Lue keskustelun säännöt.
Millaista on sisäinen puheesi?
Käytkö pääsi sisällä keskusteluja itsesi kanssa? Puhutko itsellesi kuin toiselle persoonalle? Tai onko sisälläsi kriitikko, joka jatkuvasti kyseenalaistaa ja heittää kapuloita rattaisiin? Tiettävästi jokainen pulpattaa päänsä sisällä enemmän tai vähemmän, joten kiinnostaisi kovasti kuulla, millaista muiden sisäinen puhe on.
Kommentit (499)
Yrittääköhän moni turruttaa alkoholilla ikävää sisäistä ääntään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostavaa, koska esitin saman kysymyksen tyttärelleni muutama päivä sitten. Hänellä ei ole sisäistä dialogia. Itse puhun välillä tuttujeni ja sukulaisteni kanssa, vieraitakin ihmisiä on. Kieliä opiskellessa juttelen vierailla kielillä ulkomaalaisten kans. Sitten siellä on noita minuuden eri puolia. Arvostelija, puolustaja, humaani ymmärtäjä, kapinallinen saattaa käydä kimppakeskustelua milloin mistäkin. Arvioidaan kokemuksiani, moraalia, millaisia jotkut ihmiset on ja pohditaan syitä ja taustoja. Analysoidaan vähän kaikkea. Melkoista hälinää siis. Meditointia ja mindfullnesia olen kokeillut, öettä olis rauhallisempaa. Jälkimmäinen vähän auttaa,mutta ensin mainittu vaan stressaa ja kaikki asettuu kapinoitsijan puolelle.
Juuri pohdin että sisäisen pälpättäjän olemassaolo varmaan selittää miksi meditointi on joillekin niin vaikeaa. Mulla pälpättäjää ei ole ja meditointi ja pään tyhjentäminen ajatuksista ollut aina helppoa 🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostavaa, koska esitin saman kysymyksen tyttärelleni muutama päivä sitten. Hänellä ei ole sisäistä dialogia. Itse puhun välillä tuttujeni ja sukulaisteni kanssa, vieraitakin ihmisiä on. Kieliä opiskellessa juttelen vierailla kielillä ulkomaalaisten kans. Sitten siellä on noita minuuden eri puolia. Arvostelija, puolustaja, humaani ymmärtäjä, kapinallinen saattaa käydä kimppakeskustelua milloin mistäkin. Arvioidaan kokemuksiani, moraalia, millaisia jotkut ihmiset on ja pohditaan syitä ja taustoja. Analysoidaan vähän kaikkea. Melkoista hälinää siis. Meditointia ja mindfullnesia olen kokeillut, öettä olis rauhallisempaa. Jälkimmäinen vähän auttaa,mutta ensin mainittu vaan stressaa ja kaikki asettuu kapinoitsijan puolelle.
Juuri pohdin että sisäisen pälpättäjän olemassaolo varmaan selittää miksi meditointi on joillekin niin vaikeaa. Mulla pälpättäjää ei ole ja meditointi ja pään tyhjentäminen ajatuksista ollut aina helppoa 🤔
Mulle taas tuli mieleen näitä lukiessa, että meditoinnin on varmaan keksinyt joku, joka on tuskastunut siihen jatkuvaan pälpätykseen päänsä sisällä. Mulla ei sellaista ole koskaan ollut enkä pysty kuvittelemaankaan, miltä se tuntuu. Mutta kuulostaa siltä, että jos yhtäkkiä päässäni alkaisi sellainen tauoton selostus käymään, niin juoksisin pian päin seiniä tai vielä pahempaa. Ehkä siihen tottuu, jos koko ikänsä on ollut noin, mutta huh, kamalalta se minusta vain kuulostaa.
En koe, että pään sisäinen puheeni olisi pälpättäjä. Se pitää yllä elämän organisointia, hyvää mielialaa jne.
Olen aina menestynyt koulussa ja töissä hyvin ja kuvittelisin nyt tätä luettuani, että hyvin soljuva ja olemassaoleva sisäinen puheeni saattaisi olla ollut edesauttava tekijä. Jäsentelen ja käsittelen asioita päässäni.
Voi toki myös olla, että olen joutunut kehittämään sisäisen puheen, koska olen ollut keskimääräistä enemmän yksin pienestä lapsesta (vauva) asti.
Ajatukseni eivät ole sanoja, saati äänekästä monologia tai vuoropuhelua.
Olen pohtinut aihetta useinkin ja keskustellut siitä ystävieni ja työkavereideni kanssa. Suppean kokemukseni kautta vaikuttaisi siltä, että introvertit tutkijatyypit ovat hiljaisempia myös pään sisäisesti. Liikenne voi olla vilkasta, mutta usein äänetöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen varmaan jossain näiden tyyppien välillä - siis kun jotkut sanovat kuulevansa ajatukset äänenä, ja toisille ne ovat ennemminkin kuvia tai välähdyksiä.
Mun ajatukset on ehdottomasti sanoja, jos ajattelen vaikkapa omenaa, en ajattele kuvaa omenasta vaan sanaa omena. Mutta en kuule sitä, vaan se sana vain on tietoisuudessani. Minulla on paljon ajatuksia, ei pää ole koskaan tyhjä, mutta jos puhun itselleni, minun täytyy ihan puhua ääneen, koska pään sisällä olevat ajatukset ovat tavallaan tekstiä, ei puhetta.
Ajattelen minä-muodossa. Valitettavan usein ajatukset ovat negatiivisia, kertaan jotain vanhaa epäonnistumista sekä uskon etten koskaan löydä puolisoa ja saa omaa perhettä koska olen ruma ja lihava (vaikka tiedän etten ole). En siis kuitenkaan syytä itseäni sinä-muodossa ja sitten vastaa siihen.
Tajuan kuitenkin ihan täysin mitä se sisäinen puhe on, eikä todellakaan ole syytä liioitteluun skitsofreniasta tms. Olen ollut siinä käsityksessä että suurin osa ihmisistä kuulee ajatuksena, ja kuvina (tai vastaavina) ajattelevat ovat harvinaisempia. Paljon vaikeampi kuvitella miten kuvina ajatteleva esim. voi kirjoittaa esseen. Minulla se teksti on jäsennelty ja kappaleina jo päässäni :).
Suhtaudun itseeni toisinaan hyvin kriittisesti ja kun olen pahalla päällä, kiroilen ja raivoan, ei ole kaunista kuultavaa mutta helpottaa ja tekee hermoille HYVÄÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis onko teillä, jotka käytte sitä dialogia tai monologia päänne sisällä, niin käsittelettekö ihan kaikki asiat puheen, sanojen kautta? Eli jos mietitte vaikka liikuntasuoritusta, niin ajattelette, että "nyt nostan oikean jalan, nyt vasemman, nyt oikean.... jne..." Tai jos katsotte maalausta, niin mietitte, että "kas, tuossa on tuommoinen sininen, ja vihreä, ja oranssin sävyjä, ja tuollainen kompositio, ja siinä on: kukka, maljakko, pöytäliina, pöytä, ikkuna..."
Kysyn, koska yritän hahmottaa tuota ajattelutapaa. Mulla ajattelu tapahtuu sanojen kautta vain silloin, jos ajattelen nimenomaisesti jotakin sanoihin liittyvää. Muutoin ajattelutapa riippuu täysin ajateltavan asian luonteesta. Miltä ruusu tuoksuu, omena maistuu, kosketus tuntuu, taivas näyttää... Tuntuu oudolta se ajatus, että kaikki tuo pitäisi jotenkin sanoittaa. Mutta onko se näin, vai olenko käsittänyt väärin?
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut siinä käsityksessä että suurin osa ihmisistä kuulee ajatuksena, ja kuvina (tai vastaavina) ajattelevat ovat harvinaisempia. Paljon vaikeampi kuvitella miten kuvina ajatteleva esim. voi kirjoittaa esseen. Minulla se teksti on jäsennelty ja kappaleina jo päässäni :).
No ainakin minä olen sellainen, joka ajattelee etupäässä kuvien jms. kautta - ja silti olin myös aina, yläluokilta lukioon, luokan priimus ainekirjoituksessa. Myös nykyinen ammattini on tekstien tuottamista, ja vieläpä luovalla tavalla (mm. laulujen sanoituksia). Ei nämä minusta mitenkään sulje toisiaan pois. Ne on kai vain jotenkin lokeroitu mun päässä eri osastoihin tai jotain. Tämä on ollut kyllä mielenkiintoinen ja hämmästyttävä keskustelu. En tiennyt, että noin moni ajattelee tuolla tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis onko teillä, jotka käytte sitä dialogia tai monologia päänne sisällä, niin käsittelettekö ihan kaikki asiat puheen, sanojen kautta? Eli jos mietitte vaikka liikuntasuoritusta, niin ajattelette, että "nyt nostan oikean jalan, nyt vasemman, nyt oikean.... jne..." Tai jos katsotte maalausta, niin mietitte, että "kas, tuossa on tuommoinen sininen, ja vihreä, ja oranssin sävyjä, ja tuollainen kompositio, ja siinä on: kukka, maljakko, pöytäliina, pöytä, ikkuna..."
Kysyn, koska yritän hahmottaa tuota ajattelutapaa. Mulla ajattelu tapahtuu sanojen kautta vain silloin, jos ajattelen nimenomaisesti jotakin sanoihin liittyvää. Muutoin ajattelutapa riippuu täysin ajateltavan asian luonteesta. Miltä ruusu tuoksuu, omena maistuu, kosketus tuntuu, taivas näyttää... Tuntuu oudolta se ajatus, että kaikki tuo pitäisi jotenkin sanoittaa. Mutta onko se näin, vai olenko käsittänyt väärin?
Tavallaan joo. Olen siis tuo joka juuri ylempänä kirjoitti ajattelevansa sanoina, ei puheena. Joku lenkillä käyminen on niin automaattista etten mietin jalkojeni liikuttamista vaan vaikkapa jotain mitä kaverini sanoi, mitä haluan tehdä huomenna, pitäisikö käydä kaupassa, mikä on elämän tarkoitus, jne jne. Mutta jos minun pitäisi opetella uudenlainen liike, vaikkapa kuntosalilla, niin kyllä sanoitan sen itselleni. Aha, selkä suorana, lantio liikkuu ensin, sitten nosto näin.
Jos mietin suoraan aistihavaintoja, siinä on vähän molempia sekaisin. Jos siis mietin "miltä omena maistuu", tavallaan maistan sen maun, kielessä on muisto siitä. Mutta samalla se kysymys "miltä omena maistuu" on sanoina mielessäni, ei vain konseptina tai visuaalisena. Tai "miltä taivas näyttää" - mielen silmissä on aistimuisto taivaan ulkonäöstä, mutta sanat "miltä taivas näyttää" ovat välttämättömät tuon muiston tuottamiseen. En voi suoraan hypätä ajatukseen/tuntemukseen/muistoon taivaan sinisestä.
Hyvin vaikea selittää :D.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut siinä käsityksessä että suurin osa ihmisistä kuulee ajatuksena, ja kuvina (tai vastaavina) ajattelevat ovat harvinaisempia. Paljon vaikeampi kuvitella miten kuvina ajatteleva esim. voi kirjoittaa esseen. Minulla se teksti on jäsennelty ja kappaleina jo päässäni :).
No ainakin minä olen sellainen, joka ajattelee etupäässä kuvien jms. kautta - ja silti olin myös aina, yläluokilta lukioon, luokan priimus ainekirjoituksessa. Myös nykyinen ammattini on tekstien tuottamista, ja vieläpä luovalla tavalla (mm. laulujen sanoituksia). Ei nämä minusta mitenkään sulje toisiaan pois. Ne on kai vain jotenkin lokeroitu mun päässä eri osastoihin tai jotain. Tämä on ollut kyllä mielenkiintoinen ja hämmästyttävä keskustelu. En tiennyt, että noin moni ajattelee tuolla tavoin.
Ei tietenkään sulje toisiaan pois, vaan minä itse en voi kuvitella, miten muka kirjoittaisin ilman päänsisäistä tekstiä. Kun se teksti tulee sellaisenaan ulos mielestäni, niin hassua ajatella että jollakulla se teksti tulee kuvista/hahmotuksista/välähdyksistä jne. :)
On kyllä tosi mielenkiintoinen aihe!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis onko teillä, jotka käytte sitä dialogia tai monologia päänne sisällä, niin käsittelettekö ihan kaikki asiat puheen, sanojen kautta? Eli jos mietitte vaikka liikuntasuoritusta, niin ajattelette, että "nyt nostan oikean jalan, nyt vasemman, nyt oikean.... jne..." Tai jos katsotte maalausta, niin mietitte, että "kas, tuossa on tuommoinen sininen, ja vihreä, ja oranssin sävyjä, ja tuollainen kompositio, ja siinä on: kukka, maljakko, pöytäliina, pöytä, ikkuna..."
Kysyn, koska yritän hahmottaa tuota ajattelutapaa. Mulla ajattelu tapahtuu sanojen kautta vain silloin, jos ajattelen nimenomaisesti jotakin sanoihin liittyvää. Muutoin ajattelutapa riippuu täysin ajateltavan asian luonteesta. Miltä ruusu tuoksuu, omena maistuu, kosketus tuntuu, taivas näyttää... Tuntuu oudolta se ajatus, että kaikki tuo pitäisi jotenkin sanoittaa. Mutta onko se näin, vai olenko käsittänyt väärin?
No jos olen salilla niin mietin, että nyt sitten tätä liikettä kaksi sarjaa tällä painolla ja sitten lasken mielessäni yksi, kaksi, kolme.. sitten kahden sarjan jälkeen saatan ajatella, että jäi vielä vähän vajaaksi, että lisään painoa ja teen yhden lyhyen komannen niin monta toistoa kuin lähtee.
Enkä minä sanoita tai analysoi KAIKKEA, kyllähän sitä on paljon tuntemuksia, mielikuvia ja osa ajatuksista on vain välähdys päässä.
Mutta kyllä minulle ajattelu on merkki siitä, että olen olemassa ja minä. Kun olin sairas, sisäinen ääneni vaimeni tai katosi. Oli aivan kuin olisi laitettu valot päälle, kun se palasi jälleen.
Sisäinen puheeni on tsemppaavaa ja myötätuntoista. Mielestäni erittäin tervettä. Olen harjoittanut "reparentingia" itselleni, eli koitan toimia sisäiselle lapselleni niinkuin olisin toivonut omien vanhempieni toimivan. Suosittelen :) Todella eheyttävää.
Ja heitän mielessäni aivan hervotonta läppää ja viihdytän täten itseäni :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on päässäni jatkuva toiminnanohjauspuhe, pölötän kaikki asiat päässäni ääneen, usein myös oikeasti ääneen. Käyn jatkuvaa keskustelua itseni kanssa, usein myös kuvitteellisten toisten. Myös biisit soivat päässä jatkuvalla syötöllä. Nyt aikuisena todettu ADHD ja lääkkeellä hälinä vaimenee. ÄO 130+, jos se nyt mitään merkitsee.
Jos on arvostekeva sisäinen ääni, pystyykö olemaan empaattinen ja tsemppari muille? Ja jos pystyy, kannattaisi pohtia, miksi haluaisi kohdella itseään huonommin kuin muita.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko teillä, jotka käytte sitä dialogia tai monologia päänne sisällä, niin käsittelettekö ihan kaikki asiat puheen, sanojen kautta? Eli jos mietitte vaikka liikuntasuoritusta, niin ajattelette, että "nyt nostan oikean jalan, nyt vasemman, nyt oikean.... jne..." Tai jos katsotte maalausta, niin mietitte, että "kas, tuossa on tuommoinen sininen, ja vihreä, ja oranssin sävyjä, ja tuollainen kompositio, ja siinä on: kukka, maljakko, pöytäliina, pöytä, ikkuna..."
Kysyn, koska yritän hahmottaa tuota ajattelutapaa. Mulla ajattelu tapahtuu sanojen kautta vain silloin, jos ajattelen nimenomaisesti jotakin sanoihin liittyvää. Muutoin ajattelutapa riippuu täysin ajateltavan asian luonteesta. Miltä ruusu tuoksuu, omena maistuu, kosketus tuntuu, taivas näyttää... Tuntuu oudolta se ajatus, että kaikki tuo pitäisi jotenkin sanoittaa. Mutta onko se näin, vai olenko käsittänyt väärin?
No ei. 😊Kun eka tulee joku virike/yllyke. Esim. mielikuva/tunne, tai on lukenut/nähnyt jotain ja kokenut sen niin vahvasti, että selvitäkseen yli asia pitää sanallistaa. Ja sitten vasta alkaa se dialogi, analysointi, sisäiset ristiriidat, ratkaisumallit jne. Osa ajatuksista on kuvia, mielikuvia tai kuten joku kuvasi " tunne, joka tulee, kuin kirjaa lukisi" ja jos ne on kauhean vahvoja ja herättää sisällä ihmetystä/kysymyksiä/ristiriitaa tai tunne-elämyksiä jne.. niin sitten alkaa se dialogi tai suurempi debatti siellä sisällä. Näin siis ainakin mulla. Mutta näyttäisi siltä, että muitakin tapoja kokea toi on.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on päässäni jatkuva toiminnanohjauspuhe, pölötän kaikki asiat päässäni ääneen, usein myös oikeasti ääneen. Käyn jatkuvaa keskustelua itseni kanssa, usein myös kuvitteellisten toisten. Myös biisit soivat päässä jatkuvalla syötöllä. Nyt aikuisena todettu ADHD ja lääkkeellä hälinä vaimenee. ÄO 130+, jos se nyt mitään merkitsee.
Minäkin olen kuin kävelevä jukeboxi. Jatkuvasti joku potpuri päässä.
Tsemppaan itseni vaikeiden asioiden yli. Kerron itselleni miten ihana, mukava ja kaunis ihminen olen. Rauhoittelen itseni että kaikki tulee menemään hyvin, että älä pelkää. Ja luon itselleni uskoa tulevaisuuteen että minua odottaa vielä niin paljon kaunista, ihanaa ja upeaa asiaa ja elämystä, vaikka juuri tällä hetkellä on ehkä vähän mälsä fiilis.
Käyn itseni kanssa läpi kaikki asiat jotka on hyvin, ja että loppujen lopuksi elämäni on tosi hyvällä tolalla. Että ehkä joku nainen esim. Intiassa ottaisi mun elämän heittämällä että oikeasti, mun ongelmat on hyvin pieniä ja että niihinkin löytyy melko hyvin ratkaisuja.
Näin pidän itseni positiivesena ja aurinkoisena ihmisenä. Ei sen takia etteikö välillä asiat eivät olisi huonostikin, mutta niissä huonoissa asioissa velloaminen ei tuo kun negatiivisuutta ja tyytymättömyyttä omaan elämään. Niin mielummin otan vastaan positiivisuuden ja iloisuuden joka tuo mulle huomattavasti paremman olon.
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin tähän aiheeseen jonkin aikaa sitten toisella sivustolla. Osa ihmisistä kirjaimellisesti kuulee omat ajatuksensa joko omallaan tai jonkun toisen äänellä ja pystyvät vaihtamaan ääntä. Osa kuulee myös lukemansa tekstin ja eri henkilöiden vuorosanat eri äänillä. Osa taas ei kuule ajatuksiaan tai lukemaansa vaan heidän ajattelu on enemmän käsitteellistä ja abstraktia ja heillä voi kestää pitkään ennen kuin saavat ajatuksensa sanallistettua. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään eikä ollut hajuakaan että on muunlaisia ihmisiä! Luulin aina että se on vain tarinankerronnan keino kun jossain sarjakuvassa on ajatuskupla tai jos joku muka möläyttää ajatuksensa ääneen.
Ihan supermielenkiintoista! 😀
Mulla sama. Ei minulla kuulu päässä mitään juttelua. Ihan hiljaista on. Puhuessa pitää ajatukset ikään kuin "kääntää puheeksi", ei tule valmiina puheena ulos soljuvasti. Kirjoittaessa tietysti sama juttu.
Onkohan tässä asiassa sukupuolieroja?
Olen käynyt neurofeedbackissä ja voisin kuvitella senkin auttavan siihen, jos jollain on pesiytynyt päähän arvostelija, joka ei ole kaivattu. Ja youtuben meditaatiot ovat yksi ilmainen muoto.