Lue keskustelun säännöt.
En samaistu mihinkään, enkä keneenkään - Ikuinen ulkopuolinen?
väärällä planeetallakö
13.03.2021 |
En tiedä miten tämän muotoilisi, sillä en tiedä moniko pystyy samaistumaan tähän tunteeseen. Nyt viimeisen vuoden aikana tämä on jotenkin korostunut entisestään, kun ihmiset tuntevat olevan niin yhdessä kaikkine koronaongelmineen ja -haasteineen.
Tuntuu, että muiden kokemat ongelmat ja haasteet on itselleni kaikkea muuta kuin ongelmia. Ne nyt vaan on asioita mitä tapahtuu ja niistä selvitään. Jos jollakulla on jokin hyvä ratkaisu johonkin yleiseen ongelmaan, se tuntuu musta täysin yhdentekevältä, epäkiinnostavalta asialta. Ylipäänsä muut ihmiset tuntuu yleensä hyvin epäkiinnostavilta, niiden jutunaiheet on tylsiä ja arkipäiväisiä. Itse kaipaisin enemmän jotain nokkelampaa, uudempaa, mielenkiintoisempaa... En osaa edes selittää, mutta kovin monen ihmisen kanssa en jaksaisi viettää aikaa viittä minuuttia kauempaa, en saa heistä mitään (hyötyä, viihdettä, ideoita...).
Tiedän, että tämä kuulostaa varmaan ihan kamalalta, mutta sehän se ongelma onkin. Jotta voisin tuntea olevani oma itseni jonkun seurassa, sen jonkun pitäisi olla oikeasti tosi mielenkiintoinen tyyppi. Niitä ei ole mun elämän aikana tullut kovin monia vastaan, tuntuu siltä kuin olisin ihan kokonaisuudessaan jotenkin väärässä paikassa.
Sori tämä sekava sepustus, lopullinen kysymys kai kuuluu, että onko meitä muita tällasia?
Kommentit (108)
Tavallaan ei yllätä sekään, ettei tähän tule yhtään kommenttia... :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki eivät vaan ole niin sosiaalisia. Itse osaan töissä esittää sosiaalista, mutta niiden jälkeen en edes halua ainuttakaan ihmistä elämääni. Sen kun vaan hyväksyt sen, millainen olet, ja pysyttelet kauempana epäkiinnostavista ihmisistä.
Oi! Kuulostat minulta.
En samaistu muiden "ongelmiin". Erakkoilen yksinäni, en halua pitää yhteyttä kenenkään kanssa kun en ymmärrä ystävyyden pointtia.
Alan hyväksyä itseni enkä enää mene tilanteisiin tai suhteisiin joissa toisella olisikin sitten suuret odotukset siitä miten "ystävyys vastaa hänen tarpeisiin", kun itselläni ei tällaisia tarpeita ole.
Vai heijastatko oman tylsyytesi muihin? Jos alkaisit itse tekemään jotin luovaa ja näyttävää, sinusta kiinnostuisivat ehkä valovoimaisemmat tyypit. Jos et aio tehdä niin, on oikeastaan epistä vaatia sitä muiltakaan.
Tiesitkö, että identiteettimme on kuviteltu asia? Se on pelkkä ajatusrakennelma päässämme - ei todellinen, vaan kuviteltu. Ei siis ole ihme jos et samaistu toisiin, jotka puolestaan ovat samaistuneet omaan identiteettiinsä, eli pitävät sitä totena.
Jos et samaistu mihinkään muuhunkaan maanpäälliseen, sekään ei ole ihme, sillä emme ole yhtä kuin kehomme, ajatuksemme ja tunteemme, vaan olemme itsetietoisuus, joka on näistä riippumaton.
Olemme riippumattomia myös tästä fyysisestä maailmasta, eikä sen tapahtumat todellisuudessa vaikuta meihin. Katselemme tätä maailmaa kehomme aistien välityksellä, mutta itse olemme ikään kuin ulkopuolisia.
Olet ehkä aika lähellä tämän tosiasian oivaltamista ja havaitsemista. Tämä voi olla yksi syy siihen, että koet eräänlaista ulkopuolisuutta. Sinulla saattaa olla ikään kuin aavistus todellisen itsemme "luonteesta" ja olemuksesta.
Mikään täällä oleva ei todellisuudessa anna meille mitään, emme tarvitse mitään, koska olemme riippumattomia, eikä meiltä mitään puutu. Olemme jo täydellisen rauhan ja autuuden tilassa. Meidän pitää vain havaita tämä asia.
Kun kehomme kuolee, siirrymme vain katselemaan toisenlaista "elokuvaa", siinä se. Itsetietoisuutena olemme yhä olemassa. Tietoisuuden tasolla ei myöskään ole erillisyyttä. Olemme tietoisuutena yksi, ja samalla kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sinun pitäisi samaistua johonkin toiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vai heijastatko oman tylsyytesi muihin? Jos alkaisit itse tekemään jotin luovaa ja näyttävää, sinusta kiinnostuisivat ehkä valovoimaisemmat tyypit. Jos et aio tehdä niin, on oikeastaan epistä vaatia sitä muiltakaan.
Rehellisesti, en, en heijasta. Teen kokoajan luovia juttuja, mun työ vaatii monen alan luovuutta samanaikaisesti. Sitä ei moni tässä maassa edes tee, koska on just luovuutensa vuoksi vaativaa. Sen luovan työn lisäksi teen vapaa-ajalla toista luovaa työtä ja laskentatavasta riippuen noin 2-7 muuta luovaa projektia odottaa sitä aikaa kun mulla on aikaa tehdä niitä.
Mun on siis vaikea keskustella ihmisten kanssa usein siksi, että kun puhutaan vaikka oravista, on se eka ajatus niistä se kuinka ne on niin hauskoja ja söpöjä. Sitten tulee mieleen se miten noi korvat onkin kehittyneet evoluutiossa tuollaisiksi. Miten maalaisoravan elämä eroaa kaupunkioravan elämästä. Voisiko oravista kehittyä tietyssä ympäristössä ihmiselle samanlainen kotieläin/lemmikki kuin vaikka koirasta. Kehittyisikö siitä oravanäyttelyitä ja eri värisiä variaatioita. Mitä oheistuotteita oraville myytäisiin lemmikkikaupoissa.
Samaan aikaan se mun keskustelukaveri on edelleen siinä "hauska & söpö"-ajatuksessa, kun mun omat ajatukset on jo suunnilleen siellä millaisia tv-ohjelmia oravista kehittyisi ja voin kertoa, että näiden kahden ajatuspolun yhteensaattaminen ei ole kamalan helppoa. Saati mielenkiintoista.
Eli ei, en koe olevani itse tylsä. Paitsi siten, etten jaksa kädestä pitäen kuljettaa keskustelua sinne jonnekin avaruuteen minne ne mun omat ajatukset laukkasi jo monta ajatuspolkua sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinun pitäisi samaistua johonkin toiseen?
Yhteenkuuluvuuden tunnetta? Tunne siitä, että on osa porukkaa? Samalla aaltopituudella?
Kun noita ei tunne juuri koskaan eikä ikinä, tuntee olonsa aika irralliseksi ja mihinkään kuulumattomaksi.
Kuulostaa siltä, että olet liian luova keskivertoihmisen makuun. Etsi jostain luovia, älykkäitä, leikkisiä, uteliaita ja avarakatseisia ystäviä/keskustelukumppaneita. Tai sitten ala erakoksi kuten minä.
Tunnistan ongelman, olen itsekin luova ajattelija. Orava-esimerkki oli oikein kuvaava, suunnilleen noin minunkin aivoni toimivat, paitsi väsyneenä, jolloin orava on vaan söpö ja hauska.
En tunne kuuluvani mihinkään joukkoon. Ajattelen monista asioista jotenkin eri tavoin kuin enemmistö, kiinnostun oudoista asioista, tykkään myös miettiä erilaisia skenaarioita ja syy-seuraussuhteita. Ikään kuin aivoni toimisivat jotenkin nurinkurisesti tai eri logiikalla kuin muiden. Toisaalta pystyn käymään näitä keskusteluja yksinkin, enkä välttämättä kaipaa muiden ihmisten seuraa, joten minulle ratkaisu on ollut karsia elämästäni kaikki "turhat" ihmiskontaktit, joista en saa mitään irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
väärällä planeetallakö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinun pitäisi samaistua johonkin toiseen?
Yhteenkuuluvuuden tunnetta? Tunne siitä, että on osa porukkaa? Samalla aaltopituudella?
Kun noita ei tunne juuri koskaan eikä ikinä, tuntee olonsa aika irralliseksi ja mihinkään kuulumattomaksi.
Ei sitä löydy. Voit tuntea vain väliaikaista yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden kanssa, ja sekin tapahtuu vain mielikuvien tasolla. Yksinäisyys ja tyhjyyden tunne vaanii siinä taustalla jatkuvasti. Näin on niin pitkään kun kuvittelemme olevamme erillisiä olentoja. Kun havaisemme omakohtaisen kokemuksen kautta, ettei mitään erillisyyttä tosiasiassa ole, se vapauttaa meidät ja tuo meille pysyvän elämänilon ja todellisen ykseyden -ei tunteen- vaan kokemuksen. Tämä on ainut keino.
Eri
väärällä planeetallakö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinun pitäisi samaistua johonkin toiseen?
Yhteenkuuluvuuden tunnetta? Tunne siitä, että on osa porukkaa? Samalla aaltopituudella?
Kun noita ei tunne juuri koskaan eikä ikinä, tuntee olonsa aika irralliseksi ja mihinkään kuulumattomaksi.
Mihin ihmeeseen haluaisit yhteenkuulua jos kerran dissaat kaikkia? Muihin kaikkien dissaajiin? He eivät halua kuulua samaan ryhmään kanssasi, luonnollisista syistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että olet liian luova keskivertoihmisen makuun. Etsi jostain luovia, älykkäitä, leikkisiä, uteliaita ja avarakatseisia ystäviä/keskustelukumppaneita. Tai sitten ala erakoksi kuten minä.
Tunnistan ongelman, olen itsekin luova ajattelija. Orava-esimerkki oli oikein kuvaava, suunnilleen noin minunkin aivoni toimivat, paitsi väsyneenä, jolloin orava on vaan söpö ja hauska.
En tunne kuuluvani mihinkään joukkoon. Ajattelen monista asioista jotenkin eri tavoin kuin enemmistö, kiinnostun oudoista asioista, tykkään myös miettiä erilaisia skenaarioita ja syy-seuraussuhteita. Ikään kuin aivoni toimisivat jotenkin nurinkurisesti tai eri logiikalla kuin muiden. Toisaalta pystyn käymään näitä keskusteluja yksinkin, enkä välttämättä kaipaa muiden ihmisten seuraa, joten minulle ratkaisu on ollut karsia elämästäni kaikki "turhat" ihmiskontaktit, joista en saa mitään irti.
Enemmän kuulostaa siltä että AP kuvittelee kovasti olevansa jotain muuta kuin keskivertoihminen.
Entä jos yksinolo olisi sallittua ja yleisesti hyväksyttyä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa vain siltä, että sinulla ei ego määritä olemassaoloasi. Itsessäni olen huomannut samaa. Muut ihmiset tohisevat minäminäminä!-juttujaan ja itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Enemmän kuulostaa siltä että AP kuvittelee kovasti olevansa jotain muuta kuin keskivertoihminen.
En kuvittele kovasti, vaan tunnen aidosti. Kun ihan oikeasti kokemus on ollut se, että muilla tuntemillani ihmisillä on läheisiä ystäviä, yhteen hitsautuneita kaveripiirejä ja he muutenkin näyttävät pystyvän samaistumaan monissa paikoissa esiin tuleviin arkisiin tilanteisiin mitä muilla ihmisillä on.
Mä en pysty, tunnen olevani irti kaikesta. Näköjään meitä on muitakin, enkä siis olekaan outo vaan vain tällanen. Se on kaikkea muuta kuin helppoa, sillä ne kaikki samaistujat ja yhdessä viihtyjät ei oikein osaa olla tällaisten kanssa.
Hyvä, jos voit käyttää luovuuttasi. Ehkä sinun kannattaisi hakeutua niiden puitteissa vähän eri porukoihin. Esimerkiksi teatteriharjoituksissa saatettaisiin pyörittää oravaideaa tuolla tavoin.
Suurin osa ihmisistä on aika robotteja , aivopestäviä, yksioikoisia. Lisäksi on paljon persoonallisuushäiriöisiä, päihteillä päänsä mössöttäneitä, kapeakatseisesti ajattelevia , nautinnot itseltään kieltäneitä, pysähtymään pystymättömiä. Eivät eri ihmisryhmät enää kommunikoi toistensa kanssa. Yhteisöllisyys on kadonnut, perheetkin hajalla. On vain se minä. Saattaa olla kissa tai koira seurana.
Ei siinä ole mitään väärää että valikoi seuransa ja on yksinään. Silloinhan sitä on parhaassa seurassa ja saa tehdä mitä haluaa.
Sellaisia ihmisiä on paljon jotka viihtyvät yksin eivätkä kestä muita ihmisiä.
Minäkin olen sellainen. Vasta viime vuosina olen tajunnut että tyhmyys on ylitsepääsemätön muuri.
Ennen olin sellainen naiivi, ajattelin että ihmiset ovat jotenkin kaikki tasa-a rvoisia ja kaikilla on jotakin annettavaa tarinallaan. Näinhän se ei ole. Sielunsiskon ja -veljen löytäminen alkaa älyköillä olla tosi vaikeaa. Lisäksi itse olen vielä totuudenpuhuja. Totuudenpuhujahan ei yösijaa saa. Siksi monia siltoja on palanut. On kuitenkin muutamas rakas läheinen. Heitä rakastan ja heidän eteensä teen kaiken minkä voin.
Uskon että ap on oikeastikin luova ajattelija. Mutta pitäisikö hänen esittää tavallista? Mielestäni ei.
Ei ole kriisejä kenenkään kanssa, mutta tunne on tuttu. Olenkin aika erakko nykyisin, harvemmin yksinäinen kuitenkaan, mutta joskus sitäkin.
Lisään vielä, että jos tunnistat aloituksesta itsesi ja olet oppinut elämään noiden tunteiden kanssa, kerro ihmeessä miten?
Omat kaverisuhteet ja työkaverisuhteet on lopulta aina ajautuneet jonkinlaiseen kriisiin tai ihan vaan unohdukseen ja olemattomiin. En osaa luonnostaan pitää niistä huolta, sillä ne alkavat pidemmän päälle tuntua epätärkeiltä asioilta, kun en itse saa niistä enää mitään irti.