Lue keskustelun säännöt.
Pikkulasten käsittämättömät/hulvattomat raivarit. Vertaistukiketju
Tyttäreni, kohta 3v, esimerkiksi herätti tänä aamuna 6.30 kun tuli kertomaan, että pissi tuli sänkyyn. Isä nousi sängystä auttamaan, kuten monesti monesti ennenkin, mutta tänäaamuna tytön kuppi meni siitä nurin kertaheitolla. Kirkui ja polki jalkaa huutaen "Mene tuonne, älä tule tänne, tule TÄNNE, älä mene sinne..!!!" Ei päätä eikä häntää. Mikään lohdutus tai rauhallinen puhe ei tepsinyt. Lopulta, noin 30min myöhemmin, kun keksin kysyä, "Onko nälkä?" Lapsi hiljeni kuin kytkintä olisi käännetty ja hän sanoi hymyillen "Kyllä. Kiitos äiti." Ja tuli halaamaan. Eikun puuroa nassuun ja piirretyt pyörimään niin maailma kulkee taas radallaan 😄
Muiden hassuja raivarikokemuksia?
Kommentit (197)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Olet varmasti taitava ompelija, mutta en usko hetkeäkään, että kukaan pystyy tekemään "viimeistä tikkiä myöten" sellaisen kuin 3-vuotias näyttää vaikkapa Disneyleffasta. Tapauksen 3-vuotiaalla on ilmeisesti erittäin hyvä havainnointikyky ja värisilmä. Uhmaikä päällä ja tunteiden säätely vasta kehityksen alussa (EI siis ns. kuriton ja kiittämätön vaan kasvu on kesken).
Höpsistä sinun Disney-olkinukkejesi kanssa. Olin tämän tytön kuusivuotiskaverisynttäreillä auttamassa ja katselin lahjojenavaamisseremoniaa. Tyttö istui olohuoneen lattialla tusinan kaverinsa kanssa. Pari kertaa kävi niin, että tyttö avasi paketin, sanoi, että mulla on jo tää, ja nakkasi lahjan olkansa yli. Olisin varmaan unohtanut tuon ensimmäisen raivarin, mutta samantyyppinen käytös jatkui pitkään.
Rupesitko olemaan nyrpeä 6-vuotiaalle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Olet varmasti taitava ompelija, mutta en usko hetkeäkään, että kukaan pystyy tekemään "viimeistä tikkiä myöten" sellaisen kuin 3-vuotias näyttää vaikkapa Disneyleffasta. Tapauksen 3-vuotiaalla on ilmeisesti erittäin hyvä havainnointikyky ja värisilmä. Uhmaikä päällä ja tunteiden säätely vasta kehityksen alussa (EI siis ns. kuriton ja kiittämätön vaan kasvu on kesken).
Höpsistä sinun Disney-olkinukkejesi kanssa. Olin tämän tytön kuusivuotiskaverisynttäreillä auttamassa ja katselin lahjojenavaamisseremoniaa. Tyttö istui olohuoneen lattialla tusinan kaverinsa kanssa. Pari kertaa kävi niin, että tyttö avasi paketin, sanoi, että mulla on jo tää, ja nakkasi lahjan olkansa yli. Olisin varmaan unohtanut tuon ensimmäisen raivarin, mutta samantyyppinen käytös jatkui pitkään.
Kolmevuotiaan selittämätön paniikkiraivari on eri juttu, mutta tuosta käytöksestä kuusivuotiaana voi ihan suoraan sanoa, että kiittämättömäksi kasvatettu lapsi. Vika on vanhemmassa / vanhemmissa.
Jos mun lapsi tekisi noin törkeästi, puhuttelisin häntä ihan siinä vieraiden kuullen erittäin tiukasti. Sanoisin, että jollet arvosta lahjoja, et näköjään tarvitse lahjoja, joten otan lahjat sinulta pois. Ja jos käytös toistuisi, näin tapahtuisi.
Tämä asenne tuottaa AINA ongelmia.
Ei raivari mut hassu uhakohtaus. Mun lapsi joskus 2-3 vuotiaana halusi laskea liukurilla pienen lumikasan päältä. Oli hiukan kiire ja sanoin et nopsaa sitten. Hetken venkoili mäen päällä ja rupes parkumaan. Kysyin et mikäs nyt? "Mun peese ei osu liukulii!!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Olet varmasti taitava ompelija, mutta en usko hetkeäkään, että kukaan pystyy tekemään "viimeistä tikkiä myöten" sellaisen kuin 3-vuotias näyttää vaikkapa Disneyleffasta. Tapauksen 3-vuotiaalla on ilmeisesti erittäin hyvä havainnointikyky ja värisilmä. Uhmaikä päällä ja tunteiden säätely vasta kehityksen alussa (EI siis ns. kuriton ja kiittämätön vaan kasvu on kesken).
Höpsistä sinun Disney-olkinukkejesi kanssa. Olin tämän tytön kuusivuotiskaverisynttäreillä auttamassa ja katselin lahjojenavaamisseremoniaa. Tyttö istui olohuoneen lattialla tusinan kaverinsa kanssa. Pari kertaa kävi niin, että tyttö avasi paketin, sanoi, että mulla on jo tää, ja nakkasi lahjan olkansa yli. Olisin varmaan unohtanut tuon ensimmäisen raivarin, mutta samantyyppinen käytös jatkui pitkään.
Kolmevuotiaan selittämätön paniikkiraivari on eri juttu, mutta tuosta käytöksestä kuusivuotiaana voi ihan suoraan sanoa, että kiittämättömäksi kasvatettu lapsi. Vika on vanhemmassa / vanhemmissa.
Jos mun lapsi tekisi noin törkeästi, puhuttelisin häntä ihan siinä vieraiden kuullen erittäin tiukasti. Sanoisin, että jollet arvosta lahjoja, et näköjään tarvitse lahjoja, joten otan lahjat sinulta pois. Ja jos käytös toistuisi, näin tapahtuisi.
En tiedä, miten kaverisynttäreillä toimitaan, mutta aika moni asia oli minun silmissäni outo. Yksi pikkupoika tuli keittiöön, piteli kakkulautastaan vaativasti edessäni ja sanoi minulle: "Yksi kakkupala ja sassiin." Hetken kuluttua ympärilläni oli useampia tenavia, jotka kaikki halusivat santsipalan ja sassiin. Järjestin heidät jonoon ja ilmoitin, että kakkua saa vain pyytämällä nätisti (annoin esimerkin) ja kiittämällä. Kaikki pyysivät mukisematta nätisti ja kiittivät. Synttärien jälkeen kaverini sanoi omituisen moittivalla äänellä, että kiitos, kun panit lapset jonoon ja annoit säännöt.
Olen itse välttynyt useimmilta perinteiltä, mutta tuo kaverini ja hänen miehensä sukulaisineen ovat aivan poikkeuksellisen mieltyneitä juhliin ja rituaaleihin; aikoinaan häätkin pidettiin Helsingin tuomiokirkossa ja ryöstettyä morsianta ajelutettiin pitkin kaupunkia. Luulisi, että lapset oppisivat pienestä pitäen etiketin. Mutta mistäpä sitä ulkopuolinen tietää, kuuluiko lahjojen nakkelu etikettiin.
Tämä on surkuhupaisa esimerkki siitä, ettei aikuinen (ehkä vielä nuoruuttaan/kokemattomuuttaan) kykene eläytymään lasten maailmaan pilke silmäkulmassa. Huumorintajuinen henkilö olisi hyväksynyt tehtävänsä lasten palvelijana rennommin.
Vierailija kirjoitti:
Onko nämä tarinat oikeasti jonkun mielestä ”hulvattomia”, tai jotenkin hauskoja ???
Kurittomia kakaroita, terrorisoimassa ympäristöään.
Vaihtoehdot olivatkin hulvaton tai käsittämätön, sinä täydellinen aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Olet varmasti taitava ompelija, mutta en usko hetkeäkään, että kukaan pystyy tekemään "viimeistä tikkiä myöten" sellaisen kuin 3-vuotias näyttää vaikkapa Disneyleffasta. Tapauksen 3-vuotiaalla on ilmeisesti erittäin hyvä havainnointikyky ja värisilmä. Uhmaikä päällä ja tunteiden säätely vasta kehityksen alussa (EI siis ns. kuriton ja kiittämätön vaan kasvu on kesken).
Minusta se kuulosti takertumiselta.
Höpsistä sinun Disney-olkinukkejesi kanssa. Olin tämän tytön kuusivuotiskaverisynttäreillä auttamassa ja katselin lahjojenavaamisseremoniaa. Tyttö istui olohuoneen lattialla tusinan kaverinsa kanssa. Pari kertaa kävi niin, että tyttö avasi paketin, sanoi, että mulla on jo tää, ja nakkasi lahjan olkansa yli. Olisin varmaan unohtanut tuon ensimmäisen raivarin, mutta samantyyppinen käytös jatkui pitkään.
Kolmevuotiaan selittämätön paniikkiraivari on eri juttu, mutta tuosta käytöksestä kuusivuotiaana voi ihan suoraan sanoa, että kiittämättömäksi kasvatettu lapsi. Vika on vanhemmassa / vanhemmissa.
Jos mun lapsi tekisi noin törkeästi, puhuttelisin häntä ihan siinä vieraiden kuullen erittäin tiukasti. Sanoisin, että jollet arvosta lahjoja, et näköjään tarvitse lahjoja, joten otan lahjat sinulta pois. Ja jos käytös toistuisi, näin tapahtuisi.
En tiedä, miten kaverisynttäreillä toimitaan, mutta aika moni asia oli minun silmissäni outo. Yksi pikkupoika tuli keittiöön, piteli kakkulautastaan vaativasti edessäni ja sanoi minulle: "Yksi kakkupala ja sassiin." Hetken kuluttua ympärilläni oli useampia tenavia, jotka kaikki halusivat santsipalan ja sassiin. Järjestin heidät jonoon ja ilmoitin, että kakkua saa vain pyytämällä nätisti (annoin esimerkin) ja kiittämällä. Kaikki pyysivät mukisematta nätisti ja kiittivät. Synttärien jälkeen kaverini sanoi omituisen moittivalla äänellä, että kiitos, kun panit lapset jonoon ja annoit säännöt.
Olen itse välttynyt useimmilta perinteiltä, mutta tuo kaverini ja hänen miehensä sukulaisineen ovat aivan poikkeuksellisen mieltyneitä juhliin ja rituaaleihin; aikoinaan häätkin pidettiin Helsingin tuomiokirkossa ja ryöstettyä morsianta ajelutettiin pitkin kaupunkia. Luulisi, että lapset oppisivat pienestä pitäen etiketin. Mutta mistäpä sitä ulkopuolinen tietää, kuuluiko lahjojen nakkelu etikettiin.
Toimintasi kuulostaa esimerkiltä hyvästä kasvatuksesta.
Pikkuveli sai pahimman raivarinsa aikoinaan kun oltiin lomareissulla Heurekan dinosaurus näyttelyssä ja hänelle selvisi että ne on kuolleet sukupuuttoon. Huusi ja itki, välillä nukkui ja aloitti uudestaan koko kotimatkan Kajaaniin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on aina outoa kuulla näitä. Tiedän, että tätä tapahtuu, mutta omalla lapsellani on kai outo temperamentti. Se ei ole saanut ikinä yhtään raivaria, jolla ei olisi ollut aikuisenkin logiikalla järkevä syy. (Tyyliin ettei ilman itkua malta lähteä pois huvipuistosta.)
Mulla on kolme lasta eikä yksikään ole järjestänyt mitään draamakohtausta, saati sitten komennellut vanhempiaan.
Se on se sanonta! "Aika kultaa muistot."
Mun tytär väsyneenä ja nälkäisenä, kun oltiin tulossa reissusta kotiin hermostui aivan täysin kun pysähdyttiin joskus ilta kuuden aikaan syömään ABC:lle. Ikää oli muistaakseni 5 vuotta ja oli vaan niin väsynyt, että se kysymys "kokis vai pillimehu" oli liikaa. Tyttö alkoi kirjaimellisesti nyyhkyttää, että ei hän tiedä, ei saa kysyä. Oltiin just ensin tultu laivalla Tukholmasta yöllä Helsinkiin ja siitä aamulla lähdetty ajamaan takaisin kotiin Ouluun. Muuten oli ihan kiva päivä ja oltiin pysähdytty Ähtärissä eläinpuistossa, mutta siinä vaiheessa iltapäivää oli vaan jo väsy ja nälkä. Tein sitten päätöksen lapsen puolesta ja tyttö rauhoittui heti kun sai ne ranskalaiset ja kokiksen eteensä. Kotona halusi saman tien nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Olet varmasti taitava ompelija, mutta en usko hetkeäkään, että kukaan pystyy tekemään "viimeistä tikkiä myöten" sellaisen kuin 3-vuotias näyttää vaikkapa Disneyleffasta. Tapauksen 3-vuotiaalla on ilmeisesti erittäin hyvä havainnointikyky ja värisilmä. Uhmaikä päällä ja tunteiden säätely vasta kehityksen alussa (EI siis ns. kuriton ja kiittämätön vaan kasvu on kesken).
Höpsistä sinun Disney-olkinukkejesi kanssa. Olin tämän tytön kuusivuotiskaverisynttäreillä auttamassa ja katselin lahjojenavaamisseremoniaa. Tyttö istui olohuoneen lattialla tusinan kaverinsa kanssa. Pari kertaa kävi niin, että tyttö avasi paketin, sanoi, että mulla on jo tää, ja nakkasi lahjan olkansa yli. Olisin varmaan unohtanut tuon ensimmäisen raivarin, mutta samantyyppinen käytös jatkui pitkään.
Kolmevuotiaan selittämätön paniikkiraivari on eri juttu, mutta tuosta käytöksestä kuusivuotiaana voi ihan suoraan sanoa, että kiittämättömäksi kasvatettu lapsi. Vika on vanhemmassa / vanhemmissa.
Jos mun lapsi tekisi noin törkeästi, puhuttelisin häntä ihan siinä vieraiden kuullen erittäin tiukasti. Sanoisin, että jollet arvosta lahjoja, et näköjään tarvitse lahjoja, joten otan lahjat sinulta pois. Ja jos käytös toistuisi, näin tapahtuisi.
En tiedä, miten kaverisynttäreillä toimitaan, mutta aika moni asia oli minun silmissäni outo. Yksi pikkupoika tuli keittiöön, piteli kakkulautastaan vaativasti edessäni ja sanoi minulle: "Yksi kakkupala ja sassiin." Hetken kuluttua ympärilläni oli useampia tenavia, jotka kaikki halusivat santsipalan ja sassiin. Järjestin heidät jonoon ja ilmoitin, että kakkua saa vain pyytämällä nätisti (annoin esimerkin) ja kiittämällä. Kaikki pyysivät mukisematta nätisti ja kiittivät. Synttärien jälkeen kaverini sanoi omituisen moittivalla äänellä, että kiitos, kun panit lapset jonoon ja annoit säännöt.
Olen itse välttynyt useimmilta perinteiltä, mutta tuo kaverini ja hänen miehensä sukulaisineen ovat aivan poikkeuksellisen mieltyneitä juhliin ja rituaaleihin; aikoinaan häätkin pidettiin Helsingin tuomiokirkossa ja ryöstettyä morsianta ajelutettiin pitkin kaupunkia. Luulisi, että lapset oppisivat pienestä pitäen etiketin. Mutta mistäpä sitä ulkopuolinen tietää, kuuluiko lahjojen nakkelu etikettiin.
Lapsethan yleensä reagoivat positiivisesti tuollaiseen, koska ovat täysin tottuneet sellaiseen päiväkodissa.
Toimit tilanteessa oikein hyvin.
Hän ei voinut sietää, että lapset saisivat kokea ilon VAPAUDESTA ja olla edes kerran ne jotka määrää... Ei, vaan hämmennys ja pieni närkästys, sekä komentelu. Tylsämielistä. Tietysti tämänkin voisi tehdä pilke silmäkulmassa! (tottakai palvelen teitä, sitä varten olen täällä; auttakaa minua pikkasen!") mutta epäilen kirjoittajasta. Liian kokematon.
Yhtään raivokohtausta ei tuu nyt mieleen, mutta erään kommentin muistan varmaan aina sopivassa tilanteessa. Meillä oli lasten kanssa sopimus, että viikkorahan saa kun on tehnyt sovitut tehtävät eli huoneet on siivottu. Yksi lapsista tuli kyselemään osuuttaan vaikka siivous oli kesken. En tietenkään viikkorahaa antanut vaan kehotin palaamaan asiaan kun huone on kunnossa. Silloin sain kuulla "Kyllä sä oot julma äiti - tauko - ja vielä omille lapsille" -kommentin lauseen loppuosa painotettuna. Tätä on muisteltu porukalla naureskellen ja olen ollut "julma" myöhemminkin eli pitänyt sovitusta kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ajatukseni ihan vanhanaikainen, kun olen luullut, että lapsi uhmaiässä kiukuttelee ihan vain testatakseen rajojaan, ilman että siihen pitäisi olka sen enempää syytä, tai että sen voisi estää ”sanoittamalla tunteet” tms?
Olet täysin oikeassa.
Ja aikuisen tehtävä on asettaa ne rajat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitähän nyt on melkein joka päivä jotain vaikka onkin tosi helppo ja kiltti lapsi. Uhmaikä. Isälle pahempi koska nyt on äitikausi menossa. Esim. kun lapsen isä nousee ekana ylös aamulla ja avaa makkarin oven, alkaa lapsi huutaa ja raivota "Eeiiii!! Ei isi!! Mä haluun et äiti herää!!!" Joo, hyvää huomenta sullekin.
Se toki vaikuttaa ilmiön yleisyyteen, että seuraako tuosta ikinä se, että äiti kömpii käskyn mukaisesti sängystä, vai joutuuko lapsi vain hetken raivottuaan hyväksymään, että isi sieltä nyt ilmestyi.
Meillä on oltu tiukkana siitä, että raivoamalla ei saa tahtoaan läpi. ((Sympatiaa ja henkistä tukea rauhoittumisen voi saada, muttei tahtoaan läpi. )
Tämä asenne juuri johtaa raivoamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Olet varmasti taitava ompelija, mutta en usko hetkeäkään, että kukaan pystyy tekemään "viimeistä tikkiä myöten" sellaisen kuin 3-vuotias näyttää vaikkapa Disneyleffasta. Tapauksen 3-vuotiaalla on ilmeisesti erittäin hyvä havainnointikyky ja värisilmä. Uhmaikä päällä ja tunteiden säätely vasta kehityksen alussa (EI siis ns. kuriton ja kiittämätön vaan kasvu on kesken).
Höpsistä sinun Disney-olkinukkejesi kanssa. Olin tämän tytön kuusivuotiskaverisynttäreillä auttamassa ja katselin lahjojenavaamisseremoniaa. Tyttö istui olohuoneen lattialla tusinan kaverinsa kanssa. Pari kertaa kävi niin, että tyttö avasi paketin, sanoi, että mulla on jo tää, ja nakkasi lahjan olkansa yli. Olisin varmaan unohtanut tuon ensimmäisen raivarin, mutta samantyyppinen käytös jatkui pitkään.
Kolmevuotiaan selittämätön paniikkiraivari on eri juttu, mutta tuosta käytöksestä kuusivuotiaana voi ihan suoraan sanoa, että kiittämättömäksi kasvatettu lapsi. Vika on vanhemmassa / vanhemmissa.
Jos mun lapsi tekisi noin törkeästi, puhuttelisin häntä ihan siinä vieraiden kuullen erittäin tiukasti. Sanoisin, että jollet arvosta lahjoja, et näköjään tarvitse lahjoja, joten otan lahjat sinulta pois. Ja jos käytös toistuisi, näin tapahtuisi.
En tiedä, miten kaverisynttäreillä toimitaan, mutta aika moni asia oli minun silmissäni outo. Yksi pikkupoika tuli keittiöön, piteli kakkulautastaan vaativasti edessäni ja sanoi minulle: "Yksi kakkupala ja sassiin." Hetken kuluttua ympärilläni oli useampia tenavia, jotka kaikki halusivat santsipalan ja sassiin. Järjestin heidät jonoon ja ilmoitin, että kakkua saa vain pyytämällä nätisti (annoin esimerkin) ja kiittämällä. Kaikki pyysivät mukisematta nätisti ja kiittivät. Synttärien jälkeen kaverini sanoi omituisen moittivalla äänellä, että kiitos, kun panit lapset jonoon ja annoit säännöt.
Olen itse välttynyt useimmilta perinteiltä, mutta tuo kaverini ja hänen miehensä sukulaisineen ovat aivan poikkeuksellisen mieltyneitä juhliin ja rituaaleihin; aikoinaan häätkin pidettiin Helsingin tuomiokirkossa ja ryöstettyä morsianta ajelutettiin pitkin kaupunkia. Luulisi, että lapset oppisivat pienestä pitäen etiketin. Mutta mistäpä sitä ulkopuolinen tietää, kuuluiko lahjojen nakkelu etikettiin.
Lapsethan yleensä reagoivat positiivisesti tuollaiseen, koska ovat täysin tottuneet sellaiseen päiväkodissa.
Toimit tilanteessa oikein hyvin.
Tuloksesta päätellen toimin. Mieleeni on kuitenkin tarttunut tiukasti kaverini omituinen äänensävy, kun hän mainitsi tapauksen. Sanoillaan hän kiitti, mutta äänensävy ja ilme antoivat ymmärtää muuta. Tenaville ei ainakaan jäänyt traumoja, koska kakkua käytiin hakemassa edelleenkin, mutta kohteliaasti. Jollen ihan väärin muista, joku jopa kumarsi vähän. :D
Kun kerran tunsit kaverisi perhearvot, ja olit heitä auttamassa heidän juhlissaan, oli aika moukkamaista ruveta toimimaan sitä vastaan. Tilannetaju.
Minulle tuottaa suurta hupia seurata pikkulasten itkupotkuraivareita kaupoissa. Hyssytteleviä ja periksiantavia vanhempia tekisi mieli mennä ojentamaan. Lapsensa kainaloon nappaavaa äitiä/isää voisin halata.
Meillä alle 3-vuotias itki, potki ja huusi keittiön lattialla n 20 min kun ei aamupuuro maistunut. "MINÄ EN HALUA SITÄ PUUROAAAA ÄLÄ LAITA MINULLE PUUROAAAA!!!!!!" huudon jälkeen se lautanen tyhjeni aika nopeaan, nyt reilu vuotta vanhempana jos jotain noin vakaasti päättää, se myös pitää. Noita oli pienempänä päivittäin milloin mistäkin syystä, mutta vaikka se omaan hermoon käy, on parempi jos lapsella riittää mielipiteitä ja tuo ne julki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Olet varmasti taitava ompelija, mutta en usko hetkeäkään, että kukaan pystyy tekemään "viimeistä tikkiä myöten" sellaisen kuin 3-vuotias näyttää vaikkapa Disneyleffasta. Tapauksen 3-vuotiaalla on ilmeisesti erittäin hyvä havainnointikyky ja värisilmä. Uhmaikä päällä ja tunteiden säätely vasta kehityksen alussa (EI siis ns. kuriton ja kiittämätön vaan kasvu on kesken).
Höpsistä sinun Disney-olkinukkejesi kanssa. Olin tämän tytön kuusivuotiskaverisynttäreillä auttamassa ja katselin lahjojenavaamisseremoniaa. Tyttö istui olohuoneen lattialla tusinan kaverinsa kanssa. Pari kertaa kävi niin, että tyttö avasi paketin, sanoi, että mulla on jo tää, ja nakkasi lahjan olkansa yli. Olisin varmaan unohtanut tuon ensimmäisen raivarin, mutta samantyyppinen käytös jatkui pitkään.
Kolmevuotiaan selittämätön paniikkiraivari on eri juttu, mutta tuosta käytöksestä kuusivuotiaana voi ihan suoraan sanoa, että kiittämättömäksi kasvatettu lapsi. Vika on vanhemmassa / vanhemmissa.
Jos mun lapsi tekisi noin törkeästi, puhuttelisin häntä ihan siinä vieraiden kuullen erittäin tiukasti. Sanoisin, että jollet arvosta lahjoja, et näköjään tarvitse lahjoja, joten otan lahjat sinulta pois. Ja jos käytös toistuisi, näin tapahtuisi.
En tiedä, miten kaverisynttäreillä toimitaan, mutta aika moni asia oli minun silmissäni outo. Yksi pikkupoika tuli keittiöön, piteli kakkulautastaan vaativasti edessäni ja sanoi minulle: "Yksi kakkupala ja sassiin." Hetken kuluttua ympärilläni oli useampia tenavia, jotka kaikki halusivat santsipalan ja sassiin. Järjestin heidät jonoon ja ilmoitin, että kakkua saa vain pyytämällä nätisti (annoin esimerkin) ja kiittämällä. Kaikki pyysivät mukisematta nätisti ja kiittivät. Synttärien jälkeen kaverini sanoi omituisen moittivalla äänellä, että kiitos, kun panit lapset jonoon ja annoit säännöt.
Olen itse välttynyt useimmilta perinteiltä, mutta tuo kaverini ja hänen miehensä sukulaisineen ovat aivan poikkeuksellisen mieltyneitä juhliin ja rituaaleihin; aikoinaan häätkin pidettiin Helsingin tuomiokirkossa ja ryöstettyä morsianta ajelutettiin pitkin kaupunkia. Luulisi, että lapset oppisivat pienestä pitäen etiketin. Mutta mistäpä sitä ulkopuolinen tietää, kuuluiko lahjojen nakkelu etikettiin.
Lapsethan yleensä reagoivat positiivisesti tuollaiseen, koska ovat täysin tottuneet sellaiseen päiväkodissa.
Toimit tilanteessa oikein hyvin.
Tuloksesta päätellen toimin. Mieleeni on kuitenkin tarttunut tiukasti kaverini omituinen äänensävy, kun hän mainitsi tapauksen. Sanoillaan hän kiitti, mutta äänensävy ja ilme antoivat ymmärtää muuta. Tenaville ei ainakaan jäänyt traumoja, koska kakkua käytiin hakemassa edelleenkin, mutta kohteliaasti. Jollen ihan väärin muista, joku jopa kumarsi vähän. :D
Tajusivat, ettei itsetuntosi kestä paljelijana olemista, ja siksi kumarsivat palvelijalle. Lapset ovat luovia, ottaisit mallia.
Olin kerran Thaimaassa katsomassa esitystä, jossa apinat tekivät temppuja. Ne teki kaiken mitä käskettiin. Mutta niillä oli aina enemmän tai vähemmän aggressiivisia purkauksia, ennen alistumista ja "itsensä myymistä". Mahtaa olla kaksijakoista...
Ohis, mutta kerran lapsettomana sporassa kiinnitin huomiota kun lapsella oli kunnon uhmakiukku menossa ja isänsä tosi hienosti jutteli lapsen kanssa sanoittaen lapsen tunteita, kertoen miksi nyt tehdään niinkuin aikuiset sanoo ja selitti ymmärtävänsä harmistuksen. Lapsi ei sanottavammin rauhoittunut siinä hetkessä, mutta isän tunnetaidot tekivät vaikutuksen.
Isä olisi bvoinut antaa sinun rauhassa katsoa.