy-kirjon diagnoosi.

Nämä nepsy diagnoosin saavat lapset ovat kyllä vähemmistössä. Nyt puhutaan ihan tavallisista lapsista jolla ei lähtökohtaisesti ole mitään erityisen tuen tarvetta. Pelkästään huono kasvatus. Miksi tästä ei saa puhua? Tämä on oikeasti iso ongelma kasvatus- ja opetusalalla.

Toisaalta päiväkodissa ei ole yhtään työntekijää joka voisi tehdä diagnoosin joista nepsy-:stä. He ovat sosiaalialan ihmisiä ja kuvittelevat tietävänsä kaikista kaiken vaikka osaaminen on hyvin suppeaa. Rupeavat tekemään jopa lääkäriperheiden lapsista diagnooseja vaikka mitään ongelmaa ei ole missään muualla havaittu testeissä tai oppimistuloksissa. Käyttävät valtaansa jos ovat itse jotain narsistisia persoonia, että saavat vallanhalunsa tyydytettyä. Jos vanhempi puolustaa lastaan ja esittää faktoja dokumenttejä, niin saa itsekin jonkun lapseensa takertuvan diagnoosin joltain lähihoitajalta tai onhan siellä ihan kouluttamattomiakin töissä kun pitää työllistää. Juuri vanhustenhoiti ja varhaiskasvatus on sellaisia aloja joille työllistetään työrajoitteisia kun kerran kunnan niin pitää tehdä.  

Se ei kuule kerro mitään kasvatuksesta, että vanhemmat ovat lääkäreitä.

Se kertoo kuitenkin oppimisesta, että lapsi osaa jo neljävuotiaana lukea ja laskea pitkälle ja ratkaista matemaattisia tehtäviä mitkä on havaittu ihan neuvolassa. Kasvatuksessa ei ole ollut kellään huomauttamista, on kehuttu hyväkäytöksiseksi lapseksi. Jos lapsi muuttuu yks kaks päiväkodissa omissa oloissan olevaksi, niin syytä pitäisi etsiä päiväkodin illmapiiristä ja olosuhteista. Jos ei puututa tönimiseen ja tyrkkimiseen, että tulee fyysisiä vammoja, itsekin silloin vetäytyisin sellaisissa olosuhteissa omiin oloihini fiksuna ihmisenä. Mikä muuten sellainen ohjeistus on, että jos esiintyy väkivaltaa päiväkodissa niin pitäisi ensisijaisesti ottaa yhteyttä aluehallintovirastoon? Onko asia käsitettävä niin, että päiväkodinjohtaja ei ole halukas tai asiantunteva ammatillisesti puuttumaan epäkohtiin mihin hänet on palkattu, siis johtamaan päiväkotia, lillukanvarsiin kyllä puuttuu. Missään tapauksessa joku sosionomi tai lähihoitaja ei ole asiantunteva tekemään diagnooseja vaan sen alan erikoislääkäri. 

Oppiminen on vain yksi osa-alue. Miten sosiaaliset taidot? Tunnetaidot? Ei ole mitenkään poikkeuksellista oppia lukemaan 4-vuotiaana ja laskea kertolaskuja jo päiväkoti-ikäisenä. Ihan voi putkimiehenkin lapsi osata näitä taitoja.

Sosiaallisia taitoja on kehuttu ja avoin persoona, hakeutuu ryhmään reippaasti.  Palaute kaikkialta muualta neuvolasta, harrastuksista jne on positiivisesti erilaista, sosiaalisesti taitava, ottaa muut huomioon, on opetettu kiittämään ja pyytämään anteeksi ym hyvät tavat. En tajua mikä into on puolustella sellaisia väkivaltaisia lapsia joiden paikka olisi jossain erityisryhmässä jotka lyövät muita tai tönivät? Mutta niinhän se on kouluissakin, että väkivaltaiset kiusaajat saavat jäädä kun ilmeisesti mikään muukaan koulu ei heitä halua riesakseen ja kiusatut lähtevät.  Päiväkodin tädit eivät huomaa kaikkea, siitähän on ollut julkisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nykyajan vanhemmat tuntuvat kuitenkin ajattelevan vanhemmuutta paljon. Ennen oli vyö jolla lyötiin, ellei aikuisen taidot vuorovaikutukseen riittäny.

Nyt se vyö on verbaalinen ja sillä piestään joka suunnasta niitä vanhempia.

Ihan aiheestakin sanotaan. Ymmärrän et on välillä vaikeaa vastaanottaa kritiikkiä. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa..

Täälläkin solvataan tuntemattomia ihmisiä tietämättä heidän perheestään mitään. Miten se on "aiheesta sanomista"? Toki jos lapsi käyttäytyy huonosti ja tiedät täysin varmasti, ettei vanhempi ole edes yrittänyt hakea apua, niin kyllä siitä saa sanoa. Harvoin se vaan on ongelmalasten kohdalla oikeasti näin. Yleisempää minusta, että tuntemattomat katsovat asiakseen v*ttuilla huonosta vanhemmuudesta, vaikka vanhemmat on tosiasiassa taistelleet ehkä vuosia saadakseen lapselle apua ja lopulta sitten taustalta löytyy joku nepsy-kirjon diagnoosi.

Nämä nepsy diagnoosin saavat lapset ovat kyllä vähemmistössä. Nyt puhutaan ihan tavallisista lapsista jolla ei lähtökohtaisesti ole mitään erityisen tuen tarvetta. Pelkästään huono kasvatus. Miksi tästä ei saa puhua? Tämä on oikeasti iso ongelma kasvatus- ja opetusalalla.

Toisaalta päiväkodissa ei ole yhtään työntekijää joka voisi tehdä diagnoosin joista nepsy-:stä. He ovat sosiaalialan ihmisiä ja kuvittelevat tietävänsä kaikista kaiken vaikka osaaminen on hyvin suppeaa. Rupeavat tekemään jopa lääkäriperheiden lapsista diagnooseja vaikka mitään ongelmaa ei ole missään muualla havaittu testeissä tai oppimistuloksissa. Käyttävät valtaansa jos ovat itse jotain narsistisia persoonia, että saavat vallanhalunsa tyydytettyä. Jos vanhempi puolustaa lastaan ja esittää faktoja dokumenttejä, niin saa itsekin jonkun lapseensa takertuvan diagnoosin joltain lähihoitajalta tai onhan siellä ihan kouluttamattomiakin töissä kun pitää työllistää. Juuri vanhustenhoiti ja varhaiskasvatus on sellaisia aloja joille työllistetään työrajoitteisia kun kerran kunnan niin pitää tehdä.  

Se ei kuule kerro mitään kasvatuksesta, että vanhemmat ovat lääkäreitä.

Samaa mieltä vaikka olen itsekin lääkäri, ihan tavallisia kuolevaisia meidän lapset on eikä mitään superihmisiä.

Kukaan sellaista ei ole väittänytkään. Oli puhetta vaan siitä, että mm. lähihoitajat ja työkuntotujat tekevät päiväkodeissa diagnooseja joihin heillä ei ole pätevyyttä. 

Kyllä sekin vaikuttaa, kun ihmisillä ei ole nykyään tukiverkkoja. On muutettu työn perässä uudelle paikkakunnalle, niin ei saa hengähdystaukoja vanhemmat. Ja lapset ei saa laatuaikaa isovanhempien kanssa.

Myös pikku asunnoissa asuminen ilman omaa pihaa, tai rivarissa minipihalla vaikuttaa. Omakotitalon pihassa lapset voi päästää leikkimään, ja siinä on kivaa tekemistä koko perheelle. Samalla lapset oppii esim. kasvien kasvatusta. Kerrostalossa myös stressaa se, kuuluuko lasten normaalitkin äänet naapuriin.

Mutta joo, itse kuulun tähän pullamössösukupolveen, ja olen samaa mieltä, että monessa perheessä lapset saavat liikaa sananvaltaa asioihin. Myöskin koulussa lapsilla olisi turvallisempaa olla, kun opettajat saisivat käyttää tiukempaa kuria.

Eihän se kuri edes auta mitään. Kurin vaikutus lakkaa kun äiti, isä tai opettaja katoaa nurkan taakse tai pois kuuloetäisyydeltä. Ainoa mikä auttaa pitkäjänteisesti on lapsen tunnetaitojen parantaminen, ja se onneksi ollaan kouluissa ja yhä useammissa perheissäkin ymmärretty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nykyajan vanhemmat tuntuvat kuitenkin ajattelevan vanhemmuutta paljon. Ennen oli vyö jolla lyötiin, ellei aikuisen taidot vuorovaikutukseen riittäny.

Nyt se vyö on verbaalinen ja sillä piestään joka suunnasta niitä vanhempia.

Ihan aiheestakin sanotaan. Ymmärrän et on välillä vaikeaa vastaanottaa kritiikkiä. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa..

Täälläkin solvataan tuntemattomia ihmisiä tietämättä heidän perheestään mitään. Miten se on "aiheesta sanomista"? Toki jos lapsi käyttäytyy huonosti ja tiedät täysin varmasti, ettei vanhempi ole edes yrittänyt hakea apua, niin kyllä siitä saa sanoa. Harvoin se vaan on ongelmalasten kohdalla oikeasti näin. Yleisempää minusta, että tuntemattomat katsovat asiakseen v*ttuilla huonosta vanhemmuudesta, vaikka vanhemmat on tosiasiassa taistelleet ehkä vuosia saadakseen lapselle apua ja lopulta sitten taustalta löytyy joku nepsy-kirjon diagnoosi.

Nämä nepsy diagnoosin saavat lapset ovat kyllä vähemmistössä. Nyt puhutaan ihan tavallisista lapsista jolla ei lähtökohtaisesti ole mitään erityisen tuen tarvetta. Pelkästään huono kasvatus. Miksi tästä ei saa puhua? Tämä on oikeasti iso ongelma kasvatus- ja opetusalalla.

Toisaalta päiväkodissa ei ole yhtään työntekijää joka voisi tehdä diagnoosin joista nepsy-:stä. He ovat sosiaalialan ihmisiä ja kuvittelevat tietävänsä kaikista kaiken vaikka osaaminen on hyvin suppeaa. Rupeavat tekemään jopa lääkäriperheiden lapsista diagnooseja vaikka mitään ongelmaa ei ole missään muualla havaittu testeissä tai oppimistuloksissa. Käyttävät valtaansa jos ovat itse jotain narsistisia persoonia, että saavat vallanhalunsa tyydytettyä. Jos vanhempi puolustaa lastaan ja esittää faktoja dokumenttejä, niin saa itsekin jonkun lapseensa takertuvan diagnoosin joltain lähihoitajalta tai onhan siellä ihan kouluttamattomiakin töissä kun pitää työllistää. Juuri vanhustenhoiti ja varhaiskasvatus on sellaisia aloja joille työllistetään työrajoitteisia kun kerran kunnan niin pitää tehdä.  

Se ei kuule kerro mitään kasvatuksesta, että vanhemmat ovat lääkäreitä.

Samaa mieltä vaikka olen itsekin lääkäri, ihan tavallisia kuolevaisia meidän lapset on eikä mitään superihmisiä.

Kukaan sellaista ei ole väittänytkään. Oli puhetta vaan siitä, että mm. lähihoitajat ja työkuntotujat tekevät päiväkodeissa diagnooseja joihin heillä ei ole pätevyyttä. 

Totta, mutta ei ole tavallisella lääkärilläkään (=ei lpsyk/lneu el) eikä varsinkaan omasta lapsestaan. Eli siinä mielessä vanhempien ammatti ei minusta tässä ole oleellinen ja sen turha korostaminen voisi jopa viitata siihen, että päiväkodin huoli on kuitattu turhaksi vähän väärin perustein. Jäljempänä korostettiin myös lapsen älykkyyttä, joka taas ei myöskään millään muotoa poissulje käytöshäiriöitä tai nepsy-ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt, että millainen rooli mahtaa sosiaalisella medialla ja älypuhelimilla yms. laitteilla, jotka vievät vanhempien huomion ja aikaa pois lapselta, olla hukkuneessa vanhemmuudessa. Näin tänään ihastuttavan taaperon äitinsä kanssa kaupassa. Lapsi jutteli ja liikehteli kovasti, mutta äitinsä katse oli lukittautunut kännykkään. Kyseessä oli vain lyhyt hetki heidän päivässään, mutta tuli surullinen olo ja mietin, että toivottavasti lapsi saa kuitenkin katsekontaktia ja huomiota muissa hetkissä.

Todella huono esimerkki, suoraan sanottuna. Ostoslista voi olla puhelimessa. Eikä pienestä hetkestä voi päätellä mitään.

Ja entäs ennen vanhaan, silloin maaseudulla vanhemmat ovat tehneet maataloustöitä, eikä kukaan aina ole huolehtinut lapsista sillä aikaa. Lapset ovat leikkineet keskenään vaarallisissakin paikoissa, ja paljon tapaturmia ja kuolemia on lapsille sattunut. Kaikki on niin suhteellista.

Eikä vanhemman tarvitse 100 prosenttia ajasta tapittaa lastaan. Tuo juuri on niitä nykyajan vaatimuksia, että lapsella ei saisi olla tylsää yhtään.tylsyys on hyväksi välillä! Eli ei tabletteja myöskään lapsille heti kun tylsyys iskee. Tylsyydestä voi seurata vaikka innostus piirtää kaunis kuva.

Täällä on kyllä alapeukuttajia ihan itsestäänselvistä asioista.  Ilmeisesti aiheellinen keskustelu niille joilla tosiaan on jotain ongelmia mutta ei niille jotka eivät mitään tukimuotoja tarvitse. Perhepäivähoitajan voi valkata ja on ollutkin erityisen hyvä.  Eskari on pakollinen ja auta armias jos joutuu lähikoulun "vauvaeskariin" kun koulun yhteydessä ei toimi eskaria. Lähtötaso on niin kovin eritasoinen, kun jotkut opettelevat kirjaimia niin toiset lukevat suoraan, pitäisi olla tasoryhmiä, ettei toiset turhaudu. Koulun yhteydessä toimivat eskarit on laadukkaampia ja valmistavat oikeasti siihen koulunaloitukseen ja 1-luokalle. 

Jos lapsi pomottaa ja hallitsee koko perheen elämää ja vanhemmat palvelevat ja pokkuroivat, on jotain kyllä pielessä. Ei ”lapsen ehdoilla” tarkoita sitä, että ei ole mitään kuria eikä ryhtiä. Sääliksi käy lapsia, jotka huomiota hakemalla ja kiukuttelemalla tarvitsevat ja kaipaavat vain selkeitä rajoja, mitä vanhemmat eivät osaa useinkaan enää asettaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi pomottaa ja hallitsee koko perheen elämää ja vanhemmat palvelevat ja pokkuroivat, on jotain kyllä pielessä. Ei ”lapsen ehdoilla” tarkoita sitä, että ei ole mitään kuria eikä ryhtiä. Sääliksi käy lapsia, jotka huomiota hakemalla ja kiukuttelemalla tarvitsevat ja kaipaavat vain selkeitä rajoja, mitä vanhemmat eivät osaa useinkaan enää asettaa.

Olen itse lapsiperheellinen, ja laajassa tuttavapiirissäni ei kyllä ole yhtään lapsille pokkuroijaa. Väsyneitä vanhempia kyllä on, väsyneitä työelämän vaatimuksista ja surullisia siitä, miten vähän arjessa jää aikaa yhdessäoloon.

Joten säälisi menee melko marginaaliselle porukalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nykyajan vanhemmat tuntuvat kuitenkin ajattelevan vanhemmuutta paljon. Ennen oli vyö jolla lyötiin, ellei aikuisen taidot vuorovaikutukseen riittäny.

Nyt se vyö on verbaalinen ja sillä piestään joka suunnasta niitä vanhempia.

Ihan aiheestakin sanotaan. Ymmärrän et on välillä vaikeaa vastaanottaa kritiikkiä. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa..

Täälläkin solvataan tuntemattomia ihmisiä tietämättä heidän perheestään mitään. Miten se on "aiheesta sanomista"? Toki jos lapsi käyttäytyy huonosti ja tiedät täysin varmasti, ettei vanhempi ole edes yrittänyt hakea apua, niin kyllä siitä saa sanoa. Harvoin se vaan on ongelmalasten kohdalla oikeasti näin. Yleisempää minusta, että tuntemattomat katsovat asiakseen v*ttuilla huonosta vanhemmuudesta, vaikka vanhemmat on tosiasiassa taistelleet ehkä vuosia saadakseen lapselle apua ja lopulta sitten taustalta löytyy joku nepsy-kirjon diagnoosi.

Nämä nepsy diagnoosin saavat lapset ovat kyllä vähemmistössä. Nyt puhutaan ihan tavallisista lapsista jolla ei lähtökohtaisesti ole mitään erityisen tuen tarvetta. Pelkästään huono kasvatus. Miksi tästä ei saa puhua? Tämä on oikeasti iso ongelma kasvatus- ja opetusalalla.

Toisaalta päiväkodissa ei ole yhtään työntekijää joka voisi tehdä diagnoosin joista nepsy-:stä. He ovat sosiaalialan ihmisiä ja kuvittelevat tietävänsä kaikista kaiken vaikka osaaminen on hyvin suppeaa. Rupeavat tekemään jopa lääkäriperheiden lapsista diagnooseja vaikka mitään ongelmaa ei ole missään muualla havaittu testeissä tai oppimistuloksissa. Käyttävät valtaansa jos ovat itse jotain narsistisia persoonia, että saavat vallanhalunsa tyydytettyä. Jos vanhempi puolustaa lastaan ja esittää faktoja dokumenttejä, niin saa itsekin jonkun lapseensa takertuvan diagnoosin joltain lähihoitajalta tai onhan siellä ihan kouluttamattomiakin töissä kun pitää työllistää. Juuri vanhustenhoiti ja varhaiskasvatus on sellaisia aloja joille työllistetään työrajoitteisia kun kerran kunnan niin pitää tehdä.  

Se ei kuule kerro mitään kasvatuksesta, että vanhemmat ovat lääkäreitä.

Se kertoo kuitenkin oppimisesta, että lapsi osaa jo neljävuotiaana lukea ja laskea pitkälle ja ratkaista matemaattisia tehtäviä mitkä on havaittu ihan neuvolassa. Kasvatuksessa ei ole ollut kellään huomauttamista, on kehuttu hyväkäytöksiseksi lapseksi. Jos lapsi muuttuu yks kaks päiväkodissa omissa oloissan olevaksi, niin syytä pitäisi etsiä päiväkodin illmapiiristä ja olosuhteista. Jos ei puututa tönimiseen ja tyrkkimiseen, että tulee fyysisiä vammoja, itsekin silloin vetäytyisin sellaisissa olosuhteissa omiin oloihini fiksuna ihmisenä. Mikä muuten sellainen ohjeistus on, että jos esiintyy väkivaltaa päiväkodissa niin pitäisi ensisijaisesti ottaa yhteyttä aluehallintovirastoon? Onko asia käsitettävä niin, että päiväkodinjohtaja ei ole halukas tai asiantunteva ammatillisesti puuttumaan epäkohtiin mihin hänet on palkattu, siis johtamaan päiväkotia, lillukanvarsiin kyllä puuttuu. Missään tapauksessa joku sosionomi tai lähihoitaja ei ole asiantunteva tekemään diagnooseja vaan sen alan erikoislääkäri. 

Oppiminen on vain yksi osa-alue. Miten sosiaaliset taidot? Tunnetaidot? Ei ole mitenkään poikkeuksellista oppia lukemaan 4-vuotiaana ja laskea kertolaskuja jo päiväkoti-ikäisenä. Ihan voi putkimiehenkin lapsi osata näitä taitoja.

Onhan se nyt poikkeuksellista osata lukea jo 4-vuotiaana. Jonkun päiväkodinjohtajan mielestä eskarinkin aloittavista lapsista noin 5 - 6 vuotiaista jotain 20 ryhmästä noin keskimäärin 2 osaa lukea suoraan. 

Maailma ympärillä on paljon monimutkaisempi.

Vierailija kirjoitti:

Koittakaa muistaa että nuorilla voi olla jopa kauppalappu siinä puhelimessa. Jos joku katsoo puhelinta kaupassa niin ei automaattisesti ole kyse jostain pahasta.

Lukeeko ne sitä kauppalistaa puistossakin rattaita työnnellessään? Ja imettäessään?

Ihan varmasti some vie nykyään hirveästi sellaista aikaa, jota ennen käytettiin lasten kanssa touhuamiseen ja kotitöihinkin. Puistossa ihasteltiin kukkia ja käppyräisiä oksia, osoiteltiin autoja ja lintuja ja puita ja lentokoneita. Nyt liian moni tuijottaa sitä kännykkäänsä ja lapsi istuu apaattisena rattaissa.