Lue keskustelun säännöt.
Millaista on sisäinen puheesi?
Käytkö pääsi sisällä keskusteluja itsesi kanssa? Puhutko itsellesi kuin toiselle persoonalle? Tai onko sisälläsi kriitikko, joka jatkuvasti kyseenalaistaa ja heittää kapuloita rattaisiin? Tiettävästi jokainen pulpattaa päänsä sisällä enemmän tai vähemmän, joten kiinnostaisi kovasti kuulla, millaista muiden sisäinen puhe on.
Kommentit (499)
Vierailija kirjoitti:
Minulla alkoi 26 vuotiaana yksinkeskustelu pääni sisässä. Olin lukenut kirjoja viitisen vuotta melko aktiivisesti. Ajattelin että tämä on se kyky nyt minkä sain kirjoista.
Myöhemmin eristäydyin enemmän ja viihdyin keskustelujeni parissa.
Sitten äänet muuttuivat aidoiksi ja vastailin huvikseni ihan oikeasti ääneen niille.
Nykyään olen lääkityksellä ja edelleen saatan alkaa hekottelemaan bussipysäkillä tai lenkillä hassuille vitseille. Muut katsovat minua kieroon.
Kumpa en koskaan olisi alkanut lukea kirjoja
kunpa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhun niin kuin puhuisin toiselle ihmiselle. Usein ajattelen puhuvani ihan tietylle ihmiselle, vaikka en aina. Sanoisin että harvemmin tunnen puhuvani nimenomaan itselleni? Ehkä osaksi, mutta aika usein tuntuu kuin puhuisin jollekin toiselle. Yleensä aika arkisista asioista, tai joskus kerron jotain monimutkaisempaakin juttua, mutta voisi kai sanoa, että yleisesti ottaen sellaisia asioita, mitä normaalistikin ystävälle puhuisin. Usein eri kielillä, kun tuttavapiiri on myös monikielistä. Nyt korona-aikana varmaan tavallista enemmän, kun ihmisiä on ikävä ja viestiminen ei ihan korvaa kohtaamisia.
Varmaan normaalisti se sisäinen puhe on tapa selkeyttää omia ajatuksia, mutta nyt kun elää melkein eristyksissä, se on joku aivojen tapa kompensoida eristystä ja normaalin vuorovaikutuksen vähentymistä?
Itse tunnistan kyllä, että kyse on omista ajatuksista ja puheesta, vaikka useita eri hahmoja vilisee sisäisessä keskustelussa. Kyse on jonkinlaisesta maailman hahmottamisesta ja järjestämisestä sanallisesti, koska minäkin käyn läpi keskusteluja tai pohdin etukäteen mitä sanoisin tietyssä tilanteessa. Lisäksi käyn läpi erilaisia skenaarioita, mitä tekisin vaikkapa katastrofitilanteessa (sisäisen puheen ja visuaalisten mielikuvien kautta). Hätätilanteissa olen huomannut, että ajatusten tulva päässä lakkaa ja vain olennainen tulee esiin, avautuu ikäänkuin toimintaohjeita eikä turhaa tavaraa pääse läpi.
243 jatkaa vielä, että joskus siis jopa höpötän puoliääneen, eli siinä mielessä aina ei puhe pysy vain sisäisenä.
Yliläydan jannut ovat ketjussa pilailemassa.
On ilmeisesti unohtunut, että trendi oli laudalla sisäisen äänen keskustelijoiden puolella oleminen, koska se oli osoitus älykkyydestä. Niillä joilla ei ollut sisäistä analysointiääntä ja sisältöä, olivat tyhjiä ja pinnallisia ja heitä kutsuttiin NPC:eiksi.
Joten olkaa vaan NPC- laumaa. Oma häpeänne. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä käyn kovastikin sisäistä keskustelua itseni kanssa. Kun elämässä on tullut ongelmia, niin ongelmat vellovat vähän joka suuntaan sisäisessä keskustelussa oman pääni sisällä, ulospäin näytän oikein rauhalliselta ja tyyneltä. Sitten kun olen aikani maalaillut kaikki pirut taivaalle ja mennyt aikajanalla monen vuoden päähän, mietin siis asioita aina todella pitkälle tulevaisuuteen, niin sisäinen keskustelu laantuu.
Lisäksi olen huomannut, että minulla on usein "morkkis". Toivottavasti se ei ole merkki psyykkistä ongelmista, mutta tunnen siis usein huonoa omaatuntoa (enkä edes tunnista, että mistä tunnen sitä) ja tunne on samanlainen, kun joskus nuorena heräsi viikonloppuna ja oli sählännyt jotain baari-iltana. Tämä välillä ihan ärsyttää itsenänikin, että mistähän nyt tämä morkkis olo tuli.
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi olen huomannut, että minulla on usein "morkkis". Toivottavasti se ei ole merkki psyykkistä ongelmista, mutta tunnen siis usein huonoa omaatuntoa (enkä edes tunnista, että mistä tunnen sitä) ja tunne on samanlainen, kun joskus nuorena heräsi viikonloppuna ja oli sählännyt jotain baari-iltana. Tämä välillä ihan ärsyttää itsenänikin, että mistähän nyt tämä morkkis olo tuli.
Hei mulla on tämä sama! Oon monesti miettinyt myös, mistä tämä morkkis oikein kumpuaa, ja oonkin nimittänyt sitä henkiseksi morkkikseksi. Jotakin itsevarmuuteen liittyvää varmasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisäinen ääneni on kuin Hitlerin ja Mussolinin sekasikiö. Ärjyy ja huutaa minulle joka asiasta.
Kitoilee kuin Sanna lisäksi.
Olen ilmeisesti onnellinen, kun minulla ei ole sisäistä puhetta, koska kukaan ei mollaa eikä lyttää minua, ei tarvitse masentua moitteista. Ihmettelen myös monen puhetta, jossa he arvostelevat muita "perseilystä" tms. En yleensä koe tarvetta kovin arvostella. Joskus autossa saatan ajatella, että olipa törkeä ohitus, mutta en "puhu" sitä, se on vain ajatus; en siis kuule kenenkään äänellä tätä sanotuksi. Minulla ei myöskään ole yleensä mitään korvamatoja, vaikka pidän musiikista ja kuuntelen paljon varsinkin klassista ja jazzia. Ehkä niitä on vaikea taikoa madoiksi, en pysty toistamaan :)
Ajattelen paljon, miltei koko valveillaoloajan. Mietiskelen toisinaan, siis pyrin rauhoittamaan itseni ajattelemattomaan tilaan, mutta se on kyllä vaikeaa. Olen myös kriittinen itseäni kohtaan, ja suunnittelen, miten toimin seuraavalla kerralla vaikeassa tilanteessa. Joskus olen ahdistunut pelkästään näistä raskaista, lähinnä ihmissuhteisiin liittyvistä teemoista, mutta jos joku oikein "ääneen" moittisi, olisin todella ahdistunut. Pohdin ja kääntelen, mietin miksi, mutta en "väittele" itseni kanssa enkä "käännä" ajatuksiani lauseiksi. Se tuntuisi kovin teennäiseltä, olenhan itsekseni; ajattelen, en puhu. Ne ovat minulle eri asioita.
Joskus valitsen tällaisen "keskustelun", jossa etukäteen puhun esim. vieraalla kielellä jotain. Siis omalla äänelläni. Tällöin valmistaudun vieraskielisen kanssa keskusteluun taikka muuten kokeilen, osaisinko tässä tilanteessa puhua vieraalla kielellä.
Joskus höpisen itsekseni, joskus lauleskelen autossa. Onko se laskettava sisäiseksi puheeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja vielä jatkona 250: En myöskään tiedä, mikä on tuo "morkkis". En ole koskaan sellaista kokenut, minkäänlaisen baari-illan jälkeenkään.
Tänään:
- et tule onnistumaan
- menet paniikkiin etkä saa mitään järkevää tehtyä
- olet vanha
- tulos on surkea kuitenkin
- mitä jos vain jättäisit tekemättä
- ei kannata yrittää
- mene ostamaan herkkuja ja ahmi ne ja itke, luuseri
- yritä kuitenkin
- miksi en saa vain olla hiljaa pimeässä huoneessa
- ketä voisin syyttää tästä et v*tuttaa
Oli vähän haastava päivä tänään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
- Katson ikkunasta ulos kädet puuskassa: Hehe, ompa koirulla hauskan värinen nuttu. (en huomaa omistajaa)
- (lyö pahasti tyhjää ja ajatus katoaa)
- vaikka kaikki on hyvin niin ei sitä lakkaa haaveilemasta.. Vapaus. Vapaus valita, mihin menee ja milloin. Odotukset tulevasta ovat pysähtyneet, varmuus.. Saan kyllä olla aika kiitollinen, että perheellä menee tällä hetkellä hyvin, mutta en minä ihmettele kyllä tuota toivottomuutta salille pääsystäkään (katson miestä, joka huokailee turhautuneena) - vaikka on tämä aika elitististä valittamista.
"Mennääs koko poppoo nyt pihalle niin saadaan happea. Ei tuo koko päivän sisällä olo ainakaan auta. Nyt hop! " :D :D
Sisäinen puheeni on harvoin kovin kriittistä. Se on enemmän ajatuksen vapaata ja ailahtelevaa liukumista tilanteesta ja aiheesta toiseen sekä takaisin. Kovaa treenatessa kovilla sykealueilla huomaan, etten ajattele mitään.
Jos puhun itselleni kovin kriittisesti, se on myös subjektiivistä, jolloin tiedän olevani väsynyt ja koetan mahdollisuuksien mukaan antaa (ja järjestää) enemmän aikaa palautumiselle: treenin vaihdan kävelyyn, joogaan tai "joogaan" (eli menen vaikka kahville yksin katsomaan ihmisiä, mitä kaipaan nyt Korona aikaa paljonkin) tai mahdollista aiemmin nukkumaanmenon jättämällä jonkin tv-ohjelman katsomatta: iltauutisetkin näkee netistä :D
Eli käytännössä kuuntelen tietoisesti sitä kuinka puhun itselleni, jos vaadin itseltäni normaalia enemmän ja ne muuttuvat kriittisiksi, tiedostan tarpeen tehdä korjausliikkeen Arkeen, jolloin saavutan taas haahuiluni - eli vapaan ajatusten virran, joka vapaasti tekee usein ihan fiksujakin päätelmiä, kuten vapauttaa aikaa telkkarilta ulkoilulle ja yhdessä ololle :)
Onhan tuo osoitus siitä että ei kannata hirveästi juoda tai ainakaan kokeilla huumausaineita.
Ellei ole jo nuorena kokeiltu.
Eihän tuo mikään terve ilmiö ole, jos päänsisällä käy keskustelua.
Ensimmäinen aste psykoosille mielestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo osoitus siitä että ei kannata hirveästi juoda tai ainakaan kokeilla huumausaineita.
Ellei ole jo nuorena kokeiltu.
Eihän tuo mikään terve ilmiö ole, jos päänsisällä käy keskustelua.
Ensimmäinen aste psykoosille mielestäni.
Suomalaiset juovat nuorina tosi isoja annoksia alkoholia ja varmasti on jotain tuhoja aiheutettu pääkoppaan peruuttamattomasti, kun on eräänlainen viinanpiru mielessä keskustelemassa.
Ei ole tervettä tuollainen mitä tässä ketjussa normalisoidaan.
Toivoisin, että te itsenne lyttääjät, moittijat ja hakkujat saisitten jotenkin vaihdettua tapaa, jolla puhutte itsellenne. Oletteko yhtä ankaria muillekin?
Te jotka moititte itseänne huonoista suorituksista, miten ihmeessä edes onnistuisitte, kun jo odotatte epäonnistuvanne ja käytätte energiaanne itsenne negatiiviseen patistamiseen? Se kaikki syö aikaa ja energiaa siltä, että ihan oikeasti voisitte keskittyä hyvän suorituksen tekemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Tänään:p
- et tule onnistumaan
- menet paniikkiin etkä saa mitään järkevää tehtyä
- olet vanha
- tulos on surkea kuitenkin
- mitä jos vain jättäisit tekemättä
- ei kannata yrittää
- mene ostamaan herkkuja ja ahmi ne ja itke, luuseri
- yritä kuitenkin
- miksi en saa vain olla hiljaa pimeässä huoneessa
- ketä voisin syyttää tästä et v*tuttaa
Oli vähän haastava päivä tänään.
Mulla sama!
Mietiskelen ja sanoitan mielessäni hyviä ja positiivisia asioita. En halua esim. aamusta enkä muutenkaan mitään nekaa mieleeni asioista, puheista, ihmisistä.
Meditointi selkeyttää ja voin mielessäni sanoittaa ajatukset kepeinä. Asiat näin ei jää kuormittamaan, ja varsinkaan negatiiviset vyöry sotkemaan mieleni sanoitusta.
Äänettömänä "onpa ihana aamu", musiikki "onpa kaunis sanoitus, tilaisuus " onkohan tuo mies sinkku"
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo osoitus siitä että ei kannata hirveästi juoda tai ainakaan kokeilla huumausaineita.
Ellei ole jo nuorena kokeiltu.
Eihän tuo mikään terve ilmiö ole, jos päänsisällä käy keskustelua.
Ensimmäinen aste psykoosille mielestäni.
Sisäinen ääni/itsensä kanssa puhuminen on täysin normaalia. En ole koskaan käyttänyt huumeita tai alkoholia ja minulla on sisäinen ääni. Kuuluu monen ihmisen tapaan jäsentää maailmaa ja omia ajatuksiaan.
Joka aamu hirvee tappelu kumpi keittä kahvia, ja se toinen haluaa TEETÄ, ei sovi mulle joten otan eron.
Ilmankos olet ex-lääkäri.