Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi toisilleen sopimattomia sinkkuja yritetään parittaa?

Vierailija
06.03.2021 |

Sinkkuna ollessa törmäsin siihen, että minut haluttiin parittaa jollekin vastakkaisen sukupuolen edustajalle, jonka kanssa minulla ei ollut juurikaan/mitään yhteistä. Perusteluina käytettiin mm. seuraavia asioita:

A) Ko. henkilö oli jonkun lähisukulainen (esim. lapsi) ja minusta haluttiin puoliso tuolle yksinäiselle lapselle. Pelättiin, että muuten ko. henkilö jäisi yksin. Väliä ei ollut sillä, millainen olin, kunhan nyt saataisiin lapselle puoliso ja mieluusti myös lapsia (riippumatta siitä, olisiko ko. ihminen kykenevä vanhemmaksi). Ei todellakaan tuntunut hyvältä lähtökohdalta parisuhteelle, että olisin toiselle "ihan vaan joku, kunhan saa seurustella". En myöskään halunnut olla ns. hyväntekijä siinä, että olisin seurustellut/perustanut perheen henkilön kanssa vain säälistä siksi, ettei hän jäisi yksin.

B) Olimme molemmat sinkkuja, niin sopisimme varmasti toisillemme kuin nakutettu. Viis siitä, vaikka olimme kuin yö ja päivä, mutta sinkkuus mystisesti tekee meistä toisillemme sopivia. Kyllä vannoutuneesta maalla asujasta ja Helsingin keskustassa viihtyvästä kaupunkilaisesta saa hyvän parin. Vaikka elämäntoiveet olisivat olleet täysin erilaiset (toinen toivoisi lapsia, toinen ei), niin silti kannattaisi yrittää. Ehkä toinen muuttaisi mieltään tai olisitte niin rakastuneita, ettei asialla olisikaan väliä.

C) Vedottiin siihen, etten saisi olla liian kranttu, joten hyvin erilaisen puolison pitäisi kelvata ja hoettiin, että on parempi olla jonkun kanssa parisuhteessa kuin elää yksin. Miksi ihmisen pitäisi joustaa kriteereistään, jos jotkut asiat ovat hänelle parisuhteessa kynnyskysymyksiä? Minä mm. olin ehdoton, etten halua runsaasti päihteitä käyttävää puolisoa, toisen pitää olla ystävällinen, sosiaalisilta taidoiltaan normaali, käydä töissä ja pitää huolta itsestään ja kodistaan. Tämä oli osan mielestä liikaa vaadittu ja peloteltiin, että jään tuolla menolla yksin. En jäänyt, vaan odotin rauhassa, että sopiva henkilö tulisi vastaan.

D) Minulle yritettiin tuputtaa ihmistä, jolla ei ole edellytyksiä aikuiseen parisuhteeseen, mutta "kun se on niin kiva tyyppi". Ei se paljon lämmitä, jos toinen on kiva, jos arjella ei ole mitään edellytyksiä sujua. Tyrkytettiin ihmisiä, jotka eivät kyenneet lainkaan huolehtimaan itsestään/kodistaan/hygieniastaan/toimeentulostaan. Arjen hallinta saattoi olla pitkälti hukassa, oli suuria henkisiä haasteita tai päihdeongelmia. Miksi tuollaisen ihmisen kanssa haluaisi viritellä yhteiselämää ja lapsiperhearkea, kun itsestäkään huolehtiminen ei onnistunut?

Kertokaa te fiksummat, miksi toisilleen sopimattomia sinkkuja yritetään parittaa?

Ap

Kommentit (88)

Vierailija
81/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Haluan ikäiseni lapsettoman naisen. On kuulemma liikaa vaadittu. Pitäis ottaa joku, jolla on jo pari lasta. Ok, jos oisin 35 v, mut nyt jo??

M27

Mulle kävis niin lapseton kuin lapsellinenkin ikäiseni nainen, mutta sekin on liikaa vaadittu.

M38

Vierailija
82/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituinen kysymys. Mistäs se "parittaja" voi tietää, millaiset ihmiset eivät sovi toisilleen ja millaiset asiat heille ovat kynnyskysymyksiä ja mikä sinusta on viehättävää? Noissa esimerkeissäkään ei mainita mitään muuta selkeää konkreettista eroa kuin tuo maalainen ja kaupunkilainen eikä sekään välttämättä ole mikään este parisuhteelle. Itsekin maalaistyttönä seurustelen miljoonakaupungissa syntyneen kanssa. 

Tuo on tietysti törkeää, että vihjataan, että joku pitäisi nyt vain ottaa, mutta sehän ei liity varsinaisesti siihen, pitäisikö epäsopivuus jotenkin nähdä päälle päin. 

Nää ehdottelijat on yleensä kavereita/työkavereita tms, joilla on kuitenkin jotain hajua siitä, millaisesta ihmisestä on kyse...

Niin, mutta edelleenkään se ei vielä tarkoita, että voi tietää molempien parisuhdetoiveet ja -kyvyt. On minullakin monta työkaveria, joista minulla ei ole mitään hajua, millaisia olisivat parisuhteissa ja mitkä olisivat heille ehdottomia turn offeja. Aika usein sellaisista puolitutuista tulee yllätyksiä, että "ai tuolla on tuollainen mies/ vaimo". Ehkä minussa on jokin vika, kun en kyllä kovinkaan monen ihmisen nais/miesmakua osaa arvioida. 

No sehän se tässä keskustelussa on käsittääkseni vähän niin kuin se pointtikin, kun eihän kukaan muukaan tuollaista tiedä yhtään sua paremmin. Jostain syystä jotkut kuitenkin kuvittelee tietävänsä ja kokevat siksi oikeudekseen parittaa ihmisiä. Sitten se ainoa yhdistävä tekijä on just pelkkä sinkkuus ja nämä parittajat on ihan pöyristyneitä kuinka heidän hyvää hyvyyttään antamansa apu ei kelpaakaan, kun te olisitte ikisinkkuina niiiiiin hyvä match ja kuinka ei pidä yhtään valitella sinkkuuttaan ikinä jatkossa kun kerran ei apu eikä edes toinen sinkku kelpaa.. Varsinkin kun se toinen sinkkuhan tuon tilanteen parhaiten ymmärtää. Toki joo, mutta parisuhde vaatii vähän enemmän.

Lieneekö sitten nämä parittajat itse päätyneet yhteen sen ekan tapaamansa miehen kanssa (ovat nimittäin oikeastaan aina naisia)? Siinähän on yhteistä ihan tarpeeksi kun olivat kuitenkin samaan aikaan samalla kadulla..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/88 |
07.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin hassua, että tinderiä pidetään keinotekoisena tapana tavata uusia ihmisiä ja aina muistutetaan, että parhaiten niitä parisuhdekumppaneita löytyy tuttavien ja kavereiden kautta. Sitten kuitenkin pidetään suurena loukkauksena, jos joku edes ehdottaa kahden sinkun tapaamista. 

Tinderissä sentään saat kuvien/tekstin perusteella jotain osviittaa, voisiko teillä olla jotain yhteistä. Vai mitä parittamisen aihetta näet seuraavilla henkilöillä, joita on kasvotusten paritettu "koska molemmat olette sinkkuja" logiikalla:

-paatunut ateisti ja harras kirkossa kävijä

-N30 ja M50 saman alan töissä, nainen lapseton ja miehellä ex-liitosta lapsia

-aktiivinen maailmanmatkaaja, joka on asunut ulkomailla ja henkilö, jota ei matkustaminen kiinnosta lainkaan

Ainakin omasta mielestäni nuo kaikki kolme "paritusideaa" on sellaisia, että näkee jo valmiiksi, ettei arki tule toimimaan

Parittaja ei välttämättä ole tietoinen ihmisten henkilökohtaisista vakaumuksista tai niiden ehdottomuudesta. Matkustamisesta kiinnostumattomuuskaan ei näy kovin äkkiä päälle päin ellei siitä ole erityisemmin puhuttu. Matkustamattomuus ei aina tarkoita sitä, ettei pitäisi matkustamisesta vaan voi johtua esim siitä, ettei ollut tilaisuutta tai kaveria, jonka kanssa matkustaa. 30-  ja 50-vuotiaiden parittaminen on omituista, mutta muuten en näe ongelmaa siinä, että toisella on lapsia ja toisella ei. 

Se parittaja kun ei voi tietää kovin tarkasti kummankaan näkökulmasta tällaisia melko henkilökohtaisia asioita. Itse en kyllä esimerkiksi työkavereistani tiedä, ovatko he ateisteja tai hartaita uskovaisia. 

Siksi nämä parittamiset olisikin parasta unohtaa kokonaan ja antaa ihmisten huolehtia siitä itse. Jos joku kaipaa apua kumppanin etsinnässä, hän uskoutuu siitä kyllä ja kertoo samalla, minkä tyylistä ihmistä etsii. Ilman selkeää lupaa ei ikinä mitään treffijärjestelyjä, siinä voi mennä niin moni asia pieleen. Luonnevikaisuus ei välttämättä näy päälle päin, eikä sitä aina sellaiseksi edes tunnisteta. Ei näy myöskään erilainen seksuaalinen suuntautuminen tai se, että treffikumppaniksi aiottu henkilö on hiljattain eronnut väkivaltaisesta parisuhteesta ja haluaa nyt keskittyä toipumiseen rauhassa. Eikä muuten sekään, jos henkilö ei halua parisuhdetta lainkaan.

Parisuhteen muodostamiseen liittyvät asiat ovat hyvin herkkiä ja syvälle meneviä. Ihmisiltä toivoisi ennen kaikkea hienotunteisuutta näissä asioissa. Kyseessä ovat elävät ja tuntevat ihmiset, joilla on omat toiveensa, tavoitteensa, vahvuutensa ja painolastinsa. Tuntuu hölmöltä vääntää tällaista asiaa rautalangasta aikuisille ihmisille mutta hätkäyttävän moni ei jotenkin tunnu ajattelevan sinkkuja lainkaan ihmisinä, vaan ainoastaan "sinkkuina".

Vierailija
84/88 |
07.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin hassua, että tinderiä pidetään keinotekoisena tapana tavata uusia ihmisiä ja aina muistutetaan, että parhaiten niitä parisuhdekumppaneita löytyy tuttavien ja kavereiden kautta. Sitten kuitenkin pidetään suurena loukkauksena, jos joku edes ehdottaa kahden sinkun tapaamista. 

Ei omasta sinkkututtavasta vinkkaaminen olisi millään tapaa loukkaavaa, jos kyseessä olisi aidosti vinkattavan henkilön tyylinen ihminen. Tässä ketjussa on kyse siitä, kuinka joidenkin ihmisten mielestä on ihan ok yrittää parittaa vaikkapa absolutisti yliopisto-opiskelija ja tätä tuplasti vanhempi alkoholisoitunut eläkeläinen, tai järjestellä sokkotreffejä selän takana ilman kummankaan osapuolen lupaa. Innokkaimmat sinkkujen parittajat kun tuppaavat olemaan sosiaalisesti melko sokeita ja ehkä vähän yksinkertaisia ajatusmaailmaltaan.

Tämä! Sinkkuna ei olisi haitannut ollenkaan, jos parituksen kohde olisi ollut järkevä. Oman miehen tapasin niin, että yksi näistä mulle muiden ehdottamista miehistä oli oikeasti sitä, mitä olin hakemassa. Oli kuunneltu sitä, mitä sanoin etsiväni ja hyvä mies olikin.

Eikö tässä nyt puhuttu sellaisista puolitutuista tai sukulaisista, joiden kanssa ei muutenkaan hirveän seikkaperäisesti keskustella, millaista kumppania ollaan etsimässä? Hyvähän jonkun parhaan kaverin onkin miettiä tarkemmin niitä sinkun toiveita, jos niistä on hänen kanssaan puhuttu. Mutta mistä ihmeestä se Marjatta-täti voisi näistä toiveista tietää. 

Mutta miksi ihmeessä Marjatta-täti kokee asiakseen puuttua jonkun sukulaistyttönsä tai -poikansa parisuhteen etsintään? Mistä sitä paitsi täti tietää vaikka millaista sutinaa olisi mitä ei vaan kerrota hänelle?

Vierailija
85/88 |
07.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin hassua, että tinderiä pidetään keinotekoisena tapana tavata uusia ihmisiä ja aina muistutetaan, että parhaiten niitä parisuhdekumppaneita löytyy tuttavien ja kavereiden kautta. Sitten kuitenkin pidetään suurena loukkauksena, jos joku edes ehdottaa kahden sinkun tapaamista. 

No hieman eriasia jos sinkku ITSE valitsee Tinderistä seuransa omilla kriteereillään kuin että joku tuttu, joka ei välttämättä edes tunne tätä sinkkua niin hyvin, rupee parittamaan toista tuntemaansa sinkkua toisilleen. En ihan luota että nämä puolitutut työkaverit tai kaverinkaverit tuntevat minua niin hyvin että ehdottavat OIKEASTI minulle kiinnostavaa miestä. Eiköhän heillä motiivi ole löytää tutulleen vain joku heidän mielestään kiva naapurintyttö/poika. Ellei sitten toinen ole epätoivoinen ja kelpuuta kenet vain.

En koe asiaa loukkauksena mutta koska en ole pyytänyt apua miehen etsimisessä tai valittanut sinkkuuttani koen nämä paritusyritykset lähinnä vaivaannuttaa ja rasittaa että minulle ehdotetaan ties mitäitselleni tuntematonta peräkammarinpoikaa tai muuta parittajan mielestä ”kivaa poikamiestä jolla on ollut vain huonoa tuuria naisten kanssa”. Nämä parittajat saisivat odottaa että heidän apuaan pyydetään....

Vierailija
86/88 |
07.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin hassua, että tinderiä pidetään keinotekoisena tapana tavata uusia ihmisiä ja aina muistutetaan, että parhaiten niitä parisuhdekumppaneita löytyy tuttavien ja kavereiden kautta. Sitten kuitenkin pidetään suurena loukkauksena, jos joku edes ehdottaa kahden sinkun tapaamista. 

Ei omasta sinkkututtavasta vinkkaaminen olisi millään tapaa loukkaavaa, jos kyseessä olisi aidosti vinkattavan henkilön tyylinen ihminen. Tässä ketjussa on kyse siitä, kuinka joidenkin ihmisten mielestä on ihan ok yrittää parittaa vaikkapa absolutisti yliopisto-opiskelija ja tätä tuplasti vanhempi alkoholisoitunut eläkeläinen, tai järjestellä sokkotreffejä selän takana ilman kummankaan osapuolen lupaa. Innokkaimmat sinkkujen parittajat kun tuppaavat olemaan sosiaalisesti melko sokeita ja ehkä vähän yksinkertaisia ajatusmaailmaltaan.

Näin juuri. Tuskin kenelläkään olisi tuosta parittamisesta valitettavaa, jos parit osattaisiin valita hyvin, mutta kun lähes poikkeuksetta niitä ei osata ja valitaan täysin eri tyyppisiä ihmisiä kuin joista se ihminen pitää. Joo, ehkä toinen paritettava osapuoli saattaa olla innoissaan ja kokea toisen potentiaaliseksi, mutta se toinen on aivan eri mieltä. Näin oli omissakin tapauksissani, joissa miehet kyllä olivat minusta kiinnostuneita, mutta minä en olisi voinut olla yhtään vähempää heistä. Suoraan sanottuna hieman järkytyin millaisia ihmisiä minulle yritettiin tyrkyttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/88 |
07.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikös paritus ole laitonta?

Vierailija
88/88 |
07.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikös paritus ole laitonta?

Tässä ketjussa sillä ei taideta tarkoittaa samaa kuin mihin sinä viittaat.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yksi kaksi