Lue keskustelun säännöt.
En pääse yli miehen ensimmäisestä avioliitosta
Tämä on ihan absurdia, tiedän. Mies oli ensimmäisen vaimonsa kanssa 10 vuotta, joista 6 vuotta naimisissa. Heillä on liitosta yksi lapsi. Itse olen lapseton enkä ole koskaan ollut naimisissa.
Ongelma ei siis ole se, että epäilisin miehen rakastavan vielä eksäänsä, mutta minua harmittaa, kun en koe hänen kanssaan näitä asioita "ensimmäisenä". Ei ole ensimmäistä raskautta (paitsi minulle) eikä mikään tule hänelle uutena, koska ne asiat on koettu jo. Rakastan miestä ja haluan hänet tietenkin, mutta nämä asiat harmittavat.
Minusta tuntuu jotenkin myös siltä, että toinen avioliitto ei ole yhtä merkityksellinen kuin se ensimmäinen.
Kommentit (221)
Kateutta. Toinen vaimo tuntee olevansa toisten jätteitä. Tuntee olevansa kaikessa huonompi, kuin edellinen.
Mutta ei mies voi pyyhkäistä elettyä elämää pois, jonka on elänyt ennen uutta suhdetta.
Ne muistot eivät koskaan häviä mielestä, ei koskaan.
Mustasukkaisuus on tuhoavaa. Se tekee toisen elämästä ahdistavan ja vaikean.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole ap ainoa. Itsekin nuorempana kuvittelin, ettei moisella ole minulle merkitystä tai siis oikeastaan en ollut asiaa edes ajatellut.
Sitten tapasin miehen joka oli ollut naimisissa ja eronnut. Tapailun alussa asia oli tasoa "aha" , koska mies oli kuitenkin lapseton, mutta kun suhde alkoi vakiintua niin asia ei sitten enää ollutkaan okei ja se oli itsellenikin melkoinen yllätys. En nimittäin ollut pitänyt itseäni mitenkään konservatiivisena ihmisenä joka erityisemmin pitäisi perinteisiä arvoja kunniassa, mutta sellainen sitä sitten kuitenkin olin. Etenkin se yllätti ettei aiempi avioliitto sopinutkaan omaan arvomaailmaani, vaikka avioliitto (eikä varsinkaan häät) ollut ikinä ollut itselleni tärkeä asia enkä tämänkään miehen kanssa naimisiinmenosta koskaan edes ollut puhunut. Ja se siis oli täysin omakin tahto (ei suhde ollut niin vakava vaan alkoi vasta vakiintua) enkä ollut menneestä mustasukkainen tai kokenut epävarmuutta. Se vaan oli yht'äkkiä ihan täydellinen turn-off että mies oli jo kerran naimisiin mennyt.
Toisaalta tämä asia ei jäänyt ainoaksi jossa olen joutunut tutustumaan itseeni uudelleen.
Haluatko olla miehen ensimmäinen vai viimeinen (loppuelämän) nainen?
Vierailija kirjoitti:
Kateutta. Toinen vaimo tuntee olevansa toisten jätteitä. Tuntee olevansa kaikessa huonompi, kuin edellinen.
Mutta ei mies voi pyyhkäistä elettyä elämää pois, jonka on elänyt ennen uutta suhdetta.
Ne muistot eivät koskaan häviä mielestä, ei koskaan.
Mustasukkaisuus on tuhoavaa. Se tekee toisen elämästä ahdistavan ja vaikean.
Ymmärtäisihän sen, jos ensimmäinen vaimo olisi mustasukkainen toiselle. Mutta jos toinen on mustasukkainen ensimmäiselle, on se vähän sama kuin jos urheilukisan voittaja olisi kateellinen viimeiseksi tulleelle.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tunteesi. Kyllä minuakin harmittaisi. Onhan se nyt ihan erilaista odottaa yhteistä esikoista ja mennä ensimmäistä kertaa naimisiin.
Samalle se kalja maistuu, vaikka odottava vaimo olis eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelepa ap että monelle on käynyt niin että mies on sanonut ettei halua enää naimisiin kun ON OLLUT JO, eikä lapsiakaan enää kun on niitä tehnyt jo :D Noissa tilanteissa kannattaisi varmaan jättää mies väliin, mutta omasi sentään haluaa kanssasi naimisiin vaikka on ollut jo naimisissa, ja lapsiakin vaikka niitäkin on jo tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Kateutta. Toinen vaimo tuntee olevansa toisten jätteitä. Tuntee olevansa kaikessa huonompi, kuin edellinen.
Mutta ei mies voi pyyhkäistä elettyä elämää pois, jonka on elänyt ennen uutta suhdetta.
Ne muistot eivät koskaan häviä mielestä, ei koskaan.
Mustasukkaisuus on tuhoavaa. Se tekee toisen elämästä ahdistavan ja vaikean.
No jos miehellä on niin hyvä muisti, etteivät muistot häviä koskaan, niin sitten varmasti muistaa myös ensimmäisen vaimon huonot puolet ja sen, minkä takia erottiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et ole ap ainoa. Itsekin nuorempana kuvittelin, ettei moisella ole minulle merkitystä tai siis oikeastaan en ollut asiaa edes ajatellut.
Sitten tapasin miehen joka oli ollut naimisissa ja eronnut. Tapailun alussa asia oli tasoa "aha" , koska mies oli kuitenkin lapseton, mutta kun suhde alkoi vakiintua niin asia ei sitten enää ollutkaan okei ja se oli itsellenikin melkoinen yllätys. En nimittäin ollut pitänyt itseäni mitenkään konservatiivisena ihmisenä joka erityisemmin pitäisi perinteisiä arvoja kunniassa, mutta sellainen sitä sitten kuitenkin olin. Etenkin se yllätti ettei aiempi avioliitto sopinutkaan omaan arvomaailmaani, vaikka avioliitto (eikä varsinkaan häät) ollut ikinä ollut itselleni tärkeä asia enkä tämänkään miehen kanssa naimisiinmenosta koskaan edes ollut puhunut. Ja se siis oli täysin omakin tahto (ei suhde ollut niin vakava vaan alkoi vasta vakiintua) enkä ollut menneestä mustasukkainen tai kokenut epävarmuutta. Se vaan oli yht'äkkiä ihan täydellinen turn-off että mies oli jo kerran naimisiin mennyt.
Toisaalta tämä asia ei jäänyt ainoaksi jossa olen joutunut tutustumaan itseeni uudelleen.
Tässä jäi nyt kertomatta oleellisin seikka. Minkä takia oli täydellinen turn-off, että mies oli ollut jo naimisissa?
Semmosta se on kun ottaa käytetyn miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et ole ap ainoa. Itsekin nuorempana kuvittelin, ettei moisella ole minulle merkitystä tai siis oikeastaan en ollut asiaa edes ajatellut.
Sitten tapasin miehen joka oli ollut naimisissa ja eronnut. Tapailun alussa asia oli tasoa "aha" , koska mies oli kuitenkin lapseton, mutta kun suhde alkoi vakiintua niin asia ei sitten enää ollutkaan okei ja se oli itsellenikin melkoinen yllätys. En nimittäin ollut pitänyt itseäni mitenkään konservatiivisena ihmisenä joka erityisemmin pitäisi perinteisiä arvoja kunniassa, mutta sellainen sitä sitten kuitenkin olin. Etenkin se yllätti ettei aiempi avioliitto sopinutkaan omaan arvomaailmaani, vaikka avioliitto (eikä varsinkaan häät) ollut ikinä ollut itselleni tärkeä asia enkä tämänkään miehen kanssa naimisiinmenosta koskaan edes ollut puhunut. Ja se siis oli täysin omakin tahto (ei suhde ollut niin vakava vaan alkoi vasta vakiintua) enkä ollut menneestä mustasukkainen tai kokenut epävarmuutta. Se vaan oli yht'äkkiä ihan täydellinen turn-off että mies oli jo kerran naimisiin mennyt.
Toisaalta tämä asia ei jäänyt ainoaksi jossa olen joutunut tutustumaan itseeni uudelleen.
Kuvitelkaapa tilannetta toisinpäin. Joku mies harmittelisi, ettei ollutkaan tulevalle puolisolleen se "ensimmäinen"... Tai hän edes sanoisi hakevansa lapsetonta naista...
Vierailija kirjoitti:
Semmosta se on kun ottaa käytetyn miehen.
Minusta tuollainen ajattelutapa on ihmisen esineellistämistä. Useimmilla meillä on nuoruuden ihastuksia, seurustelusuhteita, jne. Mitä myöhemmin elämässä tapaa, sitä todennäköisemmin takana on elettyä elämää, ehkä avioliitto ja lapsiakin. Jostain syystä ne liitot ovat kuitenkin päättyneet. Tärkeintä on olla oikean ihmisen kanssa nyt, eikä miettiä mitä ennen on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minäkään haluaisi olla ap:n kengissä. Veisi kyllä suuren siivun onnesta pois, jos tietäisi että puoliso on kokenut ne suuret asiat jo ennen minua jonkun muun kanssa. Ei voisi kasvaa yhdessä vanhemmiksi, vaan hänellä olisi jo olemassa kokemus, roolitus ja tavat tehdä asiat. Olihan se itsellekin ihan erilaista saada 1. lapsi kuin toinen, kun asiat olivat jo tuttuja.
Eronneiden ja jo lapsia omaavien on usein helpompi mennä yhteen, siis solmia uusia avioliitto keskenään, kun molemmilla sama tausta.
Avioliitto on pyhä, ja kyllä se tulee esiin ihmisen syvimmissä tunnoissakin, vaikka kuinka olisi ns. liberaali arvoiltaan.
Kuitenkin uuden alun mahdollisuus epäonnistumisen jälkeen kuuluu kristillisyyteenkin, pitää toki olla selvittänyt vanhat asiat ensin, esim. omat virheet tunnistettava ja tunnustettava.
Eronneeseen sitoutuvan ensikertalaisenkin on ymmärrettävä, ettei ihminen voi valita mitään toisin jälkikäteen - on siis elettävä tässä hetkessä, arvostettava niitä hyviä asioita, kuten esim. sitä keskinäistä rakkautta ja panostettava tulevaisuuteen.
Voi, kunpa jotenkin voisi hypnotisoida kaikki ex-ään liittyvät muistot miehen ajatuksista pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmosta se on kun ottaa käytetyn miehen.
Minusta tuollainen ajattelutapa on ihmisen esineellistämistä. Useimmilla meillä on nuoruuden ihastuksia, seurustelusuhteita, jne. Mitä myöhemmin elämässä tapaa, sitä todennäköisemmin takana on elettyä elämää, ehkä avioliitto ja lapsiakin. Jostain syystä ne liitot ovat kuitenkin päättyneet. Tärkeintä on olla oikean ihmisen kanssa nyt, eikä miettiä mitä ennen on ollut.
Kyse on omista tunteista, myös perhe- ja avioliittokäsityksestä - halusta olla ainutkertainen, jollekin se kaikkein tärkein ihminen koko maailmassa.
Taustalla on usein myös paitsi jäämisen kokemus - ainakin jos se puolison löytävä sinkku on vähän vanhempi jo, eikä ole aikaisemmin onnistunut rakkaudessa. Onhan se surullista, jos ihminen ei saa kokea rakkautta nuoruudessa, kaikkein kukkeimmillaan - kuten moni ei valitettavasti saa.
Aloittaja vielä suht nuori, ja hänen kannattaa keskittyä kuitenkin nykyhetkeen, rakkauteen ja kaikkiin hyviin asioihin, joita elämä on hänelle suonut.
Olen viime aikoina huomannut, että kun meillä on riitaa, niin aika herkästi pamautan :
"Mikä sinäkin luulet olevasi ? Tuollainen xx:n jämä ! Et edes hänelle kelvannut".
Vierailija kirjoitti:
Mä ajattelin tälleen joskus parikymppisenä, ja sitten aikuistuin. Tuskin se mieskään on ensimmäinen, joka on päässyt sua suutelemaan tai panemaan, mutta ei varmastikaan ole hänelle ongelma. Miksi pitäisi kokea kaikki ekan kerran yhden ja saman ihmisen kanssa?
AP ei haaveillut neitsytmiehestä, häntä ei häiritse miehen seksuaalihistoria, niin miksi vertaat sitä tähän asiaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään haluaisi olla ap:n kengissä. Veisi kyllä suuren siivun onnesta pois, jos tietäisi että puoliso on kokenut ne suuret asiat jo ennen minua jonkun muun kanssa. Ei voisi kasvaa yhdessä vanhemmiksi, vaan hänellä olisi jo olemassa kokemus, roolitus ja tavat tehdä asiat. Olihan se itsellekin ihan erilaista saada 1. lapsi kuin toinen, kun asiat olivat jo tuttuja.
Pitäisiköhän tämän toisen lapsesi olla pahoillaan siitä ettei pystynyt tarjoamaan sinulle mitään uutta, vaan kaikki oli jo koettu ensimmäisen kohdalla. Kunhan mietin...
Parissakin suurtutkimuksessa vahvistetaan, että toisilla ja myöhemmin tulleilla lapsilla olisi ainakin syytä olla hieman pahoillaan siitä, että esikoinen on saanut vanhempien jakamattoman huomion. Tämä näkyy myös esikoisten hieman korkeammassa ÄO:ssa ja myöhemminkin elämässä.
Eli argumentti oli varmaankin tarkoitettu mitätöimään toiseen avioliittoon menevien mahdollisesti vastaantulevat tuntemukset, että uutuus ja ainutlaatuisuus ovat jotenkin laimistuneet. Lapsien kohdalla näin kuitenkin voidaan tilastollisesti nähdä, ainakaan hypoteesia ei suoralta kädeltä voida tyrmätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvitelkaapa tilannetta toisinpäin. Joku mies harmittelisi, ettei ollutkaan tulevalle puolisolleen se "ensimmäinen"... Tai hän edes sanoisi hakevansa lapsetonta naista...
Kyllähän miehet saavat haluta lapsettoman naisen, ja naiset lapsettoman miehen. Se on iso asia olla vanhempipuoli lapselle, ja kyllä siihen pitää lähteä lähtökohdista, jossa tietää että osaa tehdä sen hyvin. Aivan eri asia olla uusperheessä kuin aloittaa perhe alusta.
Vierailija kirjoitti:
Avioliitto on loppuviimeksi vain laillinen sopimus omaisuusturvasta. Itse menossa pian naimisiin, toisen kerran. Tulevalle vaimolle avioliitto on kolmas :) Paskat virheliitot takana kummallakin, mutta koitetaan korjata asia tällä kertaa...
Se on elämää vain. Kannattaa mennä pysykiatrille juttelemaan jos normaalit elämään kuuluvat asiat ahdistaa.
Miten voi nimittää avioliittoa toisen ihmisen kanssa "virheliitoksi", ja "pas**ksi" ? Miten virheliiton erottaa onnistuneesta liitosta ? Mikä oli ajatusprosessi, kun noihin "virheliittoihin" sitouduttiin ? Varsinkin kolmanteen avioliittoon mennessä pitäisi olla se kyky olemassa, mikä on se virheliiton piirre, joka ennustaa liiton karahtamista karille. Kepeä alatyylinen kuittaus aikaisemmasta jopa vuosia kestäneestä avioliitosta - mahdollisesti lapsia omaavasta - antaa kyseenalaisen kuvan uuteen liittoon menevän kyvystä arvioida itseään aikaisempien parisuhteiden epäonnistumisen osapuolena, jo se että syytetään aina toista osapuolta, on pieni hälytysmerkki itsensä tuntemisen taidossa ?
Eihän tuossa ole mitään järkeä. "Kokea ensimmäistä kertaa yhdessä". Niin. Sinä olet nyt kokemassa ensimmäistä kertaa yhdessä ja miehesi kokee sinun kanssa asioita ensimmäistä kertaa yhdessä.
Parisuhteen ovat erilaisia.
Minä ja lasteni isä voisimme olla sisaruksia, nuoruuden liitto ja ihanat lapset isoja. Erosta aikaa yli 15v.
Jos saisin nykyisen mieheni kanssa lapsen, se olisi aivan eri kokemus ihan jokaisessa asiassa raskaudesta, naimisiin menosta lähtien.
Ei koskaan kannata lähteä vertailemaan. Teet itsellesi suuren karhunpalveluksen.