Millaista on sisäinen puheesi?

"No niin, rauhoitutaanpa."

Minulla ei ole sisäistä puhetta. Kuulin ekaa kertaa pari vuotta sitten, että ihmiset ikään kuin "puhuvat" ajatuksissaan ja olin ihan ällikällä lyöty. Tarkoittaako se, että ikään kuin kuulette puhetta tai muodostatte lauseita mielessänne? En minä tee niin. Ajatukseni juoksisi todella hitaasti, jos joutuisin muodostamaan lauseita tai puhumaan ajatukseni lauseiksi. En kyllä tiedä, miten sitten ajattelen, mutta ainakaan mitään ei "kuulu" mielessäni. Tätäkin ihmettelin, että ilmeisesti iotkut lukevat kirjaakin niin, että lukevat lauseet ääneen mielessään? En tee sitäkään, olisin todella hidas lukija niin. En osaa oikein edes kuvitella tai ymmärtää, mite se sisäinen puhe sitten oikein on. Mikä mussa on vikana??

Vierailija kirjoitti:

Siis onko teillä, jotka käytte sitä dialogia tai monologia päänne sisällä, niin käsittelettekö ihan kaikki asiat puheen, sanojen kautta? Eli jos mietitte vaikka liikuntasuoritusta, niin ajattelette, että "nyt nostan oikean jalan, nyt vasemman, nyt oikean.... jne..." Tai jos katsotte maalausta, niin mietitte, että "kas, tuossa on tuommoinen sininen, ja vihreä, ja oranssin sävyjä, ja tuollainen kompositio, ja siinä on: kukka, maljakko, pöytäliina, pöytä, ikkuna..." 

Kysyn, koska yritän hahmottaa tuota ajattelutapaa. Mulla ajattelu tapahtuu sanojen kautta vain silloin, jos ajattelen nimenomaisesti jotakin sanoihin liittyvää. Muutoin ajattelutapa riippuu täysin ajateltavan asian luonteesta. Miltä ruusu tuoksuu, omena maistuu, kosketus tuntuu, taivas näyttää... Tuntuu oudolta se ajatus, että kaikki tuo pitäisi jotenkin sanoittaa. Mutta onko se näin, vai olenko käsittänyt väärin?

Ainakin minulla sanallinen ajattelu liittyy lähinnä "toiminnanohjaukseen" ja suunnitteluun tai ongelmanratkaisuun. En kuule mitään dialogeja, käskyjä tai sättimisiä päässäni, sen sijaan lauleskelen melkein koko ajan ajatuksissani.

Minulla sanallinen ajattelu ei ole täydellisiä lauseita tai aina edes kokonaisia sanoja, vaan sanalliseen ajatteluun liittyy vahvasti myös visuaaliset mielikuvat ja täysin intuitiivinen ajattelu ja tunteet. Esimerkiksi omenan tuoksuun (tai omena-sanaan) yhdistyy visuaalinen mielikuva omenasta sekä mielihyvän tunne.

Onko sisäinen puhe ajateltua puhetta vai mitä?

En tiedä, onko tämä sisäistä puhetta, mutta melko usein saan itseni kiinni englanniksi höpöttelemisestä ajatuksissani. Se on monesti ihan vain itseni "esittelemistä" (eli kerron itsestäni, perheestäni, elämästäni) tai opiskeluihin liittyvien asioiden pyörittelyä. 

Toinen asia mitä mieleni sisällä harrastan, on itseni ja muiden sättiminen sekä niiden perustelu. Mielestäni ihan ok, että jää ajatusten tasolle esim. mieheni kohdalla melko useinkin :D Kyse siis pienistä asioista kuten siitä, ettei joku bussissa käytä maskia tai että olen unohtanut maitopurkin pöydälle tms.

Joskus toisen ihmisen käytös vaikuttaa irrationaaliselta. Mutta jos siellä pään sisällä joku haukkuu ja motkottaa, niin ehkäpä se käytös sittenkin on ihan loogista... Sitä ei vain voi ulkopuolinen tajuta, kun ei toisen sisäinen puhe (onneksi!) kuulu muille. Tuli vaan mieleen.

Päässäni kyllä soi kappaleita (melodioita ja joskus vähän laulua). Enimmäkseen mun päähäni kuvia ilmestyy. Välillä luon ajatuksen voimalla oman fantasia maailman (Kuvana).

Mä höpisen aivan hitokseen pääni sisällä. Näitä tekstejäkin toisinaan sitten väittelen itseni kanssa ja mietin, että mitä mieltä me kaikki mahdetaankaan olla.

Sisällä käy myös välillä järjetön huuto, toisinaan laulun liplatus. Monet kerrat miettinyt, että toivottavasti kukaan muu ei kuuntele näitä juttuja, kun ei tajuaisi kuitenkaan.

Sisäinen sabotoija mulla on aika hiljainen. Mä en epäile tarpeeksi liikaa. Menen enkä meinaa.

Vierailija kirjoitti:

Onko sisäinen puhe ajateltua puhetta vai mitä?

Vastauksena kysymykseesi: On.

Se on nimenomaan ajateltua puhetta.

Tietoisesti tehtyä valintaa.

Ei sen kummempaa.

Kaikki eivät sitä tee, jos siihen ei koe mitään tarvetta. 

Ja ne jotka sitä tekevät, eivät tee sitä aina. Vain niin halutessaan.

Vähentää hieman stressiä.

Omassa suvussa 70% skitsofreniariski perimässä. Sisäinen dialogi on juuri ensimmäisiä oireita sairauden puhkeamisessa. Kaikilla ei etene harhoihin asti. Onneksi itsellä ei ole. Isä puhui niistä ja otti ajattelun raskaasti. Sai vakavia häpeän tunteita keskustelun pohjalta. Äidillä oli niin vakava että vastaili äänille tai keskustelulle ääneen vaikka tiesi mistä oli kyse.

Oma sisäinen ääneni on vahvasti visuaalista. En usein puhu itselleni sanoilla. Poikkeus on sellaiset tilanteet, kun olen todella vihainen tai loukkaantunut, mutta koen, etten voi sanoa kaikkia ajatuksiani ääneen. Silloin puhun pääni sisällä joko omalla äänelläni tai puheeni tekstiksi kuvitellen. Päästän kaiken pakkautuneen mielipahan ulos paasaamalla asian päässäni niin puhki, ettei se enää suututa.

Koitan avata vähän, mitä tarkoitan tuolla visuaalisella sisäisellä puheella.

Jos esimerkiksi olen toivottoman ahdistunut, saatan kuvitella itseni korkean kielekkeen reunalle katselemaan alla avautuvaa sumuista peltoaukeaa. Päässäni jyskyttää himo hypätä jyrkänteeltä alas, mutta olen juurtunut maaperään, joten en voi hypätä. Surullisena saatan nähdä itseni makaamassa jossain pehmeässä mutta upottavassa massassa, vähän kuin suossa. Ympärillä saattaa lennellä siipirikkoja lintuja, taivas on purppuranpunainen, saatan maata suossa jonkun läheiseni vieressä, mutta emme puhu sanaakaan. Positiivisissa fiiliksissä päässäni vilisee kuvia, joissa pyöräilen lämpimänä kesäyönä tyhjällä maantiellä, istun hiljaisessa kahvilassa kissanpentu sylissäni ja kirja edessäni, makaan poreilevassa shamppanjalasissa tms.

Nämä esimerkit eivät ole parhaasta päästä, sillä kuvat eivät ole välttämättä selkeitä ja konkreettisia, ne ovat enemmänkin sellaisia sumuisia ja liikkuvia kohtauksia, jotka kuvastavat tunteitani tai tunnelmaani. Nuorempana, kun olin syvästi masentunut, sisäiset kuvani olivat usein aika lohduttomia. Olin niissä jotenkin loukussa.

Kirjoittelen runoja, mutta myös runot muodostuvat aina aluksi selkeistä kuvista. On usein kovan työn takana muuntaa kuvat juuri oikeanlaisiksi sanoiksi ja tarinaksi. Runo saattaa lähteä esimerkiksi kuvasta, jossa ruosteinen avain lilluu sammaloituneen kaivon pohjalla.

Ääniä päissä kirjoitti:

Omassa suvussa 70% skitsofreniariski perimässä. Sisäinen dialogi on juuri ensimmäisiä oireita sairauden puhkeamisessa. Kaikilla ei etene harhoihin asti. Onneksi itsellä ei ole. Isä puhui niistä ja otti ajattelun raskaasti. Sai vakavia häpeän tunteita keskustelun pohjalta. Äidillä oli niin vakava että vastaili äänille tai keskustelulle ääneen vaikka tiesi mistä oli kyse.

Suomessa yleinen psyykkinen sairaus. Näkee jo ketjun kommenteista miten yleinen ja laaja häiriö on kyseessä. Alkoholin käyttö ja muutkin päihteet lisää runsaasti päänsisäisiä keskusteluja. Tässä vaiheessa kannattaisi huolestua ja laittaa korkki kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Onko tässä ekstrovertillä ja introvertillä eroa?

Introvertit puhuu itsekseen??

Olen introvertti enkä kuule minkäänlaista päänsisäistä keskustelua sanoin.

Joka aamu aloitan päiväni asenteella on hyvä päivä.Sillä asenne sen kaiken ratkaisee.Muistutan myös aina itseäni,älä anna muiden vaikutaa mielipiteillä negatiivisilla puhella sinusta sinulle itsellesi.Jätä ne henkilöt taaksesi,et ole kenenkään roska laatikko. Olet Elävä tunteva ihminen.Mitäs viellä.Kun ikää on tullut ja yksin korona vuosi.Olen myös monta asia kiitolusuudesta oppinut ja olemaan armolinen itselleni.Oikeasti enää en niele en kumarra,en juokse muiden tahdon mukaisesti ja kellon aikojen.Tai keitele kotini kahveja ilman vatavierailuja.Tai juokse apuun heti kun joku pyytää.Kauan se kesti oppia nuoki asiat.Niistä viellä muistuta itseäni joka päivä. Kolmas -vuosi  vasta meneillä opettelu : Kilttikin kun saa rauhan kun oppii sanomaan napakasti ei!Se on vaikeaa kun koko iän sanonut kyllä.En nyt tie osuiko testini otsikoon? Mutta käyn läpi yksin noita asioita ja opetelen huolehtimaan vihdoin vain itsestäni!( olen luki häiriöinen joten enä näe itse kirjotus virheitäni,suotte anteeksi)

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole sisäistä puhetta. Kuulin ekaa kertaa pari vuotta sitten, että ihmiset ikään kuin "puhuvat" ajatuksissaan ja olin ihan ällikällä lyöty. Tarkoittaako se, että ikään kuin kuulette puhetta tai muodostatte lauseita mielessänne? En minä tee niin. Ajatukseni juoksisi todella hitaasti, jos joutuisin muodostamaan lauseita tai puhumaan ajatukseni lauseiksi. En kyllä tiedä, miten sitten ajattelen, mutta ainakaan mitään ei "kuulu" mielessäni. Tätäkin ihmettelin, että ilmeisesti iotkut lukevat kirjaakin niin, että lukevat lauseet ääneen mielessään? En tee sitäkään, olisin todella hidas lukija niin. En osaa oikein edes kuvitella tai ymmärtää, mite se sisäinen puhe sitten oikein on. Mikä mussa on vikana??

Ei ole vika, kuulut vaan siihen noin 10% vähemmistöön jonka ajattelu ei tapahdu sisäisen puheen kautta. Kuten arveletkin, tuo sinun tapa on nopeampaa ja tehokkaampaa.

Itselläni kaikki ajattelu menee sisäisen puheen kautta - mitään ei tapahdu ilman sitä. Jos päättäisin nyt alkaa vaikka siivoamaan kotiani, alkaisi myös sisäinen puhe: ”no niin, nyt aloitan pölyjen pyyhinnällä ja haenpa pölyhuiskun eteisen siivouskaapista” jne. Sitten on toki erikseen tuo aivojen tyhjäkäyntipuhe eli jos vaikka olen koiralenkillä, mieli höpöttää kaikenlaisia juttuja., vanhoja muistoja, tulevaisuuden arvioita, fantasioita, ja tunteet sitten menee sen mukaan mitä puheessa on . Esim jos häpeällinen muisto tulee puheeseen, nousee häpeän tunne vaikka se olisi 20 vuotta vanha asia.

Olen niitä, joilla ei ole oikein sellaista selvää sisäistä puhetta. Kysymys on vähän outo minulle, koska minun on tietysti vaikea kuvitella sellaista, mitä en koe. Olen myös kasvosokea, enkä muutenkaan näe mielessäni monia asioita. Minulla ei ole sävelkorvaa ollenkaan, eli en pysty erottamaan, kumpi kahdesta sävelestä on korkeampi.

Vierailija kirjoitti:

Mä höpisen aivan hitokseen pääni sisällä. Näitä tekstejäkin toisinaan sitten väittelen itseni kanssa ja mietin, että mitä mieltä me kaikki mahdetaankaan olla.

Sisällä käy myös välillä järjetön huuto, toisinaan laulun liplatus. Monet kerrat miettinyt, että toivottavasti kukaan muu ei kuuntele näitä juttuja, kun ei tajuaisi kuitenkaan.

Sisäinen sabotoija mulla on aika hiljainen. Mä en epäile tarpeeksi liikaa. Menen enkä meinaa.

Mielenkiintoista. :) Oletko aina mieltänyt itsesi me-muodossa? Tai omaatko esim. traumataustaa, jonka myötä persoonallisuudessa olisi tällä tavalla eri osia? 

Kuulin psykoterapeutilta tällaisen termin kuin sisäinen puhe ekan kerran. Hän auttoi minut ymmärtämään, että mun sisäinen puheeni itselleni on hyvin negatiivista ja lyttäävää. Ymmärsin myös, että se on mun äidin ääni. Se, miten mua on kohdeltu ja mulle on puhuttu lapsena, jatkuu mun sisäisenä äänenä aikuisuudessa. Terapian avulla olen ryhtynyt taistelemaan sitä vastaan ja koittamaan puhua itselleni kannustavammin ja arvostavammin. Hankalaa on.

Tämä terapiaterminä sisäinen puhe on siis sellaista oman toiminnan ja ajatusten tarkastelua ja arviointia kommentoiva sisäinen ääni. Se on se "no et tietenkään taaskaan tuotakaan osannut tehdä oikein, häpeä" joka tulee väkisin mieleen soimaan, kun mokaan jotain pientäkään.

En osaa sanoa, miten paljon se on sukua tuolle sisäiselle "seuraavaksi pesen lattiat ja siihen tarvitsen sen mopin ja se on siivouskomerossa..." -puheelle.

Vierailija kirjoitti:

Kun puhun ajatuksissani, en osoita puhetta itselleni. Joko käyn keskustelua jonkun kanssa (ja se toinenkin saattaa puhua) tai sitten vain yleisesti puhun kuin yleisölle, vaikken sen tarkemmin yleisöä erikseen kuvittelisikaan. Saattaa olla hämärästi mielessä joku tilanne, esim. selitän asiaa opettajana luokalle tai jonkun ohjelman hahmona katsojalle. Onko se yleistä, että osoittaa puheen kirjaimellisesti itselleen?

Minulla myös tällaista! Saatan palata johonkin aiempaan keskusteluun ja käyn sitä läpi eri variaatioina, esim.olisin voinut sanoa myös näin jne. Toisaalta saatan käydä "etukäteen " keskusteluja, jos olen vaikka menossa tapaamaan jotain henkilöä, niin "kuulen" välisemme keskustelun siten, että se voisi oikeasti kulkea niin. Itsellä tämä on todella yleistä ja luulin joskus, että kaikki tekevät niin, mutta sittemmin on selvinnyt, ettei taidakaan ihan olla näin. Lisäksi ajatukset suhaa edestakaisin aivan jatkuvasti. Tavallaan "kuulen" omat ajatukseni: "pitäisi ostaa suolaa, roskat pitäisi viedä" yms.yms. Yritin kerran ottaa aikaa, että ajatukset olisivat hiljaa, pääsin 15 sekuntiin, kunnes vilinä alkoi taas😅

En tiedä onko tämä "sisäistä puhetta" mutta turhan usein tulee päivisin pään sisällä käytyä itsekseen puhelua/ajattelua.

"Miksi tein näin kun olisin voinut tehdä noin."

"Mitä tuo toinen oikein perseilee?"

"Mitä kaikkea pitikään kaupasta oikein ostaa?"

"Hei muistatko sen nolon jutun, mikä tapahtui joskus 20 vuotta sitten? Mietippä sitä ja koe häpeän tunteesi jälleen kerran uudestaan 57. kerran!"

Tai sitten on välillä ihan kuin kahden henkilön keskustelua yksinään. Onneksi ihan vain omassa rauhassa ja oman pään sisällä, ihmiset rupeaisivat pitämään täysin seonneena jos rupeaisin ääneen tai kuiskaillen pitämään keskustelua itseni kanssa... No, eipä ole vielä tullut keksittyä "ääntä" tai "persoonallisuutta" näille juttu kumppaneille, sitten kannattaisi jo varmaan huolestua.