Lue keskustelun säännöt.
En samaistu mihinkään, enkä keneenkään - Ikuinen ulkopuolinen?
väärällä planeetallakö
13.03.2021 |
En tiedä miten tämän muotoilisi, sillä en tiedä moniko pystyy samaistumaan tähän tunteeseen. Nyt viimeisen vuoden aikana tämä on jotenkin korostunut entisestään, kun ihmiset tuntevat olevan niin yhdessä kaikkine koronaongelmineen ja -haasteineen.
Tuntuu, että muiden kokemat ongelmat ja haasteet on itselleni kaikkea muuta kuin ongelmia. Ne nyt vaan on asioita mitä tapahtuu ja niistä selvitään. Jos jollakulla on jokin hyvä ratkaisu johonkin yleiseen ongelmaan, se tuntuu musta täysin yhdentekevältä, epäkiinnostavalta asialta. Ylipäänsä muut ihmiset tuntuu yleensä hyvin epäkiinnostavilta, niiden jutunaiheet on tylsiä ja arkipäiväisiä. Itse kaipaisin enemmän jotain nokkelampaa, uudempaa, mielenkiintoisempaa... En osaa edes selittää, mutta kovin monen ihmisen kanssa en jaksaisi viettää aikaa viittä minuuttia kauempaa, en saa heistä mitään (hyötyä, viihdettä, ideoita...).
Tiedän, että tämä kuulostaa varmaan ihan kamalalta, mutta sehän se ongelma onkin. Jotta voisin tuntea olevani oma itseni jonkun seurassa, sen jonkun pitäisi olla oikeasti tosi mielenkiintoinen tyyppi. Niitä ei ole mun elämän aikana tullut kovin monia vastaan, tuntuu siltä kuin olisin ihan kokonaisuudessaan jotenkin väärässä paikassa.
Sori tämä sekava sepustus, lopullinen kysymys kai kuuluu, että onko meitä muita tällasia?
Kommentit (108)
väärällä planeetallakö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luovat ihmiset: miten harjoitatte mielenkiinnon kohteitanne tarpeeksi pitkään että siitä olisi ammatiksi? Omani tuntuvat vaihtuvan kahden-kolmen vuoden sykleissä.
Mulla on sama sykli, 2-3 vuotta jaksan keskittyä samaan asiaan, jos siihen on ollut voimakas palo alkujaankin. Sen jälkeen alkaa muut mielenkiinnonkohteet puskea päälle ja syrjäyttää sitä edellistä. En ole keksinyt muuta ratkaisua tähän kuin että teen 2-3 vuotta sitä mitä siinä hetkessä ryöppyää ja sitten sen projektin olisi paras olla valmis, jotta voin siirtyä seuraavaan. En ole oppinut suitsimaan tätä puolta luovuudessani, joten olen opetellut elämään sen ehdoilla.
Tottakai mulla on myös lukuisia projektikirjasia ja muistivihkoja täynnä kaikkea sellaista mihin on tullut noiden pääprojektien ohella ideoita. Välillä tulee muutaman päivän tai muutaman viikon putkia kun ainoa missä luovuudenkukat kukkii on noi sivussa odottavat projektit. Silloin keskityn hetkeksi niihin, kirjaan yli kaikki pienetkin ajatukset ja ideanpoikaset. Se yleensä auttaa ja saan taas hetkeksi rauhan niiltä, kun tiedän että kaikki on tallessa. Sitten kun on aika vaihtaa projektia taas uuteen parin vuoden kestävään juttuun, ne aiemmin pulpunneet ideat on sieltä suoraan poimittavissa.
Tällaisella persoonalla ja ihmistyypillä ei kai ole mitään asiaa mihinkään ennaltamäärätylle urapolulle, mutta mulle se käy ihan hyvin. Löydän omat urapolkuni ja teen tarvittaessa vaikka u-käännöksiä, jos siltä tuntuu tai poikkean kokonaan pois poluilta. Helppoa se ei ole, mutta eikai elämä kellään ole.
Minä kutsun näitä hankkeiksi. Kun yksi ei kiinnosta, se menee tauolle, mutta se jää taustalle ja parhaimmassa tapauksessa tukee aiempia hankkeita. Mielenkiinto leijuu vuosien saatossa näiden mielenkiintoisien hankkeiden matriisin päällä. Joskus tiedonjano täyttyy yhdestä hankkeesta ja se jää jäihin kunnes puuhat joissain toisissa hankkeissa saavat aikaan kysymyksiä koskien toisia hankkeita. Kokonaisvaltainen tiedon verkosto kasvaa ja yllättävät yhteydet eri asioiden kesken saavat aikaan piristäviä konnotaatioita. Tykkään singahdella aiheesta toiseen. Parhaat hankkeet ovat sellaisia joiden tietomäärä ei ole loppuunkaluttu (toisaalta, mika on?) Historiankiinnostus, taide ja sorminäppäryys yhdistyvät vaikkapa pienoismalliharrastuksessa, joka on äärettömän haastava harrastus. Mieleni on kuin nuuskiva koira joka nuuhkuttelee koko ajan uusia tuulia. Välillä se on kirjallisuus, välillä se on musiikki. Välillä mietin miten soveltaa kirjailijan ja säveltäjän taitoja yhtä aikaa. Runtata neliöpalikkaa pyöreään reikään vaikka kukaan muu ei ole koskaan onnistunut siinä aikaisemmin koska miksi ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kutsun näitä hankkeiksi. Kun yksi ei kiinnosta, se menee tauolle, mutta se jää taustalle ja parhaimmassa tapauksessa tukee aiempia hankkeita. Mielenkiinto leijuu vuosien saatossa näiden mielenkiintoisien hankkeiden matriisin päällä. Joskus tiedonjano täyttyy yhdestä hankkeesta ja se jää jäihin kunnes puuhat joissain toisissa hankkeissa saavat aikaan kysymyksiä koskien toisia hankkeita. Kokonaisvaltainen tiedon verkosto kasvaa ja yllättävät yhteydet eri asioiden kesken saavat aikaan piristäviä konnotaatioita. Tykkään singahdella aiheesta toiseen. Parhaat hankkeet ovat sellaisia joiden tietomäärä ei ole loppuunkaluttu (toisaalta, mika on?) Historiankiinnostus, taide ja sorminäppäryys yhdistyvät vaikkapa pienoismalliharrastuksessa, joka on äärettömän haastava harrastus. Mieleni on kuin nuuskiva koira joka nuuhkuttelee koko ajan uusia tuulia. Välillä se on kirjallisuus, välillä se on musiikki. Välillä mietin miten soveltaa kirjailijan ja säveltäjän taitoja yhtä aikaa. Runtata neliöpalikkaa pyöreään reikään vaikka kukaan muu ei ole koskaan onnistunut siinä aikaisemmin koska miksi ei.
Jäin miettimään kirjoittamaani ja se ei välttämättä ole kiinnostuksien ruudukko. Parempi kuvaus olisi puukaavio. Itseensä kiertyvä. Mikään ei mene hukkaan, vanhoja hankkeita ei hylätä.
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan aloittajaan mitään mahdollisuutta olla yhteydessä anonyymisti ja sähköpostilla? Ajatuksesi olivat kuin omasta päästäni. Ja suustani en saa ulos kuin pelkät pääilmansuunnat koska kieli ei taivu (ehtimisestä puhumattakaan) selittämään ajatuksiani.
Elämässäni on kaikki monessakin mielessä hyvin mutta pohjaton yksinäisyys on se, joka satuttaa eniten. Seuraani on aina ollut tulijoita mutta valitettavasti minäkin haluaisin saada seurastani jotakin irti.
Valitettavasti en uskalla, koska tässäkin keskustelussa on jo ollut välillä aika ikävää kommenttia. Olen myös polttanut näppini useampaan otteeseen luottaessani siihen, että ihmiset näkevät kuka olen, miten ajattelen ja mitä yritän sanoa. Ovatkin nähneet asian täysin päinvastoin ja puhuneet tosi ilkeitä ja satuttavia asioita selkäni takana persoonaani ruotien.
Toivon vaan, että me kaikki kummalliset löydettäisiin edes yksi sellainen henkilö kunkin omaan elämään, joka näkee meidät sellaisena kuin me ollaan. Mulla onneksi on jo sellainen ja tämän keskusteluketjun jälkeen taidan tyytyä häneen. Nauttikoot muut sitten laajemmista kaveripiireistään.
ADHD,autismi,pesoonallisuushäiriöt? onko nuo kaikki katsottu läpi kunnolla ?
Vierailija kirjoitti:
ADHD,autismi,pesoonallisuushäiriöt? onko nuo kaikki katsottu läpi kunnolla ?
Selviäisi ketjua lukemalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä se oli se sivu missä voi testata onko aikuisiän autismia tai adhd? oliko se tää keskustelu missä oli linkki?
Mikä on mielestänne kaikkein eniten ulkopuolisuuden tunnetta aiheuttava tilanne?
Minusta ehkä kuhertelevien parien näkeminen, olen yli nelikymppinen mies eikä mulla ole ollut koskaan ensimmäistäkään tyttöystävää, niinpä parien suuteleminen sun muu kuhertelu aiheuttaa ehkä eniten ulkopuolisuuden tunnetta, täysin eri maailmasta moinen touhu minun elämääni verrattuna.
Pahinta on jos toinen heistä sattuisi olemaan vaikka työkaveri tai muu tuttu, ei tiedä miten pitäisi olla ja jäätyneenä tietysti näyttää varmaan joltain psykopaatilta.
People can take everything away from you
But they can never take away your truth
But the question is
Can you handle mine?
They say I'm crazy
I really don't care
That's my prerogative
They say I'm nasty
But I don't give a damn
Getting boys is how I live
Some ask me questions
Why am I so real?
But they don't understand me
I really don't know the deal about my sister
Trying hard to make it right
Not long ago
Before I won this fight
Everybody's talking all this stuff about me
Why don't they just let me live? (Tell me why)
I don't need permission, make my own decisions
That's my prerogative
That's my prerogative
(It's my prerogative)
It's the way that I wanna live
Tunnusbiisini
(It's my prerogative)
You can’t tell me what to do