En pääse yli miehen ensimmäisestä avioliitosta

Avioliitto on loppuviimeksi vain laillinen sopimus omaisuusturvasta. Itse menossa pian naimisiin, toisen kerran. Tulevalle vaimolle avioliitto on kolmas :) Paskat virheliitot takana kummallakin, mutta koitetaan korjata asia tällä kertaa...

Se on elämää vain. Kannattaa mennä pysykiatrille juttelemaan jos normaalit elämään kuuluvat asiat ahdistaa. 

Eka avioliitto oli miehen kanssa, josta lapset. Niin myös nykyisellä aviomiehelläni.

Nyt naimisissa ollaan me kaksi. Minusta tuli leski, hän erosi kauan sitten. Rauha historialle molemmin puolin. Jos asia ärsyttää sinua, lähde lontimaan muualle. Et onnistu, ellet muuta asennettasi.

Ekat häät minulla Tuomiokirkossa, toiset maistraatissa, vaikka kirkkoon kuulutaankin tiukasti. Kaikki hyvin. Elämä on.

En tiedä, onko tämä nyt rakentava kontribuutio tähän keskusteluun, mutta... Itse mietin deittaillessa tätä asiaa jonkin verran kyllä. Tapailin erästä ihan kivaa miestä, jolla oli lapsia avioliitosta. Lopetettiin tapailu ihan muista syistä, mutta tulin siihen tulokseen, että itselleni oli ylitsepääsemättömän tärkeää saada kokea ne asiat yhdessä ensikertaa. Sen takia aloinkin käydä treffeillä vain lapsettomien miesten kanssa.

Kun aloimme odottaa lasta mieheni kanssa, oli ihanaa kokea kaikki yhdessä ensimmäistä kertaa. Ultrat, ensimmäiset potkut, synnytys, pienen vastasyntyneen lapsen pitäminen ja ihmettely... Yhdessä opettelimme ja elimme sitä tunteiden vuoristorataa. Lapsen ensimmäiset kuukaudet olivat aivan ihmeellistä, ainutlaatuista ja ihanaa aikaa. Osa sitä kyllä oli, että kaikki oli aivan uutta, kokonainen uusi maailma ja kokemus aukesi lapsen syntymän myötä. Sama juttu lapsen kasvaessa: jaksamme koko ajan ihmetellä kehitystä, jokainen kehitysaskel on meille täynnä uutuutta ja ihmettä. Nyt toista odottaessa fiilis on kyllä aivan eri. Olemme tietenkin aivan yhtä onnellisia ja innoissamme lapsesta, mutta kyllä se että on jo kokemusta, tekee siitä todella eri kokemuksen. Itseäni surettaisi kovasti, jos en olisi saanut kokea sitä ensimmäisen kerran jännitystä yhdessä lapsen isän kanssa. Nyt tuntuu, että ollaan jo vanhoja konkareita :) Ultrat, potkut ja muut tietenkin ovat ihania, mutta eivät enää tuo sitä samaa järjetöntä ihmetystä kuin ne ensi kertaa kokiessa. Joten... itselleni tuo  lapsiasia oli kyllä kynnys ja mielestäni se on ihan ok. Olisin surun murtama, jos en olisi saanut jakaa näitä kokemuksia nimenomaan molemmille ensimmäisinä. Ja nyt kun tiedän kokemuksesta, ja ollaan tästä myös miehen kanssa puhuttu, että hänellekin kokemus on jo tosi erilainen, niin voin vielä varmemmin sanoa, että nämä on niin isoja juttuja että ensikertaa kokeminen on vain aivan eri asia. Joten ehkä kannattaa vain olla rehellinen itselleen ja tehdä johtopäätökset..? Kyllä tästä maasta löytyy myös lapsettomia, hyviä miehiä, jotka haluavat perheen perustaa. Mielestäni on ihan ok, että haluaa nimenomaan sen ensikokemuksen jakaa. Se on kuitenkin ainutlaatuinen. Ei se tarkoita, etteikö seuraaviakin lapsia rakastaisi yhdellä tavalla, mutta on eri asia kokea jotain mullistavaa ensikertaa kuin seuraavia.

Toinen mikä mua myös mietitytti deittaillessa oli se, että mielestäni siinä vaiheessa kun on sitouduttu niin syvästi, että lapsia hankitaan, on vanhemmilla velvollisuus laittaa parisuhteensa niin hyvään kuntoon, että he voivat tarjota hyvän ja rakastavan perheen lapsille. Ero ei tule kyseeseen kuin täysin ylitsepääsemättömissä asioissa - vaikea päihdeongelma, väkivalta jne. Itseäni pelkkä ero kaihertaisi aivan liikaa, ellen ymmärtäisi syitä ERITTÄIN hyvin... Joten itselleni ainakaan kakkoskierrokselainen ei vain olisi ollut vaihtoehto, enkä näe siinä mitään "pahaa". Mahtavan miehen onnistuin löytämään, ja olen onnellinen, että en "tyytynyt" vähempään niin tuossa ensikertalaisuudessa kuin muissakaan ominaisuuksissa.

Hurlumhei kirjoitti:

Vanhemmilta ihmisiltä monesti voi tuntua samalta vaikka vaimo olis jo kuollut.

Onhan se hassua että pitäisi valita kumpi on vihreä nykyinen vai eka kuten tuossa edellä, koska suhteitakin voi tulla ja mennä. Se eka avioliitto on kuitenkin jos on ollut onnellinen ja lapsiakin tehty, eli on ollut, jää sinne lopuniäksi. Jos ajattelisin että mies on tehnyt vaikka neljä lasta ex vaimon kanssa ja olleet onnellisia tuolloin. On se siellä menneessä ja pysyy. Ei kai mies voi valehtelemaan alkaa että ei ei kun ihan virhe oli koko homma. Tuskin on ollut jos silloin oli eri mieltä. Ei vaan ole käsitellyt asiaa vielä. Myös Ina kylmältä kuulostaa jos exän pitää olla aina joku hirviö?!

Kyllä jokainen määrittelee itse omalta kohdaltaan mitkä ovat virheitä ja mitkä eivät. Monella on ikävä parisuhde takana, joillakin nuoruuden ihastus, toisilla avioliitto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

15 jatkaa vielä: oman miehen entinen avioliitto kesti vain hetken ja oli varsin ongelmainen, joten sinänsä jo se, jos ollaan useampi vuosi naimisissa ja onnellisia tulee olemaan uutta hänellekin :D Ja onneksi miehellä on asialliset välit eksäänsä yhteiseen lapseensa liittyen, ja toisaalta tiedän että miehelle on iso juttu (ja ensimmäinen) jos saadaan lapsia ja pääsee itse heidän arkeensa osallistumaan, nyt on ollut eksän valintojen takia etäisä. Eli ei olisi ykkösvalinta eronnut mies, mutta kyllä me tullaan uusia juttuja kokemaan. Toivon mukaan yhdessä vanheneminen :) Tiedän myös olevani miehelle ensimmäinen nainen johon rakastui päättömästi ja toisaalta hän ei ollut ensimmäinen mies johon itse rakastuin järjettömästi - eli tuleehan näitä kokemuksia molemmin puolin matkan varrella.

Mistä tiedät olevasi ensimmäinen nainen, johon mies rakastui päättömästi? Koska hän sanoi niin? Ja uskot, että se on totta? Luuletko, että miehesi kertoisi sinulle, että rakastui päättömästi ensimmäiseen vaimoonsa.

Jos mies ei enää ole rakastunut ensimmäiseen vaimoonsa, niin eihän sillä ole enää mitään väliä, että hän on joskus ollut tähän rakastunut.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, onko tämä nyt rakentava kontribuutio tähän keskusteluun, mutta... Itse mietin deittaillessa tätä asiaa jonkin verran kyllä. Tapailin erästä ihan kivaa miestä, jolla oli lapsia avioliitosta. Lopetettiin tapailu ihan muista syistä, mutta tulin siihen tulokseen, että itselleni oli ylitsepääsemättömän tärkeää saada kokea ne asiat yhdessä ensikertaa. Sen takia aloinkin käydä treffeillä vain lapsettomien miesten kanssa.

Kun aloimme odottaa lasta mieheni kanssa, oli ihanaa kokea kaikki yhdessä ensimmäistä kertaa. Ultrat, ensimmäiset potkut, synnytys, pienen vastasyntyneen lapsen pitäminen ja ihmettely... Yhdessä opettelimme ja elimme sitä tunteiden vuoristorataa. Lapsen ensimmäiset kuukaudet olivat aivan ihmeellistä, ainutlaatuista ja ihanaa aikaa. Osa sitä kyllä oli, että kaikki oli aivan uutta, kokonainen uusi maailma ja kokemus aukesi lapsen syntymän myötä. Sama juttu lapsen kasvaessa: jaksamme koko ajan ihmetellä kehitystä, jokainen kehitysaskel on meille täynnä uutuutta ja ihmettä. Nyt toista odottaessa fiilis on kyllä aivan eri. Olemme tietenkin aivan yhtä onnellisia ja innoissamme lapsesta, mutta kyllä se että on jo kokemusta, tekee siitä todella eri kokemuksen. Itseäni surettaisi kovasti, jos en olisi saanut kokea sitä ensimmäisen kerran jännitystä yhdessä lapsen isän kanssa. Nyt tuntuu, että ollaan jo vanhoja konkareita :) Ultrat, potkut ja muut tietenkin ovat ihania, mutta eivät enää tuo sitä samaa järjetöntä ihmetystä kuin ne ensi kertaa kokiessa. Joten... itselleni tuo  lapsiasia oli kyllä kynnys ja mielestäni se on ihan ok. Olisin surun murtama, jos en olisi saanut jakaa näitä kokemuksia nimenomaan molemmille ensimmäisinä. Ja nyt kun tiedän kokemuksesta, ja ollaan tästä myös miehen kanssa puhuttu, että hänellekin kokemus on jo tosi erilainen, niin voin vielä varmemmin sanoa, että nämä on niin isoja juttuja että ensikertaa kokeminen on vain aivan eri asia. Joten ehkä kannattaa vain olla rehellinen itselleen ja tehdä johtopäätökset..? Kyllä tästä maasta löytyy myös lapsettomia, hyviä miehiä, jotka haluavat perheen perustaa. Mielestäni on ihan ok, että haluaa nimenomaan sen ensikokemuksen jakaa. Se on kuitenkin ainutlaatuinen. Ei se tarkoita, etteikö seuraaviakin lapsia rakastaisi yhdellä tavalla, mutta on eri asia kokea jotain mullistavaa ensikertaa kuin seuraavia.

Toinen mikä mua myös mietitytti deittaillessa oli se, että mielestäni siinä vaiheessa kun on sitouduttu niin syvästi, että lapsia hankitaan, on vanhemmilla velvollisuus laittaa parisuhteensa niin hyvään kuntoon, että he voivat tarjota hyvän ja rakastavan perheen lapsille. Ero ei tule kyseeseen kuin täysin ylitsepääsemättömissä asioissa - vaikea päihdeongelma, väkivalta jne. Itseäni pelkkä ero kaihertaisi aivan liikaa, ellen ymmärtäisi syitä ERITTÄIN hyvin... Joten itselleni ainakaan kakkoskierrokselainen ei vain olisi ollut vaihtoehto, enkä näe siinä mitään "pahaa". Mahtavan miehen onnistuin löytämään, ja olen onnellinen, että en "tyytynyt" vähempään niin tuossa ensikertalaisuudessa kuin muissakaan ominaisuuksissa.

No, olisi tuossa voinut käydä niinkin että et olisi koskaan löytänyt ketään joka olisi täyttänyt kaikki kriteerit.

Itse en oikein tiedä, miksi juuri lapsen saaminen yhdessä on niin tärkeää. Varmasti se on kokemus, mutta lapsen saaminen ja parisuhde ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Eikä se, mitä kaikkea on koettu yhdessä, ole mikään rakkauden määrän mittari. Voi olla hyväkin asia, jos tietää ettei suhde perustu yhteisiin kokemuksiin vaan johonkin vielä tärkeämpään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se liittyy mitenkään itsetuntoon, jos haluaa kokea kumppaninsa kanssa merkittäviä virstanpylväitä yhdessä ja ensi kertaa?

Silloin kannattaa antaa mennä kertaalleen naimisissa olleen mennä ohi, vaikka kuinka ehtisi ihastua. Etsiä kunnes löytää sen, jolle kyse on myös ensimmäisestä kerrasta.

Muutenkin kannattaa keskittyä olennaisiin asioihin, eli esimerkiksi statukseen, sukuun ja omaisuuteen, eikä mihinkään epäolennaiseen, kuten siihen että ihmisestä tykkää, hänen seurassa on hyvä olla ja että hänellä on hyvät arvot. Pääsee ainakin itsekin siihen tilanteeseen että on kerran eronnut.

Ap, hanki apua. Olet sitäpaitsi väärässä. Itsekin katsot sarjoja uusintoina ja luultavasti vielä maksat siitä. Todella typerää miettiä tuollaista kun maailma on täynnä asioita joita mies ei ole tehnyt sitä ensimmäistäkään kertaa vielä.

Näin 5-kymppisenä tuo aloittajan kirjoitus järkytti minua. Olen itse mennyt naimisiin miehen kanssa, jolla oli yksi lapsi ja takana avioliitto. Ei tuollaiset ajatukset silloin käyneet mielessäni. Ihmetteln kyllä tuollaista "kaiken pitää olla niin ihmeellistä"- asennetta. Hyvä elämä on arkea toisen ihmisen kanssa, ei mitään prinsessasatuilua.

Siis teettekö te lapsia jonkun yhteisen elämyksen vuoksi? Vai saadaksenne rakastaa lasta, kasvattaa oikean ihmisen?

Ihme menoa.

Siitä, että jommallakummalla on aiemmin lapsi ei ole kuin hytöyä, kun toinen osaa ne asiat eikä tarvi yöllä vauvan sairastuessa pähkäillä unisena peloissaan, kun toinen osaa jo asiat.

Jotenkin todella lapsellinen, vammainen kela, että tärkeimtä lapsessa on se yhteinen kokemus,

Vierailija kirjoitti:

Näin 5-kymppisenä tuo aloittajan kirjoitus järkytti minua. Olen itse mennyt naimisiin miehen kanssa, jolla oli yksi lapsi ja takana avioliitto. Ei tuollaiset ajatukset silloin käyneet mielessäni. Ihmetteln kyllä tuollaista "kaiken pitää olla niin ihmeellistä"- asennetta. Hyvä elämä on arkea toisen ihmisen kanssa, ei mitään prinsessasatuilua.

Nimenomaan, uhan kuin lapsi tehtäisiin jonkun prinsessaelämyksen vuoksi,

Edessä on paaaaaljon pettymyksiä ja terapian tarvetta, jos elämystehtailu on perheenperustamisen tai edes parisuhteen motiivi. Huhhuh. Onneksi olen eri ikäluokkaa, nelikymppinen, ja oma laosuus ja nuoruus tapahtui vielä normaalissa maailmassa, jossa kenellekään ei olisi tullut MIELEENKÄÄN kuvata takapuoltaan tai lounastaan tai kun tarkemmin ajattelee, ei edes omaa pärstäänsä, koskaan. Jengi on sekaisin nykyisin,

Vierailija kirjoitti:

Näin 5-kymppisenä tuo aloittajan kirjoitus järkytti minua. Olen itse mennyt naimisiin miehen kanssa, jolla oli yksi lapsi ja takana avioliitto. Ei tuollaiset ajatukset silloin käyneet mielessäni. Ihmetteln kyllä tuollaista "kaiken pitää olla niin ihmeellistä"- asennetta. Hyvä elämä on arkea toisen ihmisen kanssa, ei mitään prinsessasatuilua.

Olen vasta nelikymppinen enkä minäkään tajua. Kyllähän elämää kannattaa suunnitella, mutta ei kaikkea voi suunnitella ja joka päivä oppii uutta. Täydellisen elämän eläjä ei ehkä sopisi minulle kumppaniksi, minun roolini siinä suhteessa olisi sitten lavasteiden roudari.

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki apua. Olet sitäpaitsi väärässä. Itsekin katsot sarjoja uusintoina ja luultavasti vielä maksat siitä. Todella typerää miettiä tuollaista kun maailma on täynnä asioita joita mies ei ole tehnyt sitä ensimmäistäkään kertaa vielä.

Voi pyhä Sylvi. Ihmekään kun mielenterveyden palveluihin on kuukausien jonot, kun eräiden mielestä tällaisen takia pitää hankkia apua. Äly hoi älä jätä, hanki sinä elämä.

Onhan se nyt aika perusoletus, että sen elämänkumppanin ajatellaan olevan lapseton ja naimaton, varmaan ainakin sinne 30-vuotiaaksi asti tqi vanhemmaksikin, eikä se mitään prinsessaharhaa ole. Ja se joka pitää lastenhankintaa suunnilleen yhtä arkipäiväisenä asiana kuin emakon porsiminen sikalassa, ei varmaan koskaan ole kipuillut lapsettomuuden tai lapsettomaksi jäämisen pelolla.

Tunneälyä teillä on suunnilleen yhtä paljon kuin kasalla autistisia kiviä.

Niin no sun kanssa ollaan kimpassa kun eka suhde epäonnistui.

Olet lohdutuspalkinto.

Tai pikemminkin olette molemmat lohdutuspalkintoja. Et kai sinäkään äitipuolen urasta haaveillut?

Arvaapa haaveiliko kersa äitipuolesta?

Hänen perheensä särkyi, ja sinne tuli huseeraamaan ventovieras tyyppi.

Pitkä ikä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän mistä haaveilet.

Omalla kohdalla olen miettinyt asian niin, että meistä ei olisi tullut onnistunutta paria aikaisemmin, ilman nykyistä elämänkokemusta.

Ja mieheni ei ole tiennyt odottaa minua, niinkuin en minäkään häntä, ennenkuin kohtasimme.

Ollaan onnellisia ja kiitollisia siitä, että tapasimme ( vihdoin).

Tähän sopii ,

Suvi Teräsniskan , Rakkauslaulu

On ajateltu jonkin tutkimuksen myötä,

Ihmisikä on jo niin pitkä, että

Liittoja tulee olemaan kolme per ihmisikä.

Ensimmäinen on nuoruuden liitto. Toisen kanssa tehdään lapset ja kolmannen kanssa vietetään vanhuus.

noin käy jos ei osaa rakastaa.

Jotkut osaavat. Heillä on asiat mallillaan

Ymmärrän sinua, ap! Ja sinua asia saa harmittaa. Se ei ole mitenkään "kiellettyä".

Olen (edelleen) naimisissa lapsen isän kanssa. Olemme kokeneet niin paljon yhdessä. Olimme 20 vuotiaita, kun aloimme seurustella. 23 vuotiaina menimme naimisiin ja 24 vuotiaana meistä tuli vanhemmat. Olemme opiskelleet yhdessä, saaneet hyvin samoihin aikoihin vakituiset työpaikat. Olemme allekirjoittaneet ensimmäisen kerran yhdessä asuntolainan ja muuttaneet yhteiseen omaan asuntoon. Nyt olemme jo 34 vuotiaita.

JOS eroaisimme ja kokisin nuo edelle mainitut asiat uudestaan. En usko, että se tuntuisi samalta. Alttarille kävellessä olin pyörtyä jännityksestä ja sydän hakkasi mielettömästi. Synnytyssalissa katsoimme mieheni kanssa toisiamme kuin peurat ajovaloissa. Yhdessä olemme miettineet, miten selviämme opintotuella elämisestä. Yhdessä on hypitty ja kiljuttu (tai ainakin minä olen) kun ensimmäinen asuntotarjous meni läpi. Mutta noissa kaikissa on ollut myös NUORUUDEN HUUMAA. Joten myös sillä tavalla tilanne olisi eri.

Ymmärrän, että sinua harmittaa. Mutta jotain suurta on myös tapahtunut, että miehesi edellinen liitto ei ole pysynyt koossa. SINÄ olet nyt siinä ja TE voitte tehdä TEIDÄN yhteisen alun ja TEIDÄN asiat tapahtuvat kuitenkin ensimmäistä kertaa. Tsemppiä sinulle! 

Vierailija kirjoitti:

Pitkä ikä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän mistä haaveilet.

Omalla kohdalla olen miettinyt asian niin, että meistä ei olisi tullut onnistunutta paria aikaisemmin, ilman nykyistä elämänkokemusta.

Ja mieheni ei ole tiennyt odottaa minua, niinkuin en minäkään häntä, ennenkuin kohtasimme.

Ollaan onnellisia ja kiitollisia siitä, että tapasimme ( vihdoin).

Tähän sopii ,

Suvi Teräsniskan , Rakkauslaulu

On ajateltu jonkin tutkimuksen myötä,

Ihmisikä on jo niin pitkä, että

Liittoja tulee olemaan kolme per ihmisikä.

Ensimmäinen on nuoruuden liitto. Toisen kanssa tehdään lapset ja kolmannen kanssa vietetään vanhuus.

noin käy jos ei osaa rakastaa.

Jotkut osaavat. Heillä on asiat mallillaan

Entä jos puoliso jättää tai pettää? Tai hakkaa. Tai juo.

Josko lopetettaisiin noiden epärealististen viisastelujen heittely keskusteluissa?

Ihanasti joku kirjoitti.Voit ajatella olet ensimäinen josta hän ei ole eronnut.!Sinulla on hieman mustasukaisuttako puolsoasi kohtaanko entinen elämä?, Joka kumpuaa sinun omasta heikosta itsetunnostako?.Avioliiton mennessäsi tiesit tasan tarkaan miehesi avioeron ja taustan.Tiesit myös heillä on liitosta 1 lapsi. Lapsella oikeus molempiin vanhempiin ero jälkeenkin.Lapsi ei katoa toiselta vanhemalta mihinkään erossa ja uusissa suhteissa,tai avioliitoissa!Ei ole häpeä mennä asioista puhumaan ammatti autajan puolelle.Et voi sanoa ei rahaa,tai maksaa. Hakukoneltasi etsit yhteiskuntamme ilmaset palvelut niihin.Kukaan ei ole sinun kengissä kulkenut metriäkään ja juuri sinun ajatuksia,tunteita ei kokennut!Meillä jokaisella on omat ajatukset,omat kokemukset koko elämän kirjo.Asiantuntioilta saat oikeat työkalut ,sinua vaivaavin asioihin.

up

Sitä saa, mitä tilaa. Kukaan ei ole pakottanut ottamaan miestä, joka on jo kertaalleen ollut naimisissa. Vähän niinkuin toisen vanha "jätös", käytetty, kierrätetty roska. En ymmärrä avioeroja, enkä mitään eron jälkeen solmittavia, toisia avioliittoja. Kakkosvaihtoehtoja. Paitsi silloin, jos kumppani on esim. uskoton, väkivaltainen, juoppo  tai joku hullu narsisti. Lesket ovat eri asia. Heillä on oikeus mennä uudelleen naimisiin. Muuten on oltava sen kanssa, kenet on puolisoksi valinnutkin. Etsi oma mies. Sellainen, joka ei ole ollut kenenkään toisen.