Milloin olet viimeksi käynyt baarissa?
Ja kuinka monta kertaa olet viimeisen vuoden aikana käynyt baarissa?
Itse tapasin ystäviäni pääasiassa baareissa ennen korona-aikaa. Kyse ei ollut mistään hillittömästä tinttaamisesta viikonloppuisin, joskus kyllä siitäkin, mutta yleensä otettiin muutamat ja päivitettiin kuulumisia. Kevään ja kesän ajan pysyttelin poissa baareista, loppukesän/syksyn aikana kun tautitilanne helpotti, uskaltauduin terassille. Järkytys oli aika suuri kun tajusin että monet ihmiset paikallisesta kuppilastamme olivat jatkaneet elämäänsä ihan kuin mitään pandemiaa ei koskaan olisi ollutkaan. Ei siellä turvavälejä mietitty eikä henkilökunnan puolesta niihin painostettu. Syksyn aikana kävin sitten useammankin kerran illanvietoissa mutta tautitilanteen pahentuessa jätin taas menemättä. Loppu- ja alkuvuoden aikana kävin yhteensä 3 kertaa yhdessä tutussa baarissa eräästä syystä. Illanviettojen jälkeen pidin n. viikon mittaisen karanteenin lähikontakteista.
Haluaisin tietää että ymmärrättekö te, jotka ette baareissa ole käyneet nyt tai aiemminkaan, miten erilaisessa todellisuudessa siellä eletään? Henkilökuntaa ei välttämättä ole mitenkään suojattu (ei pleksejä, ei maskeja) asiakkaista nyt puhumattakaan, turvavälejä ei ole, samaan pöytään tungetaan ja pöydistä toiseen surffaillaan kyselemättä, humalaiset asiakkaat tulevat estoitta sössöttämään aivan naaman viereen ellet pakene itse paikalta.. karaokekin raikasi vielä jokin aika sitten. Itselleni jopa naureskeltiin kun tilasin tiskillä juoman maski päällä.
Tähän ketjuun saa avautua. Miltä tuntuu itse viettää karanteenia kohta jo toista vuotta, kun osa porukasta jatkaa bilettämistä?
Kommentit (67)
Keväällä 2018 taisin käydä juomassa jonkun ihan päiväsaikaan. Olin ainoa asiakas.
15 vuottta sittten. AInoan kerran elämässsäni.
Helmikuun 2020 puolivälin paikkeilla.
varmaan tammikuussa 2005 Oulun Kantiksessa kun kavereita käytin siellä hillumassa
Viime kesänä maski päässä, katseita keräten.
Viime heinäkuussa pienellä paikallisella festarilla, ei siis varsinaisesti baarissa.
Meillä oli keikkaliput keväälle juuri niihin koronasulkuaikoihin, joten se peruttiin.
Eli varmaan syksyllä 2019... en pysty sanomaan firman pikkujouluista 2019, tuliko käytyä baarissa jatkoilla vai ei, niitä on niin monet saman porukan kanssa, että mahdoton erottaa kertaa toisesta.
N47
Tammikuun puolessa välissä vuosi 2010.Mun elämäni miehen kanssa.Rakastin sitä niin,että sattuu.Asuu siellä Espoo Matinkylä jossain ja ylläri ylläri vaimo ja perhe sitein vaimo Turkista Suomeen.Minun taholta se oli siinä,hän olisi halunut jatkaa.En jaa miestä.
Eilen. Käyn baareissa keskimäärin 2-3 kertaa kuussa. Korona on vaikuttanut lähinnä siihen mihin baariin viitsii mennä, että on tarpeeksi tilaa pitää etäisyydet.
Kävelin juuri Helsingin kaduilla pe iltana klo 19 jälkeen. Ravintoloissa, missä isot ikkunat avautuivat kadulle, näkyi olevan tosi paljon asiakkaita syömässä. Monessa paikassa kaikki pöydät käytössä. Juhlittiin näköjään viimeistä iltaa....
Anteeksi edelliseen.... lauantai iltana eli tänään.
Äsken ja kympin aikoihin menossa takaisin.
Luultavasti syyskuussa -19 Köpiksen lentokentän irkkupubissa.
"Haluaisin tietää että ymmärrättekö te, jotka ette baareissa ole käyneet nyt tai aiemminkaan, miten erilaisessa todellisuudessa siellä eletään?"
Minulle on oikeastaan ihan samantekevää, millaisessa todellisuudessa baarikärpäset elävät. Toistaiseksi en ole pelännyt saavani heiltä tartuntaa, jos sattuvat osumaan kauppaan samaan aikaan kuin minä.
Alkusyksystä, kun omassa kaupungissani tilanne oli helpompi. Oltiin valtaosa ajasta terassilla. Tuon jälkeen en ole mennyt, kun koronatilanne huononi. Eli koko korona-aikana olen käynyt baarissa kerran.
Vierailija kirjoitti:
"Haluaisin tietää että ymmärrättekö te, jotka ette baareissa ole käyneet nyt tai aiemminkaan, miten erilaisessa todellisuudessa siellä eletään?"Minulle on oikeastaan ihan samantekevää, millaisessa todellisuudessa baarikärpäset elävät. Toistaiseksi en ole pelännyt saavani heiltä tartuntaa, jos sattuvat osumaan kauppaan samaan aikaan kuin minä.
Minulle ei ole sama, koska me kärsimme kaikki niistä rajoituksista, jotka ovat osittain seurausta toisten piittaamattomuudesta. On turhauttavaa, kun itse rajoittaa kontaktit minimiin yhteisen hyvän vuoksi, ja muut kokevat oikeudekseen tehdä, mitä huvittaa. Ja sitten tämä tilanne ei ikinä muutu.
2012 kesälomalla tullut viimeksi oltua baarissa iltaa viettämässä. Syömässä olen ollut ravintolassa viimeksi 1,5 vuotta sitten työnantajan järjestämässä koulutustilaisuudessa.
Ystävänpäivänä käytiin eka syömässä ja sitten yksillä. Eilen oisin mennyt viimesen kerran ennenku menee kiinni, mutta poikaystävällä kipee olo ja kävi testeissä ni en vittiny lähtee ketään tartuttaan jos oiski korona 😅