Mitä te tekisitte tilanteessani?

Luin ketjun alun ja tulin ihan järjettömän surulliseksi. Ap ylianalysoi kaikkia mahdollisia omia ominaisuuksiaan ja pitää sitä esimerkillisenä ja oikeana, kiltille tytölle kuuluvana rakentavana toimintana. Terapiassakin kuuluu käsitellä vain tiettyjä asioita, olisi huono potilas jos toisi esiin että mielenterveys hajoaa kotona kumppanin harjoittaman henkisen väkivallan vuoksi. Sehän olisi liian pieni asia käsiteltäväksi kun on jotain tärkeämpiä juttuja.

En tiedä mihin tuo terapia on ja toivottavasti siihen toimii mutta ratkaisujen lisäksi ap tarvitsi myös kymmenen saavillista myötätuntoa ja ystävällisyyttä itseään kohtaan niskaansa.

Ja sen jälkeen h*lvetioiset vihanpurkutalkoot ja potkunyrkkeilyä. Nyt kaikki agressio miestä, maailmaa yms kohtaan kääntyy sisäänpäin itse-epäilyksenä ja oman pään loputtomana ruotimisena.

Ihmisiä alkaa löytyä elämään sen jälkeen kun ap saa tuon sisäistetyn vihan purettua ja mies joko lentää ongelmaineen pellolle tai hakeutuu hoitoon. Muuten tilanne tulee jatkumaan niin että mies heijastaa omat pa*kansa ap:n niskaan ja ap analysoi sitä kasvavaa kasaa sisällään.

Ihminen on järkeilyn ja ratkaisujen lisäksi myös sosiaalinen, tunteva ja fyysinen eläin, nyt ap:lta on otettu kaikki muu pois ja terapiakin käydään järkeilemällä.

Hei Ap.

Ihanaa kuulla, että ajatuksesi on selkiytymässä kohti uutta ja parempaa elämänvaihetta.

Ymmärrettävää, että olet myös huolissasi miehestäsi. Mutta sinun pitää nyt ihan oikeasti huolehtia ensisijassa itsestäsi.

Tuo, että mietit jo etukäteen jaksamistasi ja elämänhallintakykyäsi eron jälkeen, osoittaa, niin itseasiassa erittäin kypsää elämänhallintaa!

Tee itsellesi suunnitelma (ehkä terapeutin kanssa?) siitä mitä teet uudessa itsenäisessä ja itseäsi arvostavassa elämässä. Jatkatko terapiaa? Jatkatko opiskelua? Kehen ihmisiin pidät yhteyttä ja millä ehdoilla? Hakeudutko uusien ihmisten pariin? Uusia harrastuksia? Vai hiljaista oman itsen tutkiskelua ja ajan antamista itselle? Mitä teet, jos alat luisua väärään suuntaan? Mihin otat yhteyttä.

Toivon sydämestäni että saat tilanteesi kuntoon. Jatketaan keskustelua huomenna. Hyvää yötä.

Hei taas ap, minä olin siitä 4 vuoden henkisesti väkivaltaisesta avoliitosta joka loppui raakaan fyysiseen väkivaltaan.

Itselleni suhteen jälkeen ensimmäinen vuosi oli päivästä toiseen selviytymistä. Toki hyviäkin hetkiä oli, mutta pohdintasi siitä miten miehen ja sinun käy, voisin sanoa että keskity eron jälkeen elämään päivä kerrallaan.

Jos mies ei uhkailisi sinua, hän etsisi uuden uhrin. Niin minun avopuoliso teki. Nainen toisensa jälkeen, kuka vain sieti häntä.

Ei kyse ole siitä että sinä olet hänelle ihminen jota ilman hän ei kestä, vaan hän tarvitsee kenet tahansa alistettavaksi.

Sinua odottaa niin paljon parempi tulevaisuus!

Mistä sen tietää, ehkä miehesikin voi kasvaa vuosien jälkeen henkisesti mutta sitä älä jää odottamaan. Haluan vaan sanoa tämän antaakseni sinulle toivoa jos mielessäsi pyörii miten hänen käy.

Teidän suhde on epäterve myös miehelle, mutta ei sinun vuoksi, vaan hänen.

Hei Ap!

Kirjoitit uskonnollisesta taustasi. Oletko pohtinut sen vaikutusta siihen, kuinka alistut, annat toisen ihmisen ( miehesi) talloa henkisen tilasi maanrakoon?

Joskus, ei aina, uskonnollisen taustan omaava ihminen jää ikäänkuin kiinni siihen tunteeseen, että pitää ja täytyy kärsiä jonkun ihmisen hirveän käytöksen vuoksi, koska toista ihmistä pitää rakastaa kaikkine virheineen.

On totta, että lähimmäistä pitää rakastaa, mutta se, että itse kärsii ja vahingoittuu rakastaessaan, ei ole oikein.

Sellainen rakkaus ei ole hyväksi kummallekaan päinvastoin, te tuhoatte toisenne. Kuulostaa ikävälle ja tiedätkin sen, ethän muuten voisi niin huonosti suhteessanne.

Niin raskaalta kuin se tuntuukin, joskus paras ratkaisu on lähteä eri suuntiin ja luottaa siihen että itse ja toinen osapuoli rakentaa omanlaisensa elämän. Se on rakkautta, elää tervettä ja itseä kunnioittavaa elämää.

Asiaa voi ajatella niinkin, että jos miehesi haluaa tuollaista elämää, se on sitten niin. Mutta, haluatko sinä tuollaista elämää? Mitä sinä haluat ja millaista rakkautta sinä kaipaat?

Mietin myös, miksi juokset karkuun hyvää ja rakkaudellista elämää, kun sinulla on siihen täydet mahdollisuudet älykkyytesi ja sydämellisyytesi ansiosta?

Vierailija kirjoitti:

Tiedostan, että varmasti kaikki asiat mitä minulle voi tämän ongelman osalta sanoa on jo sanottu monen eri ihmisen taholta. Kiitos!

Silti minua itseäni auttaisi jos saisin tässä turvallisessa ympäristössä jäsennellä ajatuksiani vielä lisää. En siis hae teiltä enää mitään uutta asiaan tai koita venyttää aihetta huomion toivossa. Toki jos teille tulee ajatuksia, jotka haluaisitte jakaa kanssani, niin luen mielelläni.

Erossa minua pelottaa eniten yksin jääminen. Olen ollut ennenkin yksin, mutta tiiviin yhdessä olemisen jälkeen se tuntuu hirvittävältä ihmiskohtalolta. Pelkään että muuttuisin epätoivoiseksi ja hakeutuisin huonoon seuraan tai en jaksaisi pitää kiinni omista tavotteistani (opiskelu, syömishäiriöstä paraneminen..).

Pelkään myös että mieheni tekisi itselleen jotakin tai että hän tukeutuisi taas alkoholiin. En halua hänelle mitään pahaa.

Joskus mies sanoi minulle että tappaisi minut jos pettäisin häntä. Kysyin moneen kertaan onko hän tosissaan. Myöhemmin hän ymmärsi, että näin ei voi sanoa toiselle. Tuo oli ainoa kerta kun olen pelännyt häntä.

Mies ei ole ollut minua kohtaan fyysisesti väkivaltainen, hän ei ole koskaan lyönyt minua tai uhannut lyödä. Joskus hänellä on tapana ajaa holtittomasti jos meillä on riitaa tai häntä ahdistaa.

Hän ei ole paha ihminen. Hänelle on elämän aikana tapahtunut kaikenlaista, joka on ajanut hänet etsimään epäterveistä asioista helpotusta (alkoholi, porno/itsetyydytys). En usko että hän on halunnut minulle pahaa, hänen maailmankuvansa on ollut vain erilainen silloin.

Olen hyvin ahdistunut, sillä koen olevani yksin ja en tiedä mitä tekisin. Olen huono puhumaan puhelimessa ja tuntuu että jos soittaisin johonkin, niin unohtaisin kaiken mitä pitäisi sanoa. Yritän miettiä kenelle voisin jutella. Terapiaa minulla on keskiviikkona ja mahdollisuus on puhelinsoittoonkin. Käytän sitä ehkä hyväkseni huomenna.

En voi tarpeeksi kiittää teitä, jotka olette halunneet minulle sanoa kauniita asioita, jakaa neuvojanne ja elämänviisautta. En olisi uskonut että täältä voi saada tälläistä tukea. Jos emme enää ehdi tänään juttelemaan niin hyvää yötä teille!

Ap

Muistathan ap, että sinä et voi miestäsi pelastaa etkä ole vastuussa hänestä. Voit korkeintaan olla hänen tukenaan, mutta hän itse on vastuussa omista ratkaisuistaan. Riippuvaisen läheisen puolesta ei voi eikä kannata laittaa koko omaa elämäänsä ja hyvinvointiaan likoon, nyt on tärkeää että että erotat sen missä määrin tuollaista henkilöä voi edes auttaa.

Kukaan ei ole läpeensä paha ihminen ja siksi tuollaiseen tuhoavaan suhteeseen jääminen sillä varjolla, että toisessa on hyvääkin, on hirvittävä ansa.

Miehesi vaikuttaa äärimmäisen manipulatiiviselta henkilöltä, jonka kanssa normaali ja terve suhde ei ole mahdollista. Kaikkea manipulaatiota et ehkä edes huomaa, hoksaat vain sen että voit itse huonosti. Se on tyypillinen tilanne kun elää pitkään manipuloivan ihmisen kanssa ja eritoten kun olet kokematon siinä mielessä, että sinulla ei ole edes vertailukohtaa tuolle. Mutta kyllä siihen lankaan menee myös vanhempia ja ihmissuhteissa kokeneempia, on se sellainen suo.

Nyt on hyvä, että saat ajattelemisen aihetta tästä ketjusta, voit alkaa kyseenalaistamaan asioita miettimällä ja hoksaamalla millä kaikin tavoin tavoin miehesi sinua manipuloi saadakseen sinut jäämään. Ja usko pois, kaikki hyvittely lahjojen ja kukkien tms. kivan muodossa on aivan oppikirjaesimerkki narsistin tavoista koettaa pitää sinut lieassa. Se ei ole aitoa, syvää rakkautta, vaan osa sitä manipulointia.  Kuten myös mahdollisesti se, että miehesi vihjailee sanoin tai sanoitta tekevänsä itselleen jotain jos lähdet - se on äärimmäinen tapa manipuloida sinut kiltiksi, ja siis myöskin tavallista narsistille.

Pidän suurena plussana sitä että olet jo terapiassa. Toivottavasti saisit sieltä apuja itsesi vahvistamiseen ja pois pääsemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu hankalalle ajatukselle ettei vika olisi minussa.

En ole ennen tätä suhdetta ollut edes tietoinen siitä, että on mahdollista olla kiihottumatta itse valitsemastaan kumppanista pornon takia. En myöskään tiennyt että mies ei välttämättä saa mitään irti yhdynnästä/kykene tulemaan.

Tuntuu että olen ainoa nainen maailmassa joka ei pysty tyydyttämään miestään ja että kehoni on viallinen.

On vaikea pitää kiinni itsekunnioituksesta, kun ainoa kokemus on siitä että kumppani valitsee muut naiset mieluummin ja yhdyntä kanssani ei ole tyydyttävää. Hän kuitenkin on kertonut ettei ongelmia ole ollut muiden kanssa, paitsi ehkä joidenkin ei niin viehättävien yhden yön juttujen.

Koen häpeää myös siitä että tästä on muodostunut niin iso asia päässäni. Pelkään että minulle nauretaan jos kerron nämä asiat esim. seksuaaliterapeutille.

Ap

Pornon suurkulutus on niin nopeatahtista stimulaatiota, että ns pertsa seksi ei tuota samaa määrää stimulaatiota.

Eli ei enää pysty kiihottumaan "normaalisti".

Samoin masturbointi käsin.

Eli tattia puristaa käsin niin kovaa, ettei donitsi tunnu enää miltään. Ikäänkuin.

Siihen ei auta kuin masturboinnin raju vähentäminen ja käden vaihtaa teko*illuun.

Kukaan ei voi olla niin tiukka, verrattuna oman käden puristukseen.

Hei, ap!

Kerroit syömishäiriöstäsi. Eikö siihen usein kuulu vääristynyt kehonkuva? Miehesi kommentit kehostasi vain pahentavat vääristymää. Miten voit parantua tuollaisen ihmisen rinnalla?

Vierailija kirjoitti:

Tiedostan, että varmasti kaikki asiat mitä minulle voi tämän ongelman osalta sanoa on jo sanottu monen eri ihmisen taholta. Kiitos!

Silti minua itseäni auttaisi jos saisin tässä turvallisessa ympäristössä jäsennellä ajatuksiani vielä lisää. En siis hae teiltä enää mitään uutta asiaan tai koita venyttää aihetta huomion toivossa. Toki jos teille tulee ajatuksia, jotka haluaisitte jakaa kanssani, niin luen mielelläni.

Erossa minua pelottaa eniten yksin jääminen. Olen ollut ennenkin yksin, mutta tiiviin yhdessä olemisen jälkeen se tuntuu hirvittävältä ihmiskohtalolta. Pelkään että muuttuisin epätoivoiseksi ja hakeutuisin huonoon seuraan tai en jaksaisi pitää kiinni omista tavotteistani (opiskelu, syömishäiriöstä paraneminen..).

Pelkään myös että mieheni tekisi itselleen jotakin tai että hän tukeutuisi taas alkoholiin. En halua hänelle mitään pahaa.

Joskus mies sanoi minulle että tappaisi minut jos pettäisin häntä. Kysyin moneen kertaan onko hän tosissaan. Myöhemmin hän ymmärsi, että näin ei voi sanoa toiselle. Tuo oli ainoa kerta kun olen pelännyt häntä.

Mies ei ole ollut minua kohtaan fyysisesti väkivaltainen, hän ei ole koskaan lyönyt minua tai uhannut lyödä. Joskus hänellä on tapana ajaa holtittomasti jos meillä on riitaa tai häntä ahdistaa.

Hän ei ole paha ihminen. Hänelle on elämän aikana tapahtunut kaikenlaista, joka on ajanut hänet etsimään epäterveistä asioista helpotusta (alkoholi, porno/itsetyydytys). En usko että hän on halunnut minulle pahaa, hänen maailmankuvansa on ollut vain erilainen silloin.

Olen hyvin ahdistunut, sillä koen olevani yksin ja en tiedä mitä tekisin. Olen huono puhumaan puhelimessa ja tuntuu että jos soittaisin johonkin, niin unohtaisin kaiken mitä pitäisi sanoa. Yritän miettiä kenelle voisin jutella. Terapiaa minulla on keskiviikkona ja mahdollisuus on puhelinsoittoonkin. Käytän sitä ehkä hyväkseni huomenna.

En voi tarpeeksi kiittää teitä, jotka olette halunneet minulle sanoa kauniita asioita, jakaa neuvojanne ja elämänviisautta. En olisi uskonut että täältä voi saada tälläistä tukea. Jos emme enää ehdi tänään juttelemaan niin hyvää yötä teille!

Ap

Et ole millään lailla vastuussa tästä ihmisestä. Se alkoholiin tukeutuminen tai itselleen jotain tekeminen, se on ihan omalla vastuulla ja hänen omalla vastuullaan on hakeutua avun piiriin. ET OLE HÄNEN TERAPEUTTINSA. Lue läheisriippuvuudesta, luultavasti sairastat myöst sitä. Taitavasti äijä manipuloi sinua. 

Ja miksi hakeutuisit huonoon seuraan? Sanoin tuolla aiemmin muutama sivu sitten, että ole pari vuotta yksin ja tutki itseäsi. Etsiydy harrastusten pariin. Siellä tapaa uusia ihmisiä. Hakeudu vaikka eroterapiaan (mm. seurakunnat järjestää ja uskonnosta siellä ei kuulemma puhuta, ystäväni kävi). Jahka tämä koronahomma loppuu siis.  Älä etsi parisuhdetta.  Niin tein itse kun aikoinaan nuorena haksahdin samantapaiseen tyyppiin. Älysin vain vuodessa, että tämä ei ole terve suhde ja lähdin kävelemään. Mies yritti todella kiristää minua jäämään mm. uhkailemalla ajaa rekan alle ja muulla tavoin. Olin taipumaton, oman mielenterveyden tähden estin hänet luurissa. Ei sulla kuule ole velvoitetta. Googletin huvikseni eilen, kun mietin tätä keskustelua. Nuoruuden poikaystävä näyttää olevan ihan hengissä....en todellakaan ottanut enkä ota yhteyttä. Kun ei ole lapsia, sä voit katkoa tuohon mielenterveyden tuhoajaan ihan kaikki välit. Et ole mitään velkaa hänelle. 

Pari vuotta itsekseni oltuani tapasin mieheni, urheilukentän laidalta,  ja hänen kanssaan yhä olen. Homma alkoi siten, että koira haukkui miehen suorituksia ja päädyimme lopulta sunnuntaikävelylle yhdessä. 

Hyvää ja aurinkoista kevättä sulle, kuule asunnon etsimisestä se lähtee, ja siitäkään ei tartte miehelle sanoa yhtään mitään, koska sen jälkeen alkaa eron estely, "mä muutun" luvataan vaikka kuu taivaalta. Noin se aina menee mutta paikkansa se ei tule pitämään. Ei ihmiset sillä lailla lupaamalla muutu ilman apua ja terapiaa. Kuin ehkä pariksi kuukaudeksi.........sitten paska alkaa taas. Sinähän oikeasti tiedät, että kuuta ei voi tiputtaa taivaalta? 

Yksi päivä vaan miehen ollessa töissä muuttoauto pihaan ja viet kamat pois. Jätät lapun, että "tämä juttu ei tosiaankaan toimi, mä lähden. Tämä oli tässä.". Ja estä miehen numero. Ei sun tartte selitellä mitään. Äläkä kuuntele mitään aneluja tai selityksiä. Ja kiellä tuttujas ja sukulaisiasi antamasta osoitettasi miehelle. 

Noin se irtiotto tehdään. 

Ja kiristyskonstit ja haukkumiset noilla on monet. Minunkin nuoruudenpoikkis soitteli töihin, uhkaili oikein että jos en palaa, hän soittaa kaikkea paskaa. Ehdin onneksi varoittaa silloista työnantajaani, hän oli pamauttanut luurin korvaan. 

Ota ittesi tuosta koukusta irti. Sun pitää rakastaa nyt itseäsi. Muuten et pelastu. Älä jää hoitamaan ketään tai kenenkään terapeutiksi.  Älä vihaa itseäsi. Vihaa sitä äijää, joka on päästänsä sekaisin. 

N51 v. 

Hyvä ap,

Miehelläsi on erittin huono itsetunto ja syyttää omista ongelmistaan sinua. Hän on itsekäs ja välinpitämätön ja polkee sinua maahan armotta ja tarkoituksella - jopa valheellisesti, jotta voisi edes jollain lailla tuntea itsensä paremmaksi kuin joku muu. 

Niin kauan kuin olet tuon miehen kanssa, elämääsi ei voi tulla sinulle paremmin sopivaa miestä, miestä, jolla on sydän paikallaan ja joka hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet. Eroa.

Vierailija kirjoitti:

Tiedostan, että varmasti kaikki asiat mitä minulle voi tämän ongelman osalta sanoa on jo sanottu monen eri ihmisen taholta. Kiitos!

Silti minua itseäni auttaisi jos saisin tässä turvallisessa ympäristössä jäsennellä ajatuksiani vielä lisää. En siis hae teiltä enää mitään uutta asiaan tai koita venyttää aihetta huomion toivossa. Toki jos teille tulee ajatuksia, jotka haluaisitte jakaa kanssani, niin luen mielelläni.

Erossa minua pelottaa eniten yksin jääminen. Olen ollut ennenkin yksin, mutta tiiviin yhdessä olemisen jälkeen se tuntuu hirvittävältä ihmiskohtalolta. Pelkään että muuttuisin epätoivoiseksi ja hakeutuisin huonoon seuraan tai en jaksaisi pitää kiinni omista tavotteistani (opiskelu, syömishäiriöstä paraneminen..).

Pelkään myös että mieheni tekisi itselleen jotakin tai että hän tukeutuisi taas alkoholiin. En halua hänelle mitään pahaa.

Joskus mies sanoi minulle että tappaisi minut jos pettäisin häntä. Kysyin moneen kertaan onko hän tosissaan. Myöhemmin hän ymmärsi, että näin ei voi sanoa toiselle. Tuo oli ainoa kerta kun olen pelännyt häntä.

Mies ei ole ollut minua kohtaan fyysisesti väkivaltainen, hän ei ole koskaan lyönyt minua tai uhannut lyödä. Joskus hänellä on tapana ajaa holtittomasti jos meillä on riitaa tai häntä ahdistaa.

Hän ei ole paha ihminen. Hänelle on elämän aikana tapahtunut kaikenlaista, joka on ajanut hänet etsimään epäterveistä asioista helpotusta (alkoholi, porno/itsetyydytys). En usko että hän on halunnut minulle pahaa, hänen maailmankuvansa on ollut vain erilainen silloin.

Olen hyvin ahdistunut, sillä koen olevani yksin ja en tiedä mitä tekisin. Olen huono puhumaan puhelimessa ja tuntuu että jos soittaisin johonkin, niin unohtaisin kaiken mitä pitäisi sanoa. Yritän miettiä kenelle voisin jutella. Terapiaa minulla on keskiviikkona ja mahdollisuus on puhelinsoittoonkin. Käytän sitä ehkä hyväkseni huomenna.

En voi tarpeeksi kiittää teitä, jotka olette halunneet minulle sanoa kauniita asioita, jakaa neuvojanne ja elämänviisautta. En olisi uskonut että täältä voi saada tälläistä tukea. Jos emme enää ehdi tänään juttelemaan niin hyvää yötä teille!

Ap

Mutta sinähän olet jo ajautunut huonoon seuraan Erittäin huonoon, koska sitähän miehesi on. Jotta samalta vältyttäisiin jatkossa, on erittäin tärkeää, että opettelet pitämään omista rajoistasi kiinni. Opettelet sanomaan ei vaikka joku siitä mielensä pahoittaisi. Tämä on oikeasti asia jota pitäisi tytöille opettaa jo koulussa vaikka terveystiedon tunneilla, omista rajoista kiinni pitäminen. Aivan liian moni nuori tyttö ajautuu tuhoisiin suhteisiin koska ajattelee aina kaikkia muita paitsi itseään ja on oppinut miellyttämään omam hyvinvointinsa kustannuksella.

Mies on sanonut tappavansa sinut jos pettäisit häntä. Kuule, tuollaista asiaa ei kukaan sano pelkkää ymmärtämättömyyttään ja sitä yhtään tarkoittamatta. Kyllä sitä aina jollain lailla tarkoitetaan. Olet suhteessa vaarallisen ihmisen kanssa. Tuollaiset puheet ovat AINA, IHAN AINA, erittäin vakava varoitusmerkki. Olet vaarassa. Jos minulle joku sanoisi noin, en uskaltaisi enää olla hänen seurassaan. Kerrot myös miehen todella vaarallisesta käytöksestä, autolla holtittomasti ajamisesta jos hän suuttuu. Myös tämä on vakava varoitusmerkki siitä, että mies tulee jonain päivänä tekemään sinulle jotakin todella pahaa. Sanon tämän asian suoraan niin kuin se on, koska pelkään puolestasi.

Pelasta itsesi. Mutta älä kerro miehelle eroaikeista ennen kuin olet järjestänyt asiasi niin, ettei sinun tarvitse enää olla hänen kanssaan kahden. Minä hakeutuisin sinuna ihan turvakotiin.

Miehen puolesta sinulla ei ole mitään velvollisuutta olla huolissasi. Jos mies tekee itselleen jotain, se on hänen oma tuhoisa valintansa. Ei mitenkään voi olla oikein, että sinun pitäisi pilata elämäsi, pahimmassa tapauksessa menettää jopa henkesi yrittäessäsi estää miestä vahingoittamasta itseään. Mies on vastuussa valinnoistaan, hän tuhoaa itse itsensä omilla valinnoillaan. Älä anna hänen tuhota sinuakin. Sinä välität miehestä, mutta hän ei selvästikään välitä sinusta, koska kohtelee sinua noin. Miksi ihmeessä sinun pitäisi pilata itseltäsi kaikki yrittämällä auttaa ja ymmärtää ihmistä jolta saat pelkkää kaltoinkohtelua palkaksesi?

Kyllä kaikki merkit viittaavat siihen, että nopea, valmisteltu ja täydellinen irtiotto on paras tapa lähteä tuosta. Turvakotia minäkin suosittelisin, mutta jos se tuntuu ajatuksena mahdottomalta niin joka tapauksessa kannattaa hankkia asunto hiljaa vaan valmiiksi ja sitten lähtö niin että salaat osoitteesi ym.

Näin jouduin itse tekemään melkolailla samalta kuulostavan miehen takia. Olin sentään jo 35+ enkä ihan lapsikaan enää, silti menin lankaan. Tuo ihmistyyppi on oikeasti vaarallinen.

Joten ap, voimaa vaan kovasti ja fokus nyt omaan hyvinvointiisi.

Varmaan osa huokaisee nyt helpotuksesta, sillä minulla on oma asunto ja asun eri kaupungissa kuin mieheni. Välimatka tosin ei ole kovin suuri.

Syy sille, että asumme vuosien seurustelunkin jälkeen eri osoitteissa on miehen työtilanne ja minun saamani parempi psykiatrinen hoito kotikaupungissani (ja toki koulu ja se että en ole halunnut muuttaa miehen perässä pikkukaupunkiin).

Miehen olisi tarkoitus muuttaa tänä vuonna kanssani samaan kaupunkiin ja edessä olisi myös samaan osoitteeseen muuttanen. Minua tämä on ahdistanut jo ennen tätä keskustelua, mutta en ole saanut kiinni siitä, että miksi se tuntuu niin vaikealta.

Käytännössä olemme kuitenkin päivittäin yhdessä. Mies käy luotani töissä tai sitten olen viikonloppuisin hänen luonaan. Hän ajaa todella pitkän matkan (työmatkaksi) päivittäin jos olen kotikaupungissani.

Aiemmat eroyritykseni ovat tapahtuneet vihan voimin. Kerran olen pakannut kaikki tavarani ja mennyt vanhemmilleni. Mies pahoitteli ja palasin jo saman yön aikana takaisin. Se ehkä pisimmälle päässyt "eroamiseni".

Ap

Hei Ap!

En lukenut aivan koko keskustelua läpi, mutta tarinasi kosketti minua paljon. Toivon todella, että löydät itsellesi parhaan ratkaisun tilanteeseen. Vaikutat mukavalta sekä fiksulta ihmiseltä ja voisin tarjoutua keskusteluseuraksi jollekin muulle kanavalle, mutta en tiedä miten tavoittaisimme toisemme ilman, että koko keskustelufoorumi saa yhteystietomme.

Jos oikein muistan, sanoit alkuun olevasi 25 -vuotias, mikä tarkoittaa, että olet vielä nuorisopalvelujen asiakas. (Nuoreksi lasketaan lain mukaan kaikki alle 29 -vuotiaat.) Esimerkiksi ohjaamoissa voi käydä juttelemassa matalalla kynnyksellä ammattilaisten kanssa sekä paikkakunnasta riippuen löytää ikäistäänkin keskusteluseuraa.

N 22

Kuulen kommenteissasi paljon syyllisyyttä ja häpeää. Tuli jo aloitustekstistäsi mieleen, ettei käsityksesi tilanteesta ole ehkä totuudellinen. Olet leimautunut syylliseksi, vaikka saatat ollakin uhri. Esimerkiksi henkiselle väkivallalle. Tai onko sinulla taustalla joku kokemus, esimerkiksi seksuaalinen hyväksikäyttö tai narsistinen lapsi-vanhempisuhde?

No, kysyit, mitä tekisin. Ottaisin rauhassa ja harkitsevasti. Et ehkä kestäisi liian voimakasta repäisyä. Hienoa, että olet terapiassa. Kysy terapeutilta, voisiko hän tukea sinua siinä, ettet ehkä olisikaan syyllinen vaan helposti syyllistyvä.

On todella helpottavaa kuulla, ettette asu yhdessä. Mahdollisesti joudut silti muuttamaan jos asiat menevät rumiksi. Tuollaisten henkilöiden kanssa pahin voi olla edessä siinä kohtaa kun huomaavat, etteivät saa sinua enää takaisin.

Joka tapauksessa lähtökohta on jo paljon parempi näin ollen. Ja tuo epämääräinen aavistelusi/ahdistumisesi on ollut juuri sitä vaistoa, mitä kannattaa kuunnella. Niitä hälytyskelloja ei kannata jättää huomiotta.

Seuraava ero ei vihan, vaan päämäärätietoisen toiminnan ja ymmärryksen/sisäistämisen voimin. Sinulla ei ole avihtoehtoja jos haluat selviytyä ja päästä omaan hyvään elämääsi kiinni.

Eroaminen tuntuu minusta ylitsepääsemättömän vaikealle, kaikesta rohkaisustanne huolimatta. Olen pahoillani siitä ja en halua ärsyttää ketään. Varmasti ulkopuolisena näette tilanteeni selkeämmin/eri tavoin kuin minä.

Oikeastaan eroaminen ei pelota itsessään, mutta sen seuraukset kyllä ja paljon. Pelkään usein mainitsemaani yksin jäämistä. Minulle ei ole ollut koskaan helppoa saada ystäviä ja suhteessani kokemani kelpaamattomuuden tunteet ulottuvat myös muihin ihmisiin. Pelkään etten ole sellainen ihminen, jonka kanssa kukaan haluaisi ystävystyä.

Joskus minulle on sanottu terapian toimesta, kun olen murehtinut yksinäisyyttäni ja mahdollista syrjäytymistä, että onhan minulla parisuhde ja se on osoitus sosiaalisista taidoistani, kun olen pysynyt siinä.

Vanhempani pitävät kovasti miehestäni. Hän on myös ostanut heille lahjoja. (joulu, syntymäpäivä, kiitokseksi) Hävettäisi erota hänestä, kun he kehuvat miten minua on onni potkaissut.

Olen myös tekemisissä miehen vanhempien ja hänen sisarustensa perheiden kanssa. Pidän heistä. Tuntuu vaikealle ajatukselle, että vain lähtisin ja he jäisivät ihmettelemään mitä tapahtui. Heillä kaikilla on pitkät ja kestävät parisuhteet. (En osaa sanoa miksi olen tehnyt tästä ongelman)

Olen omaa ikäryhmääni jäljessä monessa asiassa (tärkeimmät virstapylväät aikuistumisessa opintojen ja työelämän suhteen). Häpeän tätä aivan mahdottomasti ja olen ehkä tämän vuoksi osittain itse vältellyt uusiin ihmisiin tutustumista. Tuntuu että nämä asiat selviävät minusta heti ja sen jälkeen kanssani ei haluta enää olla. (Tästä minulla ei ole kokemusta, se on vain pahin pelkoni.)

Ap

Älä MISSÄÄN TAPAUKSESSA anna miehen painostaa sinua yhteen muuttamiseen. Jos mies on kirjoilla asunnossasi, et saa häntä sieltä pois noin vain heti.

En ole ollut lapsena hyväksikäytön uhri.

Vanhempieni, erityisesti äidin, mielenterveysongelmat ovat ehkä tehneet kasvuympäristöstäni haastavan normaalille kehitykselle. Uskonto on myös ollut vahvasti mukana lapsuudessani. En itse ole uskovainen, enkä tiedä olinko edes lapsena. Pelkäsin vain paljon.

Vanhempani ovat ihania ihmisiä. En koskaan kokenut fyysistä väkivaltaa lapsuudessani. Äitiäni hakattiin lapsuuden kodissaan pitkälle aikuisikään, hän päätti että sama kierre ei tule jatkumaan. Valitettavasti heillä ei ollut henkisiä voimavaroja minun hoitooni lapsena ja he olivat hyvin kielteisiä lastensuojelun puuttumiseen. Emme saaneet perheenä apua kun olin pieni.

Minut on murrosikäisenä huostaanotettu ihanaan sijaisperheeseen, heidän kanssaan vaihdan yhä kuulumisia ja nähdään jouluisin. He ovat myös tavanneet mieheni.

Olin koulussa kiusattu ylipainoni vuoksi. Minulla oli silti kavereita melko paljonkin. Varmaan, koska olin todella ystävällinen kaikile ja halusin olla reilu, niin kuin kotona oli opetettu. Silti, minua satutti syvältä sanat liittyen kehooni ja painooni. Viiltelin kotona jo alaluokilla ja yritin laihduttaa.

Taas meinaan kirjoittaa elämäntarinaa. En ole varma kannattaako tätä viestiä lähettää, mutta kerran sen nyt kirjoitin niin..

Ap

Ymmärrän, ettet ainakaan tällä hetkellä halua erota enkä suosittele eroamaankaan, jos et itse todella usko sen olevan ratkaisu. Olet kuitenkin itse paras asiantuntija omasta tilanteestasi.

Yhteen muuttamisen suhteen on varmasti hyvä käydä keskustelua, jos se tuntuu ahdistavalta. Myös jos koet aika ajoin tarvitsevasi omaa aikaa ja tilaa, oma asunto voi olla yhdessä asumista helpompi ratkaisu. Yhdessä asuminen luultavasyi myös lisäisi tilanteita, joissa olisit läsnä miehesi katsellessa pornoa ja tyydyttäessä itseään.

Ymmärrän paineen suhteessa vanhempiin ja sisaruksiin. Muista kuitenkin, että elät elämääsi itseäsi varten ja lopulta ainoa henkilö, jonka pielipiteellä on väliä, olet sinä itse. Vanhemmat myös usein toipuvat pettymyksestään, kun ymmärtävät, että kaikki ei ehkä ollutkaan niin hyvin, kuin on annettu ymmärtää.

Ikäistesi suhteen en olisi huolissaan. Moni 25 -vuotias on omassa elämässään ihan todella ulapalla, vaikka yleisesti ajatellaan, että silloin pitäisi olla kaikki hyvin. Harvalla on varaa arvostella toisen elämäntilannetta.

Lähen kohta päivän muihin hommiin, ettei ketju täyttyisi vain minun viesteistäni. Palaan kyllä lukemaan myöhemmin. Kiitos että olette jaksaneet vastata minulle.

En ole koskaan aiemmin seurustellut, joten en ole ikinä myöskään eronnut. Seuraava menee heittämällä osioon tyhmät kysymykset.

Jos otan eron puheeksi mieheni kanssa, niin hän ei joko vastaa mitään, ahdistuu tai sanoo ettei hän halua erota. Usein tämän jälkeen olen itkenyt, että en pysty enää tähän ja haluan erota.

Monesti tilanne on edennyt siitä niin, että mies on alkanut kosketella minua (ei seksuaalksesti, silitellyt ym.) ja ottanut vaikka syliin lohduttaakseen. Hän on myös pahoitellut aiempaa käytöstään ja vaikuttanut siltä kuin itkisi.

Mistä tuli mieleen, että hän ei (ainakaan niin, että kyyneleitä näkyisi) ole itkenyt riitojemme aikana, vaikka olisimme olleet minun aloitteestani eroamassa tai olisin hyvin pettynyt hänen käytökseensä.

Ei sillä, että niissä tilanteissa kyynelkanavat pitäisi dramaattisesti avata, mutta muuten hän on herkkä ja saattaa liikuttua vaikka surullisen kappaleen aikana.

Joskus hän on esimerkiksi tilannut kukkia tai lempiruokaani minulle kotiin. Olen leppynyt, koska olen ajatellut, että hän todella välittää minusta, kun näkee noin paljon vaivaa.

Miten ihmeessä pystyy lähtemään suhteesta joka ei ole aivan hirvittävä? Minua myös ahdistaa kovasti ajatus, että en selviäisi erosta. Pelkään repivää ikävää ja tilannetta, jossa minulla ei ole ketään jonka puoleen kääntyä.

Olen hyvin kaukana itsenäisen ja vahvan naisen ihannekuvasta.

Ap