Lue keskustelun säännöt.
En samaistu mihinkään, enkä keneenkään - Ikuinen ulkopuolinen?
väärällä planeetallakö
13.03.2021 |
En tiedä miten tämän muotoilisi, sillä en tiedä moniko pystyy samaistumaan tähän tunteeseen. Nyt viimeisen vuoden aikana tämä on jotenkin korostunut entisestään, kun ihmiset tuntevat olevan niin yhdessä kaikkine koronaongelmineen ja -haasteineen.
Tuntuu, että muiden kokemat ongelmat ja haasteet on itselleni kaikkea muuta kuin ongelmia. Ne nyt vaan on asioita mitä tapahtuu ja niistä selvitään. Jos jollakulla on jokin hyvä ratkaisu johonkin yleiseen ongelmaan, se tuntuu musta täysin yhdentekevältä, epäkiinnostavalta asialta. Ylipäänsä muut ihmiset tuntuu yleensä hyvin epäkiinnostavilta, niiden jutunaiheet on tylsiä ja arkipäiväisiä. Itse kaipaisin enemmän jotain nokkelampaa, uudempaa, mielenkiintoisempaa... En osaa edes selittää, mutta kovin monen ihmisen kanssa en jaksaisi viettää aikaa viittä minuuttia kauempaa, en saa heistä mitään (hyötyä, viihdettä, ideoita...).
Tiedän, että tämä kuulostaa varmaan ihan kamalalta, mutta sehän se ongelma onkin. Jotta voisin tuntea olevani oma itseni jonkun seurassa, sen jonkun pitäisi olla oikeasti tosi mielenkiintoinen tyyppi. Niitä ei ole mun elämän aikana tullut kovin monia vastaan, tuntuu siltä kuin olisin ihan kokonaisuudessaan jotenkin väärässä paikassa.
Sori tämä sekava sepustus, lopullinen kysymys kai kuuluu, että onko meitä muita tällasia?
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Miten et voi samastua muihin, mutta kuitenkin kaipaat muilta tukea voidaksesi vuorovaikuttaa toivomallasi tavalla? Tarinassasi ei esiinny kohtia, joissa sinä olisit sanonut jotain oivaltavaa, mutta muut eivät olisi vastanneet toivomallasi tavalla. Mikseivät vuorovaikutustilanteet ole siten epätasapainoisia, että vain sinä kokisit olevasi välkky ja näkemyksellinen?
Samastutko siis esiintyjiin ja visionääreihin, joita voit seurata ja kannatella?
En ole nyt ihan varma ymmärsinkö tästä mitään. Kysymysmerkkejä on paljon, mutta en ymmärrä kysymyksiä, anteeksi.
Kyllä, mun on helpompi samaistua visionääreihin ja ihmisiin, jotka puskevat kohti jotain mitä maailmassa ei ole ennen nähty tai koettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan samantapaisia ajatuskeloja ja olen tuntenut ulkopuolisuutta. Oman kaltaista seuraa et todennäköisesti löydä sattumalta, vaan täytyy etsiä niitä oman tyylisiä harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita ja sitä kautta luultavasti tulee saman tapaisia ihmisiä vastaan. Moni myös esittää tavallisten ihmisten seurassa normaalimpaa kuin on, joten saatat olla tavannut enemmän näitä ihmisiä kuin luulet.
Samankaltaisia ajatuksia. Sitä vain haluaisi erakoitua.
Itse koen vahvasti samoin, vaikka olen selvästi sinua keskinkertaisempi. Olen kuitenkin himolukija ja kiinnostunut taiteesta, psykolgiasta,historiasta. Olen viimeisten vuosien aikana huomannut että kaveruussuhteet ja varsinkin sukulaisuussuhteet tuntuu tylsiltä, en jaksa olla kiinnostunut ihmisten arkisista puuhista ja minulle tuntemattomista ihmisistä tarinoinnista.
Minulla on kuitenkin kaksi samalla aaltopituudella olevaa ystävää, on suuri ilo kun taas vaihdetaan ajatuksia ja innostun siitä, kumpikin kokee että toisella on mielenkiintoisia ajatuksia. Sellaiset vanhat kaverit on jääneet joiden kanssa jutut pyörivät vain lasten treenien ja vaikka uusien pyyhkeiden tasolla.
Yksi hyvä keskustelukumppani on oma lukioikäinen poikani!
Tavallaan syyllisyys siitä että olen ilkeä jos en näitä ihmisiä jaksa. Mutta kaikki eivät ole kaikkia varten eikä kukaan hyödy jos roikkuu jonkun kanssa säälistä. Itse tiedän nyt että haluan samanhenkistä seuraa koska siitä saan sitä aitoa ystävyyden iloa.
Etsi rohkeasti ihmisiä! Mitä älykömpi itse on, sitä vaikeampaa se on! Itse olen aika tavallinen ja siksi ehkä aina välillä tapaan ihmisiä joiden kanssa jutut menee yksiin, voidaan puhua kirjoista tms.
Vierailija kirjoitti:
Itse koen vahvasti samoin, vaikka olen selvästi sinua keskinkertaisempi.
...
Etsi rohkeasti ihmisiä! Mitä älykömpi itse on, sitä vaikeampaa se on! Itse olen aika tavallinen ja siksi ehkä aina välillä tapaan ihmisiä joiden kanssa jutut menee yksiin, voidaan puhua kirjoista tms.
Hassuintahan tässä on, että en koe olevani missään nimessä älykkö! En nyt mikään tyhmäkään, mutta koulut meni nipin napin läpi, vain aidosti kiinnostavat aineet jaksoi kiinnostaa, loput suoritin ja unohdin. Tuntuu, että mun kaikki äly on ladattu luovuuteen, ongelmien ratkaisuun ja uusien asioiden keksimiseen. Se vielä jotenkin kaventaa sitä samanlaisten ihmisten löytämistä, ymmärrän täysin kuinka älyköt tylsistyvät mun seurassani, koska opitut ja kirjoista luetut asiat on mulle vaan ponnahduslautoja kohti sellaisten asioiden visiointia mitä ei ole välttämättä vielä edes teoria-asteella olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
väärällä planeetallakö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koen vahvasti samoin, vaikka olen selvästi sinua keskinkertaisempi.
...
Etsi rohkeasti ihmisiä! Mitä älykömpi itse on, sitä vaikeampaa se on! Itse olen aika tavallinen ja siksi ehkä aina välillä tapaan ihmisiä joiden kanssa jutut menee yksiin, voidaan puhua kirjoista tms.Hassuintahan tässä on, että en koe olevani missään nimessä älykkö! En nyt mikään tyhmäkään, mutta koulut meni nipin napin läpi, vain aidosti kiinnostavat aineet jaksoi kiinnostaa, loput suoritin ja unohdin. Tuntuu, että mun kaikki äly on ladattu luovuuteen, ongelmien ratkaisuun ja uusien asioiden keksimiseen. Se vielä jotenkin kaventaa sitä samanlaisten ihmisten löytämistä, ymmärrän täysin kuinka älyköt tylsistyvät mun seurassani, koska opitut ja kirjoista luetut asiat on mulle vaan ponnahduslautoja kohti sellaisten asioiden visiointia mitä ei ole välttämättä vielä edes teoria-asteella olemassa.
Kertomassasi on aukko, sillä aluksi totesit, etteivät muiden keksimät ratkaisut korona-ajan ongelmiin kiinnosta. Haluaisit siis vain kuunnella visionäärejä. Avoimen amk:n kurssit voisivat olla paikka kerryttää edes alkeellista osaamista. Et voi keksiä mitään uutta, ellet tiedä edes perusteita. Sori vaan. Yliopistossa pitäisi lukea kirjojakin.
Vierailija kirjoitti:
Kertomassasi on aukko, sillä aluksi totesit, etteivät muiden keksimät ratkaisut korona-ajan ongelmiin kiinnosta. Haluaisit siis vain kuunnella visionäärejä. Avoimen amk:n kurssit voisivat olla paikka kerryttää edes alkeellista osaamista. Et voi keksiä mitään uutta, ellet tiedä edes perusteita. Sori vaan. Yliopistossa pitäisi lukea kirjojakin.
Miksi kuvittelet, että en tiedä edes perusteita? Miksi menisin yliopistoon, kun se ei ole se tie mikä on mulle paras tai edes kiinnostava? Jos haluan toteuttaa jotain uutta mitä olen keksinyt, löydän siihen kyllä ihmisen joka osaa ne perusasiat tuhannesti paremmin kuin mä.
Ei, mua ei kiinnosta muiden keksimät ratkaisut korona-ajan ongelmiin, koska en koe niitä itselleni ongelmiksi. Näillä tarkoitan vaikkapa sitä, että ihmiset tekee jotain tik tok -videoita tai leipoo leipää. Lukee kirjoja tai jumppaa. Pitää viinimaistiaisia kavereiden kanssa zoomissa. Juoruilee muista ihmisistä tai katsoo temppareita. Ei, ei todellakaan kiinnosta tällaiset ratkaisut. Missä tässä oli se aukko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä nuo asiat joita ei ole vielä edes teoria-asteella olemassa sitten ovat?
Vierailija kirjoitti:
Mitä nuo asiat joita ei ole vielä edes teoria-asteella olemassa sitten ovat?
Tää on nyt vähän sama kun kysyisi, et kuinka pitkä on pätkä narua. Riippuu aivan täysin keskusteltavasta aiheesta ja mahdollisesta ongelmasta mikä tarvitsisi ratkaisua. Ne mitkä mulla päällimmäisenä tuon kysymyksen herättämänä pyörii mielessä on sellaisia juttuja, jotka aion toteuttaa ja myydä eli niitä en halua kuvailla.
Ne on siis pieniä tai isompia arkea tai erikoisempia tilanteita varten keksittyjä esineitä tai palveluita, mitkä ratkaisee jonkun tietyn ongelman. Osasta on voinut olla joku kyhäelmä mikä ei ole lähtenyt koskaan lentoon ja näen miksi se ei ole sitä tehnyt. Kokeilematta en voi tietenkään tietää onnistuisiko se mun oma versio siitä sen paremmin, mutta mulle tulee niitä omia versioita mieleen useita kertoja viikossa, joskus monta saman päivän aikana.
En selitä tätä siksi, että yrittäisin jotenkin päteä tai dissata muita. Näin mun aivot vaan toimii ilman, että mun tarvitsee kamalasti yrittää ylimääräistä. Ilmeisesti monilla muilla ei toimi noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko, ap, autisti?
En tiedä, ei ole testattu mitään. Haluaisin testauttaa kyllä itseni, koska se saattaisi ehkä helpottaa ymmärtämään ja huomaamaan paremmin tilanteita joissa en ole samassa paikassa ajatustasolla muiden kanssa. En tunne yhtään aikuista autistia, olen tavannut vain lapsia joilla on diagnoosi, joten en osaa sanoa olisiko samoja piirteitä itsessä. Vahvasti kyllä epäilen, että ADD voisi löytyä jos lähtisi kaivelemaan.
Jotenkin vaan jäänyt tuo mahdollinen diagnosointipuoli, kun elämässä on edennyt muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko, ap, autisti?
Sama tuli mieleen. Se selittäisi sen miksi toisten tarinoista on vaikea kiinnostua ja asettua toisen asemaan ja siten liittyä muihin ihmisiin. Jos ei muuta, niin empatiakyky ainakin vaikuttaa olevan huomattavan alhainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko, ap, autisti?
Sama tuli mieleen. Se selittäisi sen miksi toisten tarinoista on vaikea kiinnostua ja asettua toisen asemaan ja siten liittyä muihin ihmisiin. Jos ei muuta, niin empatiakyky ainakin vaikuttaa olevan huomattavan alhainen.
Yksi heidän sivustonsa on Wrong Planet...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei muuta, niin empatiakyky ainakin vaikuttaa olevan huomattavan alhainen.
Tähän kuulisin mielelläni syitä, missä tämä on ilmennyt? Kuinka se on näissä viesteissä näkynyt?
Mulla kun itselläni on usein ongelmana se, että tunnen kaikki maailman vääryydet aivan tolkuttoman vahvasti. En yleensä edes halua katsoa mitään luonto-ohjelmia missä tuhoutuu alueita tai nälänhätää, kun tunnekuohu on niin voimakas. Mulla on kuulemma myös korostunut oikeudentajun tunne, eli asiat mitkä ei mene reilusti, aiheuttaa samanlaista voimakasta tunnekokemusta. Jos näen jotakuta kiusattavan tai ahdisteltavan, haukuttavan rasistisesti tai mitä vaan muuta muihin kohdistuvaa vääryyttä, nousee mussa heti palo korjata asia ja muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi.
Siksi mua kerta toisensa jälkeen ihmetyttää miksi ihmiset kokee mut epäempaattisena. Tämä on yksi niistä asioista mitä en millään itse hahmota.
Just. Ainakin sulla on rautainen itsetunto ja vaikuttava käsitys omasta itsestäsi :D
Vierailija kirjoitti:
Just. Ainakin sulla on rautainen itsetunto ja vaikuttava käsitys omasta itsestäsi :D
Onko? Siksi kun tiedän missä olen hyvä ja kerroin sen? Vai mistä tämä mielikuva tulee?
Aidosti siis haluaisin tietää, sillä tästä se ongelman ydin kumpuaa. En hahmota sitä miten muut mut näkevät ja miksi se lopulta johtaa siihen, että saan puukkoa selkään ja musta puhutaan paskaa selän takana. Jos siis yritän pitää kiinni näistä kaverisuhteista.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on ollut ulkopuolisuuden tunne lapsesta saakka. Olen alkoholistiperheen lapsi, joka on joutunut varomaan ja tarkkailemaan ympäristöä, eikä mikään ollut lapsena samaa kuin muilla. Se tunne jäi sitten päälle eikä ole vieläkään lähtenyt pois (47 v). Olen sosiaalinen, mutta mitä tiiviimpi yhteisö olisi tarjolla, sitä enemmän alan havainnoimaan sen valtasuhteita, toimintamalleja ym, eikä minun ole helppo "hurmaantua" mistään. Tämä oli nuorena vaikeaa, koska muille se ryhmäytyminen ja ryhmän kirjoittamattomien sääntöjen omaksuminen kävi niin helposti. Itsellä on aina mielessä joku epäilevä osanen, mikä sitten estää täydellisen liittymisen yhteisöön. Tämä on vaikuttanut monesti niin, että olen vaivihkaa "livahtanut" vaan pois ja jatkanut matkaani, koska en koe että minulla on mitään yhteistä noiden ihmisten kanssa. Paradoksi on se, että minut olisi enemmän kuin useasti haluttu mukaan, kaiketi koska olen sosiaalisesti kameleonttimainen juurikin lapsuuden kokemusten vuoksi, mutta en sitten vaan pysty.
Itselläni on aivan vastaavia ajatuksia ja kokemuksia, tosin alkoholin tilalla oli lapsuudenperheessä väkivalta. Minua lisäksi kiusattiin peruskoulun ajan, joten sekin hankaloitti liittymistä yhteisöön, kun luottamus ihmisiin sai särön. Näin yli nelikymppisenä ulkopuolisuuden tunne on edelleen läsnä. Olen kiinnostunut syvällisistä pohdinnoista ja asioiden ja todellisuuden analysoinnista ja kriittisestä tarkastelusta. En vaan tunnu löytävän ystäviä, jotka olisivat kiinnostuneita samanlaisista asioista. Tuntuu, että ajatuksenjuoksuani pidetään outona. Esim. tuo oravaesimerkki oli hyvin kuvaava. Minulla on myös vilkas mielikuvitus ja saatan viihdyttää itseäni vaikkapa kehittelemällä hetkessä yhden kuvan ympärille kokonaisen tarinan. :D
väärällä planeetallakö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei muuta, niin empatiakyky ainakin vaikuttaa olevan huomattavan alhainen.
Tähän kuulisin mielelläni syitä, missä tämä on ilmennyt? Kuinka se on näissä viesteissä näkynyt?
Mulla kun itselläni on usein ongelmana se, että tunnen kaikki maailman vääryydet aivan tolkuttoman vahvasti. En yleensä edes halua katsoa mitään luonto-ohjelmia missä tuhoutuu alueita tai nälänhätää, kun tunnekuohu on niin voimakas. Mulla on kuulemma myös korostunut oikeudentajun tunne, eli asiat mitkä ei mene reilusti, aiheuttaa samanlaista voimakasta tunnekokemusta. Jos näen jotakuta kiusattavan tai ahdisteltavan, haukuttavan rasistisesti tai mitä vaan muuta muihin kohdistuvaa vääryyttä, nousee mussa heti palo korjata asia ja muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi.
Siksi mua kerta toisensa jälkeen ihmetyttää miksi ihmiset kokee mut epäempaattisena. Tämä on yksi niistä asioista mitä en millään itse hahmota.
Ilmaisetko ulkopuolellesi näitä tunteita ja ajatuksia vai pidätkö ne sisälläsi? Jos vaikutat siltä etteivät ihmisten tavanomaiset arkipäivän jutut kiinnosta sinua, voi siitä tulla ehkä sellainen vaikutelma ettet ole kiinnostunut ihmisistäkään.
Olen samanlainen mutta se ei johdu älykkyysosamäärästä vaan kiinnostuksesta kuolemaan elämän sijasta. En pidä lapsista, seurustelusta, perheistä, casuaaleista kohtaamisista, small talkista, kyläilyistä, viihdeohjelmista, harrastuksista yms lifettämisestä vaan janoan kuolemaa, sarjamurhaajadokkareita, katastrofeja, estoniaa, tsunameja, ihmiskohtaloita, alibi-lehteä, onnettomuuksia, itsemurhia, lehtien kuolinilmoituksia, julkkiskuolemia ja päivän koronalukuja :)
Itsellä on ollut ulkopuolisuuden tunne lapsesta saakka. Olen alkoholistiperheen lapsi, joka on joutunut varomaan ja tarkkailemaan ympäristöä, eikä mikään ollut lapsena samaa kuin muilla. Se tunne jäi sitten päälle eikä ole vieläkään lähtenyt pois (47 v). Olen sosiaalinen, mutta mitä tiiviimpi yhteisö olisi tarjolla, sitä enemmän alan havainnoimaan sen valtasuhteita, toimintamalleja ym, eikä minun ole helppo "hurmaantua" mistään. Tämä oli nuorena vaikeaa, koska muille se ryhmäytyminen ja ryhmän kirjoittamattomien sääntöjen omaksuminen kävi niin helposti. Itsellä on aina mielessä joku epäilevä osanen, mikä sitten estää täydellisen liittymisen yhteisöön. Tämä on vaikuttanut monesti niin, että olen vaivihkaa "livahtanut" vaan pois ja jatkanut matkaani, koska en koe että minulla on mitään yhteistä noiden ihmisten kanssa. Paradoksi on se, että minut olisi enemmän kuin useasti haluttu mukaan, kaiketi koska olen sosiaalisesti kameleonttimainen juurikin lapsuuden kokemusten vuoksi, mutta en sitten vaan pysty.