Mikä on pisin aika jonka olette olleet parisuhteessa ilman seksiä?

Voi tokkiinsa. Sekin hetki tulee joka parisuhteessa, kun ei seksiä ole ollenkaan. Toisilla aikaisemmin, toisilla myöhemmin.

Ukko-Lode kirjoitti:

Voi tokkiinsa. Sekin hetki tulee joka parisuhteessa, kun ei seksiä ole ollenkaan. Toisilla aikaisemmin, toisilla myöhemmin.

Ja jos kokee, ettei se ole hyvä asia, eikä halua sellaista suhdetta, niin siihen ei ole pakko tyytyä.

Jos seksi loppuu, mutta itsekin kokee että asian kanssa voi elää (esim omat halut ei ole kovin suuret, tai ne voi tyydyttää muualla) niin eihän siinä oo mitään ongelmaa.

Kyllä ihmisellä saa olla kriteereitä suhteelle. Saa haluta asioita ja joidenkin asioiden puuttuminen on hyvä syy erota. Yksinkin on oikein mukavaa. Ja maailmassa riittää ihmisiä, jos ei sitten yksin haluakaan olla.

Mä eroaisin, jos mies ilmottaisi että seksiä ei enää tule missään muodossa, häntä ei enää kiinnosta. Tilanne olisi pöyristyttävä.

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Voi tokkiinsa. Sekin hetki tulee joka parisuhteessa, kun ei seksiä ole ollenkaan. Toisilla aikaisemmin, toisilla myöhemmin.

Ja jos kokee, ettei se ole hyvä asia, eikä halua sellaista suhdetta, niin siihen ei ole pakko tyytyä.

Jos seksi loppuu, mutta itsekin kokee että asian kanssa voi elää (esim omat halut ei ole kovin suuret, tai ne voi tyydyttää muualla) niin eihän siinä oo mitään ongelmaa.

Kyllä ihmisellä saa olla kriteereitä suhteelle. Saa haluta asioita ja joidenkin asioiden puuttuminen on hyvä syy erota. Yksinkin on oikein mukavaa. Ja maailmassa riittää ihmisiä, jos ei sitten yksin haluakaan olla.

Mä eroaisin, jos mies ilmottaisi että seksiä ei enää tule missään muodossa, häntä ei enää kiinnosta. Tilanne olisi pöyristyttävä.

Jos yksinkin on mukavampaa kuin seksittömässä parisuhteessa, niin parempi ehkä ollakin yksin. Tuon kauniimmin tai suoremmin muotoillun ilmoituksen, ettei seksi enää kiinnosta on moni mies saanut kuulla (syynä ikä, sairaudet, traumaattinen synnytys ym.). Silti on yhteistä elämää, yhdessä koettuja myötä- ja vastamäkiä, yhdessä surtuja suruja ja riemuittuja riemuja, monia toteutettuja yhteisiä projekteja, lapsia, joita yhdessä rakastetaan ja jotka kerran nukahtivat jommankumman kainaloon iltasatua kuunnellen. Kenties lapsenlapsia, joille mummo ja ukki ovat erottamaton kokonaisuus. On se tunne, että vaikka maailma kuinka kolhisi, niin minulla on se vankkumattoman solidaarinen kumppani. En kaikkea tätä vaihtaisi siihen kahteen sekuntiin kerran viikossa, kun genitaaleissa tekisi höpöä.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Voi tokkiinsa. Sekin hetki tulee joka parisuhteessa, kun ei seksiä ole ollenkaan. Toisilla aikaisemmin, toisilla myöhemmin.

Ja jos kokee, ettei se ole hyvä asia, eikä halua sellaista suhdetta, niin siihen ei ole pakko tyytyä.

Jos seksi loppuu, mutta itsekin kokee että asian kanssa voi elää (esim omat halut ei ole kovin suuret, tai ne voi tyydyttää muualla) niin eihän siinä oo mitään ongelmaa.

Kyllä ihmisellä saa olla kriteereitä suhteelle. Saa haluta asioita ja joidenkin asioiden puuttuminen on hyvä syy erota. Yksinkin on oikein mukavaa. Ja maailmassa riittää ihmisiä, jos ei sitten yksin haluakaan olla.

Mä eroaisin, jos mies ilmottaisi että seksiä ei enää tule missään muodossa, häntä ei enää kiinnosta. Tilanne olisi pöyristyttävä.

Jos yksinkin on mukavampaa kuin seksittömässä parisuhteessa, niin parempi ehkä ollakin yksin. Tuon kauniimmin tai suoremmin muotoillun ilmoituksen, ettei seksi enää kiinnosta on moni mies saanut kuulla (syynä ikä, sairaudet, traumaattinen synnytys ym.). Silti on yhteistä elämää, yhdessä koettuja myötä- ja vastamäkiä, yhdessä surtuja suruja ja riemuittuja riemuja, monia toteutettuja yhteisiä projekteja, lapsia, joita yhdessä rakastetaan ja jotka kerran nukahtivat jommankumman kainaloon iltasatua kuunnellen. Kenties lapsenlapsia, joille mummo ja ukki ovat erottamaton kokonaisuus. On se tunne, että vaikka maailma kuinka kolhisi, niin minulla on se vankkumattoman solidaarinen kumppani. En kaikkea tätä vaihtaisi siihen kahteen sekuntiin kerran viikossa, kun genitaaleissa tekisi höpöä.

Eipä sun tarttekaan vaihtaa. Minä ymmärrän, ymmärsin jo monta viestiä sitten. En silti ole samalla kannalla, eikä onneksi tarvitsekaan olla. En mä tule teitä tai ketääm muutakaan irti toisistanne repimään ja pakottamaan yhteen.

Moni on varmasti kuullut kumppaniltaan sen ettei kiinnosta enää pätkääkään ja jokainen tekee sit oman ratkaisunsa. Mitään yhtä ja samaa toimintamallia ei tarvitse olla.

Ja onhan silläkin aika pirusti väliä missä vaiheessa elämää ja suhdetta toi ilmoitus tulee. Että onko 24v ja seurustellut 3 vuotta. Vai onko 75 ja seurustellut 25 vuotta. Vai jotain muuta.

Jos sulla on mukavampaa seksittömässä suhteessa kuin yksin, en näe mitään syytä erota. Jos mulla on mukavampaa yksin tai jonkun toisen kanssa, kuin seksittömässä suhteessa, en näe pakottavaa syytä jäädä yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Voi tokkiinsa. Sekin hetki tulee joka parisuhteessa, kun ei seksiä ole ollenkaan. Toisilla aikaisemmin, toisilla myöhemmin.

Ja jos kokee, ettei se ole hyvä asia, eikä halua sellaista suhdetta, niin siihen ei ole pakko tyytyä.

Jos seksi loppuu, mutta itsekin kokee että asian kanssa voi elää (esim omat halut ei ole kovin suuret, tai ne voi tyydyttää muualla) niin eihän siinä oo mitään ongelmaa.

Kyllä ihmisellä saa olla kriteereitä suhteelle. Saa haluta asioita ja joidenkin asioiden puuttuminen on hyvä syy erota. Yksinkin on oikein mukavaa. Ja maailmassa riittää ihmisiä, jos ei sitten yksin haluakaan olla.

Mä eroaisin, jos mies ilmottaisi että seksiä ei enää tule missään muodossa, häntä ei enää kiinnosta. Tilanne olisi pöyristyttävä.

Jos yksinkin on mukavampaa kuin seksittömässä parisuhteessa, niin parempi ehkä ollakin yksin. Tuon kauniimmin tai suoremmin muotoillun ilmoituksen, ettei seksi enää kiinnosta on moni mies saanut kuulla (syynä ikä, sairaudet, traumaattinen synnytys ym.). Silti on yhteistä elämää, yhdessä koettuja myötä- ja vastamäkiä, yhdessä surtuja suruja ja riemuittuja riemuja, monia toteutettuja yhteisiä projekteja, lapsia, joita yhdessä rakastetaan ja jotka kerran nukahtivat jommankumman kainaloon iltasatua kuunnellen. Kenties lapsenlapsia, joille mummo ja ukki ovat erottamaton kokonaisuus. On se tunne, että vaikka maailma kuinka kolhisi, niin minulla on se vankkumattoman solidaarinen kumppani. En kaikkea tätä vaihtaisi siihen kahteen sekuntiin kerran viikossa, kun genitaaleissa tekisi höpöä.

Eipä sun tarttekaan vaihtaa. Minä ymmärrän, ymmärsin jo monta viestiä sitten. En silti ole samalla kannalla, eikä onneksi tarvitsekaan olla. En mä tule teitä tai ketääm muutakaan irti toisistanne repimään ja pakottamaan yhteen.

Moni on varmasti kuullut kumppaniltaan sen ettei kiinnosta enää pätkääkään ja jokainen tekee sit oman ratkaisunsa. Mitään yhtä ja samaa toimintamallia ei tarvitse olla.

Ja onhan silläkin aika pirusti väliä missä vaiheessa elämää ja suhdetta toi ilmoitus tulee. Että onko 24v ja seurustellut 3 vuotta. Vai onko 75 ja seurustellut 25 vuotta. Vai jotain muuta.

Jos sulla on mukavampaa seksittömässä suhteessa kuin yksin, en näe mitään syytä erota. Jos mulla on mukavampaa yksin tai jonkun toisen kanssa, kuin seksittömässä suhteessa, en näe pakottavaa syytä jäädä yhteen.

Asia klaari, mutta hieman pelottaisi olla sinun miehesi - jos kaikki on viime kädessä kiinni siitä ja sen kestävyydestä.

Niin kauan kuin omia haluja on ( toivottavasti lopun ikäni) olen vaimon kanssa parisuhteessa. Jos omat haluni tai kykyni jostain syystä loppuisi tyydyttäisin vaimon halut niin kauan kuin hän haluaisi. Olen ihan varma, että jos kävisi toisin päin vaimoni tekisi samoin tai sanoisi, että käy naimassa paineesi pois muualla kun pillua pitää kumminkin saada.

Me ollaan haluttu aina olla parisuhteessa ja siihen on kuulunut säännöllinen seksi itsestään selvyytenä.

M62

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin omia haluja on ( toivottavasti lopun ikäni) olen vaimon kanssa parisuhteessa. Jos omat haluni tai kykyni jostain syystä loppuisi tyydyttäisin vaimon halut niin kauan kuin hän haluaisi. Olen ihan varma, että jos kävisi toisin päin vaimoni tekisi samoin tai sanoisi, että käy naimassa paineesi pois muualla kun pillua pitää kumminkin saada.

Me ollaan haluttu aina olla parisuhteessa ja siihen on kuulunut säännöllinen seksi itsestään selvyytenä.

M62

Siis et kaipaa toista ihmistä, hellyyttä, läheisyyttä yms. jota ihmiset sivusuhteistaan omien sanojensa mukaan hakevat, vaan sinä kaipaat pillua. En ymmärrä tätä, mutta kunnioitan rehellisyyttäsi.

Ukko-Lode kirjoitti:

Ehkäpä juuri sen takia, etten ymmärrä. Yritän myös lisätä muiden lukijoiden ymmärrystä, saada heitä hieman ajattelemaan. Ehkä joskus onnistunkin, esimerkiksi sinun kohdallasi

Tässä on sinulle vastannut useampi keskustelija, jotka ovat sanoneet, että ymmärtävät hyvin ettei sinun tarvitse erota jos olet sinut sen asian kanssa ettet loppuelämäsi aikana tule harrastamaan seksiä. Sen sijaan sinä vaikutat olevan täydellisen kyvytön ymmärtämään vastapuolta, joten enemmänkin työstettävää on sen asian suhteen.

Useimmat ihmiset eivät olisi missään olosuhteissa ok sen asian kanssa, jos heille vaikkapa kumppani yksipuolisesti ilmoittaa, että seksi ei enää kuulu tähän parisuhteeseen. Seksivietin omaaville henkilöille seksi on sen verran keskeinen perustarve, että vaikeudet sen hyväksymisessä eivät ole kiinni minkään asian ymmärryksen puutteesta. Mitkään aikaisemman yhteisolon aikana koetut asiat eivät kallista vaakakuppia tai poista henkilön fyysisiä tarpeita. Vain muistojen varassa ei voi eikä kannata elää. Ja edelleen, ennen kuin otat sen uudelleen puheeksi, seksikertojen tiheyden väheneminen on täysin eri asia kuin seksin loppuminen. Miten monella eri tavalla tämä täytyisi sinulle selittää?

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Ehkäpä juuri sen takia, etten ymmärrä. Yritän myös lisätä muiden lukijoiden ymmärrystä, saada heitä hieman ajattelemaan. Ehkä joskus onnistunkin, esimerkiksi sinun kohdallasi

Tässä on sinulle vastannut useampi keskustelija, jotka ovat sanoneet, että ymmärtävät hyvin ettei sinun tarvitse erota jos olet sinut sen asian kanssa ettet loppuelämäsi aikana tule harrastamaan seksiä. Sen sijaan sinä vaikutat olevan täydellisen kyvytön ymmärtämään vastapuolta, joten enemmänkin työstettävää on sen asian suhteen.

Useimmat ihmiset eivät olisi missään olosuhteissa ok sen asian kanssa, jos heille vaikkapa kumppani yksipuolisesti ilmoittaa, että seksi ei enää kuulu tähän parisuhteeseen. Seksivietin omaaville henkilöille seksi on sen verran keskeinen perustarve, että vaikeudet sen hyväksymisessä eivät ole kiinni minkään asian ymmärryksen puutteesta. Mitkään aikaisemman yhteisolon aikana koetut asiat eivät kallista vaakakuppia tai poista henkilön fyysisiä tarpeita. Vain muistojen varassa ei voi eikä kannata elää. Ja edelleen, ennen kuin otat sen uudelleen puheeksi, seksikertojen tiheyden väheneminen on täysin eri asia kuin seksin loppuminen. Miten monella eri tavalla tämä täytyisi sinulle selittää?

Mutta oletko koskaan ajatellut, että tilanteesi voisi olla jo addiktio? Olen nähnyt läheltä tilanteita, jossa alkoholi on ollut tärkeämpi kuin läheisten rakkaus, omien lasten turvallisuus, taloudellisesta asemasta ja omasta terveydestä nyt puhumattakaan. Ja olen todella nähnyt myös ihmisiä, joille seksi on kuin alkoholi. Jos et voi olla ilman seksiä, niin eikö se jo pelota? Onko se tärkeämpää kuin rakkaus, lapset, kunniallisuus ja luotettavuus? Oletko miettinyt mitä oikeastaan seksistä haet, minkä tyhjiön se elämässäsi täyttää. Onko tarpeesi luontainen vai opittu tapa, jossa aivojen mielihyväjärjestelmä kaipaa yhä voimakkaampia yllykkeitä, kun entisiin on totuttu.

En ole absolutisti, mutta jos nyt tulisi kieltolaki, niin voisin tyynesti kaataa pari viinipulloani viemäriin ja olla muistamatta koko asiaa loppuikäni. Näin pitäisi suhtautua kaikkiin stimulantteihin, seksiinkin.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Ehkäpä juuri sen takia, etten ymmärrä. Yritän myös lisätä muiden lukijoiden ymmärrystä, saada heitä hieman ajattelemaan. Ehkä joskus onnistunkin, esimerkiksi sinun kohdallasi

Tässä on sinulle vastannut useampi keskustelija, jotka ovat sanoneet, että ymmärtävät hyvin ettei sinun tarvitse erota jos olet sinut sen asian kanssa ettet loppuelämäsi aikana tule harrastamaan seksiä. Sen sijaan sinä vaikutat olevan täydellisen kyvytön ymmärtämään vastapuolta, joten enemmänkin työstettävää on sen asian suhteen.

Useimmat ihmiset eivät olisi missään olosuhteissa ok sen asian kanssa, jos heille vaikkapa kumppani yksipuolisesti ilmoittaa, että seksi ei enää kuulu tähän parisuhteeseen. Seksivietin omaaville henkilöille seksi on sen verran keskeinen perustarve, että vaikeudet sen hyväksymisessä eivät ole kiinni minkään asian ymmärryksen puutteesta. Mitkään aikaisemman yhteisolon aikana koetut asiat eivät kallista vaakakuppia tai poista henkilön fyysisiä tarpeita. Vain muistojen varassa ei voi eikä kannata elää. Ja edelleen, ennen kuin otat sen uudelleen puheeksi, seksikertojen tiheyden väheneminen on täysin eri asia kuin seksin loppuminen. Miten monella eri tavalla tämä täytyisi sinulle selittää?

Mutta oletko koskaan ajatellut, että tilanteesi voisi olla jo addiktio? Olen nähnyt läheltä tilanteita, jossa alkoholi on ollut tärkeämpi kuin läheisten rakkaus, omien lasten turvallisuus, taloudellisesta asemasta ja omasta terveydestä nyt puhumattakaan. Ja olen todella nähnyt myös ihmisiä, joille seksi on kuin alkoholi. Jos et voi olla ilman seksiä, niin eikö se jo pelota? Onko se tärkeämpää kuin rakkaus, lapset, kunniallisuus ja luotettavuus? Oletko miettinyt mitä oikeastaan seksistä haet, minkä tyhjiön se elämässäsi täyttää. Onko tarpeesi luontainen vai opittu tapa, jossa aivojen mielihyväjärjestelmä kaipaa yhä voimakkaampia yllykkeitä, kun entisiin on totuttu.

En ole absolutisti, mutta jos nyt tulisi kieltolaki, niin voisin tyynesti kaataa pari viinipulloani viemäriin ja olla muistamatta koko asiaa loppuikäni. Näin pitäisi suhtautua kaikkiin stimulantteihin, seksiinkin.

Jotain itsekeskeisyyttä se tuokin on, ettet osaa tai halua hyväksyä muiden näkemyksiä muuten kuin nälvien ja vähätellen. Että "mikäs siinä, mutta pelottais olla miehesi" tai "haluat vain p illua, mutta ainakin oot rehellinen". Irvailet, vähättelet muiden ihmisten haluja ja oikeutta elää omannäköistä elämää.

Ihan turha jatkaa tätä vääntöä, olen jo antanut sun näkemyksille tilaa ja sanonut toistuvasti olevani jopa samaa mieltä. Että EI OLE TIETENKÄÄN SYYTÄ EROTA, JOS RAKASTAA JA ELÄMÄ ON HYVÄÄ JA ON TYYTYVÄINEN. Minä en olisi tyytyväinen, jos kumppani ei enää haluaisi mua, eikä edes tyydyttää mua.

Ja onko se joku addiktio. Voi jestas. Onko kaikki mistä en kauheesti välitä jollain tavalla haitallista ja huonoa. Minä en välitä matkailusta, joten voin vääntää tuhat viestiä siitä miten muut et tajua sen tylsyyttä, saastuttavuutta, työläyttä, kalleutta... ja sitten kun tulee hyviä vasta-argumentteja niin aina voi vielä potkaista nilkkaan "jooo no olkoon sitte niin, mutta olet kyllä aika itsekäs ja varmaan joku matkailuaddikti. Vertaan alkoholismiin sinun asennettasi".

Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Ehkäpä juuri sen takia, etten ymmärrä. Yritän myös lisätä muiden lukijoiden ymmärrystä, saada heitä hieman ajattelemaan. Ehkä joskus onnistunkin, esimerkiksi sinun kohdallasi

Tässä on sinulle vastannut useampi keskustelija, jotka ovat sanoneet, että ymmärtävät hyvin ettei sinun tarvitse erota jos olet sinut sen asian kanssa ettet loppuelämäsi aikana tule harrastamaan seksiä. Sen sijaan sinä vaikutat olevan täydellisen kyvytön ymmärtämään vastapuolta, joten enemmänkin työstettävää on sen asian suhteen.

Useimmat ihmiset eivät olisi missään olosuhteissa ok sen asian kanssa, jos heille vaikkapa kumppani yksipuolisesti ilmoittaa, että seksi ei enää kuulu tähän parisuhteeseen. Seksivietin omaaville henkilöille seksi on sen verran keskeinen perustarve, että vaikeudet sen hyväksymisessä eivät ole kiinni minkään asian ymmärryksen puutteesta. Mitkään aikaisemman yhteisolon aikana koetut asiat eivät kallista vaakakuppia tai poista henkilön fyysisiä tarpeita. Vain muistojen varassa ei voi eikä kannata elää. Ja edelleen, ennen kuin otat sen uudelleen puheeksi, seksikertojen tiheyden väheneminen on täysin eri asia kuin seksin loppuminen. Miten monella eri tavalla tämä täytyisi sinulle selittää?

Mutta oletko koskaan ajatellut, että tilanteesi voisi olla jo addiktio? Olen nähnyt läheltä tilanteita, jossa alkoholi on ollut tärkeämpi kuin läheisten rakkaus, omien lasten turvallisuus, taloudellisesta asemasta ja omasta terveydestä nyt puhumattakaan. Ja olen todella nähnyt myös ihmisiä, joille seksi on kuin alkoholi. Jos et voi olla ilman seksiä, niin eikö se jo pelota? Onko se tärkeämpää kuin rakkaus, lapset, kunniallisuus ja luotettavuus? Oletko miettinyt mitä oikeastaan seksistä haet, minkä tyhjiön se elämässäsi täyttää. Onko tarpeesi luontainen vai opittu tapa, jossa aivojen mielihyväjärjestelmä kaipaa yhä voimakkaampia yllykkeitä, kun entisiin on totuttu.

En ole absolutisti, mutta jos nyt tulisi kieltolaki, niin voisin tyynesti kaataa pari viinipulloani viemäriin ja olla muistamatta koko asiaa loppuikäni. Näin pitäisi suhtautua kaikkiin stimulantteihin, seksiinkin.

Jotain itsekeskeisyyttä se tuokin on, ettet osaa tai halua hyväksyä muiden näkemyksiä muuten kuin nälvien ja vähätellen. Että "mikäs siinä, mutta pelottais olla miehesi" tai "haluat vain p illua, mutta ainakin oot rehellinen". Irvailet, vähättelet muiden ihmisten haluja ja oikeutta elää omannäköistä elämää.

Ihan turha jatkaa tätä vääntöä, olen jo antanut sun näkemyksille tilaa ja sanonut toistuvasti olevani jopa samaa mieltä. Että EI OLE TIETENKÄÄN SYYTÄ EROTA, JOS RAKASTAA JA ELÄMÄ ON HYVÄÄ JA ON TYYTYVÄINEN. Minä en olisi tyytyväinen, jos kumppani ei enää haluaisi mua, eikä edes tyydyttää mua.

Ja onko se joku addiktio. Voi jestas. Onko kaikki mistä en kauheesti välitä jollain tavalla haitallista ja huonoa. Minä en välitä matkailusta, joten voin vääntää tuhat viestiä siitä miten muut et tajua sen tylsyyttä, saastuttavuutta, työläyttä, kalleutta... ja sitten kun tulee hyviä vasta-argumentteja niin aina voi vielä potkaista nilkkaan "jooo no olkoon sitte niin, mutta olet kyllä aika itsekäs ja varmaan joku matkailuaddikti. Vertaan alkoholismiin sinun asennettasi".

Huoh.

Jotenkin puhumme toistemme ohi. Minulle ydinongelma, jota en ymmärrä on se, että lähteekö joku todella parisuhteeseen ensisijaisesti seksin vuoksi tai seksiä saadakseen. Nykymaailman aikaan avioliitto tai parisuhde ylipäätään ei ole ainut mahdollisuus seksin harjoittamiselle ja - kuten tutkimukset näyttävät - valtaosassa parisuhteita jompikumpi tai kumpikin osapuoli on seksuaalisesti turhautunut (toiselta vaaditaan liikaa, toinen ei saa tarpeeksi). Kuten lukemattomien pariskuntien kokemus osoittaa, ei seksuaalinen halukkuus parisuhteen solmimisen hetkellä mitenkään ennusta sitä, mihin suuntaan se vuosien vieriessä kehittyy.

Jos seksi on kovin tärkeä asia elämässä, niin varminta on olla sinkku. Turhautuminen voi silloinkin olla suurta, mutta ei ainakaaan kiusaa toista ihmistä. Parisuhteeseen kannattaa mennä silloin, jos tuntee tuossa olevan ihmisen, jonka kanssa elämä on jaettava, toi se elämä sitten mitä tahansa. Seksuaalinen tyydyttämättömyys saattaa olla parisuhde-elämän koettelemuksista pienin. Kysy vaikka vakavasti sairaan lapsen vanhemmilta.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Ehkäpä juuri sen takia, etten ymmärrä. Yritän myös lisätä muiden lukijoiden ymmärrystä, saada heitä hieman ajattelemaan. Ehkä joskus onnistunkin, esimerkiksi sinun kohdallasi

Tässä on sinulle vastannut useampi keskustelija, jotka ovat sanoneet, että ymmärtävät hyvin ettei sinun tarvitse erota jos olet sinut sen asian kanssa ettet loppuelämäsi aikana tule harrastamaan seksiä. Sen sijaan sinä vaikutat olevan täydellisen kyvytön ymmärtämään vastapuolta, joten enemmänkin työstettävää on sen asian suhteen.

Useimmat ihmiset eivät olisi missään olosuhteissa ok sen asian kanssa, jos heille vaikkapa kumppani yksipuolisesti ilmoittaa, että seksi ei enää kuulu tähän parisuhteeseen. Seksivietin omaaville henkilöille seksi on sen verran keskeinen perustarve, että vaikeudet sen hyväksymisessä eivät ole kiinni minkään asian ymmärryksen puutteesta. Mitkään aikaisemman yhteisolon aikana koetut asiat eivät kallista vaakakuppia tai poista henkilön fyysisiä tarpeita. Vain muistojen varassa ei voi eikä kannata elää. Ja edelleen, ennen kuin otat sen uudelleen puheeksi, seksikertojen tiheyden väheneminen on täysin eri asia kuin seksin loppuminen. Miten monella eri tavalla tämä täytyisi sinulle selittää?

Mutta oletko koskaan ajatellut, että tilanteesi voisi olla jo addiktio? Olen nähnyt läheltä tilanteita, jossa alkoholi on ollut tärkeämpi kuin läheisten rakkaus, omien lasten turvallisuus, taloudellisesta asemasta ja omasta terveydestä nyt puhumattakaan. Ja olen todella nähnyt myös ihmisiä, joille seksi on kuin alkoholi. Jos et voi olla ilman seksiä, niin eikö se jo pelota? Onko se tärkeämpää kuin rakkaus, lapset, kunniallisuus ja luotettavuus? Oletko miettinyt mitä oikeastaan seksistä haet, minkä tyhjiön se elämässäsi täyttää. Onko tarpeesi luontainen vai opittu tapa, jossa aivojen mielihyväjärjestelmä kaipaa yhä voimakkaampia yllykkeitä, kun entisiin on totuttu.

En ole absolutisti, mutta jos nyt tulisi kieltolaki, niin voisin tyynesti kaataa pari viinipulloani viemäriin ja olla muistamatta koko asiaa loppuikäni. Näin pitäisi suhtautua kaikkiin stimulantteihin, seksiinkin.

Jotain itsekeskeisyyttä se tuokin on, ettet osaa tai halua hyväksyä muiden näkemyksiä muuten kuin nälvien ja vähätellen. Että "mikäs siinä, mutta pelottais olla miehesi" tai "haluat vain p illua, mutta ainakin oot rehellinen". Irvailet, vähättelet muiden ihmisten haluja ja oikeutta elää omannäköistä elämää.

Ihan turha jatkaa tätä vääntöä, olen jo antanut sun näkemyksille tilaa ja sanonut toistuvasti olevani jopa samaa mieltä. Että EI OLE TIETENKÄÄN SYYTÄ EROTA, JOS RAKASTAA JA ELÄMÄ ON HYVÄÄ JA ON TYYTYVÄINEN. Minä en olisi tyytyväinen, jos kumppani ei enää haluaisi mua, eikä edes tyydyttää mua.

Ja onko se joku addiktio. Voi jestas. Onko kaikki mistä en kauheesti välitä jollain tavalla haitallista ja huonoa. Minä en välitä matkailusta, joten voin vääntää tuhat viestiä siitä miten muut et tajua sen tylsyyttä, saastuttavuutta, työläyttä, kalleutta... ja sitten kun tulee hyviä vasta-argumentteja niin aina voi vielä potkaista nilkkaan "jooo no olkoon sitte niin, mutta olet kyllä aika itsekäs ja varmaan joku matkailuaddikti. Vertaan alkoholismiin sinun asennettasi".

Huoh.

Jotenkin puhumme toistemme ohi. Minulle ydinongelma, jota en ymmärrä on se, että lähteekö joku todella parisuhteeseen ensisijaisesti seksin vuoksi tai seksiä saadakseen. Nykymaailman aikaan avioliitto tai parisuhde ylipäätään ei ole ainut mahdollisuus seksin harjoittamiselle ja - kuten tutkimukset näyttävät - valtaosassa parisuhteita jompikumpi tai kumpikin osapuoli on seksuaalisesti turhautunut (toiselta vaaditaan liikaa, toinen ei saa tarpeeksi). Kuten lukemattomien pariskuntien kokemus osoittaa, ei seksuaalinen halukkuus parisuhteen solmimisen hetkellä mitenkään ennusta sitä, mihin suuntaan se vuosien vieriessä kehittyy.

Jos seksi on kovin tärkeä asia elämässä, niin varminta on olla sinkku. Turhautuminen voi silloinkin olla suurta, mutta ei ainakaaan kiusaa toista ihmistä. Parisuhteeseen kannattaa mennä silloin, jos tuntee tuossa olevan ihmisen, jonka kanssa elämä on jaettava, toi se elämä sitten mitä tahansa. Seksuaalinen tyydyttämättömyys saattaa olla parisuhde-elämän koettelemuksista pienin. Kysy vaikka vakavasti sairaan lapsen vanhemmilta.

Ei varsinaisesti vakavasti sairaan, mutta kuitenkin kaksinkertaisen erityislapsen (nyt jo nuoren aikuisen) vanhempana voin vastata tuohon viimeiseen virkkeeseen täältä sivusta. Seksiin liittymättömiä koettelemuksia meillä todellakin on ollut matkan varrella, ja välillä elämä on tuntunut aivan pahuksen raskaalta. Seksiä meillä on kuitenkin ollut koko ajan, aivan koko ajan, silloinkin kun on murehdittu ja märehditty ja rähjätty toiselle omaa väsymystä ja on ollut kuormittavia kausia.

Jos ei seksiä olisi ollut, tai se olisi jäänyt pitemmälle katkolle kun jompi kumpi olisi yksipuolisesti kadottanut halunsa, niin olen täysin varma, että avioliittomme ei olisi sitä enää kestänyt. Seksi on ollut meille molemmille voimavara josta on ammennettu energiaa muihin koitoksiin, ja onneksemme molempien libidot ovat kohdanneet tässä asiassa. Jos toinen olisi alkanut tuollaista ”kun tämä haluttomuus nyt on aika pieni ongelma tässä sopassa...” -tyylistä puhetta, niin huh että olisi käynyt huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi nyt tehdä asialle jotain jos olet jo huomannut että mies etääntyy. Puolen vuoden päästä on jo liian myöhäistä. Ota asia puheeksi ja ehdota asioita jotka voisi lähentää teitä.

Tehdä mille asialle mitä? Jos ei haluta niin ei haluta, piste. Ei tarvitse harrastaa seksiä vain toista miellyttääkseen.

Ei tarvitse ei, mutta ei tarvitse olettaa että toinenkin joutuu olemaan ilman seksiä jos häntä kerran haluttaa.piste.

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Ehkäpä juuri sen takia, etten ymmärrä. Yritän myös lisätä muiden lukijoiden ymmärrystä, saada heitä hieman ajattelemaan. Ehkä joskus onnistunkin, esimerkiksi sinun kohdallasi

Tässä on sinulle vastannut useampi keskustelija, jotka ovat sanoneet, että ymmärtävät hyvin ettei sinun tarvitse erota jos olet sinut sen asian kanssa ettet loppuelämäsi aikana tule harrastamaan seksiä. Sen sijaan sinä vaikutat olevan täydellisen kyvytön ymmärtämään vastapuolta, joten enemmänkin työstettävää on sen asian suhteen.

Useimmat ihmiset eivät olisi missään olosuhteissa ok sen asian kanssa, jos heille vaikkapa kumppani yksipuolisesti ilmoittaa, että seksi ei enää kuulu tähän parisuhteeseen. Seksivietin omaaville henkilöille seksi on sen verran keskeinen perustarve, että vaikeudet sen hyväksymisessä eivät ole kiinni minkään asian ymmärryksen puutteesta. Mitkään aikaisemman yhteisolon aikana koetut asiat eivät kallista vaakakuppia tai poista henkilön fyysisiä tarpeita. Vain muistojen varassa ei voi eikä kannata elää. Ja edelleen, ennen kuin otat sen uudelleen puheeksi, seksikertojen tiheyden väheneminen on täysin eri asia kuin seksin loppuminen. Miten monella eri tavalla tämä täytyisi sinulle selittää?

Mutta oletko koskaan ajatellut, että tilanteesi voisi olla jo addiktio? Olen nähnyt läheltä tilanteita, jossa alkoholi on ollut tärkeämpi kuin läheisten rakkaus, omien lasten turvallisuus, taloudellisesta asemasta ja omasta terveydestä nyt puhumattakaan. Ja olen todella nähnyt myös ihmisiä, joille seksi on kuin alkoholi. Jos et voi olla ilman seksiä, niin eikö se jo pelota? Onko se tärkeämpää kuin rakkaus, lapset, kunniallisuus ja luotettavuus? Oletko miettinyt mitä oikeastaan seksistä haet, minkä tyhjiön se elämässäsi täyttää. Onko tarpeesi luontainen vai opittu tapa, jossa aivojen mielihyväjärjestelmä kaipaa yhä voimakkaampia yllykkeitä, kun entisiin on totuttu.

En ole absolutisti, mutta jos nyt tulisi kieltolaki, niin voisin tyynesti kaataa pari viinipulloani viemäriin ja olla muistamatta koko asiaa loppuikäni. Näin pitäisi suhtautua kaikkiin stimulantteihin, seksiinkin.

Jotain itsekeskeisyyttä se tuokin on, ettet osaa tai halua hyväksyä muiden näkemyksiä muuten kuin nälvien ja vähätellen. Että "mikäs siinä, mutta pelottais olla miehesi" tai "haluat vain p illua, mutta ainakin oot rehellinen". Irvailet, vähättelet muiden ihmisten haluja ja oikeutta elää omannäköistä elämää.

Ihan turha jatkaa tätä vääntöä, olen jo antanut sun näkemyksille tilaa ja sanonut toistuvasti olevani jopa samaa mieltä. Että EI OLE TIETENKÄÄN SYYTÄ EROTA, JOS RAKASTAA JA ELÄMÄ ON HYVÄÄ JA ON TYYTYVÄINEN. Minä en olisi tyytyväinen, jos kumppani ei enää haluaisi mua, eikä edes tyydyttää mua.

Ja onko se joku addiktio. Voi jestas. Onko kaikki mistä en kauheesti välitä jollain tavalla haitallista ja huonoa. Minä en välitä matkailusta, joten voin vääntää tuhat viestiä siitä miten muut et tajua sen tylsyyttä, saastuttavuutta, työläyttä, kalleutta... ja sitten kun tulee hyviä vasta-argumentteja niin aina voi vielä potkaista nilkkaan "jooo no olkoon sitte niin, mutta olet kyllä aika itsekäs ja varmaan joku matkailuaddikti. Vertaan alkoholismiin sinun asennettasi".

Huoh.

Jotenkin puhumme toistemme ohi. Minulle ydinongelma, jota en ymmärrä on se, että lähteekö joku todella parisuhteeseen ensisijaisesti seksin vuoksi tai seksiä saadakseen. Nykymaailman aikaan avioliitto tai parisuhde ylipäätään ei ole ainut mahdollisuus seksin harjoittamiselle ja - kuten tutkimukset näyttävät - valtaosassa parisuhteita jompikumpi tai kumpikin osapuoli on seksuaalisesti turhautunut (toiselta vaaditaan liikaa, toinen ei saa tarpeeksi). Kuten lukemattomien pariskuntien kokemus osoittaa, ei seksuaalinen halukkuus parisuhteen solmimisen hetkellä mitenkään ennusta sitä, mihin suuntaan se vuosien vieriessä kehittyy.

Jos seksi on kovin tärkeä asia elämässä, niin varminta on olla sinkku. Turhautuminen voi silloinkin olla suurta, mutta ei ainakaaan kiusaa toista ihmistä. Parisuhteeseen kannattaa mennä silloin, jos tuntee tuossa olevan ihmisen, jonka kanssa elämä on jaettava, toi se elämä sitten mitä tahansa. Seksuaalinen tyydyttämättömyys saattaa olla parisuhde-elämän koettelemuksista pienin. Kysy vaikka vakavasti sairaan lapsen vanhemmilta.

Ei varsinaisesti vakavasti sairaan, mutta kuitenkin kaksinkertaisen erityislapsen (nyt jo nuoren aikuisen) vanhempana voin vastata tuohon viimeiseen virkkeeseen täältä sivusta. Seksiin liittymättömiä koettelemuksia meillä todellakin on ollut matkan varrella, ja välillä elämä on tuntunut aivan pahuksen raskaalta. Seksiä meillä on kuitenkin ollut koko ajan, aivan koko ajan, silloinkin kun on murehdittu ja märehditty ja rähjätty toiselle omaa väsymystä ja on ollut kuormittavia kausia.

Jos ei seksiä olisi ollut, tai se olisi jäänyt pitemmälle katkolle kun jompi kumpi olisi yksipuolisesti kadottanut halunsa, niin olen täysin varma, että avioliittomme ei olisi sitä enää kestänyt. Seksi on ollut meille molemmille voimavara josta on ammennettu energiaa muihin koitoksiin, ja onneksemme molempien libidot ovat kohdanneet tässä asiassa. Jos toinen olisi alkanut tuollaista ”kun tämä haluttomuus nyt on aika pieni ongelma tässä sopassa...” -tyylistä puhetta, niin huh että olisi käynyt huonosti.

Noiden koettelemusten jälkeen onnittelen sinua ja puolisoasi, että olette pysyneet yhdessä ja haasteista selvinneet. Jos seksi on todella ollut suhteenne liima, niin teidän tapauksessanne se on tehnyt tehtävänsä, enkä missään tapauksessa rupea tuota kokemustanne kiistämään.

Omasta kokemuksestani taas voin sanoa, että sen jälkeen kun oma seksuaalielämämme lopullisesti lakkasi moni tuttavapariskunta (jotka ainakin antoivat ymmärtää, että heillä menee makuuhuoneessa loistavasti) on eronnut. Syinä sivusuhteet, päihteet, yleinen tympiintyminen toiseen jne. Tulkitsen tämän niin, että jos aito halu sitoutua toiseen puuttuu, niin tyydyttävinkään seksielämä ei riitä pitämään pariskuntia yhdessä, kun elämä keikuttaa venettä.

Nyt, vanhuuden kynnyksellä, elämme ehkä liittomme onnellisinta vaihetta. Olemme vielä terveitä, talous on kunnossa ja lasten perheet suuri ilo. Tämä onni olisi mennyt sivu suun, jos aikoinaan pelkän seksuaalisen turhautumisen (olihan sitä ja paljon) olisin hylännyt minulle muuten läheisimmän henkilön.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Ehkäpä juuri sen takia, etten ymmärrä. Yritän myös lisätä muiden lukijoiden ymmärrystä, saada heitä hieman ajattelemaan. Ehkä joskus onnistunkin, esimerkiksi sinun kohdallasi

Tässä on sinulle vastannut useampi keskustelija, jotka ovat sanoneet, että ymmärtävät hyvin ettei sinun tarvitse erota jos olet sinut sen asian kanssa ettet loppuelämäsi aikana tule harrastamaan seksiä. Sen sijaan sinä vaikutat olevan täydellisen kyvytön ymmärtämään vastapuolta, joten enemmänkin työstettävää on sen asian suhteen.

Useimmat ihmiset eivät olisi missään olosuhteissa ok sen asian kanssa, jos heille vaikkapa kumppani yksipuolisesti ilmoittaa, että seksi ei enää kuulu tähän parisuhteeseen. Seksivietin omaaville henkilöille seksi on sen verran keskeinen perustarve, että vaikeudet sen hyväksymisessä eivät ole kiinni minkään asian ymmärryksen puutteesta. Mitkään aikaisemman yhteisolon aikana koetut asiat eivät kallista vaakakuppia tai poista henkilön fyysisiä tarpeita. Vain muistojen varassa ei voi eikä kannata elää. Ja edelleen, ennen kuin otat sen uudelleen puheeksi, seksikertojen tiheyden väheneminen on täysin eri asia kuin seksin loppuminen. Miten monella eri tavalla tämä täytyisi sinulle selittää?

Mutta oletko koskaan ajatellut, että tilanteesi voisi olla jo addiktio? Olen nähnyt läheltä tilanteita, jossa alkoholi on ollut tärkeämpi kuin läheisten rakkaus, omien lasten turvallisuus, taloudellisesta asemasta ja omasta terveydestä nyt puhumattakaan. Ja olen todella nähnyt myös ihmisiä, joille seksi on kuin alkoholi. Jos et voi olla ilman seksiä, niin eikö se jo pelota? Onko se tärkeämpää kuin rakkaus, lapset, kunniallisuus ja luotettavuus? Oletko miettinyt mitä oikeastaan seksistä haet, minkä tyhjiön se elämässäsi täyttää. Onko tarpeesi luontainen vai opittu tapa, jossa aivojen mielihyväjärjestelmä kaipaa yhä voimakkaampia yllykkeitä, kun entisiin on totuttu.

En ole absolutisti, mutta jos nyt tulisi kieltolaki, niin voisin tyynesti kaataa pari viinipulloani viemäriin ja olla muistamatta koko asiaa loppuikäni. Näin pitäisi suhtautua kaikkiin stimulantteihin, seksiinkin.

Jotain itsekeskeisyyttä se tuokin on, ettet osaa tai halua hyväksyä muiden näkemyksiä muuten kuin nälvien ja vähätellen. Että "mikäs siinä, mutta pelottais olla miehesi" tai "haluat vain p illua, mutta ainakin oot rehellinen". Irvailet, vähättelet muiden ihmisten haluja ja oikeutta elää omannäköistä elämää.

Ihan turha jatkaa tätä vääntöä, olen jo antanut sun näkemyksille tilaa ja sanonut toistuvasti olevani jopa samaa mieltä. Että EI OLE TIETENKÄÄN SYYTÄ EROTA, JOS RAKASTAA JA ELÄMÄ ON HYVÄÄ JA ON TYYTYVÄINEN. Minä en olisi tyytyväinen, jos kumppani ei enää haluaisi mua, eikä edes tyydyttää mua.

Ja onko se joku addiktio. Voi jestas. Onko kaikki mistä en kauheesti välitä jollain tavalla haitallista ja huonoa. Minä en välitä matkailusta, joten voin vääntää tuhat viestiä siitä miten muut et tajua sen tylsyyttä, saastuttavuutta, työläyttä, kalleutta... ja sitten kun tulee hyviä vasta-argumentteja niin aina voi vielä potkaista nilkkaan "jooo no olkoon sitte niin, mutta olet kyllä aika itsekäs ja varmaan joku matkailuaddikti. Vertaan alkoholismiin sinun asennettasi".

Huoh.

Jotenkin puhumme toistemme ohi. Minulle ydinongelma, jota en ymmärrä on se, että lähteekö joku todella parisuhteeseen ensisijaisesti seksin vuoksi tai seksiä saadakseen. Nykymaailman aikaan avioliitto tai parisuhde ylipäätään ei ole ainut mahdollisuus seksin harjoittamiselle ja - kuten tutkimukset näyttävät - valtaosassa parisuhteita jompikumpi tai kumpikin osapuoli on seksuaalisesti turhautunut (toiselta vaaditaan liikaa, toinen ei saa tarpeeksi). Kuten lukemattomien pariskuntien kokemus osoittaa, ei seksuaalinen halukkuus parisuhteen solmimisen hetkellä mitenkään ennusta sitä, mihin suuntaan se vuosien vieriessä kehittyy.

Jos seksi on kovin tärkeä asia elämässä, niin varminta on olla sinkku. Turhautuminen voi silloinkin olla suurta, mutta ei ainakaaan kiusaa toista ihmistä. Parisuhteeseen kannattaa mennä silloin, jos tuntee tuossa olevan ihmisen, jonka kanssa elämä on jaettava, toi se elämä sitten mitä tahansa. Seksuaalinen tyydyttämättömyys saattaa olla parisuhde-elämän koettelemuksista pienin. Kysy vaikka vakavasti sairaan lapsen vanhemmilta.

Ei varsinaisesti vakavasti sairaan, mutta kuitenkin kaksinkertaisen erityislapsen (nyt jo nuoren aikuisen) vanhempana voin vastata tuohon viimeiseen virkkeeseen täältä sivusta. Seksiin liittymättömiä koettelemuksia meillä todellakin on ollut matkan varrella, ja välillä elämä on tuntunut aivan pahuksen raskaalta. Seksiä meillä on kuitenkin ollut koko ajan, aivan koko ajan, silloinkin kun on murehdittu ja märehditty ja rähjätty toiselle omaa väsymystä ja on ollut kuormittavia kausia.

Jos ei seksiä olisi ollut, tai se olisi jäänyt pitemmälle katkolle kun jompi kumpi olisi yksipuolisesti kadottanut halunsa, niin olen täysin varma, että avioliittomme ei olisi sitä enää kestänyt. Seksi on ollut meille molemmille voimavara josta on ammennettu energiaa muihin koitoksiin, ja onneksemme molempien libidot ovat kohdanneet tässä asiassa. Jos toinen olisi alkanut tuollaista ”kun tämä haluttomuus nyt on aika pieni ongelma tässä sopassa...” -tyylistä puhetta, niin huh että olisi käynyt huonosti.

Noiden koettelemusten jälkeen onnittelen sinua ja puolisoasi, että olette pysyneet yhdessä ja haasteista selvinneet. Jos seksi on todella ollut suhteenne liima, niin teidän tapauksessanne se on tehnyt tehtävänsä, enkä missään tapauksessa rupea tuota kokemustanne kiistämään.

Omasta kokemuksestani taas voin sanoa, että sen jälkeen kun oma seksuaalielämämme lopullisesti lakkasi moni tuttavapariskunta (jotka ainakin antoivat ymmärtää, että heillä menee makuuhuoneessa loistavasti) on eronnut. Syinä sivusuhteet, päihteet, yleinen tympiintyminen toiseen jne. Tulkitsen tämän niin, että jos aito halu sitoutua toiseen puuttuu, niin tyydyttävinkään seksielämä ei riitä pitämään pariskuntia yhdessä, kun elämä keikuttaa venettä.

Nyt, vanhuuden kynnyksellä, elämme ehkä liittomme onnellisinta vaihetta. Olemme vielä terveitä, talous on kunnossa ja lasten perheet suuri ilo. Tämä onni olisi mennyt sivu suun, jos aikoinaan pelkän seksuaalisen turhautumisen (olihan sitä ja paljon) olisin hylännyt minulle muuten läheisimmän henkilön.

Avautuuhan se kapeakatseisuus sinulla vähitellen. Kiva huomata. Kyllä seksi on tosiaan todella tärkeä osa ihmiselämää, se on luonnollista ja seksuaalisten halujen tukahduttaminen ei ole tervettä. Jos parin halut eroavat jonkin verran, voi varmasti tehdä kompromisseja puolin ja toisin. Jos halut eroaa huomattavasti, siitä seuraa todennäköisesti sydänsuruja molemmille. Aika halventavasti on (sinä ehkä) kommentoitu ylempänä muille kirjoittajille, pitäisi ilmeisesti pysyä sinkkuna ikuisesti, jos ei halua yhtä suurta osaa parisuhteesta lopettaa ennen aikojaan. Hyvähän se sinun on puhua ylemmyydentuntoisena, kun sinulla ei selkeästi ole asian kanssa suurta kriisiä.

Kyllä haluttoman kumppanin kanssa eläneet tietää mitä se voi pahimmillaan olla, ja miten suurinkaan rakkaus ja ei edes lapset kanna yli siitä. Minun mieheni ei halunnut enää seksiä noin 30vuotiaana, kun oltiin oltu 15 kesäisistä yhdessä. KOLMEKYMPPISENÄ!!!! Siinähän olin elämäni huipulla! Keho vasta heränneenä, itseeni tutustuneena, miestäni rakastaen. Ja täystorjunta tuli, täysin. Vaikka hänkin rakasti minua todella.

Ja se asiahan menee vaan enemmän solmuun kun yrittää puhua, halut ei kohtaa, en halua painostaa, painostan, hän ei halua olla julma, on silti vahingossa. Yms. Totta kai se syövyttää suhdetta. Joka kosketus sattuu, kun ikävä on kova, menetinkö ikuisesti sen osan meitä. Kysehän ei ole koskaan "vain seksistä", seksi on OSA parisuhdetta, mutta ei irrallinen osa, vaan kietoutuneena kaikkeen. Mies ei halunnut "hakea apua" kun oltiin aika eri mieltä mitä se tarkoittaa ja mikä meidän tavoite on. Sinä varmaan ajattelet siellä nyrpeänä, ettei rakkaus ollut aitoa, tai ainakin se oli jotenkin väärää kun ei toimittu kuten sinä.

Eri asia on, jos halut molemmilla hiipuu vähitellen. Tai jos toinen haluaa kerran viikkoon ja toinen kahden kk välein. Eiköhän tuossa vielä voi luovia... voi tyydyttää toisen välillä vaikka käsin. Ja toinen voi höllätä odotuksiaan ja harrastaa enemmän masturbointia yms. Tilanteet vaihtelee.

Mutta jos toisella on kovempi halu, vaikka 2-4 kertaa viikossa. Ja toinen ei koske edes pitkällä tikulla... siinä vaiheessa on aika julmaa vaatia jompaa kumpaa tekemään massiivisia uhrauksia. Tulee molemmille paha olo.

Ja minun rakkauskieleni vieläpä on aika fyysinen. Haluan koskettaa ja saada kosketusta. Se on normaalia ja tervettä. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia, eikä minunkaan tarvitse tästä muuttua, vaikka joku tossa pitkin normaalia seksuaalisuutta sairautena ja addiktiona.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi vuotta. Tuli todella vakava sairaus väliin. Voi olla ettei enää koskaan. Emme silti eroa.

Meillä oli usean vuoden ajan lähes täysin platoninen suhde. Eniten arvostan rakasta miestäni, että hän jaksoi odottaa, vaikka takeita minun halujen palaamisesta ei ollutkaan. ❤️ Ehdotin tuolloin hänelle joitakin kertoja vierasta, mutta hän ei halunnut. Kysyin mieheltäni taannoin, harkitsiko hän missään vaiheessa eroa. Hän vastasi "Ei se sun haluja olis takaisin tuonut tai sua muutenkaan auttanut". Maailman paras mies. ❤️ Muistan kyllä kertoa sen hänelle päivittäin. "Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä."

N40M49

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Ehkäpä juuri sen takia, etten ymmärrä. Yritän myös lisätä muiden lukijoiden ymmärrystä, saada heitä hieman ajattelemaan. Ehkä joskus onnistunkin, esimerkiksi sinun kohdallasi

Tässä on sinulle vastannut useampi keskustelija, jotka ovat sanoneet, että ymmärtävät hyvin ettei sinun tarvitse erota jos olet sinut sen asian kanssa ettet loppuelämäsi aikana tule harrastamaan seksiä. Sen sijaan sinä vaikutat olevan täydellisen kyvytön ymmärtämään vastapuolta, joten enemmänkin työstettävää on sen asian suhteen.

Useimmat ihmiset eivät olisi missään olosuhteissa ok sen asian kanssa, jos heille vaikkapa kumppani yksipuolisesti ilmoittaa, että seksi ei enää kuulu tähän parisuhteeseen. Seksivietin omaaville henkilöille seksi on sen verran keskeinen perustarve, että vaikeudet sen hyväksymisessä eivät ole kiinni minkään asian ymmärryksen puutteesta. Mitkään aikaisemman yhteisolon aikana koetut asiat eivät kallista vaakakuppia tai poista henkilön fyysisiä tarpeita. Vain muistojen varassa ei voi eikä kannata elää. Ja edelleen, ennen kuin otat sen uudelleen puheeksi, seksikertojen tiheyden väheneminen on täysin eri asia kuin seksin loppuminen. Miten monella eri tavalla tämä täytyisi sinulle selittää?

Mutta oletko koskaan ajatellut, että tilanteesi voisi olla jo addiktio? Olen nähnyt läheltä tilanteita, jossa alkoholi on ollut tärkeämpi kuin läheisten rakkaus, omien lasten turvallisuus, taloudellisesta asemasta ja omasta terveydestä nyt puhumattakaan. Ja olen todella nähnyt myös ihmisiä, joille seksi on kuin alkoholi. Jos et voi olla ilman seksiä, niin eikö se jo pelota? Onko se tärkeämpää kuin rakkaus, lapset, kunniallisuus ja luotettavuus? Oletko miettinyt mitä oikeastaan seksistä haet, minkä tyhjiön se elämässäsi täyttää. Onko tarpeesi luontainen vai opittu tapa, jossa aivojen mielihyväjärjestelmä kaipaa yhä voimakkaampia yllykkeitä, kun entisiin on totuttu.

En ole absolutisti, mutta jos nyt tulisi kieltolaki, niin voisin tyynesti kaataa pari viinipulloani viemäriin ja olla muistamatta koko asiaa loppuikäni. Näin pitäisi suhtautua kaikkiin stimulantteihin, seksiinkin.

Jotain itsekeskeisyyttä se tuokin on, ettet osaa tai halua hyväksyä muiden näkemyksiä muuten kuin nälvien ja vähätellen. Että "mikäs siinä, mutta pelottais olla miehesi" tai "haluat vain p illua, mutta ainakin oot rehellinen". Irvailet, vähättelet muiden ihmisten haluja ja oikeutta elää omannäköistä elämää.

Ihan turha jatkaa tätä vääntöä, olen jo antanut sun näkemyksille tilaa ja sanonut toistuvasti olevani jopa samaa mieltä. Että EI OLE TIETENKÄÄN SYYTÄ EROTA, JOS RAKASTAA JA ELÄMÄ ON HYVÄÄ JA ON TYYTYVÄINEN. Minä en olisi tyytyväinen, jos kumppani ei enää haluaisi mua, eikä edes tyydyttää mua.

Ja onko se joku addiktio. Voi jestas. Onko kaikki mistä en kauheesti välitä jollain tavalla haitallista ja huonoa. Minä en välitä matkailusta, joten voin vääntää tuhat viestiä siitä miten muut et tajua sen tylsyyttä, saastuttavuutta, työläyttä, kalleutta... ja sitten kun tulee hyviä vasta-argumentteja niin aina voi vielä potkaista nilkkaan "jooo no olkoon sitte niin, mutta olet kyllä aika itsekäs ja varmaan joku matkailuaddikti. Vertaan alkoholismiin sinun asennettasi".

Huoh.

Jotenkin puhumme toistemme ohi. Minulle ydinongelma, jota en ymmärrä on se, että lähteekö joku todella parisuhteeseen ensisijaisesti seksin vuoksi tai seksiä saadakseen. Nykymaailman aikaan avioliitto tai parisuhde ylipäätään ei ole ainut mahdollisuus seksin harjoittamiselle ja - kuten tutkimukset näyttävät - valtaosassa parisuhteita jompikumpi tai kumpikin osapuoli on seksuaalisesti turhautunut (toiselta vaaditaan liikaa, toinen ei saa tarpeeksi). Kuten lukemattomien pariskuntien kokemus osoittaa, ei seksuaalinen halukkuus parisuhteen solmimisen hetkellä mitenkään ennusta sitä, mihin suuntaan se vuosien vieriessä kehittyy.

Jos seksi on kovin tärkeä asia elämässä, niin varminta on olla sinkku. Turhautuminen voi silloinkin olla suurta, mutta ei ainakaaan kiusaa toista ihmistä. Parisuhteeseen kannattaa mennä silloin, jos tuntee tuossa olevan ihmisen, jonka kanssa elämä on jaettava, toi se elämä sitten mitä tahansa. Seksuaalinen tyydyttämättömyys saattaa olla parisuhde-elämän koettelemuksista pienin. Kysy vaikka vakavasti sairaan lapsen vanhemmilta.

Ei varsinaisesti vakavasti sairaan, mutta kuitenkin kaksinkertaisen erityislapsen (nyt jo nuoren aikuisen) vanhempana voin vastata tuohon viimeiseen virkkeeseen täältä sivusta. Seksiin liittymättömiä koettelemuksia meillä todellakin on ollut matkan varrella, ja välillä elämä on tuntunut aivan pahuksen raskaalta. Seksiä meillä on kuitenkin ollut koko ajan, aivan koko ajan, silloinkin kun on murehdittu ja märehditty ja rähjätty toiselle omaa väsymystä ja on ollut kuormittavia kausia.

Jos ei seksiä olisi ollut, tai se olisi jäänyt pitemmälle katkolle kun jompi kumpi olisi yksipuolisesti kadottanut halunsa, niin olen täysin varma, että avioliittomme ei olisi sitä enää kestänyt. Seksi on ollut meille molemmille voimavara josta on ammennettu energiaa muihin koitoksiin, ja onneksemme molempien libidot ovat kohdanneet tässä asiassa. Jos toinen olisi alkanut tuollaista ”kun tämä haluttomuus nyt on aika pieni ongelma tässä sopassa...” -tyylistä puhetta, niin huh että olisi käynyt huonosti.

Noiden koettelemusten jälkeen onnittelen sinua ja puolisoasi, että olette pysyneet yhdessä ja haasteista selvinneet. Jos seksi on todella ollut suhteenne liima, niin teidän tapauksessanne se on tehnyt tehtävänsä, enkä missään tapauksessa rupea tuota kokemustanne kiistämään.

Omasta kokemuksestani taas voin sanoa, että sen jälkeen kun oma seksuaalielämämme lopullisesti lakkasi moni tuttavapariskunta (jotka ainakin antoivat ymmärtää, että heillä menee makuuhuoneessa loistavasti) on eronnut. Syinä sivusuhteet, päihteet, yleinen tympiintyminen toiseen jne. Tulkitsen tämän niin, että jos aito halu sitoutua toiseen puuttuu, niin tyydyttävinkään seksielämä ei riitä pitämään pariskuntia yhdessä, kun elämä keikuttaa venettä.

Nyt, vanhuuden kynnyksellä, elämme ehkä liittomme onnellisinta vaihetta. Olemme vielä terveitä, talous on kunnossa ja lasten perheet suuri ilo. Tämä onni olisi mennyt sivu suun, jos aikoinaan pelkän seksuaalisen turhautumisen (olihan sitä ja paljon) olisin hylännyt minulle muuten läheisimmän henkilön.

Avautuuhan se kapeakatseisuus sinulla vähitellen. Kiva huomata. Kyllä seksi on tosiaan todella tärkeä osa ihmiselämää, se on luonnollista ja seksuaalisten halujen tukahduttaminen ei ole tervettä. Jos parin halut eroavat jonkin verran, voi varmasti tehdä kompromisseja puolin ja toisin. Jos halut eroaa huomattavasti, siitä seuraa todennäköisesti sydänsuruja molemmille. Aika halventavasti on (sinä ehkä) kommentoitu ylempänä muille kirjoittajille, pitäisi ilmeisesti pysyä sinkkuna ikuisesti, jos ei halua yhtä suurta osaa parisuhteesta lopettaa ennen aikojaan. Hyvähän se sinun on puhua ylemmyydentuntoisena, kun sinulla ei selkeästi ole asian kanssa suurta kriisiä.

Kyllä haluttoman kumppanin kanssa eläneet tietää mitä se voi pahimmillaan olla, ja miten suurinkaan rakkaus ja ei edes lapset kanna yli siitä. Minun mieheni ei halunnut enää seksiä noin 30vuotiaana, kun oltiin oltu 15 kesäisistä yhdessä. KOLMEKYMPPISENÄ!!!! Siinähän olin elämäni huipulla! Keho vasta heränneenä, itseeni tutustuneena, miestäni rakastaen. Ja täystorjunta tuli, täysin. Vaikka hänkin rakasti minua todella.

Ja se asiahan menee vaan enemmän solmuun kun yrittää puhua, halut ei kohtaa, en halua painostaa, painostan, hän ei halua olla julma, on silti vahingossa. Yms. Totta kai se syövyttää suhdetta. Joka kosketus sattuu, kun ikävä on kova, menetinkö ikuisesti sen osan meitä. Kysehän ei ole koskaan "vain seksistä", seksi on OSA parisuhdetta, mutta ei irrallinen osa, vaan kietoutuneena kaikkeen. Mies ei halunnut "hakea apua" kun oltiin aika eri mieltä mitä se tarkoittaa ja mikä meidän tavoite on. Sinä varmaan ajattelet siellä nyrpeänä, ettei rakkaus ollut aitoa, tai ainakin se oli jotenkin väärää kun ei toimittu kuten sinä.

Eri asia on, jos halut molemmilla hiipuu vähitellen. Tai jos toinen haluaa kerran viikkoon ja toinen kahden kk välein. Eiköhän tuossa vielä voi luovia... voi tyydyttää toisen välillä vaikka käsin. Ja toinen voi höllätä odotuksiaan ja harrastaa enemmän masturbointia yms. Tilanteet vaihtelee.

Mutta jos toisella on kovempi halu, vaikka 2-4 kertaa viikossa. Ja toinen ei koske edes pitkällä tikulla... siinä vaiheessa on aika julmaa vaatia jompaa kumpaa tekemään massiivisia uhrauksia. Tulee molemmille paha olo.

Ja minun rakkauskieleni vieläpä on aika fyysinen. Haluan koskettaa ja saada kosketusta. Se on normaalia ja tervettä. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia, eikä minunkaan tarvitse tästä muuttua, vaikka joku tossa pitkin normaalia seksuaalisuutta sairautena ja addiktiona.

Muutama asia. Olen todellakin sitä mieltä, että jos parisuhteesta hakee seksuaalista harmoniaa, niin suurin osa ihmisistä pettyy. Tämä ei ole mielipide, vaan tutkimuksissa todettu seikka (vain noin kolmanneksella puolisoista halut kohtaavat). Jos haluaa pääsääntöisesti seksiä, niin kannatta nykyään pysyä sinkkuna.

Tilanteestasi voin sanoa, että ”been there”. En nimittäin ole aseksuaalinen, ehkä demiseksuaalinen (eli en voi tuntea seksuaalista halua ihmiseen, johon minulla ei ole jotain tunnesidettä). Menemättä sen kummemmin yksityiselämääni, niin vaimoni seksuaalinen mielenkiinto lopahti lapsi lapselta koskaan ennalleen palaamatta. Alle nelikymppisenä tilanne oli, että seksuaalista kanssakäymistä oli 0 - 2 kertaa vuodessa. Jossain vaiheessa vaimo todella yritti muuttua, mutta tulos oli nolo kummallekin. Vaimo toivoi aktin pian loppuvan ja minä häpesin. Sitten, isomman gynekologisen leikkauksen jälkeen ja vaihdevuosien tullessa päälle, lopetimme sanattomasta sopimuksesta kaiken teeskentelyn - ja se oli hyvä päätös (eli en usko noihin kompromisseihin, jos se haluava puoliso on yhtään ajatteleva ja tunteva ihminen). Selibaatissa olemme olleet siitä lähtien eli noin viiskymppisistä.

Kun jäljestäpäin ajattelen vaihtoehtojani, niin ne olisivat olleet seuraavat: i) sivusuhteet - niihin olisi mennyt aikaa, rahaa ja emotionaalista pääomaa (en yksinkertaisesti voi mennä noin vain sänkyyn jonkun baarituttavuuden kanssa) ii) ero - eihän se yksineläminen olisi minun tilannettani miksikään muuttanut; uuden partnerin etsiminen olisi ollut hankalaa, kun koko ajan rakastin vaimoani ja lapsiani (ajatus jostain viikonloppuisyydestä olisi ollut ihan mahdoton) iii) olla onnellinen niistä lähtökohdista missä oltiin. Tämän viimeisen vaihtoehdon valitsin edes noita muita miettimättä. Kai tässä on helpottanut, etten alunalkaenkaan lähtenyt suhteeseen seksin vuoksi - tunsin vain että jos lasken tämän ihmisen elämästäni, niin kadun loppuikäni. Ja toinen helpottava asia on tietenkin, että minulla on elämässäni ollut niin paljon muita asioita, joista koen intensiivisempää iloa kuin seksistä (luonto, kirjat, musiikki, upea työ). Anteeksi jos kuulostan loukkaavalta, mutta minusta on aina tuntunut niiden ihmisten elämä, joille seksi merkitsee todella paljon, jotenkin köyhältä ja ilottomalta - ikään kuin heillä ei olisi elämässään muita nautinnonlähteitä.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Ehkäpä juuri sen takia, etten ymmärrä. Yritän myös lisätä muiden lukijoiden ymmärrystä, saada heitä hieman ajattelemaan. Ehkä joskus onnistunkin, esimerkiksi sinun kohdallasi

Tässä on sinulle vastannut useampi keskustelija, jotka ovat sanoneet, että ymmärtävät hyvin ettei sinun tarvitse erota jos olet sinut sen asian kanssa ettet loppuelämäsi aikana tule harrastamaan seksiä. Sen sijaan sinä vaikutat olevan täydellisen kyvytön ymmärtämään vastapuolta, joten enemmänkin työstettävää on sen asian suhteen.

Useimmat ihmiset eivät olisi missään olosuhteissa ok sen asian kanssa, jos heille vaikkapa kumppani yksipuolisesti ilmoittaa, että seksi ei enää kuulu tähän parisuhteeseen. Seksivietin omaaville henkilöille seksi on sen verran keskeinen perustarve, että vaikeudet sen hyväksymisessä eivät ole kiinni minkään asian ymmärryksen puutteesta. Mitkään aikaisemman yhteisolon aikana koetut asiat eivät kallista vaakakuppia tai poista henkilön fyysisiä tarpeita. Vain muistojen varassa ei voi eikä kannata elää. Ja edelleen, ennen kuin otat sen uudelleen puheeksi, seksikertojen tiheyden väheneminen on täysin eri asia kuin seksin loppuminen. Miten monella eri tavalla tämä täytyisi sinulle selittää?

Mutta oletko koskaan ajatellut, että tilanteesi voisi olla jo addiktio? Olen nähnyt läheltä tilanteita, jossa alkoholi on ollut tärkeämpi kuin läheisten rakkaus, omien lasten turvallisuus, taloudellisesta asemasta ja omasta terveydestä nyt puhumattakaan. Ja olen todella nähnyt myös ihmisiä, joille seksi on kuin alkoholi. Jos et voi olla ilman seksiä, niin eikö se jo pelota? Onko se tärkeämpää kuin rakkaus, lapset, kunniallisuus ja luotettavuus? Oletko miettinyt mitä oikeastaan seksistä haet, minkä tyhjiön se elämässäsi täyttää. Onko tarpeesi luontainen vai opittu tapa, jossa aivojen mielihyväjärjestelmä kaipaa yhä voimakkaampia yllykkeitä, kun entisiin on totuttu.

En ole absolutisti, mutta jos nyt tulisi kieltolaki, niin voisin tyynesti kaataa pari viinipulloani viemäriin ja olla muistamatta koko asiaa loppuikäni. Näin pitäisi suhtautua kaikkiin stimulantteihin, seksiinkin.

Jotain itsekeskeisyyttä se tuokin on, ettet osaa tai halua hyväksyä muiden näkemyksiä muuten kuin nälvien ja vähätellen. Että "mikäs siinä, mutta pelottais olla miehesi" tai "haluat vain p illua, mutta ainakin oot rehellinen". Irvailet, vähättelet muiden ihmisten haluja ja oikeutta elää omannäköistä elämää.

Ihan turha jatkaa tätä vääntöä, olen jo antanut sun näkemyksille tilaa ja sanonut toistuvasti olevani jopa samaa mieltä. Että EI OLE TIETENKÄÄN SYYTÄ EROTA, JOS RAKASTAA JA ELÄMÄ ON HYVÄÄ JA ON TYYTYVÄINEN. Minä en olisi tyytyväinen, jos kumppani ei enää haluaisi mua, eikä edes tyydyttää mua.

Ja onko se joku addiktio. Voi jestas. Onko kaikki mistä en kauheesti välitä jollain tavalla haitallista ja huonoa. Minä en välitä matkailusta, joten voin vääntää tuhat viestiä siitä miten muut et tajua sen tylsyyttä, saastuttavuutta, työläyttä, kalleutta... ja sitten kun tulee hyviä vasta-argumentteja niin aina voi vielä potkaista nilkkaan "jooo no olkoon sitte niin, mutta olet kyllä aika itsekäs ja varmaan joku matkailuaddikti. Vertaan alkoholismiin sinun asennettasi".

Huoh.

Jotenkin puhumme toistemme ohi. Minulle ydinongelma, jota en ymmärrä on se, että lähteekö joku todella parisuhteeseen ensisijaisesti seksin vuoksi tai seksiä saadakseen. Nykymaailman aikaan avioliitto tai parisuhde ylipäätään ei ole ainut mahdollisuus seksin harjoittamiselle ja - kuten tutkimukset näyttävät - valtaosassa parisuhteita jompikumpi tai kumpikin osapuoli on seksuaalisesti turhautunut (toiselta vaaditaan liikaa, toinen ei saa tarpeeksi). Kuten lukemattomien pariskuntien kokemus osoittaa, ei seksuaalinen halukkuus parisuhteen solmimisen hetkellä mitenkään ennusta sitä, mihin suuntaan se vuosien vieriessä kehittyy.

Jos seksi on kovin tärkeä asia elämässä, niin varminta on olla sinkku. Turhautuminen voi silloinkin olla suurta, mutta ei ainakaaan kiusaa toista ihmistä. Parisuhteeseen kannattaa mennä silloin, jos tuntee tuossa olevan ihmisen, jonka kanssa elämä on jaettava, toi se elämä sitten mitä tahansa. Seksuaalinen tyydyttämättömyys saattaa olla parisuhde-elämän koettelemuksista pienin. Kysy vaikka vakavasti sairaan lapsen vanhemmilta.

Ei varsinaisesti vakavasti sairaan, mutta kuitenkin kaksinkertaisen erityislapsen (nyt jo nuoren aikuisen) vanhempana voin vastata tuohon viimeiseen virkkeeseen täältä sivusta. Seksiin liittymättömiä koettelemuksia meillä todellakin on ollut matkan varrella, ja välillä elämä on tuntunut aivan pahuksen raskaalta. Seksiä meillä on kuitenkin ollut koko ajan, aivan koko ajan, silloinkin kun on murehdittu ja märehditty ja rähjätty toiselle omaa väsymystä ja on ollut kuormittavia kausia.

Jos ei seksiä olisi ollut, tai se olisi jäänyt pitemmälle katkolle kun jompi kumpi olisi yksipuolisesti kadottanut halunsa, niin olen täysin varma, että avioliittomme ei olisi sitä enää kestänyt. Seksi on ollut meille molemmille voimavara josta on ammennettu energiaa muihin koitoksiin, ja onneksemme molempien libidot ovat kohdanneet tässä asiassa. Jos toinen olisi alkanut tuollaista ”kun tämä haluttomuus nyt on aika pieni ongelma tässä sopassa...” -tyylistä puhetta, niin huh että olisi käynyt huonosti.

Noiden koettelemusten jälkeen onnittelen sinua ja puolisoasi, että olette pysyneet yhdessä ja haasteista selvinneet. Jos seksi on todella ollut suhteenne liima, niin teidän tapauksessanne se on tehnyt tehtävänsä, enkä missään tapauksessa rupea tuota kokemustanne kiistämään.

Omasta kokemuksestani taas voin sanoa, että sen jälkeen kun oma seksuaalielämämme lopullisesti lakkasi moni tuttavapariskunta (jotka ainakin antoivat ymmärtää, että heillä menee makuuhuoneessa loistavasti) on eronnut. Syinä sivusuhteet, päihteet, yleinen tympiintyminen toiseen jne. Tulkitsen tämän niin, että jos aito halu sitoutua toiseen puuttuu, niin tyydyttävinkään seksielämä ei riitä pitämään pariskuntia yhdessä, kun elämä keikuttaa venettä.

Nyt, vanhuuden kynnyksellä, elämme ehkä liittomme onnellisinta vaihetta. Olemme vielä terveitä, talous on kunnossa ja lasten perheet suuri ilo. Tämä onni olisi mennyt sivu suun, jos aikoinaan pelkän seksuaalisen turhautumisen (olihan sitä ja paljon) olisin hylännyt minulle muuten läheisimmän henkilön.

Avautuuhan se kapeakatseisuus sinulla vähitellen. Kiva huomata. Kyllä seksi on tosiaan todella tärkeä osa ihmiselämää, se on luonnollista ja seksuaalisten halujen tukahduttaminen ei ole tervettä. Jos parin halut eroavat jonkin verran, voi varmasti tehdä kompromisseja puolin ja toisin. Jos halut eroaa huomattavasti, siitä seuraa todennäköisesti sydänsuruja molemmille. Aika halventavasti on (sinä ehkä) kommentoitu ylempänä muille kirjoittajille, pitäisi ilmeisesti pysyä sinkkuna ikuisesti, jos ei halua yhtä suurta osaa parisuhteesta lopettaa ennen aikojaan. Hyvähän se sinun on puhua ylemmyydentuntoisena, kun sinulla ei selkeästi ole asian kanssa suurta kriisiä.

Kyllä haluttoman kumppanin kanssa eläneet tietää mitä se voi pahimmillaan olla, ja miten suurinkaan rakkaus ja ei edes lapset kanna yli siitä. Minun mieheni ei halunnut enää seksiä noin 30vuotiaana, kun oltiin oltu 15 kesäisistä yhdessä. KOLMEKYMPPISENÄ!!!! Siinähän olin elämäni huipulla! Keho vasta heränneenä, itseeni tutustuneena, miestäni rakastaen. Ja täystorjunta tuli, täysin. Vaikka hänkin rakasti minua todella.

Ja se asiahan menee vaan enemmän solmuun kun yrittää puhua, halut ei kohtaa, en halua painostaa, painostan, hän ei halua olla julma, on silti vahingossa. Yms. Totta kai se syövyttää suhdetta. Joka kosketus sattuu, kun ikävä on kova, menetinkö ikuisesti sen osan meitä. Kysehän ei ole koskaan "vain seksistä", seksi on OSA parisuhdetta, mutta ei irrallinen osa, vaan kietoutuneena kaikkeen. Mies ei halunnut "hakea apua" kun oltiin aika eri mieltä mitä se tarkoittaa ja mikä meidän tavoite on. Sinä varmaan ajattelet siellä nyrpeänä, ettei rakkaus ollut aitoa, tai ainakin se oli jotenkin väärää kun ei toimittu kuten sinä.

Eri asia on, jos halut molemmilla hiipuu vähitellen. Tai jos toinen haluaa kerran viikkoon ja toinen kahden kk välein. Eiköhän tuossa vielä voi luovia... voi tyydyttää toisen välillä vaikka käsin. Ja toinen voi höllätä odotuksiaan ja harrastaa enemmän masturbointia yms. Tilanteet vaihtelee.

Mutta jos toisella on kovempi halu, vaikka 2-4 kertaa viikossa. Ja toinen ei koske edes pitkällä tikulla... siinä vaiheessa on aika julmaa vaatia jompaa kumpaa tekemään massiivisia uhrauksia. Tulee molemmille paha olo.

Ja minun rakkauskieleni vieläpä on aika fyysinen. Haluan koskettaa ja saada kosketusta. Se on normaalia ja tervettä. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia, eikä minunkaan tarvitse tästä muuttua, vaikka joku tossa pitkin normaalia seksuaalisuutta sairautena ja addiktiona.

Muutama asia. Olen todellakin sitä mieltä, että jos parisuhteesta hakee seksuaalista harmoniaa, niin suurin osa ihmisistä pettyy. Tämä ei ole mielipide, vaan tutkimuksissa todettu seikka (vain noin kolmanneksella puolisoista halut kohtaavat). Jos haluaa pääsääntöisesti seksiä, niin kannatta nykyään pysyä sinkkuna.

Tilanteestasi voin sanoa, että ”been there”. En nimittäin ole aseksuaalinen, ehkä demiseksuaalinen (eli en voi tuntea seksuaalista halua ihmiseen, johon minulla ei ole jotain tunnesidettä). Menemättä sen kummemmin yksityiselämääni, niin vaimoni seksuaalinen mielenkiinto lopahti lapsi lapselta koskaan ennalleen palaamatta. Alle nelikymppisenä tilanne oli, että seksuaalista kanssakäymistä oli 0 - 2 kertaa vuodessa. Jossain vaiheessa vaimo todella yritti muuttua, mutta tulos oli nolo kummallekin. Vaimo toivoi aktin pian loppuvan ja minä häpesin. Sitten, isomman gynekologisen leikkauksen jälkeen ja vaihdevuosien tullessa päälle, lopetimme sanattomasta sopimuksesta kaiken teeskentelyn - ja se oli hyvä päätös (eli en usko noihin kompromisseihin, jos se haluava puoliso on yhtään ajatteleva ja tunteva ihminen). Selibaatissa olemme olleet siitä lähtien eli noin viiskymppisistä.

Kun jäljestäpäin ajattelen vaihtoehtojani, niin ne olisivat olleet seuraavat: i) sivusuhteet - niihin olisi mennyt aikaa, rahaa ja emotionaalista pääomaa (en yksinkertaisesti voi mennä noin vain sänkyyn jonkun baarituttavuuden kanssa) ii) ero - eihän se yksineläminen olisi minun tilannettani miksikään muuttanut; uuden partnerin etsiminen olisi ollut hankalaa, kun koko ajan rakastin vaimoani ja lapsiani (ajatus jostain viikonloppuisyydestä olisi ollut ihan mahdoton) iii) olla onnellinen niistä lähtökohdista missä oltiin. Tämän viimeisen vaihtoehdon valitsin edes noita muita miettimättä. Kai tässä on helpottanut, etten alunalkaenkaan lähtenyt suhteeseen seksin vuoksi - tunsin vain että jos lasken tämän ihmisen elämästäni, niin kadun loppuikäni. Ja toinen helpottava asia on tietenkin, että minulla on elämässäni ollut niin paljon muita asioita, joista koen intensiivisempää iloa kuin seksistä (luonto, kirjat, musiikki, upea työ). Anteeksi jos kuulostan loukkaavalta, mutta minusta on aina tuntunut niiden ihmisten elämä, joille seksi merkitsee todella paljon, jotenkin köyhältä ja ilottomalta - ikään kuin heillä ei olisi elämässään muita nautinnonlähteitä.

Ennemmin tuo kuulostaa siltä, että keksit tekosyitä ja olet katkera kun seksielämä loppui. Jos miestä ei seksi kiinnosta, eikä paneta on siihen kaksi syytä, impotenssi tai testosteronin puute tai molemmat. Viriilillä miehellä keulii koko ajan ilman seksiä ja jatkuva panetus häiritsee pahasti keskittymistä. Tähän panetukseen ei auta miehen tahto tai haluaminen. On ihan sisäänrakennettu juttu päästä purkautumaan säännöllisesti ja vielä terveydellinenkin juttu. Seksi ja läheisyys kuuluvat yhteen jolla saa tyydytettyä niin henkisen kuin fyysisen halun. Selibaatilla tämä ei ole korvattavissa vaikka miten olisi hyvä kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Ehkäpä juuri sen takia, etten ymmärrä. Yritän myös lisätä muiden lukijoiden ymmärrystä, saada heitä hieman ajattelemaan. Ehkä joskus onnistunkin, esimerkiksi sinun kohdallasi

Tässä on sinulle vastannut useampi keskustelija, jotka ovat sanoneet, että ymmärtävät hyvin ettei sinun tarvitse erota jos olet sinut sen asian kanssa ettet loppuelämäsi aikana tule harrastamaan seksiä. Sen sijaan sinä vaikutat olevan täydellisen kyvytön ymmärtämään vastapuolta, joten enemmänkin työstettävää on sen asian suhteen.

Useimmat ihmiset eivät olisi missään olosuhteissa ok sen asian kanssa, jos heille vaikkapa kumppani yksipuolisesti ilmoittaa, että seksi ei enää kuulu tähän parisuhteeseen. Seksivietin omaaville henkilöille seksi on sen verran keskeinen perustarve, että vaikeudet sen hyväksymisessä eivät ole kiinni minkään asian ymmärryksen puutteesta. Mitkään aikaisemman yhteisolon aikana koetut asiat eivät kallista vaakakuppia tai poista henkilön fyysisiä tarpeita. Vain muistojen varassa ei voi eikä kannata elää. Ja edelleen, ennen kuin otat sen uudelleen puheeksi, seksikertojen tiheyden väheneminen on täysin eri asia kuin seksin loppuminen. Miten monella eri tavalla tämä täytyisi sinulle selittää?

Mutta oletko koskaan ajatellut, että tilanteesi voisi olla jo addiktio? Olen nähnyt läheltä tilanteita, jossa alkoholi on ollut tärkeämpi kuin läheisten rakkaus, omien lasten turvallisuus, taloudellisesta asemasta ja omasta terveydestä nyt puhumattakaan. Ja olen todella nähnyt myös ihmisiä, joille seksi on kuin alkoholi. Jos et voi olla ilman seksiä, niin eikö se jo pelota? Onko se tärkeämpää kuin rakkaus, lapset, kunniallisuus ja luotettavuus? Oletko miettinyt mitä oikeastaan seksistä haet, minkä tyhjiön se elämässäsi täyttää. Onko tarpeesi luontainen vai opittu tapa, jossa aivojen mielihyväjärjestelmä kaipaa yhä voimakkaampia yllykkeitä, kun entisiin on totuttu.

En ole absolutisti, mutta jos nyt tulisi kieltolaki, niin voisin tyynesti kaataa pari viinipulloani viemäriin ja olla muistamatta koko asiaa loppuikäni. Näin pitäisi suhtautua kaikkiin stimulantteihin, seksiinkin.

Jotain itsekeskeisyyttä se tuokin on, ettet osaa tai halua hyväksyä muiden näkemyksiä muuten kuin nälvien ja vähätellen. Että "mikäs siinä, mutta pelottais olla miehesi" tai "haluat vain p illua, mutta ainakin oot rehellinen". Irvailet, vähättelet muiden ihmisten haluja ja oikeutta elää omannäköistä elämää.

Ihan turha jatkaa tätä vääntöä, olen jo antanut sun näkemyksille tilaa ja sanonut toistuvasti olevani jopa samaa mieltä. Että EI OLE TIETENKÄÄN SYYTÄ EROTA, JOS RAKASTAA JA ELÄMÄ ON HYVÄÄ JA ON TYYTYVÄINEN. Minä en olisi tyytyväinen, jos kumppani ei enää haluaisi mua, eikä edes tyydyttää mua.

Ja onko se joku addiktio. Voi jestas. Onko kaikki mistä en kauheesti välitä jollain tavalla haitallista ja huonoa. Minä en välitä matkailusta, joten voin vääntää tuhat viestiä siitä miten muut et tajua sen tylsyyttä, saastuttavuutta, työläyttä, kalleutta... ja sitten kun tulee hyviä vasta-argumentteja niin aina voi vielä potkaista nilkkaan "jooo no olkoon sitte niin, mutta olet kyllä aika itsekäs ja varmaan joku matkailuaddikti. Vertaan alkoholismiin sinun asennettasi".

Huoh.

Jotenkin puhumme toistemme ohi. Minulle ydinongelma, jota en ymmärrä on se, että lähteekö joku todella parisuhteeseen ensisijaisesti seksin vuoksi tai seksiä saadakseen. Nykymaailman aikaan avioliitto tai parisuhde ylipäätään ei ole ainut mahdollisuus seksin harjoittamiselle ja - kuten tutkimukset näyttävät - valtaosassa parisuhteita jompikumpi tai kumpikin osapuoli on seksuaalisesti turhautunut (toiselta vaaditaan liikaa, toinen ei saa tarpeeksi). Kuten lukemattomien pariskuntien kokemus osoittaa, ei seksuaalinen halukkuus parisuhteen solmimisen hetkellä mitenkään ennusta sitä, mihin suuntaan se vuosien vieriessä kehittyy.

Jos seksi on kovin tärkeä asia elämässä, niin varminta on olla sinkku. Turhautuminen voi silloinkin olla suurta, mutta ei ainakaaan kiusaa toista ihmistä. Parisuhteeseen kannattaa mennä silloin, jos tuntee tuossa olevan ihmisen, jonka kanssa elämä on jaettava, toi se elämä sitten mitä tahansa. Seksuaalinen tyydyttämättömyys saattaa olla parisuhde-elämän koettelemuksista pienin. Kysy vaikka vakavasti sairaan lapsen vanhemmilta.

Ei varsinaisesti vakavasti sairaan, mutta kuitenkin kaksinkertaisen erityislapsen (nyt jo nuoren aikuisen) vanhempana voin vastata tuohon viimeiseen virkkeeseen täältä sivusta. Seksiin liittymättömiä koettelemuksia meillä todellakin on ollut matkan varrella, ja välillä elämä on tuntunut aivan pahuksen raskaalta. Seksiä meillä on kuitenkin ollut koko ajan, aivan koko ajan, silloinkin kun on murehdittu ja märehditty ja rähjätty toiselle omaa väsymystä ja on ollut kuormittavia kausia.

Jos ei seksiä olisi ollut, tai se olisi jäänyt pitemmälle katkolle kun jompi kumpi olisi yksipuolisesti kadottanut halunsa, niin olen täysin varma, että avioliittomme ei olisi sitä enää kestänyt. Seksi on ollut meille molemmille voimavara josta on ammennettu energiaa muihin koitoksiin, ja onneksemme molempien libidot ovat kohdanneet tässä asiassa. Jos toinen olisi alkanut tuollaista ”kun tämä haluttomuus nyt on aika pieni ongelma tässä sopassa...” -tyylistä puhetta, niin huh että olisi käynyt huonosti.

Noiden koettelemusten jälkeen onnittelen sinua ja puolisoasi, että olette pysyneet yhdessä ja haasteista selvinneet. Jos seksi on todella ollut suhteenne liima, niin teidän tapauksessanne se on tehnyt tehtävänsä, enkä missään tapauksessa rupea tuota kokemustanne kiistämään.

Omasta kokemuksestani taas voin sanoa, että sen jälkeen kun oma seksuaalielämämme lopullisesti lakkasi moni tuttavapariskunta (jotka ainakin antoivat ymmärtää, että heillä menee makuuhuoneessa loistavasti) on eronnut. Syinä sivusuhteet, päihteet, yleinen tympiintyminen toiseen jne. Tulkitsen tämän niin, että jos aito halu sitoutua toiseen puuttuu, niin tyydyttävinkään seksielämä ei riitä pitämään pariskuntia yhdessä, kun elämä keikuttaa venettä.

Nyt, vanhuuden kynnyksellä, elämme ehkä liittomme onnellisinta vaihetta. Olemme vielä terveitä, talous on kunnossa ja lasten perheet suuri ilo. Tämä onni olisi mennyt sivu suun, jos aikoinaan pelkän seksuaalisen turhautumisen (olihan sitä ja paljon) olisin hylännyt minulle muuten läheisimmän henkilön.

Avautuuhan se kapeakatseisuus sinulla vähitellen. Kiva huomata. Kyllä seksi on tosiaan todella tärkeä osa ihmiselämää, se on luonnollista ja seksuaalisten halujen tukahduttaminen ei ole tervettä. Jos parin halut eroavat jonkin verran, voi varmasti tehdä kompromisseja puolin ja toisin. Jos halut eroaa huomattavasti, siitä seuraa todennäköisesti sydänsuruja molemmille. Aika halventavasti on (sinä ehkä) kommentoitu ylempänä muille kirjoittajille, pitäisi ilmeisesti pysyä sinkkuna ikuisesti, jos ei halua yhtä suurta osaa parisuhteesta lopettaa ennen aikojaan. Hyvähän se sinun on puhua ylemmyydentuntoisena, kun sinulla ei selkeästi ole asian kanssa suurta kriisiä.

Kyllä haluttoman kumppanin kanssa eläneet tietää mitä se voi pahimmillaan olla, ja miten suurinkaan rakkaus ja ei edes lapset kanna yli siitä. Minun mieheni ei halunnut enää seksiä noin 30vuotiaana, kun oltiin oltu 15 kesäisistä yhdessä. KOLMEKYMPPISENÄ!!!! Siinähän olin elämäni huipulla! Keho vasta heränneenä, itseeni tutustuneena, miestäni rakastaen. Ja täystorjunta tuli, täysin. Vaikka hänkin rakasti minua todella.

Ja se asiahan menee vaan enemmän solmuun kun yrittää puhua, halut ei kohtaa, en halua painostaa, painostan, hän ei halua olla julma, on silti vahingossa. Yms. Totta kai se syövyttää suhdetta. Joka kosketus sattuu, kun ikävä on kova, menetinkö ikuisesti sen osan meitä. Kysehän ei ole koskaan "vain seksistä", seksi on OSA parisuhdetta, mutta ei irrallinen osa, vaan kietoutuneena kaikkeen. Mies ei halunnut "hakea apua" kun oltiin aika eri mieltä mitä se tarkoittaa ja mikä meidän tavoite on. Sinä varmaan ajattelet siellä nyrpeänä, ettei rakkaus ollut aitoa, tai ainakin se oli jotenkin väärää kun ei toimittu kuten sinä.

Eri asia on, jos halut molemmilla hiipuu vähitellen. Tai jos toinen haluaa kerran viikkoon ja toinen kahden kk välein. Eiköhän tuossa vielä voi luovia... voi tyydyttää toisen välillä vaikka käsin. Ja toinen voi höllätä odotuksiaan ja harrastaa enemmän masturbointia yms. Tilanteet vaihtelee.

Mutta jos toisella on kovempi halu, vaikka 2-4 kertaa viikossa. Ja toinen ei koske edes pitkällä tikulla... siinä vaiheessa on aika julmaa vaatia jompaa kumpaa tekemään massiivisia uhrauksia. Tulee molemmille paha olo.

Ja minun rakkauskieleni vieläpä on aika fyysinen. Haluan koskettaa ja saada kosketusta. Se on normaalia ja tervettä. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia, eikä minunkaan tarvitse tästä muuttua, vaikka joku tossa pitkin normaalia seksuaalisuutta sairautena ja addiktiona.

Muutama asia. Olen todellakin sitä mieltä, että jos parisuhteesta hakee seksuaalista harmoniaa, niin suurin osa ihmisistä pettyy. Tämä ei ole mielipide, vaan tutkimuksissa todettu seikka (vain noin kolmanneksella puolisoista halut kohtaavat). Jos haluaa pääsääntöisesti seksiä, niin kannatta nykyään pysyä sinkkuna.

Tilanteestasi voin sanoa, että ”been there”. En nimittäin ole aseksuaalinen, ehkä demiseksuaalinen (eli en voi tuntea seksuaalista halua ihmiseen, johon minulla ei ole jotain tunnesidettä). Menemättä sen kummemmin yksityiselämääni, niin vaimoni seksuaalinen mielenkiinto lopahti lapsi lapselta koskaan ennalleen palaamatta. Alle nelikymppisenä tilanne oli, että seksuaalista kanssakäymistä oli 0 - 2 kertaa vuodessa. Jossain vaiheessa vaimo todella yritti muuttua, mutta tulos oli nolo kummallekin. Vaimo toivoi aktin pian loppuvan ja minä häpesin. Sitten, isomman gynekologisen leikkauksen jälkeen ja vaihdevuosien tullessa päälle, lopetimme sanattomasta sopimuksesta kaiken teeskentelyn - ja se oli hyvä päätös (eli en usko noihin kompromisseihin, jos se haluava puoliso on yhtään ajatteleva ja tunteva ihminen). Selibaatissa olemme olleet siitä lähtien eli noin viiskymppisistä.

Kun jäljestäpäin ajattelen vaihtoehtojani, niin ne olisivat olleet seuraavat: i) sivusuhteet - niihin olisi mennyt aikaa, rahaa ja emotionaalista pääomaa (en yksinkertaisesti voi mennä noin vain sänkyyn jonkun baarituttavuuden kanssa) ii) ero - eihän se yksineläminen olisi minun tilannettani miksikään muuttanut; uuden partnerin etsiminen olisi ollut hankalaa, kun koko ajan rakastin vaimoani ja lapsiani (ajatus jostain viikonloppuisyydestä olisi ollut ihan mahdoton) iii) olla onnellinen niistä lähtökohdista missä oltiin. Tämän viimeisen vaihtoehdon valitsin edes noita muita miettimättä. Kai tässä on helpottanut, etten alunalkaenkaan lähtenyt suhteeseen seksin vuoksi - tunsin vain että jos lasken tämän ihmisen elämästäni, niin kadun loppuikäni. Ja toinen helpottava asia on tietenkin, että minulla on elämässäni ollut niin paljon muita asioita, joista koen intensiivisempää iloa kuin seksistä (luonto, kirjat, musiikki, upea työ). Anteeksi jos kuulostan loukkaavalta, mutta minusta on aina tuntunut niiden ihmisten elämä, joille seksi merkitsee todella paljon, jotenkin köyhältä ja ilottomalta - ikään kuin heillä ei olisi elämässään muita nautinnonlähteitä.

Ennemmin tuo kuulostaa siltä, että keksit tekosyitä ja olet katkera kun seksielämä loppui. Jos miestä ei seksi kiinnosta, eikä paneta on siihen kaksi syytä, impotenssi tai testosteronin puute tai molemmat. Viriilillä miehellä keulii koko ajan ilman seksiä ja jatkuva panetus häiritsee pahasti keskittymistä. Tähän panetukseen ei auta miehen tahto tai haluaminen. On ihan sisäänrakennettu juttu päästä purkautumaan säännöllisesti ja vielä terveydellinenkin juttu. Seksi ja läheisyys kuuluvat yhteen jolla saa tyydytettyä niin henkisen kuin fyysisen halun. Selibaatilla tämä ei ole korvattavissa vaikka miten olisi hyvä kaveri.

Mistä tiedät, jos et ole selibaattia kokenut tai kokeillut? Minun kokemukseni panetuksesta ja keskittymisestä on ihan toinen. Jatkuva keskittyminen häiritsee panetusta. Näin opiskeluaikana tenttipaineissa sekä gradua ja myöhemmin väitöskirjaa tehdessä - ja sitten myöhemmin työelämässä kovissa ammatillisissa haasteissa. Testosteronin vajausta en usko olevan, vaikka mittauksissa en ole käynyt, koska fyysinen kuntoni, mielialani ja vireyteni ovat ikäisekseni ihan hyviä. Ja monta asiaa menneessä elämässäni kyllä kadun (tiettyjä laiminlyöntejä, ohi menneitä tilaisuuksia jne), mutta selibaatti ei kuulu niihin. Tottumus on nimittäin tässäkin toinen luonto.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Ehkäpä juuri sen takia, etten ymmärrä. Yritän myös lisätä muiden lukijoiden ymmärrystä, saada heitä hieman ajattelemaan. Ehkä joskus onnistunkin, esimerkiksi sinun kohdallasi

Tässä on sinulle vastannut useampi keskustelija, jotka ovat sanoneet, että ymmärtävät hyvin ettei sinun tarvitse erota jos olet sinut sen asian kanssa ettet loppuelämäsi aikana tule harrastamaan seksiä. Sen sijaan sinä vaikutat olevan täydellisen kyvytön ymmärtämään vastapuolta, joten enemmänkin työstettävää on sen asian suhteen.

Useimmat ihmiset eivät olisi missään olosuhteissa ok sen asian kanssa, jos heille vaikkapa kumppani yksipuolisesti ilmoittaa, että seksi ei enää kuulu tähän parisuhteeseen. Seksivietin omaaville henkilöille seksi on sen verran keskeinen perustarve, että vaikeudet sen hyväksymisessä eivät ole kiinni minkään asian ymmärryksen puutteesta. Mitkään aikaisemman yhteisolon aikana koetut asiat eivät kallista vaakakuppia tai poista henkilön fyysisiä tarpeita. Vain muistojen varassa ei voi eikä kannata elää. Ja edelleen, ennen kuin otat sen uudelleen puheeksi, seksikertojen tiheyden väheneminen on täysin eri asia kuin seksin loppuminen. Miten monella eri tavalla tämä täytyisi sinulle selittää?

Mutta oletko koskaan ajatellut, että tilanteesi voisi olla jo addiktio? Olen nähnyt läheltä tilanteita, jossa alkoholi on ollut tärkeämpi kuin läheisten rakkaus, omien lasten turvallisuus, taloudellisesta asemasta ja omasta terveydestä nyt puhumattakaan. Ja olen todella nähnyt myös ihmisiä, joille seksi on kuin alkoholi. Jos et voi olla ilman seksiä, niin eikö se jo pelota? Onko se tärkeämpää kuin rakkaus, lapset, kunniallisuus ja luotettavuus? Oletko miettinyt mitä oikeastaan seksistä haet, minkä tyhjiön se elämässäsi täyttää. Onko tarpeesi luontainen vai opittu tapa, jossa aivojen mielihyväjärjestelmä kaipaa yhä voimakkaampia yllykkeitä, kun entisiin on totuttu.

En ole absolutisti, mutta jos nyt tulisi kieltolaki, niin voisin tyynesti kaataa pari viinipulloani viemäriin ja olla muistamatta koko asiaa loppuikäni. Näin pitäisi suhtautua kaikkiin stimulantteihin, seksiinkin.

Jotain itsekeskeisyyttä se tuokin on, ettet osaa tai halua hyväksyä muiden näkemyksiä muuten kuin nälvien ja vähätellen. Että "mikäs siinä, mutta pelottais olla miehesi" tai "haluat vain p illua, mutta ainakin oot rehellinen". Irvailet, vähättelet muiden ihmisten haluja ja oikeutta elää omannäköistä elämää.

Ihan turha jatkaa tätä vääntöä, olen jo antanut sun näkemyksille tilaa ja sanonut toistuvasti olevani jopa samaa mieltä. Että EI OLE TIETENKÄÄN SYYTÄ EROTA, JOS RAKASTAA JA ELÄMÄ ON HYVÄÄ JA ON TYYTYVÄINEN. Minä en olisi tyytyväinen, jos kumppani ei enää haluaisi mua, eikä edes tyydyttää mua.

Ja onko se joku addiktio. Voi jestas. Onko kaikki mistä en kauheesti välitä jollain tavalla haitallista ja huonoa. Minä en välitä matkailusta, joten voin vääntää tuhat viestiä siitä miten muut et tajua sen tylsyyttä, saastuttavuutta, työläyttä, kalleutta... ja sitten kun tulee hyviä vasta-argumentteja niin aina voi vielä potkaista nilkkaan "jooo no olkoon sitte niin, mutta olet kyllä aika itsekäs ja varmaan joku matkailuaddikti. Vertaan alkoholismiin sinun asennettasi".

Huoh.

Jotenkin puhumme toistemme ohi. Minulle ydinongelma, jota en ymmärrä on se, että lähteekö joku todella parisuhteeseen ensisijaisesti seksin vuoksi tai seksiä saadakseen. Nykymaailman aikaan avioliitto tai parisuhde ylipäätään ei ole ainut mahdollisuus seksin harjoittamiselle ja - kuten tutkimukset näyttävät - valtaosassa parisuhteita jompikumpi tai kumpikin osapuoli on seksuaalisesti turhautunut (toiselta vaaditaan liikaa, toinen ei saa tarpeeksi). Kuten lukemattomien pariskuntien kokemus osoittaa, ei seksuaalinen halukkuus parisuhteen solmimisen hetkellä mitenkään ennusta sitä, mihin suuntaan se vuosien vieriessä kehittyy.

Jos seksi on kovin tärkeä asia elämässä, niin varminta on olla sinkku. Turhautuminen voi silloinkin olla suurta, mutta ei ainakaaan kiusaa toista ihmistä. Parisuhteeseen kannattaa mennä silloin, jos tuntee tuossa olevan ihmisen, jonka kanssa elämä on jaettava, toi se elämä sitten mitä tahansa. Seksuaalinen tyydyttämättömyys saattaa olla parisuhde-elämän koettelemuksista pienin. Kysy vaikka vakavasti sairaan lapsen vanhemmilta.

Ei varsinaisesti vakavasti sairaan, mutta kuitenkin kaksinkertaisen erityislapsen (nyt jo nuoren aikuisen) vanhempana voin vastata tuohon viimeiseen virkkeeseen täältä sivusta. Seksiin liittymättömiä koettelemuksia meillä todellakin on ollut matkan varrella, ja välillä elämä on tuntunut aivan pahuksen raskaalta. Seksiä meillä on kuitenkin ollut koko ajan, aivan koko ajan, silloinkin kun on murehdittu ja märehditty ja rähjätty toiselle omaa väsymystä ja on ollut kuormittavia kausia.

Jos ei seksiä olisi ollut, tai se olisi jäänyt pitemmälle katkolle kun jompi kumpi olisi yksipuolisesti kadottanut halunsa, niin olen täysin varma, että avioliittomme ei olisi sitä enää kestänyt. Seksi on ollut meille molemmille voimavara josta on ammennettu energiaa muihin koitoksiin, ja onneksemme molempien libidot ovat kohdanneet tässä asiassa. Jos toinen olisi alkanut tuollaista ”kun tämä haluttomuus nyt on aika pieni ongelma tässä sopassa...” -tyylistä puhetta, niin huh että olisi käynyt huonosti.

Noiden koettelemusten jälkeen onnittelen sinua ja puolisoasi, että olette pysyneet yhdessä ja haasteista selvinneet. Jos seksi on todella ollut suhteenne liima, niin teidän tapauksessanne se on tehnyt tehtävänsä, enkä missään tapauksessa rupea tuota kokemustanne kiistämään.

Omasta kokemuksestani taas voin sanoa, että sen jälkeen kun oma seksuaalielämämme lopullisesti lakkasi moni tuttavapariskunta (jotka ainakin antoivat ymmärtää, että heillä menee makuuhuoneessa loistavasti) on eronnut. Syinä sivusuhteet, päihteet, yleinen tympiintyminen toiseen jne. Tulkitsen tämän niin, että jos aito halu sitoutua toiseen puuttuu, niin tyydyttävinkään seksielämä ei riitä pitämään pariskuntia yhdessä, kun elämä keikuttaa venettä.

Nyt, vanhuuden kynnyksellä, elämme ehkä liittomme onnellisinta vaihetta. Olemme vielä terveitä, talous on kunnossa ja lasten perheet suuri ilo. Tämä onni olisi mennyt sivu suun, jos aikoinaan pelkän seksuaalisen turhautumisen (olihan sitä ja paljon) olisin hylännyt minulle muuten läheisimmän henkilön.

Avautuuhan se kapeakatseisuus sinulla vähitellen. Kiva huomata. Kyllä seksi on tosiaan todella tärkeä osa ihmiselämää, se on luonnollista ja seksuaalisten halujen tukahduttaminen ei ole tervettä. Jos parin halut eroavat jonkin verran, voi varmasti tehdä kompromisseja puolin ja toisin. Jos halut eroaa huomattavasti, siitä seuraa todennäköisesti sydänsuruja molemmille. Aika halventavasti on (sinä ehkä) kommentoitu ylempänä muille kirjoittajille, pitäisi ilmeisesti pysyä sinkkuna ikuisesti, jos ei halua yhtä suurta osaa parisuhteesta lopettaa ennen aikojaan. Hyvähän se sinun on puhua ylemmyydentuntoisena, kun sinulla ei selkeästi ole asian kanssa suurta kriisiä.

Kyllä haluttoman kumppanin kanssa eläneet tietää mitä se voi pahimmillaan olla, ja miten suurinkaan rakkaus ja ei edes lapset kanna yli siitä. Minun mieheni ei halunnut enää seksiä noin 30vuotiaana, kun oltiin oltu 15 kesäisistä yhdessä. KOLMEKYMPPISENÄ!!!! Siinähän olin elämäni huipulla! Keho vasta heränneenä, itseeni tutustuneena, miestäni rakastaen. Ja täystorjunta tuli, täysin. Vaikka hänkin rakasti minua todella.

Ja se asiahan menee vaan enemmän solmuun kun yrittää puhua, halut ei kohtaa, en halua painostaa, painostan, hän ei halua olla julma, on silti vahingossa. Yms. Totta kai se syövyttää suhdetta. Joka kosketus sattuu, kun ikävä on kova, menetinkö ikuisesti sen osan meitä. Kysehän ei ole koskaan "vain seksistä", seksi on OSA parisuhdetta, mutta ei irrallinen osa, vaan kietoutuneena kaikkeen. Mies ei halunnut "hakea apua" kun oltiin aika eri mieltä mitä se tarkoittaa ja mikä meidän tavoite on. Sinä varmaan ajattelet siellä nyrpeänä, ettei rakkaus ollut aitoa, tai ainakin se oli jotenkin väärää kun ei toimittu kuten sinä.

Eri asia on, jos halut molemmilla hiipuu vähitellen. Tai jos toinen haluaa kerran viikkoon ja toinen kahden kk välein. Eiköhän tuossa vielä voi luovia... voi tyydyttää toisen välillä vaikka käsin. Ja toinen voi höllätä odotuksiaan ja harrastaa enemmän masturbointia yms. Tilanteet vaihtelee.

Mutta jos toisella on kovempi halu, vaikka 2-4 kertaa viikossa. Ja toinen ei koske edes pitkällä tikulla... siinä vaiheessa on aika julmaa vaatia jompaa kumpaa tekemään massiivisia uhrauksia. Tulee molemmille paha olo.

Ja minun rakkauskieleni vieläpä on aika fyysinen. Haluan koskettaa ja saada kosketusta. Se on normaalia ja tervettä. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia, eikä minunkaan tarvitse tästä muuttua, vaikka joku tossa pitkin normaalia seksuaalisuutta sairautena ja addiktiona.

Muutama asia. Olen todellakin sitä mieltä, että jos parisuhteesta hakee seksuaalista harmoniaa, niin suurin osa ihmisistä pettyy. Tämä ei ole mielipide, vaan tutkimuksissa todettu seikka (vain noin kolmanneksella puolisoista halut kohtaavat). Jos haluaa pääsääntöisesti seksiä, niin kannatta nykyään pysyä sinkkuna.

Tilanteestasi voin sanoa, että ”been there”. En nimittäin ole aseksuaalinen, ehkä demiseksuaalinen (eli en voi tuntea seksuaalista halua ihmiseen, johon minulla ei ole jotain tunnesidettä). Menemättä sen kummemmin yksityiselämääni, niin vaimoni seksuaalinen mielenkiinto lopahti lapsi lapselta koskaan ennalleen palaamatta. Alle nelikymppisenä tilanne oli, että seksuaalista kanssakäymistä oli 0 - 2 kertaa vuodessa. Jossain vaiheessa vaimo todella yritti muuttua, mutta tulos oli nolo kummallekin. Vaimo toivoi aktin pian loppuvan ja minä häpesin. Sitten, isomman gynekologisen leikkauksen jälkeen ja vaihdevuosien tullessa päälle, lopetimme sanattomasta sopimuksesta kaiken teeskentelyn - ja se oli hyvä päätös (eli en usko noihin kompromisseihin, jos se haluava puoliso on yhtään ajatteleva ja tunteva ihminen). Selibaatissa olemme olleet siitä lähtien eli noin viiskymppisistä.

Kun jäljestäpäin ajattelen vaihtoehtojani, niin ne olisivat olleet seuraavat: i) sivusuhteet - niihin olisi mennyt aikaa, rahaa ja emotionaalista pääomaa (en yksinkertaisesti voi mennä noin vain sänkyyn jonkun baarituttavuuden kanssa) ii) ero - eihän se yksineläminen olisi minun tilannettani miksikään muuttanut; uuden partnerin etsiminen olisi ollut hankalaa, kun koko ajan rakastin vaimoani ja lapsiani (ajatus jostain viikonloppuisyydestä olisi ollut ihan mahdoton) iii) olla onnellinen niistä lähtökohdista missä oltiin. Tämän viimeisen vaihtoehdon valitsin edes noita muita miettimättä. Kai tässä on helpottanut, etten alunalkaenkaan lähtenyt suhteeseen seksin vuoksi - tunsin vain että jos lasken tämän ihmisen elämästäni, niin kadun loppuikäni. Ja toinen helpottava asia on tietenkin, että minulla on elämässäni ollut niin paljon muita asioita, joista koen intensiivisempää iloa kuin seksistä (luonto, kirjat, musiikki, upea työ). Anteeksi jos kuulostan loukkaavalta, mutta minusta on aina tuntunut niiden ihmisten elämä, joille seksi merkitsee todella paljon, jotenkin köyhältä ja ilottomalta - ikään kuin heillä ei olisi elämässään muita nautinnonlähteitä.

Ennemmin tuo kuulostaa siltä, että keksit tekosyitä ja olet katkera kun seksielämä loppui. Jos miestä ei seksi kiinnosta, eikä paneta on siihen kaksi syytä, impotenssi tai testosteronin puute tai molemmat. Viriilillä miehellä keulii koko ajan ilman seksiä ja jatkuva panetus häiritsee pahasti keskittymistä. Tähän panetukseen ei auta miehen tahto tai haluaminen. On ihan sisäänrakennettu juttu päästä purkautumaan säännöllisesti ja vielä terveydellinenkin juttu. Seksi ja läheisyys kuuluvat yhteen jolla saa tyydytettyä niin henkisen kuin fyysisen halun. Selibaatilla tämä ei ole korvattavissa vaikka miten olisi hyvä kaveri.

Mistä tiedät, jos et ole selibaattia kokenut tai kokeillut? Minun kokemukseni panetuksesta ja keskittymisestä on ihan toinen. Jatkuva keskittyminen häiritsee panetusta. Näin opiskeluaikana tenttipaineissa sekä gradua ja myöhemmin väitöskirjaa tehdessä - ja sitten myöhemmin työelämässä kovissa ammatillisissa haasteissa. Testosteronin vajausta en usko olevan, vaikka mittauksissa en ole käynyt, koska fyysinen kuntoni, mielialani ja vireyteni ovat ikäisekseni ihan hyviä. Ja monta asiaa menneessä elämässäni kyllä kadun (tiettyjä laiminlyöntejä, ohi menneitä tilaisuuksia jne), mutta selibaatti ei kuulu niihin. Tottumus on nimittäin tässäkin toinen luonto.

Eli sinua ei ole naiset juurikaan kiinnostaneet alunperinkään. Lipido ollut alusta lähtien heikko. Itselle oli jo nuorena selvää, etten tule selibaatissa elämämään saati ilman seksiä haluavaa naista. Sekin tuli nopeasti selväksi, että jatkuva panetus ja naisten metsästys haittasi pahasti keskittymistä opiskeluun ja harrastuksiin. Siten ratkaisin ongelman, pariuduin jo nuorena ja sain keskittymisrauhan. Pysyvä kotipesä toimi kivijalkana, jotta pystyi täysillä keskittymään opiskeluihin, töihin ja harrastuksiin. Siten en ole eläissäni elänyt puutteessa saati selibaatissa, eikä ole vaimokaan. Enkä ole tinkinyt mistään muustakaan, en varsinkaan harrastuksista. Henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin on kuuluneet hyvä parisuhde ja seksi. Ulkoisilla asioilla kuten rahalla tai työuralla saati vakansseilla ole ollut pskankaan arvoa. Henkisillä hyvinvointiin liittyvillä taas paljon. Sillä, että vaimoni haluaa minua myös fyysisesti on suuri merkitys.