Lue keskustelun säännöt.
Kuinka iso osa ihmisistä joutuu tyytymään elämäänsä?
11.03.2021 |
Hei,
Haluaisin kuulla laajasti ihmisten tuntemuksia siitä, että kuinka moni meistä joutuu lopultakin tyytymään elämäänsä ja siihen mitä siinä saa? Aloituksen tarkoituksena ei ole olla katkera ja syyttää tilanteestani ketään, vaan lähinnä kysellä teiltä muilta, että onko tämä kuinka yleistä ja miten käsittelette omia tuntemuksianne? Alkuun täsmennän myös heti tärkeän asian: en ole läheisriippuvainen, eikä minulla ole tarvetta pakonomaisesti olla jonkun kanssa ja olen elänyt pitkiä aikoja yksin ilman parisuhteita.
Olen itse 37-vuotias mies ja olen joutunut myöntämään itselleni, että olen käytännössä parisuhteessa naisen kanssa, joka on "ihan hyvä" enkä koskaan ole tuntenut hänen kanssaan samanlaista intohimoa ja rakkaudentunnetta, kuin ensimmäisen naisystäväni kanssa, jonka kanssa seurustelin viisi vuotta yliopistoaikoinani. Rakastan kyllä puolisoani, mutta en samalla tavalla fyysisesti, kuin ensimmäistä naisystävääni. Nykyisellä on tosin muita hyviä ominaisuuksia, jonka johdosta hänestä pidän.
Silti aika ajoin saan turhautumiskohtauksia ja koen orastavaa katkeruutta. Sitten havahdun ja kavahdan itseäni ja ajatuksiani. Häpeän. Tiedän olevani heikko ihminen.
Fakta on kuitenkin, että ensirakkauteni jälkeen ole onnistunut saamaan niitä naisia, joita olisin itse halunnut (sain aina pakkeja). Vastaavasti minä annoin rukkasia monille naisille, joista en ollut itse kiinnostunut. Kunnes löytyi nykyinen, jonka kanssa minulla on ainakin jonkinlainen rauha. Kyllästyin myös paneskelemaan ympäriini ja huomasin, kuinka tinder-naisten jatkuva pyöritys tuhoaa myös minun psyykettäni.
Minua ärsyttää kaikenlaisten elämänohjeiden ristiriitaisuus: yhtäältä ihminen ei saisi olla pinnallinen (ei saa siis etsiä isoa fyysistä intohimoa!), mutta ei kuitenkaan saisi koskaan "tyytyä" keneenkään (koska se on väärin kumppania kohtaan). Kypsyys on kuulemma sitä, ettei paneskele ympäriinsä, mutta sen jota sitten paneskelee, pitäisi olla se himottavin henkilö.
Olen myös huomannut, että kaikkein korkeaotsaisimpia tuomitsijoita ovat yleensä ne, joilla kaikki on mennyt tähän asti hyvin. Esimerkiksi kaksi kaunista ihmistä, jotka muodostivat rakkausavioliiton ja saivat terveitä lapsia, eikä kumpikaan ole koskaan pettänyt. Siitä on helppo huudella ydinperheen autuudesta ja ihmetelle, miksi "joku tyytyy johonkin". Samalla voi myös tuomita yksinhuoltajat tai "kaikenmaailman uusperhekuviot".
Tv: ikäkriiseilevä mies
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ydinperhe, mies komea ja kiltti. Mutta mies tyhmä kuin saapas.,ei voi keskustella mitään, harrastaa pleikkaria ja jalkapalloa. Nuorena sitä kun katsoo pääasiassa ulkonäköä.
Omat raha asiat sössin jo ennen miestä ja lapsia, mutta tilanne siis se, etten saa edes vuokra-asontoa yksin.
Ei vakityötä, olen työtön ollut jo 12v. Opiskella en uskalla, pelkään esitelmiä ja kaikkia esiintymistilanteita.
Eli pakko tyytyä tähän mieheen ja elämään. Olen kyllä jo suht vanha, 36v,että en enää edes saisi laatu miestä, varsinkaan yh-äitinä.
-elämä ohi-
Tarkoitatko laatumiehellä nyt oikeasti fiksua välittävää isähahmoa vai sitä kaksimetristä, laatikkoleukaista palomiestä?
Älykästä, kilttiä miestä, joka tajuaa miten toimitaan sosiaalisissa tilanteissa. Sellaisen jonka voi viedä jonnekin tapahtumaan ja tilaisuuksiin, ilman että tarvitsee pelätä, mitä tyhmää, siis oikeasti tyhmää, sekohta sanoo.
En tarvitse isähahmoa :'D
Mutta enpä saa enää koskaan, jumissa ikuisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ydinperhe, mies komea ja kiltti. Mutta mies tyhmä kuin saapas.,ei voi keskustella mitään, harrastaa pleikkaria ja jalkapalloa. Nuorena sitä kun katsoo pääasiassa ulkonäköä.
Omat raha asiat sössin jo ennen miestä ja lapsia, mutta tilanne siis se, etten saa edes vuokra-asontoa yksin.
Ei vakityötä, olen työtön ollut jo 12v. Opiskella en uskalla, pelkään esitelmiä ja kaikkia esiintymistilanteita.
Eli pakko tyytyä tähän mieheen ja elämään. Olen kyllä jo suht vanha, 36v,että en enää edes saisi laatu miestä, varsinkaan yh-äitinä.
-elämä ohi-
Et todellakaan ole liian vanha muuttamaan elämääsi, mutta tuo itsetunto-ongelma sinun on korjattava ihan ensimmäisenä, sillä huono itsetunto jos mikä estää ihmisiä saavuttamista haluamaansa elämää. Hakeudu terapiaan jossa käsitellään noita sun ongelmia, mene kurssille jossa opetetaan pääsemään eroon jännityksestä ja rupea tekemään asioita jotka kohottaa itsetuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ydinperhe, mies komea ja kiltti. Mutta mies tyhmä kuin saapas.,ei voi keskustella mitään, harrastaa pleikkaria ja jalkapalloa. Nuorena sitä kun katsoo pääasiassa ulkonäköä.
Omat raha asiat sössin jo ennen miestä ja lapsia, mutta tilanne siis se, etten saa edes vuokra-asontoa yksin.
Ei vakityötä, olen työtön ollut jo 12v. Opiskella en uskalla, pelkään esitelmiä ja kaikkia esiintymistilanteita.
Eli pakko tyytyä tähän mieheen ja elämään. Olen kyllä jo suht vanha, 36v,että en enää edes saisi laatu miestä, varsinkaan yh-äitinä.
-elämä ohi-
Et todellakaan ole liian vanha muuttamaan elämääsi, mutta tuo itsetunto-ongelma sinun on korjattava ihan ensimmäisenä, sillä huono itsetunto jos mikä estää ihmisiä saavuttamista haluamaansa elämää. Hakeudu terapiaan jossa käsitellään noita sun ongelmia, mene kurssille jossa opetetaan pääsemään eroon jännityksestä ja rupea tekemään asioita jotka kohottaa itsetuntoa.
Onhan tässä pakoiltu sosiaalisia tilanteita ja esiintymistä jo 11 vuotta, tekemällä vauva vauvan perään.
Ei oikein tiedä mistä aloittaa, maksuhäiriöisenä en saa opintolainaa, eikä ole varaa 353e opintotukeen. Omaehtoisesti olen työttömänä opiskellut jo, joten sitä en saa.
Oletko kuullut sanontaa, että onnellinen on se, joka haluaa, mitä saa.
Kuulemma se menee niin päin eikä niin, että saa, mitä haluaa.
Sata prosenttia ihmisistä joutuu tyytymään elämäänsä. Kukaan ei voi itse päättää milloin hän syntyy, mihin sosiaaliluokkaan hän syntyy, millaiset vanhemmat hänellä on tai millainen geeniperimä hänellä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähes nelikymppiseksi tyydyin suhteisiin joissa en ollut onnellinen, töihin ja asuinpaikkana joita vihasin ja moneen muuhun asiaan nyt ylipäätään. Sitten jossain vaiheessa jokin vain iski ja tajusin että hei eihän mun ole pakko tyytyä tämmöiseen ja lähdin tavoittelemaan sellaista elämää kuin halusin. Parin vuoden sisällä elämä muuttui täysin ja nyt elän kaikin puolin onnellista elämää. Ikinä ei kannata tyytyä.
Mitä se sitten mahtaa olla mitä tekisi elämälleen, kun ei ole hajua itselläkään? Vai oliko tämä vain sellainen selviytymistarina, joka halutaan kuulla (=ostetaan)?
Vierailija kirjoitti:
Abaut tasan kaikki.
Veikkaisin, että 95 % tyytyy siihen miten elämässä kävi. Eikä sitä muuta voi.
Minulla on ollut kaksi avioliittoa.
Ensimmäisen kanssa pakkoavioliitto.
Toisen kanssa suuri rakkaus. 15 vuoden jälkeen hän jätti minut.
En ole toipunut siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes nelikymppiseksi tyydyin suhteisiin joissa en ollut onnellinen, töihin ja asuinpaikkana joita vihasin ja moneen muuhun asiaan nyt ylipäätään. Sitten jossain vaiheessa jokin vain iski ja tajusin että hei eihän mun ole pakko tyytyä tämmöiseen ja lähdin tavoittelemaan sellaista elämää kuin halusin. Parin vuoden sisällä elämä muuttui täysin ja nyt elän kaikin puolin onnellista elämää. Ikinä ei kannata tyytyä.
Mitä se sitten mahtaa olla mitä tekisi elämälleen, kun ei ole hajua itselläkään? Vai oliko tämä vain sellainen selviytymistarina, joka halutaan kuulla (=ostetaan)?
No ainakin jos on tyytymätön tilanteeseen niin lähtee pois siitä vaikka ei ihan tarkalleen tietäisikään mitä haluaa. Jos suhde tuntui väärältä parempi olla yksin sinkkuna kunnes se oikea tulee vastaan. Jos työpaikka masentaa ei sinne kannat jäädä jne. Ei se seuraavakaan työpaikka välttämättä ole se unelmien työpaikka, mutta kokeilemalla eri asioita usein. matkan varrella sitten kohdalle osuu todennäköisemmin niitä asioita jotka tuovat onnea.
Peruus tasapainoiinen elämä.