Lue keskustelun säännöt.
Mistä voi johtua jos itsemurhan tehneen läheinen kieltää henkilön olleen masentunut?
02.03.2021 |
Eräs henkilö teki siis jo vuosia sitten itsemurhan. Hän oli oman tietoni mukaan kamppaillut masennuksen/ahdistuksen kanssa jo pitkään, vaikka ei siltä ulospäin suoraan näyttänytkään. Tämän itsemurhan tehneen henkilön ystävä on kuitenkin edelleen vuosien jälkeen sitä mieltä, että ei kyseessä voinut olla masennus. Hän nyt vain tappoi itsensä, se oli ennemminkin ”päähänpisto” eikä kyseessä ollut mikään sairaus. Mikä tuollaisen kieltämisen taustalla voi olla? Olen näin ihmisen psykologiasta kiinnostuneena jo pitkään pohtinut, voiko olla niin että asia on jotenkin helpompi hyväksyä vierestä silloin, jos ikään kuin uskottelee itselleen että taustalla ei ollut mitään sellaista johon olisi kukaan voinut puuttua? Ettei silloin kukaan olisi voinut auttaa?
Minusta tuo on mielenkiintoista, sillä voisi kuvitella että nimenomaan tuollaisen selkeään syyhyn nojaten tragedia olisi helpompi käsittää. Että masennus sai tekemään niin, eikä henkilö ollut tekohetkellä oma itsensä. Mitä mieltä olette? Tiedän että asia on varmasti monelle arka, mutta jos täällä on itsemurhan tehneiden läheisiä paikalla, olisi mukava keskustella aiheesta. Auttaako teitä selitys siitä, että henkilön täytyi olla masentunut vai onko se vaikea hyväksyä? Enkä nyt siis väitä, että tietäisin mitä henkilön päässä on silloin liikkunut. En vaan ole itse koskaan kuullut, että ihminen voisi päätyä itsemurhaan ns. ”normaalissa” tilanteessa (eikä minkään esim. sotatilanteen keskellä jostain ulkoisesta pakosta, ole psykoosissa tms. ) jos ei ole masentuneessa tilassa, eli jos ei tunne olevansa umpikujassa. Mitä mieltä te olette? Voiko ihminen päätyä itsemurhaan hetken mielijohteesta jos ei ole taustaa mielenterveysongelmista? Ne kun voivat olla myös piilossa jopa ystäviltä. :(
Kommentit (101)
Ehkäpä hän tietää, ettei tuo ihminen ollut masentunut tai vastaavaa. Minun itsemurhani jälkeen muutama ihminen tulee selittelemään ja erityisesti ihmettelemään tekoani monin eri tavoin, mutta vain minä tiedän todellisen syyn ja oman mielentilani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen itsemurhaa yrittäneen läheinen. Minun on helpompi ymmärtää, että se oli päähänpisto. Tiesin hänen olleen masentunut, mutta masennus ei tunnu minusta ymmärrettävältä. Olen itsekin ollut masentunut, eikä mieleeni edes tullut itseni tappaminen. Ja iso osa ihmisistä ovat masentuneita, eikä silti yritä mitään.
Siis ei minulle tarvitse selittää, että masennusta on eri asteista tms., mutta impulsiivisuus on vain helpompi ymmärtää, varsinkin tietää tyypin olevan impulsiivinen. Jos tyyppi olisi harkitseva hidas luonteeltaan, niin ehkä ajattelisin toisin. Ei se kieltämistä ole.
Toinen asia on se, että vaikea uskoa masennusta, jos sitä ei ole toisesta huomannut.
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä hän tietää, ettei tuo ihminen ollut masentunut tai vastaavaa. Minun itsemurhani jälkeen muutama ihminen tulee selittelemään ja erityisesti ihmettelemään tekoani monin eri tavoin, mutta vain minä tiedän todellisen syyn ja oman mielentilani.
Kuulostat kyllä masentuneelta. Oletko ajatellut että puhuisit asiasta jollekin? Itsemurha ei varmasti ole ainut ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen itsemurhaa yrittäneen läheinen. Minun on helpompi ymmärtää, että se oli päähänpisto. Tiesin hänen olleen masentunut, mutta masennus ei tunnu minusta ymmärrettävältä. Olen itsekin ollut masentunut, eikä mieleeni edes tullut itseni tappaminen. Ja iso osa ihmisistä ovat masentuneita, eikä silti yritä mitään.
Siis ei minulle tarvitse selittää, että masennusta on eri asteista tms., mutta impulsiivisuus on vain helpompi ymmärtää, varsinkin tietää tyypin olevan impulsiivinen. Jos tyyppi olisi harkitseva hidas luonteeltaan, niin ehkä ajattelisin toisin. Ei se kieltämistä ole.
Toinen asia on se, että vaikea uskoa masennusta, jos sitä ei ole toisesta huomannut.
Mutta eihän nuo poissulje toisiaan mitenkään. Voihan sitä ajatella, että taustalla oli masennusta, mutta teko oli lopulta kuitenkin impulsiivinen päähänpisto? Ei-masentunut saa kuitenkin mahdollisesti aika erilaisia päähänpistoja. Voimia sinne, oli asia miten tuore tai vanha tahansa.
Umpikuja on voinut johtua fyysisestäkin sairaudesta (kovat kivut) joka on äkisti pahentunut ennen kuin mieli ehtii varsinaisesti masentua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet tekevät itsemurhan vaikka eivät olekaan masentuneita.
Vierailija kirjoitti:
Monet tekevät itsemurhan vaikka eivät olekaan masentuneita.
Niinkö? Mistä syystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä taustalla on ymmärtämättömyys ja kouluttamattomuus liittyen mt ongelmiin. Eihän kaikilla ole oikeaa tietoa asioista eikä auta vaikka sitä antaisi. Ihmisillä on kaikenlaista "minusta tuntuu" pohjaista ajattelua.
Kaikilla ei ole lahjoja ajatteluun ja ymmärtämiseen. Tiedän kokemuksesta.
Masennusta ja siitä syntyvää polkua itsemurhaan on todella hankala ymmärtää ilman omaa kokemusta. Itselleni tuli _oikea_ ymmärrys asiasta, kun ensimmäisen kerran mietin itsemurhaa realistisena vaihtoehtona: Siihen asti ajattelin, että masentuneet ovat vain vähän sekaisin ja kieltäydyin uskomasta, että masennus voisi yksin olla syy murhaan.
Siis, kaveri ei välttämättä vain kykene käsittämään, miten rajusti masennus voi ihmiseen vaikuttaa, ja ehkä etsii sen takia muualta loogisempia ja ymmärrettävempiä syitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut monella tavalla masentunut. On ollut pientä alakuloa, itkuisuutta ja unettomuutta. On ollut itseinhoa, toivottomuutta ja sairauslomia. On ollut impulsiivisia itsemurha-ajatuksia esim moottoritiellä ajaessa ja juna-asemilla. Näissä em. tilanteissa on ollut 50-60 tsänssit kuolla ja jäädä eloon. No, olen jäänyt eloon.
Nuo pahimmat on olleet tilanteissa, joissa masennus on ollut hoitamaton. Olen opiskellut tai käynyt töissä. Kukaan ei ole tiennyt, mitä päässäni on liikkunut. Ei edes perhe. Sitä mielentilaa ei pysty kuvailemaan. On vain mustaa. Ja millään ei ole mitään väliä.
Enpä ole törmännyt moiseen, että itsemurhan tehneen ei uskottaisi kärsineen vähintään syvästä masennuksesta. Tosin minulla on yksi läheinen, jolla on epävakaa persoonallisuushäriö ja on tehnyt itsemurhalla kiristys ym. tempauksia aika monta. En usko, että on tekohetkellä ollut masentunut tai edes tahtonut kuolla, joten jos olisi vahingossa tappanut itsensä, ei olisi ollut tekohetkellä masentunut kun ei ole edes kuolla tahtonut. Vihaa ja väkivaltaa on siinä tunnetilassa ollut eniten taustalla, toki niin niinkuin muutkin saattaa hänellä olla syviäkin masennusjaksoja. Tiedän, ettei minua uskota, että miinusta vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kieltäminen on yksi surun käsittelemisen tavoista/tasoista, mutta eihän nyt its#rin tekemiseen masennusta tarvita. Se voi olla myös ns järkivalinta esim parantumattomasti syöpäsairaalla koska kaikki ei mittaa elämää sen pituudella vaan ainoastaan laadulla. Oma läheiseni meni syöpään parissa viikossa ja kyllä jo siihen mahtui ihan tarpeeksi kärsimystä ja tuskaa että ymmärrän hyvin, että kaikki ei sitä halua jäädä kokemaan vaan haluaa päättää itse koska se oma lähdön hetki on. Silloin se voi olla vielä kauniskin vaikka sitä ei muut näkisi.
N40+
Kyllähän nuo masentuneet useinkin vaikuttavat ulospäin jopa iloisilta ja hyväntuulisilta.
Ei musta olis arvannut että vaatteiden alla veri valuu viiltohaavoista ja mietin jatkuvasti mitä pillereitä pitää haalia että voin nukahtaa heräämättä. Yksin ollessa vain itkin. Muille mä hymyilin, olin ystävällinen ja aina avulias ja reipas, joskin ujo.
Miehelläni on kaksisuuntainen ja hänessä muutos iloisesta ja onnellisesta apaattiseksi ja itsetuhoiseksi tapahtuu päivässä. Hyvinä päivinä ei ikinä uskoisi, että on joskus koettanut ottaa henkeään.
Myöskään kaikille muille ihmisille ei kerrota ja näytetä kaikkea mitä toisille luotetaan. Mulla on mieheni lisäksi vain yksi ihminen, joka tietää ihan kaiken oloistani. Vanhemmat, kaverit ja sisaruksetkaan ei tiedä, en halua huolestuttaa.
Jotkut pyörittelee ajatusta päässään vaikka eivät sitä halua ja sit esim kännissä saa rohkeutta ja toimia lopullisen päähänpiston mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet tekevät itsemurhan vaikka eivät olekaan masentuneita.
Niinkö? Mistä syystä?
Äkkipikaiset ja kiukunpuuskia saavat voivat tehdä itsarin kun tuntevat joutuneensa umpikujaan.
Samoin aina hyvin pärjänneet ihmiset, kun tuleekin tilanne, ettäei itse selviäkään.
Ihmisillä on myös ystäviä/tuttavia, jotka eivät tunnista toisen masennusta.
Moni masentunut salaa pahan olonsa tai sitten seurassa heidän olonsa kohenee, eivätkä ystävät huomaa masennusta.
Varsinkaan miehet eivät toisilleen tunteistaan paljon puhu.
Vierailija kirjoitti:
Umpikuja on voinut johtua fyysisestäkin sairaudesta (kovat kivut) joka on äkisti pahentunut ennen kuin mieli ehtii varsinaisesti masentua.
Joo, siksi kirjoitinkin tuohon aloitukseen että jos on kyseessä ns. ”normaali” tilanne eikä jotain tuollaista selkeää syytä. Jos olisi ollut kyse kivuista, ystävä olisi niistä tiennyt. Vaikuttaa siis henkiseltä kivulta jota ei kuitenkaan haluta mieltää masennukseksi. Kysymys on, miksi siitä ei voida puhua masennuksena.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut monella tavalla masentunut. On ollut pientä alakuloa, itkuisuutta ja unettomuutta. On ollut itseinhoa, toivottomuutta ja sairauslomia. On ollut impulsiivisia itsemurha-ajatuksia esim moottoritiellä ajaessa ja juna-asemilla. Näissä em. tilanteissa on ollut 50-60 tsänssit kuolla ja jäädä eloon. No, olen jäänyt eloon.
Nuo pahimmat on olleet tilanteissa, joissa masennus on ollut hoitamaton. Olen opiskellut tai käynyt töissä. Kukaan ei ole tiennyt, mitä päässäni on liikkunut. Ei edes perhe. Sitä mielentilaa ei pysty kuvailemaan. On vain mustaa. Ja millään ei ole mitään väliä.
Jatkan vielä, että en ole lainkaan impulsiivinen ihminen vaan päinvastoin erittäin rauhallinen. Mutta syvä, hoitamaton masennus tuo minulle mukanaan vahvasti impulsiivisen kuolemavietin.
Sitten on toki näitä, jotka päättävät poistua täältä ilman masennusta. Onkohan se enemmän jotain kylmän viileää järkeilyä?
Tiedän montakin pikaistuksissa tehtyä itsaria, joten ei ne kaikki sen tehneet ole olleet masentunita. Myös psykoosissa voi tehdä tavallaan vahingossa itsarin, kun haluaa vain että psykoosi päättyy. Tiedän myös kaksi epäselvää tapausta joissa ei vain poliisi tutkinut enempää, jotka satoivat varsin hyvin olla myös tap
poja.
Enemmän tiedän masentuneiksi itsensä kokeneiden itsariyrityksiä kuin onnistuneita, sellaisia "hätähuutoja ja avunpyyntöjä" siis.
Vierailija kirjoitti:
Kieltäminen on yksi ihan tunnistettuja kriisin kohtaamisen muotoja.
Kuinka kauan kieltäminen voi jatkua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet tekevät itsemurhan vaikka eivät olekaan masentuneita.
Niinkö? Mistä syystä?
Päähänpisto, paha mieli, halu näyttää (puolisolle tai vanhemmille) että paskaakaan teistä välitän, kannabis ja muut huumeet jne.
Iso osa itsemurhan tehneistä on päihyttävien aineiden vaikutuksen alaisena.
Masentuneet kuvittelevat olevansa erityisiä uniikkeja lumihiutaleita. Eivät ole.
Kieltäminen on yksi ihan tunnistettuja kriisin kohtaamisen muotoja.