Nelikymppisten suuret elintasoerot
Jotenkin tuossa iässä alkaa näkyä isoja eroja elintasossa. Kolmekymppisillä elintasoerot eivät vielä ole kovinkaan huomattavia, vaikka olisikin työttömyyttä tai olematon koulutus.
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Totta.
Ikävää olla se huonoimman elintason omaava sukulaisten ja kaveriporukan kesken. Muut ajavat uudella henkilöautolla, minä pyörällä tai bussilla. Muilla on omakotitalo ja kesämökki, mulla vuokrayksiö.
Elämä meni pieleen ja ei ole enää paljon motivaatiota elää.
Mullakin vuokrayksiö, en koe että elämä olis menny pieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina siinä ripauksen lahjakkuutta ja onneakin tarvii. Minun pojissakin tämä näkyy hyvin. Pojat eivät tosin ole ihan vielä nelikymppisiä, mutta elintasoero näkyy. Toinen oli ala-asteelta asti matemaattisesti todella lahjakas, kymppejä sai aina matematiikasta. Muuten koulunkäynti ei sitten niin kiinnostanutkaan eli seiskaa oli melkeinpä kaikki muut arvosanat paitsi se matikka ja myöhemmin myös fysiikka. Varmaan ois muissakin aineissa pärjätä paremmin, jos olisi tehnyt paremmin läksynsä, mutta koulun jälkeen lähti aina kavereille eikä lukeminen kiinnostanut. Keskiarvo oli aina reippaasti alle kasin. Toinen sitten ei ollut lahjakas, mutta kovasti teki töitä eli heti koulun jälkeen tunnollisesti läksyt ja kokeisiin luki monta päivää. Keskiarvo olikin parhaimmillaan ysin paikkeilla ja kaikki lukuaineet tasaisen hyviä. Molemmat meni lukioon ja sama opiskelumalli ja arvosanataso jatkui. Toinen pyöri kavereilla ja toinen istui kotona pänttäämässä. Yritin tätä matemaattisesti lahjakasta kannustaa panostamaan muuhunkin kuin matematiikkaan ja fysiikkaan, kun kutostakin alkoi olla todistuksessa aika paljon, mutta ei kuulemma kiiinnostanut.
Lukion jälkeen tämä matemaattisesti lahjakas poika pääsi opiskelemaan diplomi-insinööriksi. Toinen poika ei päässyt heti mihinkään, vaikka todistus oli paljon parempi muilta osin paitsi matematiikan ja fysiikan osalta. Luki kovasti pääsykokeisiin, mutta aina jäi varasijalle. Lopulta meni ammattikorkeaan. Ammattikorkeassakin tuntui tekevän enemmän töitä kuin tämä matemaattisesti lahjakas yliopistossa. Matemaattisesti lahjakas jatkoi samaa linjaa yliopisto-opintojen ajan eli kavereilla ja harrastuksissa pyöri ja kaikenmaailman teekkareiden illanvietossa. Mietin jo että niinköhän valmistuu koskaan, kun ei paljon tunnu juuri koskaan opiskelevan. Mutta niin vain valmistui täysin aikataulussa ja hyvin arvosanoin. Sai heti työpaikan ja pian vakituisen paikan ja nykyisin on hyvät tulot ja hieno uusi ja iso talo ja oma perhe. Ajattelin että työ varmasti on vaativaa, kun palkka on niin korkea, mutta yllättävän helpolla tuntuu poika selviävän siitäkin. Nyt korona-aikana olen ollut kolmesti kaksi viikkoa heillä lapsenvahtina, kun lapset eivät saa mennä flunssaisena päiväkotiin ja vaimo joutuu sairaanhoitajana olemaan töissä. Olin valmistautunut olemaan 8-9 tuntia päivässä hoitajana, mutta poika totesi että ei tarvi että kun hän on etätöissä, niin saa kyllä parissa tunnissa työt tehtyä. Niin näyttää myös saavan. Olen sanonut että tekee työnsä vain ihan rauhassa, että ei tarvi minun takia kiirehtiä, että mielellään olen lasten kanssa. Siihen on todennut vain että ei, kun ei hän käytä töihin muutenkaan nyt etänä enempää aikaa.
Toisella pojalla ilmeni opiskelujen aikana terveysongelmia. Perinnöllistä eli huono onni siinäkin. Hyvin paperein valmistui ammattikorkeasta ja vain vuoden hitaammin kuin muut, mutta töitä ei saanutkaan sitten heti. Jäi sairauden takia sellaiseen kierteeseen että ei ole vakipaikkaa tullut vieläkään. Taloakaan ei ole uskaltanut siksi ostaa, vaikka vaimo on ja yksi lapsikin. Kovasti on minusta yrittänyt ja töitä tehnyt enemmän kuin veljensä ja olisi kyllä saman elintason ansainnut.
Mielestäni tämä kirjoituksesi kristallisoi erittäin hyvin sen asian, jonka olen aina tiennytkin. Eli miten arvokasta matemaattinen lahjakkuus elämässä on ja miten varmasti se useimmiten takaa pääsyn hyviin työpaikkoihin ja hyville palkoille.
T: Yksi, joka hyvä kaikessa muussa paitsi matikassa. Jäin pienituloiseksi humanistiksi.
Vähän ohiksena että en kyllä ymmärrä miksi pitkää matikkaa painotetaan niin hirveästi nykyään. Sitä hyvin harva kuitenkaan duunissaan oikeasti tarvitsee, jotain monimutkaista algebraa vaikka. Ja lahjakkaita ihmisiä jää sen takia kouluttautumatta tietyille aloille, ja epäsopivampia otetaan pelkästään matikkapään takia. Sama kuin sanoisi lääkikiseen hakijalle että pääset sisään ainoastaan jos osaat laulaa huippuoopperaa vaikket ikinä tätä taitoa tule tarvitsemaan.
En minäkään sitä matematiikkaa juuri töissäni tarvitse. Mutta sen osaaminen toi opiskelupaikan. Ja opiskelussa kaikki perustui matematiikkaan, jota oli todella paljon. Jotenkin se vaan vaikutti ajatteluuni ja auttaa tänä päivänäkin työssäni, vaikka matematiikka sinäsänsä ei ole siellä missään roolissa. Enemmänkin se on ongelmien hahmottamista ja ratkaisemista ja paljon tietoa kaikesta. Sen se matematiikka minulle antoi.
Ehkä matematiikka on tietynlainen mittari, joka kuvaa ihmisen kykyjä yleisemmin.
Kolmekymppisenä vielä saatetaan etsiä puolisoa, mutta nelikymppisenä se on yleensä jo löytynyt, jos on löytyäkseen. Onhan se selvää elintason kannalta, mikä on puolisoiden yhteenlasketut tulot. Kaksi hyvätuloista saavuttaa tietenkin materiaalisesti enemmän kuin kaksi huonotuloista tai yksi hyvätuloinen yhden huonotuloisen kanssa. Eli kahden lääkäri perheessä elintaso on ihan eri kuin kahden siivoojan perhaassä. Ja aika eri myös sellaisessa perheessä, jossa toinen on lääkäri ja toinen siivooja.
Osa elämässä pärjäämisestä johtuu varmasti tuurista, osa taidoista ja sinnikkyydestä. Minä selvisin aina koulussa ja opinnoissa helposti mutta sen takia en oppinut oikein pinnistelemään. Töiden suhteen on käynyt tuuri, olen aina saanut kesä- ja osa-aikatöitä (alkuun vanhempieni suhteilla), ja valmistuessa oli oman alan vakipaikka odottamassa. Olen samassa työssä edelleen. En ole kuitenkaan kovin hyvin edennyt työelämässä, varmaan sen takia ettei ole sellaista draivia mitkä jotkut asemansa puolesta enemmän taistelemaan joutuneilla on.
Valintoja on sitten edullisen omistusasunnon ostaminen ja sijoittaminen. Enemmänkin lainaa saisin, mutta asutaan Helsingissä enkä halua käyttää kaikkea rahaa asumiseen, vaan haluan sijoittaa myös.
Vanhemmiltani on tulossa minulle ja sisaruksilleni miljoonaperintö, mutta en laske sen varaan vaan toivon että vanhempani eläisivät mahdollisimman vanhaksi enkä saisi sitä vielä kymmeniin vuosiin. Sen sijaan vanhempien varallisuus on aina ollut turvana taustalla, vaikken sitä apua ole merkittävästi hyödyntänytkään kuin parissa kohdassa hetkellisesti (avioero, remontti). Tiedän että tämä on merkittävä etu jota läheskään kaikilla ei ole.
Mitä oon omaa tuttavapiiriä tarkkaillut, niin joillekin tuntuu kasaantuvan kohtuuttomasti haasteita, kun taas toiset pääsevät paljon helpommalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta mikä tän alotuksen pointti on? Jokainen on voinut valita mm. koulutuksensa, uransa jne. Eri asia tietenkin, jos on joku invalidisoiva sairaus, mutta osalla elämä tuntuu kuluvan ihan muuten vaan pelkkään voivotteluun ja kadehtimiseen. Suomessa kuitenkin kaikilla on mahdollisuus hyvään koulutukseen jne ja työpaikankin saa, jos ei odottele tumput suorina kakkua lautaselle. Eikä se omaisuuskaan takaa sitä, että on hyvä elämä. Jos keskittyy vaan olettamaan ja vertailemaan omaa "surkeaa" oloaan, niin eihän sitä enää kohta näe missään mitään hyvää. Arki se on kaikilla ja sen mukanaan tuomat vaikeudet. Omistusasunto on monelle merkinnyt kieltäytymistä muista huvituksista vuosien ajan , sitten kun se on 40 vuotiaana maksettu, niin heti ollaan kahdehtimassa. Elämässä on monia valintoja, osa valitsi nuorena mm. hauskanpidon koulun kustannuksella.
Ei sitä koulutusta ja uraa noin vain valita edes Suomessa. Kaikki ei ole yhtä älykkäitä, kaikilla ei ole yhtä hyvä muisti, kaikilla ei ole terveyttä, opiskelupaikkoja on rajatusti, työpaikkoja on rajatusti, kaikilla ei käy yhtä hyvä onni, kaikilla ei ole yhtä paljon jaksamista, kaikille ei ole sitä johtajan paikkaa, kaikille ei ole työpaikkaa ollenkaan, joku ostaa hometalon, joku joutuu onnettomuuteen, ihmisille sattuu sitä sun tätä itsestä riippumatta.
Omaisuus ja raha kertyvät minimaalisia poikkeuksia lukuun ottamatta niille, jotka sen ansaitsevat ja jotka sen eteen tekevät töitä. Moni rahanpuutteesta kitisevä ei vain ole ollut valmis tekemään oikeita valintoja ja uhraamaan paljon, jotta tekee elämästään hyvätuloisen elämää. Mahdollisuudet ovat kaikille samat.
Olen samaa mieltä. Itse olen ollut töissä 16 vuotiaasta saakka, kitkutellut ja venyttänyt penniä vuosi toisensa perään matalapalkka-alalla. Samalla olen opiskellut (sitä matalapalkka-alaa). Perustin kolmikymppisenä oman yrityksen, tein töitä vielä entistäkin enemmän. Nyt 45 vuotiaana myin yritykseni juuri muutama kuukausi sitten, ja sain siitä sen verran rahaa ettei tarvitse tehdä enää töitä jos en halua (ja käytän rahat viisaasti). Olen tehnyt tuplasti töitä normaaliin ihmiseen verrattuna koko aikuisikäni, mutta silti löytyy niitä kateellisia jotka sanovat että helppoahan mun on kun sain rahaa vain yrityksen myymällä. Olen lähtenyt köyhästä perheestä, kotoa lähtiessä sain mukaani sänkyni, jonka senkin olin itse asiassa itse ostanut. Olen siis joka pennosen tienannut ihan itse ja vielä kovalla työllä.
Ihan silkasta mielenkiinnosta haluaisin tietää mikä on summa, jolla ei tarvitse enää töitä tehdä?
Omalla kohdallani 800 000€ pitäisi riittää erinomaisen hyvin. Pienemmälläkin summalla onnistuisi, 400 000€ olisi ehkä minimi tämän ikäisenä, että riittää loppuelämän. Raha on hajautettuna erilaisiin sijoituksiin, eli olen myös valmistautunut että osa katoaa sijoitustappioina. Odotuksena kuitenkin on, ettei pääomaan tarvitse koskea, vaan elän sijoitustuotoilla/koroilla.
Kauppasumma oli suurempi, mutta maksoin asuntolainan pois ja käytin rahaa muutamiin itselle kivoihin asioihin ja remontointiin.
Ei voi mitään, omaan korvaan tuo 800000€ loppu elämäksi kuulostaa todella pieneltä summalta vaikka tuottaisi hyvin korkoa. Mutta hyvä jos olen väärässä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se menee useimmilla pitkälle koulutetuilla ja hyville ansioille päässeillä. Opiskellaan kolmikymppisiksi. Sitten tienataan hyvin ja otetaan heti isot asuntolainat. 35 otetaan lisää lainaa ja ostellaan mökit tai muuta. Lainat maksettu pois nelikymppisinä. Sen jälkeen on rahaa vaikka mihin.
Oma lukunsa ovat ne duunarit, jotka tienaavat hyvin jo parikympisinä. He pääsevät samaan jopa hiukan aiemmin, kun noi koulutetut hyvin tienaavat.
Molemmilla edellisillä ryhmillä on nelikymmpisinä varaa vaikka mihin, toisin kuin matalapalkka-ammatteihin kouluttautuneilla duunareilla ja akateemisilla. Yhtä lailla osattomiksi jäävät kahden ensimmäisen ryhmän vähemmän menestyneet jäsenet.
Itsekin kuulun toiseen, tai oikeastaan molempiin, noista kahdesta eka ryhmästä. Ei ole koskaan tarvinnut miettiä, mitä joku maksaa. Näin oli jo opiskeluaikoina, vaikka lapsuuden perheeni ei ollut varakas enkä ottanut kotoa avustuksia opiskeluuni (vanhemmat kyllä kannustivat ja tarjosivat apua sen mitä pystyivät, mutta koska tienasin jo opiskelijana hyvin, kehotin auttamaan nuorempia sisaruksiani). Jo opiskeluaikana rahaa tuli niin, että lainailin kavereille.
Sama toistuu lapsistani kahden osalta. Toinen on älykäs ja pitkälle kouluttautunut ja tienaa sitä kautta todella hyvin ja tulevaisuudessa todennäköisesti vielä enemmän. Toinen on energinen, ja muuttaa energiansa rahaksi, jota tulee koulutukseen nähden paljon.
Kolmas lapsi, älystään huolimatta, valitsi matalapalkka-alan kiinnostuksen perusteella. Nyt hän kipuilee sen vuoksi, että ei ole samaa elintasoa kuin lapsena tai sisaruksillaan.
Kipuilee? Samanlaista kauhean kuuloista epäkieltä kuin kotoilee ym. muotihokemat.
Kai tuo sana tuossa yhteydessä kuvastaa sitä, että kyseinen henkilö ei ole tyytyväinen valintaansa ja sen seurauksiin omassa elämässään.
Epäkieltä jonkun mielestä, mutta varsin yleisestihän tuota käytetään eikä tuon ymmärtäminen taida useimmille olla vaikeaa.
tunnen tyypin joka oli vielä 35 vuotiaana siinä tilanteessa että oli ollut työttömänä suurimman osan ajasta, satunnaisia työllistämistöitä ja jonkin verran lyhyehköjä työkeikkoja niitä näitä hommia, koulutustausta: peruskoulu + amiksen joku asentaja-koneistaja linja. Pääsi autotehtaalle töihin ja oli siellä muutaman vuoden ja pääsi erääseen metallialan yritykseen toiselle paikkakunnalle parempi palkkaisiin hommiin ja loppujen lopuksi löysi naisystävänkin uudelta paikkakunnalta ja päätyi vielä avioliittoonkin
Tässä pitäisi nyt ensin tietää mikä olisi tavoiteltu elintaso nelikymppiselle ennen kuin lähdetään vertailemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina siinä ripauksen lahjakkuutta ja onneakin tarvii. Minun pojissakin tämä näkyy hyvin. Pojat eivät tosin ole ihan vielä nelikymppisiä, mutta elintasoero näkyy. Toinen oli ala-asteelta asti matemaattisesti todella lahjakas, kymppejä sai aina matematiikasta. Muuten koulunkäynti ei sitten niin kiinnostanutkaan eli seiskaa oli melkeinpä kaikki muut arvosanat paitsi se matikka ja myöhemmin myös fysiikka. Varmaan ois muissakin aineissa pärjätä paremmin, jos olisi tehnyt paremmin läksynsä, mutta koulun jälkeen lähti aina kavereille eikä lukeminen kiinnostanut. Keskiarvo oli aina reippaasti alle kasin. Toinen sitten ei ollut lahjakas, mutta kovasti teki töitä eli heti koulun jälkeen tunnollisesti läksyt ja kokeisiin luki monta päivää. Keskiarvo olikin parhaimmillaan ysin paikkeilla ja kaikki lukuaineet tasaisen hyviä. Molemmat meni lukioon ja sama opiskelumalli ja arvosanataso jatkui. Toinen pyöri kavereilla ja toinen istui kotona pänttäämässä. Yritin tätä matemaattisesti lahjakasta kannustaa panostamaan muuhunkin kuin matematiikkaan ja fysiikkaan, kun kutostakin alkoi olla todistuksessa aika paljon, mutta ei kuulemma kiiinnostanut.
Lukion jälkeen tämä matemaattisesti lahjakas poika pääsi opiskelemaan diplomi-insinööriksi. Toinen poika ei päässyt heti mihinkään, vaikka todistus oli paljon parempi muilta osin paitsi matematiikan ja fysiikan osalta. Luki kovasti pääsykokeisiin, mutta aina jäi varasijalle. Lopulta meni ammattikorkeaan. Ammattikorkeassakin tuntui tekevän enemmän töitä kuin tämä matemaattisesti lahjakas yliopistossa. Matemaattisesti lahjakas jatkoi samaa linjaa yliopisto-opintojen ajan eli kavereilla ja harrastuksissa pyöri ja kaikenmaailman teekkareiden illanvietossa. Mietin jo että niinköhän valmistuu koskaan, kun ei paljon tunnu juuri koskaan opiskelevan. Mutta niin vain valmistui täysin aikataulussa ja hyvin arvosanoin. Sai heti työpaikan ja pian vakituisen paikan ja nykyisin on hyvät tulot ja hieno uusi ja iso talo ja oma perhe. Ajattelin että työ varmasti on vaativaa, kun palkka on niin korkea, mutta yllättävän helpolla tuntuu poika selviävän siitäkin. Nyt korona-aikana olen ollut kolmesti kaksi viikkoa heillä lapsenvahtina, kun lapset eivät saa mennä flunssaisena päiväkotiin ja vaimo joutuu sairaanhoitajana olemaan töissä. Olin valmistautunut olemaan 8-9 tuntia päivässä hoitajana, mutta poika totesi että ei tarvi että kun hän on etätöissä, niin saa kyllä parissa tunnissa työt tehtyä. Niin näyttää myös saavan. Olen sanonut että tekee työnsä vain ihan rauhassa, että ei tarvi minun takia kiirehtiä, että mielellään olen lasten kanssa. Siihen on todennut vain että ei, kun ei hän käytä töihin muutenkaan nyt etänä enempää aikaa.
Toisella pojalla ilmeni opiskelujen aikana terveysongelmia. Perinnöllistä eli huono onni siinäkin. Hyvin paperein valmistui ammattikorkeasta ja vain vuoden hitaammin kuin muut, mutta töitä ei saanutkaan sitten heti. Jäi sairauden takia sellaiseen kierteeseen että ei ole vakipaikkaa tullut vieläkään. Taloakaan ei ole uskaltanut siksi ostaa, vaikka vaimo on ja yksi lapsikin. Kovasti on minusta yrittänyt ja töitä tehnyt enemmän kuin veljensä ja olisi kyllä saman elintason ansainnut.
Mielestäni tämä kirjoituksesi kristallisoi erittäin hyvin sen asian, jonka olen aina tiennytkin. Eli miten arvokasta matemaattinen lahjakkuus elämässä on ja miten varmasti se useimmiten takaa pääsyn hyviin työpaikkoihin ja hyville palkoille.
T: Yksi, joka hyvä kaikessa muussa paitsi matikassa. Jäin pienituloiseksi humanistiksi.
Vähän ohiksena että en kyllä ymmärrä miksi pitkää matikkaa painotetaan niin hirveästi nykyään. Sitä hyvin harva kuitenkaan duunissaan oikeasti tarvitsee, jotain monimutkaista algebraa vaikka. Ja lahjakkaita ihmisiä jää sen takia kouluttautumatta tietyille aloille, ja epäsopivampia otetaan pelkästään matikkapään takia. Sama kuin sanoisi lääkikiseen hakijalle että pääset sisään ainoastaan jos osaat laulaa huippuoopperaa vaikket ikinä tätä taitoa tule tarvitsemaan.
En minäkään sitä matematiikkaa juuri töissäni tarvitse. Mutta sen osaaminen toi opiskelupaikan. Ja opiskelussa kaikki perustui matematiikkaan, jota oli todella paljon. Jotenkin se vaan vaikutti ajatteluuni ja auttaa tänä päivänäkin työssäni, vaikka matematiikka sinäsänsä ei ole siellä missään roolissa. Enemmänkin se on ongelmien hahmottamista ja ratkaisemista ja paljon tietoa kaikesta. Sen se matematiikka minulle antoi.
Ehkä matematiikka on tietynlainen mittari, joka kuvaa ihmisen kykyjä yleisemmin.
Nimenomaan tietynlainen mittari, joka ei kuvaa ihmisen kykyjä kokonaisuudessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina siinä ripauksen lahjakkuutta ja onneakin tarvii. Minun pojissakin tämä näkyy hyvin. Pojat eivät tosin ole ihan vielä nelikymppisiä, mutta elintasoero näkyy. Toinen oli ala-asteelta asti matemaattisesti todella lahjakas, kymppejä sai aina matematiikasta. Muuten koulunkäynti ei sitten niin kiinnostanutkaan eli seiskaa oli melkeinpä kaikki muut arvosanat paitsi se matikka ja myöhemmin myös fysiikka. Varmaan ois muissakin aineissa pärjätä paremmin, jos olisi tehnyt paremmin läksynsä, mutta koulun jälkeen lähti aina kavereille eikä lukeminen kiinnostanut. Keskiarvo oli aina reippaasti alle kasin. Toinen sitten ei ollut lahjakas, mutta kovasti teki töitä eli heti koulun jälkeen tunnollisesti läksyt ja kokeisiin luki monta päivää. Keskiarvo olikin parhaimmillaan ysin paikkeilla ja kaikki lukuaineet tasaisen hyviä. Molemmat meni lukioon ja sama opiskelumalli ja arvosanataso jatkui. Toinen pyöri kavereilla ja toinen istui kotona pänttäämässä. Yritin tätä matemaattisesti lahjakasta kannustaa panostamaan muuhunkin kuin matematiikkaan ja fysiikkaan, kun kutostakin alkoi olla todistuksessa aika paljon, mutta ei kuulemma kiiinnostanut.
Lukion jälkeen tämä matemaattisesti lahjakas poika pääsi opiskelemaan diplomi-insinööriksi. Toinen poika ei päässyt heti mihinkään, vaikka todistus oli paljon parempi muilta osin paitsi matematiikan ja fysiikan osalta. Luki kovasti pääsykokeisiin, mutta aina jäi varasijalle. Lopulta meni ammattikorkeaan. Ammattikorkeassakin tuntui tekevän enemmän töitä kuin tämä matemaattisesti lahjakas yliopistossa. Matemaattisesti lahjakas jatkoi samaa linjaa yliopisto-opintojen ajan eli kavereilla ja harrastuksissa pyöri ja kaikenmaailman teekkareiden illanvietossa. Mietin jo että niinköhän valmistuu koskaan, kun ei paljon tunnu juuri koskaan opiskelevan. Mutta niin vain valmistui täysin aikataulussa ja hyvin arvosanoin. Sai heti työpaikan ja pian vakituisen paikan ja nykyisin on hyvät tulot ja hieno uusi ja iso talo ja oma perhe. Ajattelin että työ varmasti on vaativaa, kun palkka on niin korkea, mutta yllättävän helpolla tuntuu poika selviävän siitäkin. Nyt korona-aikana olen ollut kolmesti kaksi viikkoa heillä lapsenvahtina, kun lapset eivät saa mennä flunssaisena päiväkotiin ja vaimo joutuu sairaanhoitajana olemaan töissä. Olin valmistautunut olemaan 8-9 tuntia päivässä hoitajana, mutta poika totesi että ei tarvi että kun hän on etätöissä, niin saa kyllä parissa tunnissa työt tehtyä. Niin näyttää myös saavan. Olen sanonut että tekee työnsä vain ihan rauhassa, että ei tarvi minun takia kiirehtiä, että mielellään olen lasten kanssa. Siihen on todennut vain että ei, kun ei hän käytä töihin muutenkaan nyt etänä enempää aikaa.
Toisella pojalla ilmeni opiskelujen aikana terveysongelmia. Perinnöllistä eli huono onni siinäkin. Hyvin paperein valmistui ammattikorkeasta ja vain vuoden hitaammin kuin muut, mutta töitä ei saanutkaan sitten heti. Jäi sairauden takia sellaiseen kierteeseen että ei ole vakipaikkaa tullut vieläkään. Taloakaan ei ole uskaltanut siksi ostaa, vaikka vaimo on ja yksi lapsikin. Kovasti on minusta yrittänyt ja töitä tehnyt enemmän kuin veljensä ja olisi kyllä saman elintason ansainnut.
Mielestäni tämä kirjoituksesi kristallisoi erittäin hyvin sen asian, jonka olen aina tiennytkin. Eli miten arvokasta matemaattinen lahjakkuus elämässä on ja miten varmasti se useimmiten takaa pääsyn hyviin työpaikkoihin ja hyville palkoille.
T: Yksi, joka hyvä kaikessa muussa paitsi matikassa. Jäin pienituloiseksi humanistiksi.
Vähän ohiksena että en kyllä ymmärrä miksi pitkää matikkaa painotetaan niin hirveästi nykyään. Sitä hyvin harva kuitenkaan duunissaan oikeasti tarvitsee, jotain monimutkaista algebraa vaikka. Ja lahjakkaita ihmisiä jää sen takia kouluttautumatta tietyille aloille, ja epäsopivampia otetaan pelkästään matikkapään takia. Sama kuin sanoisi lääkikiseen hakijalle että pääset sisään ainoastaan jos osaat laulaa huippuoopperaa vaikket ikinä tätä taitoa tule tarvitsemaan.
En minäkään sitä matematiikkaa juuri töissäni tarvitse. Mutta sen osaaminen toi opiskelupaikan. Ja opiskelussa kaikki perustui matematiikkaan, jota oli todella paljon. Jotenkin se vaan vaikutti ajatteluuni ja auttaa tänä päivänäkin työssäni, vaikka matematiikka sinäsänsä ei ole siellä missään roolissa. Enemmänkin se on ongelmien hahmottamista ja ratkaisemista ja paljon tietoa kaikesta. Sen se matematiikka minulle antoi.
Ehkä matematiikka on tietynlainen mittari, joka kuvaa ihmisen kykyjä yleisemmin.
Kun mielestäni nimenomaan ei vaikuta olevan, oli pointtini.
Kyllä itsellänikin kaikki opiskelemani auttaa työssäni vaikuttaa ajatteluuni, ei vain matikka.
Tästähän löytyy ihan vinopino tutkimuksia, miten varakkaat eivät halua tunnistaa sitä miten lähtökohdilla ja/tai tuurilla on ollut iso vaikutus. Kaikki perustuu muka siihen omaan ahkeruuteen ja neuvokkuuteen! Mulla on omistusasunto Helsingissä, mutta se ei ole pelkästään mun erinomaisuuteni ansiota.
Vierailija kirjoitti:
tunnen tyypin joka oli vielä 35 vuotiaana siinä tilanteessa että oli ollut työttömänä suurimman osan ajasta, satunnaisia työllistämistöitä ja jonkin verran lyhyehköjä työkeikkoja niitä näitä hommia, koulutustausta: peruskoulu + amiksen joku asentaja-koneistaja linja. Pääsi autotehtaalle töihin ja oli siellä muutaman vuoden ja pääsi erääseen metallialan yritykseen toiselle paikkakunnalle parempi palkkaisiin hommiin ja loppujen lopuksi löysi naisystävänkin uudelta paikkakunnalta ja päätyi vielä avioliittoonkin
urban legend
Sillä on kyllä paljon merkitystä onko yksin vai kahdestaan, etenkin jos molemmat ovat keskipalkkaisissa töissä. Ihan jo asumiseen vaikuttaa valtavasti, 200 000 saa juuri ja juuri vanhan kolmion vähän heikommasta radanvarsilähiöstä Helsingistä, 400 000 taas saa jo uudehkon rivitalokämpän tai jopa omakotitalon ok alueelta. Samoin kaikkien hankintojen tekeminen on yksin paljon kalliimpaa kuin kahdestaan. Nelikymppisenä varallisuutta on ehtinyt monella jo kerääntyä, varsinkin jos on saanut vuosia jakaa kaikki kulut ja pystynyt siten säästämään siinä ohella.
Vierailija kirjoitti:
Tästähän löytyy ihan vinopino tutkimuksia, miten varakkaat eivät halua tunnistaa sitä miten lähtökohdilla ja/tai tuurilla on ollut iso vaikutus. Kaikki perustuu muka siihen omaan ahkeruuteen ja neuvokkuuteen! Mulla on omistusasunto Helsingissä, mutta se ei ole pelkästään mun erinomaisuuteni ansiota.
Minulla on myös useita asuntoja eri kaupungeissa, mutta olen perinyt ne. Ei ole ollut omasta ahkeruudesta, kunnianhimosta tai kyvyistä kiinni vaan edellisten sukupolvien ansiota. Paljon riippuu siitä millaiseen sukuun sattuu syntymään, vaikka kaikki eivät jostain syystä sitä halua myöntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina siinä ripauksen lahjakkuutta ja onneakin tarvii. Minun pojissakin tämä näkyy hyvin. Pojat eivät tosin ole ihan vielä nelikymppisiä, mutta elintasoero näkyy. Toinen oli ala-asteelta asti matemaattisesti todella lahjakas, kymppejä sai aina matematiikasta. Muuten koulunkäynti ei sitten niin kiinnostanutkaan eli seiskaa oli melkeinpä kaikki muut arvosanat paitsi se matikka ja myöhemmin myös fysiikka. Varmaan ois muissakin aineissa pärjätä paremmin, jos olisi tehnyt paremmin läksynsä, mutta koulun jälkeen lähti aina kavereille eikä lukeminen kiinnostanut. Keskiarvo oli aina reippaasti alle kasin. Toinen sitten ei ollut lahjakas, mutta kovasti teki töitä eli heti koulun jälkeen tunnollisesti läksyt ja kokeisiin luki monta päivää. Keskiarvo olikin parhaimmillaan ysin paikkeilla ja kaikki lukuaineet tasaisen hyviä. Molemmat meni lukioon ja sama opiskelumalli ja arvosanataso jatkui. Toinen pyöri kavereilla ja toinen istui kotona pänttäämässä. Yritin tätä matemaattisesti lahjakasta kannustaa panostamaan muuhunkin kuin matematiikkaan ja fysiikkaan, kun kutostakin alkoi olla todistuksessa aika paljon, mutta ei kuulemma kiiinnostanut.
Lukion jälkeen tämä matemaattisesti lahjakas poika pääsi opiskelemaan diplomi-insinööriksi. Toinen poika ei päässyt heti mihinkään, vaikka todistus oli paljon parempi muilta osin paitsi matematiikan ja fysiikan osalta. Luki kovasti pääsykokeisiin, mutta aina jäi varasijalle. Lopulta meni ammattikorkeaan. Ammattikorkeassakin tuntui tekevän enemmän töitä kuin tämä matemaattisesti lahjakas yliopistossa. Matemaattisesti lahjakas jatkoi samaa linjaa yliopisto-opintojen ajan eli kavereilla ja harrastuksissa pyöri ja kaikenmaailman teekkareiden illanvietossa. Mietin jo että niinköhän valmistuu koskaan, kun ei paljon tunnu juuri koskaan opiskelevan. Mutta niin vain valmistui täysin aikataulussa ja hyvin arvosanoin. Sai heti työpaikan ja pian vakituisen paikan ja nykyisin on hyvät tulot ja hieno uusi ja iso talo ja oma perhe. Ajattelin että työ varmasti on vaativaa, kun palkka on niin korkea, mutta yllättävän helpolla tuntuu poika selviävän siitäkin. Nyt korona-aikana olen ollut kolmesti kaksi viikkoa heillä lapsenvahtina, kun lapset eivät saa mennä flunssaisena päiväkotiin ja vaimo joutuu sairaanhoitajana olemaan töissä. Olin valmistautunut olemaan 8-9 tuntia päivässä hoitajana, mutta poika totesi että ei tarvi että kun hän on etätöissä, niin saa kyllä parissa tunnissa työt tehtyä. Niin näyttää myös saavan. Olen sanonut että tekee työnsä vain ihan rauhassa, että ei tarvi minun takia kiirehtiä, että mielellään olen lasten kanssa. Siihen on todennut vain että ei, kun ei hän käytä töihin muutenkaan nyt etänä enempää aikaa.
Toisella pojalla ilmeni opiskelujen aikana terveysongelmia. Perinnöllistä eli huono onni siinäkin. Hyvin paperein valmistui ammattikorkeasta ja vain vuoden hitaammin kuin muut, mutta töitä ei saanutkaan sitten heti. Jäi sairauden takia sellaiseen kierteeseen että ei ole vakipaikkaa tullut vieläkään. Taloakaan ei ole uskaltanut siksi ostaa, vaikka vaimo on ja yksi lapsikin. Kovasti on minusta yrittänyt ja töitä tehnyt enemmän kuin veljensä ja olisi kyllä saman elintason ansainnut.
Mielestäni tämä kirjoituksesi kristallisoi erittäin hyvin sen asian, jonka olen aina tiennytkin. Eli miten arvokasta matemaattinen lahjakkuus elämässä on ja miten varmasti se useimmiten takaa pääsyn hyviin työpaikkoihin ja hyville palkoille.
T: Yksi, joka hyvä kaikessa muussa paitsi matikassa. Jäin pienituloiseksi humanistiksi.
Vähän ohiksena että en kyllä ymmärrä miksi pitkää matikkaa painotetaan niin hirveästi nykyään. Sitä hyvin harva kuitenkaan duunissaan oikeasti tarvitsee, jotain monimutkaista algebraa vaikka. Ja lahjakkaita ihmisiä jää sen takia kouluttautumatta tietyille aloille, ja epäsopivampia otetaan pelkästään matikkapään takia. Sama kuin sanoisi lääkikiseen hakijalle että pääset sisään ainoastaan jos osaat laulaa huippuoopperaa vaikket ikinä tätä taitoa tule tarvitsemaan.
En minäkään sitä matematiikkaa juuri töissäni tarvitse. Mutta sen osaaminen toi opiskelupaikan. Ja opiskelussa kaikki perustui matematiikkaan, jota oli todella paljon. Jotenkin se vaan vaikutti ajatteluuni ja auttaa tänä päivänäkin työssäni, vaikka matematiikka sinäsänsä ei ole siellä missään roolissa. Enemmänkin se on ongelmien hahmottamista ja ratkaisemista ja paljon tietoa kaikesta. Sen se matematiikka minulle antoi.
Ehkä matematiikka on tietynlainen mittari, joka kuvaa ihmisen kykyjä yleisemmin.
Mutta siis, kun et sitä matematiikkaa juuri töissäsi tarvitse niin oliko tosiaan sitten pakko karsia joukosta ne ei niin hyvät matikassa, jotka saattaisivat olla kuitenkin erittäin sopivia siihen työhön? Miksi oppilaitokset painottavat jotain mikä ei ole välttämätöntä? Mielestäni kielet ovat tärkeitä vaikka lääkärille, mutta aivan hirveällä tönkköenkulla näyttää pääsevän mihin vaan duuniin. Vai olenko väärässä?
No kuitenkin, tässä ketjussahan ei nyt kuitenkaan ollut puhe tästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina siinä ripauksen lahjakkuutta ja onneakin tarvii. Minun pojissakin tämä näkyy hyvin. Pojat eivät tosin ole ihan vielä nelikymppisiä, mutta elintasoero näkyy. Toinen oli ala-asteelta asti matemaattisesti todella lahjakas, kymppejä sai aina matematiikasta. Muuten koulunkäynti ei sitten niin kiinnostanutkaan eli seiskaa oli melkeinpä kaikki muut arvosanat paitsi se matikka ja myöhemmin myös fysiikka. Varmaan ois muissakin aineissa pärjätä paremmin, jos olisi tehnyt paremmin läksynsä, mutta koulun jälkeen lähti aina kavereille eikä lukeminen kiinnostanut. Keskiarvo oli aina reippaasti alle kasin. Toinen sitten ei ollut lahjakas, mutta kovasti teki töitä eli heti koulun jälkeen tunnollisesti läksyt ja kokeisiin luki monta päivää. Keskiarvo olikin parhaimmillaan ysin paikkeilla ja kaikki lukuaineet tasaisen hyviä. Molemmat meni lukioon ja sama opiskelumalli ja arvosanataso jatkui. Toinen pyöri kavereilla ja toinen istui kotona pänttäämässä. Yritin tätä matemaattisesti lahjakasta kannustaa panostamaan muuhunkin kuin matematiikkaan ja fysiikkaan, kun kutostakin alkoi olla todistuksessa aika paljon, mutta ei kuulemma kiiinnostanut.
Lukion jälkeen tämä matemaattisesti lahjakas poika pääsi opiskelemaan diplomi-insinööriksi. Toinen poika ei päässyt heti mihinkään, vaikka todistus oli paljon parempi muilta osin paitsi matematiikan ja fysiikan osalta. Luki kovasti pääsykokeisiin, mutta aina jäi varasijalle. Lopulta meni ammattikorkeaan. Ammattikorkeassakin tuntui tekevän enemmän töitä kuin tämä matemaattisesti lahjakas yliopistossa. Matemaattisesti lahjakas jatkoi samaa linjaa yliopisto-opintojen ajan eli kavereilla ja harrastuksissa pyöri ja kaikenmaailman teekkareiden illanvietossa. Mietin jo että niinköhän valmistuu koskaan, kun ei paljon tunnu juuri koskaan opiskelevan. Mutta niin vain valmistui täysin aikataulussa ja hyvin arvosanoin. Sai heti työpaikan ja pian vakituisen paikan ja nykyisin on hyvät tulot ja hieno uusi ja iso talo ja oma perhe. Ajattelin että työ varmasti on vaativaa, kun palkka on niin korkea, mutta yllättävän helpolla tuntuu poika selviävän siitäkin. Nyt korona-aikana olen ollut kolmesti kaksi viikkoa heillä lapsenvahtina, kun lapset eivät saa mennä flunssaisena päiväkotiin ja vaimo joutuu sairaanhoitajana olemaan töissä. Olin valmistautunut olemaan 8-9 tuntia päivässä hoitajana, mutta poika totesi että ei tarvi että kun hän on etätöissä, niin saa kyllä parissa tunnissa työt tehtyä. Niin näyttää myös saavan. Olen sanonut että tekee työnsä vain ihan rauhassa, että ei tarvi minun takia kiirehtiä, että mielellään olen lasten kanssa. Siihen on todennut vain että ei, kun ei hän käytä töihin muutenkaan nyt etänä enempää aikaa.
Toisella pojalla ilmeni opiskelujen aikana terveysongelmia. Perinnöllistä eli huono onni siinäkin. Hyvin paperein valmistui ammattikorkeasta ja vain vuoden hitaammin kuin muut, mutta töitä ei saanutkaan sitten heti. Jäi sairauden takia sellaiseen kierteeseen että ei ole vakipaikkaa tullut vieläkään. Taloakaan ei ole uskaltanut siksi ostaa, vaikka vaimo on ja yksi lapsikin. Kovasti on minusta yrittänyt ja töitä tehnyt enemmän kuin veljensä ja olisi kyllä saman elintason ansainnut.
Mielestäni tämä kirjoituksesi kristallisoi erittäin hyvin sen asian, jonka olen aina tiennytkin. Eli miten arvokasta matemaattinen lahjakkuus elämässä on ja miten varmasti se useimmiten takaa pääsyn hyviin työpaikkoihin ja hyville palkoille.
T: Yksi, joka hyvä kaikessa muussa paitsi matikassa. Jäin pienituloiseksi humanistiksi.
Vähän ohiksena että en kyllä ymmärrä miksi pitkää matikkaa painotetaan niin hirveästi nykyään. Sitä hyvin harva kuitenkaan duunissaan oikeasti tarvitsee, jotain monimutkaista algebraa vaikka. Ja lahjakkaita ihmisiä jää sen takia kouluttautumatta tietyille aloille, ja epäsopivampia otetaan pelkästään matikkapään takia. Sama kuin sanoisi lääkikiseen hakijalle että pääset sisään ainoastaan jos osaat laulaa huippuoopperaa vaikket ikinä tätä taitoa tule tarvitsemaan.
En minäkään sitä matematiikkaa juuri töissäni tarvitse. Mutta sen osaaminen toi opiskelupaikan. Ja opiskelussa kaikki perustui matematiikkaan, jota oli todella paljon. Jotenkin se vaan vaikutti ajatteluuni ja auttaa tänä päivänäkin työssäni, vaikka matematiikka sinäsänsä ei ole siellä missään roolissa. Enemmänkin se on ongelmien hahmottamista ja ratkaisemista ja paljon tietoa kaikesta. Sen se matematiikka minulle antoi.
Ehkä matematiikka on tietynlainen mittari, joka kuvaa ihmisen kykyjä yleisemmin.
Nimenomaan tietynlainen mittari, joka ei kuvaa ihmisen kykyjä kokonaisuudessaan.
Mutta ilmeisesti se on sellainen mittari, jota moni työnantaja arvostaa. Etenkin kun puhutaan niistä hyville ansioille päätyvistä työntekijöistä. Tässä keskustelussa nyt kuitenkin puhutaan siitä, miten ihmiset päätyvät ansiomittarilla punnittuina hyvin erilaisille varallisuustasoille. Ja tämän selittämisessä matemmaattinen osaaminen näyttää olevan yksi keskeinen, joskaan ei ainoa, tekijä, tai siis mittari, jos niin halutaan sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot! Vaikka olisi täysin samansuuruiset tulot, osa porukasta elää jatkuvassa visakorttikierteessä, kun taas osa saa rahaa vaivatta säästöönkin.
Ei pidä paikkaansa.
Jos käteen jää 500€ tai 5000€ niin siinä on vinha ero.Mitä tästä et ymmärrä: "Vaikka olisi täysin samansuuruiset tulot, osa porukasta elää jatkuvassa visakorttikierteessä, kun taas osa saa rahaa vaivatta säästöönkin."
Mitä kohtaa en ymmärrä? No sitä kohtaa jossa kirjoitat että ei ne suuret tulot, vaan pienet menot.
Saman suuruiset tulot... toki siinä saa itseään peilistä katsoa jos kaveri viiden tonnin tuloilla vaurastuu ja minä itse kuluttaa kaiken turhuuteen. Mutta jos on molemmat olemme siistijöitä niin kumpikaan meistä ei hirvittävästi tuloillaan vaurastu vaikka kaveri kuinka säästäisi ja minä tuhlaisin. Ymmärtätkö eron?Ei pidä paikkaansa. Muutaman vuoden kuluttua säästäjällä ja ehkä fiksusti sijoittavalla on enemmän omaisuutta kuin tuhlurilla. Onko sillä merkitystä on eri juttu sitten taas.
Noin minäkin sen ajattelen. Ei se tietenkään siistijästä heti (jos koskaan) miljonääriä tee, että säästää osan palkoistaan, mutta säästeliäälle kuitenkin vuosien mittaan kertyy jokunen tuhat euroa rahaa. Sekin jo voi auttaa niissä tilanteissa, kun tulopuoli tilapäisesti sakkaa tai kohdalle osuu ennakoimattomia lisämenoja. Ei tarvitse enää säikkyä lomautuspuheita ja muuta työelämän pskaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina siinä ripauksen lahjakkuutta ja onneakin tarvii. Minun pojissakin tämä näkyy hyvin. Pojat eivät tosin ole ihan vielä nelikymppisiä, mutta elintasoero näkyy. Toinen oli ala-asteelta asti matemaattisesti todella lahjakas, kymppejä sai aina matematiikasta. Muuten koulunkäynti ei sitten niin kiinnostanutkaan eli seiskaa oli melkeinpä kaikki muut arvosanat paitsi se matikka ja myöhemmin myös fysiikka. Varmaan ois muissakin aineissa pärjätä paremmin, jos olisi tehnyt paremmin läksynsä, mutta koulun jälkeen lähti aina kavereille eikä lukeminen kiinnostanut. Keskiarvo oli aina reippaasti alle kasin. Toinen sitten ei ollut lahjakas, mutta kovasti teki töitä eli heti koulun jälkeen tunnollisesti läksyt ja kokeisiin luki monta päivää. Keskiarvo olikin parhaimmillaan ysin paikkeilla ja kaikki lukuaineet tasaisen hyviä. Molemmat meni lukioon ja sama opiskelumalli ja arvosanataso jatkui. Toinen pyöri kavereilla ja toinen istui kotona pänttäämässä. Yritin tätä matemaattisesti lahjakasta kannustaa panostamaan muuhunkin kuin matematiikkaan ja fysiikkaan, kun kutostakin alkoi olla todistuksessa aika paljon, mutta ei kuulemma kiiinnostanut.
Lukion jälkeen tämä matemaattisesti lahjakas poika pääsi opiskelemaan diplomi-insinööriksi. Toinen poika ei päässyt heti mihinkään, vaikka todistus oli paljon parempi muilta osin paitsi matematiikan ja fysiikan osalta. Luki kovasti pääsykokeisiin, mutta aina jäi varasijalle. Lopulta meni ammattikorkeaan. Ammattikorkeassakin tuntui tekevän enemmän töitä kuin tämä matemaattisesti lahjakas yliopistossa. Matemaattisesti lahjakas jatkoi samaa linjaa yliopisto-opintojen ajan eli kavereilla ja harrastuksissa pyöri ja kaikenmaailman teekkareiden illanvietossa. Mietin jo että niinköhän valmistuu koskaan, kun ei paljon tunnu juuri koskaan opiskelevan. Mutta niin vain valmistui täysin aikataulussa ja hyvin arvosanoin. Sai heti työpaikan ja pian vakituisen paikan ja nykyisin on hyvät tulot ja hieno uusi ja iso talo ja oma perhe. Ajattelin että työ varmasti on vaativaa, kun palkka on niin korkea, mutta yllättävän helpolla tuntuu poika selviävän siitäkin. Nyt korona-aikana olen ollut kolmesti kaksi viikkoa heillä lapsenvahtina, kun lapset eivät saa mennä flunssaisena päiväkotiin ja vaimo joutuu sairaanhoitajana olemaan töissä. Olin valmistautunut olemaan 8-9 tuntia päivässä hoitajana, mutta poika totesi että ei tarvi että kun hän on etätöissä, niin saa kyllä parissa tunnissa työt tehtyä. Niin näyttää myös saavan. Olen sanonut että tekee työnsä vain ihan rauhassa, että ei tarvi minun takia kiirehtiä, että mielellään olen lasten kanssa. Siihen on todennut vain että ei, kun ei hän käytä töihin muutenkaan nyt etänä enempää aikaa.
Toisella pojalla ilmeni opiskelujen aikana terveysongelmia. Perinnöllistä eli huono onni siinäkin. Hyvin paperein valmistui ammattikorkeasta ja vain vuoden hitaammin kuin muut, mutta töitä ei saanutkaan sitten heti. Jäi sairauden takia sellaiseen kierteeseen että ei ole vakipaikkaa tullut vieläkään. Taloakaan ei ole uskaltanut siksi ostaa, vaikka vaimo on ja yksi lapsikin. Kovasti on minusta yrittänyt ja töitä tehnyt enemmän kuin veljensä ja olisi kyllä saman elintason ansainnut.
Mielestäni tämä kirjoituksesi kristallisoi erittäin hyvin sen asian, jonka olen aina tiennytkin. Eli miten arvokasta matemaattinen lahjakkuus elämässä on ja miten varmasti se useimmiten takaa pääsyn hyviin työpaikkoihin ja hyville palkoille.
T: Yksi, joka hyvä kaikessa muussa paitsi matikassa. Jäin pienituloiseksi humanistiksi.
Vähän ohiksena että en kyllä ymmärrä miksi pitkää matikkaa painotetaan niin hirveästi nykyään. Sitä hyvin harva kuitenkaan duunissaan oikeasti tarvitsee, jotain monimutkaista algebraa vaikka. Ja lahjakkaita ihmisiä jää sen takia kouluttautumatta tietyille aloille, ja epäsopivampia otetaan pelkästään matikkapään takia. Sama kuin sanoisi lääkikiseen hakijalle että pääset sisään ainoastaan jos osaat laulaa huippuoopperaa vaikket ikinä tätä taitoa tule tarvitsemaan.
En minäkään sitä matematiikkaa juuri töissäni tarvitse. Mutta sen osaaminen toi opiskelupaikan. Ja opiskelussa kaikki perustui matematiikkaan, jota oli todella paljon. Jotenkin se vaan vaikutti ajatteluuni ja auttaa tänä päivänäkin työssäni, vaikka matematiikka sinäsänsä ei ole siellä missään roolissa. Enemmänkin se on ongelmien hahmottamista ja ratkaisemista ja paljon tietoa kaikesta. Sen se matematiikka minulle antoi.
Ehkä matematiikka on tietynlainen mittari, joka kuvaa ihmisen kykyjä yleisemmin.
Mutta siis, kun et sitä matematiikkaa juuri töissäsi tarvitse niin oliko tosiaan sitten pakko karsia joukosta ne ei niin hyvät matikassa, jotka saattaisivat olla kuitenkin erittäin sopivia siihen työhön? Miksi oppilaitokset painottavat jotain mikä ei ole välttämätöntä? Mielestäni kielet ovat tärkeitä vaikka lääkärille, mutta aivan hirveällä tönkköenkulla näyttää pääsevän mihin vaan duuniin. Vai olenko väärässä?
No kuitenkin, tässä ketjussahan ei nyt kuitenkaan ollut puhe tästä.
Niin no, se matematiikan osaamisen kautta tulut ajattelutapa, syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen yms. on kuitenkin ymmärtääkseni seurausta siitä, että osaan matematiikkaa.
Myös looginen ajattelu (vaikka se ei sinänsä taida olla matematiikkaa), kehittyy matemaattisissa harjoituksissa, myös todennäköisyyss laskenta ja tilastomatematiikka, auttavat ymmärtämään monia ongelmia, jopa lääkärin työssä, muista puhumattakaan. Uskoisin, että siksi matematiikka näyttelee pääsykokeissa merkittävää roolia, paljon suurempaa kuin esim. tulevan lääkärin kielitaito tai varsinkin hänen kykynsä ilmaista itseään muilla kuin äidinkielellä tai edes sillä.
Niin. Toiset elää kuin viimeistä päivää ja pistää kaiken menemään; on matkoja, uusia autoja, muotivaatteet ja uusimmat puhelimet, eikä mitään jää koskaan säästöön. Toiset elää nuukemmin, pistää ehkä rahaa jemmaan, kuluttaa hillitysti. Toiset taas ei pääse koskaan edes nauttimaan kunnollisista säännöllisistä palkkatuloista vaan kitkuttelee läpi elämän erilaisilla tuilla ja pätkätöiden palkalla. Tosiaan keski-iässä alkaa olla jo itse kunkin pelimerkit aika lailla selvillä. Varmaa kuitenkin on, että jos asuu yhtään isommassa (ja elinvoimaisessa kaupungissa), omaan asuntoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa sijoittaminen on kuin olisi rahaa laittanut pankkiin. Jos selviää mahdollisten taantumien ja lamojen yli, oma asunto on ihan paras taloudellinen tuki ja turva.
Et kuitenkaan ole lähtöruudussa koska koulutuksen tarkoitus ei mielestäni ole omaisuuden kartuttaminen. Olet kerännyt massiivisen keon tietämystä! On kivempi elää sivistyneet aivot päässä :)
Ja joka alalla pitäisi nykyään verkostoitua, ihan anuksesta koko verkostoituminen ja itsensä brändäys. Et siis valinnut mitenkään väärin, ja elämä ei ole vielä ohi, ja maailma muuttuu koko ajan ja ammatit kuolevat ja uusia syntyy.