Nimien " varaaminen" vauvalle & nimistä tappeleminen, JÄRJETÖNTÄ TOUHUA!

että lapsen synnyttyä muuttaa vielä mieltään nimen suhteen, vaikka olisi jo vuosia jostakin nimestä haaveillut

eli ei kaikki lapset automaattisesti ala kärsiä, vaikka kummilla olisikin kaima.

Lapsi on persoona, ei mikään vanhemien mielikuvituksen mukainen tuote. Itse en ainakaan ole pystynyt nimivalintoja tekemään ennen kuin lapsi on syntynyt ja olen päässyt tutustumaan vauvaan ja hänen persoonaansa.

Olen 70-luvulla syntynyt ja olisin halunnut olla nimeltäni joku Johanna, Sanna tai Hanna, ja tuntea ns. " kuuluvani" joukkoon. Olisin aina halunnut olla niin kuin muut. Oma nimeni on vähän erikoisempi ikäluokassani. Nyt aikuisena kyllä osaan nimeäni arvostaa.

Mulle on tärkeää se että lapsella nimenomaan on identiteetti ennen syntymää. En halua että meille tulee tai meillä on " vauva" vaan että on Ella tai Mikael tms. joku ihan oikea ihminen.



Meillä kaikkien lasten nimet on olleet juuri oikeita siksi, että niihin ei ole liittynyt mitään ennakkokuvitelmia vaan lapset on itse päässeet muokkaamaan nimensä juuri sellaisiksi kuin ovat. Eli ei ole haitannut vaikken ole lapsen persoonallisuutta tiennytkään - ja totta puhuen ei sitä ihan kuukaudessa tai kahdessa opikaan, niin että ristiäiset tulevat joka tapauksessa liian aikaisin.

Meillä oli esikoisen nimi päätetty jo pitkän aikaa ennen syntymää, ei tullut mieleenkään alkaa syntymän jälkeen pohtimaan että onko hän nyt sen nimen näköinen/oloinen... Tosin siihen vaikutti sekin että asuimme ulkomailla ja siellä nimi piti antaa heti kun lapsi oli punnerrettu maailmaan, ei ollut mitään 2kk miettimisaikoja kuten Suomessa ;) Nyt on mahassa olevan kakkosenkin nimi jo päätetty etukäteen.

Mitä jos joku sinun tuttusikin on sitä mieltä, että juuri sen nimen haluaa omalla lapselleen? Sinullako on etuoikeus, kun olet ensiksi varannut? Lapsellista meininkiä.

Itse vedin mielettömät pultit esikoisemme nimiasioista aikoinaan. Nyt kolmen lapsen äitini moinen käytös hävettää. Ja ainakin selitän sitä itselleni hormonien myllerryksellä.

itse olemme aina pyrkineet antamaan lapselle nimen, joka meistä tuntuu kivalta, ei ole kovin yleinen, eikä ainakaan kenelläkään lähisukulaisella tai kaverilla ole samannimistä. miksi ihmeessä joku antaa saman nimen kuin serkulla on, esim. just toi anna?? olen samaa mieltä hänen sukulaistensa kanssa, että kauniita nimiä on muitakin maailma pullollaan..

Sen jotenkin ymmärrän, että jos tuttavat ovat esim. raskaana yhtä aikaa ja toisella on joku unelmanimi, josta kertoo toiselle. Sitten sen toisen lapsi syntyy ensimmäisenä ja tämä antaa juuri saman nimen lapselleen. Silloin voisi jotenkin puhua varastamisesta.



Ehkä silloinkin, jos joku kesii jonkun huikean nimivirityksen, Vinniina Inu Valleriina ja joku nappaa sen lapselleen.



Nykyisin tuntuu, että lasten nimet ovat joku ihmeen uusi leikkikenttä, jossa mammat toteuttavat itseään ja kilpailevat toisiaan vastaan. En minä sitä tarkoita, että kaikkien pitäisi olla minnoja ja sareja, mutta aika hullua menoa välillä.

Onhan se sama nimi olla muidenkin lempparinimi, eivät vaan käyttäydy yhtä lapsellisesti ja huuda ympäriinsä: TÄÄ NIMI ON VARATTU MULLE!!!

Itse olin päättänyt nimen jo raskauden alussa mutta kuulema hänen mies oli maininnut saman nimen minun miehelle ja luulivat että siitä saimme IDEAN!!!!!!!

Mä kun annoin pojalleni nimen, mun hyvän ystävän kaveri, oli kysynyt, että enkö tiennyt et " minnan" pojan nimi on sama.. Ja siis tää kyseinen " Minna" on mulle vaan moi-tuttu kun asutaan aika pienes kaupungis.. No enpä tienny, mut ei olis kyllä suuntaan eikä toiseen hetkauttanutkaan, vaikka olisin tiennytkin... Miks olis pitänyt.. Kyseinen nimi oli vielä sen vuoden suosituin nimi.. Eli ei todellakaan mikään uniikki ja erikoinen...

On aika rasittavaa jos säännöllisesti tekemisissä olevissa perheissä on neljä jennajaminaa ja lapset leikkivät keskenään, huutele siinä nyt sitten omaasi...



Omilla lapsillani on harvinaiset nimet ja yksi vanha koulukaverini jonka kanssa edelleen pidän yhteyttä halusi kastaa oman lapsensa saman nimiseksi kuin yksi lapsistani on. Hän soitti minulle odotusaikana ja pyysi kahville, kertoi asiansa ja juttelimme siitä, tuloksena on kaima lapselleni. Hän on niin harvinainen vieras perheessäni että sama etunimi ei vaikuta mitenkään käytännössä mutta minulle tuli jotenkin todella hyvä mieli siitä että hän otti huomioon sen että minä saattaisin loukkaantua tai pahoittaa mieleni asiasta. Tämä taitaa olla sitä kuuluisaa toisen huomioonottamista joka on nykyisin melko harvinaista.



Minulle ei ole tullut mieleenkään alkaa varailemaan nimiä lapsille ennenkuin he ovat maailmassa, tai no, eiväthän ne nimet varattuja senkään jälkeen ole mutta kuitenkin. En myöskään antaisi lapselleni sellaista nimeä joksi jo joku muu lähipiirin lapsi on kastettu, tuon ehdottoman haavenimensä voi ihan yhtä hyvin laittaa toiseksi tai kolmanneksi nimeksi. Kerran olen törmännyt siihen että yksi nimivaihtoehdoistamme oli " varattu" , siis odotin toista lastamme ja tuli juteltua nimiasioista niin yksi henkilö parahti että et sä sitä voi laittaa, mä kastan oman lapseni siksi jos saan tytön. No, sitä tyttöä ei ole tänä päivänäkään maailmassa ja kuulemma tuota nimeä ei käytettäisi vaikka tyttö joskus syntyisikin mutta jälkikäteen olen ollut hyvin tyytyväinen siihen että oma tyttäreni sai juuri sen nimen joka hänellä on =)

ikäänkuin harvinainen nimi ei saisi levitä mihinkään. Oikeesti niin säälittää mahtaako olla suomalaisten ongelma tämäkin itsekkyyden aiha.

Pikkutyttöjen touhuja.

Minusta se oli hassua, mutta hän oli sitä mieltä, että minulla olisi oikeus loukkaantua, koska ennen kuin minä olin antanut nimen lapselleni sitä ei ollut annettu kenellekään vuosiin etunimeksi ja hän oli kuullut nimen nimenomaan meiltä =)

Hän sai anteeksi.

kaupungissa. Kivasti täydentävät toisiaan.

Vierailija:

Nykyisin tuntuu, että lasten nimet ovat joku ihmeen uusi leikkikenttä, jossa mammat toteuttavat itseään ja kilpailevat toisiaan vastaan. En minä sitä tarkoita, että kaikkien pitäisi olla minnoja ja sareja, mutta aika hullua menoa välillä.

Vierailija:

Minusta se oli hassua, mutta hän oli sitä mieltä, että minulla olisi oikeus loukkaantua, koska ennen kuin minä olin antanut nimen lapselleni sitä ei ollut annettu kenellekään vuosiin etunimeksi ja hän oli kuullut nimen nimenomaan meiltä =)

Hän sai anteeksi.

Eli jos jotain nimeä lapselleen kovasti hinkuaa, niin siitä vain lasta pukkaamaan ja se joka ensiksi ehtii, saa valita nimen vapaasti.



Jos olisin jotenkin omapitäväinen nimihaaveideni suhteen, niin en taatusti niitä sukulaisilleni tai kavereilleni julkistaisikaan.