Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi toisilleen sopimattomia sinkkuja yritetään parittaa?

Vierailija
06.03.2021 |

Sinkkuna ollessa törmäsin siihen, että minut haluttiin parittaa jollekin vastakkaisen sukupuolen edustajalle, jonka kanssa minulla ei ollut juurikaan/mitään yhteistä. Perusteluina käytettiin mm. seuraavia asioita:

A) Ko. henkilö oli jonkun lähisukulainen (esim. lapsi) ja minusta haluttiin puoliso tuolle yksinäiselle lapselle. Pelättiin, että muuten ko. henkilö jäisi yksin. Väliä ei ollut sillä, millainen olin, kunhan nyt saataisiin lapselle puoliso ja mieluusti myös lapsia (riippumatta siitä, olisiko ko. ihminen kykenevä vanhemmaksi). Ei todellakaan tuntunut hyvältä lähtökohdalta parisuhteelle, että olisin toiselle "ihan vaan joku, kunhan saa seurustella". En myöskään halunnut olla ns. hyväntekijä siinä, että olisin seurustellut/perustanut perheen henkilön kanssa vain säälistä siksi, ettei hän jäisi yksin.

B) Olimme molemmat sinkkuja, niin sopisimme varmasti toisillemme kuin nakutettu. Viis siitä, vaikka olimme kuin yö ja päivä, mutta sinkkuus mystisesti tekee meistä toisillemme sopivia. Kyllä vannoutuneesta maalla asujasta ja Helsingin keskustassa viihtyvästä kaupunkilaisesta saa hyvän parin. Vaikka elämäntoiveet olisivat olleet täysin erilaiset (toinen toivoisi lapsia, toinen ei), niin silti kannattaisi yrittää. Ehkä toinen muuttaisi mieltään tai olisitte niin rakastuneita, ettei asialla olisikaan väliä.

C) Vedottiin siihen, etten saisi olla liian kranttu, joten hyvin erilaisen puolison pitäisi kelvata ja hoettiin, että on parempi olla jonkun kanssa parisuhteessa kuin elää yksin. Miksi ihmisen pitäisi joustaa kriteereistään, jos jotkut asiat ovat hänelle parisuhteessa kynnyskysymyksiä? Minä mm. olin ehdoton, etten halua runsaasti päihteitä käyttävää puolisoa, toisen pitää olla ystävällinen, sosiaalisilta taidoiltaan normaali, käydä töissä ja pitää huolta itsestään ja kodistaan. Tämä oli osan mielestä liikaa vaadittu ja peloteltiin, että jään tuolla menolla yksin. En jäänyt, vaan odotin rauhassa, että sopiva henkilö tulisi vastaan.

D) Minulle yritettiin tuputtaa ihmistä, jolla ei ole edellytyksiä aikuiseen parisuhteeseen, mutta "kun se on niin kiva tyyppi". Ei se paljon lämmitä, jos toinen on kiva, jos arjella ei ole mitään edellytyksiä sujua. Tyrkytettiin ihmisiä, jotka eivät kyenneet lainkaan huolehtimaan itsestään/kodistaan/hygieniastaan/toimeentulostaan. Arjen hallinta saattoi olla pitkälti hukassa, oli suuria henkisiä haasteita tai päihdeongelmia. Miksi tuollaisen ihmisen kanssa haluaisi viritellä yhteiselämää ja lapsiperhearkea, kun itsestäkään huolehtiminen ei onnistunut?

Kertokaa te fiksummat, miksi toisilleen sopimattomia sinkkuja yritetään parittaa?

Ap

Kommentit (88)

Vierailija
1/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Usein nämä paritustilanteet olivat tällaisia:

Olin 27 v. Asuin töiden vuoksi väliaikaisesti pikkupaikkakunnalla, tein yliopistokoulutustani vastaavaa työtä ja työ on iso osa elämääni. Asuin kaupungin keskustassa kerrostalossa ja viihdyin kaupunkiasunnossa. Minulle tärkeitä asioita ovat yhteiskunnallisten asioiden seuraaminen, tiede, lukeminen, kohtuullisissa määrin matkustaminen, liikunta ja korkeakulttuuri. Alkoholia käytän vähän. Mieheltä kaipasin samanlaista taustaa, kykyä keskustella syvällisesti yhteiskunnallisista asioista ja ilmiöistä. Tulevaisuuden toiveissa oli avioliitto ja perhe.

Miestyyppi A. N. 30 v. Asui tuolla pikkupaikkakunnalla maaseudulla, vanhempiensa pihapiirissä, oli asunut kotona liki kolmekymppiseksi. Mies kyläili päivittäin lapsuuskodissaan, äitinsä hoiti paljon miehensä asioita. Ei mitään halua muuttaa ko. paikkakunnalta tai vanhempien pihapiiristä pois. Mies oli ammattikoulun käynyt, satunnaisissa töissä. Ei huvita matkustella, korkeakulttuuri ja yhteiskunnalliset asiat eivät kiinnosta. Harrastuksina pelaaminen, autojen rassaaminen ja kaljan juonti.

Miestyyppi B. N. 45 v. Koulutettuja, yksineläviä kaupunkilaismiehiä. Mielenkiintoista keskustelua saisi aikaiseksi, mutta muuta yhteistä ei sitten olekaan. Joko taustalla ei ollut lainkaan parisuhdehistoriaa tai sitten takana oli erokuvio ja teini-ikää lähestyvät lapset. Monilla oli myös ongelmia päihteiden käytön kanssa.

En ymmärrä, miksi ihmeessä minua yritettiin parittaa näille miehille. Miestyyppi A:n kanssa ei ollut mitään yhteistä (ellei postinumeroa lasketa). Miestyyppi B:n edustajat olivat n. 15-20 v vanhempia ja minun olisi riemusta kiljuen pitänyt olla heidän kanssaan, jotta en jäisi yksin. Miksi ihmeessä lapsista haaveilevana olisin halunnut noin paljon itseäni vanhemman miehen?

Ap

Vierailija
2/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei tajuta, ettei se sinkkuus ole mikään suurempi yhdistävä tekijä. suunnilleen samaa luokkaa kuin molemmilla olisi ruskeat hiukset. eipä siinä paljon parisuhteelle pohjaa ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

2,5 v olin yksin pitkien parisuhteiden välissä. Kaikenlaisia tapauksia tuli vastaan ja niin monenlaisia kavereita tultiin tyrkyttämään. Eli tuttua ja tavallista on. Vielä kun tietäis miksi tuota tehdään!

Vierailija
4/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tykkään parittelusta

Vierailija
5/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En käsitä, miksi jonkun kriteerit mies/naisystävälle on niin iso juttu. Jokainen saa toivoa mitä haluaa. Eri juttu toki on, saako toivomaansa.

Voi myös miettiä, onko ihminen kovin onnellinen sellaisessa suhteessa, jossa ei ole mitään yhteistä. Jos toinen on vaikka vannoutunut tekoripsi-rahka-kuntosali-ihminen ja toista ei liikunta ja terveelliset elämäntavat voisi vähempää kiinnostaa.

Vierailija
6/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samoja kokemuksia. Opiskelen kulttuurialaa Helsingissä, minua yritettiin parittaa yhdelle pikkukylässä asuvalle sepälle. Jonka kanssa olisi ollut yli 300 km välimatkaa :D mutta totta kai kun molemmat ollaan sinkkuja, niin kyllähän sen pitäisi sitten mennä niin että aletaan seurustelemaan heti, mitäs väliä etäisyyksistä. Monta kertaa on myös yritetty parittaa jotain äitinsä nurkissa asuvalle peräkammarinpojalle. Ei voi ymmärtää. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

A) Ko. henkilö oli jonkun lähisukulainen (esim. lapsi) ja minusta haluttiin puoliso tuolle yksinäiselle lapselle. Pelättiin, että muuten ko. henkilö jäisi yksin. Väliä ei ollut sillä, millainen olin, kunhan nyt saataisiin lapselle puoliso ja mieluusti myös lapsia (riippumatta siitä, olisiko ko. ihminen kykenevä vanhemmaksi). Ei todellakaan tuntunut hyvältä lähtökohdalta parisuhteelle, että olisin toiselle "ihan vaan joku, kunhan saa seurustella". En myöskään halunnut olla ns. hyväntekijä siinä, että olisin seurustellut/perustanut perheen henkilön kanssa vain säälistä siksi, ettei hän jäisi yksin.

Epätoivo.

Yksi kaverini halusi löytää toiselle kaverilleen tyttöystävän. Eräs mies olisi ollut halukas tulemaan 1000 km päästä tapaamaan mua tietämättä minusta mitään nimeä ja ikää enempää. En todellakaan halunnut jotain ventovierasta kotiini enkä nähdä ihmistä, joka on noin epätoivoinen.

Vierailija
8/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

ei tajuta, ettei se sinkkuus ole mikään suurempi yhdistävä tekijä. suunnilleen samaa luokkaa kuin molemmilla olisi ruskeat hiukset. eipä siinä paljon parisuhteelle pohjaa ole.

Tämähän se. Ei mitään sosiaalista tajua tai edes perustason ymmärrystä siitä, miten ihmissuhteet toimivat ja millainen on hyvä ihmissuhde. Toinen ikävämpi syy on joskus se, että sinkkua halutaan näpäyttää, ehkä "kostoksi" siitä, ettei ole mukautunut ympäristön odotuksiin. Yleensä sekä nämä sosiaalisesti puusilmät että piruuttaan naittavat ovat itse enempi vähempi tyytymättömiä parisuhteisiinsa ja muutenkin kyllästyneitä elämäänsä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ne sille peräkamarin pojalle tai tytölle puolisoa etsivät mieti asiaa sun kannalta.

Heille on se ja sama, kuka puoliso on. Pääasia, että saa nurkista pois sen pojan tai tytön.

Vierailija
10/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka oon itse nainen, niin kyllä joskus hirvittää, kun katson tätä miesten näkökulmasta. Muutamalle kaverimiehelle on tyrkytetty vaikka millaisia naisia. Miehet ovat fiksuja, käyvät töissä jne. Sitten tarjotaan naisia, joita ei kiinnosta työssäkäynti tai muutenkaan huolehtia mistään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneks ei oo kavereita, nii ei tarvii kattoo tommosta. :D Äiti tosin jankutti yhestä samalla luokalla olevasta tytöstä, ku olin teini. Ei kiinnostanu yhtää, ku kysees oli semmonen tyypillinen kympin oppilas. :D Jaksamisii kaikille, jotka joutuu kattoo tommosta!

Vierailija
12/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluan ikäiseni lapsettoman naisen. On kuulemma liikaa vaadittu. Pitäis ottaa joku, jolla on jo pari lasta. Ok, jos oisin 35 v, mut nyt jo??

M27

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne ajattelee, et se on kätevää kun kaksi epätoivoista sinkkua saadaan kohtaamaan. Koska ne ei muuten mene kaupaksi. Naittajat ovat olevinaan hyväntekijöitä.

Vierailija
14/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vaikka oon itse nainen, niin kyllä joskus hirvittää, kun katson tätä miesten näkökulmasta. Muutamalle kaverimiehelle on tyrkytetty vaikka millaisia naisia. Miehet ovat fiksuja, käyvät töissä jne. Sitten tarjotaan naisia, joita ei kiinnosta työssäkäynti tai muutenkaan huolehtia mistään.

On muuten yleinen kuvio näissä naittamisissa, että fiksulle ja skarpille tyypille tarjotaan aina jotain elämänhallintaongelmaista, henkisesti kehittymätöntä tmv. puolisoehdokasta. Harvemmin niin, että se toinen osapuoli olisi yhtä fiksu ja skarppi. Meinaavatko sitten, että se skarpimpi osapuoli pitäisi huolta tästä toisesta vai onko kyseessä aiemmassa viestissä mainittu ilkeyttään parittaminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua on yritetty parittaa varmaan sen vuoksi, että omatoimisesti en pariudu millään. Nyt olen reilusti yli viisikymppinen ja kiusallisen sinkku.

Joitakuita ajaa vallanhimo, se tunne, joka pakottaa heidät tunkemaan näppejään muiden asioihin, jotta saisivat niitä muuttumaan mieleisikseen. Joillekin riittää se, että asiat muuttuvat edes johonkin suuntaan heidän ansiostaan, huonokin suunta käy.

Varsinkin itse pitkään parisuhteessa olleiden mielestä sinkku ei voi olla tyytyväinen sinkkuuteensa, vaan hänelle on löydettävä joku. Ihan sama, kuka. Kunhan vain ei ole yksin.

Jotkut ovat sitä mieltä, että sinkku vain ei tunnista sinkkuutensa syitä ja joko kiinnostuu vääristä ihmisistä tai ei kiinnostu oikein kenestäkään. Kun tällainen parittaja on myös sitä mieltä, että vastakohdat täydentävät toisiaan, jälki ei ole kaunista.

Minulle on pari kolme kertaa tehty tosi ruma temppu: on kerrottu parikseni aiotulle miehelle joko, että minä etsin tosi innokkaasti miestä, tai että minulle on kerrottu tästä miehestä ja olen hänestä kuulemani perusteella erittäin kiinnostunut. Minulle taas ei ole kerrottu, että miehelle on näytelty minun puolestani vihreää valoa, ja sitten minä istun sokkotreffikahveilla ihmettelemässä, miksi treffikumppani käyttäytyy niin perin kummallisesti.

Vierailija
16/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhemmalla ikäpolvella on näitä kummallisuuksia, ettei ymmärretä yksin eläviä. Heidän nuoruudessaan leimautui vanhaksipojaksi- tai piiaksi ja se katsottiin häpeälliseksi. Eihän nykyään tälläistä ole, vaan sinkku-sanasta on tullut muotia. Mutta nämä vanhemmat ihmiset elävät yhä kasaria eivätkä ole heränneet 2020-luvulle. 

Vierailija
17/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Haluan ikäiseni lapsettoman naisen. On kuulemma liikaa vaadittu. Pitäis ottaa joku, jolla on jo pari lasta. Ok, jos oisin 35 v, mut nyt jo??

M27

Ei ole liikaa vaadittu. Etsin samanikäisenä miestä ja olin ehdoton siinä, etten halua mitään uusperhekuviota. Jos itselläni ei ole ennestään lapsia, miksi toisella pitäisi olla? Eri asia toki, jos oltaisiin jo nelikymppisiä, mutta harvalla on vielä tässä iässä lapsia.

Vierailija
18/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka oon itse nainen, niin kyllä joskus hirvittää, kun katson tätä miesten näkökulmasta. Muutamalle kaverimiehelle on tyrkytetty vaikka millaisia naisia. Miehet ovat fiksuja, käyvät töissä jne. Sitten tarjotaan naisia, joita ei kiinnosta työssäkäynti tai muutenkaan huolehtia mistään.

On muuten yleinen kuvio näissä naittamisissa, että fiksulle ja skarpille tyypille tarjotaan aina jotain elämänhallintaongelmaista, henkisesti kehittymätöntä tmv. puolisoehdokasta. Harvemmin niin, että se toinen osapuoli olisi yhtä fiksu ja skarppi. Meinaavatko sitten, että se skarpimpi osapuoli pitäisi huolta tästä toisesta vai onko kyseessä aiemmassa viestissä mainittu ilkeyttään parittaminen.

Tämä!! Ihan sama, onko nainen vai mies se fiksu ja skarppi, mutta miksi siihen rinnalle halutaan joku perässä vedettävä? Kiva tarjous sille toiselle, mutta ei minua huvittaisi ottaa puolisoksi aikuista lasta, jota saisi olla paapomassa.

Vierailija
19/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu, samaa olen miettinyt. Minullekin on tyrkytetty miehiä, jotka ovat olleet kaikkea sitä mitä EN kumppaniltani halua. Heissä ei ole ollut yhtäkään asiaa, joka olisi saanut minut kiinnostumaan. Mulle ei riitä kiinnostuksen heräämiseen, että toinen on oikeaa sukupuolta ja sinkku.

Mulla ei ole mitään ongelmaa olla yksin niin kauan kunnes kohtaan ihmisen joka on just eikä melkein. Vaikka sitten loppuelämäni. Jollain muulla kuitenkin tuntuu olevan tämän asian kanssa ogelma.

Vierailija
20/88 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ne ajattelee, et se on kätevää kun kaksi epätoivoista sinkkua saadaan kohtaamaan. Koska ne ei muuten mene kaupaksi. Naittajat ovat olevinaan hyväntekijöitä.

Sinkku eli muiden mielestä = epätoivoinen :D

Se, että elää yksin, ei tarkoita, että pitäisi riemusta kiljuen ottaa kuka tahansa vastaantulija elämänkumppaniksi. Paljon mukavampaa on olla yksin kuin väärän ihmisen kanssa tai huonossa parisuhteessa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kolme viisi