Lue keskustelun säännöt.
Kuinka iso osa ihmisistä joutuu tyytymään elämäänsä?
11.03.2021 |
Hei,
Haluaisin kuulla laajasti ihmisten tuntemuksia siitä, että kuinka moni meistä joutuu lopultakin tyytymään elämäänsä ja siihen mitä siinä saa? Aloituksen tarkoituksena ei ole olla katkera ja syyttää tilanteestani ketään, vaan lähinnä kysellä teiltä muilta, että onko tämä kuinka yleistä ja miten käsittelette omia tuntemuksianne? Alkuun täsmennän myös heti tärkeän asian: en ole läheisriippuvainen, eikä minulla ole tarvetta pakonomaisesti olla jonkun kanssa ja olen elänyt pitkiä aikoja yksin ilman parisuhteita.
Olen itse 37-vuotias mies ja olen joutunut myöntämään itselleni, että olen käytännössä parisuhteessa naisen kanssa, joka on "ihan hyvä" enkä koskaan ole tuntenut hänen kanssaan samanlaista intohimoa ja rakkaudentunnetta, kuin ensimmäisen naisystäväni kanssa, jonka kanssa seurustelin viisi vuotta yliopistoaikoinani. Rakastan kyllä puolisoani, mutta en samalla tavalla fyysisesti, kuin ensimmäistä naisystävääni. Nykyisellä on tosin muita hyviä ominaisuuksia, jonka johdosta hänestä pidän.
Silti aika ajoin saan turhautumiskohtauksia ja koen orastavaa katkeruutta. Sitten havahdun ja kavahdan itseäni ja ajatuksiani. Häpeän. Tiedän olevani heikko ihminen.
Fakta on kuitenkin, että ensirakkauteni jälkeen ole onnistunut saamaan niitä naisia, joita olisin itse halunnut (sain aina pakkeja). Vastaavasti minä annoin rukkasia monille naisille, joista en ollut itse kiinnostunut. Kunnes löytyi nykyinen, jonka kanssa minulla on ainakin jonkinlainen rauha. Kyllästyin myös paneskelemaan ympäriini ja huomasin, kuinka tinder-naisten jatkuva pyöritys tuhoaa myös minun psyykettäni.
Minua ärsyttää kaikenlaisten elämänohjeiden ristiriitaisuus: yhtäältä ihminen ei saisi olla pinnallinen (ei saa siis etsiä isoa fyysistä intohimoa!), mutta ei kuitenkaan saisi koskaan "tyytyä" keneenkään (koska se on väärin kumppania kohtaan). Kypsyys on kuulemma sitä, ettei paneskele ympäriinsä, mutta sen jota sitten paneskelee, pitäisi olla se himottavin henkilö.
Olen myös huomannut, että kaikkein korkeaotsaisimpia tuomitsijoita ovat yleensä ne, joilla kaikki on mennyt tähän asti hyvin. Esimerkiksi kaksi kaunista ihmistä, jotka muodostivat rakkausavioliiton ja saivat terveitä lapsia, eikä kumpikaan ole koskaan pettänyt. Siitä on helppo huudella ydinperheen autuudesta ja ihmetelle, miksi "joku tyytyy johonkin". Samalla voi myös tuomita yksinhuoltajat tai "kaikenmaailman uusperhekuviot".
Tv: ikäkriiseilevä mies
Kommentit (129)
No ainakin parisuhteettomaan elämään joutuu vaan tyytyä, siinä ei auta minkään sortin itkupotkuraivaroinnit jos ei vaan kiinnosta ketään siinä mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sinkku, pidän elämästäni, en haaveile muusta. Pitäisikö? En usko.
Miksi pitäisi kuunnella jotain ristiriitaisia elämänohjeita? En minä haluaisi enää sellaista miestä joka on ihan ok tai pelkästään olisi fyysistä intohimoa. Ei ole pinnallista haluta sellaista joka vastaa sitä mitä haluaa parisuhteesta. Kyllä sinäkin voit vielä löytää jotain parempaa, ei kukaan pakota tyytymään mihinkään. Jossain kehitysmaissa oikeasti joutuu tyytymään siihen elämään mitä saa, mutta minä voin valita. Sinäkin voit valita.
Rakastatko kumppaniasi? Siitä kai lopultakin on kyse. Itse en halua tyytyä puolivillaiseen parisuhteeseen, mutta toisaalta en myöskään odota että suhde olisi jatkuvaa intohimon räiskettä tai romanttista ilotulitusta. Kaikista parisuhteista tulee ajan myötä arkisempia. Kunhan rakkaus ja mielenkiinto toiseen on olemassa ja säilyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä sinut sitten erotti ensimmäisestä jos vieläkin häntä rakastat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin mieluummin ollut yksin, jos en olisi saanut nykyistä puolisoa. Kaikki ei tyydy.
Luulin, että täällä olisi jotain kypsääkin pohdintaa siitä, mistä haaveiltiin ja mitä jäi käteen, mutta tämä on taas tätä iänikuista länkytystä siitä, kuinka kuumis nainen ollaan onnistuttu saamaan ja että olisi pitänyt olla kuumempi. Ei jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoja ajatuksia. Olisi kiinnostavaa keskustella livenä jonkun noin syvällisesti pohtivan kanssa.
Itse olen kohta 36 vuotta täyttävä mies enkä ole ikinä seurustellut tai harrastanut seksiä. Sinulla on kuitenkin kivoja muistoja.
Eikö se ole niin, että aina kaikki haluavat jotain enemmän elämältään, ja on todella vaikeaa olla tyytyväinen siihen mitä on jo. Eikä pelkästään parisuhteissa. Vastaisin siis, että lähes kaikki joutuvat tyytymään ainakin jossain määrin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko kai se on tyytyä. Olen hakenut nyt 5 kertaa yliopistoon enkä päässyt sisään.
Olisitko ap halunnut, että joku olisi tyytynyt sinuun? Vai pitääkö nykyisen väärän kumppanin rakastaa sinua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä vikaa tässä yliopistosuhteessa oli? Miksi se päättyi?
Vierailija kirjoitti:
Joka ikinen ihminen joutuu tyytymään siihen elämään, jonka on saanut. Eihän sitä muitakaan tiettävästi ole.
Tai vaihtoehtoisesti olemaan ihan jumalattoman kiitollinen kaikista niistä pienistä onnenpotkuista joita on saanut. Eli vaikka siitä duunista vs työttömyys, vaikeastakin suhteesta vs elinikäinen erakkous tai siitä että saa elää fyysisesti vammattoman/terveen ihmisen elämää. Neljän kympin tuollapuolen monelle tämä kiitollisuus usein lisääntyy kun tajuaa ettei ole minen asian suhteen (myös kulttuurisesti) tuomittu johonkin täysin toivottomaan elmänosaan. Älyää tyytyä kohtuulliseen hyvään. Nuoria riivaa usein jatkuva vertailu, kateus ja alemmuudentunto. Tai katteeton ylimielisyys. Parhaimmillaan ihminen oikeasti kypsyy ikääntyessään. Turha marina jää pois. Paneskelusta tulee rakastelua, koska tajuaa tarvitsevansa toista ihmistä kasvaakseen, ei orgasmien saamiseen.
Minä elän nyt yksin jo vuosia kun en vaan pysty ihastumaan saati rakastumaan kehenkään niin paljon, että voisin ajatella parisuhdetta.
Koska minulla juuri on se tilanne, että olen ollut rakastunut ja tiedän miltä se tuntuu. En halua olla jonkun kanssa vain siksi, että melkein tuntuu tai laimeasti tuntuu joltain.
Jos joskus joku ihminen vielä kolahtaa niin toki haluaisin kokea sen tunteen. Ja ehkä parisuhteenkin.
Mutta nyt katson, että on viisaampi olla yksin. Kun kolahdusta ei ole tullut.
Eihän laatikossa tympeää elämää elävä ihminen osaa ajatella, että pitäisi olla tyytyväinen kun se laatikko voisi olla pienempikin.
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole niin, että aina kaikki haluavat jotain enemmän elämältään, ja on todella vaikeaa olla tyytyväinen siihen mitä on jo. Eikä pelkästään parisuhteissa. Vastaisin siis, että lähes kaikki joutuvat tyytymään ainakin jossain määrin.
Länsimaisten läpilellittyjen kermaperseiden ongelmointia, ”mutku mä HALUUN vielä parempaa”.
Täydellistä mittatilauskumppania ei ole eikä tule. Joko hyväksyt toisen perimmäisen erilaisuuden ja pidät sitä kiinnostavana tai etsit itsesi kopiota, vastakappaletta. Vinkki: narsistiset suhteet alkavat aina suurella roihulla. Pettymys on suuri kun toinen ei vastannutkaan kuvitelmia. Ja taas seuraava jaettu fantasia joka päättyy murheellisesti.
Tämän vaihtoehtona onkin viisasta elää itsekseen kunnes pystyy aidosti hyväksymään toisen erillisyyden ja vapauden omaan elämäänsä. Suhde saattaa silloin kummasti kestääkin.
Minun elämäni on mukavaa. En ole suhteessa kenenkään kanssa, olen alle 30v nainen, minulle on ollut tärkeää oppia rakastamaan itseäni, en ole kauhean sosiaalinen sillä tavalla että tarvitsisin jatkuvasti seuraa. Usein katselen vierestä niitä kavereita jotka itkevät kuinka eivät tarpeeksi pääse ulos hengailemaan kun taas minulla on itsekseni kotona hyvä olla. Miehet tulevat ja menevät. En ole ikinä tyytynyt. Aloitan suhteet aina kaveri pohjalta ja haluan oikeasti oppia tuntemaan ihmisen ja luomaan yhteyden ja yhteisymmärryksen, monet eivät ole edes tähän valmiita vaan haluavat nopeasti jonkun vaan. Jos et ole valmis tekemään työtä itsesi ja suhteen eteen niin et silloin varmasti saakkaan sitä mitä haluat :) Maailmassa on niin paljon muutakin kuin vain suhteet. Jos puhut suhteeseen tyytymisestä niin kuulostaa siltä että elämässäsi se on isoin asia mitä voi olla jos muka tyydyt.
Joka ikinen ihminen joutuu tyytymään siihen elämään, jonka on saanut. Eihän sitä muitakaan tiettävästi ole.