En pääse yli miehen ensimmäisestä avioliitosta

Mun exän nykyään exrouva ei päässyt yli siitä että minulla ja exmiehellään on lapsi. Vaikeata oli. Ajattelin välillä ajaako tantta mun yli kun niin vihasi, vaikka itsellään oli neljä (4)lasta edellisen miehensä kanssa. Kun lapsemme sai lapsen, ilmoitti eukko että hän on sitten mummu, ole sinä mummo - ja sota oli valmis kun muutenkin tympi eukon röyhkeys muissakin asioissa.- Itsellään oli siinä vaiheessa useampi lapsenlapsi, mutta tämä minun/meidän ainoan lapsen lapsi oli erityisen tärkeä tälle epämummulle. Omat lastenlapset eivät olleet oikein mitään, mutta minun ainut oli akalle henki ja elämä. Päiväkodissakin kuulin kun lapsenlasta hain kotiin, että toinenkin mummu kävi täällä lasta katsomassa. Kyselin siinä sitten että aijaa, saako tänne tulla kuka tahansa kun lapuissa lukee että minä sen saan hakea äitinsä ja isänsä lisäksi, ja vieraita ei päästetä. Olivat ymmärtäneet väärin koska eukolla oli exmieheni sukunimi ja minulla ei. Onneksi erosivat mutta kyllä se mustasukkaisuus toisen lapsesta ja lapsenlapsesta oli ihan sairasta. Nyt ei ole kuulunut mitään, kai häiriköi jossain muualla ja yrittää omia uuden miehensä lapset?

Vierailija kirjoitti:

Jokainen suhde on ainutlaatuinen. Älä turhaan mieti menneitä. Tärkeintä on se mitä on tässä ja nyt.

Ytimekkäästi ja viisaasti sanottu.

Mieheni oli ollut naimissa jo aiemmin, kuutisen vuotta kestänyt avioliitto, josta yksi lapsi. Minusta oli kerrassaan onnekasta että sain miehen, jolla jo kokemusta. Osaa arvostaa hyvää naista ja toimivaa liittoa. Ekassa avioliitossa tehnyt monia virheitä, joita ei fiksuna ole toistanut.

Lasten synnytyä otti rauhallisesti ja otti vastaan kaikki mun tyhmät jutut- oli jo kokemusta ja ymmärsi mitä kyse.

Kaikki mitä meillä on ja on ollut on ainutlatuista. Ei sitä mikään aiempi vesitä tai vie pois

Älä välitä, ei ne miehetkään pääse koskaan henkisesti eroon niistä aikaisemmista suhteistaan. Varsinkaan lastensa äideistä.

Vaihda mies. 

Ongelmahan ei ole kuitenkaan mies vaan sinä luulenpa.

Mutta ihan mielenkiinnosta voisit vaihtaa miehen ja sitten kertoa meille, mistä et sen seuraavan miehen kohdalla pääse yli.

Juttu kun on van niin että ainoa minkä voit muuttaa olet sinä itse.

Ymmärrän ap:n tunteen. Itsekin nuorena halusin miehen, jonka kanssa kokea elämän ns. suuret hetket ensimmäistä kertaa (avioliitto, lapset). En omaa kokemusta mutta uskon, että lopulta kyse on vain tunteesta. Osalle miehistä esim. häät eivät ole ekalla kerrallakaan mikään unelmajuhla. Ja lapsen syntymään osa miehistä voi suhtautua jopa paniikinomaisesti. Nyt voit ainakin tietää, ettei kumppanisi todennäköisesti toimi näissä tilanteissa irrationaalisesti. Ehkä hän jopa osaa elää hetkissä mukana enemmän kun tietää jo etukäteen miten paljon se sinulle merkitsee.

Ainut mitä itse pohtisin olisi se, että eronnut eroaa yleensä jatkossakin helpommin. Eron todennäköisyys on siis suurempi eronneen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Semmosta se on kun ottaa käytetyn miehen.

Minusta tuollainen ajattelutapa on ihmisen esineellistämistä. Useimmilla meillä on nuoruuden ihastuksia, seurustelusuhteita, jne. Mitä myöhemmin elämässä tapaa, sitä todennäköisemmin takana on elettyä elämää, ehkä avioliitto ja lapsiakin. Jostain syystä ne liitot ovat kuitenkin päättyneet. Tärkeintä on olla oikean ihmisen kanssa nyt, eikä miettiä mitä ennen on ollut.

Kyse on omista tunteista, myös perhe- ja avioliittokäsityksestä - halusta olla ainutkertainen, jollekin se kaikkein tärkein ihminen koko maailmassa.

Taustalla on usein myös paitsi jäämisen kokemus - ainakin jos se puolison löytävä sinkku on vähän vanhempi jo, eikä ole aikaisemmin onnistunut rakkaudessa.   Onhan se surullista, jos ihminen ei saa kokea rakkautta nuoruudessa, kaikkein kukkeimmillaan - kuten moni ei valitettavasti saa.

Aloittaja vielä suht nuori, ja hänen kannattaa keskittyä kuitenkin nykyhetkeen,  rakkauteen ja kaikkiin hyviin asioihin, joita elämä on hänelle suonut. 

Totta kai parisuhteessa haluaa olla toiselle se tärkein, mutta nyt oli puhe siitä mitä on tapahtunut menneisyydessä, siitä mitä mies teki silloin kun ei  varmaan vielä tuntenutkaan ap:ta. Minusta ihan eri asia. Eihän mies voinut silloin tietää ap:sta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n tunteen. Itsekin nuorena halusin miehen, jonka kanssa kokea elämän ns. suuret hetket ensimmäistä kertaa (avioliitto, lapset). En omaa kokemusta mutta uskon, että lopulta kyse on vain tunteesta. Osalle miehistä esim. häät eivät ole ekalla kerrallakaan mikään unelmajuhla. Ja lapsen syntymään osa miehistä voi suhtautua jopa paniikinomaisesti. Nyt voit ainakin tietää, ettei kumppanisi todennäköisesti toimi näissä tilanteissa irrationaalisesti. Ehkä hän jopa osaa elää hetkissä mukana enemmän kun tietää jo etukäteen miten paljon se sinulle merkitsee.

Ainut mitä itse pohtisin olisi se, että eronnut eroaa yleensä jatkossakin helpommin. Eron todennäköisyys on siis suurempi eronneen kanssa.

Mikä sitten on vaihtoehto? Pitäisikö ottaa mies, joka on yhä yhdessä edellisen kumppaninsa kanssa?

Sarja-avioliittoutuja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto on loppuviimeksi vain laillinen sopimus omaisuusturvasta. Itse menossa pian naimisiin, toisen kerran. Tulevalle vaimolle avioliitto on kolmas :) Paskat virheliitot takana kummallakin, mutta koitetaan korjata asia tällä kertaa...

Se on elämää vain. Kannattaa mennä pysykiatrille juttelemaan jos normaalit elämään kuuluvat asiat ahdistaa. 

Miten voi nimittää avioliittoa toisen ihmisen kanssa "virheliitoksi", ja "pas**ksi" ?  Miten virheliiton erottaa onnistuneesta liitosta ? Mikä oli ajatusprosessi, kun noihin "virheliittoihin" sitouduttiin ? Varsinkin kolmanteen avioliittoon mennessä pitäisi olla se kyky olemassa, mikä on se virheliiton piirre, joka ennustaa liiton karahtamista karille.  Kepeä alatyylinen kuittaus aikaisemmasta jopa vuosia kestäneestä avioliitosta - mahdollisesti lapsia omaavasta - antaa kyseenalaisen kuvan uuteen liittoon menevän kyvystä arvioida itseään aikaisempien parisuhteiden epäonnistumisen osapuolena, jo se että syytetään aina toista osapuolta, on pieni hälytysmerkki itsensä tuntemisen taidossa ?

Jälkeenpäin sen tietää, oliko liitto virhe. Etukäteenkin voisi ehkä tietää, jos osaisi arvioida asiaa viisaasti. Tai sitten ei. Tulee sitä solmittua sellaisia ystävyyssuhteitakin, joita ei jälkikäteen ajatellen olisi koskaan kannattanut aloittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n tunteen. Itsekin nuorena halusin miehen, jonka kanssa kokea elämän ns. suuret hetket ensimmäistä kertaa (avioliitto, lapset). En omaa kokemusta mutta uskon, että lopulta kyse on vain tunteesta. Osalle miehistä esim. häät eivät ole ekalla kerrallakaan mikään unelmajuhla. Ja lapsen syntymään osa miehistä voi suhtautua jopa paniikinomaisesti. Nyt voit ainakin tietää, ettei kumppanisi todennäköisesti toimi näissä tilanteissa irrationaalisesti. Ehkä hän jopa osaa elää hetkissä mukana enemmän kun tietää jo etukäteen miten paljon se sinulle merkitsee.

Ainut mitä itse pohtisin olisi se, että eronnut eroaa yleensä jatkossakin helpommin. Eron todennäköisyys on siis suurempi eronneen kanssa.

Mikä sitten on vaihtoehto? Pitäisikö ottaa mies, joka on yhä yhdessä edellisen kumppaninsa kanssa?

:D Tarkoitin, että se, ettei kumppani ole ekaa kertaa kokemassa elämän kohokohtia ei ole mielestäni yhtä relevantti peruste etsiä aiemmin avioitumatonta ja perheellistymätöntä kumppania kuin se, että aiempi ero ja uusperhe lisäävät tutkitusti uuden avioeron todennäköisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n tunteen. Itsekin nuorena halusin miehen, jonka kanssa kokea elämän ns. suuret hetket ensimmäistä kertaa (avioliitto, lapset). En omaa kokemusta mutta uskon, että lopulta kyse on vain tunteesta. Osalle miehistä esim. häät eivät ole ekalla kerrallakaan mikään unelmajuhla. Ja lapsen syntymään osa miehistä voi suhtautua jopa paniikinomaisesti. Nyt voit ainakin tietää, ettei kumppanisi todennäköisesti toimi näissä tilanteissa irrationaalisesti. Ehkä hän jopa osaa elää hetkissä mukana enemmän kun tietää jo etukäteen miten paljon se sinulle merkitsee.

Ainut mitä itse pohtisin olisi se, että eronnut eroaa yleensä jatkossakin helpommin. Eron todennäköisyys on siis suurempi eronneen kanssa.

Mikä sitten on vaihtoehto? Pitäisikö ottaa mies, joka on yhä yhdessä edellisen kumppaninsa kanssa?

:D Tarkoitin, että se, ettei kumppani ole ekaa kertaa kokemassa elämän kohokohtia ei ole mielestäni yhtä relevantti peruste etsiä aiemmin avioitumatonta ja perheellistymätöntä kumppania kuin se, että aiempi ero ja uusperhe lisäävät tutkitusti uuden avioeron todennäköisyyttä.

Nuo tutkimukset todellakin ovat herättäneet todella laimeasti huomiota nykyisen uusperhebuumin aikana. Usein kun esitetään vahvistettuna myyttinä, että myöhemmät suhteet ovat *parempia* , koska osapuolet osaavat välttää ristiriitoja, ja siksi monisuhteiset oppivat lopulta olemaan eroamatta.

Valitettavasti näin ei näytä olevan.  Löytyy pitkässä suhteessa eläneitä pariskuntia, jotka ovat joutuneet opettelemaan pitkän suhteen yhdessäoloa ilman ennakkoharjoittelua, toisaalta on sarjasuhteisia, jotka eivät tunnu oppivan kuitenkaan, vaikka treenin puutteesta ei todellakaan ole kysymys.

Objektiivisissa parisuhde- ja erotutkimuksissa erojen tärkein selittävä tekijä on ollut aikaisempi ero, vaikka otettaisiin huomioon sosioekonomisia ja muita arvotekijöitä. Sille ei tunnu löytyvän suoranaista syytä, arkijärjellä ajatellen, kyse olisikin ensimmäisen vielä tapahtumattoman eron suuremmasta kynnyksestä ja syvemmästä kokemusmaailmasta ? Eli pysyykö se kerran hiihdetty latu sittenkin auki siellä ero-osapuolten mielissä, seuraaviin suhteisiin ?

Sarja-avioliittoutuja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto on loppuviimeksi vain laillinen sopimus omaisuusturvasta. Itse menossa pian naimisiin, toisen kerran. Tulevalle vaimolle avioliitto on kolmas :) Paskat virheliitot takana kummallakin, mutta koitetaan korjata asia tällä kertaa...

Se on elämää vain. Kannattaa mennä pysykiatrille juttelemaan jos normaalit elämään kuuluvat asiat ahdistaa. 

Miten voi nimittää avioliittoa toisen ihmisen kanssa "virheliitoksi", ja "pas**ksi" ?  Miten virheliiton erottaa onnistuneesta liitosta ? Mikä oli ajatusprosessi, kun noihin "virheliittoihin" sitouduttiin ? Varsinkin kolmanteen avioliittoon mennessä pitäisi olla se kyky olemassa, mikä on se virheliiton piirre, joka ennustaa liiton karahtamista karille.  Kepeä alatyylinen kuittaus aikaisemmasta jopa vuosia kestäneestä avioliitosta - mahdollisesti lapsia omaavasta - antaa kyseenalaisen kuvan uuteen liittoon menevän kyvystä arvioida itseään aikaisempien parisuhteiden epäonnistumisen osapuolena, jo se että syytetään aina toista osapuolta, on pieni hälytysmerkki itsensä tuntemisen taidossa ?

Kyllä sen ihminen itse erottaa. Mulla on takana onnistuneita parisuhteita, joiden päättymisestä huolimatta ollaan hyvissä väleissä, ja aika on kullannut muistot, eikä traumoja jäänyt, sitten on näitä maksimusvirheitä. Ihminen itse tietää.

Käyttäjä37808 kirjoitti:

Mieheni oli ollut naimissa jo aiemmin, kuutisen vuotta kestänyt avioliitto, josta yksi lapsi. Minusta oli kerrassaan onnekasta että sain miehen, jolla jo kokemusta. Osaa arvostaa hyvää naista ja toimivaa liittoa. Ekassa avioliitossa tehnyt monia virheitä, joita ei fiksuna ole toistanut.

Lasten synnytyä otti rauhallisesti ja otti vastaan kaikki mun tyhmät jutut- oli jo kokemusta ja ymmärsi mitä kyse.

Kaikki mitä meillä on ja on ollut on ainutlatuista. Ei sitä mikään aiempi vesitä tai vie pois

 

Sama. Meidän molempien epäonnistuneet aiemmat suhteet ovat taanneet sen että osaamme olla tässä suhteessa parhaalla mahdollisella tavalla. Aiemmat suhteet ovat olleet harjoittelua tätä nykyistä suhdetta vartrn, ja siinä mielessä arvokkaita että osaamme välttää entiset virheet, ja olemme kyenneet valitsemaan toisemme paremmin kun on kokemusta niistä epäsopivistakin kumppaneista.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n tunteen. Itsekin nuorena halusin miehen, jonka kanssa kokea elämän ns. suuret hetket ensimmäistä kertaa (avioliitto, lapset). En omaa kokemusta mutta uskon, että lopulta kyse on vain tunteesta. Osalle miehistä esim. häät eivät ole ekalla kerrallakaan mikään unelmajuhla. Ja lapsen syntymään osa miehistä voi suhtautua jopa paniikinomaisesti. Nyt voit ainakin tietää, ettei kumppanisi todennäköisesti toimi näissä tilanteissa irrationaalisesti. Ehkä hän jopa osaa elää hetkissä mukana enemmän kun tietää jo etukäteen miten paljon se sinulle merkitsee.

Ainut mitä itse pohtisin olisi se, että eronnut eroaa yleensä jatkossakin helpommin. Eron todennäköisyys on siis suurempi eronneen kanssa.

Tuo on osittain tilastoharhaa, että erotaan useammin toisesta liitosta kuin ekasta. Tämä johtuu siitä että tuossa on mukana jatkuvasti avioitujen joukko, jota ei ensimmäistä kertaa eroavissa vielä ole,

Ero syventää ystävyyttä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n tunteen. Itsekin nuorena halusin miehen, jonka kanssa kokea elämän ns. suuret hetket ensimmäistä kertaa (avioliitto, lapset). En omaa kokemusta mutta uskon, että lopulta kyse on vain tunteesta. Osalle miehistä esim. häät eivät ole ekalla kerrallakaan mikään unelmajuhla. Ja lapsen syntymään osa miehistä voi suhtautua jopa paniikinomaisesti. Nyt voit ainakin tietää, ettei kumppanisi todennäköisesti toimi näissä tilanteissa irrationaalisesti. Ehkä hän jopa osaa elää hetkissä mukana enemmän kun tietää jo etukäteen miten paljon se sinulle merkitsee.

Ainut mitä itse pohtisin olisi se, että eronnut eroaa yleensä jatkossakin helpommin. Eron todennäköisyys on siis suurempi eronneen kanssa.

Mikä sitten on vaihtoehto? Pitäisikö ottaa mies, joka on yhä yhdessä edellisen kumppaninsa kanssa?

:D Tarkoitin, että se, ettei kumppani ole ekaa kertaa kokemassa elämän kohokohtia ei ole mielestäni yhtä relevantti peruste etsiä aiemmin avioitumatonta ja perheellistymätöntä kumppania kuin se, että aiempi ero ja uusperhe lisäävät tutkitusti uuden avioeron todennäköisyyttä.

Nuo tutkimukset todellakin ovat herättäneet todella laimeasti huomiota nykyisen uusperhebuumin aikana. Usein kun esitetään vahvistettuna myyttinä, että myöhemmät suhteet ovat *parempia* , koska osapuolet osaavat välttää ristiriitoja, ja siksi monisuhteiset oppivat lopulta olemaan eroamatta.

Valitettavasti näin ei näytä olevan.  Löytyy pitkässä suhteessa eläneitä pariskuntia, jotka ovat joutuneet opettelemaan pitkän suhteen yhdessäoloa ilman ennakkoharjoittelua, toisaalta on sarjasuhteisia, jotka eivät tunnu oppivan kuitenkaan, vaikka treenin puutteesta ei todellakaan ole kysymys.

Objektiivisissa parisuhde- ja erotutkimuksissa erojen tärkein selittävä tekijä on ollut aikaisempi ero, vaikka otettaisiin huomioon sosioekonomisia ja muita arvotekijöitä. Sille ei tunnu löytyvän suoranaista syytä, arkijärjellä ajatellen, kyse olisikin ensimmäisen vielä tapahtumattoman eron suuremmasta kynnyksestä ja syvemmästä kokemusmaailmasta ? Eli pysyykö se kerran hiihdetty latu sittenkin auki siellä ero-osapuolten mielissä, seuraaviin suhteisiin ?

Näissä tutkimuksissa kun ei oteta huomioon niitä eroon johtaneita seikkoja, joten suorien viivojen vetäminen suoraan on mahdotonta. 

Vierailija kirjoitti:

Se ero on haavoittunut ja kasvattanut. Nyt sinulla on se mies kaikkine kokemuksineen. Teillä kenties juuri siksi on suhde. Sinulle on hyväksi tämä ihminen ja sinä olet hänelle se sopiva ja hänelle hyväksi.

Jos olisitte kumpikin ihan untuvikkoja ja sinulla heikko itsetunto, niin voi olla että tämä tilanne on sitä parempi. Tämä tilanne on nyt. Tämä on.

Jos muuta haet, niin hae.

Mun nykyinen mies jätettiin kuin nalli kalliolle. Osaa arvostaa luottamusta. Ei tarvi olla kedon kaunein tai villein. Riittää, että on oma itsensä. Sen olen oppinut mieheltäni. Luotettavalta. Ei ottaisi sitä kenen kanssa oli naimisissa mistään hinnasta. Se meni jo. Äitinsä oli vähän kumma... piti yhteyttä siihen exminiään jonkin aikaa. Tai en tiedä onko vieläkin. Ei ole minun asiani.

Kiinnosti aapee sinun ja miehesi suhteesta. Ei ne muut ole niin tärkeitä. Oikeesti. Hoida omaa itseäsi. Liiku syö nuku lue.

näin. en olisi ikinä päätynyt nykyisen mieheni kanssa yksiin jos olisimme nuorina tutustuneet. :D

Vierailija kirjoitti:

Sarja-avioliittoutuja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto on loppuviimeksi vain laillinen sopimus omaisuusturvasta. Itse menossa pian naimisiin, toisen kerran. Tulevalle vaimolle avioliitto on kolmas :) Paskat virheliitot takana kummallakin, mutta koitetaan korjata asia tällä kertaa...

Se on elämää vain. Kannattaa mennä pysykiatrille juttelemaan jos normaalit elämään kuuluvat asiat ahdistaa. 

Miten voi nimittää avioliittoa toisen ihmisen kanssa "virheliitoksi", ja "pas**ksi" ?  Miten virheliiton erottaa onnistuneesta liitosta ? Mikä oli ajatusprosessi, kun noihin "virheliittoihin" sitouduttiin ? Varsinkin kolmanteen avioliittoon mennessä pitäisi olla se kyky olemassa, mikä on se virheliiton piirre, joka ennustaa liiton karahtamista karille.  Kepeä alatyylinen kuittaus aikaisemmasta jopa vuosia kestäneestä avioliitosta - mahdollisesti lapsia omaavasta - antaa kyseenalaisen kuvan uuteen liittoon menevän kyvystä arvioida itseään aikaisempien parisuhteiden epäonnistumisen osapuolena, jo se että syytetään aina toista osapuolta, on pieni hälytysmerkki itsensä tuntemisen taidossa ?

Kyllä sen ihminen itse erottaa. Mulla on takana onnistuneita parisuhteita, joiden päättymisestä huolimatta ollaan hyvissä väleissä, ja aika on kullannut muistot, eikä traumoja jäänyt, sitten on näitä maksimusvirheitä. Ihminen itse tietää.

Jos liitto on päättynyt eroon, niin virhehän se liitto on periaatteessa ollut, ainakin eronneen osapuolen näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se liittyy mitenkään itsetuntoon, jos haluaa kokea kumppaninsa kanssa merkittäviä virstanpylväitä yhdessä ja ensi kertaa?

Silloin kannattaa antaa mennä kertaalleen naimisissa olleen mennä ohi, vaikka kuinka ehtisi ihastua. Etsiä kunnes löytää sen, jolle kyse on myös ensimmäisestä kerrasta.

Hyvä neuvo sinänsä, vaan aina eivät kaikki tunteet ole heti mukana ja tiedostettuna. Itse havahduin näihin negatiivisiin tunteisiin (että olisin halunnut kokea yhdessä asioita ensi kertaa), vasta kun olimme olleet jo puolisen vuotta yhdessä. Olimme jo täysin sitoutuneita toisiimme eikä ero missään tapauksessa ollut vaihtoehto. Ymmärrän ap.ta hyvin. Itsellä auttoi aika (useampi vuosi) ja yhteiset kokemukset (oli ne sitten ekaa kertaa yhdessä tai ei). Täällä helposti lytätään ja nujerretaan, että "et olisi alkanut seurustelemaan", mutta harva sitä päättää kehen rakastuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole ap ainoa. Itsekin nuorempana kuvittelin, ettei moisella ole minulle merkitystä tai siis oikeastaan en ollut asiaa edes ajatellut.

Sitten tapasin miehen joka oli ollut naimisissa ja eronnut. Tapailun alussa asia oli tasoa "aha" , koska mies oli kuitenkin lapseton, mutta kun suhde alkoi vakiintua niin asia ei sitten enää ollutkaan okei ja se oli itsellenikin melkoinen yllätys. En nimittäin ollut pitänyt itseäni mitenkään konservatiivisena ihmisenä joka erityisemmin pitäisi perinteisiä arvoja kunniassa, mutta sellainen sitä sitten kuitenkin olin. Etenkin se yllätti ettei aiempi avioliitto sopinutkaan omaan arvomaailmaani, vaikka avioliitto (eikä varsinkaan häät) ollut ikinä ollut itselleni tärkeä asia enkä tämänkään miehen kanssa naimisiinmenosta koskaan edes ollut puhunut. Ja se siis oli täysin omakin tahto (ei suhde ollut niin vakava vaan alkoi vasta vakiintua) enkä ollut menneestä mustasukkainen tai kokenut epävarmuutta. Se vaan oli yht'äkkiä ihan täydellinen turn-off että mies oli jo kerran naimisiin mennyt.

Toisaalta tämä asia ei jäänyt ainoaksi jossa olen joutunut tutustumaan itseeni uudelleen.

Kuvitelkaapa tilannetta toisinpäin. Joku mies harmittelisi, ettei ollutkaan tulevalle puolisolleen se "ensimmäinen"... Tai hän edes sanoisi hakevansa lapsetonta naista...

?? Okei, onko tämä provo vai mitä? Ihan samalla tavalla mies voi kokea näitä tunteita kuin nainen. Esimerkiksi oma mieheni on suoraan sanonut, että jos minulla olisi ollut lapsia, hän ei olisi halunnut kanssani suhteeseen. Itse ajattelen samalla tavalla hänestä. Ja nimenomaan sen takia, että halusimme olla toisillemme ekat meille tärkeissä asioissa (häät ja lapsi ja asunto). Nyt meillä on yhteinen oma koti ja lapsi ja saimme kokea asiat yhdessä ensimmäistä kertaa. Tämä oli meille tärkeää ja oli hyvä että molemmat tiedostimme asian ennen kuin edes tapasimme. 

Toki ymmärrän ettei kaikki välitä näistä asioista ja sen, että joillekin nämä tuntemukset saattavat paljastua vasta myöhemmin.

Jos en voi olla sekä ensimmäinen että viimeinen vaimo, niin mieluiten olen vain viimeinen.