Milloin olet viimeksi käynyt baarissa?
Ja kuinka monta kertaa olet viimeisen vuoden aikana käynyt baarissa?
Itse tapasin ystäviäni pääasiassa baareissa ennen korona-aikaa. Kyse ei ollut mistään hillittömästä tinttaamisesta viikonloppuisin, joskus kyllä siitäkin, mutta yleensä otettiin muutamat ja päivitettiin kuulumisia. Kevään ja kesän ajan pysyttelin poissa baareista, loppukesän/syksyn aikana kun tautitilanne helpotti, uskaltauduin terassille. Järkytys oli aika suuri kun tajusin että monet ihmiset paikallisesta kuppilastamme olivat jatkaneet elämäänsä ihan kuin mitään pandemiaa ei koskaan olisi ollutkaan. Ei siellä turvavälejä mietitty eikä henkilökunnan puolesta niihin painostettu. Syksyn aikana kävin sitten useammankin kerran illanvietoissa mutta tautitilanteen pahentuessa jätin taas menemättä. Loppu- ja alkuvuoden aikana kävin yhteensä 3 kertaa yhdessä tutussa baarissa eräästä syystä. Illanviettojen jälkeen pidin n. viikon mittaisen karanteenin lähikontakteista.
Haluaisin tietää että ymmärrättekö te, jotka ette baareissa ole käyneet nyt tai aiemminkaan, miten erilaisessa todellisuudessa siellä eletään? Henkilökuntaa ei välttämättä ole mitenkään suojattu (ei pleksejä, ei maskeja) asiakkaista nyt puhumattakaan, turvavälejä ei ole, samaan pöytään tungetaan ja pöydistä toiseen surffaillaan kyselemättä, humalaiset asiakkaat tulevat estoitta sössöttämään aivan naaman viereen ellet pakene itse paikalta.. karaokekin raikasi vielä jokin aika sitten. Itselleni jopa naureskeltiin kun tilasin tiskillä juoman maski päällä.
Tähän ketjuun saa avautua. Miltä tuntuu itse viettää karanteenia kohta jo toista vuotta, kun osa porukasta jatkaa bilettämistä?
Kommentit (67)
Ihan juhlimassa, niin tais olla viimeksi alku syksyä 2017.
Sen jälkeen ravintolassa olen käynyt lähinnä syömässä.
Viime kesänä kävin terassilla päiväsaikaan pyöräretkien lomassa. Sitä ennen sisätiloissa ennen koronaa alkuvuodesta 2020.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Haluaisin tietää että ymmärrättekö te, jotka ette baareissa ole käyneet nyt tai aiemminkaan, miten erilaisessa todellisuudessa siellä eletään?"
Minulle on oikeastaan ihan samantekevää, millaisessa todellisuudessa baarikärpäset elävät. Toistaiseksi en ole pelännyt saavani heiltä tartuntaa, jos sattuvat osumaan kauppaan samaan aikaan kuin minä.
Minulle ei ole sama, koska me kärsimme kaikki niistä rajoituksista, jotka ovat osittain seurausta toisten piittaamattomuudesta. On turhauttavaa, kun itse rajoittaa kontaktit minimiin yhteisen hyvän vuoksi, ja muut kokevat oikeudekseen tehdä, mitä huvittaa. Ja sitten tämä tilanne ei ikinä muutu.
Sinä et ilmeisesti ole ap, joka on käynyt jo vaikka kuinka monta kertaa baarissa viimeisen vuoden aikana, aloituksen mukaan "useamman kerran syksyn aikana". Hänen ei ainakaan kannata kauhistella muiden baarikertoja.
Jos sinä kävit vaikka kerrankin baarissa syksyllä, niin ymmärrät kai, ettei sitä baaria pidetty auki vain sinun ainoaa kertaasi varten? Jos baari on auki niin, että sinne joku pääsee, niin silloin siellä saa muutkin käydä kuin yksi ihminen.
Tuntuu ettei monikaan tajua, että jos te näette jonkun ihmisen ravintolassa tai baarissa, niin se saattaa olla se ainoa kerta kun kyseinen ihminen on siellä kuukausien aikana käynyt. Ei se tarkoita, että hän käy joka viikko.
En ole juoppo, en käy juottoloissa.
Syyskuussa 2020. Oli tosi väljää. Siinä lokakuun paikkeilla taisi tartunnat lähteä kunnolla nousuun? Niihin aikoihin lakkasin käymästä.
Joulukuussa 2019 Thaimaassa.