Lue keskustelun säännöt.
Kuinka iso osa ihmisistä joutuu tyytymään elämäänsä?
11.03.2021 |
Hei,
Haluaisin kuulla laajasti ihmisten tuntemuksia siitä, että kuinka moni meistä joutuu lopultakin tyytymään elämäänsä ja siihen mitä siinä saa? Aloituksen tarkoituksena ei ole olla katkera ja syyttää tilanteestani ketään, vaan lähinnä kysellä teiltä muilta, että onko tämä kuinka yleistä ja miten käsittelette omia tuntemuksianne? Alkuun täsmennän myös heti tärkeän asian: en ole läheisriippuvainen, eikä minulla ole tarvetta pakonomaisesti olla jonkun kanssa ja olen elänyt pitkiä aikoja yksin ilman parisuhteita.
Olen itse 37-vuotias mies ja olen joutunut myöntämään itselleni, että olen käytännössä parisuhteessa naisen kanssa, joka on "ihan hyvä" enkä koskaan ole tuntenut hänen kanssaan samanlaista intohimoa ja rakkaudentunnetta, kuin ensimmäisen naisystäväni kanssa, jonka kanssa seurustelin viisi vuotta yliopistoaikoinani. Rakastan kyllä puolisoani, mutta en samalla tavalla fyysisesti, kuin ensimmäistä naisystävääni. Nykyisellä on tosin muita hyviä ominaisuuksia, jonka johdosta hänestä pidän.
Silti aika ajoin saan turhautumiskohtauksia ja koen orastavaa katkeruutta. Sitten havahdun ja kavahdan itseäni ja ajatuksiani. Häpeän. Tiedän olevani heikko ihminen.
Fakta on kuitenkin, että ensirakkauteni jälkeen ole onnistunut saamaan niitä naisia, joita olisin itse halunnut (sain aina pakkeja). Vastaavasti minä annoin rukkasia monille naisille, joista en ollut itse kiinnostunut. Kunnes löytyi nykyinen, jonka kanssa minulla on ainakin jonkinlainen rauha. Kyllästyin myös paneskelemaan ympäriini ja huomasin, kuinka tinder-naisten jatkuva pyöritys tuhoaa myös minun psyykettäni.
Minua ärsyttää kaikenlaisten elämänohjeiden ristiriitaisuus: yhtäältä ihminen ei saisi olla pinnallinen (ei saa siis etsiä isoa fyysistä intohimoa!), mutta ei kuitenkaan saisi koskaan "tyytyä" keneenkään (koska se on väärin kumppania kohtaan). Kypsyys on kuulemma sitä, ettei paneskele ympäriinsä, mutta sen jota sitten paneskelee, pitäisi olla se himottavin henkilö.
Olen myös huomannut, että kaikkein korkeaotsaisimpia tuomitsijoita ovat yleensä ne, joilla kaikki on mennyt tähän asti hyvin. Esimerkiksi kaksi kaunista ihmistä, jotka muodostivat rakkausavioliiton ja saivat terveitä lapsia, eikä kumpikaan ole koskaan pettänyt. Siitä on helppo huudella ydinperheen autuudesta ja ihmetelle, miksi "joku tyytyy johonkin". Samalla voi myös tuomita yksinhuoltajat tai "kaikenmaailman uusperhekuviot".
Tv: ikäkriiseilevä mies
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Itse olen 29v mies enkä ole löytänyt sellaista naista jonka kanssa haluaisin loppuelämäni viettää. Olen joutunut "tyytymään", sillä en kertakaikkiaan saa vastakaikua niiltä naisilta, joista itse viehätyn, ja ne naiset jotka minusta tuntuvat viehättyvän, ovat sellaisia jotka eivät kertakaikkiaan sytytä. Olen erittäin liikunnallinen ja suhtaudun intohimolla salitreenaamiseen, mutta vain pullukoilta tulee yhteydenottoja ja koskaan timmi ja fyysisesti aktiivinen nainen ei ole minusta kiinnostunut. Tiedän että en ole lihaksikkuudestani huolimatta komea (olen aika lyhyt ja vähän "baby face" eli ei oikein parta kasva ja niin edelleen).
Pari vuotta sitten seurustelin muutaman kuukauden erään pullukan kanssa, kun oli pieni kriisi menossa: vanhemmat sukulaiset vihjailivat että olenko homo kun en ole vielä koskaan tuonut naista näytille ja kaveritkin kehottivat laskemaan rimaa "kun et sä mitään fitnessmissiäkään nyt vaan saa". Minäpä tein kuten käskettiin ja koitin kelpuuttaa erään naisen. Oli kyllä jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita mutta fyysisesti ei sytyttänyt yhtään. Sängyssä sai munan pystyyn vaivoin fantasioimalla niistä salimimmeistä. Päädyttiin sitten lopulta eroon minun toimesta - en kertonut oikeaa syytä vaan jonkun alhaisen "ansaitset jonkun paremman" tarinan. Ei tuntunut kivalta huijata sekä itseä että sitä toista ja tuolloin vannoin, että olen vaikka sitten loppuelämäni yksin kunnes löydän sen naisen joka aidosti kiinnostaa.
Mutta kyllähän se kirpaisee kun ei "tasot" kohtaa siinä mielessä, että saisi kumppanikseen jonkun jota rakastaa tietysti muidenkin kuin ulkosten ominaisuuksien vuoksi, mutta jota myös fyysisesti himoitsee.
Haluan vanhempana miehenä vähän neuvoa sinua ja lohduttaa.
Oletko koskaan oikeasti epäillyt olevasi ns. homo.
Voit ehkä yllättyä nelikymppisenä kun tajuatkin asioita joita sukulaiset ja läheisesi ovat huomanneet. Kaikki loksahtaa paikalleen. Se harmitus on suuri kun tajuaa liian myöhään. Se nuoruus olisi ollut ihanaa, jos silloin olisi tajunnut, että miksi ei onnistunut naisten kanssa ja ei ottanut eteen...
Muista että sua rakastetaan ja ne muut on huolissaan, kun ei ihminen ole saari.
Onhan näitä myöhäisiä, jotka on aina ihmetellyt kun ei ota eteen naisen kanssa ja syytetään että ei ollut tarpeeksi "salikissa".
Vaikka sen pitikin olla salikolli, mutta yhteiskunta ja itse perheen kautta saatu kasvatus on niin tiukka erilaisuutta kohtaan, että kielletään se. Totuus on että kyllä heterolla ottaa eteen naisen kuin naisen kanssa.
Tuossa on totuuden sana. Mutta osalle yhä ne defenssit on niin kovat, ettei ole koskaan edes kokeillut miestä.
Se ei haittaisi, että pilaavat oman elämänsä, mutta aika usein pilaavat myös jonkun syyttömän naisen elämän. Joka ei ollenkaan tajua, ettei vika ole hänessä laisinkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä yksinäisyydestä valittamista en oikein ymmärrä nykyään, kun sen muuttamiseksi ei sitten ilmeisesti olla kuitenkaan valmiita tekemään mitään. Monelle tällaiselle julkisesti facessa parkuvalle olen viestiä lähettänyt, eikä vastausta kuulunut. Tyytykää sitten yksinäisyyteenne.
Mä olen aiemmin ajatellut, ettei kenenkään pitäisi tyytyä, vaan etsiä oikeasti sellaista, jota rakastaa ja jonka kanssa on onnellinen. Myöhemmin tosin olen ymmärtänyt, että tämä pohjautuu omiin kokemuksiini, jotka menivät niin, että ensin olin huonossa suhteessa ja sen jälkeen löysin "sen oikean". Mutta en ollut ottanut huomioon sellaisia tilanteita, kuten sinulla ilmeisesti. Eli että kaikki on sinänsä hyvin, mutta se jokin puuttuu. En osaa sanoa, mitä itse tekisin sellaisessa tilanteessa. Toisaalta pessimistinä (ja muiden kokemuksista) voisin todeta, että jompikumpi löytää sitten jossain vaiheessa sen paremman ja suhde loppuu sitten siihen. Tai tulee kyllästyminen, kun suhde ei ole sitä palavaa rakkautta. Mutta toisaalta myös ajattelen, että itse olen sen verran rauhaa rakastava ja ehkä myös kaavoihin kangistuvaa sorttia, että en itse suhdetta lopettaisi. Jos kaikki menee ok, niin menköön. Peilaisin siihen, että onko parempi olla yksin? Koska sehän on se toinen vaihtoehto, niin kauan että löytää sen palavan rakkauden - jota ei välttämättä ikinä löydä. Kadutko sitten? Vai kadutko vanhana sitä, jos et etsinyt sitä oikeaa?
En usko, että tuohon tilanteeseen on mitään yhtä oikeaa ratkaisua tai vastausta. Se pitää jokaisen itse miettiä.
Minua näissä ihmetyyttää itserakkaus ja totaalinen kyvyttömyys reflektoida, mistä he oikein saavat päähänsä, että heidän "oikeas tasonsa" olisi muuta kun se toteuma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Itse olen 29v mies enkä ole löytänyt sellaista naista jonka kanssa haluaisin loppuelämäni viettää. Olen joutunut "tyytymään", sillä en kertakaikkiaan saa vastakaikua niiltä naisilta, joista itse viehätyn, ja ne naiset jotka minusta tuntuvat viehättyvän, ovat sellaisia jotka eivät kertakaikkiaan sytytä. Olen erittäin liikunnallinen ja suhtaudun intohimolla salitreenaamiseen, mutta vain pullukoilta tulee yhteydenottoja ja koskaan timmi ja fyysisesti aktiivinen nainen ei ole minusta kiinnostunut. Tiedän että en ole lihaksikkuudestani huolimatta komea (olen aika lyhyt ja vähän "baby face" eli ei oikein parta kasva ja niin edelleen).
Pari vuotta sitten seurustelin muutaman kuukauden erään pullukan kanssa, kun oli pieni kriisi menossa: vanhemmat sukulaiset vihjailivat että olenko homo kun en ole vielä koskaan tuonut naista näytille ja kaveritkin kehottivat laskemaan rimaa "kun et sä mitään fitnessmissiäkään nyt vaan saa". Minäpä tein kuten käskettiin ja koitin kelpuuttaa erään naisen. Oli kyllä jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita mutta fyysisesti ei sytyttänyt yhtään. Sängyssä sai munan pystyyn vaivoin fantasioimalla niistä salimimmeistä. Päädyttiin sitten lopulta eroon minun toimesta - en kertonut oikeaa syytä vaan jonkun alhaisen "ansaitset jonkun paremman" tarinan. Ei tuntunut kivalta huijata sekä itseä että sitä toista ja tuolloin vannoin, että olen vaikka sitten loppuelämäni yksin kunnes löydän sen naisen joka aidosti kiinnostaa.
Mutta kyllähän se kirpaisee kun ei "tasot" kohtaa siinä mielessä, että saisi kumppanikseen jonkun jota rakastaa tietysti muidenkin kuin ulkosten ominaisuuksien vuoksi, mutta jota myös fyysisesti himoitsee.
Haluan vanhempana miehenä vähän neuvoa sinua ja lohduttaa.
Oletko koskaan oikeasti epäillyt olevasi ns. homo.
Voit ehkä yllättyä nelikymppisenä kun tajuatkin asioita joita sukulaiset ja läheisesi ovat huomanneet. Kaikki loksahtaa paikalleen. Se harmitus on suuri kun tajuaa liian myöhään. Se nuoruus olisi ollut ihanaa, jos silloin olisi tajunnut, että miksi ei onnistunut naisten kanssa ja ei ottanut eteen...
Muista että sua rakastetaan ja ne muut on huolissaan, kun ei ihminen ole saari.
Onhan näitä myöhäisiä, jotka on aina ihmetellyt kun ei ota eteen naisen kanssa ja syytetään että ei ollut tarpeeksi "salikissa".
Vaikka sen pitikin olla salikolli, mutta yhteiskunta ja itse perheen kautta saatu kasvatus on niin tiukka erilaisuutta kohtaan, että kielletään se. Totuus on että kyllä heterolla ottaa eteen naisen kuin naisen kanssa.
Tuossa on totuuden sana. Mutta osalle yhä ne defenssit on niin kovat, ettei ole koskaan edes kokeillut miestä.
Se ei haittaisi, että pilaavat oman elämänsä, mutta aika usein pilaavat myös jonkun syyttömän naisen elämän. Joka ei ollenkaan tajua, ettei vika ole hänessä laisinkaan.
Niin että jos heteroporno kiihottaa ja masturboin naisista fantasioiden, mutta naisten kanssa ei kuitenkaan livenä onnistu, niin olenkin homo. Joo-o, vaikuttaa loogiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Itse olen 29v mies enkä ole löytänyt sellaista naista jonka kanssa haluaisin loppuelämäni viettää. Olen joutunut "tyytymään", sillä en kertakaikkiaan saa vastakaikua niiltä naisilta, joista itse viehätyn, ja ne naiset jotka minusta tuntuvat viehättyvän, ovat sellaisia jotka eivät kertakaikkiaan sytytä. Olen erittäin liikunnallinen ja suhtaudun intohimolla salitreenaamiseen, mutta vain pullukoilta tulee yhteydenottoja ja koskaan timmi ja fyysisesti aktiivinen nainen ei ole minusta kiinnostunut. Tiedän että en ole lihaksikkuudestani huolimatta komea (olen aika lyhyt ja vähän "baby face" eli ei oikein parta kasva ja niin edelleen).
Pari vuotta sitten seurustelin muutaman kuukauden erään pullukan kanssa, kun oli pieni kriisi menossa: vanhemmat sukulaiset vihjailivat että olenko homo kun en ole vielä koskaan tuonut naista näytille ja kaveritkin kehottivat laskemaan rimaa "kun et sä mitään fitnessmissiäkään nyt vaan saa". Minäpä tein kuten käskettiin ja koitin kelpuuttaa erään naisen. Oli kyllä jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita mutta fyysisesti ei sytyttänyt yhtään. Sängyssä sai munan pystyyn vaivoin fantasioimalla niistä salimimmeistä. Päädyttiin sitten lopulta eroon minun toimesta - en kertonut oikeaa syytä vaan jonkun alhaisen "ansaitset jonkun paremman" tarinan. Ei tuntunut kivalta huijata sekä itseä että sitä toista ja tuolloin vannoin, että olen vaikka sitten loppuelämäni yksin kunnes löydän sen naisen joka aidosti kiinnostaa.
Mutta kyllähän se kirpaisee kun ei "tasot" kohtaa siinä mielessä, että saisi kumppanikseen jonkun jota rakastaa tietysti muidenkin kuin ulkosten ominaisuuksien vuoksi, mutta jota myös fyysisesti himoitsee.
Haluan vanhempana miehenä vähän neuvoa sinua ja lohduttaa.
Oletko koskaan oikeasti epäillyt olevasi ns. homo.
Voit ehkä yllättyä nelikymppisenä kun tajuatkin asioita joita sukulaiset ja läheisesi ovat huomanneet. Kaikki loksahtaa paikalleen. Se harmitus on suuri kun tajuaa liian myöhään. Se nuoruus olisi ollut ihanaa, jos silloin olisi tajunnut, että miksi ei onnistunut naisten kanssa ja ei ottanut eteen...
Muista että sua rakastetaan ja ne muut on huolissaan, kun ei ihminen ole saari.
Onhan näitä myöhäisiä, jotka on aina ihmetellyt kun ei ota eteen naisen kanssa ja syytetään että ei ollut tarpeeksi "salikissa".
Vaikka sen pitikin olla salikolli, mutta yhteiskunta ja itse perheen kautta saatu kasvatus on niin tiukka erilaisuutta kohtaan, että kielletään se. Totuus on että kyllä heterolla ottaa eteen naisen kuin naisen kanssa.
Ei kyllä tasantarkkaan pidä paikkaansa ellei ole todella pahasti puutteessa. Tämä on varmaan joku naisen kirjoitus kun ei ymmärrä, että kyllä miehelläkin se seisominen on enemmän tai vähemmän fysiologista. Pelkkä pimppi ei vielä riitä kiihottamaan, naisen pitää olla olemukseltaan sellainen että juuri minä sytyn siitä.
Hei jätkä. Täällä on yksi mies joka on käynyt läpi ton vaiheen elämässä.
Jos et naisen kanssa onnistu, niin kokeile rohkeasti miehen kanssa.
Silloin tajuat mistä tässä oli kyse.
Muista että olet silti rakas sun lähimmilles ja ainakin ystävilles. Olet mikä olet.
Ihmisen elämä on tosi lyhyt tuollaiseen jankkaamiseen.
Toivotan sulle rohkeutta löytää itses. Se on suurin seikkailu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Itse olen 29v mies enkä ole löytänyt sellaista naista jonka kanssa haluaisin loppuelämäni viettää. Olen joutunut "tyytymään", sillä en kertakaikkiaan saa vastakaikua niiltä naisilta, joista itse viehätyn, ja ne naiset jotka minusta tuntuvat viehättyvän, ovat sellaisia jotka eivät kertakaikkiaan sytytä. Olen erittäin liikunnallinen ja suhtaudun intohimolla salitreenaamiseen, mutta vain pullukoilta tulee yhteydenottoja ja koskaan timmi ja fyysisesti aktiivinen nainen ei ole minusta kiinnostunut. Tiedän että en ole lihaksikkuudestani huolimatta komea (olen aika lyhyt ja vähän "baby face" eli ei oikein parta kasva ja niin edelleen).
Pari vuotta sitten seurustelin muutaman kuukauden erään pullukan kanssa, kun oli pieni kriisi menossa: vanhemmat sukulaiset vihjailivat että olenko homo kun en ole vielä koskaan tuonut naista näytille ja kaveritkin kehottivat laskemaan rimaa "kun et sä mitään fitnessmissiäkään nyt vaan saa". Minäpä tein kuten käskettiin ja koitin kelpuuttaa erään naisen. Oli kyllä jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita mutta fyysisesti ei sytyttänyt yhtään. Sängyssä sai munan pystyyn vaivoin fantasioimalla niistä salimimmeistä. Päädyttiin sitten lopulta eroon minun toimesta - en kertonut oikeaa syytä vaan jonkun alhaisen "ansaitset jonkun paremman" tarinan. Ei tuntunut kivalta huijata sekä itseä että sitä toista ja tuolloin vannoin, että olen vaikka sitten loppuelämäni yksin kunnes löydän sen naisen joka aidosti kiinnostaa.
Mutta kyllähän se kirpaisee kun ei "tasot" kohtaa siinä mielessä, että saisi kumppanikseen jonkun jota rakastaa tietysti muidenkin kuin ulkosten ominaisuuksien vuoksi, mutta jota myös fyysisesti himoitsee.
Haluan vanhempana miehenä vähän neuvoa sinua ja lohduttaa.
Oletko koskaan oikeasti epäillyt olevasi ns. homo.
Voit ehkä yllättyä nelikymppisenä kun tajuatkin asioita joita sukulaiset ja läheisesi ovat huomanneet. Kaikki loksahtaa paikalleen. Se harmitus on suuri kun tajuaa liian myöhään. Se nuoruus olisi ollut ihanaa, jos silloin olisi tajunnut, että miksi ei onnistunut naisten kanssa ja ei ottanut eteen...
Muista että sua rakastetaan ja ne muut on huolissaan, kun ei ihminen ole saari.
Onhan näitä myöhäisiä, jotka on aina ihmetellyt kun ei ota eteen naisen kanssa ja syytetään että ei ollut tarpeeksi "salikissa".
Vaikka sen pitikin olla salikolli, mutta yhteiskunta ja itse perheen kautta saatu kasvatus on niin tiukka erilaisuutta kohtaan, että kielletään se. Totuus on että kyllä heterolla ottaa eteen naisen kuin naisen kanssa.
Ei kyllä tasantarkkaan pidä paikkaansa ellei ole todella pahasti puutteessa. Tämä on varmaan joku naisen kirjoitus kun ei ymmärrä, että kyllä miehelläkin se seisominen on enemmän tai vähemmän fysiologista. Pelkkä pimppi ei vielä riitä kiihottamaan, naisen pitää olla olemukseltaan sellainen että juuri minä sytyn siitä.
Joo, tässä on kyllä melkoiset kaasuvalotukset tulilla ja vahva itsestään huolehtimattoman naisen kädenjälki.
Olisi yhtä hyvin voinut sanoa, että olet epänormaali, jos et kiihotu ihan kaikista naisista. Sen sijaan se ei ole yhtään epänormaalia, että aniharva nainen kiihottuu sinusta. Naisilta ei tule vaatia mitään tai olet epänormaali; sinun pitää sen sijaan kehittää itseäsi ja tuottaa lisäarvoa ja jos sen jälkeen saat pahankuriselta mätisäkiltä huomiota, sinun kuuluu kiihottua siitä, sillä myös miesmallin kuuluisi kiihottua siitä.
Voin kuvitella miten joku vähän iäkäs ja työkyvytön nainen käsi sipsipussin sisällä kirjoittelee näitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä yksinäisyydestä valittamista en oikein ymmärrä nykyään, kun sen muuttamiseksi ei sitten ilmeisesti olla kuitenkaan valmiita tekemään mitään. Monelle tällaiselle julkisesti facessa parkuvalle olen viestiä lähettänyt, eikä vastausta kuulunut. Tyytykää sitten yksinäisyyteenne.
Ei ne kaipaa kuin peukkuja ja säälivää huomiota kommenttien muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Itse olen 29v mies enkä ole löytänyt sellaista naista jonka kanssa haluaisin loppuelämäni viettää. Olen joutunut "tyytymään", sillä en kertakaikkiaan saa vastakaikua niiltä naisilta, joista itse viehätyn, ja ne naiset jotka minusta tuntuvat viehättyvän, ovat sellaisia jotka eivät kertakaikkiaan sytytä. Olen erittäin liikunnallinen ja suhtaudun intohimolla salitreenaamiseen, mutta vain pullukoilta tulee yhteydenottoja ja koskaan timmi ja fyysisesti aktiivinen nainen ei ole minusta kiinnostunut. Tiedän että en ole lihaksikkuudestani huolimatta komea (olen aika lyhyt ja vähän "baby face" eli ei oikein parta kasva ja niin edelleen).
Pari vuotta sitten seurustelin muutaman kuukauden erään pullukan kanssa, kun oli pieni kriisi menossa: vanhemmat sukulaiset vihjailivat että olenko homo kun en ole vielä koskaan tuonut naista näytille ja kaveritkin kehottivat laskemaan rimaa "kun et sä mitään fitnessmissiäkään nyt vaan saa". Minäpä tein kuten käskettiin ja koitin kelpuuttaa erään naisen. Oli kyllä jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita mutta fyysisesti ei sytyttänyt yhtään. Sängyssä sai munan pystyyn vaivoin fantasioimalla niistä salimimmeistä. Päädyttiin sitten lopulta eroon minun toimesta - en kertonut oikeaa syytä vaan jonkun alhaisen "ansaitset jonkun paremman" tarinan. Ei tuntunut kivalta huijata sekä itseä että sitä toista ja tuolloin vannoin, että olen vaikka sitten loppuelämäni yksin kunnes löydän sen naisen joka aidosti kiinnostaa.
Mutta kyllähän se kirpaisee kun ei "tasot" kohtaa siinä mielessä, että saisi kumppanikseen jonkun jota rakastaa tietysti muidenkin kuin ulkosten ominaisuuksien vuoksi, mutta jota myös fyysisesti himoitsee.
Haluan vanhempana miehenä vähän neuvoa sinua ja lohduttaa.
Oletko koskaan oikeasti epäillyt olevasi ns. homo.
Voit ehkä yllättyä nelikymppisenä kun tajuatkin asioita joita sukulaiset ja läheisesi ovat huomanneet. Kaikki loksahtaa paikalleen. Se harmitus on suuri kun tajuaa liian myöhään. Se nuoruus olisi ollut ihanaa, jos silloin olisi tajunnut, että miksi ei onnistunut naisten kanssa ja ei ottanut eteen...
Muista että sua rakastetaan ja ne muut on huolissaan, kun ei ihminen ole saari.
Onhan näitä myöhäisiä, jotka on aina ihmetellyt kun ei ota eteen naisen kanssa ja syytetään että ei ollut tarpeeksi "salikissa".
Vaikka sen pitikin olla salikolli, mutta yhteiskunta ja itse perheen kautta saatu kasvatus on niin tiukka erilaisuutta kohtaan, että kielletään se. Totuus on että kyllä heterolla ottaa eteen naisen kuin naisen kanssa.
Tuossa on totuuden sana. Mutta osalle yhä ne defenssit on niin kovat, ettei ole koskaan edes kokeillut miestä.
Se ei haittaisi, että pilaavat oman elämänsä, mutta aika usein pilaavat myös jonkun syyttömän naisen elämän. Joka ei ollenkaan tajua, ettei vika ole hänessä laisinkaan.
Niin että jos heteroporno kiihottaa ja masturboin naisista fantasioiden, mutta naisten kanssa ei kuitenkaan livenä onnistu, niin olenkin homo. Joo-o, vaikuttaa loogiselta.
jos oikeasti viihdyt enemmän mieskäden kanssa (vaikkakin oma, niin silti miehen käsi), niin valitettavasti sä salaat itseltäs totuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Itse olen 29v mies enkä ole löytänyt sellaista naista jonka kanssa haluaisin loppuelämäni viettää. Olen joutunut "tyytymään", sillä en kertakaikkiaan saa vastakaikua niiltä naisilta, joista itse viehätyn, ja ne naiset jotka minusta tuntuvat viehättyvän, ovat sellaisia jotka eivät kertakaikkiaan sytytä. Olen erittäin liikunnallinen ja suhtaudun intohimolla salitreenaamiseen, mutta vain pullukoilta tulee yhteydenottoja ja koskaan timmi ja fyysisesti aktiivinen nainen ei ole minusta kiinnostunut. Tiedän että en ole lihaksikkuudestani huolimatta komea (olen aika lyhyt ja vähän "baby face" eli ei oikein parta kasva ja niin edelleen).
Pari vuotta sitten seurustelin muutaman kuukauden erään pullukan kanssa, kun oli pieni kriisi menossa: vanhemmat sukulaiset vihjailivat että olenko homo kun en ole vielä koskaan tuonut naista näytille ja kaveritkin kehottivat laskemaan rimaa "kun et sä mitään fitnessmissiäkään nyt vaan saa". Minäpä tein kuten käskettiin ja koitin kelpuuttaa erään naisen. Oli kyllä jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita mutta fyysisesti ei sytyttänyt yhtään. Sängyssä sai munan pystyyn vaivoin fantasioimalla niistä salimimmeistä. Päädyttiin sitten lopulta eroon minun toimesta - en kertonut oikeaa syytä vaan jonkun alhaisen "ansaitset jonkun paremman" tarinan. Ei tuntunut kivalta huijata sekä itseä että sitä toista ja tuolloin vannoin, että olen vaikka sitten loppuelämäni yksin kunnes löydän sen naisen joka aidosti kiinnostaa.
Mutta kyllähän se kirpaisee kun ei "tasot" kohtaa siinä mielessä, että saisi kumppanikseen jonkun jota rakastaa tietysti muidenkin kuin ulkosten ominaisuuksien vuoksi, mutta jota myös fyysisesti himoitsee.
Haluan vanhempana miehenä vähän neuvoa sinua ja lohduttaa.
Oletko koskaan oikeasti epäillyt olevasi ns. homo.
Voit ehkä yllättyä nelikymppisenä kun tajuatkin asioita joita sukulaiset ja läheisesi ovat huomanneet. Kaikki loksahtaa paikalleen. Se harmitus on suuri kun tajuaa liian myöhään. Se nuoruus olisi ollut ihanaa, jos silloin olisi tajunnut, että miksi ei onnistunut naisten kanssa ja ei ottanut eteen...
Muista että sua rakastetaan ja ne muut on huolissaan, kun ei ihminen ole saari.
Onhan näitä myöhäisiä, jotka on aina ihmetellyt kun ei ota eteen naisen kanssa ja syytetään että ei ollut tarpeeksi "salikissa".
Vaikka sen pitikin olla salikolli, mutta yhteiskunta ja itse perheen kautta saatu kasvatus on niin tiukka erilaisuutta kohtaan, että kielletään se. Totuus on että kyllä heterolla ottaa eteen naisen kuin naisen kanssa.
Tuossa on totuuden sana. Mutta osalle yhä ne defenssit on niin kovat, ettei ole koskaan edes kokeillut miestä.
Se ei haittaisi, että pilaavat oman elämänsä, mutta aika usein pilaavat myös jonkun syyttömän naisen elämän. Joka ei ollenkaan tajua, ettei vika ole hänessä laisinkaan.
Niin että jos heteroporno kiihottaa ja masturboin naisista fantasioiden, mutta naisten kanssa ei kuitenkaan livenä onnistu, niin olenkin homo. Joo-o, vaikuttaa loogiselta.
jos oikeasti viihdyt enemmän mieskäden kanssa (vaikkakin oma, niin silti miehen käsi), niin valitettavasti sä salaat itseltäs totuutta.
Asia selvä, trolli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Itse olen 29v mies enkä ole löytänyt sellaista naista jonka kanssa haluaisin loppuelämäni viettää. Olen joutunut "tyytymään", sillä en kertakaikkiaan saa vastakaikua niiltä naisilta, joista itse viehätyn, ja ne naiset jotka minusta tuntuvat viehättyvän, ovat sellaisia jotka eivät kertakaikkiaan sytytä. Olen erittäin liikunnallinen ja suhtaudun intohimolla salitreenaamiseen, mutta vain pullukoilta tulee yhteydenottoja ja koskaan timmi ja fyysisesti aktiivinen nainen ei ole minusta kiinnostunut. Tiedän että en ole lihaksikkuudestani huolimatta komea (olen aika lyhyt ja vähän "baby face" eli ei oikein parta kasva ja niin edelleen).
Pari vuotta sitten seurustelin muutaman kuukauden erään pullukan kanssa, kun oli pieni kriisi menossa: vanhemmat sukulaiset vihjailivat että olenko homo kun en ole vielä koskaan tuonut naista näytille ja kaveritkin kehottivat laskemaan rimaa "kun et sä mitään fitnessmissiäkään nyt vaan saa". Minäpä tein kuten käskettiin ja koitin kelpuuttaa erään naisen. Oli kyllä jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita mutta fyysisesti ei sytyttänyt yhtään. Sängyssä sai munan pystyyn vaivoin fantasioimalla niistä salimimmeistä. Päädyttiin sitten lopulta eroon minun toimesta - en kertonut oikeaa syytä vaan jonkun alhaisen "ansaitset jonkun paremman" tarinan. Ei tuntunut kivalta huijata sekä itseä että sitä toista ja tuolloin vannoin, että olen vaikka sitten loppuelämäni yksin kunnes löydän sen naisen joka aidosti kiinnostaa.
Mutta kyllähän se kirpaisee kun ei "tasot" kohtaa siinä mielessä, että saisi kumppanikseen jonkun jota rakastaa tietysti muidenkin kuin ulkosten ominaisuuksien vuoksi, mutta jota myös fyysisesti himoitsee.
Haluan vanhempana miehenä vähän neuvoa sinua ja lohduttaa.
Oletko koskaan oikeasti epäillyt olevasi ns. homo.
Voit ehkä yllättyä nelikymppisenä kun tajuatkin asioita joita sukulaiset ja läheisesi ovat huomanneet. Kaikki loksahtaa paikalleen. Se harmitus on suuri kun tajuaa liian myöhään. Se nuoruus olisi ollut ihanaa, jos silloin olisi tajunnut, että miksi ei onnistunut naisten kanssa ja ei ottanut eteen...
Muista että sua rakastetaan ja ne muut on huolissaan, kun ei ihminen ole saari.
Juurikin tällaisia teorioita varmaan nämä minun sukulaisetkin päissään pyörittelevät. Nämä tasoisensa naisen saaneet ja naismarkkinoilla hyvin pärjäävät miehet eivät pysty ymmärtämään mitä se on kun ei saa haluamansa tyyppistä naista, kun itselle se omasta mielestäsi viehättävä nainen on aina ollut itsestäänselvyys. "Kyllähän sen on pakko olla homo kun ei naista saa, sainhan minäkin naisen joka on musta tosi kuuma". Mutta ei, en ole homo, joten kiitos tyhjästä neuvosta. Toiset eivät vaan kertakaikkiaan saa oman tasoistaan kumppania.
Enemmän taitaa olla kyse siitä että käsitys omasta tasosta on vinoutunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Itse olen 29v mies enkä ole löytänyt sellaista naista jonka kanssa haluaisin loppuelämäni viettää. Olen joutunut "tyytymään", sillä en kertakaikkiaan saa vastakaikua niiltä naisilta, joista itse viehätyn, ja ne naiset jotka minusta tuntuvat viehättyvän, ovat sellaisia jotka eivät kertakaikkiaan sytytä. Olen erittäin liikunnallinen ja suhtaudun intohimolla salitreenaamiseen, mutta vain pullukoilta tulee yhteydenottoja ja koskaan timmi ja fyysisesti aktiivinen nainen ei ole minusta kiinnostunut. Tiedän että en ole lihaksikkuudestani huolimatta komea (olen aika lyhyt ja vähän "baby face" eli ei oikein parta kasva ja niin edelleen).
Pari vuotta sitten seurustelin muutaman kuukauden erään pullukan kanssa, kun oli pieni kriisi menossa: vanhemmat sukulaiset vihjailivat että olenko homo kun en ole vielä koskaan tuonut naista näytille ja kaveritkin kehottivat laskemaan rimaa "kun et sä mitään fitnessmissiäkään nyt vaan saa". Minäpä tein kuten käskettiin ja koitin kelpuuttaa erään naisen. Oli kyllä jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita mutta fyysisesti ei sytyttänyt yhtään. Sängyssä sai munan pystyyn vaivoin fantasioimalla niistä salimimmeistä. Päädyttiin sitten lopulta eroon minun toimesta - en kertonut oikeaa syytä vaan jonkun alhaisen "ansaitset jonkun paremman" tarinan. Ei tuntunut kivalta huijata sekä itseä että sitä toista ja tuolloin vannoin, että olen vaikka sitten loppuelämäni yksin kunnes löydän sen naisen joka aidosti kiinnostaa.
Mutta kyllähän se kirpaisee kun ei "tasot" kohtaa siinä mielessä, että saisi kumppanikseen jonkun jota rakastaa tietysti muidenkin kuin ulkosten ominaisuuksien vuoksi, mutta jota myös fyysisesti himoitsee.
Haluan vanhempana miehenä vähän neuvoa sinua ja lohduttaa.
Oletko koskaan oikeasti epäillyt olevasi ns. homo.
Voit ehkä yllättyä nelikymppisenä kun tajuatkin asioita joita sukulaiset ja läheisesi ovat huomanneet. Kaikki loksahtaa paikalleen. Se harmitus on suuri kun tajuaa liian myöhään. Se nuoruus olisi ollut ihanaa, jos silloin olisi tajunnut, että miksi ei onnistunut naisten kanssa ja ei ottanut eteen...
Muista että sua rakastetaan ja ne muut on huolissaan, kun ei ihminen ole saari.
Juurikin tällaisia teorioita varmaan nämä minun sukulaisetkin päissään pyörittelevät. Nämä tasoisensa naisen saaneet ja naismarkkinoilla hyvin pärjäävät miehet eivät pysty ymmärtämään mitä se on kun ei saa haluamansa tyyppistä naista, kun itselle se omasta mielestäsi viehättävä nainen on aina ollut itsestäänselvyys. "Kyllähän sen on pakko olla homo kun ei naista saa, sainhan minäkin naisen joka on musta tosi kuuma". Mutta ei, en ole homo, joten kiitos tyhjästä neuvosta. Toiset eivät vaan kertakaikkiaan saa oman tasoistaan kumppania.
Enemmän taitaa olla kyse siitä että käsitys omasta tasosta on vinoutunut.
Tämä. Ei ole ”oman tasoinen kumppani” jos hyvänen aika sitä ei saa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Itse olen 29v mies enkä ole löytänyt sellaista naista jonka kanssa haluaisin loppuelämäni viettää. Olen joutunut "tyytymään", sillä en kertakaikkiaan saa vastakaikua niiltä naisilta, joista itse viehätyn, ja ne naiset jotka minusta tuntuvat viehättyvän, ovat sellaisia jotka eivät kertakaikkiaan sytytä. Olen erittäin liikunnallinen ja suhtaudun intohimolla salitreenaamiseen, mutta vain pullukoilta tulee yhteydenottoja ja koskaan timmi ja fyysisesti aktiivinen nainen ei ole minusta kiinnostunut. Tiedän että en ole lihaksikkuudestani huolimatta komea (olen aika lyhyt ja vähän "baby face" eli ei oikein parta kasva ja niin edelleen).
Pari vuotta sitten seurustelin muutaman kuukauden erään pullukan kanssa, kun oli pieni kriisi menossa: vanhemmat sukulaiset vihjailivat että olenko homo kun en ole vielä koskaan tuonut naista näytille ja kaveritkin kehottivat laskemaan rimaa "kun et sä mitään fitnessmissiäkään nyt vaan saa". Minäpä tein kuten käskettiin ja koitin kelpuuttaa erään naisen. Oli kyllä jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita mutta fyysisesti ei sytyttänyt yhtään. Sängyssä sai munan pystyyn vaivoin fantasioimalla niistä salimimmeistä. Päädyttiin sitten lopulta eroon minun toimesta - en kertonut oikeaa syytä vaan jonkun alhaisen "ansaitset jonkun paremman" tarinan. Ei tuntunut kivalta huijata sekä itseä että sitä toista ja tuolloin vannoin, että olen vaikka sitten loppuelämäni yksin kunnes löydän sen naisen joka aidosti kiinnostaa.
Mutta kyllähän se kirpaisee kun ei "tasot" kohtaa siinä mielessä, että saisi kumppanikseen jonkun jota rakastaa tietysti muidenkin kuin ulkosten ominaisuuksien vuoksi, mutta jota myös fyysisesti himoitsee.
Haluan vanhempana miehenä vähän neuvoa sinua ja lohduttaa.
Oletko koskaan oikeasti epäillyt olevasi ns. homo.
Voit ehkä yllättyä nelikymppisenä kun tajuatkin asioita joita sukulaiset ja läheisesi ovat huomanneet. Kaikki loksahtaa paikalleen. Se harmitus on suuri kun tajuaa liian myöhään. Se nuoruus olisi ollut ihanaa, jos silloin olisi tajunnut, että miksi ei onnistunut naisten kanssa ja ei ottanut eteen...
Muista että sua rakastetaan ja ne muut on huolissaan, kun ei ihminen ole saari.
Onhan näitä myöhäisiä, jotka on aina ihmetellyt kun ei ota eteen naisen kanssa ja syytetään että ei ollut tarpeeksi "salikissa".
Vaikka sen pitikin olla salikolli, mutta yhteiskunta ja itse perheen kautta saatu kasvatus on niin tiukka erilaisuutta kohtaan, että kielletään se. Totuus on että kyllä heterolla ottaa eteen naisen kuin naisen kanssa.
Tuossa on totuuden sana. Mutta osalle yhä ne defenssit on niin kovat, ettei ole koskaan edes kokeillut miestä.
Se ei haittaisi, että pilaavat oman elämänsä, mutta aika usein pilaavat myös jonkun syyttömän naisen elämän. Joka ei ollenkaan tajua, ettei vika ole hänessä laisinkaan.
Tässä tullaan muuten hyvin herkille vesille. Hyvä että otit puheeksi myös toisen osapuolen.
Kaikista julminta mitä ihminen voi toiselle tehdä lyhyen ihmiselämän aikana, on teeskennellä rakastavansa ja valehdella myös itselleen.
Mutta meidän yhteiskunta on sellainen ja olen itse kokenut saman ja se vie aikaa että toiset kypsyy hitaammin. Ei se ole miehen vika että on sokea totuudelle. Kamalinta on että tässä on monta rautaa tulessa. Kamalia ihmiskohtaloita. Naisella on lyhyt aika saada lapsia ja jos mies on kaappihomo, niin draamaa on takulla tulossa jossain vaiheessa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Itse olen 29v mies enkä ole löytänyt sellaista naista jonka kanssa haluaisin loppuelämäni viettää. Olen joutunut "tyytymään", sillä en kertakaikkiaan saa vastakaikua niiltä naisilta, joista itse viehätyn, ja ne naiset jotka minusta tuntuvat viehättyvän, ovat sellaisia jotka eivät kertakaikkiaan sytytä. Olen erittäin liikunnallinen ja suhtaudun intohimolla salitreenaamiseen, mutta vain pullukoilta tulee yhteydenottoja ja koskaan timmi ja fyysisesti aktiivinen nainen ei ole minusta kiinnostunut. Tiedän että en ole lihaksikkuudestani huolimatta komea (olen aika lyhyt ja vähän "baby face" eli ei oikein parta kasva ja niin edelleen).
Pari vuotta sitten seurustelin muutaman kuukauden erään pullukan kanssa, kun oli pieni kriisi menossa: vanhemmat sukulaiset vihjailivat että olenko homo kun en ole vielä koskaan tuonut naista näytille ja kaveritkin kehottivat laskemaan rimaa "kun et sä mitään fitnessmissiäkään nyt vaan saa". Minäpä tein kuten käskettiin ja koitin kelpuuttaa erään naisen. Oli kyllä jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita mutta fyysisesti ei sytyttänyt yhtään. Sängyssä sai munan pystyyn vaivoin fantasioimalla niistä salimimmeistä. Päädyttiin sitten lopulta eroon minun toimesta - en kertonut oikeaa syytä vaan jonkun alhaisen "ansaitset jonkun paremman" tarinan. Ei tuntunut kivalta huijata sekä itseä että sitä toista ja tuolloin vannoin, että olen vaikka sitten loppuelämäni yksin kunnes löydän sen naisen joka aidosti kiinnostaa.
Mutta kyllähän se kirpaisee kun ei "tasot" kohtaa siinä mielessä, että saisi kumppanikseen jonkun jota rakastaa tietysti muidenkin kuin ulkosten ominaisuuksien vuoksi, mutta jota myös fyysisesti himoitsee.
Haluan vanhempana miehenä vähän neuvoa sinua ja lohduttaa.
Oletko koskaan oikeasti epäillyt olevasi ns. homo.
Voit ehkä yllättyä nelikymppisenä kun tajuatkin asioita joita sukulaiset ja läheisesi ovat huomanneet. Kaikki loksahtaa paikalleen. Se harmitus on suuri kun tajuaa liian myöhään. Se nuoruus olisi ollut ihanaa, jos silloin olisi tajunnut, että miksi ei onnistunut naisten kanssa ja ei ottanut eteen...
Muista että sua rakastetaan ja ne muut on huolissaan, kun ei ihminen ole saari.
Onhan näitä myöhäisiä, jotka on aina ihmetellyt kun ei ota eteen naisen kanssa ja syytetään että ei ollut tarpeeksi "salikissa".
Vaikka sen pitikin olla salikolli, mutta yhteiskunta ja itse perheen kautta saatu kasvatus on niin tiukka erilaisuutta kohtaan, että kielletään se. Totuus on että kyllä heterolla ottaa eteen naisen kuin naisen kanssa.
Tuossa on totuuden sana. Mutta osalle yhä ne defenssit on niin kovat, ettei ole koskaan edes kokeillut miestä.
Se ei haittaisi, että pilaavat oman elämänsä, mutta aika usein pilaavat myös jonkun syyttömän naisen elämän. Joka ei ollenkaan tajua, ettei vika ole hänessä laisinkaan.
Niin että jos heteroporno kiihottaa ja masturboin naisista fantasioiden, mutta naisten kanssa ei kuitenkaan livenä onnistu, niin olenkin homo. Joo-o, vaikuttaa loogiselta.
jos oikeasti viihdyt enemmän mieskäden kanssa (vaikkakin oma, niin silti miehen käsi), niin valitettavasti sä salaat itseltäs totuutta.
Asia selvä, trolli.
Mikä siinä homoudessa pelottaa, yhä vaan? Väkisin ollaan naisen kanssa vaikka ei tee mieli, eikä yhtään tajuta, mistä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Itse olen 29v mies enkä ole löytänyt sellaista naista jonka kanssa haluaisin loppuelämäni viettää. Olen joutunut "tyytymään", sillä en kertakaikkiaan saa vastakaikua niiltä naisilta, joista itse viehätyn, ja ne naiset jotka minusta tuntuvat viehättyvän, ovat sellaisia jotka eivät kertakaikkiaan sytytä. Olen erittäin liikunnallinen ja suhtaudun intohimolla salitreenaamiseen, mutta vain pullukoilta tulee yhteydenottoja ja koskaan timmi ja fyysisesti aktiivinen nainen ei ole minusta kiinnostunut. Tiedän että en ole lihaksikkuudestani huolimatta komea (olen aika lyhyt ja vähän "baby face" eli ei oikein parta kasva ja niin edelleen).
Pari vuotta sitten seurustelin muutaman kuukauden erään pullukan kanssa, kun oli pieni kriisi menossa: vanhemmat sukulaiset vihjailivat että olenko homo kun en ole vielä koskaan tuonut naista näytille ja kaveritkin kehottivat laskemaan rimaa "kun et sä mitään fitnessmissiäkään nyt vaan saa". Minäpä tein kuten käskettiin ja koitin kelpuuttaa erään naisen. Oli kyllä jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita mutta fyysisesti ei sytyttänyt yhtään. Sängyssä sai munan pystyyn vaivoin fantasioimalla niistä salimimmeistä. Päädyttiin sitten lopulta eroon minun toimesta - en kertonut oikeaa syytä vaan jonkun alhaisen "ansaitset jonkun paremman" tarinan. Ei tuntunut kivalta huijata sekä itseä että sitä toista ja tuolloin vannoin, että olen vaikka sitten loppuelämäni yksin kunnes löydän sen naisen joka aidosti kiinnostaa.
Mutta kyllähän se kirpaisee kun ei "tasot" kohtaa siinä mielessä, että saisi kumppanikseen jonkun jota rakastaa tietysti muidenkin kuin ulkosten ominaisuuksien vuoksi, mutta jota myös fyysisesti himoitsee.
Haluan vanhempana miehenä vähän neuvoa sinua ja lohduttaa.
Oletko koskaan oikeasti epäillyt olevasi ns. homo.
Voit ehkä yllättyä nelikymppisenä kun tajuatkin asioita joita sukulaiset ja läheisesi ovat huomanneet. Kaikki loksahtaa paikalleen. Se harmitus on suuri kun tajuaa liian myöhään. Se nuoruus olisi ollut ihanaa, jos silloin olisi tajunnut, että miksi ei onnistunut naisten kanssa ja ei ottanut eteen...
Muista että sua rakastetaan ja ne muut on huolissaan, kun ei ihminen ole saari.
Onhan näitä myöhäisiä, jotka on aina ihmetellyt kun ei ota eteen naisen kanssa ja syytetään että ei ollut tarpeeksi "salikissa".
Vaikka sen pitikin olla salikolli, mutta yhteiskunta ja itse perheen kautta saatu kasvatus on niin tiukka erilaisuutta kohtaan, että kielletään se. Totuus on että kyllä heterolla ottaa eteen naisen kuin naisen kanssa.
Tuossa on totuuden sana. Mutta osalle yhä ne defenssit on niin kovat, ettei ole koskaan edes kokeillut miestä.
Se ei haittaisi, että pilaavat oman elämänsä, mutta aika usein pilaavat myös jonkun syyttömän naisen elämän. Joka ei ollenkaan tajua, ettei vika ole hänessä laisinkaan.
Niin että jos heteroporno kiihottaa ja masturboin naisista fantasioiden, mutta naisten kanssa ei kuitenkaan livenä onnistu, niin olenkin homo. Joo-o, vaikuttaa loogiselta.
jos oikeasti viihdyt enemmän mieskäden kanssa (vaikkakin oma, niin silti miehen käsi), niin valitettavasti sä salaat itseltäs totuutta.
Asia selvä, trolli.
Käytännön fysiikkaa ja psykologiaa.
Poika jo nuoruudessaan käy läpi asiaa mielessään. Se käsi on miehen käsi joka tekee hyvää itselleen.
Se voisi olla naisen käsi, suu tai vaikka mikä muu, mutta tuntuu samalle.
Lopulta se mistä innostut on sun päässäs. Itselleen ja muille voi valehdella.
Mikä sinne salille saa oikeasti menemään?
Mieshiki haisee ja miesten hormonit.
Ei sinne naisia mennä katselemaan. Sano minun sanoneeni tämä fakta!
Nyt on ehkä vedetty palstan pohjat. Miehen pitää kiihottua joka naisesta tai muuten on piilohomo. Ja näin peukutetaan.
Miksi nämä kuvittelevat olevansa sitä "salikissa" tasoa? Eikö ne ymmärrä, että "salikolli" on kuuma ehkä toisten miesten mielestä, naisille ne preferenssit menevät toisin.
Joku poikavartaloinen, puoli-impo ja tunteeton mies ei ole lähelläkään tasoa "salikissa".
Se kun muistat tai tajuat jostain katseesta salilla.
Se herätys kun tajuat katsellees jotain väärää ja jotain mitä on myös naisilla. Sitä tiukkaa salipeppua. Et ennen huomannut sitä seuranneesi tai salaa vaivihkaa katselit, mutta unohdit sen tai annoit näin itselles ymmärtää. Se aamu kun heräät ja tajuat mitä oikein katselet ja sen silmäpelin. Miten tytöt olikin vain kulissia ja syy päästä juhliin, jossa näkee sen yhden Jorman. Se miten mieluummin vedät rajut kännit ettei taatusti ota eteen jos Mirjan kanssa joutuu myöhemmin jatkoille.
Minulla on ollut suhde, jossa on paljon fyysistä vetovoimaa ja tunteita, mutta myös paljon haasteita ja ristiriitoja. Ilman kykyä kommunikointiin ja itsereflektioon tämä suhde ei olisi enää pystyssä. Kumpikin on yrittänyt kehittää kommunikaatiotaan, jotta arki olisi toimivampaa.
Helpompiakin suhteita olisi. Välillä tuntuu että olisi ollut niin paljon helpompi olla jonkun kanssa, jonka kanssa tavoitteet, luonne ja kiinnostuksenkohteet olisi olleet samankaltaisemmat ja yhteen mätsäävämmät. Nuorena kun suhdetta solmi oli liikaa painoarvoa ulkonäöllä ja suurilla tunteilla ja suhde eteni salamannopeasti vakavaksi. Yhtäkkiä tajusi, että se kuva minkä toisesta sai ihastuneena olikin vähän virheellinen. Ihastui kehittelemäänsä kuvaan toisesta, ei oikeasti toiseen. Jos näin aikuistuneempana etsisi parisuhdetta siinä kyllä käytäisiin oikeasti ihan erilaisia keskusteluja mitä nuorena treffaillessa, jossa ei edes puhuttu juuri tulevaisuudesta mitä haluaa.
Omat tunteet suhteessa on sahanneet laidasta laitaan. Välillä tuntuu että on hyvä olla suhteessa, välillä miettii onko tullut tehtyä oikea päätös.
Ei kyllä tasantarkkaan pidä paikkaansa ellei ole todella pahasti puutteessa. Tämä on varmaan joku naisen kirjoitus kun ei ymmärrä, että kyllä miehelläkin se seisominen on enemmän tai vähemmän fysiologista. Pelkkä pimppi ei vielä riitä kiihottamaan, naisen pitää olla olemukseltaan sellainen että juuri minä sytyn siitä.