Millaista on sisäinen puheesi?

Joskus käyn sisälläni sisäistä dialogia. En aina. Sitä en tiedä, olenko se minä, vai sivupersoona.

Kuitenkin ehkä enemmän se "parempi minä".

Lähinnä kelaan joko menneisyydessä tapahtuneita asioita, koostan ja selkeytän ajatuksiani, tai yritän rauhoittaa itseäni. Samoin kai yritän parantaa elämäni laatua.

Tiettyyn rajaan asti kivaa. Mutta sitten jos se menee liiallisen itsekritiikin puolelle, tulee enemmän vihan ja riittämättömyyden tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Onko tässä ekstrovertillä ja introvertillä eroa?

Introvertit puhuu itsekseen??

Juuri niin. Olet päätelmässäsi aivan oikeassa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kaikki ajatukseni ovat keskusteluja jonkun toisen henkilön kanssa. Esim. jos ajattelen, että onpa kaunis ilma tänään, niin ajattelen sen siten kuin kertoisin asiasta jollekin toiselle, joka sitten osaltaan kommentoisi asiaa. Sitten esim. ongelmatilanteissa nämä ajatusihmiset neuvovat minua tai ainakin osoittavat sympatiaa. Yleensä ajatukseni ja keskusteluni ovat tosi positiivisia ja sellaisia, missä minua kehutaan tai muutoin suhtaudutaan lämpimästi. Jos en käy keskusteluja pääni sisällä, kuulen musiikkia. Myös jos luen jonkun tutun kirjoittamaa kirjettä, kuulen selkeästi hänen äänensä kertomassa sitä tekstiä.

Kuulostaa hassulta. Minun päässäni ei kuulu mitään.

Se onkin henkilön itsensä tekemä tietoinen päätös ja valinta, käykö ja tekeekö sisäistä dialogia oman päänsä, tai oikeammin mielensä sisällä.

Mielenkiintoinen keskustelunaihe! Herättää paljon ajatuksia ja saa miettimään psykologisella tasolla, mihin ihminen sitten tarvitsee oman sisäisen äänen ajatteluun?

Ehkä koostaakseen itseään, omia ajatuksiaan ja elämäänsä. Ollakseen läsnä tässä hetkessä.

Ainakin noiden edellä mainittujen asioiden takia.

Vierailija kirjoitti:

Minulla soi musiikki tauotta. Se vaihtelee ihan laidasta laitaan; uusimpia hittejä, lastenlauluja, ikivihreää iskelmää...

Sisäisen ääneni puheääni on ihan oma ääneni ja yleensä puhe on samanlaista, kuin puhuisin jollekin tutulleni. Itselleni en puhu ollenkaan.

Mullakin soi musiikki ja se on ihan hirveetä. Taukoamatta aamusta iltaan ja läpi yön. Ainoastaan jos laitan jotain ääniä (linnunlaulua, veden solinaa, kohinaa) soimaan vaikka spotifystä, nii taukoaa pään musat. Musiikkia en mielelläni kuuntele, koska jo kerrasta se jää päähän. Kunpa tietäisin jonkun ratkaisun miten musiikin saisi pysyvästi pois tai mistä se edes johtuu, niin helpottaisi oloa. Pahinta on, että se musiikki ei edes ole mistä itse pidän, vaan kaikki paskimmat biisit, mitä ei edes halua kuunnella.

Siinä välissä sitten on myös itsepuhelua, omalla aikuisen äänellä asioiden pohtimista. Onneksi ei ole enää toimitseva sävy.

Vierailija kirjoitti:

Onko tässä ekstrovertillä ja introvertillä eroa?

Introvertit puhuu itsekseen??

Minä olen puhelias ekstrovertti ja käyn jatkuvasti päänsisäistä keskustelua. Ehkä jos olisin jatkuvasti muiden seurassa, voisin puhua osan ajatuksista ihan ääneenkin. Näkisin siis niin, että nimenomaan perusluonteeni takia myös koen jatkuvaa vuorovaikutuksen tarvetta muiden ihmisten kanssa ja siksi tämä päänsisäinen pälätys.

Mua käy sääliksi juuri nyt tuo torppaketju ja se Maisa. Tyhmyyksissäni päädyin lukemaan. Vaikka olisi bimbo ja tyrkky niin en tajua miten ihmiset voi olla niin julmia tuntemattomalle. Unohtavat että se on ihminen siellä toisessa päässä joka niitä ei varmaan osaa olla lukematta. Olen liian yliherkkä ja suren ihmiskohtaloita, kaikenlaisia. PMS aika on pahinta. Esim "kun aika on"..mainossarja saanut kyyneliin useita kertoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla soi musiikki tauotta. Se vaihtelee ihan laidasta laitaan; uusimpia hittejä, lastenlauluja, ikivihreää iskelmää...

Sisäisen ääneni puheääni on ihan oma ääneni ja yleensä puhe on samanlaista, kuin puhuisin jollekin tutulleni. Itselleni en puhu ollenkaan.

Mullakin soi musiikki ja se on ihan hirveetä. Taukoamatta aamusta iltaan ja läpi yön. Ainoastaan jos laitan jotain ääniä (linnunlaulua, veden solinaa, kohinaa) soimaan vaikka spotifystä, nii taukoaa pään musat. Musiikkia en mielelläni kuuntele, koska jo kerrasta se jää päähän. Kunpa tietäisin jonkun ratkaisun miten musiikin saisi pysyvästi pois tai mistä se edes johtuu, niin helpottaisi oloa. Pahinta on, että se musiikki ei edes ole mistä itse pidän, vaan kaikki paskimmat biisit, mitä ei edes halua kuunnella.

Siinä välissä sitten on myös itsepuhelua, omalla aikuisen äänellä asioiden pohtimista. Onneksi ei ole enää toimitseva sävy.

Mulla on tuo sama.

Siihen löytyy avuksi kuulemma se että etsii sen biisin mikä soi, käsiinsä ja katsoo miten se alkaa ja loppuu. Usein biiseistä jää meinaan päähän se chorus, eikä välttis muista koko biisiä.

Niitä voi soida päässä päällekkäin kun kun yrittää ajatella toista biisiä että saisi edellisen pois. Toooosi rasittavaa. Toi yllättävästi auttoi kun kuuntelee miten se biisi alkaa. Koklaa.

Kuulostaa kyllä kauhean raskaalta, että pitaisi käydä keskustelua itsensä kanssa ihan kuin puhuisi jonkun toisen kanssa. Saati sitten, että tulisi vielä jotain väittelyä tai haukkumista. Eikö siinä tuu ihan sekapäiseksi?

Itse olen ihan yksin itseni kanssa. Ajatukset ei useimmiten ole sanoja eikä kuvia, niitä ei voi nähdä eikä kuulla, ne vaan on ja tulee ja menee. Vaikea sitä on selittää jos ei itse ajattele näin.

Mistäköhän nuo erot ajattelussa johtuvat ja miten se näkyy ihmisissä ulospäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kaikki ajatukseni ovat keskusteluja jonkun toisen henkilön kanssa. Esim. jos ajattelen, että onpa kaunis ilma tänään, niin ajattelen sen siten kuin kertoisin asiasta jollekin toiselle, joka sitten osaltaan kommentoisi asiaa. Sitten esim. ongelmatilanteissa nämä ajatusihmiset neuvovat minua tai ainakin osoittavat sympatiaa. Yleensä ajatukseni ja keskusteluni ovat tosi positiivisia ja sellaisia, missä minua kehutaan tai muutoin suhtaudutaan lämpimästi. Jos en käy keskusteluja pääni sisällä, kuulen musiikkia. Myös jos luen jonkun tutun kirjoittamaa kirjettä, kuulen selkeästi hänen äänensä kertomassa sitä tekstiä.

Kuulostaa hassulta. Minun päässäni ei kuulu mitään.

Se onkin henkilön itsensä tekemä tietoinen päätös ja valinta, käykö ja tekeekö sisäistä dialogia oman päänsä, tai oikeammin mielensä sisällä.

Aika kiinnostavaa, ei ole tullut edes mieleen että voisin puhua jollekulle pääni sisällä. Mä olen vaan ajatellut omia ajatuksiani ilman että kuvittelisin siihen jonkun muun. Pitäisköhän kokeilla? Tosin välillä mä ajattelen ilman sanoja eli visuaalisina mielikuvina, joten siitä on hankala tehdä dialogia.

Minä käyn paljon keskusteluja pääni sisällä. Joskus myös vahingossa ääneen, vaikka kuvittelen olevani hiljaa. Mieheni sitten naureskelee supinalleni. Ihan sanoja ne sitten kyllä ovat ainakin aika usein, vaikka ei aina.

Sisäiset keskusteluni ovat esim: keskustelujen kertaamista. Keskusteluja/monologia jossa selitän jollekin todelliselle ihmiselle tai kuvitteelliselle yleisölle näkemystäni jostain todellisesta tai kuvitteellisesta asiasta. Käyn päässäni myös paljon läpi kuvitteellisia tarinoita, joissa minä olisin joutunut tilanteeseen x tai y. Yleensä ne ovat jotenkin dramaattisia tilanteita, esim. joku surullinen tapahtuma, tai sitten joku sankariteko tai jännittävä tilanne. Olen pelastunut lukuisten ihmisten henkiä mielikuvituksessani :D Olen myös menettänyt lukuisia ihmisiä mielikuvituksessani. Sitten kelaan näitä kuvitteellisia tapahtumia läpi tai kerron niistä. Voivat olla myös arkisia tai tavallisempia tilanteita. 

Joskus, jos olen viettänyt pitkiä aikoja yksin tai minulla on liikaa aikaa, saatan huomata että keskusteluni ja ajatukseni menevät vähän synkille teille. Alan kelaamaan mielessäni kaikkia vanhoja traumoja tai pettymyksiä ja suremaan niitä. Silloin huomaan, että olisi hyvä nähdä muita ihmisiä enemmän. Toisaalta olen huomannut, että esim. pitkillä kävelylenkeillä ajatukset muuttuvat kevyemmiksi. Tarvitsen myös aikaa käydä asiat läpi näiden ajatteluiden ja sisäisten keskustelujen kautta. Jos en saa tarpeeksi aikaa omiin ajatuksiini uppoutumiseen, niin silloin minusta tulee kireä ja ärtynyt. Eli tarpeeksi omia ajatuksia, mutta ei liikaa.

Sisäinen ääneni ei ole negatiivinen. Olen jonkun verran taipuvainen syyllisyyteen, mutta sisäinen ääneni on silti enemmän virheiden tai huonosti menneiden tilanteiden analysointia ja läpikäymistä, ei itseinhoa. Koen että sisäinen ääneni auttaa minua laittamaan asiat tasapainoon, eli ehkä sitten se on sitten rikkinäisen ihmisen kiikkulauta! Sisäinen ääneni on myös sitä mieltä, että jokainen on vähän rikki, eikä se ole niin vaarallista.

Puhun kirjaimellisesti toisille persoonille, joita tällä hetkellä on kaksi. Sivupersoonahäiriö.

Ei tämä raskasta ole, mutta joskus ärsyttää kun reaalimaailmassa keskeytetään ja hyvä sisäinen keskustelu pitää pistää tauolle. Olen oppinut sulkemaan korvat, mikä aiheuttaa taas ärtymystä siellä ulkomaailmassa. Voi olla vaikea vetää minut takaisin reaalimaailmaan.

Välillä vastailen englanniksi ja monesti opetan jotain piirtämällä ja samalla selitän mielikuvitushenkilölle. Muutenkin se ajatus on pakko purkaa piirtämiseen tai ranskalaisiin viivoihin yms.

Sivuäänet loppuivat samalla kun havahduin todellisuuteen ja tajusin ettei omaa tahtoa ole.

Kaikki on valmiiksi kirjoitettua ja minä en voi muuttaa mitään.

Harhat pikkuhiljaa haihtuivat päästä pois ja aloin enemmän keskittymään siihen mitä tapahtuu sekunnin päästä kuin mitä tapahtui aikaisemmin tai mitä tapahtuu huomenna.

Ne harhaäänet voivat sairastuttaa herkimmät ja pahinta on stressi omasta elämästä, että asioita muuttamalla ja asioihin paneutumalla voisi muuttaa elämäänsä paremmaksi.

Ei voi.

Koulussa ihminen opiskelee ja tekee aina parhaansa. Toiset uskottelee että eivät tehneet, mutta jokainen tekee. Sama työelämässä.

Soimasin pitkään kun yhtenä aamuna en mennytkään töihin. Ajattelin että oisin voinut muuttaa tapahtumia. En voinut.

Elämässä ei oikein voi asioille mitään ja sivuäänet kiukuttelee tästä syystä, jos ei näe todellisuutta harhaisilta toiveilta.

- Katson ikkunasta ulos kädet puuskassa: Hehe, ompa koirulla hauskan värinen nuttu. (en huomaa omistajaa)

- (lyö pahasti tyhjää ja ajatus katoaa)

- vaikka kaikki on hyvin niin ei sitä lakkaa haaveilemasta.. Vapaus. Vapaus valita, mihin menee ja milloin. Odotukset tulevasta ovat pysähtyneet, varmuus.. Saan kyllä olla aika kiitollinen, että perheellä menee tällä hetkellä hyvin, mutta en minä ihmettele kyllä tuota toivottomuutta salille pääsystäkään (katson miestä, joka huokailee turhautuneena) - vaikka on tämä aika elitististä valittamista.

"Mennääs koko poppoo nyt pihalle niin saadaan happea. Ei tuo koko päivän sisällä olo ainakaan auta. Nyt hop! " :D :D

Liikkuessa sisäinen ääni kannustaa ja tsemppaa. Muuten on aika kriittinen ja muistuttelee varsinkin vanhoista virheistä. Yritän oppia puhumaan itsestäni ja itselleni nätisti kaikissa tilanteissa. 

Sisäinen ääni on usein tsemppaava tai rauhoittava, ohjeistan tavallaan itseäni. Välillä heitän vitsiä itseni kanssa. Joskus riitelen sen kanssa ja saatan vastata ääneen sisäiselle äänelle. :D Joskus ääni alkaa omatoimiseen kuolemisen toivontaan "haluun vaan kuolla!" sanoo sisällä ja sitten sanon ääneen "enkä halua, mitä taas, en halua yhtään." :D :D 

Sisäinen ääneni on kriittinen. Se kehottaa minua pienentämään itseäni fyysisesti ja henkisesti. Olen tottunut tähän ääneen vuosien kuluessa. Välillä se hiljenee ja nautin elämästäni paljon. Yleensä hyvän vaiheen jälkeen sisäinen ääneni voimistuu ja kuulen, että "Sinusta ei koskaan tule mitään. Olet surkea ruuanlaitossa. Olet liian lihava. Sinun ei tarvitse pitää juhlia, koska et osaa emännöidä." Jne. Kuuntelen tätä ääntä ja tunnistan sieltä mieheni ja anoppini lausahdukset. He ovat vuosien saatossa yhteistuumin minut nujertaneet. Viimeisin ääni kertoi minulle, kuinka olen epäonnistunut lasten kasvatuksessa ja ilmapiirin luomisessa. Tämä on tietysti totta tämäkin. Kaikki epäonni juurtaa juurensa minuun. Välillä ajattelen, että tämä on nyt viimeinen kesä joka tulee ja taas minua muistutetaan siitä, että kaikki eivät vain yksinkertaisesti ansaitse kesämökkiä tai rantahuvilaa, koska ei osaa kokata tai laittaa kotia kauniiksi. Valmistaudun tähän ja hymyssä suin ihastelen sukulaisten kesämökkejä. Sisäinen ääni aloittaa puheensa ja lamaannun täysin.

Ehkä siksi yritän toimia moraalisesti oikein, etten kokisi, että sisälläni asuu joku kakkiainen vaan kiva ihminen, josta itse pidän ja josta muutkin voivat pitää eikä sitten tarvitsisi velloa syyllisyydessä tai muuten vaan olla ilkeä tapaus.