Lue keskustelun säännöt.
En samaistu mihinkään, enkä keneenkään - Ikuinen ulkopuolinen?
väärällä planeetallakö
13.03.2021 |
En tiedä miten tämän muotoilisi, sillä en tiedä moniko pystyy samaistumaan tähän tunteeseen. Nyt viimeisen vuoden aikana tämä on jotenkin korostunut entisestään, kun ihmiset tuntevat olevan niin yhdessä kaikkine koronaongelmineen ja -haasteineen.
Tuntuu, että muiden kokemat ongelmat ja haasteet on itselleni kaikkea muuta kuin ongelmia. Ne nyt vaan on asioita mitä tapahtuu ja niistä selvitään. Jos jollakulla on jokin hyvä ratkaisu johonkin yleiseen ongelmaan, se tuntuu musta täysin yhdentekevältä, epäkiinnostavalta asialta. Ylipäänsä muut ihmiset tuntuu yleensä hyvin epäkiinnostavilta, niiden jutunaiheet on tylsiä ja arkipäiväisiä. Itse kaipaisin enemmän jotain nokkelampaa, uudempaa, mielenkiintoisempaa... En osaa edes selittää, mutta kovin monen ihmisen kanssa en jaksaisi viettää aikaa viittä minuuttia kauempaa, en saa heistä mitään (hyötyä, viihdettä, ideoita...).
Tiedän, että tämä kuulostaa varmaan ihan kamalalta, mutta sehän se ongelma onkin. Jotta voisin tuntea olevani oma itseni jonkun seurassa, sen jonkun pitäisi olla oikeasti tosi mielenkiintoinen tyyppi. Niitä ei ole mun elämän aikana tullut kovin monia vastaan, tuntuu siltä kuin olisin ihan kokonaisuudessaan jotenkin väärässä paikassa.
Sori tämä sekava sepustus, lopullinen kysymys kai kuuluu, että onko meitä muita tällasia?
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
väärällä planeetallakö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon eri kuin tuo jolta kysyit, mut ihan mielenkiinnosta, ootko tehnyt mitään noita persoonallisuustestejä (esim. namaste.fi Tunnista itsesi -persoonallisuustesti)? Mihin persoonallisuustyyppiin kuulut?
Olen niitä jonkinlaisia tehnyt aina muutaman vuoden välein, nyt just en muista missä... Mut tällaisia on tullut vanhimmasta tuoreimpaan lueteltuna: INFJ, INFP, INFJ ja INTJ. Vaihtelee vähän sen mukaan mikä on oma elämäntilanne ja mieliala juuri sillä hetkellä, mutta onhan noissa noita pysyvämpiäkin ominaisuuksia.
Noniin, eli edustat harvinaista persoonallisuustyyppiä (naisista alle 1% on INTJ), uskaltaisinko sanoa myös hankalaa muiden näkökulmasta tarkasteltuna. Ei ihmekään, ettet samaistu. Väärinymmärryksiä tulee, ja muut saavat sinusta tunteettoman ja epäempaattisen kuvan, mikä on täysin väärä tulkinta.
Tein minäkin tuon testin, olen INTP. Ymmärrän tasan tarkkaan kaiken, mitä olet kertonut. Minulla on kaksi ystävää ollut koko elämäni aikana, joiden kanssa tulen toimeen. Toinen taitaa olla myös INTP. Toinen on hyvin sosiaalinen, kaikkien kanssa toimeentuleva, kaikesta ja kaikista aidosti kiinnostunut ja ymmärtäväinen yksilö. Suurin osa ihmisistä ei vaan tajua minua, enkä minä heitä. Miksi pitäisi edes yrittää?
Mun mielestä persoonallisuustyyppitestit on hyödyllisiä, ei kenellekään tee pahaa yrittää ymmärtää itseään ja muita, ja miksi jotain kommunikointiongelmia esiintyy.
Kieltämättä olisi kiinnostavaa tietää myös, millaisia pisteitä nappailet autismitesteistä. Jos huvittaa niin käy sellainen netistä löytyvä testi tekemässä, suuntaa antaa kyllä. Itse sain korkeat pisteet, mutta en ole jaksanut sen kummemmin lähteä selvittelemään asiaa.
En kyllä koe sen vievän minua mitenkään eteenpäin kohti suurempaa ymmärrystä, jos tiedän olevani INTJ jossain testissä. Tiedän muutenkin, millainen olen. Mikä noiden testien hyöty on, jos ne eivät ole millään lailla tieteellisiäkään? Ohis
Hyvä että tiedät, kaikki eivät tiedä. Minua nuo testit auttavat ymmärtämään, miksi en koe kuuluvani mihinkään, miksi on niin vaikea kommunikoida, miksi tulen jatkuvasti väärinymmärretyksi jne.
Tein juuri yhden asperger-testin, tulos 137/159. Se kertoo minulle ihan saman, kuin muutkin aspergertestit, joita olen tehnyt. Btw, en vuosi sitten osannut yhtään epäillä kuuluvani autismin kirjolle, mutta kaikki testit vaan vihjaavat siihen suuntaan. Se hyöty niistä on, auttavat ymmärtämään, auttavat hakeutumaan omanlaiseen seuraan, antavat suuntaa ja mahdollisesti syyn hakeutua tarkempiin selvityksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, mukavaa lukea että on muitakin, jotka kokevat olevansa "alieneita". ;)
On todella vaikeaa löytää sielunsiskoja- ja veljiä, kindred spiritsejä, se on valitettavaa. Olisi virkistävää ja hauskaa jos olisi sellaista seuraa. Kindred spirit jolle voisi soittaa kun olisi juteltavaa, puolin ja toisin, jonka kanssa välillä nähdä ja olisi hymyilyttävää ystävyyttä.
Kun tästä ketjusta saisi simsalabim turvallisesti kontaktimahdollisuuden, mutta netin maailma on turvatonta. :(
Vierailija kirjoitti:
väärällä planeetallakö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai heijastatko oman tylsyytesi muihin? Jos alkaisit itse tekemään jotin luovaa ja näyttävää, sinusta kiinnostuisivat ehkä valovoimaisemmat tyypit. Jos et aio tehdä niin, on oikeastaan epistä vaatia sitä muiltakaan.
Rehellisesti, en, en heijasta. Teen kokoajan luovia juttuja, mun työ vaatii monen alan luovuutta samanaikaisesti. Sitä ei moni tässä maassa edes tee, koska on just luovuutensa vuoksi vaativaa. Sen luovan työn lisäksi teen vapaa-ajalla toista luovaa työtä ja laskentatavasta riippuen noin 2-7 muuta luovaa projektia odottaa sitä aikaa kun mulla on aikaa tehdä niitä.
Mun on siis vaikea keskustella ihmisten kanssa usein siksi, että kun puhutaan vaikka oravista, on se eka ajatus niistä se kuinka ne on niin hauskoja ja söpöjä. Sitten tulee mieleen se miten noi korvat onkin kehittyneet evoluutiossa tuollaisiksi. Miten maalaisoravan elämä eroaa kaupunkioravan elämästä. Voisiko oravista kehittyä tietyssä ympäristössä ihmiselle samanlainen kotieläin/lemmikki kuin vaikka koirasta. Kehittyisikö siitä oravanäyttelyitä ja eri värisiä variaatioita. Mitä oheistuotteita oraville myytäisiin lemmikkikaupoissa.
Samaan aikaan se mun keskustelukaveri on edelleen siinä "hauska & söpö"-ajatuksessa, kun mun omat ajatukset on jo suunnilleen siellä millaisia tv-ohjelmia oravista kehittyisi ja voin kertoa, että näiden kahden ajatuspolun yhteensaattaminen ei ole kamalan helppoa. Saati mielenkiintoista.
Eli ei, en koe olevani itse tylsä. Paitsi siten, etten jaksa kädestä pitäen kuljettaa keskustelua sinne jonnekin avaruuteen minne ne mun omat ajatukset laukkasi jo monta ajatuspolkua sitten.
Mistä tiedät sen keskustelukumppanisi ajatuspolut? Ehkä se ajattelee itsekin jotain, mitä ei sinulle viitsi ruveta selittämään? Puhe ja ajatukset harvemmalla kulkevat samaa tahtia, ainakaan suomalaisilla 🙂
Kyllähän sen aika nopeasti huomaa miten mielikuvituksellisesti tai mielikuvituksettomasti keskustelukaveri ajattelee. Netissä ei aina tai edes yleensä, mut naamatusten kyllä jos kaks ihmistä juttelee keskenään.
Kiitos aloituksesta ja kommenteista. Keskustelu auttoi tajuamaan itseäni, koska itsellä on samankaltaisia ongelmia. Jos ap haluaa pitää paremmin suhteita yllä muihin ihmisiin, ehkä pitäisi väkisin opetella ottamaan jotakin sieltä pään empatialokerosta ennen kuin esim. yrittää ratkaista jonkin ongelman, jotta suhde jollain tavalla tärkeään ihmiseen säilyisi. Monet autismin kirjolla olevat ovat opettelemalla opetelleet käyttäytymiskaavoja.
Onko sinulla kumppania, ap? Minun on vaikea löytää hyvää, koska innovatiivisen ja elävän oloiset ihmiset ovatkin usein esim. päihteiden väärinkäyttäjiä tai diagnosoimattomia nepsyjä, jotka eivät ole oppineet tulemaan piirteidensä kanssa toimeen. Oma syy tietenkin, etten ole osannut tulkita kumppaniehdokkaita paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Esim. Mä en ymmärrä miksi kaikki ovat niin samanlaisia. Tänään kun kävin kaupassa, niin kauhistelin taas ihmisten ulkonäöt, kaikki ovat vain toisensa klooneja. Isot mustat takit kaikilla.
Tuntuu että koko Suomi on yksipuolistunut ja amerikkalaistunut. Asun Helsingissä ja kärsin kamalasti koska olen niin erilainen.
Joku pyhäjärven pekalla olisi paljon mielenkiintoisempaa elämää kun näillä "sivistyneillä" trendi/menestys pelleillä hipsterivaatteineen.
Minä en aina ymmärrä tuota samannäköisyyden dissailua. Eivät kaikki halua olla samannäköisiä. Monelle vaatteet eivät ole tärkeitä vaan hankitaan sitä mitä kaupoissa helposti tarjolla on. Ja niissä nyt vaan valikoima on yhtenevä. Eli ei haeta samankaltaisuutta mutta ei myöskään kiinnosta panostaa erilaisuuteen. Asia on täysin yhdentekevä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
väärällä planeetallakö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[Ilmaisetko ulkopuolellesi näitä tunteita ja ajatuksia vai pidätkö ne sisälläsi? Jos vaikutat siltä etteivät ihmisten tavanomaiset arkipäivän jutut kiinnosta sinua, voi siitä tulla ehkä sellainen vaikutelma ettet ole kiinnostunut ihmisistäkään.
Tässä voi olla se, että asiat joita muut pitävät ongelmina ei ole mulle niitä. Kun mulle ongelmia ei varsinaisesti ole olleet edes oma sairastuminen, lemmikin menetys, läheisen kuolemaan johtava sairaus tai muut tragediat. Kyllä, ne sattuu ja olen niitä itkenyt monta kertaa, en vaan koe hyväksi asiaksi voivotella niitä ja velloa niissä. Suren kun surettaa, mutta muuten mielummin keskityn niihin hyviin hetkiin, pysyy pää paremmin kasassa niin. Aika monesti muiden ongelmat ei edes oikeasti ole ongelmia, jos asian tekisi vähän eritavalla. Mun on siis vaikea ymmärtää miksi ihmiset toistaa sitä epämiellyttävää asiaa, kun tekemällä sen pienesti toisin, se ei olisi ongelma enää ollenkaan. Mutta sen jos sanoo ääneen, on sitten kuulemma se epäempaattinen ihminen, vaikka tavoite olisi saada se toisen kärsimys vähenemään.
Kirjoituksestasi tulee mieleen, että se miten ilmaiset tunteitasi ja ajatuksiasi voi antaa toiselle ihmiselle vääränlaisen kuvan sinusta. Jos esim. täräytät, että kuolemat ”eivät ole olleet sinulle ongelmia”, niin siitä voi saada hyvin kylmän ja tunteettoman kuvan. Jos sen sijaan sanoisit, että elämässäsi on kyllä ollut raskaista tapahtumia, joita olet pyrkinyt käsittelemään ja keskittymään kaikkeen hyvään elämässä, niin sävy on jo ihan toinen.
Ymmärrän turhautumisesi siihen, että ihmiset usein toistavat samaa odottaen erilaista lopputulosta. Kuitenkin, kaikilla meillä ottaa aikansa ennen kuin pystymme todella tuntemaan muutoksen tarpeen itsessämme ja sitten toimimaan sitä jotakin uutta kohti. Emme aina pysty tai osaa tehdä asioita parhaalla mahdollisella tavalla. Useinhan on muuten niin, että kun ihminen kertoo huolistaan ja murheistaan toiselle, niin todellisuudessa ei välttämättä haetakaan sellaista ongelmaratkaisunäkökulmaa vaan yksinkertaisesti kuulluksi tulemista ja hyväksyntää. Sitä hyvin inhimillistä tarvetta ei kannata vähätellä, se on hyvin tärkeää myös.
Miten voi oppia toimimaan muiden huolien ja murheiden suhteen "oikein", jos se ei ole luontaista, jos aivot on jatkuvasti sellaisella loogisilla ongelmanratkaisuasetuksilla? Tosi teennäinen oivoi sentään, päänsilitys ja jaksuhali? Kun ne omat aivot niin vahvasti näkee ongelman ytimen ja ratkaisun, eikä kykene ymmärtämään, miksi joku tieten tahtoen toimii niin, että siitä seuraa huolta ja murhetta. Turhauttaa kuunnella ystävän murheita, jos tietää että hän on itse itselleen niitä aiheuttanut eikä aio muuttaa toimintaansa. Ja samaan aikaan sattuu kovasti nähdä toinen murheisena.
En siis ole ap, vaan toi INTP-tyyppi. Minullakin on vahvat tunteet ja logiikka, mutta pidän ne toisistaan erillään.
Tuota pitää vaan harjoitella kovasti. Tarkoitan siis sitä, että on läsnä ja kuuntelee, mutta antaa toisen tehdä omat ratkaisunsa ja oppia omaan tahtiin. Eli on läsnä yhä silloinkin kun taas meni pieleen. Toki sopivasti ohjaten, mutta ei liikaa puuttuen. Se on todella vaikeata ja välillä mahdotonta, mutta usein hyvinkin tärkeätä. Niinhän lastenkin kanssa toimitaan.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos aloituksesta ja kommenteista. Keskustelu auttoi tajuamaan itseäni, koska itsellä on samankaltaisia ongelmia. Jos ap haluaa pitää paremmin suhteita yllä muihin ihmisiin, ehkä pitäisi väkisin opetella ottamaan jotakin sieltä pään empatialokerosta ennen kuin esim. yrittää ratkaista jonkin ongelman, jotta suhde jollain tavalla tärkeään ihmiseen säilyisi. Monet autismin kirjolla olevat ovat opettelemalla opetelleet käyttäytymiskaavoja.
Onko sinulla kumppania, ap? Minun on vaikea löytää hyvää, koska innovatiivisen ja elävän oloiset ihmiset ovatkin usein esim. päihteiden väärinkäyttäjiä tai diagnosoimattomia nepsyjä, jotka eivät ole oppineet tulemaan piirteidensä kanssa toimeen. Oma syy tietenkin, etten ole osannut tulkita kumppaniehdokkaita paremmin.
On kumppani ja onnekseni pitkäaikainen, samalla hän on myös paras ystäväni. Täysipäisin ja tasapainoisin ihminen, jonka tiedän, minkä vuoksi varmaan kestää tätä mun olemustani niin hyvin. Osaa myös arvostaa luovuuttani ja tapaani puhua kaikesta ilman filtteriä, koskaan ei kuulemma tarvitse arvailla mitä mieltä olen, joko kerron tai riittää kun kysyy. Tätä suhdetta ennen olen ollut vain yhdessä pidempään kestäneessä suhteessa ja sekin alkoi kaveripohjalta. Jos tämä nykyinen suhde nyt loppuisi, en varmaan enää edes yrittäisi etsiä ketään muuta, muistelisin vaan tätä onnenpotkuani lämmöllä hautaan saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Relaa. Ole sinä sinä ja anna muiden olla mitä ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
väärällä planeetallakö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[Ilmaisetko ulkopuolellesi näitä tunteita ja ajatuksia vai pidätkö ne sisälläsi? Jos vaikutat siltä etteivät ihmisten tavanomaiset arkipäivän jutut kiinnosta sinua, voi siitä tulla ehkä sellainen vaikutelma ettet ole kiinnostunut ihmisistäkään.
Tässä voi olla se, että asiat joita muut pitävät ongelmina ei ole mulle niitä. Kun mulle ongelmia ei varsinaisesti ole olleet edes oma sairastuminen, lemmikin menetys, läheisen kuolemaan johtava sairaus tai muut tragediat. Kyllä, ne sattuu ja olen niitä itkenyt monta kertaa, en vaan koe hyväksi asiaksi voivotella niitä ja velloa niissä. Suren kun surettaa, mutta muuten mielummin keskityn niihin hyviin hetkiin, pysyy pää paremmin kasassa niin. Aika monesti muiden ongelmat ei edes oikeasti ole ongelmia, jos asian tekisi vähän eritavalla. Mun on siis vaikea ymmärtää miksi ihmiset toistaa sitä epämiellyttävää asiaa, kun tekemällä sen pienesti toisin, se ei olisi ongelma enää ollenkaan. Mutta sen jos sanoo ääneen, on sitten kuulemma se epäempaattinen ihminen, vaikka tavoite olisi saada se toisen kärsimys vähenemään.
Kirjoituksestasi tulee mieleen, että se miten ilmaiset tunteitasi ja ajatuksiasi voi antaa toiselle ihmiselle vääränlaisen kuvan sinusta. Jos esim. täräytät, että kuolemat ”eivät ole olleet sinulle ongelmia”, niin siitä voi saada hyvin kylmän ja tunteettoman kuvan. Jos sen sijaan sanoisit, että elämässäsi on kyllä ollut raskaista tapahtumia, joita olet pyrkinyt käsittelemään ja keskittymään kaikkeen hyvään elämässä, niin sävy on jo ihan toinen.
Ymmärrän turhautumisesi siihen, että ihmiset usein toistavat samaa odottaen erilaista lopputulosta. Kuitenkin, kaikilla meillä ottaa aikansa ennen kuin pystymme todella tuntemaan muutoksen tarpeen itsessämme ja sitten toimimaan sitä jotakin uutta kohti. Emme aina pysty tai osaa tehdä asioita parhaalla mahdollisella tavalla. Useinhan on muuten niin, että kun ihminen kertoo huolistaan ja murheistaan toiselle, niin todellisuudessa ei välttämättä haetakaan sellaista ongelmaratkaisunäkökulmaa vaan yksinkertaisesti kuulluksi tulemista ja hyväksyntää. Sitä hyvin inhimillistä tarvetta ei kannata vähätellä, se on hyvin tärkeää myös.
Miten voi oppia toimimaan muiden huolien ja murheiden suhteen "oikein", jos se ei ole luontaista, jos aivot on jatkuvasti sellaisella loogisilla ongelmanratkaisuasetuksilla? Tosi teennäinen oivoi sentään, päänsilitys ja jaksuhali? Kun ne omat aivot niin vahvasti näkee ongelman ytimen ja ratkaisun, eikä kykene ymmärtämään, miksi joku tieten tahtoen toimii niin, että siitä seuraa huolta ja murhetta. Turhauttaa kuunnella ystävän murheita, jos tietää että hän on itse itselleen niitä aiheuttanut eikä aio muuttaa toimintaansa. Ja samaan aikaan sattuu kovasti nähdä toinen murheisena.
En siis ole ap, vaan toi INTP-tyyppi. Minullakin on vahvat tunteet ja logiikka, mutta pidän ne toisistaan erillään.
Tuota pitää vaan harjoitella kovasti. Tarkoitan siis sitä, että on läsnä ja kuuntelee, mutta antaa toisen tehdä omat ratkaisunsa ja oppia omaan tahtiin. Eli on läsnä yhä silloinkin kun taas meni pieleen. Toki sopivasti ohjaten, mutta ei liikaa puuttuen. Se on todella vaikeata ja välillä mahdotonta, mutta usein hyvinkin tärkeätä. Niinhän lastenkin kanssa toimitaan.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Paljon on parannettavaa, mutta joskus toivoisi, että saisi myös ymmärrystä niille omille omituisuuksille ja tavoille käsitellä asioita, vaikka ne poikkeavat valtavirrasta. Esim. jos en halua osallistua tutun hautajaisiin, asia käsitetään täysin väärin, siitä loukkaannutaan. Kun todellisuudessa kyse on juuri tuosta, mitä ap:kin kirjoitti, ettei ymmärrä negatiivisissa asioissa vellomista. Itse käsittelen surut täysin toisin kuin muut, hautajaiset ovat minulle jotain hirvittävän kamalaa, ikään kuin puukon kääntämistä omassa selässä. Olen hyvin herkkä ja tunteellinen, hautajaiset jäävät mieleeni loppuelämäksi, ja se ei ole se, mistä haluan kuolleen muistaa. Haluan muistaa hänet hyvistä hetkistä. Miksi ei koskaan järjestetä iloisia ja värikkäitä hautajaisia, jossa juhlitaan kuolleen elämää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
väärällä planeetallakö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos aloituksesta ja kommenteista. Keskustelu auttoi tajuamaan itseäni, koska itsellä on samankaltaisia ongelmia. Jos ap haluaa pitää paremmin suhteita yllä muihin ihmisiin, ehkä pitäisi väkisin opetella ottamaan jotakin sieltä pään empatialokerosta ennen kuin esim. yrittää ratkaista jonkin ongelman, jotta suhde jollain tavalla tärkeään ihmiseen säilyisi. Monet autismin kirjolla olevat ovat opettelemalla opetelleet käyttäytymiskaavoja.
Onko sinulla kumppania, ap? Minun on vaikea löytää hyvää, koska innovatiivisen ja elävän oloiset ihmiset ovatkin usein esim. päihteiden väärinkäyttäjiä tai diagnosoimattomia nepsyjä, jotka eivät ole oppineet tulemaan piirteidensä kanssa toimeen. Oma syy tietenkin, etten ole osannut tulkita kumppaniehdokkaita paremmin.
On kumppani ja onnekseni pitkäaikainen, samalla hän on myös paras ystäväni. Täysipäisin ja tasapainoisin ihminen, jonka tiedän, minkä vuoksi varmaan kestää tätä mun olemustani niin hyvin. Osaa myös arvostaa luovuuttani ja tapaani puhua kaikesta ilman filtteriä, koskaan ei kuulemma tarvitse arvailla mitä mieltä olen, joko kerron tai riittää kun kysyy. Tätä suhdetta ennen olen ollut vain yhdessä pidempään kestäneessä suhteessa ja sekin alkoi kaveripohjalta. Jos tämä nykyinen suhde nyt loppuisi, en varmaan enää edes yrittäisi etsiä ketään muuta, muistelisin vaan tätä onnenpotkuani lämmöllä hautaan saakka.
Olet onnekas. Mistä tuollaisia miehiä voi löytää?
Vierailija kirjoitti:
väärällä planeetallakö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos aloituksesta ja kommenteista. Keskustelu auttoi tajuamaan itseäni, koska itsellä on samankaltaisia ongelmia. Jos ap haluaa pitää paremmin suhteita yllä muihin ihmisiin, ehkä pitäisi väkisin opetella ottamaan jotakin sieltä pään empatialokerosta ennen kuin esim. yrittää ratkaista jonkin ongelman, jotta suhde jollain tavalla tärkeään ihmiseen säilyisi. Monet autismin kirjolla olevat ovat opettelemalla opetelleet käyttäytymiskaavoja.
Onko sinulla kumppania, ap? Minun on vaikea löytää hyvää, koska innovatiivisen ja elävän oloiset ihmiset ovatkin usein esim. päihteiden väärinkäyttäjiä tai diagnosoimattomia nepsyjä, jotka eivät ole oppineet tulemaan piirteidensä kanssa toimeen. Oma syy tietenkin, etten ole osannut tulkita kumppaniehdokkaita paremmin.
On kumppani ja onnekseni pitkäaikainen, samalla hän on myös paras ystäväni. Täysipäisin ja tasapainoisin ihminen, jonka tiedän, minkä vuoksi varmaan kestää tätä mun olemustani niin hyvin. Osaa myös arvostaa luovuuttani ja tapaani puhua kaikesta ilman filtteriä, koskaan ei kuulemma tarvitse arvailla mitä mieltä olen, joko kerron tai riittää kun kysyy. Tätä suhdetta ennen olen ollut vain yhdessä pidempään kestäneessä suhteessa ja sekin alkoi kaveripohjalta. Jos tämä nykyinen suhde nyt loppuisi, en varmaan enää edes yrittäisi etsiä ketään muuta, muistelisin vaan tätä onnenpotkuani lämmöllä hautaan saakka.
Olet onnekas. Mistä tuollaisia miehiä voi löytää?
Niinpä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
väärällä planeetallakö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos aloituksesta ja kommenteista. Keskustelu auttoi tajuamaan itseäni, koska itsellä on samankaltaisia ongelmia. Jos ap haluaa pitää paremmin suhteita yllä muihin ihmisiin, ehkä pitäisi väkisin opetella ottamaan jotakin sieltä pään empatialokerosta ennen kuin esim. yrittää ratkaista jonkin ongelman, jotta suhde jollain tavalla tärkeään ihmiseen säilyisi. Monet autismin kirjolla olevat ovat opettelemalla opetelleet käyttäytymiskaavoja.
Onko sinulla kumppania, ap? Minun on vaikea löytää hyvää, koska innovatiivisen ja elävän oloiset ihmiset ovatkin usein esim. päihteiden väärinkäyttäjiä tai diagnosoimattomia nepsyjä, jotka eivät ole oppineet tulemaan piirteidensä kanssa toimeen. Oma syy tietenkin, etten ole osannut tulkita kumppaniehdokkaita paremmin.
On kumppani ja onnekseni pitkäaikainen, samalla hän on myös paras ystäväni. Täysipäisin ja tasapainoisin ihminen, jonka tiedän, minkä vuoksi varmaan kestää tätä mun olemustani niin hyvin. Osaa myös arvostaa luovuuttani ja tapaani puhua kaikesta ilman filtteriä, koskaan ei kuulemma tarvitse arvailla mitä mieltä olen, joko kerron tai riittää kun kysyy. Tätä suhdetta ennen olen ollut vain yhdessä pidempään kestäneessä suhteessa ja sekin alkoi kaveripohjalta. Jos tämä nykyinen suhde nyt loppuisi, en varmaan enää edes yrittäisi etsiä ketään muuta, muistelisin vaan tätä onnenpotkuani lämmöllä hautaan saakka.
Olet onnekas. Mistä tuollaisia miehiä voi löytää?
Onko ap:n kumppani mies? Tai onko ap nainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
väärällä planeetallakö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos aloituksesta ja kommenteista. Keskustelu auttoi tajuamaan itseäni, koska itsellä on samankaltaisia ongelmia. Jos ap haluaa pitää paremmin suhteita yllä muihin ihmisiin, ehkä pitäisi väkisin opetella ottamaan jotakin sieltä pään empatialokerosta ennen kuin esim. yrittää ratkaista jonkin ongelman, jotta suhde jollain tavalla tärkeään ihmiseen säilyisi. Monet autismin kirjolla olevat ovat opettelemalla opetelleet käyttäytymiskaavoja.
Onko sinulla kumppania, ap? Minun on vaikea löytää hyvää, koska innovatiivisen ja elävän oloiset ihmiset ovatkin usein esim. päihteiden väärinkäyttäjiä tai diagnosoimattomia nepsyjä, jotka eivät ole oppineet tulemaan piirteidensä kanssa toimeen. Oma syy tietenkin, etten ole osannut tulkita kumppaniehdokkaita paremmin.
On kumppani ja onnekseni pitkäaikainen, samalla hän on myös paras ystäväni. Täysipäisin ja tasapainoisin ihminen, jonka tiedän, minkä vuoksi varmaan kestää tätä mun olemustani niin hyvin. Osaa myös arvostaa luovuuttani ja tapaani puhua kaikesta ilman filtteriä, koskaan ei kuulemma tarvitse arvailla mitä mieltä olen, joko kerron tai riittää kun kysyy. Tätä suhdetta ennen olen ollut vain yhdessä pidempään kestäneessä suhteessa ja sekin alkoi kaveripohjalta. Jos tämä nykyinen suhde nyt loppuisi, en varmaan enää edes yrittäisi etsiä ketään muuta, muistelisin vaan tätä onnenpotkuani lämmöllä hautaan saakka.
Olet onnekas. Mistä tuollaisia miehiä voi löytää?
Onko ap:n kumppani mies? Tai onko ap nainen?
Kävi kyllä mielessä kun tuon kysyin, että voihan ap olla mieskin. Silti haluaisin tietää, mistä tuollaisia miehiä voi löytää. Naista en niinkään kaipaa, minulla on jo naisystäväni :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
väärällä planeetallakö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos aloituksesta ja kommenteista. Keskustelu auttoi tajuamaan itseäni, koska itsellä on samankaltaisia ongelmia. Jos ap haluaa pitää paremmin suhteita yllä muihin ihmisiin, ehkä pitäisi väkisin opetella ottamaan jotakin sieltä pään empatialokerosta ennen kuin esim. yrittää ratkaista jonkin ongelman, jotta suhde jollain tavalla tärkeään ihmiseen säilyisi. Monet autismin kirjolla olevat ovat opettelemalla opetelleet käyttäytymiskaavoja.
Onko sinulla kumppania, ap? Minun on vaikea löytää hyvää, koska innovatiivisen ja elävän oloiset ihmiset ovatkin usein esim. päihteiden väärinkäyttäjiä tai diagnosoimattomia nepsyjä, jotka eivät ole oppineet tulemaan piirteidensä kanssa toimeen. Oma syy tietenkin, etten ole osannut tulkita kumppaniehdokkaita paremmin.
On kumppani ja onnekseni pitkäaikainen, samalla hän on myös paras ystäväni. Täysipäisin ja tasapainoisin ihminen, jonka tiedän, minkä vuoksi varmaan kestää tätä mun olemustani niin hyvin. Osaa myös arvostaa luovuuttani ja tapaani puhua kaikesta ilman filtteriä, koskaan ei kuulemma tarvitse arvailla mitä mieltä olen, joko kerron tai riittää kun kysyy. Tätä suhdetta ennen olen ollut vain yhdessä pidempään kestäneessä suhteessa ja sekin alkoi kaveripohjalta. Jos tämä nykyinen suhde nyt loppuisi, en varmaan enää edes yrittäisi etsiä ketään muuta, muistelisin vaan tätä onnenpotkuani lämmöllä hautaan saakka.
Olet onnekas. Mistä tuollaisia miehiä voi löytää?
Onko ap:n kumppani mies? Tai onko ap nainen?
Kävi kyllä mielessä kun tuon kysyin, että voihan ap olla mieskin. Silti haluaisin tietää, mistä tuollaisia miehiä voi löytää. Naista en niinkään kaipaa, minulla on jo naisystäväni :)
Jätin sukupuolet tarkoituksella pois, koska niilläkään ei ole itselleni niin väliä. Ensimmäisen kumppanini löysin harrastusfoorumin kautta. Oltiin keskenämme kavereita pitkään ennen kuin tunteet eteni suhteeksi asti. Lopulta oltiin sitten kuitenkin liian erilaisia ja yhteensopimattomia, kavereita ollaan kyllä edelleen. Nykyisen helmen löysin työpaikalta. Sama juttu, kavereita ennen suhdetta, mutta ihastuttiin toisiltamme salaa jo kauan ennen sitä. Ymmärrän täydellisesti kuinka onnekas olen ja tunnen kiitollisuutta suhteestani jokaikinen päivä.
Ihana nähdä, että meitä on muitakin!
Minä olen tuollainen, mutta en samastu ap:henkaan, ihme jankkaaja.
Näitä aloituksia on satoja av:lla.
Oma ongelmani on, että suurin osa kuvittelee olevansa niin uniikkeja ja mielenkiintoisia ihmisiä, että alkavat vähitellen kohdella muita töykeästi tai vähintäänkin välinpitämättömästi. Siitä seuraa yleinen negatiivinen ilmapiiri, jossa lopulta ei ole kenelläkään hyvä olla.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on ollut ulkopuolisuuden tunne lapsesta saakka. Olen alkoholistiperheen lapsi, joka on joutunut varomaan ja tarkkailemaan ympäristöä, eikä mikään ollut lapsena samaa kuin muilla. Se tunne jäi sitten päälle eikä ole vieläkään lähtenyt pois (47 v). Olen sosiaalinen, mutta mitä tiiviimpi yhteisö olisi tarjolla, sitä enemmän alan havainnoimaan sen valtasuhteita, toimintamalleja ym, eikä minun ole helppo "hurmaantua" mistään. Tämä oli nuorena vaikeaa, koska muille se ryhmäytyminen ja ryhmän kirjoittamattomien sääntöjen omaksuminen kävi niin helposti. Itsellä on aina mielessä joku epäilevä osanen, mikä sitten estää täydellisen liittymisen yhteisöön. Tämä on vaikuttanut monesti niin, että olen vaivihkaa "livahtanut" vaan pois ja jatkanut matkaani, koska en koe että minulla on mitään yhteistä noiden ihmisten kanssa. Paradoksi on se, että minut olisi enemmän kuin useasti haluttu mukaan, kaiketi koska olen sosiaalisesti kameleonttimainen juurikin lapsuuden kokemusten vuoksi, mutta en sitten vaan pysty.
Jaan tunteesi, vaikka taustani on erilainen. Olen pohtinut, että onko kyse persoonallisuudesta vai tausta. Muutimme lapsena usein, ja olen ollut varhaislapsuudesta asti enemmän tai vähemmän muualta tullut. Olen miettinyt, että onko kyse perittynä samasta ilmiöstä kuin sinulla, kun kumpikin vanhempani on alkoholistin lapsi, ja muistakin syistä juureton. Oma perheeni on kyllä muuten ollut tavallinen ja hyvä, mutta ei meidän perheessä ole ikinä ajateltu, että "tämä paikka on meidän koti" vaan aina kyse on ollut välivaiheesta matkalla jonnekin muualle.
Itsekin olen aina saanut kavereita, mutta ryhmissä oleminen on ollut vaikeaa. Ajattelen että se voi olla myös osittain persoonallisuutta. Ryhmässä oleminen vaatii sellaista ryhmän edelle laittamista, ja ryhmänä olemisen korostamista, joka on minulle vaikeaa. Yleensä miellän itseni vähän ryhmien ulkojäseneksi, joka ei nyt ihan oikeasti ole ihan NIIN sitoutunut kuin muut näyttävät olevan. Pikemminkin sitoudun henkisesti yksittäisiin ihmisiin, joihin koen, että minulla "oikea" yhteys. Yhden ainoan kerran olen tuntenut itseni oikeasti jonkun ryhmän jäseneksi, ja se oli ulkomailla nuorena vaihtariporukassa. Väliaikaisuus oli siihen tilanteeseen sisäänrakennettu.
Joskus kadehdin kaveriporukoita, ja kaipaisin sellaista olemista. Toisaalta tiedän niin monta kertaa väistäneeni mahdollisuuden tulla osaksi jotain porukkaa, että en voi syyttää muita kuin itseäni. Koska minulla on kuitenkin ystäviä (ja perhe), en koe olevani ulkopuolinen, vaan vain ryhmiä kaihtava introvertti.
Olisikohan aloittajaan mitään mahdollisuutta olla yhteydessä anonyymisti ja sähköpostilla? Ajatuksesi olivat kuin omasta päästäni. Ja suustani en saa ulos kuin pelkät pääilmansuunnat koska kieli ei taivu (ehtimisestä puhumattakaan) selittämään ajatuksiani.
Elämässäni on kaikki monessakin mielessä hyvin mutta pohjaton yksinäisyys on se, joka satuttaa eniten. Seuraani on aina ollut tulijoita mutta valitettavasti minäkin haluaisin saada seurastani jotakin irti.
En kyllä koe sen vievän minua mitenkään eteenpäin kohti suurempaa ymmärrystä, jos tiedän olevani INTJ jossain testissä. Tiedän muutenkin, millainen olen. Mikä noiden testien hyöty on, jos ne eivät ole millään lailla tieteellisiäkään? Ohis