Lue keskustelun säännöt.
Vaimon uskottomuus paljasti yllättävän puolen arvoistani. Mitä olette mieltä?
11.03.2021 |
Olen 43-vuotias mies ja olen ollut yhdessä vaimoni kanssa 21 vuotta. Meillä on kaksi ihanaa lasta ja elämässä kaikki hyvin. Vaimoni on ystävällisin ja epäitsekkäin tuntemani ihminen. Rakastan ja arvostan häntä ihmisenä yli kaiken. Hän on mm. ainoa syy, miksi toivuin vaikeasta masennuksesta takaisin elämään joitakin vuosia sitten. Tästä olen vaimolleni ikuisesti kiitollinen.
Alkuvuodesta minulle selvisi, että vaimoni on ollut uskoton minulle kertaluontoisesti työpaikkansa laskettelureissulla. Asia selvisi minulle vain ja ainoastaan siksi, että vaimoni kertoi asiasta itse heti tapahtuneen jälkeen.
En ole itse ollut koskaan uskoton ja olin tietysti aluksi hyvinkin järkyttynyt asiasta. Oletukseni oli, että jotakin peruuttamatonta on tapahtunut ja olin tästä jopa vähän paniikissa. Ajattelin, että jokin on lopullisesti rikki ja asiat eivät voi palata ennalleen. Nyt, kun asiasta on kulunut pari kuukautta, huomaan ajattelevani täysin toisella tavalla: kyseessä on yksi virhe, joka ei millään tavalla tee tyhjäksi niitä tuhansia rakkauden tekoja, joita vaimoni on minulle yhteisen elämämme aikana tehnyt. Olen antanut vaimolleni asian anteeksi kokonaan enkä sitä itsekään enää millään tavalla ajattele. Olen vapaa ja tästä tunteesta myös hyvin kiitollinen.
Huomaan nyt myös kyseenalaistavani hyvin voimakkaasti sen suomalaiseen luterilaiseen arvomaailmaan usein liittyvän mustavalkoisuuden, mitä uskottomuuteen tulee. Miksi monien ihmisten mielestä yksi virhe tekee tyhjäksi muut hyvät teot? Miksi yhden ainoan virheen pitäisi pilata vuosikymmenien hyvä parisuhde?
Mukava olisi kuulla ihmisten mielipiteitä ja näkemyksiä asiasta!
Kommentit (257)
En ymmärrä, mitä tarkoitat suomalaiseen luterilaiseen arvomaailmaan liittyvällä mustavalkoisuudella. Tottakai pettäminen on yksiselitteiseti värin, mutta tottakai luterilaiseen arvomaailmaan kuuluu keskeisenä myös anteeksiantaminen. Mielestäni suhtautumisesi on luterilaisten ihanteiden mukaista. Ihanteeseen ei moni pysty, suhtautumisesi on esimerkillistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hullua todistella, että avioliitossa on aina oltava jotain vikaa, jos jompikumpi pettää. Sanoisin, että pitkässä parisuhteessa on aina vaiheita, lukuisia, joissa on "jotain vikaa"! Joskus tympii, joskus kyllästyttää, joskus toinen ihan suututtaa ja ärsyttää. Eikä tämä tarkoita, etteikö suhde kokonaisuudessaan silloinkin olisi vahvasti plussan puolella, niin että pettämisestä voidaan päästä yli.
Täysin samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen suhtautumistapa, onnittelut AP siitä, että olet elämässäsi saavuttanut noin onnellisen parisuhteen. En ole itse koskaan ymmärtänyt tätä mustavalkoista suhtautumista pettämiseen, jos kyseessä on yksittäinen hairahdus ilman mitään suurempia tunteita
Oma parisuhteeni on pian rippikouluikäinen, ja olimme molemmat aikanamme toistemme ensimmäinen kumppani. Suhteen alkuvaiheessa asuin muutaman kuukauden yksin ulkomailla, jolloin petin yhden turhanpäiväisen kerran, ja voin rehellisesti sanoa, että se on vain vahvistanut suhdettamme. Seksi oli kertakaikkinen pettymys verrattuna siihen, mitä parisuhteessani saan, ja tuon seurauksena olen osannut arvostaa sitä huomaavaisuutta ja rakkautta, jota osakseni saan, enkä haikaile "vihreämmille ruohoille". Ikinä en aio tuota kokeiluani tunnustaa, tietäisin vain loukkaavani kumppaniani.
Mielestä se ettei pääse yli pettämisestä voi myös olla aikuinen suhtautumistapa. Mielestäni kumpikaan tapa ei ole sen kypsempi tai "parempi", sillä omista rajoistaan on hyvä pitää kiinni. Jos pakottaa itsensä hyväksymään vaikka sattuu hirveästi, niin se on itsensä kiduttamista jäädä suhteeseen ja pakolla yrittää antaa anteeksi. Suurelle osalle ihmisistä puolison pettäminen on kuitenkin kipeä ja luottamuksen rikkova asia (+ mahdolliset raskaudet ja taudit) joten en syyllistäisi jos joku ei ole niin "aikuinen ja kypsä" etteikö pettäminen satuttaisi pysyvästi.
Totta ehdottomasti tuokin, enkä tarkottanut syyllistää heitä, joita yksittäinen pettäminenkin satuttaa niin, ettei vaihtoehtoja ole. Omille tunteilleen pitää olla rehellinen. Aikuisella suhtautumistavalla tarkoitin, että AP:n tapauksessa hän on pystynyt pysähtymään ja miettimään, onko anteeksianto mahdollinen, eikä ole automaattisesti nähnyt kriisiä maailmanloppuna, vaan mahdollisuutena oppia jotain uutta itsestäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestä se ettei pääse yli pettämisestä voi myös olla aikuinen suhtautumistapa. Mielestäni kumpikaan tapa ei ole sen kypsempi tai "parempi", sillä omista rajoistaan on hyvä pitää kiinni. Jos pakottaa itsensä hyväksymään vaikka sattuu hirveästi, niin se on itsensä kiduttamista jäädä suhteeseen ja pakolla yrittää antaa anteeksi. Suurelle osalle ihmisistä puolison pettäminen on kuitenkin kipeä ja luottamuksen rikkova asia (+ mahdolliset raskaudet ja taudit) joten en syyllistäisi jos joku ei ole niin "aikuinen ja kypsä" etteikö pettäminen satuttaisi pysyvästi.
Kirjoituksessani on yksi sisäänrakennettu ristiriita: jos pakottaa itsensä hyväksymään, se ei silloin ole aitoa anteeksiantamista. Minä en pakota itseäni hyväksymään tilannettani tai jatkamaan parisuhdettani hampaat irvessä, vaan olen sen aidosti vaimolleni anteeksiantanut. Vaimoni on minua niin paljon rakastanut, että sen rinnalla tuolla yksittäisellä teolla ei ole mitään merkitystä. Kuten sanoin, olen aidosti vapaa.
Jokainen tavallaan. Minä koen, että uskottomuus on epärehellisyyttä ja petos. En suhtaudu aiheeseen erityisen kiihkeästi, mutta katson, että lyhyen elämäni aikana voin valita millaisten ihmisten kanssa olen tekemisissä. En hyväksyisi epärehellisyyttä ja luottamuksen pettämistä ystävältäkään, miksi sitten puolisolta. Anteeksi annan, mutta suhdetta en jatka.
Joillekin tällainen ajattelu kertoo mustavalkoisuudesta, minä taas ajattelen, että luottamus on kaiken perusta ja "harmaan eri sävyt" jätän sitten muihin asioihin suhteessa tai ystävyydessä, enkä nipota turhista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen aina ihmetellyt, että tuntuisi vähän hurjalta romuttaa kaikki yhden virheen takia. Toisaalta en ole itse ikinä joutunut tuohon tilanteeseen (puoliso tunnustaisi pettäneensä), joten en tiedä miten oikeasti reagoisin. Paljon riippuisi yksityiskohdista.
En kuitenkaan tiedä muuttuisiko luottamuksessa joku perustavanlaatuisesti. Toisaalta kyllä tässä elämässä ja parisuhteessa on ehtinyt olla erilaisia romahduksia, repsahduksia ja mustia hetkiä, vaikka ei juuri tuollaista. Eikä se ole tarkoittanut kaiken romuttumista.
Ajattelen, että tällaisissa kysymyksissä mennään aika syvälle ihmisen peruselämäntunteisiin. Itse olen pohjimmiltaan kauhean luottavainen, joten minun olisi todennäköisesti mahdollista ajatella, että mies tekisi jotenkin väärin JA silti rakastaisi ja arvostaisi minua.
Jotta asialle saataisiin piste niin sinun pitää pettää vaimoasi jonkun toisen kanssa. Hänen suostumuksellaan. Tasapeli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni olet oikeassa.
Hyvä. Siispä kaikki pettävät miehetkin vain hairahtavat, eivätkä oikeasti tee väärin.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen tavallaan. Minä koen, että uskottomuus on epärehellisyyttä ja petos. En suhtaudu aiheeseen erityisen kiihkeästi, mutta katson, että lyhyen elämäni aikana voin valita millaisten ihmisten kanssa olen tekemisissä. En hyväksyisi epärehellisyyttä ja luottamuksen pettämistä ystävältäkään, miksi sitten puolisolta. Anteeksi annan, mutta suhdetta en jatka.
Joillekin tällainen ajattelu kertoo mustavalkoisuudesta, minä taas ajattelen, että luottamus on kaiken perusta ja "harmaan eri sävyt" jätän sitten muihin asioihin suhteessa tai ystävyydessä, enkä nipota turhista.
Ystävä hyvä, nuo mainitsemasi "harmaan sävyt" ovat niitä asioita, jotka kertovat meidän olevan inhimillisiä ja tekevän virheitä. Oletan sinun olevan nuori aikuinen, joten tulet kyllä tämän huomaamaan. Jos haet parisuhteeltasi täydellisyyttä ja jos tähän täydellisyyteen särön tullessa lopetat suhteen, et tule valitettavasti pitkää parisuhdetta löytämään. Kuten yötä seuraa aina päivä, ei myöskään täydellistä parisuhdetta ole olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestä se ettei pääse yli pettämisestä voi myös olla aikuinen suhtautumistapa. Mielestäni kumpikaan tapa ei ole sen kypsempi tai "parempi", sillä omista rajoistaan on hyvä pitää kiinni. Jos pakottaa itsensä hyväksymään vaikka sattuu hirveästi, niin se on itsensä kiduttamista jäädä suhteeseen ja pakolla yrittää antaa anteeksi. Suurelle osalle ihmisistä puolison pettäminen on kuitenkin kipeä ja luottamuksen rikkova asia (+ mahdolliset raskaudet ja taudit) joten en syyllistäisi jos joku ei ole niin "aikuinen ja kypsä" etteikö pettäminen satuttaisi pysyvästi.
Kirjoituksessani on yksi sisäänrakennettu ristiriita: jos pakottaa itsensä hyväksymään, se ei silloin ole aitoa anteeksiantamista. Minä en pakota itseäni hyväksymään tilannettani tai jatkamaan parisuhdettani hampaat irvessä, vaan olen sen aidosti vaimolleni anteeksiantanut. Vaimoni on minua niin paljon rakastanut, että sen rinnalla tuolla yksittäisellä teolla ei ole mitään merkitystä. Kuten sanoin, olen aidosti vapaa.
Erittäin hyvä asia sinulle. Mutta mietin siis sitä kun täällä puhutaan että suhtautumistapasi olisi erityisen kypsä ja aikuinen. Kyllä se sitäkin on, mutta mielestäni myös toisenlaiseen lopputulokseen päätyminen olisi ollut aivan yhtä kypsää ja hyväksyttävää, jos se olisi ollut sinun hyvinvointisi mukaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis toiset selviää näistä ja toiset ei. Teillä ilmeisesti suhde on muuten hyvä ja kyseessä kertaluontoinen virhe, jonka toinen halusi tuoda ilmi. Sinun luottamus tai näkemys rakkaastasi ei muuttunut. Itse en vastaavanlaista voisi antaa anteeksi, koska koen etten voisi sen jälkeen enää luottaa kumppaniini ja se muuttaisi näkemystäni tästä ihmisestä lopullisesti.
Osaatko kertoa, miksi ja miten se muuttaisi näkemystäsi tästä ihmisestä? Poistaisiko yksi pettäminen kaikki hyvät teot suhteenne ajalta?
Hyvä kysymys. Olen ennen miestäni ollut useammassa parisuhteessa ja niissä ei varmaan pettäminen olisi pahasti haitannyt. Tässäkin suhteen alkuaikoina varmaankin olisin varmaan voinut katsoa kertaluontoisen pettämisen ohi silmien, mutta mitä kauemmin ollaan oltu yhdessä sen suurempaan arvoon uskollisuus on noussut. Ja miehellä se on myös tärkeä arvo ja siksi häneen luontankin ja haluan itsekin olla luottamuksen arvoinen.
Seksielämämme on erittäin intiimiä, jossa tunnemme toistemme mieltymykset ja tarpeet läpikotaisin ja se on muokkautunut ja muokkautuu edelleen koko ajan paremmaksi ja henkilökohtaisemmaksi. Tuntuisi kamalalta, jos se ei yhtäkkiä riittäisikään miehelle mitä olemme yhdessä vuosia kehittäneet ja kaiken sen mitä olemme toisillemme opettaneet hän menisi "testauttamaan" jollekin toiselle. Tulisi vaan tosi petetty olo ja minusta tuntuisi ehkä riittämättömältä, vaikka mies yrittäisi vakuutella, ettei hairahduksessa ollut mitään tunteita tai muuta. Hän on sen jälkeen kuitenkin jakanut yhteisen intohimonsa jonkun toisen kanssa, jonka kuvittelin olevan vain meitä varten. Eli ehkä tähän liittyy jotain omaa epävarmuutta sekä siitä miten tärkeäksi ja kahdenkeskiseksi osaksi koen intiimielämämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on ollut paljon hyvää keskustelua ja yllättävän fiksuja ihmisiä vauva-palstan kirjoittelijoiksi. Yhden asian haluan kuitenkin tuoda vielä esiin ja tämän täysin omakohtaiseen kokemukseen perustuen: tarkkana on oltava siinä, että tämä ensimmäinen iso rajanylitys ei johda moraalin rappeutumiseen siinä määrin, että sitä seuraa sitten toinen. Minulle valitettavasti kävi näin. Olin itse hyvin paljon pettämistä vastaan ja elin uskollisena yli 20 vuotta mieheni kanssa. Sitten petin kertaluontoisesti. Kaduin, elin normaalisti ja petin kahden vuoden kuluttua uudelleen - koska ajattelin, että olenhan jo kerran pettänyt. Miehelleni en ole tästä kertonut ja elämme yhdessä, mutta tiedän ettei hän tuota toista kertaa antaisi anteeksi.
Itse ainakin ajattelen, että jos uskottomuus on edennyt seksiin asti, on täytynyt tapahtua/tehdä jo aika monta virhettä. Harvoin tuo niin kuin täysin ilman ennakkoajatuksia täysin vieraan ihmisen kanssa aivan täysin spontaanisti tapahtuu. Kyllä sitä mieli valmistellut yleensä pitkäänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on ollut paljon hyvää keskustelua ja yllättävän fiksuja ihmisiä vauva-palstan kirjoittelijoiksi. Yhden asian haluan kuitenkin tuoda vielä esiin ja tämän täysin omakohtaiseen kokemukseen perustuen: tarkkana on oltava siinä, että tämä ensimmäinen iso rajanylitys ei johda moraalin rappeutumiseen siinä määrin, että sitä seuraa sitten toinen. Minulle valitettavasti kävi näin. Olin itse hyvin paljon pettämistä vastaan ja elin uskollisena yli 20 vuotta mieheni kanssa. Sitten petin kertaluontoisesti. Kaduin, elin normaalisti ja petin kahden vuoden kuluttua uudelleen - koska ajattelin, että olenhan jo kerran pettänyt. Miehelleni en ole tästä kertonut ja elämme yhdessä, mutta tiedän ettei hän tuota toista kertaa antaisi anteeksi.
Samaa mieltä olen täysin tuosta, että kynnys pettää toisen kerran on huomattavasti pienempi. Ainakin meillä tuo ensimmäinen kerta muutti tämän kuvion täysin. Molemmat petämme nykyisin tilaisuuden tullessa.
Jännä miten vahvasti hyvä tarina muokkaa ihmisten mielipiteitä. Olen markkinointialalla ja tunnen tarinankerronnan psykologisen voiman. Silti on aina yllättävää nähdä sen teho.
Jos ap olisi vain ilmoittanut että vaimo petti kerran, suuri enemmistö kehottaisi eroamaan. Nyt ap kirjoitti tarinan ja reaktio on aivan erilainen.
Jännä että työpaikat tekevät lasketteluresissuja näin korona-aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on ollut paljon hyvää keskustelua ja yllättävän fiksuja ihmisiä vauva-palstan kirjoittelijoiksi. Yhden asian haluan kuitenkin tuoda vielä esiin ja tämän täysin omakohtaiseen kokemukseen perustuen: tarkkana on oltava siinä, että tämä ensimmäinen iso rajanylitys ei johda moraalin rappeutumiseen siinä määrin, että sitä seuraa sitten toinen. Minulle valitettavasti kävi näin. Olin itse hyvin paljon pettämistä vastaan ja elin uskollisena yli 20 vuotta mieheni kanssa. Sitten petin kertaluontoisesti. Kaduin, elin normaalisti ja petin kahden vuoden kuluttua uudelleen - koska ajattelin, että olenhan jo kerran pettänyt. Miehelleni en ole tästä kertonut ja elämme yhdessä, mutta tiedän ettei hän tuota toista kertaa antaisi anteeksi.
Samaa mieltä olen täysin tuosta, että kynnys pettää toisen kerran on huomattavasti pienempi. Ainakin meillä tuo ensimmäinen kerta muutti tämän kuvion täysin. Molemmat petämme nykyisin tilaisuuden tullessa.
Olen VAHVASTI eri mieltä. Ainakin meillä uskottomuuden prosessointi läpikotaisin ja sitä seuranneet erittäin tärkeät keskustelut ovat parantaneet meidän suhdetta, ja kynnys uskottomuuteen uudelleen on todella paljon suurempi.
Vierailija kirjoitti:
Jännä miten vahvasti hyvä tarina muokkaa ihmisten mielipiteitä. Olen markkinointialalla ja tunnen tarinankerronnan psykologisen voiman. Silti on aina yllättävää nähdä sen teho.
Jos ap olisi vain ilmoittanut että vaimo petti kerran, suuri enemmistö kehottaisi eroamaan. Nyt ap kirjoitti tarinan ja reaktio on aivan erilainen.
Aloituksesta lähinnä välittyi tunne, että kyseessä on tarina, ei todellisuus.
Kiinnostava aloitus. Pettäminenhän on "asianomistajarikos", eli jos asialla on pettäjälle ok, asia on kaikille ok.
Minua ei ole koskaan petetty (koska olen ollut vain yhdessä suhteessa uskollisen henkilön kanssa), mutta olen usein pohtinut, miten suhtautuisin sellaiseen. Helposti ajattelee, että lusikat vaihtoon saman tien, mutta varsinkin pölyn laskeuduttua tilanne voisi olla toinen.
Poistaisi. Lisäksi en voisi luottaa jatkossa lainkaan siihen, että milloin on taas höyläämässä vieraita.
Eri