Nelikymppisten suuret elintasoerot

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se menee. 40-vuotiaana ei oikein viitsi alkaa ensimmäistä asuntoakaan hankkimaan kun on 15v myöhässä.

Jos se viitsimisestä, eli jaksamisesta on kiinni niin sitten on asiat kyllä huonosti.

Minä hankin ensiasunnon 37-vuotiaana. Siihen asti olin säästänyt ja tilillä oli kuusinumeroinen summa odottamssa oikeaa asuntoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se menee. 40-vuotiaana ei oikein viitsi alkaa ensimmäistä asuntoakaan hankkimaan kun on 15v myöhässä.

Mten niin?

Itse ostin omat 35v, aiemmin en tiennyt mistä enkä kenen kanssa, ja maksettua se tuli 47v. Eli hyvinkin nelikymppisen projekti.

Tuo vaatii varsin hyvät tulot. Itse olen nelikymppinen ja koko ikäni tienannut bruttona parin tonnin kahta puolta kuukausipalkkana. 13 vuotta olen maksanut asuntolainaa ja se on lyhentynyt tänä aikana noin 45 tonnia. Kun pitää maksaa lainan lisäksi yhtiövastike, auton ylläpitokulut sun muut, niin ei se laina kummoisesti lyhene, jos et oikeasti tienaa suht hyvin.

On siinä kyse valinnoistakin. Itse päädyin yhteen miehen kanssa joka tienaa alle keskiarvon. Koti piti valita hänen tulojen mukaan eli vähän kauempaa ja remppakohde, omistus 50-50 ja sen mukaan lainanlyhennykset ja talon laskut.

Jos olisin päätynyt yhteen toisen hyvätuloisen kanssa, elämä olisi saattanut ollakin kituuttamista lainojen kanssa, kun olisi ehkä katsottu että pitää olla kalliimpi talo lähempänä, lapsella oma poni ja pari uutta autoa.

Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot! Vaikka olisi täysin samansuuruiset tulot, osa porukasta elää jatkuvassa visakorttikierteessä, kun taas osa saa rahaa vaivatta säästöönkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä iässä on isoja eroja elämäntilanteessa. Mulla on asuntolaina maksettu ja lapsi maailmalla. Sen jälkeen vähensin työntekoa kolmanneksella. Miten nyt sitten kenelläkin menee.

Laitoshuoltaja, kohta 42

Elämäntilanteissa on isot erot. Mulla on koti maksettu palkkatöistä, mökki peritty ja lapsi kotona vielä vuosia.

Insinööri 47v

Se sen tekee. Mullakin on koti maksettu palkkatöistä - pitkä ja katkeamaton työura, vaikkei näyttävä olisikaan on se, mikä ratkaisee (terveisin myös FM, hum. ...sillä ei ole tarvinnut lainoja maksella.) Perinnöt ovat saamatta toivottavasti vielä pitkään. Lapsi taas olisi jäänyt saamatta kokonaan, jos olisin odottanut. Hyvä näin, se kai se pääasia on. Ja sitten kohti seuraavia juttuja. -ed.

Aina siinä ripauksen lahjakkuutta ja onneakin tarvii. Minun pojissakin tämä näkyy hyvin. Pojat eivät tosin ole ihan vielä nelikymppisiä, mutta elintasoero näkyy.  Toinen oli ala-asteelta asti matemaattisesti todella lahjakas, kymppejä sai aina matematiikasta. Muuten koulunkäynti ei sitten niin kiinnostanutkaan eli seiskaa oli melkeinpä kaikki muut arvosanat paitsi se matikka ja myöhemmin myös fysiikka. Varmaan ois muissakin aineissa pärjätä paremmin, jos olisi tehnyt paremmin läksynsä, mutta koulun jälkeen lähti aina kavereille eikä lukeminen kiinnostanut. Keskiarvo oli aina reippaasti alle kasin. Toinen sitten ei ollut lahjakas, mutta kovasti teki töitä eli heti koulun jälkeen tunnollisesti läksyt ja kokeisiin luki monta päivää. Keskiarvo olikin parhaimmillaan ysin paikkeilla ja kaikki lukuaineet tasaisen hyviä. Molemmat meni lukioon ja sama opiskelumalli ja arvosanataso jatkui. Toinen pyöri kavereilla ja toinen istui kotona pänttäämässä. Yritin tätä matemaattisesti lahjakasta kannustaa panostamaan muuhunkin kuin matematiikkaan ja fysiikkaan, kun kutostakin alkoi olla todistuksessa aika paljon, mutta ei kuulemma kiiinnostanut.

Lukion jälkeen tämä matemaattisesti lahjakas poika pääsi opiskelemaan diplomi-insinööriksi. Toinen poika ei päässyt heti mihinkään, vaikka todistus oli paljon parempi muilta osin paitsi matematiikan ja fysiikan osalta. Luki kovasti pääsykokeisiin, mutta aina jäi varasijalle. Lopulta meni ammattikorkeaan. Ammattikorkeassakin tuntui tekevän enemmän töitä kuin tämä matemaattisesti lahjakas yliopistossa. Matemaattisesti lahjakas jatkoi samaa linjaa yliopisto-opintojen ajan eli kavereilla ja harrastuksissa pyöri ja kaikenmaailman teekkareiden illanvietossa. Mietin jo että niinköhän valmistuu koskaan, kun ei paljon tunnu juuri koskaan opiskelevan. Mutta niin vain valmistui täysin aikataulussa ja hyvin arvosanoin. Sai heti työpaikan ja pian vakituisen paikan ja nykyisin on hyvät tulot ja hieno uusi ja iso talo ja oma perhe. Ajattelin että työ varmasti on vaativaa, kun palkka on niin korkea, mutta yllättävän helpolla tuntuu poika selviävän siitäkin. Nyt korona-aikana olen ollut kolmesti kaksi viikkoa heillä lapsenvahtina, kun lapset eivät saa mennä flunssaisena päiväkotiin ja vaimo joutuu sairaanhoitajana olemaan töissä.  Olin valmistautunut olemaan 8-9 tuntia päivässä hoitajana, mutta poika totesi että ei tarvi että kun hän on etätöissä, niin saa kyllä parissa tunnissa työt tehtyä. Niin näyttää myös saavan. Olen sanonut että tekee työnsä vain ihan rauhassa, että ei tarvi minun takia kiirehtiä, että mielellään olen lasten kanssa. Siihen on todennut vain että ei, kun ei hän käytä töihin muutenkaan nyt etänä enempää aikaa.

Toisella pojalla ilmeni opiskelujen aikana terveysongelmia. Perinnöllistä eli huono onni siinäkin. Hyvin paperein valmistui ammattikorkeasta ja vain vuoden hitaammin kuin muut, mutta töitä ei saanutkaan sitten heti. Jäi sairauden takia sellaiseen kierteeseen että ei ole vakipaikkaa tullut vieläkään. Taloakaan ei ole uskaltanut siksi ostaa, vaikka vaimo on ja yksi lapsikin. Kovasti on minusta yrittänyt ja töitä tehnyt enemmän kuin veljensä ja olisi kyllä saman elintason ansainnut.

Vierailija kirjoitti:

Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot! Vaikka olisi täysin samansuuruiset tulot, osa porukasta elää jatkuvassa visakorttikierteessä, kun taas osa saa rahaa vaivatta säästöönkin.

Ei pidä paikkaansa.

Jos käteen jää 500€ tai 5000€ niin siinä on vinha ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta mikä tän alotuksen pointti on? Jokainen on voinut valita mm. koulutuksensa, uransa jne. Eri asia tietenkin, jos on joku invalidisoiva sairaus, mutta osalla elämä tuntuu kuluvan ihan muuten vaan pelkkään voivotteluun ja kadehtimiseen. Suomessa kuitenkin kaikilla on mahdollisuus hyvään koulutukseen jne ja työpaikankin saa, jos ei odottele tumput suorina kakkua lautaselle. Eikä se omaisuuskaan takaa sitä, että on hyvä elämä. Jos keskittyy vaan olettamaan ja vertailemaan omaa "surkeaa" oloaan, niin eihän sitä enää kohta näe missään mitään hyvää. Arki se on kaikilla ja sen mukanaan tuomat vaikeudet. Omistusasunto on monelle merkinnyt kieltäytymistä muista huvituksista vuosien ajan , sitten kun se on 40 vuotiaana maksettu, niin heti ollaan kahdehtimassa. Elämässä on monia valintoja, osa valitsi nuorena mm. hauskanpidon koulun kustannuksella.

Ei sitä koulutusta ja uraa noin vain valita edes Suomessa. Kaikki ei ole yhtä älykkäitä, kaikilla ei ole yhtä hyvä muisti, kaikilla ei ole terveyttä, opiskelupaikkoja on rajatusti, työpaikkoja on rajatusti, kaikilla ei käy yhtä hyvä onni, kaikilla ei ole yhtä paljon jaksamista, kaikille ei ole sitä johtajan paikkaa, kaikille ei ole työpaikkaa ollenkaan, joku ostaa hometalon, joku joutuu onnettomuuteen, ihmisille sattuu sitä sun tätä itsestä riippumatta.

Omaisuus ja raha kertyvät minimaalisia poikkeuksia lukuun ottamatta niille, jotka sen ansaitsevat ja jotka sen eteen tekevät töitä. Moni rahanpuutteesta kitisevä ei vain ole ollut valmis tekemään oikeita valintoja ja uhraamaan paljon, jotta tekee elämästään hyvätuloisen elämää. Mahdollisuudet ovat kaikille samat.

Sä oot selkeästi sellainen hannuhanhi, joka ei ymmärrä eikä tule ymmärtämään, kun itsellä on aina käynyt hyvä tuuri. 

Se "hyvä tuuri" on 95% työtä ja 5% sen seurausta. Kyllä sen tuurin eteen on tehty töitä.

Asiat eivät ole mustavalkoisia. Asun perheeni kanssa kivassa omakotitalossa ison kaupungin lähellä. Meillä on uudehko auto. Mutta voiko näistä päätellä, miten elämämme on mennyt tai että kuulumme "onnistujiin"? No ei voi. Todellisuudessa elämässämme on ollut paljon surua ja murhetta. Näin akateemisena pätkätyöläisenä joudun myös jatkuvasti huolehtimaan taloudellisesta tilanteesta ja jännittämään laskujen tuloa. Elämä tuntuu kovin epävarmalta.

Vierailija kirjoitti:

En ole samaa mieltä perinnöistä. Ne eivät nykypäivänä nelikymppisiä rikkaaksi tee. Me olemme sitä ikäluokaa, että vanhempanne olivat aika nuoria syntyessämme. Lisäksi elävöt kevyesti yli kahdeksan kymppisiksi. Alamme olla lähellä eläkeikää ennen kuin perintöjä jaetaan.

Tietysti vanhempien varallisuus on auttanut meitä nuorena aikuisena eteenpäin, mutta keskiverto nelikymppisen vsnhemmilla ei ole ollut hirveästi jaettavaa eläessään. Rahat on kiinni taloissa ja mökeissä.

N46

Ai, minä olen jo nyt perinyt 150t euroa ja lisää on tulossa ainakin tuplasti tuo. Tosin kaverini veti bitcoinista pari vuotta sitten 5 miljoonaa euroa ja perii vielä miljoonan vanhemmiltaan joku päivä. Eli aina on jollain asiat paremmin.

t N47

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se menee. 40-vuotiaana ei oikein viitsi alkaa ensimmäistä asuntoakaan hankkimaan kun on 15v myöhässä.

Mten niin?

Itse ostin omat 35v, aiemmin en tiennyt mistä enkä kenen kanssa, ja maksettua se tuli 47v. Eli hyvinkin nelikymppisen projekti.

Tuo vaatii varsin hyvät tulot. Itse olen nelikymppinen ja koko ikäni tienannut bruttona parin tonnin kahta puolta kuukausipalkkana. 13 vuotta olen maksanut asuntolainaa ja se on lyhentynyt tänä aikana noin 45 tonnia. Kun pitää maksaa lainan lisäksi yhtiövastike, auton ylläpitokulut sun muut, niin ei se laina kummoisesti lyhene, jos et oikeasti tienaa suht hyvin.

Nettopalkkani on ollut jo vuosikausia siinä parin tonnin huitteilla. Ensiasunnon ostin 2011 lopulla. Laina-aika on noin puolivälissä, mutta (kuten täällä aiemminkin kertonut) voisin loppusumman maksaa vaikka heti pois. Tämä siksi, että äitini mallin mukaisesti osaan jättää turhat ostokset tekemättä ja näin pienestäkin palkasta jäänyt joka kuukausi muutama satanen sijoituksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot! Vaikka olisi täysin samansuuruiset tulot, osa porukasta elää jatkuvassa visakorttikierteessä, kun taas osa saa rahaa vaivatta säästöönkin.

Ei pidä paikkaansa.

Jos käteen jää 500€ tai 5000€ niin siinä on vinha ero.

Mitä tästä et ymmärrä: "Vaikka olisi täysin samansuuruiset tulot, osa porukasta elää jatkuvassa visakorttikierteessä, kun taas osa saa rahaa vaivatta säästöönkin."

Mä olen 40v ja en ole ollut työelämässä 10 vuoteen.

Onneksi talo on maksettu.

Vierailija kirjoitti:

Mutta sitten taas, onko järkevää edes erotella kenekään materiaalista ja henkistä omaisuutta. Joku on esim. työskennellyt ympäri maailmaa, asunut siellä täällä , ehkä elänyt nomadielämää. Hankkinut tuttuja ja kielitaitoa. Toinen on elänyt kuten "moraali käskee" , hankkinut perheen, tulon ja omistusasunnon. Kumpikin on varmasti omista "saavutuksitaan " onnellinen.

Totta. Siksi vertailu on turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Mutta mikä tän alotuksen pointti on? Jokainen on voinut valita mm. koulutuksensa, uransa jne. Eri asia tietenkin, jos on joku invalidisoiva sairaus, mutta osalla elämä tuntuu kuluvan ihan muuten vaan pelkkään voivotteluun ja kadehtimiseen. Suomessa kuitenkin kaikilla on mahdollisuus hyvään koulutukseen jne ja työpaikankin saa, jos ei odottele tumput suorina kakkua lautaselle. Eikä se omaisuuskaan takaa sitä, että on hyvä elämä. Jos keskittyy vaan olettamaan ja vertailemaan omaa "surkeaa" oloaan, niin eihän sitä enää kohta näe missään mitään hyvää. Arki se on kaikilla ja sen mukanaan tuomat vaikeudet. Omistusasunto on monelle merkinnyt kieltäytymistä muista huvituksista vuosien ajan , sitten kun se on 40 vuotiaana maksettu, niin heti ollaan kahdehtimassa. Elämässä on monia valintoja, osa valitsi nuorena mm. hauskanpidon koulun kustannuksella.

Miten niin on voinut valita koulutuksensa?

Mistä teitä riittää joille ei millään mene kalloon että oppilaitoksiin on oppilaskiintiöt, opiskelijavalinnat ja pääsykokeet. Ihmiset ovat myös lahjakkuuksiltaan ja älyltään erilaisia. Toiset ovat fiksumpia kuin toiset ja se on paljolti geneettistä. Kaikilla ei todellakaan ole yhtäläiset mahdollisuudet.

Vierailija kirjoitti:

Moni ihmettelee mieheni ja minun saavutuksia, mutta olemme tehneet töitä todella todella paljon ja mikään ei ole tullut ilmaiseksi koska meillä on päämäärä jonka olemme saavuttaneet. Sohvalla makaamalla ja voivottelulla ei mitään saavuteta. Ja kyllä, tulotaso näkyy, mutta mielestämme se on meidän oma asia mihin kulutamme omalla työllä ansaittua rahaa.

No olipas epäkypsä kommentti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta mikä tän alotuksen pointti on? Jokainen on voinut valita mm. koulutuksensa, uransa jne. Eri asia tietenkin, jos on joku invalidisoiva sairaus, mutta osalla elämä tuntuu kuluvan ihan muuten vaan pelkkään voivotteluun ja kadehtimiseen. Suomessa kuitenkin kaikilla on mahdollisuus hyvään koulutukseen jne ja työpaikankin saa, jos ei odottele tumput suorina kakkua lautaselle. Eikä se omaisuuskaan takaa sitä, että on hyvä elämä. Jos keskittyy vaan olettamaan ja vertailemaan omaa "surkeaa" oloaan, niin eihän sitä enää kohta näe missään mitään hyvää. Arki se on kaikilla ja sen mukanaan tuomat vaikeudet. Omistusasunto on monelle merkinnyt kieltäytymistä muista huvituksista vuosien ajan , sitten kun se on 40 vuotiaana maksettu, niin heti ollaan kahdehtimassa. Elämässä on monia valintoja, osa valitsi nuorena mm. hauskanpidon koulun kustannuksella.

Ei sitä koulutusta ja uraa noin vain valita edes Suomessa. Kaikki ei ole yhtä älykkäitä, kaikilla ei ole yhtä hyvä muisti, kaikilla ei ole terveyttä, opiskelupaikkoja on rajatusti, työpaikkoja on rajatusti, kaikilla ei käy yhtä hyvä onni, kaikilla ei ole yhtä paljon jaksamista, kaikille ei ole sitä johtajan paikkaa, kaikille ei ole työpaikkaa ollenkaan, joku ostaa hometalon, joku joutuu onnettomuuteen, ihmisille sattuu sitä sun tätä itsestä riippumatta.

Omaisuus ja raha kertyvät minimaalisia poikkeuksia lukuun ottamatta niille, jotka sen ansaitsevat ja jotka sen eteen tekevät töitä. Moni rahanpuutteesta kitisevä ei vain ole ollut valmis tekemään oikeita valintoja ja uhraamaan paljon, jotta tekee elämästään hyvätuloisen elämää. Mahdollisuudet ovat kaikille samat.

Kuurosokeana tai vaikeasti cp-vammaisena syntyneelläkin ne mahdollisuudet ovat millileen samat?

Yleensä ne jotka ovat kiinnostuneet rahasta ovat niitä joilla sitä on. Raha pitää ymmärtää neutraalina asiana. Rahasta ja sen käyttäytymisestä kiinnostuneet ovat juuri niitä nokkelia sijoittajia ja bitcoinmiljonäärejä. Samoin kuin jos on kiinnostunut puutarhanoidosta omistaa usein ison puutarhan, tai ainakin parvekeviljelyksiä.

Mikä nyt kutakin tässä maailmassa kiinnostaa. Harmi että ilman rahaa ei tule toimeen, ja harmi että se jakautuu niin "äärilaitoihin".

"Suomessa kuitenkin kaikilla on mahdollisuus hyvään koulutukseen jne ja työpaikankin saa, jos ei odottele tumput suorina kakkua lautaselle"

-Lahjakkaat ihmiset puhuvat noin. Se on niin helppoa sanoa, mutta jos ei ole lahjakkuutta niin ei se onnistu. Se on synnynnäistä suurimmaksi osaksi. Itse en voi harkita edes AMK opintoja. Ei ole edes alkeellistakaan kielitaitoa, en osaa fysiikkaa enkä matematiikkaa ym. Keskiarvo alle 7 peruskoulussa. Tietämäni lahjakkaat oppilaat joilla koulu sujui helposti, ovat jo tohtoreita. Ei ne mahdollisuudet auta jos niitä ei pysty käyttämään. Työtä onneksi löytyy helposti monissa ihan perus ammateissakin. Mutta siinäkin varmaan ala ratkaisee eniten.

Vierailija kirjoitti:

Moni ihmettelee mieheni ja minun saavutuksia, mutta olemme tehneet töitä todella todella paljon ja mikään ei ole tullut ilmaiseksi koska meillä on päämäärä jonka olemme saavuttaneet. Sohvalla makaamalla ja voivottelulla ei mitään saavuteta. Ja kyllä, tulotaso näkyy, mutta mielestämme se on meidän oma asia mihin kulutamme omalla työllä ansaittua rahaa.

Teillä on ollut onnea, että joku on palkannut teidät työhön, missä teillä on mahdollisuus tehdä niitä töitä todella paljon. Kaikilla ei käy yhtä hyvä tuuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta mikä tän alotuksen pointti on? Jokainen on voinut valita mm. koulutuksensa, uransa jne. Eri asia tietenkin, jos on joku invalidisoiva sairaus, mutta osalla elämä tuntuu kuluvan ihan muuten vaan pelkkään voivotteluun ja kadehtimiseen. Suomessa kuitenkin kaikilla on mahdollisuus hyvään koulutukseen jne ja työpaikankin saa, jos ei odottele tumput suorina kakkua lautaselle. Eikä se omaisuuskaan takaa sitä, että on hyvä elämä. Jos keskittyy vaan olettamaan ja vertailemaan omaa "surkeaa" oloaan, niin eihän sitä enää kohta näe missään mitään hyvää. Arki se on kaikilla ja sen mukanaan tuomat vaikeudet. Omistusasunto on monelle merkinnyt kieltäytymistä muista huvituksista vuosien ajan , sitten kun se on 40 vuotiaana maksettu, niin heti ollaan kahdehtimassa. Elämässä on monia valintoja, osa valitsi nuorena mm. hauskanpidon koulun kustannuksella.

Ei sitä koulutusta ja uraa noin vain valita edes Suomessa. Kaikki ei ole yhtä älykkäitä, kaikilla ei ole yhtä hyvä muisti, kaikilla ei ole terveyttä, opiskelupaikkoja on rajatusti, työpaikkoja on rajatusti, kaikilla ei käy yhtä hyvä onni, kaikilla ei ole yhtä paljon jaksamista, kaikille ei ole sitä johtajan paikkaa, kaikille ei ole työpaikkaa ollenkaan, joku ostaa hometalon, joku joutuu onnettomuuteen, ihmisille sattuu sitä sun tätä itsestä riippumatta.

Omaisuus ja raha kertyvät minimaalisia poikkeuksia lukuun ottamatta niille, jotka sen ansaitsevat ja jotka sen eteen tekevät töitä. Moni rahanpuutteesta kitisevä ei vain ole ollut valmis tekemään oikeita valintoja ja uhraamaan paljon, jotta tekee elämästään hyvätuloisen elämää. Mahdollisuudet ovat kaikille samat.

Olen samaa mieltä. Itse olen ollut töissä 16 vuotiaasta saakka, kitkutellut ja venyttänyt penniä vuosi toisensa perään matalapalkka-alalla. Samalla olen opiskellut (sitä matalapalkka-alaa). Perustin kolmikymppisenä oman yrityksen, tein töitä vielä entistäkin enemmän. Nyt 45 vuotiaana myin yritykseni juuri muutama kuukausi sitten, ja sain siitä sen verran rahaa ettei tarvitse tehdä enää töitä jos en halua (ja käytän rahat viisaasti). Olen tehnyt tuplasti töitä normaaliin ihmiseen verrattuna koko aikuisikäni, mutta silti löytyy niitä kateellisia jotka sanovat että helppoahan mun on kun sain rahaa vain yrityksen myymällä. Olen lähtenyt köyhästä perheestä, kotoa lähtiessä sain mukaani sänkyni, jonka senkin olin itse asiassa itse ostanut. Olen siis joka pennosen tienannut ihan itse ja vielä kovalla työllä.