Lue keskustelun säännöt.
Millaista on sisäinen puheesi?
Käytkö pääsi sisällä keskusteluja itsesi kanssa? Puhutko itsellesi kuin toiselle persoonalle? Tai onko sisälläsi kriitikko, joka jatkuvasti kyseenalaistaa ja heittää kapuloita rattaisiin? Tiettävästi jokainen pulpattaa päänsä sisällä enemmän tai vähemmän, joten kiinnostaisi kovasti kuulla, millaista muiden sisäinen puhe on.
Kommentit (499)
Ihan kaikki ajatukseni ovat keskusteluja jonkun toisen henkilön kanssa. Esim. jos ajattelen, että onpa kaunis ilma tänään, niin ajattelen sen siten kuin kertoisin asiasta jollekin toiselle, joka sitten osaltaan kommentoisi asiaa. Sitten esim. ongelmatilanteissa nämä ajatusihmiset neuvovat minua tai ainakin osoittavat sympatiaa. Yleensä ajatukseni ja keskusteluni ovat tosi positiivisia ja sellaisia, missä minua kehutaan tai muutoin suhtaudutaan lämpimästi. Jos en käy keskusteluja pääni sisällä, kuulen musiikkia. Myös jos luen jonkun tutun kirjoittamaa kirjettä, kuulen selkeästi hänen äänensä kertomassa sitä tekstiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kehun mielessäni aina itseäni: Hyvä tyttö! Hyvin sä taas teit! Kylläpä osaat! Olipa kiva päivä! Olen niin kiitollinen lapsistani! Olen niin kiitollinen lapsenlapsistani! Kyllä sä sitten vielä jaksat! Jne.
Aina kannustan, en ole kuullut koskaan haukkumista tai kritiikkiä itseltäni. En edes silloin, kun siihen olisi ollut tarvetta....
Aivan käsittämätöntä.
Rumaa. Arvostelee jatkuvasti tekemisiäni ja sitä miltä näytän (ja arvostelee muitakin mutta ei niin ankarasti kuin minua). Aina jos kaikki ei mene täydellisesti se on minun vika. Palaa jatkuvasti vanhoihin asioihin, mitä tuli tehtyä ja sanottua ja kuinka se oli ihan tyhmästi tehty... Kaikkea pitäisi ymmärtää hävetä ja pyytää anteeksi. Saa sitten miettiä miksi olen usein masentunut.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kaikki ajatukseni ovat keskusteluja jonkun toisen henkilön kanssa. Esim. jos ajattelen, että onpa kaunis ilma tänään, niin ajattelen sen siten kuin kertoisin asiasta jollekin toiselle, joka sitten osaltaan kommentoisi asiaa. Sitten esim. ongelmatilanteissa nämä ajatusihmiset neuvovat minua tai ainakin osoittavat sympatiaa. Yleensä ajatukseni ja keskusteluni ovat tosi positiivisia ja sellaisia, missä minua kehutaan tai muutoin suhtaudutaan lämpimästi. Jos en käy keskusteluja pääni sisällä, kuulen musiikkia. Myös jos luen jonkun tutun kirjoittamaa kirjettä, kuulen selkeästi hänen äänensä kertomassa sitä tekstiä.
Kuulostaa hassulta. Minun päässäni ei kuulu mitään.
Seppo kirjoitti:
Jostain syystä sisäinen puheeni on hyvin kannustavaa ja se luottaa minuun kuin vuoreen. En muista, että käytännössä koskaan sisäinen ääneni olisi ollut luottamatta minuun.
Tämä on oikeasti jännä ilmiö, koska lähtökohdat niin geneettisesti kuin taloudellisesti ovat olleet varsin vaatimattomat. Olen täysin kouluttamattomien vanhempien ison perheen keskimmäinen lapsi ja olen kuitenkin suorittanut pari yliopistotutkintoja, osakkaana suht menestyvässä yrityksessä, naimisissa akateemisen ja menestyvät naisen kanssa ja minun puoleeni ovat kääntyneet varsin tunnetutkin suomalaiset.
Pidän siis tätä todella kannustavaa sisäistä ääntäni isona tekijänä siihen, että olen suht menestynyt, vaikka niin ei periaatteessa olisi pitänyt käydä.
Täysin käsittämätöntä miten lahjat jaetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apua, oon ihan sanaton tuosta että kaikki ihmisetkö ei juttele itselleen? Mitäh :D Mun päässä on käynyt tauoton pulina niin kauan kuin muistan. Jutut ja sävy vaihtelee, välillä vitsaillaan, joskus kannustetaan ja tsempataan. Toisinaan myös valitettavasti sisäinen kriitikko ottaa vallan ja yrittää lytätä tyyliin "mitä sä edes yrität, vituiks toi menee taas kuitenkin kun oot aina niin paska kaikessa" Tätä yritän tietoisesti hiljentää, koska mihinkään hyväänhän se ei ainakaan johda. Mutta siis oikeasti, en pysty mitenkään edes kuvittelemaan miltä tuntuisi jos pään sisällä yhtäkkiä olisikin ihan hiljaista, luulisin varmaan kuolleeni.
Jep. Useasti pyydän että saisin lomaa itseltäni.
Mun keskustelu on tällaista "tapa ittes, puukota ittees mahaan, **Tun Urpo, ***rkrleen vammainen, kuole,
Tulipa surullinen olo, olen nelikymppinen korkeasti koulutettu perheenäiti, vastuullisessa työtehtävissä ja avioliittoon onnellinen. Olen yrittänyt muuttaa sisäistä puhettani monta vuotta, mutta en pysty😢
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tässä ekstrovertillä ja introvertillä eroa?
Introvertit puhuu itsekseen??
Vierailija kirjoitti:
Pääni sisällä vallitsee lähes täydellinen tyhjyys. Jos on ollut tai on par'aikaa tekemisissä jonkun kanssa, sitä keskustelua voi jonkin aikaa jatkaa tai täydentää pään sisällä, mutta melko pian tyhjyys taas täyttää tilan.
Mielenkiintoista, etkö ajattele yhtään mitään??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pääasiassa se kertoo minulle itsestäni positiivisia asioita, joita toivoisin muiden ihmisten minulle tai minusta puhuvan. Muistan äänen ilmestyneen, kun nuorena aikuisena olin todella yksinäinen ja elämässä oli vaikeaa, itsetunto oli todella matalalla. Se saattaa puhua jonkun tutun äänellä ja sanoa vaikka, että "Maija (minä) on kyllä tosi mukava ihminen".
Joskus kun olen todella stressaantunut, se alkaa puhua ahdistavia ja pahoja asioita. Silloin kertakaikkisesti kieltäydyn kuuntelemasta sitä, ja lopulta se hiljenee. Muistan joskus vaikeina aikoina oikein tiuskineeni sille ääneen, että ole nyt hiljaa. Silloin kävi monesti mielessä, että joko tässä alkaa iso pyörä heittää...
Minulla myös pulputtaa milloin mitäkin dialogia ties kenen kanssa pääni sisällä. Osaan tosin sanoa että nyt suut poikki kaikilta, koska minä sen kuitenkin itse määrään mitä minun päässäni "puhutaan".
Vierailija kirjoitti:
Siis onko teillä, jotka käytte sitä dialogia tai monologia päänne sisällä, niin käsittelettekö ihan kaikki asiat puheen, sanojen kautta? Eli jos mietitte vaikka liikuntasuoritusta, niin ajattelette, että "nyt nostan oikean jalan, nyt vasemman, nyt oikean.... jne..." Tai jos katsotte maalausta, niin mietitte, että "kas, tuossa on tuommoinen sininen, ja vihreä, ja oranssin sävyjä, ja tuollainen kompositio, ja siinä on: kukka, maljakko, pöytäliina, pöytä, ikkuna..."
Kysyn, koska yritän hahmottaa tuota ajattelutapaa. Mulla ajattelu tapahtuu sanojen kautta vain silloin, jos ajattelen nimenomaisesti jotakin sanoihin liittyvää. Muutoin ajattelutapa riippuu täysin ajateltavan asian luonteesta. Miltä ruusu tuoksuu, omena maistuu, kosketus tuntuu, taivas näyttää... Tuntuu oudolta se ajatus, että kaikki tuo pitäisi jotenkin sanoittaa. Mutta onko se näin, vai olenko käsittänyt väärin?
Tollanen olisi kai sitä tarpeellista läsnäolemista, hetkessä elämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun keskustelu on tällaista "tapa ittes, puukota ittees mahaan, **Tun Urpo, ***rkrleen vammainen, kuole,
Tulipa surullinen olo, olen nelikymppinen korkeasti koulutettu perheenäiti, vastuullisessa työtehtävissä ja avioliittoon onnellinen. Olen yrittänyt muuttaa sisäistä puhettani monta vuotta, mutta en pysty😢
Kiitos.
Tässäpä olisi mainio gradun aihe psykan opiskelijalle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisäinen kriitikkoni on hiljaa. Vielä 2 vuotta sitten sen vakiofraaseja oli "sinusta ei ole mihinkään, et osaa mitään, kukaan ei kaipaa sinua, sinun ei pitäisi olla olemassa".
Miten hiljensit sen??
Olen eri, mutta itse saan nykyisin useimmiten hiljennettyä ikäviä asioita jauhavan äänen. Aivan kuin vääntäisin jostain nappulasta, jonka takaa ääni kyllä kuuluu, mutta sanat muuttuvat epäselväksi mössöksi. Samoin teen silloin, kun ajatukset vaivaavat yrittäessäni nukahtaa. Väliin tulee ikään kuin joku suodatin, että en saa höpinästä mitään selvää.
Kuulostaa kahelilta, mutta minulla toimii!
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä ekstrovertillä ja introvertillä eroa?
Introvertit puhuu itsekseen??
Voi ollakin. Minulla on pari todella ekstroverttia kaveria, jotka eivät jotenkin saa mitään ajateltua tai päätettyä, elleivät puhu sitä ääneen jollekulle toiselle. Minulla taas ei juurikaan ole tarvetta puhua muiden kanssa, mutta keskustelenkin elämäni vaikeudet ja erilaisten päätösten tekemistä koskevat asiat omassa päässäni joka kantilta.
Voihan tuossa jotain perää ollakin, että introvertilla se peili löytyy oman pään sisältä, kun ekstrovertti tarvitsee siihen tehtävään toisen ihmisen?
Vierailija kirjoitti:
Tässäpä olisi mainio gradun aihe psykan opiskelijalle!
Niin olisi! Ja tässä olisi jo hienosti aineistoakin kasassa. Ylipäätään olisi hienoa, että aihetta tuotaisiin enemmän esille, koska tämähän aidosti havainnollistaa sitä, miten erilaisia, mutta kuitenkin hyvin normaaleja jokainen ollaan. Ei ole yhteen muottiin valettua päätä. Todella kiinnostavaa. :)
Vierailija kirjoitti:
Siis onko teillä, jotka käytte sitä dialogia tai monologia päänne sisällä, niin käsittelettekö ihan kaikki asiat puheen, sanojen kautta? Eli jos mietitte vaikka liikuntasuoritusta, niin ajattelette, että "nyt nostan oikean jalan, nyt vasemman, nyt oikean.... jne..." Tai jos katsotte maalausta, niin mietitte, että "kas, tuossa on tuommoinen sininen, ja vihreä, ja oranssin sävyjä, ja tuollainen kompositio, ja siinä on: kukka, maljakko, pöytäliina, pöytä, ikkuna..."
Kysyn, koska yritän hahmottaa tuota ajattelutapaa. Mulla ajattelu tapahtuu sanojen kautta vain silloin, jos ajattelen nimenomaisesti jotakin sanoihin liittyvää. Muutoin ajattelutapa riippuu täysin ajateltavan asian luonteesta. Miltä ruusu tuoksuu, omena maistuu, kosketus tuntuu, taivas näyttää... Tuntuu oudolta se ajatus, että kaikki tuo pitäisi jotenkin sanoittaa. Mutta onko se näin, vai olenko käsittänyt väärin?
Luonnollisesti en koe tarvetta sanoittaa jokaista ajatusta ja toimintoa. Monet ajatukset ovat visuaalisia tai ihan vain äkillisiä "tiedostamisia" ilman että niitä tarvitsee pysähtyä sen enempää pohtimaan. Toisaalta on kiehtovaa huomata että usein koen tarvetta pukea sanoiksi ja selittää itselleni asioita jotka jo käytännössä ymmärrän muutenkin. Joskus saatan ajatella useita asioita päällekkäin: esimerkiksi voin kuvitella olevani jossain paikassa tiettyjen ihmisten kanssa ja samalla käsitellä sanallisesti jotain aivan muuta.
Tällä hetkellä vitunvituvittu hernoo menee tohon äijään onneks pääsen huomenna töihin. Kaikesta jaksaa valittaa että sen puolesta esim. Jääkaapissa tavarat laitettas kunnolla mm. Ketsuppipullo joka tippuu lattialle kun oven avaa.
Millä helwvetillä tästä selviää.
Ahdistaa.
En puhu toiselle persoonalle, mutta ajatukset on yleensä aika selkeästi "puheen muodossa". Samoin käyn tosi paljon keskusteluja etukäteen päässäni läpi, eli mietin mitä itse sanon (tai haluaisin sanoa, olisin halunnut sanoa, olisi pitänyt sanoa, sanoisin jos tulisi tilanne x). Joku sanoi ajattelevansa englanniksi - samoin minä ajattelin joskus aiemmin englanniksi ja jossain vaiheessa vaihdoin sen saksaan, mutta se oli haasteellista, joten aika satunnaista loppujen lopuksi. Nykyään ajattelen lähinnä suomeksi. Oli kyllä tosi hyödyllistä ajatella englanniksi, koska silloin kieltä tuli "käytettyä". Toki sitä nyt käytän myös työssä, joten en niin paljon koe tarvetta. Saksan taito taas on niin ruostunut, ettei sitä oikein pysty enää.
Miten hiljensit sen??